MUNKKINIEMEN ROTARYKLUBI JÄSENKIRJE 4 / 2010-2011 14.1.2011 Tammikuu 2011 PRESIDENTIN PALSTA Hyvät veljet, Uusi Vuosi ja uudet kujeet sanotaan. Rotarykausi on puolessa, mutta kevät on pitkä ja monipuolinen. Osallistukaa aktiivisesti. Ohjelma on teitä varten tehty. Pari wanhan wuoden asiaa vielä. Itsenäisyyspäivän juhlan toteutuminen näytti aivan viime hetkiin epätodennäköiseltä. Ilmoittautuneita oli vain kaksi viikkoa ennen tilaisuutta 16. Kovan markkinointiponnistelun ansiosta lopullinen juhlijoiden määrä nousi 66:een. Tilaisuudessa järjestetyn arvonnan ansiosta juhlan tuotto, joka annettiin Piirin Itämerirahastoon nousi lopulta yli 1.000 euron tavoitteen ollen 1.100 euroa. Suurkiitos kaikille, jotka osallistuivat itsenäisyyspäivän juhlan toteuttamiseen! Kokouksessaan 17.11.2010 Piirin nimeämiskomitea on yksimielisesti valinnut piirin 1420 governorehdokkaaksi (DGN) apulaisgovernor Ilkka Torstilan (Finlandia Hall RK). Lämpimät onnittelumme veli Ilkalle tästä hienosta nimityksestä. Jokaisen klubin on pidettävä sääntönsä ajan tasalla siten, että ne noudattavat RI:n vahvistamia kulloisiakin sääntöjä ja määräyksiä. Klubin sääntöjä täydentää laajemmat RI:n Rotaryklubin mallisäännöt sekä Rotaryklubin järjestysmuoto. Edellisestä sääntö- ja järjestysmuotopäivityksestä on 13 vuotta. Klubineuvottelussa 13.1. keskustelua käytiin käytännössä yhden sääntöpykälän ympärillä. Kyseessä on klubin aktiivijäsenen valitsemismenettely-pykälä. Klubillamme on Suomen rotaryn mallisäännöistä poiketen ns.ehdoton vetopykälä. Eli kaksi aktiivijäsentä voi halutessaan perustelematta estää jäsenehdokkaan valinnan. Vilkas keskustelu osoitti, että moni jäsenistämme kokee kyseisen pykälän hyvin tärkeäksi. Näin uudet säännöt, mutta vanhalla aktiivijäsenen valintamenettelypykälällä päätettiin yksimielisesti ottaa käyttöön. RI:n säännöt edellyttävät jokaisen RI:n jäsenyyteen hyväksytyn rotaryklubin hyväksyvän aina viimeisen vahvistetun järjestysmuodon sellaisenaan. Ohessa tuo viimeisin Rotaryklubin järjestysmuoto - niminen sääntökokoelma, joka uusien sääntöjen ohella hyväksyttiin tuossa 13.1. kokouksessa.
Klubineuvottelussa oli tarkoitus käsitellä klubin kehittämisen kannalta kahta muutakin tärkeää asiaa eli tuoretta jäsenstrategiaa ja kummiohjetta sekä syksyn jäsenkyselyn purkua. Nämä jäivät ajan puutteen takia. 2 Käsittelen tuota jäsenkyselyn purkua vielä tässä kirjeessä. Pahoittelen, että tästä syystä kirjeestä tulee varsin pitkä. Ohessa on myös Jäsenkomitean klubille laatima Kummiohje. Jäsenkomitean vetäjälle Markku Saurille erityiset kiitokset tästä! Hallitus on ollut vahvasti sitoutunut klubin kehittämiseen ja ottanut asialistalleen on myös klubistrategian päivittäminen/laatimisen. Toinen asia, joka klubineuvottelun yhteydessä nousi esille, oli se, että osalla jäsenistöstä ei ilmeisesti edelleenkään ole toimivaa sähköpostia. Osalla myös tietokone kaipaa ilmeisesti ohjelmia tai päivitystä, jotta liitetietoja saa auki. Tämä on heidän kannaltaan valitettavaa, koska klubi pitää aktiivisesti yhteyttä jäseniinsä juuri tämän viestintävälineen avulla. Tätä tuskin tarvinnee perustella. Klubin posti on kulkenut jo vuosia sähköisesti. Jos sähköposti tuntuu hankalalta itselle hankkia, niin ehkä joku lähisukulainen tai lähellä asuva klubiveli voisi toimia viestinviejänä asiassa, että jäsen ei jäisi ilman tietoja. Auttakaa toinen toisianne asiassa, jos tiedätte ongelmia jollain olevan. Kevään ohjelma on siis käynnistynyt ja löytyy klubimme nettisivuilta. Klubillamme on tuore Jäsenstrategia 2010 viime syksyltä. Strategia on lähetetty teille 2.12.2010 sähköpostilla. Strategian mukaisesti alamme toimimaan aiempaa johdonmukaisemmin mm. luokitekartan, kummitoiminnan ja jäsenhankinnan osalla. Yksi keskeinen havainto jäsenstrategiaa laadittaessa oli aktiivisten jäsenten suhteellinen vähyys ja laskeva trendi. Läsnäolosta vapautettuja jäseniä on puolet, ja he sitä oikeuttaa ahkerasti myös käyttävät. Myös joidenkin tuoreiden jäsenten viikkokokousaktiivisuus on ollut huolestuttavan vaisua. Itse asiassa, mikäli sääntöjemme viikkokokous-pykälää sovellettaisiin tiukasti olisi lähes puolelle jäsenistöstä annettava potkut klubista ja se toinen puoli olisi sitten läsnäolosta vapautettuja! Tämä kuva ei ole kovinkaan kaunis, joten klubi on käytännössä omaksunut sallivamman linjan läsnäolovaatimukseen. Ikävä kyllä tällä on ehkä ollut negatiivinen vaikutuksensa aktiivisuuteen. Rotaryklubin jäsenen on sääntöjen mukaan osallistuttava vähintään puoleen (50%) puolivuosittain pidetyistä viikkokokouksista tai muihin niitä korvaaviin klubin kokouksista tai korvattava poissaolo osallistumalla jonkun toisen klubin kokoukseen joko 14 päivää ennen tai 14 päivää jälkeen sen kokouksen, josta hän ollut poissa. Osallistumiseksi luetaan myös vähintään 30 minuuttia kestävä osallistuminen internetin kautta tapahtuvaan interaktiiviseen rotarytoimintaan. Tämä läsnäolovaade koskee kaikkia rotaryklubeja. Se on varsin tiukka ja sitä on yleisesti rotarytoiminnassa perusteltu sillä, että vain olemalla läsnä voi osallistua ja syntyy toveruutta. Me emme siis ole Pörssiklubi, Suomalainen klubi tai Saunaseuran
3 klubi, johon mennään kun huvittaa. Rotarytoiminnasta toivotaan tulevan luonteva osa elämää ja jokaviikkoista rutiinia. On selvää, että erilaiset harrastukset, työesteet ja perhe-elämä rajoittavat mahdollisuuksia osallistua viikkokokouksiin, joskus paljonkin. Klubimme ei halua luoda pakotteita, laatia mustia listoja tms. Oleellista on jäsenen oma halu osallistua aktiivisesti. Tämä syntyy positiivisista tekijöistä, jota myös osallistuminen toimintaan tuo. Tästä syystä hallitus katsoo tärkeäksi kehittää klubia entistä vetovoimaisemmaksi! Klubin jäsenmäärä on ollut viime vuodet melko vakio n 62. Uusien jäsenten ottamisella on korvattu jäsenpoistuma, mutta ei kasvatettu klubin kokoa. Mikäli klubin koko jäsenistö osallistuisi normaaliaktiivisuudella toimintaan, klubin koko olisi sopiva. Olemme päätyneet siihen, että ollakseen aktiivinen ja kehittyvä, klubin on lisättävä aktiivijäsenten määrää. Erityisen hyvä tapa tehdä jäsenhankintaa on aktivoida klubin omat veljet miettimään lähipiiristään potentiaalisia ehdokkaita. Kannustan ja kehotankin klubiveljiä vakavasti miettimään olisiko ystävä- tai tuttavapiirissä, työn tai harrastustoiminnan puitteissa sellaisia henkilökohtaisilla hyvillä ominaisuuksilla varustettuja ihmisiä, joille voisitte puhua rotarytoiminnasta. Mikäli kiinnostus herää, niin ehdottakaa klubille jäsenyyttä. Klubin hallitus käsittelee jäsenen antaman ehdotuksen. Ehdotuksen on hyvä pitää sisällään ainakin vapaamuotoinen CV jäsenehdokkaasta. Olen vakuuttunut, että kaikilla meillä on lähipiirissämme tällaisia potentiaalisia oman alansa johtavia ja arvostettuja ihmisiä. Sellaisia löytyy laajasti liike-elämästä, esimerkiksi teollisesta tuotannosta, kaupasta tai yrittäjäportaasta tai kulttuurin, taiteen ja arkkitehtuurin puolelta, valtion- tai kaupunginhallinnosta, korkeakouluista ja yliopistoista jne jne. Meidän olisi tärkeää saada mahdollisimman laaja-alaisesti eri alojen ammattilaisia mukaan toimintaan, mutta persoona toki ratkaisee kaiken edellä. Pallo on nyt teillä. Miettikää vakavasti asiaa, ottakaa yhteyttä potentiaalisiin ja tehkää ehdotus hallitukselle. Seuraavassa käyn vielä syksyn 2010 jäsenkyselyn tuloksia läpi tiedoksenne: Kysely tehtiin, jotta saadaan klubin tahtotilaa selville erilaisissa asioissa ja siten suuntaviivoja kehitystyölle. Vastausprosentti oli A-lomakkeeseen 48% klubiveljistä (30 jäsentä) ja B lomakkeeseen 27% klubiveljistä (17 kpl). Odotimme korkeampaa vastausprosenttia. Vaikuttaa siltä, että passiiviset jäsenet jättivät pääosin käyttämättä tilaisuuden ilmaista mielipiteensä klubin kehittämiseksi. Taulukoissa näkyvä %-osuus on laskettu vastanneiden määrästä, joka näkyy %- osuuden alla. Kaikkia kommentteja ei ole kirjattu, jos ne ovat identtisiä. Yhteenveto olisi tietysti voinut olla helpompi ja lyhyempi, mutta ehkä se tässä läpinäkyvässä muodossa herättää jäsenten keskuudessa enemmän ajatuksia klubin kehittämisestä. JÄSENKYSELY A SYKSY 2010
1. Klubimme koko 80% (24 kpl) vastanneista oli sitä mieltä, että klubin jäsenmäärä on sopiva 10% toivoi suurempaa ja 10% pienempää Monessa kommentissa nähtiin ongelmaksi aktiivisuus kommentteja: mutta aktiivisia jäseniä tulisi olla 25 sijasta 40-50. Siinä olisi sopiva koko aktiivisten jäsenten (=todellinen jäsenmäärä) on huomattavasti pienempi. Aktiivisten jäsenten määrää voisi kasvattaa. jäsenistö ikääntyy. nyt on liian monta täysin passiivista jäsentä, määrä ei ratkaise vaan aktiivisuus Jäsenmäärästä passiivisten osuus on aika suuri. Nykyisin kokouksissa käy noin 20 henkeä. Mielestäni aktiivisuus on hienoisessa laskussa. Voisi olla järkevää tehdä radikaali uudistus ja erottaa passiiviset jäsenet ja rekrytoida uusia vastaava määrä tilalle. Nyt läsnäoloprosentti on ihan omituinen. Kun kaikki jäsenet eivät aina pääse kokouksiin, voisi jäsenmäärä olla suurempikin. 2. Nykyinen jäsenistön ammattialojen kattavuus kattava ei kattava 74 % 23 kpl 26 % 8 kpl Nähtiin kattavaksi, mutta myös nähtiin paljon puutteita kattavuudessa! Mihin luokitteisiin haluaisit uusia jäseniä taidealat arkkitehtuuri, taide kulttuuri, esittävät taiteilijat jäseniksi uusia näkemyksiä uusilta suunnilta tuottavia jäseniä jos löytyy hyvä persoona, löytyy luokitekin julkinen hallinto, johtaminen, kulttuuri, teollinen tuotanto virkamiehiä korkeakoulut, yliopistot liike-elämän edustuksen monipuolistaminen Julkisen sektorin (muitakin kuin lääkäreitä), tutkimuksen ja taiteen edustajia lisää. teollisuus 3. Uusien jäsenten sopiva klubiin liittymisikä alle 30 30-40 40-50 50-60 ei merkityst ä 22 % 53 % 2 % 23 % kpl 6,5 16 0,5 7 kommentit: henkilö ratkaisee nuoret ovat harvoin todella johtavissa asemissa kokemuksesta: nuoret harvoin viihtyvät, 40-50 sopiva alle klubin keski-iän olevia tulisi värvätä rotaryaate on omaksuttava nuorempana kuin eläkkeelle siirryttäessä Nuorilla on motivaatiota ja aktiivisisuutta, vanhemmilla kokemusta ja näkemystä 4
5 Kannaottoni on sidoksissa liittymisiän keski-ikään eli voi olla nuorempia tai vanhempia. Mielestäni väestön keski-iän kasvaessa ja ns. vanhuusiän poistuessa meidän ei tulisi pitää ikää minään kriteerinä. Rotary-liike on käynnistynyt 30-40 -vuotiaiden ammattilaisten halusta kokoontua ja verkostoitua Mielestäni puolet uusista jäsenistä voisivat olla 30-40 -vuotiaita ja puolet 40-50 -vuotiaita, jo tunnustettuja alansa ammattilaisia. Eläkeläisten tulee voida tuntea olevansa tervetulleita kokouksiin, mutta toiminta ei saisi pyöriä heidän ehdoillaan. Jäsenkuntaa olisi mielestäni hyvä pyrkiä nuorentamaan rekrytoimalla hieman nuorempia uusia jäseniä. 4. Kokousaikamme sopiva hankala huono 76 % 24 % 22 7 to ok, mutta 15-30 min myöhemmin aika hyvä, mutta päivä huono, mutta en kaipaa muutosta ma, ti tai ke sopivampi Mikäli halutaan työikäisten lisääntyvää osanottoa tulisi kokouksen alkaa tuntia myöhemmin. Aika on ollut minulle vuosia tosi huono; torstai-iltahan on se aika, johon kaikki illan tapahtumat yleensä sijoitetaan. Nyt sopii paremmin, mutta voisi harkita tuntia myöhempää aikaa, jolloin ei tarvitsisi ajella pahimmassa ruuhkassa. Kokousaika on hyvä. Kokous joka viikko on haastava. 5. Klubin toiminta ja ohjelmasisältö Vierailuja tulisi lisätä vähentää on sopivasti 20 % 3 % 77 % 6 1 23 Vierailut eri kohteissa ovat mielestäni erittäin kiinnostavia kiinnostavia jonkun verran k ei kiinnostavia 42 % 55 % 3 % 12,5 16,5 1 Kokoustemme esitelmät ovat mielestäni erinomaisia hyviä tyydyttäviä heikkoja 68 % 32 % 20,5 9,5 Omien jäsenten esitelmiä tulisi lisätä vähentää sopivasti 57 % 43 % 16 12
Ulkopuolisten esitelmävierailijoiden osuutta tulisi lisätä vähentää sopivasti 7 % 20 % 73 % 2 6 22 6 Olen klubin nykyiseen toimintaan erittäin tyytyväine n tyytyväinen tyytymätön 42 % 58 % 12,5 17,5 EHDOTUKSIA NYKYISEN TOIMINNAN TAI OHJELMASISÄLLÖN KEHITTÄMISEKSI takkailtoja keskinäistä tuntemusta lisättävä vierailumatkoja Intercitykokouksia ja keskustelumahdollisuuksia lisättävä työelämässä olevien jäsenten esitelmiä säännöllisesti pidetään esitelmät ja vierailut käytännön paikallisprojekti toisi näkyvyttää korkeatasoisina, siinä se! lisää toiminnallisia kokouksia, golf etc -< ruuanlaitto Amican keittiöön, joss valmistaisimme itsellemme keittiömestarin ohjauksessa aterian. Ruokailu avec viinit lisää hyväntekeväisyyttä Tavoitteena toisiltaan oppiminen ja toistensa oppiminen; omien veljien näkemyksiä enemmän ja useammin Enemmän aikaa yhteiselle keskustelulle. Esitelmän voi aloittaa klo 17.00 ja keskustelulle aikaa puoli tuntia. Klubin ohjelmat ovat olleet todella laadukkaita ja ne syntyvät ilmeisen tehokkaasti muutaman veljen ohjelmatoimikunnassa. Jäsenten aktivoitumista saattaisi edistää ohjelmaehdotusten kerääminen kaikilta veljiltä. Alueen kehittämiseksi voisimme kehittää projektejä; ei matkoja! Kokousten rajallinen aika estää usein perusteellisemman keskustelun. Edellisessä klubissani o käytäntö päättää virallinen kokous, jolloin ne joilla on kiire voivat lähteä ja toiset voivat halutessaan jatkaa kesken olevaa keskustelua esim. vartin verran. Rotaryhenkeen sitouttavaa ja sitä käsittelevää ohjelmaa lisää, jotta se ei unohtuisi. Muutamia yhteiskokouksia vuodessa maantieteellisesti lähellä olevien klubien kanssa. Esitelmät ovat usein loistavia, mutta kuitenkin pintaraapaisuja tietyistä teemoista. Ohjelmistoon voisi harkita useammankin kerran kattavia teemoja, joita käsitellään eri kanteilta ja esitelmöitsijöiden toimesta. Lopuksi voisi olla viikkokokous, jossa keskustellaan ko. teemasta veljien kesken ja pohditaan teeman merkitystä ja vaikutusta. Esimerkkinä vaikkapa Venäjänsuhteet. UUSIA TOIMINTAMUOTOJA LISÄÄ KAUSIOHJELMAAN lyhyemmät kotimaan matkat, retkeilyt bussilla pienavustuskohteiden hyväksi vain yksi iso projekti /rotaryvuosi -projekti, joka otetaan tosissaan (miehitys, tavoite, tulos,rahal tulos) Helsingin erikoismuseot ja kokoelmat teemajaksot, joissa käsitellään samaa aihealuetta useissa kokouksissa hiukan tarkemmin
7 Voisimme pyrkiä ottamaan esim puolivuotta kestävän teeman : muutama viikkoesitelmä, joihin sitten liittyisi jatkona projektin merkeissä yhdessä hyvän asian eteen työskentelyä. Kaikki halukkaat pääsisivä työkentelemään ja myös oppimaan uutta. Back to basics Munkinseutuun liittyviä projekteja Takkaillat, joissa ollaan koolla vähintään 2-3 h esim. pari kertaa rotaryvuoden aikana. Takkailloissa voitaisiin keskustella esim. jostakin ajankohtaisesta aiheesta lyhyen alustuksen pohjalta tai vaikkapa koko klubin voimin hahmotella tulevan kauden ohjelma- sisältöä. Vapaamuotoiset sauna- ja/tai takkaillat 6. KUMMIEN TOIMINTA erinomaist a eivät ole huolehtinee t tyydyttäväs hyvin ti 10 % 57 % 19 % 14 % 2 12 4 3 tarvitaan kotiuttamisohjesääntöä tai opasta kummeille Tulokas esittäytyy (EGO esitelmä). Myös "vanhojen" tulisi esittäytyä tulokkaalle Kummi huolehtii RI perustiedon saannista Perehdytysohjelma edesauttaisi jäsenehdokkaille selvitettävä rotaryn olennaiset vaatimukset, mm läsnäolovelvoite (tai -oikeus) rotary ei ole Suomalaine klubi, vaan sen ideana on aktiivinen osallistuminen. >Historia osoittaa, että järjestöt jotka asettavat haasteita ja vaativat kurinalaisuutta, menestyvät Kokouksissa tulisi huolehtia että uusi jäsen ei jää "yksin" vaan toimitaan hänen oppaanaan ja johdatellaan klubin toimintaan ja tulkitaan vanhemmalle itsestään selviä asioita. Kummien tulisi huolehtia siitä, että uusi jäsen aloittaa vuorovaikutuksen klubin jäsenistön kanssa kokouksissa. On tietysti jokaisen oma asia etsiä juttuseuraa ja keskustella, mutta tämän asian onnistuminen lienee tärkeimpiä asioita uuden jäsenen sisäänajon osalta. Olen uusi jäsen ja sisäänajo on jäänyt vähäiseksi. 7. OSALLISTUMISMAHDOLLISUUTESI KLUBISSA MINULLE ON TARJOTTU TEHTÄVIÄ KLUBISSA liian paljon sopivasti liian vähän 11 % 85 % 4 % 3 23 1 OLEN VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIINI KLUBISSA erittäin tyytyväine n tyytyväinen tyytymätön 39 % 57 % 4 % 11 16 1
EHDOTUKSENI JÄSENTEN VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIEN LISÄÄMISEKSI takkaillat ja avoimet keskustelutilaisuudet Demokratia ajakoon yli yksittäisten intressien jäsenten hyvä kytky projekteihin. lisää omien jäsenten alustuksia. Pientä mutta tehokasta. Olen uusi jäsen, eikä minulla ole tehtäviä. 8 8. KLUBIMME TIEDOTUSTOIMINTA Olen klubin asioista tiedottamiseen erittäin tyytyväine n tyytyväinen tyytymätön 43 % 57 % 13 17 Presidentin kirjeet luen aina joskus 90 % 10 % 27 3 Klubimme jäsentiedotteen luen aina joskus 90 % 10 % 26 3 en lue koskaan en lue koskaan klubimme internet sivuja luen säännöllisesti joskus en lue koskaan ONKO NIITÄ!! 24 % 62 % 14 % 7 18 4 TARVITAANKO NIIHIN SALASANAT? kommentit tiedottamisesta RI korostaa Rotaryn näkyvyyttä ulospäin. Vähintään yhtä tärkeätä on sisäinen tiedoitus. Esimerkiksi governorin kuukausikirjeet voisi Samoin hallituksen kokousten pöytäkirjat lähettää edelleen kaikille jäsenille. tai asioiden tiivistelmä kaikille. Ulkoinen tiedotus EI hallussa. Se tulisi korjata ja lisätä avoimuutta ja ulkoisia kontakteja Ongelma ei tiedotuksessa vaan meissä vastaanottajissa, jotka kiireiden tms syiden takia seuraavat huonosti tiedotusta. jäsenkirje voisi tulla joka kk ja siinä voisi olla enemmän rotarytietoutta.(missä mennään rotaryliikkeessä ja muissa klubeissa.) 9. KOKOUKSIIN OSALLISTUMINEN Poissaoloni syyt toiminta ei työeste aika muu
vastaa odotuksia 55 % 13 % 32 % 17 4 10 9 kommentit seniorina mahdollisuus osallistua silloin kun sopii mökki, matkat, perhesyyt, terveys muut harrastukset vapaa-ajan haasteet matkat on tosi vaativaa aktiivisille ihmisille varautua 52 x vuodessa tiettynä aikana 1,5 h yleinen tekemisen paljous ja tarve huomioida perhettä Hengessä mukana vaikka ei pääse kokouksiin. Joskus liikenne-esteet ruuhka-aikaan. Työesteiden lisäksi perheasiat ja muut kiireet rajoittavat osallistumisia kokouksiin. 10. ARVIOSI KOKOUSPAIKASTAMME JA SEN PALVELUSTA Ruuan laatutaso erinomainen hyvä tyydyttävä heikko 23 % 73 % 3 % 7 22 1 Ruuan hintataso kallis sopiva halpa ei merkityst ä 20 % 73 % 7 % 6 22 2 Kokoustilojen tarkoituksenmukaisuus pääosin hyvä soveltuva 28 % 72 % 8,5 21,5 soveltuu huonosti Olen kokouspaikan palvelun laatuun erittäin tyytyväine n tyytyväinen tyytymätön 57 % 43 % 17 13 kommentit kokouspaikan vaihtuvuus ärsyttää, mutta ymmärrettävää nimikkosali olisi ihanne pyöreä Sali huono Eräät tarjoilijat sinuttelevat! kalastajatorpalle ei ole vaihtoehtoa 11. VAPAA SANA RUUSUT Klubissa on hyvä henki ja korkeatasoinen ohjelmatarjonta ja klubi on selvästi elossa oleva.
RISUT MUUTA Klubi lahjoittaa säännöllisesti Rotarisäätiölle. virkailijat hoitaneet tehtävänsä tunnollisesti ja auliisti Klubin toiminta on hyvällä tasolla, mutta passiiviset jäsenet olisi saatava paremmin mukaan! Erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia esitelmiä Klubissa vallitsee kokemukseni mukaan hyvin homogeeninen ilmapiiri ilman kuppikuntia. Kaikki veljet noteerataan samanveroisina iästä ja taustoista riippumatta. Tämä on hieno asia jäsenmäärältään näinkin isossa klubissa. Viime vuosina klubin toiminta on ollut hyvin johdettu. Tavoitteet ovat olleet selkeät. Varoittaisin kuitenkin siitä ettei tehdä toimintaa liian muodolliseksi. Riittää hyvin että klubillamme on toiminta-ajatus ja toteutetaan se. Useamman vuoden strategioiden luominen on aika lailla turhaa koska toimihenkilöt vaihtuvat vuosittain ja jokaisen täytyy saada toeuttaa omia tavoitteitaan. uusien veljien hankinnalle hallitus aktiivisesti paneutuu ja sitoutunut klubin toiminnan kehittämiseen Klubilla voisi olla enemmän omia humanitaarisia projekteja Munkinseudulla tai muualla. RI terminologiaa voisi avata tulokkaille Klubilla on pankkivaroja. Niitä on kerätty Munkkiniemen alueen nuorison tukemiseksi sekä alueen kehittämiseksi. Pitää päättää mihin käytetään. Pitää käyttää koko nuorison hyväksi! uusien veljien sitouttamiselle ei naisjäseniä, koska on avec tilaisuuksia ja naisilla on omat järjestönsä Muistetaan, että tämä on harrastus. Ei liikaa ryppyotsaisuutta! Hyöty ja Ilo rinnakkain laatutekijöinä Mukaan myös "hieman rennompia" toimintamuotoja. Klubi olemme me. Klubihengen teemme me. Pidetään esitelmien ja jäsenten taso korkeana. Moni astelee valmiiseen pöytään ja ajattelee, että näin se pitää ollakin. Klubi ei pyöri itsekseen. Tarvitaan osallistumista ja vuorovaikutusta. Turha valittaa toiminnasta, jos ei itse panosta yhtään. 10 LOMAKE B 1. Miksi haluat olla rotari? yhdessäolon takia Kannatan rotarytoiminnan päätehtävää ja pidän sitä hyödyllisenä sekä suomalaiselle yhteiskunnalle että itselleni. Arvostan verkottumista ja hyvää sosiaalista piiriä. Liittymiseen vaikutti olennaisesti työpaikkani sijoittuminen Munkkiniemen alueelle ja klubin kautta rakennettava verkosto lähiympäristön vaikuttajiin. Jäsenyys on palvellut sekä minua henkilökohtaisesti että palvelemaani yritystä. Arvostan myös suuresti klubin kokousten kautta mahdollistuvia erinomaisia asiantuntija-alustuksia, jotka ovat erinomaista henkistä herkkua ja voiman lähdettä. Antoisaa, sosiaalista verkostoituminen (itsekkäät syyt) kiinnostus ajankohtaisista alustuksista ja hyvistä rotariveljistä Hyvä tapa verkostoitua ja tavata uusia ihmisiä. Mielenkiintoisia esitelmiä ja yritysvierailua.
Tapa osallistua erilaisiin, koordinoituihin avustushankkeisiin. 11 Siitä on tullut elämäntapa. Pidän rotaryn pyrkimyksiä oikean suuntaisia. Avustukset Munkinseudulla / tuet Toimia yhteisössä jossa on selkeä yhteiskunnallinen auttamisen halu sekä tavata ja keskustella samanhenkisten veljien kanssa. Viikoittaiset esitelmät kruunaavat veljestapaamiset. Tapaamiset tarjoavat hyvää ohjelmaa sekä erilaisia näkökulmia ympäröivään maailmaan. Rotarit kunnioittavat hyviä tapoja ja tilaisuuksissa on siinä mielessä hyvä olla. Mielenkiintoiset viikkokokoukset ja vierailumahdollisuudet muissa klubeissa. Hyvä ja stressitön toveripiiri. Hyvät esitelmät. Luoda uusia tuttavuuksia, jonka kautta vaikuttaa yhteiskuntaan paremman elämän tarjoamiseksi ihmisille Antaa mahdollisuuden tutustua Munkkiniemen alueen muihin ihmisiin; antaa mahdollisuuden olla mukana tukemassa paikallista toimintaa kuten lasten hyvinvointia, alueen kehittämistä jne; osallistua Rotaryjärjestön periaatteiden toteuttamiseen laajemminkin; antaa mahdollisuuden omaksua uusia asioita hyvien klubikokousesitelmien kautta. Rotaryssa olen voinut/voin solmia kontakteja laaja-alaisesti eri ammattien huippuedustajiin ja saan hyvin tehokkaalla tavalla arvokasta ja ajankohtaista tietoutta hyvin monilta aloilta ja aihepiireistä, joiden kanssa en muuten olisi juurikaan tekemisissä. Haluan kuulua hyvään toveripiiriin, saada mahdollisuuden kehittää itseäni sekä tehdä hyvää maailmassa. Klubihenki ja toveruus merkityksellistä klubitoiminnassa. Halu verkostoitua ja tehdä vähän omalta osaltaan hyvää. Haluan olla mukana toiminnassa, jossa voi auttaa mieluummin tekemällä jotain konkreettista kuin maksaa rahalla avustuksia. Arvostan henkisen kehityksen mahdollisuutta rotarytoiminnassa. Se on hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla esityksiä myös muilta, kuin omalta ammattialueelta. 2. Mikä voisimme tehdä toisin, jotta se motivoisi sinua aktiivisemmin osallistumaan klubikokouksiin tai muuten toimintaamme? vapaampi agenda eli keskustelua esitysten jälkeen vaikka puoli tuntia Kehittämällä ohjelmaa rotaryhengessä.
12 Olen ollut kohtuullisen aktiivinen kokousten ja työtehtävien suhteen. Kokousrytmi kerran viikossa ilman muuta tarkoittaa sitä, että esteitä ja poissaoloja tulee, klubityöhän ei ole keskeisin elämämme sisältö, hyvä lisä toki. Jäsenyyden alussa koin kyllä, että klubin vanhempiin veljiin ei ollut kovin mutkatonta tutustua, nuoremmat tulivat tutuiksi kyllä nopeasti. Seniorit eivät juuri esittäytyneet eivätkä paljon kyselleet ja näyttivät viihtyvän hyvin enemmänkin keskenään. Heidän piirissään oli myös vahvaa halua olla kovasti äänessä esitelmien jälkeisissä keskusteluissa vahvoin mielipitein, johon keskusteluun ei tuntenut halua enää mennä mukaan. Nämä jäsenyyden kirjavuudessa näkyvät kulttuurierot ja piirteet ovat jossain määrin minua häirinneet. Kokousesitysten laatu on ratkaisevaa osallistumisaktiivisuuden ylläpidossa. Jäsenkunnan nuorentaminen olisi omiaan ymmärtääkseni lisäämään osallistumista yleensäkin. Ylläpitäkää alustusten korkea taso Kokousten aloitus 15-30 min myöhemmin Nykyisessä työtilanteessa ja kun muutenkin aika on kortilla, osallistun kokouksiin mahdollisuuksien mukaan. Kyse ei ole niinkään motivaatiosta kuin tilanteesta. Aikaa enemmän keskusteluille ja vähemmän formaalinen ilmapiiri Tällä hetkellä osallistun kaikkiin kokouksiin joihin on mahdollista osallistua. 45 vuoden työrupeaman jälkeen käytän aikaani asioihin, joihin ei aikaisemmin ollut mahdollista tarkoittaen oleskelua aika paljon muualla kun Munkkiniemessä. Rotaryna voin varman kanavan kautta tehdä osaltani avustustyötä nuorten ja eripuolilla maailmaa apua tarvitsevien hyväksi Olen melko tyytyväinen nykyiseen toimintaan, enkä usko että aktiivisuuteni juuri lisääntyisi vaikka toiminta muuttuisi jossakin suhteessa. Vaikka ketään ei voitane pakottaa ruokailemaan, asiasta voitaisiin ehkä käydä keskustelua. Kalastajatorppa tarjoaa erittäin tasokkaan ruoan hyvin edullisesti, mutta valitettavasti varsin monet jättävät käyttämättä tämän edun. Kalastajatorpan kannalta meidän palvelemisemme on varmasti huonoa businesta. Minun kohdallani ei tarvitse tehdä mitään toisin. Esitelmien laatu ja pitäjät tärkeitä asioita. Ei mitenkään. Olen poissa vain työesteiden vuoksi. Mielekkäitä projekteja (joita nyt tosin on alkanut tulla). Mitään ei varsinaisesti pidä tehdä toisin. Kokous joka viikko on melko tiivis tahti, kun ottaa huomioon työ-, perhe- ja muut kiireet. Korkeatasoinen ohjelma on keskeinen, mutta siinä ei ole juuri parannettavaa. 3. Voitaisiinko vuosijäsenmaksuamme suurentaa, jotta voisimme klubina aktiivisemmin osallistua yhteiskuntapalveluun. Jos kyllä, niin mikä olisi sopiva summa vuodessa, jonka olisit valmis rotaryklubimme
kautta ohjaamaan kansallisiin ja/tai kansainvälisiin humanitaarisiin palveluprojekteihin? 13 ei ole aihetta, kotimaa tarvitsee meitä En pidä tarkoituksenmukaisena. Klubin sosiaalinen avustustoiminta on tärkeää. Se ei kuitenkaan saisi perustua vain jäsenmaksuihin tai jäsenten avustuksiin. Varainhankinnalle täytyy löytää projekteja, jotka tuottavat ja rahastoida projektien tuottoja harkittuihin ja näkyviin ulkoisiin palveluihin ja vaikuttamiseen. Jäsenmaksuilla tulee kattaa arjen normaali hallinto ja perustoiminta. Sosiaalisen toiminnan varat siis projekteista. Perusjäsenmaksu voi hyvin olla 100-200 /vuosi. Klubimaksun voisi kaksinkertaistaa Kyllä n 50 nyt on sopiva Tässä tulisi ensin suunnitella varojen käyttösuunnitelma tai ainakin käyttöperiaate. Jos yhteisesti nähdään kohde perustelluksi, voidaan varmaan maksuakin nostaa. Toinen vaihtoehto on tilannekohtaisesti ohjata varoja esim. katastrofikohteisiin, joissa inhimillinen hätä on suuri. Asia vaatinee periaatekeskustelua. jonkun verran voisi korottaa 100 Euroa lisää olisi mielestäni ok Kyllä; ohjaisin ensisijaisesti paikallisiin/kansallissiiin toimintoihin. Summa määritellään yhetisesti kokouksessa. Moni meistä osallistuu myöskin muiden kanavien kautta eri toimintojen tukemiseen. Minun puolestani voisi suurentaa. Voisin maksaa vaikkapa 50 euroa enemmän vuodessa, jos se todella menisi hyvän tekemiseen. Voi suurentaa, mutta järkevästi. Jäsenmaksu on mielestäni kohtuullisella tasolla, mutta jos löydämme erittäin hyviä projekteja olisin valmis panostamaan ehkä pari sataa euroa vuositasolla ekstraa näihin. Ei. Eroan heti, jos maksua suurennetaan olennaisesti. Jokaisella on mahdollisuus halutessaan lahjoittaa rahaa klubille. 100-150. Pitäisi nähdä miten klubit keskimäärin osallistuvat näihin projekteihin. Mielestäni summa olisi hyvä pitää mieluummin pienenä kuin suurena. Mielestäni jäsenmaksua ei pitäisi suurentaa.
14 4. Klubissamme ei tällä hetkellä ole naisjäseniä. Näetkö tästä olevan haittaa esimerkiksi klubimme imagolle tai toiminnalle? on haittaa, minua ei haittaa En näe siitä haittaa niin kauan kuin naisilla on vastaavia palvelujärjestöjä(, jollaisessa esim. vaimoni toimii). Imagon kanssa kyllä pärjätään, yhdistyksethän voivat vapaasti päättää jäsenyysperusteistaan. Maassa on runsaasti sekä miesjärjestöjä että naisjärjestöjä eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa. Mutta klubin aktiivisuuden ja aktiviteettien suhteen naisten poissulkeminen on valitettavaa. Klubin jäsenrakenne ei enää vastaa suomalaisen elinkeinoelämän eikä julkisen hallinnon johtamisympäristöä, jossa toimii loistavia niin nais- kuin miesjohtajiakin ja asiantuntijoita. Sukupuolivapaa jäsenyys olisi tätä päivää ja uskon lähes kaikkien klubin keski-ikää nuorempien sitä kannattavan. Siis sen osan jäsenistöä, jonka varassa on klubin tulevaisuus! Avec-tilaisuuksien koht hyvä määrä on pehmentänyt nykytilannetta ja elävöittänyt klubin toimintaa. Avekit eivät kuitenkaan välttämättä työelämätaustoiltaan edusta juuri klubin jäsenkriteereitä tai luokitteita parhaimmillaan, joten tämä ei korvaa kysymystä naisten mukaan otosta toimintaan. Omasta puolestani kannatan sukupuolineutraalia jäsenyyttä normaalien muiden jäsenyysperusteiden puitteissa. toimimme kansainvälisen rotariliikkeen päätösten vastaisesti Kyllä hieman. En vastusta naisjäsenten hyväksymistä Ei todellakaan! Vaikuttaisi nykyiseen hyvään henkeen. Aika ei vielä kypsä tälle klubissamme En näe merkittävää haittaa. Asiaan voidaan palata myöhemmin, mikäli veljet yksimielisesti sitä haluavat Tuskin siitä on haittaa imagolle tai toiminnalle, mutta nykyaikaan kuuluu naisten osallistuminen tasa-arvoisesti myös Rotarytoimintaan, joten naisten mukaantulo voisi piristää klubiamme. Ei ole mitään imagohaittaa enkä usko olevan haittaa myöskään toiminnalle. Hyvä näin! Piirissä on tällä hetkellä 28 klubia, jossa on vain miesjäseniä. Se, että olemme yksi niistä, ei mielestäni haittaa (vielä) toimintaa, mutta kylläkin jonkin verran imagoa. Klubilla on kuitenkin täysi oikeus olla pelkkä herraklubi, jos se niin haluaa, ainakin niin kauan kun se saa riittävästi uusia aktiivisia jäseniä. Naisilla omat järjestönsä ja verkottoitumispaikkansa, joten en näe siitä haittaa toiminnallemme. Toiminnan sisältö muuttuu naisten tulon myöta. Haittaa ei ole. Jos klubi päättää erottaa passiivijäsenet kuten sääntöjen mukaan pitäisi, olisi jäsenyyden avaaminen naisille keino saada vastaava määrä uusia jäseniä tilalle.
15 Klubi kaipaa jonkinlaista uudistumista ja tämä voisi olla se mitä tarvitaan. Toiminta muuttuisi, mutta samalla kokousaktiivisuus kasvaisi. Nyt aktiivisuus on huolestuttavasti laskusuunnassa ja tämä kehitys pitäisi kääntää toiseen suuntaan tavalla tai toisella. En näe merkittävää haittaa imagolle enkä oikeastaan toiminnallekaan, jos jäsenhankinta toimii hyvin. Tosin naisjäsenet kyllä varmaankin monipuolistaisivat toimintaamme ja he voisivat tarttua innokkaasti uusiin haasteisiin. Tässä näitä kommentteja nyt oli runsaasti. Kiitos ja anteeksi kaikille, jotka näin pitkälle jaksoivat lukea! Taisin tehdä kyseenalaisen ennätyksen jäsenkirjeen pituudessa. Rotarillisin terveisin, Matti Taipale presidentti MUNKKINIEMEN ROTARYKLUBIN WWW-OSOITE: www.rotary.fi/1420/munkkiniemi YHTEYSTIEDOT 2010-2011: Matti Taipale, presidentti Pekka Ruuskanen, 1.sihteeri Hirvilahdenkuja 4 Nuottapolku 9 A7, 00340 Helsinki 00330 Helsinki gsm 040-900 2900 gsm 0400-105567 e-mail: matti.taipale@elisanet.fi e-mail: pekka.h.ruuskanen@gmail.com