No 1. Potilastyö kutsuu lentoemäntää. kotisairaanhoito s. 14. kinestetiikka s. 40. ammatissa s. 20. 12 x. uusi asenne töihin



Samankaltaiset tiedostot
TEHYN NELJÄ POINTTIA UUDELLE HALLITUKSELLE

TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT HELSINKI RAUNO VESIVALO PUHEENJOHTAJA

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Terveydenhuollon barometri 2009

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Saa mitä haluat -valmennus

Työ on yksinäistä, liikaa muita kuin lääketieteellisiä ongelmia, liikaa töitä, vaikea hallita kokonaisuutta, hajanaisuus, ongelmien laaja-alaisuus

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Opas sädehoitoon tulevalle

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

Lapsiperheen arjen voimavarat

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.


Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Opiskelijan parempaa terveyttä

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014?

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta.

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Pienten lasten kerho Tiukuset

9.1. Mikä sinulla on?

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Nuorten erofoorumi Sopukka

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Toivon tietoa sairaudestani

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

Osaamisalan harjoittelujakso

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Transkriptio:

No 1 13.1.2015 nina yliruikka Potilastyö kutsuu lentoemäntää pieni topias sai omahoitajan kotiin kotisairaanhoito s. 14 kahden kauppa kinestetiikka s. 40 pyöröovi seis! ammatissa s. 20 12 x uusi asenne töihin

UUtUUs Hoitotyön Pharmaca Fennica nyt terveysportissa! Hoitotyön Pharmaca Fennica on käytännön työkalu hoitotyön arkeen. Palvelussa voi mm. tunnistaa lääkkeitä tablettien ja kapseleiden kuvien avulla vertailla rinnakkaislääkkeitä yhdellä silmäyksellä valmistaa yhdenmukaisten ohjeiden avulla IV-lääkkeitä käyttökuntoon (laimennus ja annostelu) tukea potilaan lääkehoitoa selkeiden potilasohjeiden avulla. Lisäksi nopea ja monipuolinen lääkehaku vapauttaa aikaa potilasta varten. Hoitotyön Pharmaca Fennica -verkkopalvelun tuottaa Lääketietokeskus. www.terveysportti.fi

terveyden & hyvinvoinnin tekijöiden lehti tehysisältö No 1 13.1.2015 KANNEN KUVA: PIA INBERG 5 Pääkirjoitus 6 Itse asiassa: Jyri Manninen 9 Puheenjohtajalta 10 Ajankohtaista 14 kansi Aina vieraana 20 kansi Ammatissa: Pyöröovi seis! 23 Kolumni 24 Meidän kylän koutsi 29 Terveys 30 Sairaus: Synnyttäjän painajainen 32 kansi Hyvinvointi: Uusi vuosi, uusi minä 36 Ensihoitoa opintojen alusta asti 38 Tutkimus: Mittari uusiksi 40 kansi Omin avuin 44 Ulkomaat: Ebolaa taltuttamassa 48 kansi Uusin siivin 52 Lisää valtaa jättiyrityksille? 72 Tieni tähän: Kasvua koko elämä 74 Ihana arki: Hupskeikkaa! tehyläinen 54 Keskustelua 56 Me kaikki 58 Tehy-uutiset 61 Jäsentapahtumat 63 Homma hoidossa 64 Hyöty 67 Tarkastaja 68 Ristikko 14 toisen kotona Maj-Britt Tverin hoitaa potilaitaan monta vuotta. hoitaja vieraalla maaperällä 24 pikkukylässä Myllykankaan koulusta tuli hyvinvointikeskus. Lähdemme liikkeelle siitä, mihin ihminen vielä kykenee. Ei siitä, mihin hän ei enää pysty. Fysioterapeutti Tuula Kujala sivulla 40. 44 afrikassa Ebola-alueella tarvitaan lisää hoitajia. TEHY t 1 2015 3

Yhteistä hyvää Uudet edut 1.1.2015 alkaen Asioilla on tapana järjestyä. Tolkku, ahkeruus ja usko tulevaan vievät elämässä pitkälle. Silti maailma voi olla kova ja yllättävä. Näin oli myös 104 vuotta sitten, kun tavalliset työssäkäyvät ihmiset turvautuivat luotettavimpaan mahdolliseen tahoon: toisiinsa. Vakuuttaakseen kotinsa he perustivat yhdessä keskinäisen vakuutusyhtiön nimeltä Turva. Tuotot asiakkaiden hyväksi Etu jopa Keskinäisyys merkitsee -17% edelleen sitä, että asiakkaat eli vakuutuksen- ottajat omistavat Turvan. Ja jokaisen yrityksen tehtävä on hyödyttää omistajiaan. Meidänkin. Siksi käytämme kertyneet tuotot asiakkaidemme hyväksi. Tämä periaate näkyy kilpailukykyisinä hintoina, alennuksina, omistaja-asiakasetuina ja paranevina palveluina. Avoin ja avokätinen hinnoittelu Uudistamme nyt omistaja-asiakkaan edut entistä avoimemmiksi ja avokätisemmiksi. Meillä sinun ei tarvitse pelata pinsseillä, pisteillä, bonuksilla tai kupongeilla. Emmekä pakota sinua liittymään kerhoihin, kanta-asiakasjärjestelmiin tai sullomaan lompakkoosi lisää täytettä. Pelkkä omistaja-asiakkuus ja ammattiliiton jäsenyys riittää. Ammattiliiton kortti paras etukortti Ammattiliiton jäsenkortti onkin mitä parhain etukortti. Säästät heti selvää rahaa jopa 17% vapaaehtoisten vakuutusten maksuista, kun kuulut liittoon ja keskität meille vakuutuksesi. Uudet edut ovat ulottuvillasi 1.1.2015 alkaen. Tyytyväisimmät asiakkaat Ja homma toimii. Tyytyväiset asiakkaat ovat todiste siitä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. Olemme olleet jo neljä kertaa peräkkäin sijalla 1 *. Emme aio kuitenkaan ylpistyä, vaan aiomme olla luottamuksen arvoisia huomennakin. Jatkamme rehdillä ja reilulla linjallamme. * 2011, 2012, 2013 ja 2014 Tervetuloa Turvaan. Meiltä saat henkilökohtaista palvelua. Palvelemme sinua 50 toimipaikassa ympäri Suomen. Tavoitat meidät myös numerossa 01019 5110 ma pe 8 18 sekä verkossa osoitteessa turva.fi Hymyile, olet Turvassa

pääkirjoitus Äitini, sairaanhoitaja Päätoimittaja minna hietakangas muistan kirkkauden. Muistikuvissani aula oli korkea ja valoisa, ja joulun aikaan sinne koristeltiin kuusi. Paikka oli minulle pikkulapsesta saakka tuttu, tuo 1970-luvun keskisuomalainen keskussairaala. Olin tullut hakemaan isän ja veljen kanssa äitiä töistä ensiapupolilta, kuten sitä siihen aikaan kutsuttiin. Olin äidistäni hyvin ylpeä jo silloin, kouluikäisenä ja allekin. Työmekossaan hän muuttui äidistä tärkeän ja vähän jännittävänkin työn tekijäksi. Hän oli kylämme ainoita, ellei ainoa, maatilan ulkopuolella töissä käyvä äiti. Monet vuodet äiti oli kolmivuorotyössä. Kotona se tarkoitti, että olisi pitänyt olla tappelematta päivällä, kun äiti nukkui. Eipä onnistunut juuri koskaan puolitoista vuotta vanhemman veljen kanssa. piipahdin sairaalamaailmassa yläasteen työharjoittelussa. Tiesin heti, että minusta ei olisi alalle. Kutsumus loisti poissaolollaan. Abiturienttikevään jälkeen olin vuoden töissä sairauskertomusarkistossa. 1950-luvulla Jyväskylän Kyllönmäelle rakennettu punatiilinen Keski-Suomen keskussairaala oli jo erinäköinen, remontoitu ja laajennettu pala palalta. Siellä oli Työmekossaan äiti muuttui tärkeän ja jännittävän työn tekijäksi. leveitä käytäviä ja potilaita oikeaan osoitteeseen johtavia viivoja lattioissa, myöhemmin myös sisäilmaongelmia. Potilaiden ja sairaalan työntekijöiden määrä oli moninkertaistunut. Äidistä oli tullut päivystyspoliklinikan apulaisosastonhoitaja, sittemmin osastonhoitaja. Ajelimme yhdessä töihin mitenkuten toimivalla autonruppanallani. Eniten pidin kuitenkin arkiston iltavuoroista. Kun päivystyspoliklinikalla oli hiljaisempaa eikä sinne tarvittu potilaspapereita, jäljitin arkiston etsintälistalla olevia sairauskertomuksia ympäri sairaalaa. olen usein sanonut, että valitsin helpon ammatin. En ole työkseni tekemisissä arvokkaimman, ihmiselämän, kanssa. Minusta tuli toimittaja. Työssäni virhe tarkoittaa vakavimmillaan sitä, että lehteen päätyy väärä tieto. Sekin voidaan oikaista. Minulle on kunnia päästä tekemään tätä lehteä teille tehyläisille yhdeksäksi kuukaudeksi, kun päätoimittaja Päivi Jokimäki on vuorotteluvapaalla. Olen näistä yhteisistä kuukausista kanssanne kiitollinen ja iloinen. Valoisaa vuotta 2015, laittakaa meille toimitukseen terveisiä, ideoita ja palautetta! Oppia ikä kaikki 30 Tehy-lehti kertoi tammikuussa 1985, miten Tehy otti kantaa terveydenhuollon koulutuksen uudistamiseen. Kuudeksi eri erikoistumislinjaksi jaettu sairaanhoitajakoulutus tulee yhdistää yhdeksi sairaanhoitajan erikoistumislinjaksi, joka sisältää sairaanhoidon, terveydenhoidon ja äitiyshuolto-naistentautien suuntautumisalueet. --- Tehy esitti, että tutkintonimikkeet erikoishoitaja ja perushoitaja poistetaan. Tutkintonimikkeiksi Tehy esittää opistoasteella terveydenhuollon opistoasteen tutkintoa ja kouluasteella terveydenhuollon kouluasteen tutkintoa. Nämä nimikkeet kuvaavat sekä koulutusalaa että tasoa. Lisäksi lääkintävoimistelija-nimike esitetään muutettavaksi fysioterapeutiksi ja hammashuoltaja-nimike suuhygienistiksi. VUOTTA SITTEN TEHY t 1 2015 5

itse asiassa Ikuinen oppija Elinikäistä oppimista ei pidä sotkea elinikäiseen opiskeluun, sanoo professori Jyri Manninen. teksti Tiina Suomalainen kuva Ville Kokkola 1 Heikkeneekö oppimiskyky vanhetessa? Ei heikkene, mutta muuttuu. Lyhyt muisti heikkenee iän myötä, ja se vaikeuttaa ulkoa oppimista. Tämän huomaa vaikkapa kieliä opiskellessa. Lapsilla lyhytmuisti toimii mainiosti. Eroa voit testata helposti pelaamalla muistipeliä lapsen kanssa. Et pärjää. Toisaalta aikuinen hahmottaa nuorta paremmin kokonaisuuksia, syy-seuraussuhteita ja merkityksiä. 2 Millaisia haasteita aikuisella oppijalla on nuoreen verrattuna? Aikuisen opiskelua vaikeuttavat työ sekä kodin- ja lastenhoito. Harva aikuinen voi pyhittää opiskelulle koko päivän. Aikuisen oppimista saattaa rajoittaa myös jääräpäisyys. Jos on oppinut tekemään asioita tietyllä tavalla, voi siitä olla vaikea päästä eroon. Jotkut välttelevät tilanteita, joissa joutuvat oppimaan uusia asioita, koska se vaatii ajattelua ja aikaa. Muutokset omassa arjessa tai työpaikalla voivat tuntua pelottavilta tai jopa ahdistavilta. 3 Mitä etuja aikuisella oppijalla on? Aikuisella on usein vahva motivaatio opiskella. Varsinkin, jos hän opiskelee harrastuksekseen asioita, joista on kiinnostunut. Oppiminen aikuisryhmässä koetaan yleensä myös hauskaksi ja mielenkiintoiseksi. Aikuisella on myös nuorta enemmän elämänkokemusta. Hän pystyy yhdistelemään oppimiaan asioita jo olemassa olevaan tietoon. 4 Miksi aikuinen opiskelee? Yksi opiskelee välineellisistä syistä, esimerkiksi edetäkseen urallaan. Toinen opiskelee oppimisen ilosta ja kiinnostuksesta opittavaa asiaa kohtaan. Kolmas opiskelee sosiaalisista syistä, tavatakseen toisia ja viettääkseen vapaa-aikaa mielekkäästi. 5 Kannattaako aikuisena opiskella? Kyllä. Opiskelu ja uuden oppiminen vaikuttavat laajasti aikuisen hyvinvointiin. Luottamus omaan osaamiseen kasvaa. Tulee uusia taitoja ja ystäviä. Elämänlaatu kohoaa. Jaksaminen, osaaminen ja menestyminen työelämässä paranevat. Uuden oppimisesta on hyötyä myös aivojen toiminnalle ja hyvinvoinnille. Hampaat irvessä ei kuitenkaan kannata opiskella. Mutta vaikkapa jokin kansalaisopiston kurssi kerran vuodessa ei tekisi pahaa kenellekään. Aikuisen oppimista saattaa rajoittaa jääräpäisyys. 6 Mitä tarkoittaa elinikäinen oppiminen? Elinikäinen oppiminen voi tarkoittaa sitä luonnollista asiaa, että opimme koko elämän ajan uusia asioita. Tai se voi tarkoittaa sitä, että kaikkea koulutusta ei kannata tunkea lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan myös aikuisena voi ja pitää olla mahdollisuus opiskella. Koulutuspoliitikkojen terminä viesti on, että elinikäinen oppiminen on kansalaisen velvollisuus. Ilman sitä ihminen ei ole työmarkkinakelpoinen eikä edes kelpo kansalainen. 7 Millaisia ajatuksia elinikäinen oppiminen sinussa herättää? Ongelmallista on, jos ei oivalleta, mitä eroa on elinikäisellä oppimisella ja elinikäisellä opiskelulla. Jälkimmäisen taustalla on ajatus, että yhteiskunnan kilpailukyky vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja osaamisen uudistamista. Mutta kuka jaksaa opiskella jatkuvasti? 8 Ovatko suomalaiset aikuiset innokkaita oppimaan? Suomalaiset ovat muiden pohjoismaalaisten tapaan maailman aktiivisimpia aikuisopiskelijoita. Syynä on hyvä koulutusjärjestelmä, edullinen koulutus sekä hyvä peruskoulutustaso mitä parempi koulutus, sitä todennäköisemmin opiskelee myös aikuisena. 6 TEHY t 1 2015

ne naiset. Suomalaiset ovat innokkaita aikuisopiskelijoita. Erityisesti naisten into opiskella ja oppia uutta hämmästyttää professori Jyri Mannista. Ei kansanopiston kursseilla paljon miehiä näy. Jyri Manninen, 51 Aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. On tutkinut aikuisten oppimista ja opiskelua, verkko-opiskelua, oppimisympäristöjä ja elinikäistä oppimista koskevia mielikuvia. Julkaisuja muun muassa Elinikäisen oppimisen tuska ja kurjuus ja Omaehtoisen opiskelun vaikutukset. Eronnut, kaksi aikuista lasta. Harrastaa retkeilyä, luontoa ja matkailua. TEHY t 1 2015 7

Vauhdin hurmaa! Tehyläisten PowerPark-päivä 6.6. Alahärmässä Ilmoittautuminen alkaa 2.3. klo 12 www.tehy.fi/powerpark Kirjaudu ilmoittautumissivulle Tehyn jäsennumerolla. Seitsennumeroisen jäsennumeron löydät Tehyn jäsenkortista ja Tehy-lehden osoitekentästä. Voit ottaa tapahtumaan mukaan kolme perheenjäsentäsi. PowerPark on varattu tehyläisille klo 11 19. Tapahtumaan mahtuu mukaan 7 000 henkilöä. Vahvistamme osallistumisen kotiin saapuvalla kirjeellä viikolla 16. 8 TEHY t 1 2015

puheenjohtajalta Tekemistä riittää Puheenjohtaja rauno vesivalo marraskuun lopulla 22 ammattiliittoa kolmesta keskusjärjestöstä allekirjoitti näkemyksensä yhteistyön tiivistämisestä. Lopputuloksena voi olla kokonaan uusi palkansaajien keskusjärjestö, jonka halukkaat liitot perustaisivat. Tavoitteena on luoda vahva vastavoima viime vuosina vahvistuneelle työnantajapuolelle. Tarvitsemme nykyistä yhtenäisemmän keskusjärjestön, sillä lähes kaikki edunvalvonta-asiat ja tavoitteet ovat yhteisiä kaikille palkansaajille. Uudistuksessa tarvitaan luottamusta ja vahvaa järjestövoimaa. Nyt on oltava rohkeutta tehdä yhdessä uutta ja ajateltava tulevaisuutta. Seuraavaksi hanketta käsitellään tammikuun puolivälissä pidettävässä valmistelukokouksessa. Uudistuksessa tarvitaan luottamusta ja vahvaa järjestövoimaa. alkuvuodesta työmarkkinajärjestöt pyrkivät saamaan aikaiseksi sopimuksen neuvottelujärjestelmän uudistamisesta. Tällä hetkellä työntekijä- ja työnantajapuolen tavoitteet ovat kovin kaukana toisistaan. On mahdotonta kuvitella, että tehyläisen jäsenistön järjestöllisiä tukitoimia rajattaisiin lainsäädännöllä. Tukitoimien järjestäminen on nykyäänkin varsin vaikeaa esimerkiksi suojelutyövaatimusten takia. Suojelutyöstä on pystyttävä neuvottelemaan tulevaisuudessakin alakohtaisesti. Työnantajan on pystyttävä esittämään neuvotteluissa perustellut tarpeet suojelutyön määrästä. Nykykäytännöllä pystytään takaamaan todellinen lakko-oikeus myös tehyläisille. Paikallista sopimista pitää kehittää siihen suuntaan, että työntekijäpuolella on mahdollisuus käyttää laillisia painostuskeinoja, jos sopimukseen ei muuten päästä. Nykyään sopiminen on usein työnantajan sanelua. tulevat eduskuntavaalit viitoittavat keskustelua alkuvuoden aikana. Ehdolla on useita Tehyn jäseniä ympäri maata. On tärkeää, että koulutetun hoitohenkilöstön ääni kuuluu ja sosiaali- ja terveysalan asiantuntemus näkyy päätöksenteossa. Suosittelen äänestämään tehyläisiä ehdokkaita. Hyvää alkanutta vuotta! JUTTU TEHYN HALLITUSOHJELMA- TAVOITTEISTA SIVULLA 12. KESKUSTOIMISTO Helsinki, Itä-Pasila Avoinna ma pe klo 8.30 16.00 Tehy ry, PL 10, 00060 Tehy Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki Puh. (09) 5422 7000 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@tehy.fi www.tehy.fi PALVELUT Edunvalvonta (09) 5422 7100 ma ti ja to 9 15 Jäsenyysasiat (09) 5422 7200 ma ti ja to 9 15 Jäsentietomuutokset tehy.jasenrekisteri@tehy.fi www.tehy.fi > Jäsensivut Työttömyyskassa (09) 5422 7300 ma ti ja to pe 9 15 ALUETOIMISTOT Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kouvola, Kuopio, Lappeenranta, Oulu, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku ja Svenskfinland (Seinäjoki) www.tehy.fi > Yhteystiedot TEHY t 1 2015 9

ajankohtaista KOONNUT VESA TURUNEN, vesa.turunen@tehy.fi Ebolahoitajista vuoden henkilö huonoa politiikkaa. Tehyn mielestä lomautukset ovat lyhytnäköistä säästöpolitiikkaa. yhdysvaltalainen Timeaikakauslehti on valinnut ebolapotilaita hoitaneet vuoden henkilöksi. Lehden mukaan ebolapotilaita hoitaneet lääkärit, hoitajat ja tutkijat ovat ottaneet työssään ison riskin. Time on valinnut vuodesta 1927 lähtien vuoden henkilön, joka on vaikuttanut eniten maailmaan. Vuoden henkilöksi valittava ei ole aina yksittäinen ihminen, eikä kyseessä ole aina kunniamaininta. rh www.time.com/time-person-of-the-year- ebola-nurses Uutta tietoa Pandemrixrokotteesta suomalaistutkijat ovat selvittäneet todennäköisen syyn, miksi Pandemrix-rokote lisäsi narkolepsiaan sairastumisen riskiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ja Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kyse on rokotteen virusproteiinien koostumuksesta. Alussa ajateltiin, että rokotteen sisältämällä adjuvantilla eli tehosteaineella olisi ollut ratkaiseva merkitys narkolepsian puhkeamisessa. Tehosteaine vahvistaa vastaainemuodostusta, joten se on voinut toimia narkolepsian synnyssä lisätekijänä, toteaa professori Outi Vaarala. Riskiä sairastua lisäsi myös perimä. Sairastuneiden lasten vastaainetasot rokoteviruksen rakenteelle ominaista nukleoproteiinia kohtaan olivat korkeammat kuin terveillä lapsilla. Jatkotutkimuksissa selvitetään tarkemmin rokoteviruksen aiheuttamaa puolustusvastetta ja sen mahdollista reaktiota uni-valvetilaa säätelevien hermosolujen rakenteiden kanssa. rh Leikkaukset lisääntyvät kuntatyönantajat leikkaavat tänä vuonna henkilöstömenojaan enemmän kuin viime vuonna. Kunnat varautuvat lähes 500 miljoonan euron säästöihin, mikä on 2,3 prosenttia henkilöstömenoista. Viime vuonna kunnat leikkasivat henkilöstömenoista keskimäärin kaksi prosenttia. Tiedot ovat peräisin KT Kuntatyönantajien selvityksestä. Valtaosa säästöistä saavutetaan luonnollisella poistumalla, töiden uudelleenjärjestelyllä sekä kehittämällä ja tehostamalla työtä. Rekrytointi tiukkenee. Talouden tasapainottamisohjelmat ja toimenpiteet sairauspoissaolojen vähentämiseksi alentavat kustannuksia. Lomautukset ja irtisanomisetkaan eivät ole poissuljettuja keinoja. Lomautukset ovat lyhytnäköistä säästöpolitiikkaa. Ne kuormittavat työssäolevia ja niiden suunnittelu ja toimeenpano henkilöstöhallintoa ja esimiehiä. Sairauspoissaolojen määrä voi lisääntyä. Lomautukset heikentävät työnantajakuvaa ja kunnan houkuttelevuutta asuinpaikkana, listaa Tehyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara. rh kuntien lomautukset 1 Tänä vuonna 23 kuntaa tai kuntayhtymää lomauttanee 3 100 henkilöä keskimäärin 11 kalenteri päiväksi. 2 Viime vuonna 29 kuntaa tai kuntayhtymää lomautti noin 14 300 henkilöä. 3 Kunnat sanoivat viime vuonna irti 369 henkilöä. Tänä vuonna ennus tetaan, että irtisanomisia olisi 425. kt kuntatyönantajat 10 TEHY t 1 2015

ajankohtaista Vakilääkäreitä terveyskeskuksiin terveyskeskuksissa on lääkäreitä aiempaa enemmän. Viime lokakuussa lääkärivakansseista oli täyttämättä Suomen Lääkäriliiton selvityksen mukaan 5,2 prosenttia. Viime vuosina lääkärivaje on ollut noin 6 prosenttia. Vielä 2008 vaje oli jopa 11 prosenttia. Terveyskeskuksiin on onnistuttu rekrytoimaan pitkäaikaista työvoimaa: noin 63 prosentissa tehtävistä työskentelee vakituinen virkalääkäri. Kasvua on ollut erityisesti yliopistollisten sairaanhoitopiirien isoissa kaupungeissa. Kuudessa terveyskeskuksessa kymmenestä ei ollut lääkärivajetta lainkaan. Toisaalta vajaassa kymmenesosassa oli yli 20 prosentin vaje. Näiden terveyskeskusten alueella asuu noin seitsemän prosenttia väestöstä. Heikoin tilanne oli Kainuussa. Kolmannes johtavista lääkäreistä arvioi, että lääkärintehtävien kokonaismäärä on riittämätön hoidettavan väestön tarpeisiin nähden. rh tanssi, hiljaisuus, musiikki ja kuolema. Brysseliin sijoittuvassa elokuvassa kolme kuolemaisillaan olevaa ihmistä pohtii suhdettaan kuolemaan. Aistillinen kokemus syntyy yhdessä koreografien, näyttelijöiden ja muusikkojen kanssa. Jorge Leónin Before We Go (Belgia 2014) nähdään DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla Helsingissä. Ne tuovat valkokankaille laajan kirjon dokumentteja Suomesta ja maailmalta. vt docpoint-festivaali helsingissä 27.1. 2.2., http://docpoint.info Heikoin tilanne oli Kainuussa. Kun kuolema on ovella Mediatähystys Parasta mainosta perheystävällisyydelle on esimies, joka lähtee ajoissa hakemaan lastaan päivähoidosta tai kannustaa alaistaan perhevapaan pitämiseen. väestöliiton kehittämishankkeiden projektipäällikkö anna kokko, telma 4/2014 Ei ole oikein viisasta, että melkein kahta ja puolta miljoonaa työssä olevaa koko ajan pelotellaan huonoilla tulevaisuuden näkymillä ja annetaan se kuva, että suomalaisessa työelämässä miltei kaikki on epäonnistunutta. Kansainvälisesti arvioiden kaikki toimii kuitenkin työllisen työvoiman osalta aivan kiitettävän hyvin. tutkimuspäällikkö anna-maija l ehto, tieto & trendit -blogi 16.12. Verorahoitteisessa palvelujärjestelmässä tulos ei ole yksikön liikevaihdon tai -voiton kasvattaminen vaan maksimaalisen hyvinvointihyödyn tuottaminen kohdeväestölle budjetin ja tasaarvorajoitteen vallitessa. terveyden- ja sairaanhoidon professori, emeritus martti k ekomäki, erikoislääkäri 4/2014 Jos ystävän kanssa on paha olla, se ei ole kovin hyvää ystävyyttä. perheterapeutti pekka hämäläinen, yhteishyvä joulukuu 2014 DOCPOINT ennen lähtöä. Before we go -elokuvassa yhdistyy tanssi, musiikki ja hiljaisuus. TEHY t 1 2015 11

ajankohtaista Liikaa antibiootteja eläimille runsas antibioottien käyttö eläimille edistää bakteerien muuttumista antibiooteille vastustuskykyisiksi, muistuttaa Euroopan lääkevirasto EMA. Suomessa tuotantoeläimiä lääkitään viraston mukaan maltillisesti ja vastustuskykyisiä mikrobeja on vähän, mutta muualla Euroopassa käytetään laajempikirjoisia antibiootteja ja enemmän lääkerehua. Muualla Euroopassa MRSA-bakteeri on yleinen esimerkiksi sioilla. Suomessa on käynnissä hanke MRSA-bakteerin esiintyvyydestä kotieläimillä ja sen merkityksestä eläinten ja ihmisten välisiin tartuntoihin. Bakteeri ei tartu elintarvikkeesta ihmiseen. rh Kommunikaatiokeskus lopettaa afasiapotilaita ja kielellisestä erityisvaikeudesta kärsiviä lapsia ja nuoria tukenut Aivoliiton Kommunikaatiokeskus on lopettamassa. Raha-automaattiyhdistys rahoitti sen toimintaa vuodesta 1996, mutta tälle vuodelle rahaa ei myönnetty. Aivoverenkiertohäiriön seurauksena tullut afasia on lähes 20 000 suomalaisella. Kielellinen erityisvaikeus on jopa 7 prosentilla ikäryhmästä, eli alle 18-vuotiaissa heitä on noin 70 000. Kommunikaatiokeskus on tukenut arjessa selviytymistä muun muassa tarjoamalla tietoa puhetta tukevista ja korvaavista menetelmistä. Puheterapiaresurssit ovat valtakunnallisesti riittämättömät. Afasian tai kielellisen erityisvaikeuden diagnoosin saaneet joutuvat usein jonottamaan puheterapeutille pääsyä jopa vuoden. Afasiapotilaat eivät saa välttämättä puheterapiaa lainkaan. tm Lupauksesta ei saa tinkiä hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaukseen pitää voida luottaa myös tulevaisuudessa, toteaa Tehy, joka on julkaissut tavoitteensa seuraavaan hallitusohjelmaan. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Tehyn puheenjohtajan Rauno Vesivalon mielestä erittäin tärkeä tulevan hallituksen ohjelmassa. 1 Tehy taistelee jatkossakin naisvaltaisten alojen ja naisten työmarkkinaaseman puolesta. Miesten ja naisten palkkaerojen on kavennuttava seuraavalla hallituskaudella. Tehyn tavoitteet on koottu Neljä pointtia uudelle hallitukselle -nimiseen esitteeseen. esite verkossa: www.tehy.fi/ medialle/ esitteet-ja-kampanjat Tehyn neljä pointtia uudelle hallitukselle hyvinvointi yhteiskunnan palvelulupaukseen pitää voida luottaa myös tulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat perustuslaillinen oikeus. Niiden taso ja toteutuminen pitää varmistaa yksiselitteisesti ja yhdenvertaisesti. Sote-päätöksenteko ei saa perustua mielipiteisiin tai tuntemuksiin, vaan tutkittuun asiantuntijatietoon päätösten vaikutuksista. 3 sosiaali- ja terveysalan haasteet eivät ratkea koulutustasoa 2laskemalla. Korkeatasoiseen osaamiseen on panostettava entistä enemmän ja koulutuksen pitää 4 vastata työelämän tarpeita. Alan koulutukseen tarvitaan lisää valtakunnallista suunnitelmallisuutta ja ohjausta, vähemmän osaoptimointia. tuloksellinen toiminta sosiaalija terveysalalla edellyttää hyvää johtamista. Johtamisen on uudistuttava, jotta sote-uudistus onnistuu. Alan suurin henkilöstöryhmä on koulutettu hoitohenkilöstö. Sen johtaminen ja esimiestehtävät vaativat osaamisen, koulutuksen ja työn sisällön tuntevia johtajia eri tasoilla. Kun henkilöstö on mukana päätöksenteossa ja uudistuksissa, myös tuloksellisuus paranee. työ miesten ja naisten välisen tasa-arvon puolesta yhteiskunnassa jatkuu. Miesten ja naisten palkkaerojen on kavennuttava niin, että keskimääräinen ero on enintään 10 prosenttia hallituskauden lopussa. Tasa-arvo ja samapalkkaisuus etenevät nostamalla koulutetun hoitohenkilöstön palkkoja vastaamaan työn vaativuutta ja vastuullisuutta. Isien osuutta perhevapaista tulee lisätä. 12 TEHY t 1 2015

Hammashoidon Kela-korvauksen saa vain joka toinen vuosi suun ja hampaiden tutkimuksesta saatava Kela-korvaus pieneni vuoden alussa. Vastaisuudessa hammaslääkärin tai suuhygienistin tekemä tarkastus korvataan enintään joka toinen vuosi. Samalla hoidosta maksettavat korvaukset pienenivät noin neljänneksellä. Korvaus voidaan kuitenkin maksaa kerran kalenterivuodessa, jos tiheämpi tutkiminen on tarpeellista potilaan terveydentilan vuoksi. Hammashoidon korvausten muutokset liittyvät hallituksen säästöpäätöksiin, joiden mukaan sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvauksista säästetään yhteensä 75 miljoonaa euroa vuonna 2015. Säästöstä 32,9 miljoonaa euroa kohdennetaan hammashoitoon. Korvausten muutokset liittyvät hallituksen säästöpäätöksiin. Suun Terveydenhoidon Ammattiliiton mukaan säästötoimet kohdistuvat kohtuuttomasti yhteen terveyden huollon osa-alueeseen. Säästöt kumoutuvat kuntien kasvavina kustannuksina, kun sairastavuus lisääntyy. Samalla heikentyvät erityisesti vähävaraisten mahdollisuudet saada tarvitsemaansa hoitoa. vt uudet hammashoidon korvaustaksat: www.kela.fi/taksat päihteet 11,6 Alkoholin kokonais kulutus litroina 15 vuotta täyttänyttä suomalaista kohti 2013. tilastokeskus UPEA TARJOUS NYT VAIN TEHYLÄISILLE! VAIN 20 0 toimitukulut! (norm. 24 +5 ) 1000 etua Tilaa CityShopparin upeat edut nyt käyttöösi! www.cityshoppari.fi/kampanjat/cityshoppari-2015-kampanja-tehy/ tai soittamalla arkisin klo 8-16 puh. 030 603 5765 CityShopparilla saat parhaat edut mm. muodista, kauneudesta, matkailusta, liikunnasta ja kulttuurista. Yli 100 ravintola- ja kahvilaetua, joista suurin osa kaksi yhden hinnalla -etuja! 2015 T a m p e r e / T u r k u / K e s ä E x t r a N I M I T E K S T A T E N K o k o m a a / P K - s e u t u N I M I T E K S T A T E N 2015 2015 Tutustu CityShopparin kaikkiin etuihin! www.cityshoppari.fi TEHY t 1 2015 13

kotisairaanhoito Aina vieraana Perheessä työskentelevän hoitajan pitää olla läsnä ja väistyä tarvittaessa. teksti Riitta Hankonen kuvat Jaakko Martikainen 14 TEHY t 1 2015

hoitosuhde kestää. Trakeostooman kautta hengittävä Topias saattaa tarvita Maj-Britt Tveriniä vielä vuosia. TEHY t 1 2015 15

kotisairaanhoito Topias on juuri niin suloinen kuin yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat tapaavat olla. Hän katsoo valloittavasti silmiin ja hymyilee vielä hampaattomalla suullaan. Ihan tavallinen vauva Topias ei kuitenkaan ole. Hänen äänihuulensa ovat halvaantuneet, mikä estää ilman liikkumisen nenän ja suun kautta keuhkoihin. Topias hengittää trakeostooman eli hengitystieavanteen kautta. Aivojen poikkeava rakenne vaikuttaa kehitykseen ja motoriikkaan. Äskettäin puhkesi epilepsia. Ensimmäinen epilepsiakohtaus tuli yöllä. Topiaksen omahoitaja, lastenhoitaja Maj-Britt Tverin valvoi silloin vuoteen vieressä. Hän huomasi saturaatiomittarista, että vauvan pulssi kohosi korkeaksi. Topias vaikutti poissaolevalta, ja hänen silmänsä harittivat. Maj-Britt mietti, miten kertoisi kohtauksesta omissa sängyissään nukkuville vanhemmille, etteivät nämä pelästyisi. Aamuun kertominen ei voinut odottaa. Päädyin sanomaan ensimmäiseksi, että Topias on erilainen. Epilepsialääkitys on nyt aloitettu, mutta toimivan annostuksen löytyminen ottaa aikansa. Kohtauksia voi tulla päivittäin, ja Topiaksen hoitajat kirjaavat niiden keston ja oireet ylös. Topias osaa syödä lusikasta, mutta toistaiseksi määrät ovat pieniä. Lääkkeet ja maito menevät gastrostooman kautta suoraan mahalaukkuun. Niskaa tukevassa Panda-tuolissa hän voi istua maksimissaan vartin kerrallaan. Sen lisäksi hän viihtyy vauvojen tapaan lattialla ja sylissä. Jos hän nukahtaa sikeään uneen, Maj-Britt kantaa hänet yläkertaan, jossa on saturaatiomittari ja sairaalasänky. Vieressä on nojatuoli, jossa hoitaja valvoo unta. Valvominen ei ole Maj-Brittille vaikeaa, sillä hän osaa nukkua päivisinkin. Omahoitajana hän ottaa yövuorot, koska perhe toivoo, että unta valvoo tuttu hoitaja. maj-brittin työnantaja on Lasten kotisairaanhoidon yksikkö, joka on osa Helsingin yliopistollista keskussairaalaa. Pitkäaikaissairaiden lasten hoitajat Edellistä potilastaan Maj-Britt hoiti kuusi vuotta. tie vatsaan. Maito ja lääkkeet menevät gastrostooman kautta mahalaukkuun. ovat lähi- ja lastenhoitajia. Hoito räätälöidään kullekin perheelle sopivaksi, ja se on perheille maksutonta. Suurin osa pitkäaikaishoidon potilaista on trakeostomialapsia, mikä edellyttää hoitajan läsnäoloa vähintään öisin. Aamu- ja iltavuoroista sovitaan erikseen perheiden tarpeiden mukaan. Kun hoitaja ei ole paikalla, vanhemmat tekevät trakeostooman vaatimat toimenpiteet itse. Kanyyli pitää imeä säännöllisesti imukoneella tyhjäksi, ja sitä pitää kostuttaa keittosuolaliuoksella. Ihoa suojaavat liperit on vaihdettava kahdesti vuorokaudessa ja aina tarvittaessa. Kanyyli on vaihdettava noin kolmen viikon välein lastenlääkärin läsnäollessa. Topias pääsi sairaalasta kotiin viime toukokuussa, ja Maj-Britt on hoitanut häntä siitä asti yhtenä hoitoringin vakituisista hoitajista. Hoitosuhteesta tullee pitkä, sillä trakeostoomasta pääsee eroon aikaisintaan taaperoikäisenä. Kukaan ei vielä tiedä, miten Topias kehittyy ja hoito etenee. Edellistä potilastaan Maj-Britt hoiti kuusi vuotta, ja hengityshalvauspotilaan hoidosta hänellä on kahdeksan vuoden kokemus. hoitajan läsnäolo vaikuttaa koko perheen elämään. Perheelle saattaa tul- i Lasten kotisairaala Hyksissä Lasten kotisairaala tarkoittaa erikoislääkärijohtoista sairaanhoitoa lapsen kotona. Hoito on perheille maksutonta. Toimii Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisen, Keravan ja Kirkkonummen alueella. Lähi- ja lastenhoitajia työskentelee pitkäaikaissairaan lapsen tiimeissä yhteensä 45, mikä tekee kotisairaalasta suurimman toisen asteen koulutettujen työllistäjän Hyksissä. Yhden lapsen hoitoringissä on kaksi hoitajaa, jos lapsi tarvitsee hoitoa vain öisin. Muutoin hoitajia on kolmesta neljään. Akuuttihoidossa työskentelee kolme sairaanhoitajaa. Mukana myös fysio- ja puheterapeutti. Lasten kotisairaala on Hyks issä pilottihanke. Toiminta on tarkoitus vakiinnuttaa vuoden 2016 jälkeen. 16 TEHY t 1 2015

trakeostooma. Yleisin syy hengitystieavanteeseen on se, että lapsi syntyy liian varhain eikä pysty hengittämään kunnolla. TEHY t 1 2015 17

kotisairaanhoito tervetuloa kotiin! Maj- Britt Tverin on Topiaksen hoitaja, mutta hän ottaa huomioon myös muun perheen. Isosisko Sylvia on tullut koulusta kotiin. noo, että lapsen saaminen sairaalasta kotiin on perheille iso asia. Vieraan hyväksyminen kodin seinien sisälle ottaa oman aikansa ja vaatii luottamuksen rakentamista. Perheet ottavat osastonhoitajaan herkästi yhteyttä, jos haluavat antaa palautetta hoitajien toiminnasta. Joskus perheet haluaisivat valita kotonaan käyvät hoitajat, mutta siihen ei ole mahdollisuutta, vaan ongelmat on ratkaistava keskustelemalla. Ylivoimaisesti eniten palautetta tulee hoitajien vaihtuvuudesta. Joskus voi käydä niin, että sovittu työvuoro jää tekemättä, koska sijaista ei löydy. Tällaisessa tilanteessa lapsen voi viedä kotiosastolle sairaalaan, mutta yleensä vanhemmat eivät halua sitä tehdä. Reilusti yli puolet puutevuoroista saadaan korvattua. Aluksi meillä oli pulaa lähihoitajista, mutta vähitellen he ovat löytäneet meidät. Työ on kolmivuorotyötä kolmen viikon jaksoissa. Työhyvinvointia ylläpitää työaika-autonomia sekä mahdollisuus vaihtaa hoitorinkiä, jos haluaa työhön vaihtelua ja uutta haastetta. Jotkut hoitajat haluavat työskennellä pitkään saman perheen ja lapsen kanssa. Minulla on vain omat käteni ja puhelin, jolla soittaa ambulanssi. la tunne, että kodissa pitäisi olla siistiä tai tunteita pitäisi hillitä. Tärkeintä on muistaa, että tämä on perheen koti, eikä vieraan ihmisen päästäminen perheen arkeen ole helppoa. Tarvittaessa väistyn ja annan tilaa vanhemmille. Sopeudun perheen rytmiin ja arvomaailmaan, enkä tyrkytä omia mielipiteitäni. Vaitiolovelvollisuus on itsestäänselvyys. Joskus hoitajan on osattava ottaa perheen paha olo puheeksi arvostelematta ja niin, ettei lisää perheen taakkaa. Kotisairaalan osastonhoitaja Tarja Siivonen sa- pitkä hoitosuhde takaa sen, että hoitaja oppii tuntemaan lapsen hyvin ja tulkitsemaan hänen ilmeitään ja eleitään. Hoitoon ehtii myös paneutua riittävästi. Maj-Britt haluaa nähdä lapsen kasvot koko ajan, koska niistä huomaa, jos jokin on pielessä. Topiaksesta näkee heti, jos hänellä ei ole kivaa. Koskaan ei ole kiire, koska kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Osa hoitoa on leikkiminen ja aktivointi fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Havainnot kehityksestä kirjataan ylös, jotta edistyminen ei jää huomaamatta. Tällä hetkellä Topias opettelee kääntymistä ja silmän ja käden yhteistyötä, mikä on edellytys sille, että lapsi oppii tarttumaan esineisiin. Topiaksen kehityksestä riippuu, millaista apua hän tarvitsee tulevaisuudessa. Puheterapeutti voi esimerkiksi opettaa hänelle ja perheelle tukiviittomia, joiden avulla poika voi viestiä. 18 TEHY t 1 2015

kaikille toisen kotona tehtävä työ ei sovi, mutta Maj-Britt viihtyy. Parhaimmillaan työ on itsenäistä pahimmillaan yksinäistä, hetkittäin jopa tylsää. Ajoittaista toimettomuutta pitää oppia sietämään. Hoitaja on usein läsnä varmuuden vuoksi ja tekee tilaa vanhemmille silloin, kun nämä haluavat hoitaa lastaan itse. Jonkin verran voin suunnitella työtä etukäteen, mutta jos Topiasta ei huvita tai perheellä on muita suunnitelmia, suunnitelmat saavat odottaa. Maj-Britt myöntää, että välillä olisi kiva vaihtaa ajatuksia työkaverin kanssa. Erityisesti hän kaipaa työkaveria elvytystilanteissa, joita on tullut eteen aiemmissa hoitosuhteissa hengityshalvauspotilaiden kanssa. Tarvittaessa hän voi soittaa päivystävälle lääkärille ja hätätilanteessa hätänumeroon, josta lähetään ambulanssi. Työnantaja järjestää hoitajille elvytyskoulutuksen kerran vuodessa. Elvytystä myös harjoitellaan yksikön koulutuspäivillä kahdesti vuodessa. Koulutuksessa käydään läpi, miten hoitaja toimii trakeos tomialapsen kanssa silloin, kun hän on yksin. pienoissairaala. Topiaksen huoneessa on sairaalasänky, hoitovälineitä ja tarvittava lääkitys. Sairaalassa on elvytystilanteessa tiimi ja laitteet. Minulla on vain omat käteni ja puhelin, jolla soittaa ambulanssi. topiaksen silmät lupsahtelevat kiinni, kun vatsa täyttyy maidosta. Isosisko Sylvia kotiutuu koulusta ja tulee silittämään pikkuveljen hiuksia. Äiti kattaa Sylvialle välipalan keittiön pöydän ääreen ja kehottaa syömään. Perheen ja lapsen etu on se, että lapsi saa olla osa perheen arkea. Se on minun työni ansiota, Maj-Britt sanoo. t Henkinen tuki ei käy kaupaksi lasten kotisairaala tarjoaa perheille henkistä tukea ja keskusteluapua, mutta valtaosa perheistä ei koe tarvitsevansa niitä. Neljä perhettä viidestä kieltäytyy keskusteluavusta. Avun vastaanottavista perheistä psykiatrisen sairaanhoitajan luona käy yleensä vain äiti. Kaksi isää on käynyt psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa keskustelemassa, osastonhoitaja Tarja Siivonen muistelee. Joillekin perheille voi riittää vertaistuki. Vammaisen tai sairaan lapsen syntymä aiheuttaa perheessä kuitenkin aina kriisin, joka on käytävä läpi. Yksi lapsen kotihoidon edellytyksistä on viime keväästä lähtien ollut pakollinen käynti psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Ammattilaisten huoli vanhempien jaksamisesta on kova. Päädyimme tähän käytäntöön, koska muuten perheitä ei saanut avun piiriin. Psykiatrisen sairaanhoitajan luona käy yleensä vain äiti. Kotisairaalan hoitajat keskustelevat perheen voinnista säännöllisesti, mutta he eivät voi hoitaa vanhempien tai sisarusten mahdollista kriisiä. Tarvittaessa hoitajat ohjaavat perheen avun pariin. Apua saa myös neuvolan kautta, jos perheen muut lapset oirehtivat. Esimerkiksi tieto siitä, että kotona on yöllä vieras ihminen saattaa pelottaa muita lapsia. Henkisen tuen puute saattaa johtaa siihen, että perheen pahoinvointi suuntautuu lapsen hoitajaan. Kokenut hoitaja osaa tunnistaa tilanteen ja ottaa sen avoimesti puheeksi. Kokemattomammat saattavat kokea tilanteen liian kuormittavaksi ja vaihtavat työpaikkaa. Perhehoitotyö on kestoaihe yksikön koulutuspäivissä. Kaikkea ei tarvitse sietää, vaan perheelle voi kertoa, missä raja kulkee. TEHY t 1 2015 19

ammatissa TEHYLÄISIÄ TYÖSSÄÄN: ASIAKASVASTAAVA Pyöröovi seis! Asiakasvastaava Heidi Happosella on aikaa paneutua potilaan tilanteeseen kokonaisvaltaisesti. teksti Ulla Ojala kuvat Pia Inberg 20 TEHY t 1 2015