Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 25.02.2016 68 29.09.2016 Selvityksen antaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle opiskeluhuollon palveluista 498/12.01.03.02/2015 KASVOPPI 25.02.2016 15 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto pyysi 30.6.2015 päivätyllä kirjeellä alueensa kunnilta selvitystä, kuinka kunnissa on järjestetty oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaiset vastaavan kuraattorin, kuraattorin ja koulupsykologin palvelut. Selvityksestä tuli ilmetä kunnan alueella sijaitsevat lain tarkoittamat koulut ja oppilaitokset sekä se, kuinka kuraattori- ja psykologipalvelut on näissä yksiköissä järjestetty. Lisäksi selvityksestä tuli ilmetä kuraattoreiden ja psykologien kelpoisuudet sekä laissa määriteltyjen aikarajojen toteutuminen palvelujen piiriin pääsemiseksi. Opetus- ja kasvatusjohtaja antoi aluehallintovirastolle selvityksen 11.8.2015. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) 26 2. momentin mukaan aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo alueellaan opiskeluhuollon palveluja siten kuin sosiaalihuoltolaissa (710/1982) ja kansanterveyslaissa (66/1972) säädetään. Aluehallintovirasto voi antaa opiskeluhuollon palveluista vastaavalle kunnalle määräyksen tai huomautuksen, jos kunta ei ole järjestänyt palveluja lainmukaisesti. Jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin, voi aluehallintovirasto kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallintotavan noudattamiseen. Äänekosken kaupungin antamien tietojen mukaan laissa määritellyt määräajat ensimmäisen keskusteluajan järjestämisestä joko kuraattorille tai psykologille ovat toteutuneet pääsääntöisesti. Tämän vuoksi aluehallintovirasto jatkaa opiskeluhuollon palvelujen saatavuuden seurantaa valvonta-asiana. Aluehallintovirasto pyytää kirjeellään LSSAVI/5548/05.06.14/2015 kasvun ja oppimisen lautakunnalta selvitystä siitä, onko säädetyt määräajat saatettu lainmukaisiksi ja jos määräajoissa on edelleen ylityksiä, millä toimenpiteillä tilanne tullaan korjaamaan lainmukaiseksi. Lisäksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto varaa kasvun ja
oppimisen lautakunnalle hallintolain 34 :n mukaisesti tilaisuuden antaa valvonta-asiassa selityksen ennen sen ratkaisemista. Selvitys Aikarajoissa pysyminen koulujen psykososiaalisissa palveluissa Äänekoskella ajalla 1.8.2015-31.1.2016: Oppilas- opiskelijahuoltolain mukaan: 15 Oikeus saada opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen kun opiskelija on tätä pyytänyt. Kiireellisessä tapauksessa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun on järjestettävä opiskelijalle 1 momentissa tarkoitetulla tavalla myös opiskelijan huoltajan tai muun henkilön yhteydenoton perusteella, jollei kyseessä ole yhteydenottajan neuvonta ja ohjaus tai jos keskustelun järjestäminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta. Opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin arvion perusteella opiskelijalla on oikeus saada riittävä tuki ja ohjaus hänen opiskeluunsa ja kehitykseensä liittyvien vaikeuksien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Tarvittaessa opiskelija on ohjattava saamaan muita opiskeluhuollon palveluja sekä muuta erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria tukevaa toimintaa. 16 Yhteydenotto opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen saamiseksi Jos oppilaitoksen tai opiskeluhuollon työntekijä arvioi, että opiskelijan opiskeluvaikeuksien tai sosiaalisten tai psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi taikka poistamiseksi tarvitaan opiskeluhuollon psykologi- tai kuraattoripalveluja, hänen on otettava viipymättä yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin tai kuraattoriin yhdessä opiskelijan kanssa ja annettava tiedossaan olevat tuen tarpeen arvioimiseksi tarvittavat tiedot. Jos yhteydenottoa ei ole mahdollista tehdä yhdessä, opiskelijalle on annettava tieto yhteydenotosta ja mahdollisuus keskustella yhteydenottoon liittyvistä syistä 15 :n 1 momentissa säädetyssä määräajassa. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu, joka ammatillisessa
tehtävässään on saanut tietää opiskelijan tuen tarpeesta, voi salassapitosäännösten estämättä ottaa yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin tai kuraattoriin. Opiskelijan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava tieto tässä pykälässä säädetystä yhteydenotosta, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Äänekoskella on pysytty aikarajoissa. Kiireellisissä asioissa aikarajojen ylityksiä ei ole ollut. Ei-kiireellisissä asioissa ylityksiä on tullut seuraavista syistä: - työntekijän poissaolo (loma, koulutus, oma tai lasten sairaus, osa-aikaisuus) - tuore opiskelijahuollon toimintakulttuuri toisella asteella Kaikissa tapauksissa, joissa 7 päivän aikaraja on ylittynyt, on työntekijämme arvioinut aikarajojen sisällä opiskelijan/oppilaan tarvitseman palvelun kiireellisyyttä. Perusopetuksessa työskentelee kaksi koulupsykologi / koulukuraattori -työparia. Työn painopiste on ollut yhteisöllisessä oppilashuollossa ja konsultatiivista työotetta on kehitetty, mikä on vähentänyt yksilöllisen oppilashuollon tarvetta. Yhteistyössä sovitusti yksilökohtainen moniammatillinen työryhmä on havaittu hyvänä tapana aloittaa työskentely, jos yhteydenotto psykososiaalisiin palveluihin on tullut aikuisilta. Työpari I:n alueella on pysytty aikarajoissa, kun oppilaalle on toivottu yksilötapaamisaikaa koulukuraattorille tai koulupsykologille. Työpari II:n alueella koulukuraattorilla ei ole ollut aikarajojen ylityksiä 1.8.2015-31.1.2016 aikana yksilöajoissa. Koulupsykologilla on ollut kolme ylitystä ei-kiireellisissä asioissa tällä ajalla poissaolojen ja lomien aiheuttaman ruuhkan vuoksi. Äänekosken kaupunki ostaa vuosittain oppimisvaikeustutkimuksia yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Ostopalvelun oikealla ajoittamisella voimme vähentää koulupsykologeihin kohdistuvaa työpainetta. Yhteisöllisen työotteen vahvistuminen tulee vähentämään edelleen yksilötyön tarvetta. Toisella asteella työskentelee yksi koulupsykologi/koulukuraattori- -työpari. Toisen asteen koulupsykologin osalta ei-kiireellisissä asioissa aikarajojen ylityksiä on ollut 7. Näistä viitenä kertana opiskelijan ohjasi vastaanotolle kouluterveydenhoitaja tai joku muu opiskelijahuoltotyöryhmän jäsen. Koulukuraattorin osalta aikarajojen ylityksiä ei ole ollut.
Toisen asteen koulupsykologi on toiminut Äänekoskella 10/2014 alkaen. Vakituinen koulupsykologi jäi työlomalle 08/2015 ja tämänhetkinen koulupsykologi aloitti hänen sijaisenaan 10/2015. Syksyn ajalta koulupsykologin vastaanotolle ennätti kertyä jonoa. Tällä hetkellä toisen asteen koulupsykologi tekee 80 % työaikaa (ajalla 16.11.2015-29.2.2016). Lisäksi työntekijän poissaoloista johtuen ajanvaraustilanne on ruuhkautunut. Koulukuraattori on toiminut tehtävässään 5/2015 alkaen. Tehtävä on tällä hetkellä määräaikainen 5/2016 saakka. Rekrytointi toimen täyttämiseksi toistaiseksi 6/2016 alkaen on käynnissä. Toisella asteella yhteisöllinen opiskelijahuollon toiminta sekä koulupsykologi- ja koulukuraattorityö eivät ole vielä vakiintuneet. Moniammatillisessa yhteistyössä ja konsultatiivisessa työotteessa on vielä paljon kehitettävää, mikä vie tällä hetkellä paljon työntekijöiden aikaa. Tällä hetkellä sekä kehittämistyötä että yksilöasiakastyötä on paljon. Kehittämistyöhön panostaminen on kuitenkin tärkeää, jotta jatkossa painopisteen siirtäminen yhteisölliseen opiskelijahuoltotyöhön vähentäisi myös yksilöllisen opiskelijahuoltotyön tarvetta, kuten Äänekoskella perusopetuksessa on jo käynyt. Opetus- ja kasvatusjohtajan ehdotus: Valmistelija: opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, 020 632 3000 Kasvun ja oppimisen lautakunta antaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle yllä olevan selvityksen Äänekosken kaupungin opiskeluhuollon palveluista. Päätös: Hyväksyttiin. - - - - - KASVOPPI 68 Äänekosken kaupungin 1.3.2016 antamien tietojen mukaan laissa sää det ty jen määräaikojen aikarajojen ylityksiä on edelleen. Länsi- ja Si sä-suo men aluehallintovirasto jatkaa Äänekosken kaupungin opiske lu huol lon palvelujen saatavuuden seurantaa valvonta-asiana. Alue hal lin to vi ras to pyytää Äänekosken kasvun ja oppimisen lau takun nal ta selvitystä siitä, onko opiskelijoille pystytty järjestämään mah dol li suus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psy kolo gin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työ päi vä nä sen jälkeen kun opiskelija on tätä pyytänyt. Sel vi tyk ses sä tulee ilmetä myös, onko kiireellisessä tapauksessa järjestynyt ai ka keskusteluun samana tai seuraavana työpäivänä.
Lisäksi aluehallintovirasto varaa Äänekosken kaupungille hal lin tolain 34 :n mukaisesti tilaisuuden antaa valvonta-asiassa selityksen en nen sen ratkaisemista. Selvitys ja selitys tulee toimittaa alue hal linto vi ras ton Jyväskylän toimipaikkaan viimeistään 7.10.2016. Selvitys Äänekoskella on pysytty lain edellyttämissä aikarajoissa 1.3.2016 alkaen niin toisella asteella kuin perusopetuksessakin. Toisen as teen koulupsykologi on siirtynyt tekemään 100 % työaikaa 1.3.2016 alkaen. Äänekosken kaupunki on ostanut oppimisvaikeuksien tut kimuk sia yksityiseltä neuropsykologin palveluita tarjoavalta yri tyk sel tä. Myös psykologiharjoittelija on pystynyt ohjattuna tekemään osan oppi mis vai keuk sien tutkimuksista.työntekijöiden poissaoloja on pai kattu jakamalla kiireelliset tapaukset töissä olevien työntekijöiden kesken riippumatta toiminta-alueesta. (valmistelija opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh. 020 632 3000) Opetus- ja kasvatusjohtajan ehdotus: Opetus- ja kasvatusjohtajan uusi ehdotus: Kasvun ja oppimisen lautakuntakunta antaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle yllä olevan selvityksen Äänekosken kaupungin opiskeluhuollon palveluista. Kasvun ja oppimisen lautakunta antaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan selvityksen Äänekosken kaupungin opiskeluhuollon palveluista: Äänekoskella on pysytty lain edellyttämissä aikarajoissa 1.3.2016 alkaen niin toisella asteella kuin perusopetuksessakin. Toisen as teen koulupsykologi on siirtynyt tekemään 100 % työaikaa 1.3.2016 alkaen. Äänekosken kaupunki on ostanut oppimisvaikeuksien tut kimuk sia yksityiseltä neuropsykologin palveluita tarjoavalta yri tyk sel tä. Myös psykologiharjoittelija on pystynyt ohjattuna tekemään osan oppi mis vai keuk sien tutkimuksista. Päätös: Hyväksyttiin. - - - -