Pääluottamusmies vaihtuu



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen...

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kokemuksia Unesco-projektista

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Mitä kuuluu. politiikan journalismille?

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY

EPT 4/2016. tiedottaa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

2009: Pako vapauteen

Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018)

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita

Tervetuloa selkoryhmään!

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Seurakuntavaalit 2018

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vaasa Yhteinen työpaikka ja perehdyttäminen

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan.

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Turvallisuusviikot 2013

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

RUHA WOLLEY ry seurana.

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Kävijäkysely Helsingin Messukeskus

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Luottamusmiesten määrä

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Työelämän pelisäännöt

Löydä oma ammattiliittosi.

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

OAJ:n valtuustovaalit 2010

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

PEKEMAN TYÖNTEKIJÄT ry.

Ti Tietoturvan Perusteet : Politiikka

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Tiedottajan terveiset

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Ammattiliitto Nousu ry

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi , Helsinki Kaisa Rantala

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva

Vuorojärjestelmä vaihtoon?

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke

Työkokeilu Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu

Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle?

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Transkriptio:

NRO 4/08 Syyskuu Pekeman Työntekijät ry Kemianliitto os. 100 Pääluottamusmies vaihtuu Elof Juselius vasemmalla, Esa Vainonen oikealla. Toinen heistä valitaan pääluottamusmieheksi. Molemmat ehdokkaat lupaavat tukea toistaan vaalin jälkeen, oli tulos mikä tahansa. Vaalitilanne siis eletään herrasmiesten tapaan hyvässä yhteishengessä. Samalla valitaan varapääluottamusmies, johon vaaliin ilmaantui kolme ehdokasta. Kari Koistinen PE2:lta, Harri Kortelainen Borstar-pilotilta ja Keijo Pulkkinen PP:ltä ovat kaikki toimineet aktiivisti eri sektoreilla. Ammattiosaston toimikunta arpoi ehdokkaiden numerot. Ne ilmenevät sivun kaksi ilmoituksesta. (HLT) Kemianliittolaiset risteilyllä Kemianliiton kesäpäivätapahtuma järjestettiin tällä kertaa vasta syyskuussa. Liiton jäsenten käytössä oli Turusta Tukholmaan risteilevä MS Silja Europa 1314. 9. Risteilylle osallistui täysi laivallinen, 2700 henkilöä. Pekeman Työntekijät edustavat yhtä prosenttia liiton jäsenistöstä ja yksi prosentti osallistujistakin oli pekemalaisia. Kuvassa kuunnellaan puheenjohtaja Timo Vallitun puhetta. Lisää valokuvia sivuilla 7 ja 12.

NRO 4/08 31. vuosikerta 16.9.2008 Julkaisija: Pekeman Työntekijät ry PL 330 06101 Porvoo www.pekemantyontekijat.fi Päätoimittaja: Jari Voutilainen (09) 3949 4493 050 379 4235 Toimitussihteeri: Hannu Lindqvist (09) 3949 3415 050 379 4088 Olef.-tuotanto v. 1 e-mail: hannu.lindqvist@ borealisgroup.com Toimitus: Veikko Höök (09) 3949 3452/3495 Esa Karppinen 050 379 4142 Painopaikka: Oy Formato Print Ab, Porvoo Seuraava numero ilmestyy viikolla 45. Lehteen tarkoitetut kirjoitukset on oltava toimitussihteerillä 29. lokakuuta mennessä. KIRJOITTELE! Ammattiosaston syyskokous Pidetään maanantaina 1. joulukuuta 2

Muutoksen tuulet Puheenjohtajan pääkirjoitus: Jari Voutilainen Muutoksen tuulet puhaltavat ammattiosastossamme, kun pitkäaikainen pääluottamusmiehemme Hannu Tuominen päätti hakea uusia tuulia työnantajalta ja siirtyy sen myötä toisiin tehtäviin. Meillä olisi ollut vielä käyttöä Hannun aktiivisuudelle ja tietotaidoille. Onnea uuteen tehtävään, Hannu, ja KIITOS Pekeman Työntekijöiden puolesta! Hannu oli erittäin arvostettu pääluottamusmiehenä ja yksityishenkilönä. Siitä yksi osoitus oli Kemianliiton valtuustovaalit, joissa Hannu ylsi erittäin korkeaan äänimäärään. Harmi vain, ettei äänien määrä sittenkään riittänyt valtuustopaikkaan. Hannun jättämää aukkoa täyttämään tarvitaan monen henkilön työpanosta. Nyt toivoisin itse kullekin aktiivista otetta ay-hommiin! Yritetään jakaa Hannun hommia tasaisesti kaikille, ettei tulisi kenellekään liian paljon tehtäviä. Ensimmäinen tehtävä on järjestää pääluottamusja varapääluottamusmiesvaalit. Ne toteutetaan hyväksi havaitulla tavalla, eli kierretään osastot läpi. Huomioikaa äänestyspaikat, sillä emme järjestä äänestystä Kilpilahden ulkopuolella! Äänestäkää ja vaikuttakaa! Jari Voutilainen puh: 0503794235 Sähköposti:jari.voutilainen@pp1.inet.fi tai jari.voutilainen@borealisgroup.com Vaalituloksia odottaen Jari Toimikunta kokoontuu Torstaina 2. lokakuuta Torstaina 20. marraskuuta Torstaina 18. joulukuuta 3

Hannu Tuominen Aluksi oli tarkoitus kirjoittaa tähän viimeiseen kommenttipalstaani siirtymisestäni toisiin tehtäviin. Sitten kuohautti mieltä metsäkapitalistien temput sen verran, että on pakko sanoa ensin niistä jotain. Toisaalla lehdessä siitä siirtymisestäni. Metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM ilmoittivat 10.9. valtavista supistuksista. Ne merkitsevät tehtaiden sulkemisia ja henkilöstön mittavia irtisanomisia jotka kerrannaisvaikutuksiltaan johtavat tuhansien ihmisten työttömyyteen. Onko ammattiyhdistysliike ottanut jyrkän kannan näiden varakkaiden ja miljoonia metsähehtaareja omistavien yhtiöiden toimenpiteisiin? Ei tosiaankaan, SAK:n johtokin hokee tässäkin tapauksessa vain muutosturvaa, muuten se ei uskalla suurpääoman asioihin puuttua. Johdolta puuttuu uskallusta ja halua sanoa mistä on kyse. Kyse ei ole puun saatavuudesta, ei edes sen hinnasta vaan metsäteollisuuden omistajien voittojen maksimoinnista ja keskinäisen kilpailun järjettömyydestä, joka on tyypillistä kapitalismille. Nyt on Pääluottamusmiehen kommentteja siis kyse metsäyhtiöiden, ei Suomen kansallisista eduista. Kapitalismissa pääomat ja tuotanto keskittyvät ja se on kansainvälistä. Näin on ollut ja näin kapitalismissa tulee olemaan. Elävä elämä on osoittanut tämän marilaisen perusväittämän oikeaksi. Keskittyminen koskee myös metsäteollisuutta. Vaikka metsäyhtiöt ovat saaneet tuomioitakin keskinäisistä kartelleista ja niillä on välillä yhteistaktisia linnarauhoja, niin keskittymisestä ja keskittymän omistamisesta kapitalistit taistelevat kuitenkin verissä päin. Kun yksikään suuromistajista ei suostu vapaaehtoisesti luopumaan pääomistaan ja tuotannostaan syntyy ylikapasiteettia ja tuotannon ylitarjontaa, kuten nyt on. Tätä kapitalismin lainalaisuutta kutsutaan liikatuotantopulaksi. Liikatuotantopula ylitarjonta - on talouden laman, työttömyyden ja esitettyjen palkanalennusten perimmäinen syy. Tästä seuraa, että pääomien omistajat ja teollisuutta pyörittävät kapitalistit ovat todellisia syyllisiä muuan muassa suomalaisen metsäteollisuuden vaikeuksiin. Kapitalistien keskinäisen kilpailun rahoitus hoidetaan siirtämällä duunarin taskusta rahaa omistajille; irtisanotaan ja yhteiskunta maksaa. Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja, kun povaa, että metsäteollisuuden kapitalisteille tullaan kapitalistien ja hallituksen taholta esittämään monenlaisia helpotuksia muka työttömyyden torjumiseksi. Se sijoitus toimii ehkä hetkellisesti, mutta kun kapitalistit katsovat tarvitsevansa lisää voittoja sijoituksilleen, ja kilpailu kiristyy, on edessä uusi rysäys. Ja kierros jatkuu ja duunari maksaa ja työttömyys lisääntyy. Kapitalismia ei pysty sääntelemään. Valitettavasti kaikessa muussakin yksityisessä teollisessa tuotannossa on sama omistajien voitontavoitteluun perustuva kehitys. On nähtävissä - niin kiusalliselta kuin se joistakin saattaa tuntua - että kapitalistinen markkinatalous on tiensä päässä. Ay-liikkeessä olisi nähtävä tämä ja toimittava tavalla, joka pelastaisi työväestön tulevaisuuden vielä suuremmilta menetyksiltä nyt ei ole pään pensaaseen työntämisen aika! Kysymys on vallasta ja rahasta; nyt raha on niskan päällä. Hyvää jatkoa! www.pekemantyontekijat.fi 4

Työsuojeluvaltuutetun palsta Turva-ajattelu korvien välissä Tätä juttua kirjoittaessani työpaikallamme tapaturmien määrä on pyöreä nolla. Riittääkö pelkkä take 2 ajattelu estämään kaikki tapaturmat? Ei suinkaan. Prosessiteollisuudessa kokonaisvaltainen turvallisuuden parantaminen vaatii jatkuvaa työtä niin kemikaaliturvallisuuden kuin prosessiolosuhteiden, koneturvallisuuden, työvälineiden ja muiden työhön kiinteästi tai välillisesti liittyvien asioiden huomioimisen. Huoltotoimenpiteet, rakentaminen, uusien kemikaalien käyttöönotto ym. on oltava hanskassa. Ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö takaavat hyvän laadun ja tarkastustoiminta varmentaa tason. Oman sekä ulkopuolisen henkilöstön ammattitaito sekä laadukas opastus, perehdytys ja koulutus ovat takeita osaamisesta, luoden pysyvää ja jatkuvaa turvallisuutta. Nolla päivää tapaturmaa Olotila ei ole pysyvä. Tuomita ei saa, vaikka tuo maaginen olotila rikkoutuisi. Ei tule tuijottaa tilastoihin ja numeraalisiin lukuihin liikaa ja antaa niiden viedä tilanteeseen, jossa yksilö joutuisi kärsimään. Uhrautua ei saa kukaan! Jos on selkeä henkilön tapaturmainen loukkaantuminen, niin se tulee pikaisesti ilmoittaa ja ryhtyä sen vaatimiin korjaaviin toimenpiteisiin loukkaamatta yksilön henkilöturvaa. Luokittelu on luokittelua ja se luo vertailumahdollisuuden samaan tai muuhun teollisuusalaan. Yksilö on suojattu vakuutuksin ja henkilökohtainen terveys ja hyvinvointi on jokaisen etuoikeus. Hyvä elämän laatu Henkilökohtaisesti itseäni kosketti tapaturmasta minulle johtunut vamma, joka putkahti lenkkeilyn kautta akuutiksi. Muistini sokkeloa ravistellen voisin kuvitella sen tulleen monessa eri tilanteessa; auto-onnettomuudessa, kellariin putoamisessa Kivuliaana jatkuttuaan liki neljä kuukautta se on vaikuttanut elämäni laatuun rajoittaessaan fyysistä suorituskykyäni ja näin heikentäen myös psyykkistä jaksamistani. Samalla se on myös heijastanut heikentävästi henkilösuhteisiini. Pitkällinen lääkkeiden syönti ei myöskään ole ollut hyväksi. Pienilaatuinen vammani asetti haitan elämälleni ja pitkäkestoisena uuvutti, huomasin. Nyt korjaavan leikkaustoimenpiteen jälkeen voin sanoa, että kokemuksena tapaus opetti arvostamaan fyysistä kuntoa ja selkeytti ajatusmaailmaani suhtautumisessa vajaakuntoisten ja pitkäaikaisista sairauksista kärsivien henkilöiden tuskaan ja henkisen tasapainon säilymiseen. Pasi Mäntysaari Miksi? Läheisen henkilön kuolema syöpään asetti kysymyksen. Miksi ja mistä? Hänen monivuotinen taistelunsa vaati häneltä suuren määrän henkistä voimavaraa ja niin oma kuin läheisten ymmärrys joutui koetukselle. Miksi juuri hän? Hänenkin elämässään renkaiden valmistuksen työolosuhteet, kemiallisten aineiden haittavaikutukset ja riskit mm. sairastua vakaviin sairauksiin, laittaa miettimään. Otammeko riittävän vakavasti varoitukset meillä käytössä olevien kemikaalien ja fysikaalisten tekijöiden osalta? Tutkimukset tuovat yhä enemmän uutta tietoa ja tuloksien osalta ryhdytään ja on ryhdytty toimenpiteisiin haittojen minimoimiseksi. Henkilökohtainen suojautuminen on tärkeää ja ylivarovaisuus ei ole tyhmyyttä. Tiedot kemikaalien haittavaikutuksista eivät ole huuhaata. Takana on selkeitä testejä ja kokemusta. Esimerkkinä bentseeni, jolla parikymmentä vuotta sitten pestiin lika ja rasvat käsistä tehdasmiljöössä. Nykypäivänä sen käsittely on erittäin kriittistä ja sen tiedetään mahdollistavan vakavan sairastumisen. VCM:n käsittelykin on putkahtanut esille työtoverimme menehdyttyä vakavan sairauden murtamana. Syöpäsairaudet ovat yleistyneet, joten kannattaa pitää huolta omasta ainokaisesta kropastaan ja tutkituttaa itseään, mikäli on epäilystä. Haavat paranevat vanhetessaan -sanonta pitää vain osittain paikkansa. Vanhemmiten nuo haavat ja vammat voivat ilmoittaa itsestään ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Mitää? Liian yleinen maininta mm. melun suhteen: Suojautuminen on turhaa, kun tuo kuulo on heikentynyt jo muutenkin. Onko sillä merkitystä kun kuulo heikkenee yhä enemmän? Tinnitus (jatkuva tai ajoittainen vinkuna korvissa). Televisiota ei kuule kuin volyymit täysillä. On sillä kuulemisella merkitys, se vaikuttaa elämän laatuun. Lämmintä ja turvallista syksyä! yhteistyöterveisin Pasi 5

Borealiksen pääluottamusmies- ja varapääluottamusmiesvaalin aikataulu Vaaliaikataulu Ti 23.09 klo 11:30-11:55 Petrokemian korjaamo korj.rak.ruokailutila klo 12:05-12:20 Aromaattituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 12:30-12:45 Olefiinituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 13:00-13:10 BC * Pilot ohj.rak.ruokailutila klo 13:25-13:40 PP ja Borstar ohj.rak.ruokailutila klo 13:45-14:00 LDPE + KH LDPE ohj. ruokailutila klo 14:10-14:25 PE2 ohj.rak.ruokailutila klo 14:35-14:40 Boremi ohj.ruokailutila klo 14:45-15:10 Mat.käs. TV 2, ruokailutila Ke 24.09 klo 11:30-12:00 Petrokemian ruokala eteisaula klo 12:05-12:20 Aromaattituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 12:30-12:45 Olefiinituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 13:00-13:10 BC * Pilot ohj.rak.ruokailutila klo 13:25-13:40 PP ja Borstar ohj.rak.ruokailutila klo 13:45-14:00 LDPE + KH LDPE ohj. ruokailutila klo 14:10-14:25 PE2 ohj.rak.ruokailutila klo 14:35-14:40 Boremi ohj.ruokailutila Pe 26.09 klo 12:05-12:20 Aromaattituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 12:30-12:45 Olefiinituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 13:00-13:10 BC * Pilot ohj.rak.ruokailutila klo 13:25-13:40 PP ja Borstar ohj.rak.ruokailutila klo 13:45-14:00 LDPE + KH LDPE ohj. ruokailutila klo 14:10-14:25 PE2 ohj.rak.ruokailutila klo 14:35-14:40 Boremi ohj.ruokailutila klo 14:45-15:10 Mat.käs. TV 2, ruokailutila Ma 29.09 klo 11:30-12:00 Borealiksen konttori ruokalan ala-aula klo 12:15-12:30 PP ja Borstar ohj.rak.ruokailutila klo 12:40-12:55 LDPE + KH LDPE ohj. ruokailutila klo 13:05-13:20 PE2 ohj.rak.ruokailutila klo 13:25-13:30 Boremi ohj.ruokailutila klo 13:55-14:10 Aromaattituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 14:20-14:35 Olefiinituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 14:50-15:00 BC * Pilot ohj.rak.ruokailutila Ti 30.09 klo 11:30-12:00 Muovin korjaamo yläkerran ruokailuhuone klo 12:15-12:30 PP ja Borstar ohj.rak.ruokailutila klo 12:40-12:55 LDPE + KH LDPE ohj. ruokailutila klo 13:05-13:20 PE2 ohj.rak.ruokailutila klo 13:25-13:30 Boremi ohj.ruokailutila klo 14:15-14:30 Aromaattituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 14:40-14:55 Olefiinituotanto ohj.rak.ruokailutila klo 15:10-15:15 BC * Pilot ohj.rak.ruokailutila klo 15:30-16:00 Borealiksen konttori ruokalan ala-aula 6

Tämä on viimeinen kirjoitukseni Virike-lehteen työntekijöiden pääluottamusmiehen ominaisuudessa. Tietty haikeus voi sen takia kuvastua rivien välistä. Siirryin 15. syyskuuta toiseen tehtävään Teknisiin palveluihin, sijoituspaikkana muovin korjaamo. Uusi tehtäväni liittyy kunnossapidon eri ammattialojen osaamisen taltiointiin ja tiedon siirtämiseen; se kuuluisa hiljaisen tiedon siirtäminen on yksi osa-alue. Jossain mielessä siis paluu juurille, lähdinhän luottamusmiestehtävään kunnossapidosta. Nykyinen tehtävä on toimihenkilötehtävä, joten jätän haikein mielin Pekeman Työntekijät -ammattiosaston. 14 vuotta päätoimisena pääluottamusmiehenä toimimisen jälkeen tuli mieleen, että voisi kokeilla vielä jotain muutakin työtä. Ikääkin kun on jo karttunut eikä pääluottamusmiehen tehtävä ole kaikkein keveimpiä hommia. Tukea olen onneksi saanut ammattiosaston toimikunnalta, osastoluottamusmiehiltä ja jäsenistöltä. Kemianliiton johdon Tuominen kiittää tuki on ollut vähäisempää. Kokemus on tietenkin lisääntynyt, olenhan ollut jonkin asteisissa ammattiosasto-/luottamusmiestehtävissä koko Kilpilahdessa oloaikani, vuodesta 1975. Paikallinen edunvalvonta ykkösasia Luottamusmieshommat jättäessäni en kuitenkaan jää lepäämään laakereille, osallistun edelleenkin yhteiskunnalliseen toimintaan ja toivottavasti siihen jää nyt enemmän aikaa! Lähinnä sillä saralla ovat syksyn kunnallisvaalit. Minulta on kysytty, että mikä on minun testamenttini. Köyhänä ei ole muuta jaettavaa kuin periaatteet: Vaikka ay-liikkeen johto välillä sekoilee toimimattomuuden ja suurliittohaaveiden maailmassa, niin perusehto työntekijöiden paikallisen edunvalvonnan kannalta on, että työpaikalla ja ammattiosastossa toimitaan yhteisesti sovittujen tavoitteiden puolesta. Silloinkin, vaikka ne eivät omaa ammattiliittoa tyydyttäisi. Kaikki yhden ja yksi kaikkien ja puolesta on edelleenkin ajankohtainen. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Kiitollisin mielin Olen saanut olla mukana työpaikkamme työntekijöiden ja koko Borealiksen henkilöstön yhteisten asioiden hoidossa. Olen yrittänyt tehdä parhaani. Tämä aika on ollut varmaankin tähänastisen elämäni paras ajanjakso. Suurkiitos Teille Kaikille yhteistyöstä näiden vuosien aikana! Erityinen kiitos kuluu ammattiosaston toimikunnalle, osastojen luottamusmiehille ja muille ammattiosaston jäsenille. Kiitos Toverit, oli hienoa työskennellä kanssanne! Tapaamme varmasti päivittäin; en tosiaankaan lähde täältä vielä mihinkään, tehtävät vain muuttuivat. Nähdään! Hannu Tuominen Entinen pääluottamusmies Jatkoa etusivulta Kesäpäiväristeily Silja Europalle pääsyä odotettiin aurinkoisissa merkeissä. Salibandya oli pelattu Turussa ennen risteilyä, mutta tällä kertaa Pekemalla ei ollut joukkuetta turnauksessa. Risteilyn aikana järjestettiin kisailuita ja muita ohjelmia. Laivalla esiintyivät Petri Hervanto, trubaduuri Antti Lainas, jonglööri Juha Kurvinen, taikuri Jori A. Kopponen ja yhteislaulua veti Harri Saksala apunaan Jussi Liski. Vakuutusyhtiö Turva oli mukana järjestäen arvonnan. Karaokesta takasivulla. 7

Porukka päättää - Aikansa kutakin, sanoi Tuomisen Hannu, kun ilmoitti jättävänsä pitkän ja ansiokkaan puurtamisen jälkeen pääluottamusmiestehtävät. Tuli pikkuisen haikea ja epävarma mieli. Vuosien varrella kun on Hannun kanssa ollut monessa mukana, on siinä sivussa meikäläinenkin oppinut asiainhoitoa, neuvottelutekniikkaa ja -taktiikkaa. Nyt kun Hannu siirtyy muihin hommiin, on hänen paikkansa täyttäminen haasteellinen tehtävä. Hyvä asia on, että Hannu ilmoitti ammattiosaston toimikunnassa halunsa antaa taustatukea keskeneräisissä asioissa uudelle pääluottamusmiehelle. Tämä on välttämätöntä, menestyipä pääluottamusmiesvaalissa kumpi tahansa ehdokas. Onhan yksi merkittävä, vielä kokeiluasteella olevan 12-tuntisen vuorojärjestelmän mahdollinen jatkoasia kesken ja päiväporukoiden kohdalla on myös haasteita aivan riittämiin. Ammattiosaston itsenäiseen tes-politiikkaan ja kriittiseen suhtautumiseen teollisuuden suurliittohanke TEAMiin on Hannu jättänyt hyvät lähtökohdat meille kaikille. Pääluottamusmiehen pesti on todella haasteellinen homma ja senpä tähden olin todella hämmästynyt, kun pari työntekijää esitti minulle asettumista pääluottamusmiesehdokkaaksi. Totesin heille, että kiitos vaan, mutta jäitä hattuun. Lomilta palattuani tuli jälleen pyytäjiä ja kas kummaa, heidän määränsä oli lisääntynyt. Mukana oli työntekijöitä sellaisiltakin alueilta, joilta en olisi uskonut näin liikkeelle lähdettävän. Eräänä keskeisenä kannustimena ehdokkuuteeni heillä oli pitkäaikainen kokemukseni, jonka he arvelivat olevan tässä tilanteessa tärkeän tekijän. Enkä kuulemma ole vielä ikäloppukaan no, ikää on 52 vuotta. Tässä selvitystä siitä, miksi olen ehdokkaana. Tuomisen Hanskin sanoin: porukka harkitsee ja päättää. Näinhän se on ja porukka valitsee myös pääluottamusmiehen. Tyydyn porukan valintaan, olipa tulos mikä tahansa. Kolme ja puoli vuosikymmentä Täällä on tullut nähtyä monenlaista, niin ammattiosastossa kuin työssäkin. Tulin työhön muovitehtaalle 18-vuotiaana, marraskuussa 1974, ja olin jo pari päivää ennen työn aloittamista ammattiosaston jäsen. Matkan varrella on ollut monenlaisia luottamustehtäviä joskus on tuntunut että vähän liikaakin. Elof Juice Juselius Aika on lähteä, sanoi Tuominen, mutta silti tällainen uutinen tuli monille yllätyksenä. Aukkoa jonka Hannu jättää lähtiessään työntekijöiden pääluottamusmiehen tehtävistä, ei ole helppo paikata. Henkilöstöhallinnon porukka on vaihtunut viime vuosina turhankin usein ja Hannun kokemus sekä tieto asioista ja niiden hoidosta on omaa luokkaansa, tästä ei varmaankaan moni ole eri mieltä. Pitäisi valita uusi työntekijöiden pääluottamusmies ja meitä ehdok- Juna jatkaa kulkuaan kaita on kaksi. Hullujako kenties, kuka nyt haluaisi astua Tuomisen saappaisiin, jotka tuntuvat ainakin viisi numeroa liian suurilta. On hyvä, että tulee vaalit ja varapääluottamusmiesehdokkaitakin on kolme. Tämä on demokratiaa. Toivon kaikkien jäsenten käyttävän äänioikeuttaan! Vaalien jälkeen ei tarvitse enää spekuloida. Pääluottamusmiestä on joskus syytetty siitä, että hän tekisi päätöksiä yksin. Tällaisille ajatuksille pitää laittaa nyt piste. Tuominen on tuonut tärkeät asiat aina toimikunnan päätettäviksi, jolloin kaikki toimikunnan jäsenet ovat päässeet vaikuttamaan päätöksiin. Näin toivon jatkuvan tästä eteenpäinkin. Pekeman Työntekijöiden ammattiosasto on toimiva. Olemme joutuneet tekemään toimikunnassa monia tärkeitä päätöksiä ja ne ovat syntyneet keskustelemalla, ei junttaamalla. Muistutan vielä, että korkein päättävä elin ammattiosastossa on 8

jäsenkokous. Näihin kokouksiin toivon nuoria mukaan, jotta edunvalvonta toimisi jatkossakin. Viime päivien työvoiman vähennyksistä ja tehtaiden lakkauttamisista kertovat uutiset ovat olleet masentavia. Mitä tekee SAK? Puhuu muutosturvasta, kun pitäisi toimia konkreettisesti. Nyt olisi SAK:lla näytön paikka. Saapa nähdä, en kuitenkaan usko suuriin linjanvetomuutoksiin. Mielestäni koko SAK pitäisi purkaa ja lähteä aivan tyhjältä pöydältä. Näin saataisiin uutta näkökantaa asioihin ja herra-tyylin johtajat voisivat painua SAK on ollut hampaaton jo pitkään. Muualla Euroopassa tällainen työväen kyykyttäminen, jota Suomessa harjoitetaan, johtaisi mellakoihin. Suomessa hallitus sekä SAK vielä siunaavat asian. Esan omakuva: Olen lähtöisin työläisperheestä ja matka tänne Kilpilahteen alkoi vuonna 1983, jolloin sain kesätöitä PVC- tehtaalta. 1994 siirryin vuoroinstrumenttiasentajaksi Petrokemialle, alueeseeni kuului tuolloin myös muovitehtaat. Vuonna 1997 vuorot purettiin ja aloitin päivätyöt Eteenilaitoksella, jossa työskentelen tälläkin hetkellä. Olen ollut aktiivijäsen vuodesta 2000 ja toiminut ammattiosaston eri tehtävissä, joista viimeiset kaksi vuotta varapääluottamusmiehenä. Esa Vainonen Ammattiosaston päätös puhallutusratsioista Heinäkuinen alkometriin puhalluttaminen koettiin laajalti nöyryyttäväksi. Ammattiosaston toimikunta totesi, että sille ei löydy perusteita laista, se on mm. yhtiöohjeen Päihtyneeksi epäillyt henkilöt Borealis Polymers Oy:n alueella vastainen ja on myös loukattu lain suojaamaa henkilökohtaista koskemattomuutta. Asiasta on selkeät lausunnot Kemianliiton ja SAK:n lakimiehiltä. Asiaan perehdyttyään Kemianliiton lakimies Jukka Heikkerö totesi perustuslain 7 3 mom, turvaavan työntekijän kajoamattomuuden, milloin ei ole olemassa eräitä laissa säädettyjä perusteita. Eräillä poliisiviranomaisilla on oikeus pakkokeinolain nojalla suorittaa ns. henkilönkatsastus, johon kuuluvaksi alkometritesti luetaan. Työnantajalla tai vartijalla ei tätä toimivaltaa ole. Lakia rikottaessa puhutaan virkavallan anastuksesta, josta rikoslaki säätää sakkoa tai enintään 6 kk vankeutta. Toimikunnan päätös: Työntekijät eivät osallistu vastaaviin yleisiin, sattumanvaraisesti kohdistettuihin alkoholitestauksiin vaan kieltäytyvät puhaltamasta alkometriin. Mikäli asiassa on epäselvyyttä tai siihen ollaan pakottamassa, on otettava välittömästi yhteys pääluottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun. Tapaukset, joissa perustellusti epäillään alkoholin vaikutuksen alaisuutta, ovat eri asia. Ammattiosasto ei missään tapauksessa hyväksy alkoholin vaikutuksen alaisena työskentelyä! 9

Nestorit Borealiksen vierailulla Kilpilahden eläkeläiskerho Nesteen Nestorit kävi vierailulla Borealiksessa kesäkuussa. Kuvassa pöydän takana neljäs vasemmalta on Nestorien puheenjohtaja Osmo Tähkäpää ja etualalla selin sihteeri Hillevi Lehto. Taustalla valvovana silmänä seisomassa Borealiksen henkilöstöpäällikkö Nina Jankola-Väntär. Eläkkeellä jo oleva tai eläkkeelle siirtyvä voi tutustua jäsenasioihin Nestorien kotisivuilla osoitteesta http:// www.simplesite.com/ Nestorit/13450384 Sieltä löytyvät yhteystiedot kerhon toimihenkilöistä. Kiitos käynnistä! Oli mukava nähdä entisiä työkavereita sekä Borealiksen että Nesteen puolelta. Vierailullanne oli mielestäni hyvä vaikutus muultakin kannalta. Näkivätpähän yhtiöön keskeisiin tehtäviin tulleet uudet toimijat kuinka aktiivisia, pirteitä ja työasioista kiinnostuneita Kilpilahden aluetta aikanaan rakentamassa olleet edelleen ovat. Johdossa toimivien, samoin kuin henkilöstön, on hyvä nähdä oma toimintansa jatkona aikaisempien ikäluokkien työlle ja tietenkin se, että meidän jälkeemmekin tulee työmme jatkajia. Eläkeläisvierailujen kautta näihin asioihin tulee henkilöstöllekin enemmän syvyyttä ja ehkäpä oikeampi mittasuhde koko elämään: elämä ei tosiaankaan lopu eläkkeelle lähtöön! Vierailunne on huomioitu myös Borealiksen sisäisessä intranetissä oheisella tiedotteella: Torstaina 12.6. Kilpilahden alueen eläkeläiset eli Nestorit vierailivat Borealiksella. Vierailun aikana heille kerrottiin Suomen Borealiksen kuulumisia. Miten toimii uusi EMO-organisaatio? Miten tehdään töitä 12- vuorojärjestelmässä? Kuinka monta oktabiinilaatikkoa materiaalinkäsittelyn uusi robotti kasaa tunnissa? Mitä tarkoittaa Aurora-projekti? Ja millaista suomalaista osaamista halutaan Borouge 2 projektiin? Nestoreita tuli paikalle noin 30 henkeä ja isäntinä vieraille toimivat Nina Jankola-Väntär, Jussi Isokoski, Eero Aalto, Hannu Tuominen, Arja Kostiainen ja Tiina Lipponen. Vieraat kuulivat mielellään Borealiksen tämän päivän tapahtumista, mutta sen lisäksi kyselivät vanhojen tuttujen kuulumisia. Kiitos Nestorit vierailustanne Borealiksessa! Pitkään suunniteltu toteutui viimein, kiitokset Nestorien aktiivisille järjestelijöille! Hannu Tuominen 10

11

PUNKAHARJUN LOMAOSAKKEIDEN VAPAAT VIIKOT/PÄIVÄT Tilanne 16.09.2008 Talvikausi Vko 39 19.09-26.09 Vko 40 26.09-03.10 Vko 40 29.09-03.10 Vko 41 03.10-10.10 Vko 42 10.10-17.10 Vko 43 17.10-24.10 Vko 44 24.10-31.10 = vapaa Osake 5 Osake 58 Tiedustelut ja vuokrausanomukset: Pasi Mäntysaari, Borealis konttori, puh. 3048, 050-379 4050 Ammattiosastomme jäsenille: Talvikaudella hinnat: 100 viikko tai 45 viikonloppu tai 20 vrk. Muut järjestäytyneet: Viikkohintaan kulukorvauksena 60 lisäys Viikon vaihtopäivä on perjantai. Vuokra-aika alkaa ensimmäisenä päivänä klo 14:00 ja päättyy viimeisenä klo 14:00. Viikkovuokraukset ovat etusijalla viikonloppuvuokrausta. Vuokrataan myös sopimuksen mukaan. Esim. päivävuokraus. Siivous kuuluu vuokraajalle (itse tai palvelunosto infosta). Tupakointi on kielletty molempien loma-asuntojen sisätiloissa. Osake 5:een on eläinten vieminen ehdottomasti kielletty. Ajankohtainen lista vapaista viikoista ja muuta tietoa: H-asema / project / borealis / pekema / loma / Kuvia ja linkkejä Punkaharjun lähiseutuihin ja tapahtumiin: Ammattiosaston kotisivu: www.pekemantyontekijat.fi/ Punkaharju Jatkoa sivulta 7 Kesäpäiväristeily Pekemalaisista kisailijoista menestyi Pertti Mäkelä, joka ylsi aina karaoken finaaliin sijoittuen siinä neljänneksi. Taustalla tuomarina toiminut Marko Rosqvist liiton toimistosta on musiikkimiehenä puoliammattilainen. (HLT) 12 Karaoken tahdissa myös tanssittiin ahkerasti.