esitykset liittoneuvosto::'l kokoukselle j a hyväksyttiin ne muk ne seurauvan



Samankaltaiset tiedostot
1. Kokouksen avaaminen Päätösesitys: Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n kunniapuheenjohtaja ministeri Matti Ahde avaa kokouksen.

K E R TOM U S. Voimistelu- ja Urheiluliiton. v

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Tampereen Naisyhdistyksen

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Suomen Rauhanliiton r.y. paikallisyhdistysten. Säännöt. HELSINKI Suomen Rauhanliitto r.y. 1929

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

SUOMALAISEN NAISLIITON PORIN OSASTON SÄÄNNÖT.

Yhdistyksen tarkoituksena on herättää harrastusta paikkakunnalla ja sen ympäristössä

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Pakkauksen sisältö: Sire e ni

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 3/11 1 (5)

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 13 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sisällysluettelo. 1 Velusmaan mökkitien toimitus 3

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

TUL on perustettu Työväen Urheiluliitto nimiseksi Helsingissä Koiton talon salissa

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Yhtymävaltuuston työjärjestys

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914.

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Vuosikokouspöytäkirja

Suomalaisen Naisliiton Jaakkiman osasto r. y. säännöt. Kaakkois-Karjalan Kirjapaino O. Y. :

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Transkriptio:

öytttkirja teh ty 'D:n..,i i tto toimi leu.nnan ::0 ~ouk esta 10/.3-28.... uapuvil1a olivut-:. ikkola, ri1)~ ulo., "'han c., Rinne, "lainio, J..ähteinen,.J!'... ger, Harj o.n11e, Ro svi jo. Ua1kanw. 1 J. Otettiin Kä~ittelyn alvioeksi sihteerin lo.ati. at ~ lustukset ju esitykset liittoneuvosto::'l kokoukselle j a hyväksyttiin ne muk ne seurauvan liitteen mukdisesti. 2 1:os1::" sanomalheti uu ti sten muk'j. n on joku ). fl öroä, joko. kuuluu liiton " l 8.iseen seuro.nn, ollut suojeluslmnnan julllille esiintyen suojeluskunnan jäsenenä,pdätettiin asiasta ilmoittaa piirin johtokunnalle ja "... ytää joltokuntuo. tut~:irrnan asian onko uutinen tosi ja jos m'linittu henkilö on vielä liitossn jäsenenä niin on piirin jolltokunna n huollcttava,että.o.init~~ henkilö eroitetaan liitosto.. J atkettiin liittoneuvosto a lustusten käsittelyä, josso. erikoi - se J. t.ul kes}::ustelun her-e\. tti nuorten jäsenten uud.et järj es tömuodot eli n. s. ~r-djärjestön hyväksyä ~lustus erustaminen. 4 äånellä 2 vastaan päätettiin asiasta esitettävdksi liittoneuvostole. ~oska liiton valtioavun tx~ jakoehdotuksesta ei päästy yksimi mielisyyteen päätetiin asia BER antaa komitean harkittavaksi niiltä o'silt!1cn,joissa ei yksil'lielisyyttä syntynyt. Komiteaan v littiin Kostiainen, taloudenhoitaja ja sihteeri. Vakuudeksi

~ öytäkirja (_ :';11 1ii ttotoimiru. oon ko.::oul:sesta 1v/3-..,8. '~.puvil1a olivat: Vi1p)u1a, r~anner, ::linne, L~hteinen, ~ager ja Valkruna. 1 ~. Otettiin käsi tel tuviiksi adelli se3da kokou "ses~m l:omi tealle j~tetty valtioa~1 jakoehdotus, josta komitea esitti mietintunsä. Asiasta suori tettiin ensilcti yleiskeskustelu. YleiskesKU8telun lo:)uttua oli er8.iden liittotoimikunnan jd.s6nten 91l:koa poistuu ko::ou1:sesta, joten liittotoimikunta jäi vaj,_valtaiseksi päiittäen vain... en,että seuraava liittot:>irnikunnan kokous -oi etddn torstain... tk:n 15 p:nä klo 7 i, p. Vakuudeksi

jo. Ro.~si. 1.j. Btettiin käsittelyn!ll 'i se};:s i edelli sessä };:okoukses _0. pöydi:i.lle jäunyt ehdotus liiton vnlttocvun juosta. Veltioavun j n:~oehdotus hyvtiksyttiin komitean ehdottnmu.sso. muo - dos~a. :nnner pyysjc _ öytäkirjnan mer:,d tt 'väksi, että lilinen ehdotuksene avoinna olevien täyttämi eksi on seur~ vo.; alloiluneuvontao.n Palloilun edistämiseksi Yleisurheiluneuvonte!ln t1 ruo tsi nki eli s..~äenlc.sk:uneu vont,-o.n L Ö Y t ~ k i r j a 'J"1 :n Tiittotoi i l::u.ruh.::,n ko :OUl:3csta 15/;j- :;:8. Sa... uvi 11 oli vnt:.-i~.::}:olo., Ji lrrpul, Tanner, Lahcrmr.., Veinio,Lähteinen,H< rj'1.nne 1 0,000: - 5,000';- 10, 0 0 :- 5,00 :- 5,0 0: - 2 ',). Käytiin lävitse 10 ut liittoneuvoctelle o.ijotut esi~~7kcet ~lus tul:sineen ja hyvä ~syttiin niistä lii ttotoimikunno.n k nta. :3... o.lloilujt.oston e' dot ksevta pu 'tettiin otte18ville jou:c:ueillc sunnunt~i na ostaa k!lhvi t li i ton ku~ tannuksella. r:'oir i ston teiltä väksi jätettiin tilaizuqden lähempi järjestely. 4.i. Hyväksyttiin nuorten jaoston ecityv, että UOr~Jn ohj ~:l j~in.:u~s si t pi detddn Ouluss& p:i' siai bj}y inä. Työväen Rai tti usli i ton lue... JBoi teijalle päätettiin mo.tkr.o. vlrten ""nt...,o. liitonx luo ttol::u.ljetuslippu. 5 Hyväksyttiin seur:;.av t kil_ailuluv'1t : Työväen 70imistelijat,Helsinki liiton vol.. est. kil... 8-9/4 Helylän Voima kansalliset voimistelukilpc.ilut 22/4 Säynätsalon Riento y~nsalliset po.inikilpailut 14-15/4 Snvonlinno.n Jyry 11 Tt 2l -.:3~/4. 6.,. Ko v 0. ':arppi lo.n Ko.i u ta 0 i saapunut seuran :9yyn tö sn flde. jä 1 j ennös liittoko':ousvnltukirj ast ::-_n,l)äätettiin se Hi.hettää j todis ynt j 1- jennöl:~cn liiton tnloudenh itaja j'_ cihteeri.

7 ',j o Uintijaoston kirjelmä työväen uimahallin h~nnkimisesta jätettiin toistaise~si pöydälle. 8 '. Oulun piirik:u.nn'ln lähettämä kirjel lä jätettiin eeurg.u.vassa ko- ~ouksessa ~sitel~ävuksi. nyr~keilyjnoston :rirjelr.lt1.,josc:>a jaosto valittaa sitä, että jaoston ~ ksimi eli sesti:\. päl J-bkseetä huolim 1. tt i i totoimi :unta epäsi Hclsingin Jyryl tä nyrkkei lymestaruu.s1~i lpo.i lu t,r:l.erki ttii n saaduksi. Ki rj elmä seurt liitteenä pöytukirj~a. 1 0 '.Aussigin liiton voimisteluliitto... äivien johdosta päätettiin liitolle lähettå.å onnittelulcirjelmä. _äivut ovat 6-~4. 11 j. Latvian liittoa päätettiin onnitella sen kuudennen lwngres2:in j ohciosta. 12. SVUL :n kirjelmän johdosta päätettiin vaihtaa lii ttomrlle VuosLörjaa 10 kpl mainitun liiton julkt...isemaan teokseen Viipu.rin voi istelujuhlista. :Uiittotoimikunna.n SeUr'l8va kokou.s pulltettiin pitää l..... u ntaina tk~n 17 p:nä klo 7 i.p.

TYÖVÄEN URHELULTTO POSTOSOTE: Helsinki, Sirkuskatu 5 SÄHKOOSOTE: TUL Helsinki PUHELMET : Toimisto 5346 Sihteerit 6947 Helsingissä... maalis kuun 1.2 P:71ä 92 8 TUL:n Liittotoimikunnal1ej Täällä:: mikunna1le TUL:n Nyrkkeily jaosto. saa kokouksensa 9/3 päätöksenä Liittotoi= r esittää seuraavaa; Jaoston pyynnöstä antoi Liiton puheenjohtaja Väinö Mikkola se1os= tuksen niistä vaikutteista jjotka antoivat aihetta Liittotoimikunnalle myöntää nyrkkeilymestaruuskilpailujen järjestämisoikeuden Tampereen Vei= koile,vastoin jaoston yksimielistä ja urhei1ullisesti oikeilla perus=, teilla annettua puolto1ausetta Helsingin Jyry1le.Se1ostuksen mukaan oli Liittotoimikunnan ainoana vaikuttimena Jyryn yleemsä huono osallistuminen mestaruuskilpailuihin:jaosto katsoo,etteivät mainitut syyt olleet kyllin asiallisia kyseessä olevan päätöksen tekoon.kun lisäksi Liittotoimikunta XwXXxRXEXxXikw»xtwTmkz2REX teki lopullisen päätöksensä palauttamatta a= siaa uudelleen jaoston käsiteltäväksi,katsoo jaosto tulleen aiheettomasti epäluottamuksen alaiseksi ja tahtoo tästä toverillisimmin Liittotoim~ t nalle huomauttaa.,. Jaosto haluaa ainoastaan luottamuksellista yhteistoimintaa. ~~ ( Puheeneohtaja Toverillisesti TUL:~N kkeilyjaosto -. /)-./~~ v~ ----~:~~~~:_--- - ---------- ( Sihteeri )

_öytäkirja. r'::ul :n Liittotoir.1ilrunmm }::oj::ou:;:sesta 17/ - 8. ~aapuvilla oli vat 1, ik.:ola, ril~)l:mlu., Rinne, J inio, Lähteinen, Fager, Rossi ja Vallwrna. 1 Otettiin k~sittelyn alaiseksi liit~oneuvostolle es:t8tt~v~ liiton toinintaker-:omj.s ja p~v tettiin mainita t":.paukset lii ttoneuvoston ko::'{qu'~ ve sta i i ttoneu voston kokoul... een L.sti lu ~ruunottam3. t ta tl.ulll :1::0 j a, jotka l~_dit~~n kalenterivuositt~in.'dvllli.olev... n mukaisesti lisättiin to i mintakerto,ukseen lcil_ailutoi c innan kohdalle eunä kev.;:...änä sattuneita l::ilnailut... )uulcsia. Urheilulehdet ll otsikon tilalle pti.ät t iin panna" ii ton kustc..nnllstoiminta ja urheilulehdet ll je1 maini ta siinä ensiksi iul:ä" ko.. J~evE1t seikat j a myöskin lii ton vuosi ~irjasta. llnternatsionaalin kongressi ll kapp[> leen kohdalle lisätään selostus kongressin edustl.j ista ja kongressin päj.tös osallisturllide.3la Sl)artal:iadeihin sekä päätös seurauvi ta olymrialaisista.. rostiainen tiedusteli metkaan sn Satakunnan -:)iiriin.:3i:ilteeri selosti, että hän on asi ast... tiedoi ttanut piirin johtokunn< lle, rluttc.. jnhhokunta ei ole vastamlut tieqoi tukseen. Liittoneuvo~ton asioiden kii reellisyyden takia ei hän ole :lsiaa kiirehtinyt. l:oska asia on näin pitkistynyt pääte~tiin lähettää Lostm&inen maano.ntuin mu.tkalle järjcstä.n:"d.atlmsu n i telm<... ellei... i te.. ole vi - lä j8.rj estetty. Vu:kuuclek..,i

ö y t ä k i r j ~ ~UL~n Lii ttotoimil:unna n koi::oulreesta 19/ -":8. S r'3.)uv~ll a olivat Vilppula, ahenn _,Rinne, 'l:e nner, Vainio, Låhteinen, Vo.Lwma ja '),110- nen. Luettiin ja. hyväksyttiin lii ttotoimikunnan ko~::oukeien pö:;tä.. drjat 5/, 10/0, 10/6, 15/6 j a 17/~. ~.~ääräaj ""n kuluessa oli va t sih cee rin toi ntu ha.};:enee t 7. J.iCoe tie. i- nen j <.. Y...;nne. fenner ehdott i,että liittotoimi~illnt a es e tt~isi etutilalle ~nteen. "ostiainen. Vainio useiden kannatt[~ana ehdotti,että etutilalle ~set ett a igiin Liittotoimi unta ku::;soen siihen,että :Snne on edusl::unnaa.sa eil:ä täten kykene täydellisesti antautumaan liiton t oiden suoritukseen, uäätti ehdottaa liittoneuvostolle,että lii t_ n sihteeriksi va littaisiin!.j. ~ ost i a inen. Tanner pyysi pöytäkirjaan merl;:i ttävdksi,että hänen mielesti:ic':'n on ehdolle 'lse ttaminen lii ttotoimi1::unnassa tapahtunut puolue-joliitti vi ssa mer eissä. Liittotoimikunnan ehdotus lähe ~et~ä n ~onistettuma seuroille"iirikunnille jo liittoneuvoston edustajille j a me rkitään siihen myds~in Tannerin eriävä mielipi de. 3 ". Luettiin Neuvostoliiton Spartaki adej a järjestävän komitean kutsu mainittuihin kisoihin,jotka pidetäun r,~oskovussu l G - ~J./8-48. Rinne ehdotti,ett ä nyt kun kutsu ei ole saapunut ~unnicen Urheiluinternat$mmna.alin nimessä on syyt ä t iedustella kisoj a järjestäv~l&tä komi t ea l ta, onko lrutsu ki soihin lähetetty my ös.n:in LU =n nii lle järj estäi 1- le,jotka toimivat niissä m~i ssa, joissa on ~ ~n osasto. Lähteinen ehdotti, ettå samanaikaisesti lähetettäisiin tiedugtelu internatsionaalillemm e, jossa tiedustellaan sen kanna nottoa kysymykseen asia n tässä vaiheessa. Laherma hyväksyi edelliset ja ehdotti lisättäväksi Lähteisen ehdottamaan internatoionaalille lähetettävään irjelmäån pyyntö, että liitollerr.me 9nnettni siin oi }:eus os lli~tua ki soihin j ~_ perust ell ~~ n tätä pyyn t öä kisakutsulla. - -------_. _.._---------------- ----- -

Aanestyksessä sai lti nteen e~l(lotu.s 4: b.j..ntä j Lähtoi.."cn uhdotus :Jr he11j en tekew llä li ca;y~::::elhi ~ äc.int..:., joten si i s P.i ntaen ehdo tus tuli liittotoimikuill1an pdätökseksi. Xirjelmän:m lähe ttäminen :.:atsottii+} kiir~elli eksi 4 ~. Luettiin Oulun piirin kokoukses~a liittotoim i kunn~lla annettu pahgksw.. i 01 ~Llsunto sen johdosta, että li i ttotoimi1::unta oli ki e1 tänyt osunoton Oslossa pidett viin "')'"'rtr..kiacleihin. Kirj elmä lii tetään... rl:i stoon. ä/ Oulun pi irikunnnn tiedoi tu~:sen mukr.an on Oulun Jyry ilmoi tt"nut siklaisessä )orvcrillises3a lehtesvä jc.isentenvälisistä ~lp[iluistqan ko.:ou..csistaun. Seuralle on annettu Oulun piirin vuosikokouksessa pahe~:: - suroisl usunto asian johdosta. E"ätettiin t i edustaa Oulun Jyryltä,mi tkä syyt ovnt pakoi ttaneet seuran tällaiseen menettelyyn. ja 6 d. Luettiin uveitsin Box-Commissionin irjelrna,jossa 1ausutb.an.:iitol::set nyrkkei li jäirrme l3å.rlundin,.l.nders..:inin ja Johtosen os'1.11i s tuad cesta sikäläisiin.d1pailuihin. Samalla irjelmä~sä tehdäan ehdot~ s. ~ ~. ott0lun ~ järjestämiseksi nyrkkeilyssä 4 tai 5 miehise1l8. j ouk.:ueellr " tlor.1e ~ e e 19~8 syksyllä t _i 19 ~ 9 kevdällä. Kirj almä jätettiin nyr".kei lyj a ostoon l aus:lnnon <-ntu.ista. v rten sillä huomautuksell.....,attä. jaosto ehdotustaan tehdessään ottaa huon i oon li i t torrme ny :yi ",en taloude1li sen ti l an.. 7 ;1. J.Juettiin l:yrön Kehän anomus liittoon pi.:.äsystä ja ' urun ~iirin johtolrunn<n Lusunto, jossa. joht okunt 1. ilmoittaa seuran j a samallu. ~ c.ikka - kunnali"" ennestään t oimi van Kipinän kirj olmistä lcäyneen..:el vi 11e, ttä ~ehu on e~u.stettu poliitti sista syistä j a näiden l ~us untojen )crusteella ehdottaa anomursen hyljättäväksi. Li.titettiin nyytää. piirin johtokunntltu.. jäljennökset seu.rojen.r.:irjelmistä,jonkn.. jälkeen asiasta tehdäan lo) ullinen pel.:.:..tös. Helsingin erotuor.lariseura ':'6i ~::c rien [l.nomus 'Jrr.k. l, f} 0: - mj-'öntamisestä seur alle palloi luerotuomarikursöien j~rjest~mi,-,tä varten lähotetttin ;>alloilujaostoon l ausunt oa v... rten. :irjelmässä esiintyvä seilckl.,etta seuran jusene J:ant V'1t m~1/::sua erotuomari toi r est a n'j.ä.ä:'ettiin j.. ~ tää. pöydälle otett ~v }:::si u a.elleon esil 10 liittotoimi~nn, n LOkou sessa. Lii ttoko?::ouksen r)(j;/täki rjan?uin tte.mi sesta y.r.1. asiaa l::oskevi st:> '- ------------ -

Sdi Toi s tt...... = te tti i n ' esj~"':' )ll~ seuraava... sa lii tto toiml::un11"n.0 ~ou:':sessa johon.. nnes... å }1-n}:it nn pöy-:ä1:irjnntalk's:;oj~in 1 usunnot liittotoi ikun- 10 ~. olef KOS1W, Helsingin Jyryltä ei s... apun"j.t vastnusta eräisiin liittotoi - mikunn'.ln lt:.heltl. iin tiecl stal ihi1 dxi~tej..tiin niitä ~~iirehtj.;,l sour'llt<:.. Vakuud.el~si --- -------------~~~

p ö y t ä k 1 r j a TUL:n Liittot01mikunnan kokouksesta 26/3-28. Saapuvilla olivat Mikkola,Vilppula,Laherma, Tanner, Rinne, Vainio, Lähtelnen,Harjanne,Rossi, Valkama ja Salonen. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 2. Luettiin Karppilan Kaiun kirjelmä,jossa seura ilmoittaa, että seuraa on liittokokouksessa edustanut V.Rahkonen erään seuran johtokunnan jäsenen pyynnöstä varaedustajan ominaisuudessa. Samalla seura ilmoittaa hyväksyvänsä Rahkosen edustuksen lähettäen mukana Rahkosta varteh valtakirjan liittokokousedustusta varten. Päätettiin tiedustaa seuralta onko päätös Rahkosen hyväks~isestä edustajaksi tehty seuran kokouksessa ja mil1oi3 se on pidetty ja missä. Koska seuran aikaisemmasta ilmoituksesta,joka on tehty pöytäkirjaotteen muotoon puuttui merkintä kuinka mones p~kälä asia oli kokouksessa päätet~ tiin mainitusta kokouksesta tiin mainitusta kokouksesta myöskin tiedustella. Liittokokouksen pöytäkirja päätettiin painattaa 700 kpl painoksena. Keskusteltiin pöytäkirjantarkastajain antamista lausunnoista,joista Tu.omen ja Heikkisen antama 1,auSllnto si sälsi epäävän lausunnon pöytäkirjaan nähden, koskien huomautukset pääasiassa kokouksen kokoonpanoa. Päätettiin molemmat lausunnot painattaa pöytäkirjaan, jonka lisäksi liittotoimikunta omana lausuntonaan painattaa pöytäkirjaan, että koska kenelläkään pöytäkirjantarkastajista ei ole ollut huomauttamista kokouksen tekemiä päätöksiä vastaan,vaan koskevat huomautukset eräitten edustajain valtakirjain täydellisyyttä niin katsoo liittotoimikunta tämän todettuaan voivansa saattaa pöytäkirjan Julkisuuteen. Tanner esitti,että otettaisiin joltakin lakimieheltä selvää liittokokouksen laillisuudesta. Keskustelun jälkeen päätettiin asiassa kääntyä tuomari Manne~aan puoleen. Asian hänelle esittäminen annettiin Vilppulan tehtäväksi. 4. Kuultiin Väinö c:lähteisen juttua tutkimaan asetetun komitean lausunto ja päätettiin jäädä odottamaan Helsingin Jyryltä vastausta komitean päättämään tiedusteluun.

Päätettiin tiedustaa Helsingin Jyryltä,millä perusteilla seura on lähettänyt Osloon Spartakiadeihin 5 jäsentänsä huolimatta li1ttotoimikunnan kiellosta. Vastaus pyydetään ensi maanantaihin mennessä. 6 Turun piirikunta pyysi liitolta luennoitsijaa kolmeksi päiväksi matta asuntoa ja py~tää piirikunnan toukokuussa järjestämille kilpailutoimitsijakursseille.luentoja tulisi pidettäväksi kaikissa kesäurheiluk1lpailujen toimitsijatehtävistä. Piirikunta pyytää luennoitsijaa liiton kustannuksella lukuunottaa/ Lhermaa,Rinnettä tai Koivulaa. ~ätettiin ilmoittaa piirikunnalle,että Laherma on todennäköisesti tilaisuudessa ottamaan toi m e~ vastaan saatuaan lähemmän tiedon kurssien ajasta ja että liitto kustantaa hänen matkansa,mutta ei voi kustantaa hänen patkkiotansa. 7 i/ Keski-Suomen piirkunnan anomuksesta päätettiin piirikunnalle myöntää Smk. 1,000:- viimevuoden valtioavusta nyrkkeillmeuvontaan. Siinä tao/ pauksessa,että piiri on jo saanut viime vuoden valtiavun annetaan summa tämän vuoden valtioavusta,jos& liittotoimikunnan ehdotus valtioavunjaosta hyväksytään liittoneuvoston kokouksessa. 8 Päätettiin lähettää V.Anttila puhumaan Malmin Veikkojen tilaisuuteen 1/4 ja V.J.Kostiainen Herttonäsin Toverien juhlaan 8/4. Koska T.Salonen ei voinut työesteiden takia lähteä puhumaan Humppilan Raivaajan-Veikkojen tilaisuuteen Z8/3,päätettiin tiedustaa puhujaa Turusta mainittuun tilaisuuteen. 9. Hyväksyttiin seuraavat uudet seurat: Friitalan Yritys, Satakunnan piirin kautta Lavian Toveri t, " ~~O]~/~ tl " '1 Päätettiin uudelleen ~ledustella mille kannalle asettuu Keski-Suomen piirikunta Jämsän Partalan voimisteluseuran anomukseen päästä liiton jäseneksi Tampereen piir.ikunnan kautta. 11 Helsingin rakennustyöntekijäin maslarien osaston 40-vuotisjuhlaan lähetetään liittotoimikunnan esuatajaksi Salonen. Juhla on 11/4 H:gin työväehtalolla. lz '. Luettiin T.5ivistysliiton lähettämä kerjelmä,jossa mainittu liitto

kehoittaa liittoamme tilaamaan perusjärjestöillemme T.Sivistysll1ton äänenkannattajan "Työläisopiskelijan" 4 mkn hinnasta vuoden loppuun. Asia jätettiin pöydälle päätettäväksi liittoneuvoston jälkeen jolloin ollaan selvillä valtioavun jaosta eri tarkoituksiin. 13. Ah1aisten Visa1ta päätettiin kiirehtiä vastausta liittotoimikun nan tiedusteluun,koskeva seuran edustajan esiintymistä Satakunnan piirikunnan vuosikokouksessa. 14. Koska vastaus "Kotkan Riennon avoimeen kyselyyn seuran painikilpailujen ja Helsingin Jyryn kilpailujen yhteensattumisen vuoksi ei vastannut täydelleen asian kulkua lilttotoimikunnan kokouksessa,päätettiin asiasta ahtaa kirjallisesti Rlennolle täydellinen selostus. 15. Pöytäkirjaan merkittiin,että liiton valtioavun ensimälnen neljännes Smk. 62,500:- on nostettu. 16. Taloudenhoitaja esitti liittotoimikunnan hyväksyttäväksi venäläisen jääpallojoukkueen mukana olleen tulkin laskun,joka oli suuruudeltaan 500:-. Koska liittotoimikunnalle ei oltu esitetty tulkin palkkausta päätettiin merki tä pöytäkirjaan,ettei lii ttotoimikunnalla ole ollut tietoa asiasta. Lasku päätettiin suorittaa. Samalla päätettiin,että vastaisuudessa on toimitsijain tehtävä esitys tällaisista asioista liittotoimikunnalle. 17. Liiton tilien tarkkaajiksi valittiin Vilppula ja Tanner. Tilit tarkastetaan neljännesvuosittain ja maksetaan kullekin tarkastajale tarkastuskerralta Smk. 100:- 18. Myönnettiin seuraavat kilpailuluvat: Seinäjoen Kiivas kansalliset painikilpailut 14-15/4 Lohjan Louhi n nyrkk. t 9-10/6 Vakuudeksi

" p ö y t ä k 1 r j a TUL:n Liittotoim1kunnan kokouksesta 2/4-28. Saapuvi lla oli va t Mikkola, Lahenna, Tanner, Vainio,Lähteinen,Harjanne,Rossi, Valkama, Fager ja Salonen. 1 HyVäksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 2 Naistoimikunta pyysi liittotoimikunnan suostumusta saada järjestää naisten voimistelunjohtajakurssit tänä vuonna Turkuun. Liittotoimikunta hyväksyi naistoimikunnan ehdottaman paikan periaatteessa,jääden kuiten lopullisen päätöksen teko liittoneuvoston kokouksen jälkeen. 3. Hyväksyttiin taloudenhoitajan laatima kats~us liiton tileihin tämän vuoden ensimäiseltä neljännekseltä ja esitetään se liittoneuvoston kokoukselle. ui 4. Päätettiin vakuttaa liiton henkilökunta vakuutusyhtiö Kansassa lainmääräämällä tavalla. 5. Lii ton järj estöj,en osoi te'tihkosen hinnaksi hyväksyttiin 8 mk ja 1 liiton jäsenkirjan hinnaksi 3 mk. Jäsenkirja myydään yhdessä sääntöjen kanssa. 6 ~. Sihteeri ilmoitti tutkimuksissa käyneen selville,että liikemies Lindfors on laadituttanut testamentin,jossa liitollemme on varattu Smk. 200,000:-. Tätä testamenttia ei ole kuitenkaan allekirjoitettu ja testamentin pätevyys riippuu siitä saadaanko todistajiksi ne henkilöt,jotka ovat olleet läsnä silloin kun testamentti laadittiin. Sihteerille annettiin valtuudet ajaa asiaa edelleen.~os osoittautuu,ettei todistajia saada,annetaan jutun raueta,jotta kustannukset asian ajajalle eivät nouse liian suuriksi. 7. Luettiin tuomari Mannermaan lausunto liittokokouksen laillisuudesta ja liittotoimikunnan lausunnoksi laadittu ehdotelma. Mannermaan lbusunto päätettiin julkaista sanomalehdissä ja liittää siihen lilttotoiml-

kunnan puolesta alku-ja loppulausunto. Asian johdosta syntyneessä keskustelussa ehdotettiin,että li1ttotoimikunnan lausunnosta poistettaisiin ntiden edustajain nimet, jotka siinä mainitaan åänestäneen liittokokouksen vähemmistön mukana. 5 äänellä 1 vastaan päätettiin jättää liittotoimikunnan lausunnosta mainitut nimett pois. Tanner ilmoitti eriävänä mielipiteenään,että hän hyväksyy tuomari Manner.maan lausunnon julkaisemisen,mutta li1ttotoimikunnan lausunnon julkaisemisen vain sillä ehdolla,että liittokokousvaltakirjat tarkastetaan ja todetaan siellä olleet epäpätevät valtakirjat. Tuoma+1 Manner.maan ja liittotoimikunnan låusunto seuraavat, liitteenä pöytäkirjaa. 8. Norjan Työväen Urheilulii.ton kongressille, joka kokoontuu huhtikuun 5-6 p:nä,päätettiin lähettää tervehdyssähkösanoma. 9 Luettiin Turan piirin johtokunnalta saapuneet jäljennökset Kyrön Kehän ja Kyrön Kipinän kirjelmistä,j01ssa selostettiin uuden seu~an '.',..,- Kyrön Kehän perustamisen välttämättömyyttä paikkakunnalle.kyrön Kehän kirjalmäs sä mainitaan,ettei Kipinän toiminta ole tyydyttänyt eräitä paikka~talai sia poliittisista syistä ja toiselta puolen Kipinän kirjelmässä mainitaan ettei Klpinä ole asettanut esteitä minkään poliittisen suunnan omaaville seuraan liittymistä vastaan,kun vain ei ole kuulunut porvarillisiin järj estöihin. Liittotoimikunta päätti hyväksyä Kyrön Kehän liiton jäseneksi. 10. Fakinkylän aluejärjestön juhlaan 14/4 Pakinkylän työväentalolla päätettiin puhujaksi lähettää Helmi Paasonen. 11 Painijaoston puolesta luettiin Saksan Voimailuliiton lähettämä kirjelmä,jossa esitetään ehdotuksia painiliitto-ottelun järjestämiseksi~ siten,että saksalaiset painijat saapuvat tänne toukokuussa ja Voimailuliitto menee moraaliseen takuuseen siitä, että liitt~mme joukkue otetaan kilpailemaan Saksaan. Jos mahdollisesti joukkueemme otetaan kilpai.lemaan Saksaan on liittomme sitouduttava ottamaan vastaan uudelleen saksalainen j~ukkue. Fainijaosto hyväksyi saksalaisten ehdotuksen litsäten omana ehdotuksenaan,että samalla kutsuttaisiin myöskin venäläisiä painijoita tänne kilpailemaan ja kilpailut suoritettaisiin Helsingissä,Kotkaasa,Turuasa Kotkalaiset maksavat matkat Helsingistä Kotkaan ja takaisin ja sillä ajal

~- - ta ylöspidon ja päivärahan. Turkulaiset maksavat matkat Helsingistä Tur-! i kuun ja takaisin ja siltä ajalta ylöspidon ja päivärahan. Lisäksi suorit- tavat nämä järjestäjät 25% puhtaasta tulosta liitolle. Painijaoston ehdotus hyväksyttiin kuitenkin siten.että saksalaisten kanssa on saatava ensin kihnteä sopimus siitä.että yhtä monta painijaa kustannetaan sinne kilpailemaan ensi syksynä tai viimeistään 1929 keväällä ja seuraavista otteluista sovitaan vasta myöhemmin. 12 Otettiin käsittelyn alaiseksi Väinö Lähteisen kieltolakirikkomus ~-! :! juttu. Helsingin Jyryn vastauksesta liittotoimikunnan tiedusteluun kävi selville. ettei seuralla ole olemassa todisteita Lähteistä vastaan,koska hän oli eronnut seurasta silloin kun seura tahtoi häntä kuulustella asia assa. Asia jätettiin aikaisemmin valitun komitean tutkittavaksi edelleen. 13. Luettiin Helsingin Jyryn vastaus liittotoimikunnan tiedusteluun miten seura on suhtautunut puheenjohtajansa A.Grönrooein rikkomukseen lii ton Sääntöjä vastaan hänen i~oittaessaan kilpakelvottoman nyrkkeilijä af. H.Hakkraisen kilpailuihin Neuvostoliittoon. Seuran vastauksesta ilmeni, että seuran yleinen kokous ei ole hyväksynyt seuran johtokunnan esitystä asiasta,vaan on katsonut,että Grönroos olisi voinut toisinkin menetellä. Seuralle päätettiin ilmoittaa,ettei seuran päätös tyydytä liitto- toimikuntaa ja että seuran on valvottava,ettei niinkin huomatussa asemassa seurassa olevax henkilö riko liiton sääntöjä ja päätöksiä. Samalla liittotoimikunta ilmoittaa seuralle,että liittotoimikunta on kats~nut oikeaksi tuomita Grönroos liiton yleisten kilpailusääntöjen 12 :n 7:nen kohdan ja liiton sääntöjen 24 töjen luottamustehtävistä. Fäätös tehtiin 4 äänellä 2 vastaan,jotka kannattivat rankaisuajaksi 1 vuotta. :n mukaan 3 kk pois kalkista liiton järjes 14 Luettiin Helsingin Jyryn vastaus liittotoimikunnan tiedusteluun, millä perusteilla seura on lähettänyt vastoin liittotoimikunnan' kieltoa 5 jäsentään osaaottamaan Oslossa pidettyihin Spartakiadeihin. Asia päätettiin panna pöydälle ensimäiseen pääsixäisen jälkeen pidettävään liittotoimikunnan kokoukseen. 15 "'. Luettiin nyrkkeily jaoston lausunto Hakkaraisen kilpailumatkan i i, - ' '":!

johdosta,jonka hän teki kilpakelvottomana ollessaan Neuvostoliittoon. Lausunnossaan jaosto esittää,että juttu saisi jo rauxeta,koska se tuntuu poistuneen jo pois päiväjärjestyksestä. Jaoston ehdotus hyväksyttiin. 16. Luettiin Kokkolaan perustetun Työväen Sgakkikluvin anomus päästä liiton jäseneksi. Vaasan piirikunta esitti anomuksen hyljättäväksi katsoen shakin liitolle vieraaksi alaksi. Päätettiin esittää liittoneuvoston ratkaistavaksi olisiko shakki hyväksyttävä liittomme ohjelmaan. 5 äänellä 4 vastaan päätettiin liittoneuvostolle esittää liittotoimikunnan kantana,ettei sgakkia olisi otettava liiton ohjelmaan. Asianomaisen shakkiklubin liittymisan~mus käsitellään liittoneuvoston jälkeen liittotoimlkunnassa,koska seuran hyväksyminen riippuu liit toneuvoston asiasta tekemästä päätöksestä. 17 ~. Hyväksyttiin liiton jäseneksi Helsingin Työväen Hiihtäjät Helsingin pi i ri ku.nnan kautta. 18 ~. Luettiin Suomen Osuuskunta i.l. kirjelmä,jossa tiedustellaan liiton mielipidettä osuuskunnan aikoman messuhallin suhteen voitaisiinko sitä ajatella käytettäväksi voimistelu-ja urheilutarkoituksiin. Samalla kirjelmässä esitetään,että myönteisessä tapauksessa liittomme kääntyisi Helsingin kaupungin valtuuston ja rahatoimikamarin puoleen suosittelemal, la ilmaisen tontin myöntämistä osuuskunnalle hallin rakentamista varten. Kirjelmään päätettiin vastata kielteisesti samalla selostaen liit tomme kantaa urhei~-j a voimisteluhallien rakentamisessa ja myöskin selos tamalla liittomme osu tta stadionkysymyksessä,joka urheilijain on enaankaikkea vietävä suotuisaan ratkaisuun. 19. Helsingin Pu.useppäin amma ttiyhdi styksen 40-vuoti sjuhlaan Hel singin työväentalolla 25/4-28 lähetetään liittoa edustamaan Lähteinen. 20. Seuraava liittotoimikunnan kokous päätettiin pitää liittoneuvoston kokouksen ruokailutunnilla ensimäisenä kokouspäivänä. 21 ~ Oulun Tarmon uusi anomus seuraottelun järjestämisestä liiton painimestaruuskilpailujen päivänä ei antanut aihetta toimenpiteisiin,vaan päätettiin anomukseen vastata edelleen kielteisesti.

22. Myönnettiin seuraavat kilpailuluvat: Viipurin Jyry kansalliset nyrkkeilykilpailut Savonlinnan Jyry n painikilpailut Vuoksenniskan Vesa n Varkauden Tarmo " Uuraan Vilpas "" 23. n Q 28-29/4 28-29/4 5-6/5 5-6/5 12-13/5, Luettiin Unkarin työväen urheiluliiton kutsu mainitun järjestön 20vuotisjuhlakilpailuihin Budapestissä 2-3/6-28. Asia jätettiin yleisurheilujaostole ~a päätettiin samalla,että vain siinä 'tapauksessa,että tulee jokin kilpailumatka samaan aikaan lähelle Unkaria,voidaan sinne edustajia lähettää. Luettiin Keski-Suomen piirikunnan vastaus liittotoimikunnan kyselyyn,jossa tiedusteltiin piirin johtokunnan mielipidettä olisiko Jämsän Partalaan perustettu seura kuuluva Tampereen piirikuntaan, johon seura itse haluaa liittyä ja jota mieltä on myöskin Tampereen piirin johtokunta vai olisiko seura kuuluva Keski-Suomen piirikuntaan. Va.tauksessaan piirin johtokunta ilmoittaa mielipiteensä olevan, että mainittu seura liitettäisiin Keski-Suomen piirikuntaan,koska seuralla on yhtä hyvä yhteys Jyväskylään kuin Tampereellekin automatkan ollessa n. 10 km lyhyempi JyväSkylään. Keski-Suomen piirikunnan lausuntoon nojautuen päätettiin seura hyväksyä liittoon Keski-Suomen piirikunnan kautta. 25 '. Otettiin käsittelyn alaiseksi liittoneuvoston kokouksen viimel- - set valmistelut. Valtakirjojen tarkastajiksi hyväksyttiin taloudenhoitaja ja sihteeri. Liittotoimikunna puolesta esiintymään eri kysymyksissä velvoitettiin seuraavat: Qpintojaoston perustaminen:kostiainen Sääntömuutokset; jaostosihteeri ja Rinne 10-vuotijuhlan järjestely: Mikkola Tilastokaavakkeiden täyttäminen: sihteeri Ulkomaiset kilpailumatkat: Rinne Nuorten uudet järjestömuodot: jaostosihteeri Liiton valtioavun jako: Mikkola

Kunniakirjojen painattaminen: sihteeri Jalkapalloerotuomarikurssit: jaostosihteeri Jalkapallomestaruuskilpailut: jaostosihteeri ja taloudenhoitaja Naisten voimistelukoti: Vainio ja naissihteerl Naisten toimitsijakurssit: Rossi Alle 18 v. kilpanyrkkeily: Tanner Talousarvio: taloudenhoitaja Ensimäisenä kokouspäivänä heti kokouksen alkuvalmistelu1den tultua suoritetuksi tarjotaan liittoneuvoston edustajille kahvit liiton puolesta.kavitarjoiluun osallistuvat lisäksi liittotoimikunnan jäsenet ja jaostojen edustajat. Liittoneuvostoedustajille hankitäan liiton puolesta salkut kokous papereita varten. 26. Päätettiin maksaa G.Anderssonille Smk. 500:- 16 ruotsinkielisen voimlsteluohjelman laatimisesta. lrger hankkii ohjelmat liitolle. Vakuudeksi

TUL:n V.liittokokouksen ja sen päät"sten laillisuus. Lilttotoimikunnan tiedonanto. Sen johdosta,että TY0väenjärjestöjen Tiedonantajan t.v.66 ja 68 numeroissa.. ja myöekin useisea muissa Ranomalehdissä on viime aikoina t hty väitteitä siitä,että Työväen Urheiluliiton V:nnen liittokokouksen Päätökset elisivat laittomia ja ttä TUL:n liittotoimikunnalla ei olisi laillisia valtuuksia toimeensa,on liittotoimikunta hankkinut lakimiehen lausunnon noid n seikkoj n oikeudellinl sesta puolesta.varatuomari S.T. iannermaa,jolta selitys py dettlln, lausu lto on näin kuuluva: (3 uraa tuom.mannermaan lausunto). ~uten edelläolevasta,puolu ett&man lakimiehen lausunnosta havaitaan,eivät ne räikeät väitteet. joita on tehty lilttokokouks n laillisuutta ja liittotoimi~nna n toimi valtaa vastaan, ensnkään pidä pakkaansa. vaan ovat kokouksen kaikki päätökset voimassa ja liittotoimikunta täysin toimikelpoinen.ne harvat muodolliset virhe.t, jotka liittokokouksen toiminnassa on havaittu,eivät 01 olleet sellaisia,että niistä olsi kannattanut nostaa nin suurta melua kuin nyt on nostettu. saanee t pidettävä mielessä,millä käyttänee t s'lntyne et s Oihen,että muutamat edustajat ovat den epätäyaellise~ valtakirjan no ä on valtuutta lri:mx kokouksessa ainakin seuraa at ykq~ac ~mmenen edustajaa,nim. uri Rajaniami(ra lahden hme).alli Ronkainen(Ruukin sku), itkänen(hiltulanlahd n åa) lil.perkonoja (p aimi on Y ri t ys), ö Linden (Turun Taimi), V.Saar en (J oke lan :ön t ys), Evijärven lo),otto Rae(Tornion Vo ) ja appo OllilatLimi Tuisku). tä havaitaan viittallun siitä,~tl~ k ysymyks ese~ olisi ollut urt~n ~takirjamäärien s kä kokouks n alkuhetkillä vallinn en suu n kiireen ja tungoksen aiheuttama erehdj s,vaan harkittu t inta e mmlstöryhmän ~väksl.j ole van pe-r.ät tödaayja j ':'ä vän omaan arvoons ~a1kk ~~rlläolevaan viitaten liittotoimikunta edellyttää l~ittokokousasian poistuvan Päiväjärje s tyksestä.r~(dyttäk L ön hyödytt!?män sananvaihdon sijasta yhä tiiviimpään työh"n liittomme ja työläisurheilun hyväksi. ' Työväen Urheiluliiton Liittoboimlkm J

.. Q) TYC\fEN U.tiLE LULTOr LTU.i.U A"KU.l.-... ~AL.L.E. T EDOrJA...T JAN t. v. 06.ja fiö [1 : t.., jo~sva on.null:l1utuköia Kokou.ksen lb.~töbdä vastc.all, voi al.le:kir,jo~tt..a.nut a!lta.~c.u.ll~d~ttujt:11 lhe:.tustcn lc:t.ill~clul(ctesta SE:Ul'C:11:tVetn lul\.,unllon : 1. T : tl 68 11 : s t:t vii tuta1:tn 11 11. y[wistjolct.~i 1::> J : aan jo. ve:..ltt;t~~n,t-lta kokeukse:n faätuk.8et olisivat taman..la.lllku~qc;1.n utt..i:;.ll.allcl. [lcwst..e ulj:\.e'u.te~m 1,-,b.~U:c:.tYll C;.jcu l Ku.lu.E;SS1:t (1... " : 1 2 K. ). 11.,Cln F.u.U t et OV:::.. t mi t b. t 1 c. tll a 11 E: 1 b.c.. 1UKS t: t, J () 1 ~,C:1 e ~uttu, 1~ikKC. taall.lullin J äs eni.li} {[Et.Hien. kir'joituk::l1bsa on ku1te:ldnn LC:1HQOtt..U valt1ciå., elli:,. b.l.ulb. lt..c..lvk- ;:,1 loukattu jonku.n Yl1ui.~tyk!3en "J.denvert' l...llau.tta tolfj1.en budteen. ol'.j' oj en tarv.. ad tu. de t-!l.!!j.q J.. u LyS te r1.&0" ouko.:i 1;;3- _ 1.:1 L~ vrd te-., -.. t 1 1 t;'""11:.o t" lt'~v'o i:;..3ia.n lu.ollllo::ltu ::lille;' sissa J18 nscl U el,.. U..>.. Uu. _0. " U. u. elin ~ io.b. i L s G i:iall 1 ~ te-; Vi;.;..i& 1'Ct. Lkb.l:;; e!c:1ar1 k.f~.fk ci 1a. V å...l tt.t..l.lr.j oj eli kel}lc:1ct.vclj'a.vuesta, voi cle Aa,it1..i:..b. b,3..l<..111ullt1.jolltb., lliltllc:1 vastu.u,jää sille ltse;lle n. Valtakirjo.jen laillisuuskfsymys e1 ole k ok o-