Loppuraportti Leppäkoski Tuija, Kälvinmäki Joonas, Flinck Aune, Paavilainen Eija

1 STOPPIA! - Perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen toimintaohjeen käyttöönotto, juurruttaminen ja arviointi hanke 2011 2013 (140/THL/TE/2011 2013) Loppuraportti Leppäkoski Tuija, Kälvinmäki Joonas, Flinck Aune, Paavilainen Eija Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Seinäjoen keskussairaala Seinäjoen kaupunki, sosiaali- ja terveyskeskus (2014)

2 Esipuhe Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on vakava terveysongelma, joka heikentää yksilöiden ja perheiden elämänlaatua ja kuormittaa palvelujärjestelmää. Haasteeseen vastaaminen edellyttää, että eri auttajatahot työskentelevät yhdessä pitkäjännitteisesti ja kattavasti kohdatessaan, hoitaessaan ja auttaessaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan osapuolia. Suomessa perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista kehittämistyötä ohjaavat monet ohjelmat ja suositukset, jotka pohjautuvat Suomen ratifioimiin kansainvälisiin julistuksiin ja sopimuksiin. Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö on tehnyt perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista tiivistä yhteistyötä vuosina 2008 2013 Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilöstön kanssa. Sosiaali- ja terveyskeskuksesta hankkeessa ovat olleet mukana päivystyspoliklinikka ja lääkärien vastaanottotoiminta, Seinäjoen keskussairaalasta syöpätautien poliklinikka, sisätautien osasto A32, ortopedian osasto A22, korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka, päivystyspoliklinikka, akuuttipsykiatrian osasto T10, äitiyspoliklinikka ja neurologian ja hematologian yksikkö A42. Toimintaohje perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteissa valmistui vuoden 2010 lopussa ja lasten kaltoinkohtelun toimintaohje vuoden 2011 lopussa. Toimintaohjeet löytyvät osoitteesta http://www.uta.fi/hes/stoppia/ tai http://www.epshp.fi/1/tietopankki/tutkimus- _ja_kehittamistoiminta/julkaisut/perhevakivalta_toimintaohje sekä hankkeessa mukana olleiden organisaatioiden sisäisestä verkosta. Toimintaohjeesta on tehty myös taskukorttiversio käytännön työtilanteisiin. Organisaatioiden henkilöstön ammatillisia valmiuksia puuttua väkivaltaan on parannettu järjestämällä aihepiiriin liittyvää koulutusta vuosien 2009 2013 aikana, osa niistä yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusyksikön kanssa. Vuosina 2011-2013 väkivalta -hankkeessa on toteutettu STOPPIA-perheja lähisuhdeväkivallan tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen toimintaohjeen käyttöönotto, juurruttaminen ja arviointi -hanketta. Sen tarkoituksena on ollut levittää, juurruttaa ja arvioida näyttöön perustuvia väkivaltatyön käytäntöjä. Raportti esittelee STOPPIA-hankkeen (140/THL/TE/2011-2013) taustan, keskeiset tulokset ja kehittämisehdotukset. Tutkijaryhmä haluaa kiittää lämpimästi kaikkia väkivaltatyön tutkimuksessa ja kehittämistyössä mukana olleita tahoja aktiivisuudesta. Erityiskiitokset kuuluvat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtoryhmälle, joka on suhtautunut myötämielisesti tutkimus- ja kehittämishankkeiden eri vaiheiden toteuttamiseen ja tukenut hanketta myös taloudellisesti sekä monin resurssein. Tutkijaryhmä

3 Sisällys 1 Johdanto... 5 2 STOPPIA -hankkeen teoreettiset lähtökohdat... 6 2.1 Perhe- ja lähisuhdeväkivalta... 6 2.2 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan yleisyys ja seuraukset... 7 2.3 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen. 8 2.3.1 Moniammatillisen koulutuksen toteuttaminen vuonna 2009... 8 2.3.2 Toimintaohjeen laatiminen vuonna 2010... 9 3 STOPPIA -hankkeen 2011-2013 toteutuminen... 10 3.1 Tutkimus- ja kehittämishankkeen toimijat... 10 3.2 STOPPIA -hankkeen toiminnan osa-alueet... 11 3.2.1 Toimintaohjeen juurruttaminen käytäntöön... 11 3.2.2 Lasten kaltoinkohtelun toimintaohjeen laatiminen... 12 Liitteeseen on koottu STOPPIA -hankkeen eteneminen ja tulokset 2011-2013. (Liite 7)... 12 3.2.3 Viestintä ja vaikuttaminen... 12 3.2.4 Arviointitutkimus... 12 4 Tulokset... 14 4.1 Prosessiarviointi... 14 4.2 Koulutuksen vaikuttavuuden arviointi... 15 4.3 Toimintaohjeen vaikuttavuuden arviointi... 16 4.4 FAFHES -mittarilla kerättävä arviointitieto... 17 4.5 Väkivaltatilanteiden kirjaamiskäytäntöjen arviointi... 18 4.6 Tiedottaminen ja vaikuttaminen... 18 5 Tutkimus- ja kehittämishankkeen arvioinnin luotettavuuden tarkastelu. 18 6 Johtopäätökset ja kehittämisehdotukset... 19 LÄHTEET... 21

4 LIITTEET 1. Parisuhdeväkivallan tunnistaminen, siihen puuttuminen ja moniammatillinen koulutus tutkimus ja kehittämishanke 2008-2010 2. Toimintaohje perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteissa laatimiseen ja sen kommentointiin osallistuneet henkilöt 3. Ohjausryhmän jäsenet 2011-2013 4. STOPPIA -hankkeen koulutus vuosina 2011-2013 5. Projektityöntekijä Joonas Kälvinmäen pitämät STOPPIA-hankeesittelyt, toimintaohjeen perehdyttämis- ja koulutustilaisuudet, FAFHES-kyselyyn liittyvät info- ja palautetilaisuudet 2011-2013 6. Lasten kaltoinkohtelun toimintaohje (LAKA -työryhmä) jäsenet 7. STOPPIA -hankkeen eteneminen ja tulokset 2011-2013 8. Tutkimus- ja kehittämishankkeeseen liittyvät julkaisut ja muu tiedotustoiminta 2009-2013

5 1 Johdanto Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastainen työ Suomessa perustuu valtion ratifioimiin kansainvälisiin julistuksiin 1,2 ja sopimuksiin mm. 3,4,5 ja Euroopan unionissa hyväksyttyihin sopimuksiin mm. 6. Sopimusten pohjalta väkivallan ehkäisyä toteutetaan useilla ohjelmilla mm.7,8,9,10,11. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisytyö sisältyy myös sisäministeriön vuonna 2012 hyväksymän kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman rikosten ja väkivallan ehkäisyyn ja näin ollen sen tulee olla osana kuntien turvallisuusstrategiaa 12. Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön sisällyttämistä myös kuntien hyvinvointistrategiaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon laajan väestöpohjan organisaatioiden toimintasuunnitelmiin 13. Sosiaali- ja terveysministeriön lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositusten mukaan väkivaltatyön tulee olla koordinoitua ja mallinnettua 13. Väkivallan ehkäisemisen ja palvelujen järjestämisvastuu kuuluu kunnille ja sen eri hallinnonaloille. Tätä varten kuntien yhteistoiminta-alueiden tulee laatia toimintaohjelma ja -suunnitelma. Sen valmistelua ja toteuttamista varten tulee asettaa moniammatillinen työryhmä, jossa on edustettuina kuntien eri toimialat ja järjestöt. Strategiatyön käytännön toteuttamista varten kunnassa tulee olla lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyön koordinaattori 14. Jokaisella toimipisteellä, jossa kohdataan perhe- ja lähisuhdeväkivallan eri osapuolia - kokijoita, väkivaltaa käyttäneitä ja väkivaltaa nähneitä sekä heidän läheisiään on tarpeen olla toimintaohje, miten tunnistetaan, miten otetaan puheeksi, mihin toimiin ryhdytään ja milloin ja kenelle asiakas ohjataan 14. Sosiaali- ja terveysministeriön suositusten mukaan eri hankkeissa kehitettyjä toimintamalleja ja työkäytäntöjä on tärkeää juurruttaa osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja erityispalveluja ja turvata toiminnan kattavuus ja pysyvyys. Tärkeää on parantaa myös henkilöstön ammatillisia valmiuksia puuttua väkivaltaan ja lisätä aihepiirin tutkimus- ja kehittämistyötä 13. Asiakas- ja potilastyössä lähisuhde- ja perheväkivallan dokumentointia ja tilastointia tulee parantaa ja kehittää 13,15. Suunnitelmallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyö on erityisen ajankohtainen viimeaikaisten lapsi- ja perhesurmien nostaman julkisen keskustelun ja palvelujärjestelmälle esitettyjen haasteiden vuoksi 14.

6 Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä tulee seurata ja arvioida. Aikaisempaa arviointitutkimusta on aiheesta vähän. 1970-luvulta lähtien suuressa osassa perheväkivaltaa käsittelevää tutkimusta on keskitytty ilmiön eri muotojen määrittelemiseen, väkivallan tilastolliseen kuvaukseen tai väkivallan syiden etsimiseen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn, kuten eri seulonta-, koulutus- tai katkaisuohjelmien, laadusta tai vaikuttavuudesta yksilöiden ja perheiden hyvinvointiin tai terveyteen on olemassa vähän näyttöä sekä ulkomailta 16,17,18 että Suomesta 19,20. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyöhön kohdistuva vaikuttavuusarviointi on tärkeä elementti sekä palveluiden sisällön, laadun, kohderyhmien että organisaatioiden toiminnan kehittämisessä. Arviointiin liittyy aina myös taloudellisia intressejä 21,22. 2 STOPPIA -hankkeen teoreettiset lähtökohdat 2.1 Perhe- ja lähisuhdeväkivalta Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on naisen ja miehen, samaa sukupuolta olevien, muussa läheisessä ihmissuhteessa tai perheenjäsenten välisissä suhteissa olevien tarkoituksellista, eri tavoin toteutuvaa ja toisen ihmisen tahdon, tarpeiden ja toiveiden hallintaa, joka loukkaa toisen itsemääräämisoikeutta tai yhteisiä sitoumuksia. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta voi olla suoraa tai epäsuoraa. Sen tarkoituksena on toisen vahingoittaminen tai hänen omaisuutensa tai ympäristönsä vahingoittaminen. Myös toisen ihmisen vahingoittamiseen tai häiritsemiseen kohdistuvat erilaiset aggression ilmaukset, ovat väkivaltaa 24. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on monimuotoista. Väkivalta voi olla fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista ja uskonnollista väkivaltaa tai niiden uhkaa. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta voi ilmetä myös kemiallisena väkivaltana, kunniaan liittyvänä väkivaltana, hoidon ja huolenpidon laiminlyöntinä sekä syrjintänä. Väkivallan eri muodot voivat esiintyä samanaikaisesti. Fyysiseen väkivaltaan liittyy aina henkinen väkivalta, mutta henkinen väkivalta voi ilmetä yksinäänkin. Perhe- ja lähisuhdeväkiväkivalta on ilmiönä monitahoinen. Sitä tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon erilaiset väkivallan selitysmallit, motiivit, kontekstit, väkivallan kokijat, väkivallan käyttäjät ja heidän läheisensä. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi voi joutua kuka tahansa riippumatta sukupuolesta, iästä, sosio-ekonomisesta taustasta tai etnisestä ryhmästä 24.

7 2.2 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan yleisyys ja seuraukset Perhe- ja lähisuhdeväkivallan yleisyydestä saadaan tietoa kansallisista uhritutkimuksista ja poliisiin tilastoista. Kyselytutkimuksissa nousevat yleensä esiin lievimmät väkivallanteot. Poliisin tilastoihin kirjautuu puolestaan vakava väkivalta. Vuonna 2002-2009 yhteensä 184 naista (83 %) ja 38 miestä (17 %) kuoli nykyisen tai entisen toista sukupuolta olevan kumppanin tekemän väkivallan seurauksena. Tarkastelukaudella viisi miestä kuoli samaa sukupuolta olevan tai entisen kumppanin uhrina 25. Naisuhritutkimukset osoittavat, että 15 vuotta täyttäneistä naisista n. 20 % on kokenut nykyisessä parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa ainakin kerran 26. Vuosina 2009-2010 toteutetun miesuhritutkimuksen 27 aineistona oli 1 900 miehen ja 1 300 naisen lomakevastaukset. Tutkimus osoitti, että yhtä suuri osa miehistä (16 %) ja naisista (17 %) oli kokenut joskus nykyisen kumppaninsa taholta fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua. Fyysisen väkivallan kohteeksi oli joutunut sekä miehistä että naisista 14 %. Naisista 42 % oli kokenut entisen kumppanin tekemää väkivaltaa tai uhkailua ja miehistä 22 %. Myös lapset ja nuoret näkevät perheissään monenlaista väkivaltaa, ja osa heistä joutuu myös itse sen kohteeksi. Alle kolmannes poliisin tietoon tulleesta lasten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu perhepiirissä. Epäilty on useammin isä kuin äiti. Lapsiuhritutkimuksen 28 mukaan poikien väkivaltakokemuksista suuri osa on toisten poikien tekemää, tytöt raportoivat kotiin liittyviä väkivaltakokemuksia enemmän kuin pojat. Nuorisorikollisuuskysely 29 15-16-vuotiaille nuorille osoitti, että 32 % seurustelevista pojista ja 24 % tytöistä oli kokenut fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa seurustelussaan. Lapsiin kohdistuvassa väkivallassa piilorikollisuuden aste on suuri, koska lapset eivät useinkaan kykene itse ilmoittamaan heihin kohdistuneita väkivallantekoja viranomaisille tai eivät hahmota väkivallan vakavuutta 30. Suomalaisia ovat viime vuosina puhutelleet perhesurmat. Sisäasiainministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman selvityksen 31 mukaan ajanjaksolla 1.1.2003-31.1.2012 poliisiin kirjaamia alle 15- vuotiaisiin kohdistuvia surmia, joissa tekijänä on ollut lapsen vanhempi, oli yhteensä 35. Surmissa kuoli yhteensä 55 ihmistä. Heistä seitsemän oli puolisoita ja 48 surmaajan lapsia. Selvityksen perusteella surmia yhdistäviä taustatekijöitä olivat parisuhteen ongelmat, erotilanteeseen liittyvä kriisi ja vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat 31. Perhe- ja lähisuhdeväkivallasta aiheutuu huomattavia terveydellisiä ja muita yhteiskunnallisia haittavaikutuksia. Väkivalta vaarantaa yksilön fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja hyvinvointia, lisää kuolemanvaaraa, aiheuttaa pitkäkestoista hoidon tarvetta väkivallan eri osapuolille, kasvattaa terveyseroja, kuormittaa palvelujärjestelmää ja edistää ihmisten syrjäytymistä ja eriarvoisuutta 23,32. Tästä syystä perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön painopisteen tulee olla ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa väkivaltaan puuttumisessa sekä eheiden palvelukokonaisuuksien luomisessa.

8 2.3 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen Tutkimustulokset osoittavat, että yhteiset menettelytapaohjeet ja työkäytännöt edesauttavat perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamista ja siihen puuttumista. Myös vahvaa johtajuutta ja asioiden priorisointia sekä asennemuutosta tarvitaan työntekijöiden tietämyksen lisäämiseksi 33,34,35. Todettakoon tässä yhteydessä, että satunnaistetut kontrolloidut koetulokset eivät ole toistaiseksi osoittaneet systemaattisen kartoituksen (väkivallasta kysytään kaikilta) lisäävän myönteisiä terveysvaikutuksia väestössä. Väkivallan systemaattisesta kysymisestä tarvitaan lisätietoa 18,37. Toiseksi, vaikka väkivallasta kysytään, niin pitää olla myös konkreettisia auttamisen keinoja väkivallan tullessa ilmi hoito- tai hoivasuhteessa. Vuonna 2009 Seinäjoella tehdyn alkukartoituksen 39 tulokset osoittivat, että terveydenhuollon henkilöstöllä on eri syistä johtuvia esteitä tiedoissa, taidoissa ja halukkuudessa tunnistaa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ja puuttua siihen. Suurimpina puuttumisen ja tunnistamisen esteinä raportoitiin potilaan haluttomuus kertoa väkivallasta ja se, että potilas ei myönnä kokeneensa sitä. Lisäksi puuttumattomuudessa vedottiin potilaiden itsemääräämisoikeuteen, ja väkivallan esille ottamisen katsottiin olevan potilaan omalla vastuulla ja harkinnassa. Myös yhteisen toimintaohjeen ja potilaiden taustatietojen puute sekä potilaiden kokema häpeä tekivät perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan puuttumisesta vaikeaa. Tutkimuksen tulosten mukaan erityisesti ongelmana oli se, että perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön rakenteet olivat heikot: jatkohoitopalvelut väkivaltaa kokeneille, väkivaltaa käyttäneille ja heidän läheisilleen ovat puutteelliset. Yhteistyöverkosto oli hajallaan, ja eri ammattiryhmät eivät tienneet riittävän hyvin toistensa toiminnasta ja työtavoista. Erittäin myönteistä oli se, että terveydenhuollon henkilöstö tunnisti omat puutteensa ja tiedon tarpeensa, ja organisaatiot olivat halukkaita kehittämään omaa toimintaansa. Tämä oli hyvä lähtökohta moniammatillisen koulutuksen toteuttamiselle ja toimintaohjeen laatimiselle perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteisiin ( Toimintaohje perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteissa http://www.epshp.fi/1/tietopankki/tutkimus- _ja_kehittamistoiminta/julkaisut/perhevakivalta_toimintaohje) 34 2.3.1 Moniammatillisen koulutuksen toteuttaminen vuonna 2009 Tutkimuksissa on esitetty, että koulutuksen puute on yksi suurempia esteitä perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiselle, puheeksi ottamiselle ja jatkohoitoon ohjaukselle 35,38. Koulutuksessa hyödynnettiin alkukartoituksessa henkilöstön koulutustarpeista saatuja tietoja ja aikaisempaa suomalaista ja kansainvälistä tutkimustietoa. Koulutus suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämispalvelujen täydennyskoulutussuunnittelijan kanssa. Koulutusosioina olivat: orientoivat koulutusiltapäivät, perhe- ja lähisuhdeväkivalta eettisestä ja juridisesta näkökulmasta, ongelman puheeksi ottaminen, perhe- ja lä-

9 hisuhdeväkivaltaan puuttumisen ja ongelman hoitamisen palveluverkostot sekä paneelikeskustelu. (Liitetaulukko 1a). Moniammatillinen koulutus ja toimintaohjeen (Toimintaohje perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteissa) rakentaminen toteutettiin rinnakkain. Näin toimittiin siksi, että koulutuksen aikana osallistujien keskuudessa nousseista ideoista ja ajatuksista voitiin käydä keskustelua työyhteisöissä. Henkilöstö saattoi näin myös soveltaa koulutuksen sisältöjä toimintamallin kehittämisessä ja olemassa olevien työkäytäntöjen ja rakenteiden tukena. Koulutuksen aikana toteutetut caseharjoitukset ja jaettu opiskelu- ja luentomateriaali antoivat antoivat konkreettisia työvälineitä väkivallan tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja puuttumiseen. 2.3.2 Toimintaohjeen laatiminen vuonna 2010 Toimintaohjeen ( Toimintaohje perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteissa ) laatimista varten perustettiin työryhmä (PAPE -työryhmä). Toimintaohjeen rakentaminen alkoi analysoimalla ja kuvaamalla perhe- ja lähisuhdeväkivallan hoitokäytänteiden nykytilaa tapausesimerkkien avulla hankkeessa mukana olevien yksiköiden näkökulmista. Työskentely tapahtui kahdessa pienryhmässä siten, että Seinäjoen keskussairaalan psykiatrian yksiköiden edustajat muodostivat yhden työryhmän. Toisen työryhmän muodostivat terveyskeskuspäivystyksen, erikoissairaanhoidon päivystyksen ja sosiaalityön edustajat. Lopuksi eri yksiköiden hoitokäytänteet kuvattiin prosessina ja mallinnettiin QPR -työkalua apuna käyttäen. Työskentelyn aikana kartoitettiin kaikki keskeiset yhteistyötahot sekä organisaatioiden sisällä että niiden ulkopuolella. Keskussairaalan sosiaalityö oli jo aikaisemmin kuvannut oman väkivaltatyön prosessinsa. Yksikkökohtaiset mallinnukset ovat yleisen toimintaohjeen liitteinä ja löydettävissä sairaanhoitopiirin asiakirjahallinnosta hakusanalla perheväkivalta. Työkokouksia pidettiin kahdeksan. Toimintaohjetta valmistelevien työryhmien vetäjinä toimivat Tuija Leppäkoski ja Aune Flinck. Kokouksista on laadittu muistiot. Työryhmän jäsenet on esitetty liitteessä kaksi. (Liite 2) Toimintaohjeesta pyydettiin lausunnot helmikuussa 2010. Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin laajennettu johtoryhmä esitti 16.11.2010 kokouksessa, että toimintaohjeesta tehdään vielä lyhennelmä (taskukortti & elektroninen versio). Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus hyväksyi toimintaohjeen sosiaali- ja terveyslautakunnassa syksyllä 2010. (Liitetaulukko 1b) Toimintaohjeen tunnetuksi tekeminen ja siihen liittyvä koulutus toteutettiin STOPPIA -hankkeen aikana.

10 3 STOPPIA -hankkeen 2011-2013 toteutuminen 3.1 Tutkimus- ja kehittämishankkeen toimijat Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksesta hankkeessa ovat olleet mukana päivystyspoliklinikka ja lääkärien vastaanottotoiminta (henkilöstökysely/alkukartoitus ja potilaiden esikysely). Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Seinäjoen keskussairaalasta hankkeessa ovat olleet mukana seuraavat poliklinikat ja osastot: syöpätautien poliklinikka (potilaskysely), sisätautien osasto A32 (potilaskysely), ortopedian osasto A22 (henkilöstö- ja potilaskyselyt), korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka (potilaskysely), päivystyspoliklinikka (henkilöstö- ja potilaskyselyt), akuuttipsykiatrian osasto T10 (henkilöstö- ja potilaskyselyt), äitiyspoliklinikka (potilaskysely) ja neurologian ja hematologian yksikkö A42 (potilaiden esikysely). Tutkimus- ja kehittämistyön etenemistä seurasi määräajoin kokoontuva moniammatillinen ohjausryhmä, jonka jäsenet koostuivat Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen sekä paikallisten väkivaltatyön yhteistyötahojen edustajista. (Liite 3). Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi professori Eija Paavilainen. Ohjausryhmä on kokoontunut vuosien 2011 2013 aikana yhteensä yhdeksän kertaa: vuonna 2011 (3), vuonna 2012 (3) ja vuonna 2013 (3). Ohjausryhmän jäseniä on osallistunut kokouksiin keskimäärin 14 henkilöä kullakin kokoontumiskerralla Hankejohtajana toimi professori Eija Paavilainen Tampereen yliopistosta. Projektityöntekijänä Seinäjoella toimi sosionomi Joonas Kälvinmäki 1.4.2011-31.12.2013. TtT Tuija Leppäkoski Tampereen yliopistosta toimi hankkeen osa-aikaisena projektipäällikkönä ja tutkijana. Hankkeen tutkimus- /projektiryhmään kuului hankejohtajan, projektipäällikön ja projektityöntekijän ohella myös post-doc-tutkija, TtT, Aune Flinck. Ryhmä kokoontui yhteisiin neuvotteluihin ohjausryhmän kokouspäivinä Seinäjoella ja vuosittain 1-2 kertaa Tampereella. Tutkimus-/projektiryhmä valmisteli ohjausryhmän asiat ja vastasi hankkeen tutkimuksesta. Projektipäällikkö ja projektityöntekijä tapasivat kuukausittain Seinäjoella. Muutoin yhteydenpito tapahtui sähköpostitse ja puhelimitse. Kokouksista laadittiin muistiot.

11 3.2 STOPPIA -hankkeen toiminnan osa-alueet 3.2.1 Toimintaohjeen juurruttaminen käytäntöön Laaditun toimintaohjeen juurruttaminen käytäntöön toteutettiin järjestämällä vuosina 2011-2013 yhteensä 16 info- / koulutustilaisuutta henkilökunnalle. Näihin tilaisuuksiin osallistui yhteensä 237 henkilöä. Infotilaisuudet toteutettiin samansisältöisinä päivinä (2-3 kertaa), jotta mahdollisimman monella työntekijällä olisi ollut mahdollisuus osallistua koulutuksiin. Lisäksi vuonna 2011 koottiin käytännön juurruttamistyötä varten 33 väkivaltatyön yhdyshenkilöä eri työpisteistä ja heidät koulutettiin erikseen (ns. kouluttajakoulutus). Vuonna 2011 yksi koulutuskokonaisuus keskittyi pelkästään lasten kaltoinkohteluun. Koulutuksen tavoite oli pohjustaa lasten kaltoin kohtelun toimintaohjeen laatimista. Koulutuksen luennoitsijana toimi terveystieteiden jatko-opiskelija Stina Storvik-Sydänmaa Tampereen yliopistosta. Koulutukseen osallistui yhdeksän henkilöä. Vuonna 2012 henkilökunnalle järjestettiin kolme samansisältöistä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää koulutustilaisuutta. Nämä koulutustilaisuudet olivat osa kahden terveystieteen maisteriopiskelijan opinnäytetyötä. Osallistujia näihin koulutuksiin oli yhteensä 25. Lisäksi vuonna 2011 toteutettiin verkostoyhteistyön iltapäivä, johon kutsuttiin mukaan paikallisen ja alueellisen palveluverkoston toimijoita sekä Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaava apulaiskaupunginjohtaja. Seminaariin osallistui yhteensä 62 henkilöä. Liitteeseen neljä on koottu kaikki vuosien 2011-2013 aikana pidetyt info- /koulutustilaisuudet luennoitsijoineen ja osallistujamäärineen. (Liite 4). Liitteeseen viisi on koottu erikseen projektityöntekijä Joonas Kälvinmäen pitämät perehdyttämis- ja koulutustilaisuudet. (Liite 5) Hankkeessa mukana olevien yksiköiden esimiehet, sairaanhoitopiirin tiedottaja Anita Huhtamäki, täydennyskoulutussuunnittelija Tuula Salo ja projektityöntekijä Joonas Kälvinmäki tiedottivat koulutuksista sähköpostin välityksellä ja sairaalan sisäisessä tiedotteessa, Epsarissa. Kaikista koulutuksista kerättiin suullista ja/tai kirjallista palautetietoa. Koulutusmateriaali tallennettiin sairaanhoitopiirin sisäiseen verkkoon ja se löytyy asiakirjahallinnosta hakusanalla perheväkivalta.

12 3.2.2 Lasten kaltoinkohtelun toimintaohjeen laatiminen Lasten kaltoinkohtelun toimintaohje rakennettiin osaksi yleistä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ja väkivaltaa tehneiden hoitotilanteissa toimintaohjetta. Tätä varten perustettiin LAKA (lasten kaltoinkohtelu) - työryhmä. Työryhmän puheenjohtajana toimi projektityöntekijä Joonas Kälvinmäki. Työryhmän jäsenet esitetään liitteessä (Liite 6). LAKAtyöryhmä kokoontui viisi kertaa. Lasten kaltoinkohtelun toimintaohje hyväksyttiin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtoryhmän kokouksessa 23.2.2012. Toimintaohjeesta laadittiin myös taskukorttimuoto. Toimintaohje löytyy Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asiakirjahallinnosta hakusanalla perheväkivalta. Liitteeseen on koottu STOPPIA -hankkeen eteneminen ja tulokset 2011-2013. (Liite 7) 3.2.3 Viestintä ja vaikuttaminen Hankkeesta laadittiin tiedottamis- ja vaikuttamissuunnitelma (Flinck 2009), joka hyväksyttiin ohjausryhmän kokouksessa 9.5.2011. Viestinnälle ja vaikuttamiselle kirjattiin seuraavat tavoitteet: 1) tehdä perhe- ja lähisuhdeväkivaltahanke, sen tavoitteet ja toteutus tutuksi hankkeessa mukana olevissa organisaatioissa, eri sidosryhmille ja väestölle sekä parantaa perheväkivaltaa ja lasten kaltoinkohtelua koskevan tiedon saatavuutta, 2) aktivoida hankkeessa mukana olevien organisaatioiden henkilöstö, viranomais- ja muut yhteistyötahot tunnistamaan ja reagoimaan monimuotoiseen perheväkivaltaan tarkoituksenmukaisella tavalla, 3) luoda edellytykset toimivalle vuorovaikutukselle hankkeen toimijoiden, viranomais- ja yhteistyöverkoston ja kansalaisten kesken sekä vahvistaa olemassa olevia yhteistyösuhteita ja -verkostoja, 4) lisätä perheväkivalta-hankkeen näkyvyyttä, tunnettavuutta ja avoimuutta, 5) edistää uusien toiminta- ja palvelumallien kehittämistä, levittämistä sekä tutkimus-, kehittämis- ja käytännön työssä kertyvän tieto-taidon ja kokemusten vaihtoa eri toimijoiden välillä, ja 6) seurata toiminnasta saatavaa palautetta eri tasoilla ja hyödyntää sitä hankkeen ja palveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä sekä hanketta koskevan viestinnän ja vaikuttamisen kehittämisessä. 3.2.4 Arviointitutkimus STOPPIA -hankeprosessi oli luonteeltaan hidas, jatkuvasti muuntuva ja yhteenliitetyistä palasista koostuva ajallisesti kulkeva kokonaisuus 42. STOPPIA -hankkeessa pyrittiin arvioimaan sekä kehittämisprosessia että sen tuloksia. Prosessiarvioinnissa keskityttiin kehittämistyöhön prosessina, jolloin tarkastelun kohteena olivat tutkimus- ja kehittämishankkeeseen osallistuvien organisaatioiden henkilöstön subjektiivisten kokemusten kuvaaminen (kokonaisvaltainen lähestymistapa). Prosessiarviointitietoa ke-

13 rättiin henkilöstökyselyin ja haastatteluin. Lisäksi arviointitietoa saatiin tutkijoiden päiväkirjamerkinnöistä, yhteenvetoraporteista, työryhmien ja ohjausryhmän kokousmuistioista sekä väkivaltatyön yhdyshenkilöiden yhteistapaamisista ja haastatteluista sekä toimintaohjeinfojen ja koulutusten aikana käydyistä palautekeskusteluista. Vaikuttavuutta (tuloksia) mitataan sekä henkilöstön osaamisen että potilaiden näkökulmasta. Prosessi saatiin hyvään vauhtiin hankkeen aikana ja osoituksia työskentelyn vaikuttavuudesta myös. Vaikuttavuuden arviointi on hidasta ja arviointia jatketaan hankkeen päätyttyä erillisenä tutkimushankkeena. Vaikuttavuusarviointiin liittyvät tutkimusaineistot: 1) Terveydenhuoltohenkilöstöltä kerätty tutkimusaineisto vuoden 2008 kyselymittarilla ja sitä täydentävät haastattelut. Uusintakysely (N = 168) sekä ryhmä- ja yksilöhaastattelut (N = 4) vuonna 2012. 2) Potilailta kerättävä tutkimusaineisto FAFHES-mittarilla. Esikysely tehtiin keväällä 2012 (N=27), varsinainen kysely 1.10.2012-31.5.2013 (N=348) ja uusintakysely vuonna 2014 (N=188). 3) Hoitotietojen massatietokannasta ja Effica - potilastietojärjestelmästä saatava tieto (2008-2012). Näiden kaikkien osa-alueiden tutkimus jatkuu hankkeen päättymisen jälkeen. WHO on antanut suosituksia perheväkivallan tutkimukseen liittyen 40,41. Haittariskejä sisältävistä tutkimuksista, kuten perheväkivaltatutkimuksista, on pyydettävä eettisen toimikunnan lausunto silloin, kun ollaan tekemisissä asiakkaiden kanssa. Perheväkivaltaan kohdistuvassa tutkimuksessa painottuu potilaiden / asiakkaiden turvallisuus. Tiedon hankinta ei saa aiheuttaa väkivaltaa kokeneelle lisää vaikeuksia tai ylimääräistä stressiä ja siinä tulee kunnioittaa sekä uhrin että väkivaltaa käyttäneen oikeuksia 40,41. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta antoi puoltavan lausunnon FAFHES-mittariin käyttöön liittyvästä tutkimuskokonaisuudesta 17.4.2012 (ETL -koodi R12057H). Hoitotietojen massatietokannoista ja Effica-potilastietojärjestelmästä saatavan tutkimustiedon keruun osalta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Hannu Puolijoki myönsi tutkimusluvat (Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Hannu Puolijoen viranhaltijapäätökset 70/2.5.2012 ja 92/4.6.2012).

14 4 Tulokset 4.1 Prosessiarviointi Prosessiarvioinnin kohteena oli STOPPIA -hankkeen toteutus ja edistyminen. Tällöin arvioinnin kohteena olivat yhteisesti sovitut toimintatavat, koulutuksen toteutuminen ja toimintaohjeen käyttöönotto. Vastauksia haettiin muun muassa STOPPIA - hankkeen aikana ilmenneisiin ongelmiin, niiden ratkaisuihin, tehtyihin muutoksiin, päätösprosesseihin ja palveluorganisaatioiden välisen yhteistyön toteutumiseen. Suurin ongelma näytti liittyvän siihen, että koulutuksiin pääsy oli STOPPIA -hankkeen aikana edelleen hankalaa, vaikka siihen pyrittiin vaikuttamaan yhteisellä suunnittelulla sekä huolellisella tiedottamisella. Vuosina 2011-2013 aikana järjestettiin 16 toimintaohjetta koskevaa infotilaisuutta, jotka olivat samalla myös perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa käsitteleviä koulutustilaisuuksia. Osallistujamäärät vaihtelijat nollasta 35 henkilöä järjestettyä tilaisuutta kohden. Muihin koulutuksiin osallistujamäärät vaihtelivat seitsemästä kymmeneen henkilöä, lukuun ottamatta kouluttajakoulutuksiin osallistuvia (33 henkilöä). Info- ja muihin koulutuksiin olisi mahtunut huomattavasti enemmän osallistujia. Koulutuksista saatu palaute oli hyvää. Koulutuksiin pääsy koettiin hankalana myös vuoden 2009 koulutuspalautteissa 34. Verkostopäivä, joka suunniteltiin pidettäväksi 29.9.2012, peruuntui vähäisen ilmoittautuneiden määrän takia. Vähäisen verkostopäivään kohdistuneen kiinnostuksen syyksi epäiltiin koulutuksen ajoitusta; samanaikaisesti järjestettyjä muita koulutuksia tai koulutusprosesseja. (Ohjausryhmän kokousmuistio 26.11.2012). Parisuhde- ja perheväkivaltaan puuttuminen tietoa ja toimintaa -koulutuspäivä 16.4.2013 ei myöskään toteutunut vähäisen ilmoittautujamäärän vuoksi. Myös loppuseminaari vuodelle 2014 jouduttiin rahoituksen puutteen vuoksi perumaan. Ohjausryhmä totesi, että koulutusten markkinoinnin olisi pitänyt olla aktiivisempaa. (Ohjausryhmän kokousmuistio 28.5.2012). Työntekijöiden mielipiteet esimiesten sitoutumisesta hanketyöskentelyyn:. joidenkin mielestä tukea oli saatu hyvin, joidenkin mielestä asian esilläpito oli henkistä vääntämistä. Joillakin työntekijöillä oli mahdollisuus käyttää työaikaa toimintaohjetyöskentelyyn ja osastokokouksissa oli annettu tilaa sen käsittelyyn. Työntekijät olivat saaneet tukea myös työtovereilta ja he kokivat, että toimintaohje palveli yhteisten pelisääntöjen luomisessa väkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. Selkeästi haastatteluista nousi yksi yhteinen näkemys: toimintaohjeen mukaisten käytäntöjen ja osaamisen ylläpitäminen arkityössä vaatii koko ajan keskustelua ja muistutusta. Esimiehiä ja organisaatioiden johtajia ei STOPPIA-hankekauden aikana ehditty haastatella.

15 Toimintaohjeen käyttöönoton tueksi ohje tallennettiin hankkeessa mukana olleiden organisaatioiden verkkosivuille sekä henkilöstön että väestön saataville. Verkkosivuille tallennettiin myös koulutusmateriaalit. Väkivaltahankesivuille käyntejä ajalla 1.3.2011-31.12.2013 on ollut seuraavasti: vuonna 2011 (237), vuonna 2012 (81) ja vuonna 2013 (79). Käyntimäärien lasku viittaa siihen, että hankkeen verkkosivuja ei osata hyödyntää tai niiden olemassaolosta ei tiedetä. Tätä tukevat myös vuonna 2012 tehdyn henkilöstökyselyn tulokset. Noin puolet kyselyyn vastanneista ei osannut edelleenkään sanoa, oliko sairaanhoitopiirissä käytössä toimintaohje vai ei 34. Verkostoyhteistyötä on arvioitu verkostopäivillä käytyjen yhteiskeskustelujen, muistiinpanojen sekä saadun kirjallisen palautetiedon pohjalta. Uusintakyselystä kävi ilmi, että edelleen vain noin 50 % vastaajista ilmoitti tekevänsä yhteistyötä muiden auttajatahojen kanssa 34. Suuri huoli on, että paikkakunnalla ei ole riittävästi tukipalveluja, mihin ohjata väkivallan eri osapuolia. Seinäjoen kaupungin turvallisuussuunnitelmaan 2013-2016 on kirjattu perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa koskevat tavoitteet ja toimenpiteet 44. Yhtenä tavoitteena mainitaan lähisuhdeväkivalta -toimintamallia valmistelevan työryhmän työn loppuun saattaminen. Päätösprosesseista todetaan, että koulutusten sisällöistä ja ajankohdista sekä lasten kaltoinkohtelun-toimintaohjeesta keskusteltiin STOPPIA - hankkeen ohjausryhmän kokouksissa ja niitä koskevat päätökset kirjattiin kokousmuistioihin. 4.2 Koulutuksen vaikuttavuuden arviointi Koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnissa tutkittiin sitä, millaisia muutoksia on tapahtunut terveydenhuoltohenkilöstön tavoissa tunnistaa ja puuttua väkivaltaan. Koulutuksen vaikuttavuuden arvioimiseksi tietoa on kerätty kirjallisesti (kyselyt, koulutuspalautelomakkeet) ja suullisesti (haastattelut, suulliset palautteet). Kerätty arviointitieto on ollut subjektiivista, henkilökunnan omiin kokemuksiin perustuvaa tietoa. Vertailu osoitti, että ajanjakson 2009-2012 aikana oli tapahtunut vain vähän muutosta perhe- ja väkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. Kyselyyn vastanneet olivat tietoisia puutteistaan tiedoissa ja taidoissa ja tarpeistaan saada koulutusta aiheesta 43. Tutkijat harkitsivat kolmannen kyselyn tekemistä vielä vuonna 2014, mutta rahoituksen puutteen vuoksi sitä ei voitu toteuttaa tässä aikataulussa. Kysely pyritään toteuttamaan Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetyönä.

16 4.3 Toimintaohjeen vaikuttavuuden arviointi Tavoitteena oli kohdistaa vaikuttavuustutkimus jatkossa erityisesti siihen, miten hankkeessa olevat organisaatiot, terveydenhuoltohenkilöstö ja terveydenhuollon asiakkaat kokevat hyötyneensä toimintaohjeesta ja mitä vaikutuksia toimintaohjeen käyttöönotolla on perheväkivallan varhaisen tunnistamisen ja siihen puuttumisen käytäntöihin. Koska hanke ei enää saanut jatkorahoitusta, vaikuttavuustutkimus tulee kohdistumaan jatkossa terveydenhuollon asiakkaiden näkökulmaan, mahdollisesti opinnäytetyönä. Terveydenhuoltohenkilöstön tähänastiset kokemukset toimintaohjeesta perustuivat haastatteluihin ja toimintaohjeen infotilaisuuksissa saatuun suulliseen tietoon. Haastatteluista kävi ilmi, että kolmessa yksikössä toimintaohjetta käytetään perehdyttämisen apuvälineenä. Toimintaohje on auttanut myös siinä, että hoitajat haastattelevat enemmän potilaita / asioita kysytään potilailta enemmän. Sekä haastatteluista että infotilaisuuksissa tuli esiin useammalta taholta, että myös lastensuojeluilmoituksia tehdään herkemmin. Hallintosihteeri Arja Ritalalta saaduista, vuosittaisista Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelta tulleista lastensuojeluilmoituksista, laadittiin kuvio. Kuviosta havaitaan, että lastensuojeluilmoitukset ovat lähes kaksinkertaistuneet kyseisellä ajanjaksolla. Kuvio 1. Lastensuojeluilmoitukset vuosina 2009-2013 Se, kuvaako lastensuojeluilmoitusten määrän kasvu todellisuudessa saadun perhe- ja lähisuhdeväkivaltakoulutuksen, toimintaohjeen käyttöönoton tai yleisen tietoisuuden kasvua lastensuojelulain edellyttämistä muutoksista puuttua väkivaltaan, on mahdotonta sanoa. On kuitenkin todettu, kuten

17 alun perin hankesuunnitelmassa esitettiin, että kun väkivaltatyötä aletaan kehittää, näyttää ensin siltä että ilmiö lisääntyy. Vasta, kun uudet toimintatavat sosiaali- ja terveydenhuollon laajan väestöpohjan organisaatioissa juurtuvat, voidaan niiden avulla ennaltaehkäistä väkivaltaa ja saada väkivallan määrä laskuun. Erikseen pyydettiin sähköpostitse osastonhoitajien kautta palautetta väkivaltatyön taskukortista niistä työyksiköistä, joihin sitä oli jaettu. Yksiköt olivat lastentautien poliklinikka/lasten neurologia, äitiyspoliklinikka / naistentaudit ja sosiaalitoimen yksikkö. Kyselyyn vastasi seitsemän henkilöä. Kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että taskukortille on tarvetta käytännön työssä mm. perehdyttämisen työvälineenä ja muistinvirkistäjänä. 4.4 FAFHES -mittarilla kerättävä arviointitieto Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perhe- ja lähisuhdeväkivallan yleisyyttä Seinäjoen keskussairaalassa asioivien potilaiden keskuudessa sekä näiden potilaiden käsitystä perheidensä toimivuudesta, terveydestä ja hoitohenkilöstöltä saamastaan tuesta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella (FAFHES -mittari) seitsemästä yksiköstä. Kyselylomakkeita jaettiin yhteensä 795, ja hyväksyttyjä vastauksia saatiin 388. Vastausprosentti oli 47. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Tulokset osoittivat, että fyysistä ja/tai psyykkistä väkivaltaa perheessään/kotonaan kohtaavia potilaita (21 %) asioi kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa yksiköissä. Yksitoista prosenttia potilaista ilmoitti käyttäneensä väkivaltaa. Osa väkivaltaa kokeneista ja sitä käyttäneistä potilaista tunsi perheensä toimivuuden ja terveyden huonommaksi verrattuna niihin potilaisiin, jotka eivät raportoineet väkivaltahistoriasta. Hoitohenkilöstöltä saadulla tuella havaittiin olevan myönteinen vaikutus perheen toimivuuteen ja terveyteen 45. Tutkimusaineistosta (N = 348) 188 potilasta antoi suostumuksensa uusintakyselyyn. Uusintakyselyn tavoitteena on tarkastella väkivaltaperheiden toimintaan, terveyteen ja sairaalassa saatuun tukeen liittyviä muutoksia. Tämä tutkimus tulee olemaan osa väitöskirjatutkimusta.

18 4.5 Väkivaltatilanteiden kirjaamiskäytäntöjen arviointi Tavoitteena oli selvittää miten perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyviä diagnooseja kirjataan ja millaisia mahdollisia epäluotettavuustekijöitä kirjaamiseen liittyy. Projektityöntekijä ja -päällikkö ovat keränneet aineistoa Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin massatietokannoista ja potilastietokannoista ja kartoittaneet ICD-10 diagnoosiluokitusten käyttöä väkivaltatapauksissa. Salla Kivelä tutki tarkemmin parisuhdeväkivaltaan liittyviä kirjaamiskäytäntöjä pro gradu työssään 46. Syksyn 2013 aikana keskityttiin vuosien 2008-2012 aikana tilastoituihin T74.1( = muu pahoinpitely oireyhtymä) diagnooseihin. Näitä diagnooseja löydettiin ko. ajanjaksolla 302 kappaletta. Alustavan analyysin pohjalta todettiin, että aineistossa oli mukana sellaisia tapauksia, joissa tarkempaa tekijän määrittävää ulkoisen syyn diagnoosia olisi ollut mahdollista käyttää 47. 4.6 Tiedottaminen ja vaikuttaminen Keskeisimmät, hankkeeseen liittyvät sisäiset ja ulkoiset tiedotuskanavat ovat olleet alueelliset koulutus- ja infotilaisuudet sekä verkostopäivät. Lisäksi hankkeesta on tiedotettu osallistumalla valtakunnallisiin seminaareihin ja tapahtumiin. Hankkeesta on tehty erilaisia julkaisuja, kuten artikkeleita ja postereita. Hanketta ja saatuja tutkimustuloksia on esitelty kansallisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa (Liite 8). Tieteellisen viestinnän osalta voidaan katsoa, että hankkeen toimijat ovat onnistuneet hyvin. Yhtä hyvin emme eivät hanketoimijat ole onnistuneet kansalaisille sekä viranomais- ja sidosryhmille suunnatussa viestinnässä. Viestinnän ja vaikuttamisen suurimmat riskit ovat liittyneet työntekijöiden pääsyyn koulutuksiin ja infoihin, verkosto- ja sidosryhmäyhteistyöhön ja taloudellisiin riskeihin. 5 Tutkimus- ja kehittämishankkeen arvioinnin luotettavuuden tarkastelu Arviointimenetelmänä käytettiin sisäistä arviointia. Arviointitietoa kerättiin vain tutkimus- ja kehittämishankkeessa mukana olevilta tahoilta eikä ulkopuolista arvioitsijaa käytetty. Alhaiset vastausprosentit ovat luotettavuusongelma sekä vuoden 2008 alkukartoituskyselyssä (35 %) että seurantakyselyssä (50 %). Toiseksi, haastatteluaineistopyyntö lähetettiin kaikille 33 väkivaltatyön yhdyshenki-

19 lölle. Haastattelut saatiin vain viideltä henkilöltä. Suurin osa tutkimus- ja kehittämishankkeessa mukana olleiden yksiköiden henkilöstöstä ei osallistunut haastatteluihin. Kolmanneksi, kaksi verkostotyön iltapäivää jäi toteutumatta alhaisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. Näin ollen eri yhteistyötahojen mielipiteitä ei saatu. Neljänneksi, vuodelle 2014 suunniteltuja ylihoitajien ja ylilääkäreiden haastattelujja ei voitu toteuttaa. Siten tieto johdon mielipiteet heidän antamastaan tuesta ja osallistumisestaan kehittämistyöhön jäi saamatta. 6 Johtopäätökset ja kehittämisehdotukset Eräs ohjausryhmän vuonna 2011 asettama tavoite oli, että hankkeeseen osallistuvan henkilöstön tiedot ja valmiudet parantuvat perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja väkivaltaa käyttäneiden auttamiseksi, ja henkilöstö osaa toimia auttamistilanteissa tarkoituksenmukaisesti. Henkilöstökyselyn tulosten pohjalta voidaan varovaisesti arvioida perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamisen ja siihen puuttumisen parantuneen hieman vuoden 2008-2012 välillä. Vuodelle 2014 suunniteltu kolmas kysely jää toteutumatta, koska hanke ei saanut enää Terveyden edistämisen määrärahaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Henkilöstön mielipiteet eri auttajatahojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä eivät olleet muuttuneet kyselykertojen välillä. Viisikymmentä prosenttia vastaajista ilmoitti tekevänsä yhteistyötä. Kumpanakin vuonna vain muutama osallistujia osasi kertoa miten hän käytännössä tekee yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Vuonna 2013 verkostoyhteistyötä vaikeuttivat edelleen puutteelliset palvelurakenteet. Paikkakunnalta puuttuu esimerkiksi turvakoti. Kehittämisehdotus: Henkilöstön väkivaltaosaamisen ylläpitämiseksi esitetään, että perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamisen ja siihen reagoimisen täydennyskoulutussuunnitelma sisällytetään toiminta-aluekohtaisiin / yksikkökohtaisiin koulutussuunnitelmiin. Kehittämisehdotus: Hankkeessa laadittuja toimintaohjeita hyödynnetään uusien perhe- ja lähisuhdeväkivallan ja lasten kaltoinkohtelun varhaisen puuttumisen ja hoidon interventioiden luomisessa. Kehittämisehdotus: Verkostotyötä tulee kehittää valtakunnallisten suositusten mukaisesti: paikkakunnalla tulee olla moniammatillinen väkivaltatiimi ja väkivaltakoordinaattori. Kehittämisehdotus: Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö otetaan osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon laajan väestöpohjan organisaatioiden toimintasuunnitelmia.

20 FAFHES -kysely osoitti, että väkivaltaa kokeneiden potilaiden yleisyys sairaalapotilaiden joukossa on samaa luokkaa kuin valtaväestössä (20 %) ja mahdollisesti vieläkin suurempi. Väkivaltaa kokeneita ja sitä käyttäneitä potilaita asioi sairaalan eri poliklinikoilla ja osastoilla. Jokainen sairaalassa asioiva potilas voi olla potentiaalinen väkivaltaa kokenut, sitä käyttänyt tai molempia riippumatta siitä, millä osastoilla tai poliklinikoilla asioivat. Kehittämisehdotus: Sairaalaorganisaation sisälle perustetaan moniammatillinen väkivaltatyöryhmä ylläpitämään ja jatkamaan kehittämistyötä. Lisäksi tulee perustaa väkivaltatyön koordinaattorin toimi. Menestyksekäs perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö edellyttää kaikkien toimijoiden sitoutumista ja tiivistä yhteistyötä, mukaan lukien esimiehet. Hankkeen tavoitteena oli kuvata myös perhe- ja lähisuhdeväkivallan vuoksi hoitoon hakeutuneiden potilaiden käyntimäärissä tapahtuneita muutoksia ajanjaksolla 2008-2014 sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan vuoksi hoitoon hakeutuneiden potilaiden käynteihin liittyviä kirjaamiskäytäntöjä ajanjaksolla 2008-2014. Tämä arviointityö on vielä kesken ja jatkuu väitöskirjan osajulkaisujen myötä. Kehittämisehdotus: Kirjaamiskäytäntöjä ja raportointia kehitetään kansainvälisten ja kansallisten suositusten mukaisesti.