19.3.2014 KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVA MENETELMÄ Asiakas Toimittaja NAG Oy (Y-2411484-6)
Sisältö 1 Tausta... 3 1.1 Tarve kustannussuuntautuneen hinnan määrittämiselle... 3 1.2 Menetelmän laadintaperiaatteet... 3 1.3 Taustaa: Suomen DTT-markkina ja sen kehitys... 4 2 Menetelmän keskeiset periaatteet... 6 2.1 Soveltamisala ja televisiolähetyspalveluiden hinnoittelun yleisperiaatteet... 6 2.2 Menetelmän lähtökohdat... 6 2.3 Hinnoittelun kustannussuuntautuneisuus... 6 2.4 Menetelmässä tarvittavat tiedot ja niiden hankkiminen... 8 2.5 Tehokkuuden huomioiminen kustannusten laskemisessa... 8 3 Menetelmän kuvaus... 9 3.1 Menetelmän osat... 9 3.2 Kustannusten jako palvelukerroksiin... 9 3.3 Säädeltyjen tuotteiden kustannuspohjan luonti... 11 3.4 Säädeltyjen tuotteiden ja palveluiden kustannusten kohdentaminen... 22 3.5 Kustannusten ja hinnan suhde... 31 Liite 1: Kansainvälinen vertailu... 32 Liite 2: Suomen oikeustapausten ja lainsäädännön vaatimukset... 38 Liite 3: Menetelmä tehokkuuden arvioimiseksi... 43 Määritelmät... 46 2
1 Tausta 1.1 Tarve kustannussuuntautuneen hinnan määrittämiselle Tämän selvityksen taustalla on Viestintäviraston lakisääteinen tehtävä valvoa huomattavan markkinavoiman yritysten hinnoittelua säänneltyjen tuotteiden osalta. Viestintävirasto on aiemmin käyttänyt ennalta määriteltyjä arviointiperiaatteita 1 televisiolähetyspalveluiden kustannussuuntautuneisuuden arvioinnissa. Virasto katsoo kuitenkin tarpeelliseksi kehittää käyttämiään menetelmiä ottaen huomioon viimeaikaiset hinnoittelua koskevat korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ja tulevat lainsäädännön muutokset. Viestintäviraston mukaan ongelmallista tämän markkinan valvonnassa on ollut mm. tietojen todentaminen ja luotettavuus, jälleenhankintahinnan määrittely, lyhytaikaisten varojen ja velkojen sekä käyttökustannusten arviointi. Ehdotetun Tietoyhteiskuntakaaren 71 (HE 221/2013 vp) mukaan Viestintävirasto voi velvoittaa huomattavan markkinavoiman yrityksen noudattamaan säännellyn tuotteen tai palvelun hinnoittelussa laissa määriteltyä kustannussuuntautunutta hinnoittelua. Edelleen Viestintävirasto voi velvoittaa HMV-yrityksen myös noudattamaan säännellyn tuotteen tai palvelun hinnoittelussa Viestintäviraston etukäteen määrittämää enimmäishintaa. Viestintävirasto on toimeksiantanut NAG Oy:n laatimaan selvityksen kustannussuuntautuneen hinnan määrittelyyn sovellettavasta menetelmästä Suomen televisiolähetysmarkkinoilla. Menetelmän tulee olla sellainen, että kustannussuuntautunut hinta voidaan sen avulla arvioida mahdollisimman luotettavasti sekä nykyisessä tilanteessa että tulevaisuudessa. 1.2 Menetelmän laadintaperiaatteet Menetelmän laadintaa varten tehtiin kaksi taustaselvitystä: kansainvälinen vertailu ja vertailukelpoisten markkinoiden sääntelyn arviointi. Kansainvälisessä selvityksessä vertailtiin eri maiden maanpäällisen televisiojakelun olosuhteita ja HMV-säätelyä. Vertailun tavoitteena oli löytää Suomen markkinaolosuhteisiin sopiva menetelmä kustannussuuntautuneen hinnan määrittämiseksi. Vertailun tuloksena havaittiin, että maanpäällisen televisiojakelun asema ja organisointi ovat eri maissa hyvin erilaiset Suomeen verrattuna. Sääntely-ympäristöltään samanlaisissa maissa ei esimerkiksi sovelleta tällä markkinalla palvelukohtaista kustannussuuntautuneisuuden arviointia. Joissain maissa voidaan kuitenkin velvoittaa yritys laskemaan hinta etukäteen määritellyllä menetelmällä, mikä ei ole ollut Suomessa vielä nykylainsäädännön voimassa ollessa mahdollista. Useat maat ovat luopuneet tämän markkinan HMV-säätelystä kokonaan. Lisäksi vertailukelpoista kustannustietoa ei kyseiseltä markkinalta ole saatavilla. Suoraan Suomen olosuhteisiin soveltuvaa menetelmää ei siis kansainvälisen vertailun perusteella ole. Liitteessä 1 kuvataan kansainvälistä vertailua ja sen tuloksia. Toinen taustaselvitys koski säännösten tulkintaa useilla säännellyillä markkinoilla. Vertailussa oli joukko sekä oikeudessa käsiteltyjä telemarkkinoiden ennakkotapauksia että sääntelymalleja muilta HMV-säädellyiltä markkinoilta. Yhteenvetona selvityksestä voidaan todeta, että 1 Arviointiperiaatteet vuodelta 2006, jotka löytyvät osoitteesta: http://www.ficora.fi/index/saadokset/ohjeet/taloudellinenvalvonto.html 3
havainnot koskevat suurta määrää kustannusten laskemiseen liittyviä menetelmiä ja niiden soveltamista mutta niiden perusteella ei voida suoraan muodostaa Suomeen soveltuvaa kustannussuuntautuneen hinnan arviointimenetelmää. Joitain oppeja voidaan kuitenkin hyödyntää tehtäessä valintoja erityisesti omaisuuden arvostukseen liittyen. Liitteessä 2 kuvataan keskeisiä käsiteltyjä tapauksia. Tämä raportti kuvaa Suomen tilanteeseen erikseen laadittua menetelmää, joka perustuu säädeltävän markkinan ja keskeisten toimijoiden ominaispiirteisiin. Menetelmän laadinnassa on pyritty varmistamaan, ettei se ole ristiriidassa voimassa olevien ja näköpiirissä olevien säädösten ja laintulkintojen kanssa ja että hintojen kustannussuuntautuneisuus voidaan mahdollisimman luotettavasti varmistaa. 1.3 Taustaa: Suomen DTT-markkina ja sen kehitys Television jakelumarkkinat ovat muuttuneet olennaisesti vuodesta 2008, jolloin Viestintävirasto antoi voimassa olevan digitaalisia maanpäällisiä television jakelupalveluita koskevan HMVpäätöksensä (Päätös huomattavasta markkinavoimasta TV- ja radiolähetyspalveluiden tukkumarkkinalla 10.11.2008). Tuolloin jakelupalvelujen markkina oli lähetysten digitalisoinnin jäljiltä hyvin staattisessa tilassa. Maanpäällisen jakelun markkinoilla oli yksi toimija (Digita Oy, myöhemmin Digita) ja palvelut oli määritelty selvästi silloisten verkkotopologioiden ja käytössä olevan teknologian mukaan (MUX A, B, C ja E). Perusinfra oli saatettu tasolle, jota voitiin pitää riittävänä kattavan palvelutason saavuttamiseksi. Liiketoimintamallit ja roolit televisiotoiminnassa olivat selkeät ja vakiintuneet. Varsinaisia merkittäviä kehittämistarpeita ei ollut näkyvissä. Tämän jälkeen maanpäälliseen digitaaliseen televisiojakeluun on myönnetty uusia toimilupia (DNA Oy VHF A - VHF C MUXeilla), ja markkinoille on tullut aikaisemmasta poikkeavia liiketoimintamalleja. Maanpäällisessä jakelussa toimivat yhtiöt eroavat toisistaan olennaisesti käyttämänsä jakeluratkaisun ja liiketoimintamallien suhteen. Kattavin ja nykyisin HMV-asemassa oleva Digitan jakeluratkaisu perustuu suurteholähettämiseen ja sitä tukevaan suurasemainfraan. Ratkaisussa suhteellisen harvat ja suuritehoiset lähettimet kattavat valtaosan Suomen maapinta-alasta ja väestöstä. Tämä edellyttää lähettimien antennien sijoittamista korkealle maanpinnasta (nykyisin käytettävillä UHF-taajuuksilla yleisesti 250 300 m). Harvojen suurtehoalueiden katvealueet sekä alueet, joilla maastonmuodostus aiheuttaa häiriötä tai estää radioaaltojen etenemisen television katsojille katetaan pienempitehoisilla täytelähettimillä. Täytelähettimien käyttämä infra vastaa matkaviestinnässä käytettävää mastoinfraa tai on samaa. Nykyisin suurtehojakeluun käytetään noin 36 radio- ja televisioasemaa sekä kattavan palvelun saavuttamiseksi noin 150 täytelähetintä, jotka sijaitsevat pääasiassa teleyhtiöiltä vuokratuissa mastoissa. Ratkaisu kattaa käytännössä maan koko väestön ja lähes koko maapinta-alan. Nykyinen toimija, Digita, käyttää samaa infraratkaisua myös radion jakelupalvelujen tuottamiseen ja vuokraa infraa edelleen muille teletoimijoille. DNA:n tämänhetkinen ratkaisu perustuu noin 34 keskitehoiseen lähettimeen, jotka sijaitsevat samanlaisessa mastoratkaisussa kuin Digitan täytelähettimet. Tämä lähetinverkko on rakennettu pitkälti väestökeskittymien ympärille. Se kattaa väestöstä noin 85 %, mutta maapinta-alasta huomattavasti vähemmän kuin Digitan verkko. DNA:n liiketoimintamalliin kuuluu, että televisio- ja jakelupalvelut tarjoaa sama yhtiö, joka on myös loppukäyttäjäasiakkuuden omistaja. Aikaisemmassa mallissa nämä roolit olivat selvästi 4
erotettuja. Esimerkiksi YLE (omistaa yhteiskunta-asiakkuuden) - MTV ja Nelonen (omistavat mainostaja-asiakkuudet) PlusTV (omistaa loppukäyttäjäasiakkuudet) Digita (omistaa TVyhtiöasiakkuudet). Televisio-ohjelmien lineaariseen jakeluun on tullut uudeksi menetelmäksi matkaviestinverkkojen hyväksikäyttö (esim. DNA:n MatkaTV). Lineaarisen jakelun rinnalla on koko ajan lisääntymässä erilaiset ei-lineaariset jakelumenetelmät (streaming, catch-up, tallennuspalvelut, ym.). Nämä palvelut käyttävät yhä enemmän erilaisia jakeluteiden yhdistelmiä (kaapeli, terrestriaali, kiinteä laajakaista, mobiililaajakaista). Näitä yhdistelmätekniikoita ja niiden mahdollistamia palveluita kutsutaan yhteisnimellä hybridi-tv. Hybridi-TV mahdollistaa television ohjelman käsitteen muuttumisen. Varsinaiseen ohjelmasisältöön voidaan liittää sisältöön liittyvää lisäinformaatiota, kaupallista informaatiota (mainontaa, myynninedistämistä, PR:ää) sekä sosiaalisen median toimintoja. Esimerkiksi DNA:n Matka-TV palvelu käyttää jo hyväkseen kaikkia television pääjakelutekniikoita sekä niitä avustavia internetin tallennus- ja jakelumahdollisuuksia. Tämä kehitys jatkuu ja tällä hetkellä kehitystä vievät eteenpäin suuret kansainväliset toimijat, jotka toimivat verkoista riippumatta. Odotettavissa on television katselun kehittyminen ajasta ja paikasta riippumattomaksi. Lisäksi katselu monipuolistuu kuhunkin ohjelmaan liittyvän (muun kuin ohjelman) sisällön, palvelun ja sosiaalisen toiminnan yhdistelmäksi. Tämä kehitys asettaa television maanpäälliselle jakelulle suuria kehittämisvaatimuksia. Maanpäällinen jakelu on luonteeltaan yksisuuntainen laajakaistaverkko. Vastatakseen muodostumassa olevan käyttötavan vaatimuksiin, myös maanpäällisen jakeluverkon on kyettävä hybridi-tv:n palvelutasoon. Tämä edellyttää merkittävää tuote- ja palvelukehitystä tasolla, jota nykyisin maanpäällisessä jakelussa kutsutaan koostamispalveluiksi. Maanpäällinen jakelu on vielä pitkään ainoa tapa, jolla televisiosignaali voidaan Suomessa tarjota kaikkialla (lähes 100 %:n peitto) ja jokaiselle. Lisäinvestointitarpeen verkolle asettaa tuleva 2017 alkaen tapahtuva HD-siirtymä, jolloin siirrytään vaiheittain T1-lähettimistä T2-lähettimiin. 5
2 Menetelmän keskeiset periaatteet 2.1 Soveltamisala ja televisiolähetyspalveluiden hinnoittelun yleisperiaatteet Televisiolähetyspalveluiden markkinoilla on asetettu hinnoittelua koskevia kustannussuuntautuneisuus- ja syrjimättömyysvelvoitteita yrityskohtaisessa huomattavan markkinavoiman (HMV) päätöksessä 2. Säänneltyjä maanpäällisiä televisiolähetyspalveluja tarjoaa tällä hetkellä Suomessa vain Digita. HMV-toimijalla on velvollisuus hinnoitella ohjelmistojen lähettämiseen tarvittavien digitaalisten televisioverkon verkkotoimiluvan mukaisen kanavanipun koostamispalvelujen sekä siirto- ja lähetinverkkopalvelujen korvaukset siten, että korvaukset ovat kustannussuuntautuneita ja syrjimättömiä. Digitaalisten televisiolähetyspalvelujen HMV-päätöksen mukainen hinnoitteluvelvollisuus koskee korvauksia, joita yhtiö perii ohjelmistojen lähettämiseen tarvittavista kanavanipun koostamispalveluista, siirtopalveluista ja lähetinverkkopalveluista. Tässä raportissa esitetyt periaatteet koskevat digitaalisen televisiolähetyspalveluiden hinnoittelun kustannussuuntautuneisuuden arviointia ja hinnoittelun perusteeksi laadittavia laskelmia. Kustannussuuntautuneella hinnalla tarkoitetaan 3 hintaa, joka on aiheutuneet kustannukset ja toiminnan tehokkuus huomioon ottaen kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kohtuullinen pääomalle laskettava tuotto, johon vaikuttavat teleyrityksen tekemät investoinnit ja niihin liittyvät riskit. 2.2 Menetelmän lähtökohdat Menetelmä on laadittu seuraavien periaatteiden mukaan: 1. Menetelmällä voidaan laskea säänneltyjen tuotteiden hinnat riippumatta siitä, mitkä tuotteet on määritetty tai tullaan määrittämään säädellyiksi. Menetelmä mahdollistaa kustannussuuntautuneen hinnan laskemisen myös sellaisille palvelukerroksille ja tuotteille, joita tällä hetkellä ei ole määritetty tai jotka määritellään uudestaan valvontajakson aikana. 2. Kustannusperusteisuus on aukoton ja perusteltu. Menetelmän käyttämät tiedot käsitellään sellaisella tietotasolla, jolla kustannusten aiheutuminen voidaan osoittaa tai niiden jakaminen voidaan tehdä läpinäkyväksi riittävän selvän kustannusajurin kautta. 3. Menetelmässä käytetyt toimintatavat tai periaatteet eivät ole ristiriidassa lainsäädännön, sen tulkinnan tai lainsäädännön perustana olevien suositusten kanssa. Lakisäännösten tulkinnan perusteella menetelmää ei voi johtaa, mutta mahdolliset kiistat voidaan minimoida ottamalla ne huomioon. 2.3 Hinnoittelun kustannussuuntautuneisuus Ehdotetun tietoyhteiskuntakaaren (HE 221/2013 vp) kustannussuuntautunutta hinnoittelua koskevassa 71 :ssä todetaan: kustannussuuntautuneella hinnalla tarkoitetaan hintaa, joka on 2 http://www.ficora.fi/attachments/suomi_hmv/1158761636062/files/currentfile/m18_digita_paatoslop_paa.pdf 3 Viestintämarkkinalain 84 :n 1 momentti 6
kohtuullinen ottaen huomioon tehokkaan toimijan kustannukset säännellyn tuotteen tai palvelun tuottamisesta. Lain perusteluosassa mainitaan seuraavat tavat arvioida säädellyn tuotteen tai palvelun hinnoittelun kustannussuuntautuneisuutta: 1. Kustannussuuntautuneen hinnoittelun arviointi teleyritykselle aiheutuneiden kustannusten perusteella (ns. top-down hinnoittelumalli). Toiminnan tehokkuutta arvioidaan esimerkiksi vertailemalla vastaavissa olosuhteissa toimivien teleyritysten kustannuksia (standardikomponentit). 2. Teoreettisesti mallinnetun tehokkaan toimijan kustannukset (ns. bottom-up hinnoittelumalli) Muita kuin kustannussuuntautuneita hinnoittelutapoja, jotka perusteluosassa on mainittu ovat seuraavat (näitä ei kuitenkaan ole käsitelty tässä selvityksessä, joka keskittyy kustannussuuntautuneen hinnan määrittämiseen): 3. Vähittäishinnasta tehtävään vähennykseen perustuva hinnoitteluvelvollisuus (retail minus). 4. Oikeudenmukainen ja kohtuullinen hinnoittelu: hinnoittelu, jossa säännellystä tuotteesta tai palvelusta perittävä hinta määräytyy markkinajohtajan tai vastaavissa olosuhteissa toimivien yritysten soveltaman hinnoittelun perusteella. Kustannussuuntautuneen tai oikeudenmukaisen ja kohtuullisen hinnan määrittely voi tietyissä tilanteissa perustua kokonaan tai osittain hintavertailuun. Mainituista vaihtoehdoista lain tarkoittaman kohtuullisen hinnan menettelyyn Suomen maanpäällisten television jakelupalvelun markkinoilla soveltuu ainoastaan ns. top-down hinnoittelumalli (vaihtoehto 1), joka perustuu säädeltävän yhtiön todellisiin kustannuksiin. Muut mallit eivät perustu kustannussuuntautuneisuuteen (vaihtoehdot 3 ja 4) tai ovat erityisen ongelmallisia rakentaa faktaperusteisesti ja kiistattomasti kokonaisuudelle (vaihtoehto 2). Vaihtoehtoa 2 ei siten ole mielekästä soveltaa kokonaisuuden kustannusten määrittämisessä, mutta teoreettista mallinnusta voidaan harkinnan mukaan soveltaa yksittäisten omaisuuserien kustannusten arvioinnissa. Vaihtoehdossa 1 toiminnan tehokkuuden arviointia vaikeuttaa se, että lain tarkoittamia vastaavissa olosuhteissa toimivia ja suoraan vertailukelpoisia yrityksiä ei ole. Ratkaisuna menetelmässä on jakaa toiminta sellaisiin kokonaisuuksiin, joiden arviointi ja vertailu ovat mahdollisia. Edellisten lisäksi kustannussuuntautuneen hinnan arviointiin voidaan teoriassa soveltaa LRICmenetelmää (Long Run Incremental Cost), jossa palvelun kustannuksia arvioidaan niiden aikauttaman kustannuslisän perusteella. Sitä on sovellettu useassa maassa tilaajayhteysmarkkinoilla, jossa on suuri määrä yhdenmukaisia tuotteita. Menetelmän soveltamisen ongelma erityisesti televisiolähetysmarkkinalla on sen vaatima edellytys arvioida toimijan tulevia kustannuksia ja kysyntää sekä hyödyntää tietoja vertailtavista tehokkaista toimijoista. Televisionpalvelumarkkinalla jo yksittäisen asiakkaan vaikutus voi olla toiminnan kannalta merkittävä eikä vertailukohteita ole laajassa mittakaavassa saatavilla. Tämän vuoksi emme sovella tätä menetelmään ehdotetussa mallissa. 7
2.4 Menetelmässä tarvittavat tiedot ja niiden hankkiminen Menetelmässä HMV-yhtiöltä kerätään kustannuksiin ja niiden jakamiseen liittyviä kustannus-, yksikkö- sekä teknisiä tietoja. Kustannusten kohdistaminen on olennainen osa menetelmän toimivuutta, sillä television jakelupalveluissa jaettujen resurssien osuus säädeltyjen tuotteiden kustannuksista on suuri. Tämän vuoksi tiedot tulee olla laskettu osin yksityiskohtaisella tasolla ja niiden tulee eräissä kohdissa koskea säädeltyjen tuotteiden ohella myös sellaisia eisäädeltyjä tuotteita, joita tuotetaan samoilla resursseilla ja joilla on olennaista merkitystä kustannusten kohdistamiseen. Viestintävirastolle ilmoitettavien tietojen tulee perustua ylläpidettäviin järjestelmiin tai tietokantoihin, joita käytetään myös yhtiön oman kirjanpidon ja toiminnan suunnittelun tarpeisiin. Tällaisia voivat olla toimintolaskenta-, työtuntikirjanpito-, palkanmaksu-, käyttöomaisuus-, materiaalinhallinta- ja kirjanpitojärjestelmät sekä palvelumääritykset. Kaikki viranomaiselle annettavat tiedot tulee vaadittaessa osoittaa johdetuksi näistä tiedon lähteistä. Ensisijaisesti tiedot kerätään HMV-yhtiöltä sellaisella tasolla, joka tarvitaan kustannussuuntautuneen hinnan määrittämiseksi. Kustannukset pitää voida kohdistaa oikein ja eri tavalla kohdistettavat kustannukset pitää esittää erillisinä (esimerkiksi infrakustannuksista rakennuksia ja mastoja koskevat) ja erilaisia vaikutuksia aiheuttavat erikseen (esimerkiksi maston omaisuuserät eroteltuna poistoajan mukaan). Viranomaisella tulee olla oikeus vaatia annettujen tietojen avaamista em. järjestelmien kautta aina alkuperäisiin tositteisiin saakka. Tarvittaessa viranomainen voi auditoida ja varmistaa joidenkin kustannuserien oikeellisuuden. Tällöin voidaan käyttää myös ulkopuolisia asiantuntijoita ja hakea vertailutietoa kustannuserää vastaavan palvelukerroksen liiketoiminnasta sitä vastaavista yrityksistä (esim. tele-, IT-palvelu-, infrarakennusyhtiöiltä). Ainutlaatuisten ja arvoltaan vaikeasti määriteltävien omaisuuserien hinnan määrittelyssä voidaan myös käyttää tietoyhteiskuntakaaressa esitettyä mahdollisuutta teoreettisesti mallinnetusta toiminnasta. Tällaisen yksittäisen omaisuuserän arvostus voidaan selvittää esimerkiksi erikseen toteutettavalla tarjouspyynnöllä. Esimerkkinä voi olla suurasemainfraan liittyvän maston arvon määrittäminen siinä tapauksessa, että vastaavaa rakentamista ei ole toteutettu useaan kymmeneen vuoteen. 2.5 Tehokkuuden huomioiminen kustannusten laskemisessa Ehdotettu tietoyhteiskuntakaari (HE 221/2013 vp) antaa Viestintävirastolle harkintavaltaa sen suhteen, mitkä kustannukset on kohtuullista sisällyttää säännellyn tuotteen tai palvelun hintaan ja millä tavalla toiminnan tehokkuus otetaan hinnoittelussa huomioon kunkin säännellyn tuotteen osalta. Television maanpäälliset jakelupalvelut ovat aina hyvin kansallisia ratkaisuja. Niiden merkitys kaikkien jakelupalvelujen kokonaisuudessa sekä toteutetut teknologiset ratkaisut poikkeavat maasta toiseen hyvin paljon. Näin ollen toiminnan tehokkuuden arviointi vertailemalla eri olosuhteissa eri tavalla toimivien jakelupalvelujen tarjoajien kokonaistehokkuutta keskenään ei ole mielekästä. Tässä raportissa esitetty menetelmä rakentaa television jakelupalvelut eri palvelukerroksista, joille on mahdollista löytää tehokkuuden arviointiin verrokkiryhmät. Liitteessä 3 esitetään kuvaus siitä, kuinka eri palvelukerroksien toiminnan tehokkuutta voidaan tarvittaessa arvioida. 8
3 Menetelmän kuvaus 3.1 Menetelmän osat Menetelmä perustuu kahteen keskeiseen osa-alueeseen. Ensimmäisessä luodaan ja hyväksytään palvelukerrosjaottelun mukaan laadittu kustannuspohja ja toisessa kohdistetaan kustannukset säädellylle palvelulle. Menetelmä tuottaa siis säädellylle palvelulle kohdistetut, hyväksytyt kustannukset, joiden perusteella hintojen kustannussuuntautuneisuutta on mahdollista arvioida. Kuva 1: Menetelmä kustannusten kohdentamiseksi säädellyille palveluille Palvelukerrosjaottelua käytetään, jotta luoteeltaan erilaisia liiketoimintoja voidaan tarkastella erikseen. Tämä helpottaa sekä toimintojen ymmärtämistä, läpinäkyvyyttä sekä mahdollistaa tarvittaessa toimintojen arvioinnin erikseen. Seuraavissa kappaleissa on kuvattu yksityiskohtaisemmin menetelmän toteutus sekä keskeisiin valintoihin liittyvät perustelut. 3.2 Kustannusten jako palvelukerroksiin Kustannuspohjan muodostamisen perustana on kustannusten jako palvelukerroksiin ja edelleen komponentteihin, jotka voidaan kohdentaa edelleen säädellyille palveluille. Säänneltyjä tuotteita ja palveluita voi olla kaikilla kerroksilla: esimerkiksi antennipaikka, lähetinpaikka, verkko, tv-kanava tai kapasiteetti. Television jakelupalvelut muodostetaan useilla erilaisilla tuotantotavoilla tuotetuista osapalveluista. Kullakin osapalvelulla on oma kustannusrakenteensa. Osapalveluiden kokonaisuuksia kutsutaan tässä raportissa palvelukerroksiksi. Palvelukerrosjaottelu on tehty siitä syystä, että näin eri kustannuseriä voidaan käsitellä niiden luonnetta vastaavasti. Tämä parantaa kustannusten läpinäkyvyyttä ja niiden vertailtavuutta muihin vastaaviin markkinoilla oleviin palveluihin. 9
Kuva 2: Televisiopalveluiden lähettämiseen liittyvä verkkoinfrastruktuuri ja määritellyt palvelukerrokset Määritellyt palvelukerrokset ovat 1. Suurasemainfra (Infra I): Suomessa sijaitsevat korkeat (> 150m) radio- ja televisioasemat (tällä hetkellä 36 kpl) ja niiden käyttö: rakennukset; mastot; antennit; voima-, varavoima-, ilmastointi-, siirto-, verkonvalvonta- ja mittauslaitteet ja -koneet; siirtoyhteydet. Tyypillisiä palveluita ovat mm. suurteholähettämiseen liittyvät antennija lähetinpaikat. 2. Täyte- ja alilähetininfra (Infra II): Pientehojakelussa käytössä olevat mastot ja niiden tukitoiminnot sekä näiden käyttö. Kaikki nämä mastot ovat myös telekommunikaatiokäytössä. Näiden lisäksi Suomessa on noin 5000 vastaavan rakenteen ja palvelukyvyn mastoa (ns. mobiili-infra). Samat palvelut kuin Infra I:llä, mutta pienemmässä mittakaavassa. 3. Siirto lähetyskeskuksista asemille (Siirto). Kaikki suurasemat on nykyään yhdistetty teleyhtiöiltä vuokratuilla kuituyhteyksillä toisiinsa ja edelleen asiakkaiden lähetyskeskuksiin. Lisäksi asemat on yhdistetty varmistavilla, laajakaistaisilla, HMVtoimijan omistamilla linkeillä. Suurasemiin liittyvät täytelähettimet ovat pääasiassa niin sanottuja toistimia (repeater), joten ne eivät tarvitse erillisiä siirtoyhteyksiä. 4. Verkot (Lähettäminen / Verkot). Kullekin verkolle (nyt MUXille) kuuluvat televisiolähettimet ja muut lähettämiseen liittyvät laitteet ja niiden käyttö. Tyypillisiä palveluita ovat lähetyskapasiteetti ja TV-kanava. 10
5. Televisiolähetysten välittämiseen ja sisältöön tarvittavat palvelut (Koostaminen): muksaus/ demuksaus, enkoodaus, SI-palvelut ym. IT-palveluita, jotka liittyvät tvsignaalin käsittelyyn ja signaalin kantamaan lisäarvopalveluihin. Palvelukerroksista osa on jaettuja resursseja, joita käytetään myös muiden kuin television jakelupalvelujen tuotantoon. Tällöin näiden palvelujen osuudet television kustannuksista täytyy määritellä laskennallisesti, eli kohdistaa. Kustannukset lasketaan määritellyille palvelukerroksille erikseen. Laskennassa otetaan huomioon kerrosten erilaisten riskiprofiilien vaikutukset sallittua tuottoa laskettaessa ja kullekin kerrokselle määritellään omat WACC-arvot. Näin luonteeltaan erilaisille palvelukerroksille saadaan paremmin niiden liiketoimintaa vastaavat riskiprofiilit. Verrokkiyrityksiä eri kerroksille on myös saatavilla nykyistä tilannetta paremmin. 3.3 Säädeltyjen tuotteiden kustannuspohjan luonti Säädellyn tuotteen tai palvelun kustannusvastaavan hinnoittelun perustana tulee olla HMVtoimijan palveluntuotannon kustannukset. Näiksi luetaan käyttökustannukset (sis. hallinnointikustannukset), poistot palvelun tuottamiseen tarvittavasta omaisuudesta sekä kohtuullinen tuotto palvelun tuottamiseen sitoutuneelle pääomalle. Säädeltyjen tuotteiden tuottamiseen sitoutuneen omaisuuden arvostamisessa menetelmässä käytetään niiden jälleenhankintahinnasta (JHH) teknis-taloudellisten (JHH TT) poistojen (JHH TT poistot) perusteella laskettua nykykäyttöarvoa (JHH NKA). Teknistaloudelliset poistot lasketaan kunkin omaisuuserän teknistaloudellisen todellisen pitoajan (TT poistoajan) perusteella. Kohtuullinen tuotto omaisuudelle ehdotetaan laskettavaksi WACC-menetelmällä, erikseen (omalla WACC-kertoimella) kullekin palvelukerrokselle. WACC-kertoimet määritetään erillisinä selvityksinä. Koko palveluntuotannon tehokkuuden arvioimiseksi ei ole olemassa suoraan sovellettavaa menetelmää vertailukelpoisten yhtiöiden puuttuessa. Tehokkuutta voidaan kuitenkin arvioida palvelukerroksittain, sillä kullakin palvelukerroksella toimii verrokkiyrityksiä. Kustannuspohjan luontiin ja laskentaan liittyvät keskeiset valinnat on tarkemmin perusteltu seuraavaksi kunkin osan tarkemman läpikäynnin yhteydessä. Seuraavassa on käyty läpi keskeisten televisiotoimintaan liittyvien kustannusten laskentaan liittyviä arvostus- ja laskentakäytäntöjä. 3.3.1 Jälleenhankintahinnan muodostaminen Digitaalisen televisiolähetysverkon arvostamiseen sovelletaan jälleenhankintahintaan perustuvaa menetelmää poistojen ja sitoutuneen pääoman laskemiseksi. Jälleenhankintahinta tulee muodostaa verkon eri omaisuuserien jälleenhankintahintojen summana. Arvostamisen kannalta merkittäviä omaisuuseriä ovat mm. mastot, asemarakennukset, antennit, lähettimet, syöttökaapelit, tehonsyöttö- ja jäähdytyslaitteisto. Omaisuuserien kohdalla, jotka koostetaan useasta merkittävästä eri komponentista, jälleenhankintahinta tulee muodostua komponenttikohtaisesti. Esimerkiksi maston osalta nämä komponentit on esitetty seuraavassa. 11
Teräsrunko (TR) + Perusta ja harusankkurit + Harukset (H) + Mastohissi (MH) + Nousut (N) + Muut (O) = Maston JHH Eri omaisuuserien JHH syntyy siten komponenttiensa summana ja kokonaisuuden jälleenhankintahinta määräytyy kaikkien verkon osien (omaisuuserien) summana. Jälleenhankintahinnan laskelmissa valvottavan yrityksen tulee esittää verkon kaikkien olennaisten osien jälleenhankintahinnat sekä selvitykset miten niihin on päästy. Mikäli esimerkiksi suuria mastoja on rakennettu viime aikoina (esim. alle 10 vuotta rakentamisesta) voidaan jälleenhankintahintana soveltaa toteutunutta rakennushintaa. Muussa tapauksessa jälleenhankintahintojen määrittämisessä tulee käyttää toimittajilta saatavia tietoja (esimerkiksi voimassa olevat hankintasopimukset, tarjouskysely, jne.). Myös hankinnoista saatavat alennukset tulee ottaa huomioon verkon arvostuksessa. Rakennusten ja maa-alueiden osalta valvottavan yrityksen tulee voida esittää riittävät ja riippumattomat arvioinnit arvostuksen perusteiksi. Sellaisten komponenttien kohdalla, joista ei ole helposti saatavilla niiden tämän hetken toteutuksen kustannuksia, tulee soveltaa toteutuneen hankintahinnan oikaisua rakennuskustannusindeksin mukaan. Jälleenhankintahinnan arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös työn osuus, mikäli teleyritys on investoinnin yhteydessä aktivoinut kirjanpidossa taseeseen myös työn osuuden. Muutoin työn osuus arvostetaan laskelmissa vuosittain käyttökustannuksista. HMV-yrityksen hinnoittelulaskelman tulee sisältää laskelma siitä, miten uudelleenarvostaminen jälleenhankintahintaiseksi on käytännössä tehty sekä jälleenhankintahinnan määrittämiseen käytettyjen omaisuuserien historialliset hankintahinnat, siltä osin kuin nämä ovat HMVyrityksen tiedossa. Laskelmassa tulee siis selkeästi ja todennettavasti käydä ilmi miten hintoihin on päädytty. Alla on esitetty kaava, millä jälleenhankintahinta voidaan muodostaa oikaisemalla todellisia hankintahintoja rakennuskustannusindeksillä. JHH tn = (JHH tr ) t n t r XRKI (t n t r ) Missä, JHHtn JHHtr = Omaisuuserän tai komponentin jälleenhankintahinta nykyhetkenä = Omaisuuserän tai komponentin rakennuskustannus tämän päivän euroina XRKI = Rakennuskustannusindeksin vuotuinen keskiarvo omaisuuserän tai komponentin rakennusvuodesta tähän vuoteen. Rakennuskustannusindeksi kuvaa keskeisiltä rakenneominaisuuksiltaan samankaltaisten rakennustöiden ja rakennusten rakennuskustannusten suhteellista muutosta rakentamisessa käytettyjen peruspanosten 12
tr tn hintakehitysten avulla. Vuotuinen rakennuskustannusindeksi saadaan tilastokeskuksen sivuilta osoitteesta http://tilastokeskus.fi/til/rki/ = Omaisuuserän tai komponentin rakennusvuosi = Nykyinen vuosi 3.3.1.1 Sitoutuneen pääoman määrittäminen (=nykykäyttöarvo) Sitoutunut pääoma määritetään arvioimalla säädeltyyn digitaalisten televisiolähetyspalvelujen harjoittamiseen tarvittavan omaisuuden nykyhetken arvo. Sitoutuneen pääoman määrittämiseen sovelletaan nykykäyttöarvon laskentaa. Nykykäyttöarvo määritetään vähentämällä jälleenhankintahintaisesta omaisuudesta omaisuuserien poistoajan perusteella tehdyt jälleenhankintahintaiset poistot. Pyrittäessä mahdollisimman oikeaa tilannetta heijastavaan tulokseen, nykykäyttöarvo tulee laskea verkon eri osille komponenttikohtaisesti. Koko verkon nykykäyttöarvo saadaan verkon osien nykykäyttöarvojen summana. Yhden komponentin tai komponenttiryhmän i osalta vuosittaisen nykykäyttöarvon (NKAt,i) laskeminen on kuvattu alla, kun komponentin tai komponenttiryhmän jälleenhankintahinta (JHHt,i) tiedetään. Jälleenhankintahinnalla tarkoitetaan sitä kustannusta, jonka kyseisen komponentin tai komponenttiryhmään kuuluvien verkkokomponenttien rakentaminen nykyisellä kustannustasolla aiheuttaisi ja nykykäyttöarvo on tämän kustannuksen nykyhetkeen mennessä poistamaton osuus. NKA t,i = 1 Ikä poistoaika JHH t,i Missä, NKAt,i JHHt,i = Komponentin tai komponenttiryhmän i nykykäyttöarvo vuoden t rahanarvona = Komponentin tai komponenttiryhmän i jälleenhankintahinta vuoden t rahanarvossa. Jälleenhankintahinnalla tarkoitetaan sitä kustannusta, jonka kyseisen komponentin tai komponenttiryhmään kuuluvien verkkokomponenttien rakentaminen nykyisellä kustannustasolla aiheuttaisi. poistoaika = Komponentin tai komponenttiryhmän i poistoaika vuosina. Poistajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka verkkokomponentti on keskimäärin todellisuudessa toiminnallisessa käytössä ennen sen uusimista. Ikä = Komponentin tai komponenttiryhmän i ikä vuosina. Voidaan käyttää todellista ikää, mikäli se on tiedossa (esim. mastorungot). Muussa tapauksessa sovelletaan keski-ikää, eli verkkokomponenttien ikätietojen painotettua keskiarvoa. HMV-toimijan taseessa mahdollisesti olevia pysyvien vastaavien sijoituksia ei tule huomioida nykykäyttöarvon laskennassa. Pysyvien vastaavien sijoituksiin kuuluvat mm. sijoitukset, joilla tavoitellaan voittoa tai liiketoiminnan laajentamista säännellyn toiminnan ulkopuolelle. Tällaisia 13
sijoituksia ei voida katsoa säännellyn toiminnan kannalta välttämättömiksi, minkä vuoksi niitä ei myöskään ole perusteltua lukea mukaan siihen sitoutuneen pääoman nykykäyttöarvoon, jolle lasketaan sallittua tuottoa. Perustelut omaisuuden arvostuskäytäntöihin tehtyihin valintoihin liittyen Viestintämarkkinalaki ja tietoyhteiskuntakaari (HE 221/2013 vp) edellyttävät että säädeltyjen tuotteiden tai palvelujen tuottamiseen sitoutuneelle pääomalle on saatava kohtuullinen tuotto. Lait eivät määrittele, millä tavalla tuottamiseen tarvittavan tuotantoomaisuuden arvo määritetään. Käytännössä ongelmia valvonnalle on tuottanut pitkäikäisen ja yleensä kauan sitten hankitun omaisuuden arvostaminen, erityisesti tämän raportin palvelukerroksen Infra I rakennukset ja korkeat mastot. TYK:n 71 5 momentin 1 kohdan mukaan Viestintäviraston asettamien hinnoitteluvelvollisuuksien tulee edistää viestintämarkkinoiden tehokkuutta ja kestävää kilpailua. Asetettavien hinnoitteluvelvollisuuksien tulee olla sellaisia, että ne kannustavat yrityksiä tehokkaisiin investointeihin. Hinnoitteluvelvollisuuksien tulee edistää myös kestävää kilpailua. Lyhyellä aikavälillä kilpailua lisäävät hinnoitteluvelvollisuudet eivät saisi vähentää kilpailijoiden halukkuutta omiin investointeihin. Tarkoitukseen sopivia arvostusmenetelmiä ovat omaisuuden nykykäyttöarvoon ja kirjanpidon arvoihin perustuvat menetelmät. Arvostusten tuli kuvata mahdollisimman hyvin omaisuuserien todellisia arvoja. Kirjanpitolainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin poikkeamia todellisiin arvoihin verrattuna mm. seuraavilla kahdella tavalla. Kirjanpitolain 1. luvun 3 :n mukainen ns. varovaisuuden periaate ja sovellettavat poistokäytännöt voivat johtaa pitkävaikutteisten investointien osalta ajan oloon alempaan arvostukseen kuin ko. omaisuuden käyttö- ja tuottoarvo on. Käyttöomaisuuden poistosuunnitelman laatimiseen liittyy aina tulevaisuuden odotuksista ja tapahtumista johtuvaa epävarmuutta. Kirjanpitolain 5. luvun 13 edellyttää kirjanpidon arvojen alentamista, mikäli pysyviin vastaaviin kuuluvan hyödykkeen tai sijoituksen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämä tulo on pysyvästi vielä poistamatonta hankintamenoa pienempi. Toisaalta suomalainen kirjanpitolainsäädäntö ei edellytä vastaavan arvonkorotuksen tekemistä, mikäli tuotto-odotukset ylittävät poistamattoman hankintamenon. Kirjanpitolain 5. luvun 17 :n mukaan jos pysyviin vastaaviin kuuluvan maa- tai vesialueen tai sellaisen arvopaperin, joka ei ole 2 a :ssä tarkoitettu rahoitusväline, todennäköinen luovutushinta on tilinpäätöspäivänä pysyvästi alkuperäistä hankintamenoa olennaisesti suurempi, saadaan taseeseen johdonmukaisuutta ja erityistä varovaisuutta noudattaen merkitä vielä poistamatta olevan hankintamenon lisäksi enintään todennäköisen luovutushinnan ja poistamatta olevan hankintamenon erotuksen suuruinen arvonkorotus 4.. Arvonkorotuksen kohteena voi siis olla ainoastaan pysyviin vastaaviin kuuluva maa- tai vesialue taikka arvopaperi, joka ei ole rahoitusväline. IFRS-standardi mahdollistaa omaisuuserien arvottamisen enemmän niiden todellisen taloudellisen tuottokyvyn mukaan (ns. uudelleenarvostusmalli). Hyvin pitkävaikutteisten omaisuuserien kirjanpidon arvot heijastavat niiden todellisen käyttöarvon ohella menneisyydessä eri aikakausina noudatettuja kirjanpitokäytäntöjä, omistajapolitiikkaa ja jopa säätelyviranomaisten ohjeistuksia. Niitä ei voida pitää luotettavana arviona omaisuuserien todellisesta arvosta. Television jakelupalvelujen tuotannon viidellä palvelukerroksella käytetään taloudellisessa mielessä hyvin eri tavoin käyttäytyviä omaisuuseriä. Esimerkiksi palvelukerroksen Palvelut omaisuuserät ovat luonteeltaan tietotekniikkaa. Näille on ominaista teknologian nopea kehitys ja teknologiasukupolvien nopea vaihtuminen. Seuraavan sukupolven samoihin 4 Tarkemmat perustelut ks. esim. HE 173/1997 ja HE 111/1992 14
toimintoihin kykenevien laitteiden hinnat ovat yleensä selvästi alemmat kuin edellisten. Niiden jälleenhankintahinnat ovat siis laskevat. Infra I:n rakennusten ja korkeiden mastojen jälleenhankintahinnoissa valtaosa on työn ja raaka-aineiden hintoja. Lisäksi koko ajan tiukkenevat rakennus- ja turvallisuusmääräykset tekevät rakenteista monimutkaisempia ja kalliimpia. Rahoitusteoreettisesti tarkasteltuna on perusteltua, että omaisuuden arvostamisessa pääomapohja kuvastaa sitä arvoa, jonka HMV-yhtiö saisi omaisuuden myydessään. Tämä on se pääoma, jolle HMV-yritys saisi tuottoa sijoittamalla varat johonkin vaihtoehtoiseen sijoituskohteeseen. Riittävän tasoinen korvaus kannustaa yritystä edelleen sijoittamaan säädeltyyn liiketoimintaan. Toisaalta halutaan varmistaa, ettei monopolialueella synny ylituottoa ja mahdollistetaan kilpailutilanne, jossa yrityksen infraa kannattaa myös vuokrata kilpailijoiden toimesta. Jälleenhankintahinnan käyttöä puoltavat KHOn päätökset 5 ja eurooppalaiset käytännöt Tapaus Digitassa 6 korkein hallinto-oikeus toteaa, että Viestintäviraston päätöksen perusteella verkon jälleenhankintahinnan määrittämisessä on tullut ensisijaisesti käyttää omaisuuserien todellisia arvoja. Indeksointia voidaan päätöksen mukaan käyttää omaisuuserien jälleenhankintahinnan arvioimisessa siltä osin kuin todellisia hintojen ei laitetoimittajilta tai muilta tahoilta ole saatavilla. Tällaisia omaisuuseriä ovat mm. rakennukset, korkeat mastot sekä palvelun tuottamiseen liittyvät maa-alueet. Elisaa koskevassa päätöksessä 27.7.2012 7 KHO toteaa jälleenhankintahinnan tuottavan oikean tuloksen poistojen ja sallitun tuoton laskemisessa. Euroopan yhdeksästä säännellystä DTT-markkinasta arvostetaan omaisuus jälleenhankintahintaan Itävallassa, Irlannissa, Kreikassa ja Portugalissa. Itävallassa, Kreikassa ja Portugalissa jälleenhankintahinta muodostetaan ensisijaisesti laitetoimittajilta saatujen todellisten kustannusten perusteella. Sellaisten omaisuuserien kohdalla, joille ei ole saatavilla todellisia kustannuksia laitetoimittajilta käytetään hankintahintojen indeksioikaisua. Itävallassa (Regulaattorin sisäinen selvitys vuodelta 2012) on todettu, että kirjanpidossa olevat arvostukset eivät useinkaan kuvasta todellista tilannetta, sillä operaattorit ovat historiassaan voineet muuttaa arvostuksia esim. yrityskauppojen yhteydessä. Oikeuspäätöksiin liittyvät perustelut nykykäyttöarvon soveltamiselle Nykykäyttöarvon käyttöä verkon sitoutuneen pääoman määrittämiseen puoltavat etenkin korkeimman hallinto-oikeuden päätökset. KHO on vahvistanut tämän menetelmän lainmukaisuuden (ks. liite 2). Itävallassa 2012 regulaattorin tekemän selvityksen perusteella todettiin nykykäyttöarvoihin perustuvan menetelmän kuvaavan parhaiten kilpailtujen markkinoiden hintatasoa ja luovan kannusteita HMV-yrityksen verkkoinvestoinneille. Viestintävirasto on myös aikaisemmin usealla säännellyllä markkinalla soveltanut nykykäyttöarvoa menetelmänä sitoutuneen pääoman määrittämisessä. Korkein hallintooikeus on vahvistanut (mm. Elisaa koskevassa päätöksessä 27.7.2012 8 ) Viestintäviraston soveltaman arviointimenetelmän lainmukaisuuden. Samassa päätöksessä todettiin lisäksi, 5 Korkein hallinto-oikeus. Tapaus 2012/07/27 ja 2012/07/05 6 http://www.kho.fi/material/attachments/kho/ajankohtaista/tiedotteet/6gr6nmp31/5my46qm.pdf 7 http://www.kho.fi/material/attachments/kho/ajankohtaista/6gbvxnbmj/kho_paatos_1874_2012.pdf 15
että nykykäyttöarvo on jälleenhankintahinta vähennettynä teknisen pitoajan mukaisilla poistoilla, ei siis kirjanpidon mukaisilla poistoilla. 3.3.2 Poistojen laskeminen - teknistaloudelliset poistot Digitaalisen televisiolähetysverkon poistot lasketaan jälleenhankintahintaisten arvojen perusteella käyttäen teknistaloudellisia poistoaikoja. Teknistaloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka verkon osa todellisuudessa on liiketoiminnallisessa käytössä ennen sen uusimista. Poistot lasketaan vuosittaisina tasapoistoina teknistaloudellisten pitoaikojen mukaan. HMV-toimijan on pystyttävä todentamaan miten käytetyt teknistaloudelliset poistoajat vastaavat omaisuuserien todellisia pitoaikoja. Yhden verkkokomponentin i osalta teknistaloudellinen poistoarvo (= vuosittain tehtävä poisto) vuoden t rahanarvossa (TPt,i) lasketaan seuraavalla tavalla: TP t,i = JHH t,i poistoaika i Missä, TPt,i JHHt,i poistoaikai = Komponentin tai komponenttiryhmän i laskennallinen vuosittainen poistoarvo vuoden t rahanarvossa = Komponentin tai komponenttiryhmän i jälleenhankintahinta vuoden t rahanarvossa = Komponentin i verkkokomponenttien poistoaika vuosina. Poistoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka komponentti todellisuudessa on toiminnallisessa käytössä ennen sen uusimista (teknistaloudellinen poistoaika). Pääsääntöisesti myös yhteen ryhmitellyt omaisuuserät tulee jakaa erillisiin komponenttiryhmiin, joihin sovelletaan pitoaikoihin perustuvia teknistaloudellisia poistoaikoja. Mikäli tämä ei ole monimutkaisesta kokonaisuudesta johtuen mahdollista, voidaan koostetun omaisuuserän poistoaika määritellä omaisuuserän komponenttien painotettuna keskiarvona (painotettu komponenttien suhteellisen arvon mukaan). Esimerkiksi maston poistoajan määrittämisessä maston eri toiminnallisille komponenteille tulee ensin määrittää erikseen komponenttikohtaiset poistoajat. Digitaaliseen televisiolähettämiseen tarkoitetun maston toiminnallisia komponentteja ovat mm. teräsrunko, perusta ja harusankkurit, harukset sekä mastohissit, joille kullekin voidaan määrittää yksilöllinen teknistaloudellinen poistoaika. Sellaisten omaisuuserien kohdalla, jotka on käsittelyssä yhdistetty ja koostuvat enemmän kuin yhdestä komponentista teknistaloudellinen poistoarvo saadaan seuraavalla kaavalla: 16
JHH t,i TP t,i = ( x(poistoaika i ) ) Missä, TPt,i JHHt,i n i=1 = Omaisuuserän komponenttien yhteenlaskettu vuosittainen poistoarvo vuoden t rahanarvossa = Omaisuuserän komponenttien yhteenlaskettu jälleenhankintahinta vuoden t rahanarvossa x (poistoaikai) = Painotettu keskiarvo omaisuuserien komponenttien poistoajoista vuosina. (painotettu komponenttien suhteellisen arvon mukaan) Mikäli omaisuuserään tai siihen kuuluvaan komponenttiin tehdään lisäinvestointi, sille tulee määritellä erillinen, sen pitoaikaan perustuva poistoaika. Lisäinvestointi siis huomioidaan erillisenä uutena komponenttina yhdistetyn omaisuuserän poistojen laskennassa (ks. kaava yllä). Seuraavassa on kuvattu esimerkki siitä, miten koko Infra I tason maston yhdistetty poistoaika voidaan määritellä komponenttiperusteisesti. Kuva 3: Esimerkki maanpäällisen televisiolähetysverkon maston poistoajan laskemisesta Oikeudelliset perustelut teknistaloudellisiin pitoaikoihin perustuvien poistoaikojen soveltamiselle Korkein hallinto-oikeus otti kantaa poistojen laskentaan Digitaa koskevassa päätöksessään vuonna 2012 (Korkein hallinto-oikeus tapaus 2012/07/05, katso Liite 2). Päätöksen perusteluissa KHO toteaa, että Digitan hinnoittelulaskelmat ovat jo ennen 1.1.2006 alkanutta tilikautta perustuneet pidempiin, teknistaloudellista poistoaikaa vastaaviin poistoaikoihin, minkä johdosta kirjanpidon tietojen voidaan tässä tapauksessa olettaa 17
vastaavan suhteellisen hyvin todellisuutta. Päätöksessä on lisäksi todettu, että poistojen pohjana olevan jälleenhankintahinnan määrittämisessä on Digitan kohdalla otettu huomioon, että pääomaan ei sisälly jo kokonaan kirjanpidossa poistettuja verkon omaisuuseriä, jotka kuitenkin ovat vielä toiminnallisessa käytössä. KHO:n päätös linjasi, että käytettävien poistoaikojen tulisi vastata teknistaloudellisia poistoaikoja. Kirjanpitolain mukaan yrityksellä on vapaus määrittää uudelleen käyttämänsä poistomenetelmät ja poistoajat harkinnanvaraisesti, eikä regulaattori voi vaikuttaa käytössä oleviin kirjanpitokäytäntöihin. Lisäksi kirjanpidon poistoajat eivät ole julkisia eivätkä palveluita käyttävät asiakkaat pysty siten arvioimaan niiden oikeellisuutta. Tällöin poistoaikojen läpinäkyvyys heikkenee. Menetelmässä ehdotetaan näin ollen sovellettavaksi teknistaloudellisia poistoaikoja. 3.3.3 Kohtuullisen pääoman tuottotason määrittäminen Viestintämarkkinalain mukaan kustannussuuntautuneen hinnan määrittämisessä tulee myös huomioida kohtuullinen pääomalle laskettava tuotto, johon vaikuttavat tehdyt investoinnit ja liiketoiminnan riskit. Sitoutuneen pääoman kohtuullisen tuottotason määrittämiseen sovelletaan WACCmenetelmää, eli ns. pääoman painotettuun keskikustannukseen perustuvaa mallia. WACC ilmaisee yrityksen käyttämän pääoman keskimääräisen kustannuksen, jossa painoina ovat oman ja vieraan pääoman suhteelliset arvot. Lähestymistapa edellyttää oman ja vieraan pääoman kustannusten määrittämistä. Käytettäessä pääoman painotettua keskikustannusmallia oman ja vieraan pääoman kohtuullinen kustannus määritellään erikseen. Oman ja korollisen vieraan pääoman kustannusten avulla voidaan laskea koko pääoman kustannus, eli HMV-toimijan säänneltyyn toimintaan sitoutuneen pääoman keskimääräinen kustannus. Tätä kustannusta voidaan edelleen käyttää sitoutuneen pääoman kohtuullisena tuottotasona. Omalla ja korollisella vieraalla pääomalla on erilaiset tuottovaatimukset sijoitusten erilaisen riskin vuoksi. Koko pääoman kustannus lasketaan siten oman ja korollisen vieraan pääoman kustannuksien painotettuna keskiarvona. Kohtuullisen tuoton arvioimisessa käytettävä pääoman painotettu keskikustannus (WACC) yhteisöveron jälkeen lasketaan seuraavalla tavalla: WACC post tax = C E E D + E + C D (1 t) D D + E Missä, WACCpost-tax = Pääoman painotettu keskikustannus yhteisöverojen jälkeen CE = Oman pääoman kustannus CD = Korollisen vieraan pääoman kustannus t = Voimassa oleva yhteisöverokanta D = Korollisen vieraan pääoman määrä 18
E = Oman pääoman määrä Alla olevassa taulukossa on havainnollistettu verrokkimarkkinoita tuoton, riskipreemion ja muiden vertailukohtien muodostamiseksi sekä listattu esimerkkejä markkinoilla toimivista yrityksistä. Ehdotetussa menetelmässä WACC-kertoimet määritellään erikseen kuhunkin palvelukerrokseen liittyviin omaisuuseriin. Kuva 4: Esimerkkejä eri palvelukerrosten toimijoista Perustelut pääoman tuottoon sovellettavan WACC-menetelmän käytöstä Rahoitusteoriassa tietyn toimialan kohtuullinen tuotto lasketaan toimintaan sitoutuneelle pääomalle pääoman painotetun keskikustannuksen (WACC eli Weighted Average Cost of Capital) avulla. WACC-menetelmä perustuu siihen, että kohtuulliset tulot kattavat yrityksen kustannukset ja tuovat lisäksi yrityksen omistajille tietyn, valvontaviranomaisen määrittelemän tuoton toimintaan sitoutuneelle pääomalle. Suomessa viranomaiset määrittelevät toimialakohtaisen kohtuullisen tuoton WACC-laskentamallilla mm. sähkön ja maakaasun jakeluliiketoiminnoille, huomattavan markkinavoiman markkinoille sekä vesihuoltotoiminnalle. Rahoitusteoriassa riskit (ja miten yrityksen riskisyys määritellään ja analysoidaan) jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: yrityskohtaisiin (kassavirta-) riskeihin ja systemaattiseen (markkina-) riskiin (beta/ ). Yrityskohtaiset (operatiiviset) riskit, kuten liikevaihto, kustannusrakenne (henkilöstökustannukset, huolto- ja ylläpitokustannukset, ym. operatiiviset kustannukset), teknologia, jne. johtuvat yrityksen toiminnan luonteesta (rakenne, johto, strategia, tavoitteet, tuotteet/palvelut ym.). Ne vaikuttavat yrityksen riskitasoon tuloslaskelman (kassavirran) kautta. Nämä riskit voivat olla eri yrityksille eritasoisia ja saattavat muuttua myös alueelta toiseen. Systemaattisella riskillä tarkoitetaan ei-vältettävissä olevaa riskiä, joka aiheutuu yleistaloudellisista tekijöistä, kuten suhdanteista, poliittisista päätöksistä ja inflaatiosta, jotka vaikuttavat käytännössä kaikkien (toimialan) yritysten toimintaan. WACC-laskelmassa 19
rakenteellista riskiä kuvataan -kertoimella, joka ilmoittaa alalle ominaisten riskien suhdetta yleisiin markkinaliikkeisiin. -kertoimet yleensä määritellään alan toimijoista muodostetun verrokkiryhmän taloudellisen suorituskyvyn perusteella. Näin on menetellyt myös Viestintävirasto teettämällä konsultti- ja talouspalveluyhtiö Deloittella sekä KPMG:llä arviot HMV-hintasäädeltyjen markkinoiden tuottoprosenttimäärittelyistä 8. Nykyisten HMV-markkinamääritysten mukaisessa muodossa maanpäällisen television jakelupalvelujen liiketoiminnalle on vaikea löytää sopivaa verrokkiryhmää. Deloitte on valinnut verrokkiryhmään seuraavat yhtiöt: American Tower USA Masto-operaattori Crown Castle USA Masto-operaattori Macquarie Communications Infrastructure Group Australia Masto-operaattori SBA Communications Corporation USA Masto-operaattori DMT SpA (vuodesta 2012 EI Towers SpA 9 ) Italia Masto-operaattori Verrokkiryhmä koostuu masto-infraa omistavista ja hallinnoivista operaattoreista, jotka myyvät infrapalveluita ensisijaisesti matkaviestin- ja langaton laajakaista -operaattoreille. Laajamittaisen (Suomen mittakaavassa valtakunnallisen) television jakelupalvelun osuus liiketoiminnasta on hyvin pieni. Verrokkiryhmälle laskettu WACC-kerroin kuvaa hyvin tämän raportin tarkoittaman palvelukerroksen Infra II liiketoiminnan kohtuullista tuottoa. Tämänhetkisen HMV-asemassa olevan television jakelupalveluoperaattorin tuloista tämä kerros vastaa hyvin pientä osuutta. Liiketoimintana teletoimijoita palveleva infravuokraus eroaa televisiopalvelujen jakelusta olennaisesti: asiakaskunnat ovat erilaiset (teleyhtiöt vs. televisioyhtiöt), asiakkaiden liiketoiminnat ja liiketoimintoihin liittyvät riskit ovat fundamentaalisesti erilaisia. Television jakelupalvelujen liiketoiminnan suuret kustannus- ja omaisuuserät ovat palvelukerroksilla Verkot ja Infra I. Kerroksen Verkot ominaispiirteitä ovat mm. liiketoiminnan suuri riippuvuus muutamasta harvasta asiakkaasta ja mittakaavan tarve. Yhden verkon (MUX:in) palveluita käyttää kerrallaan 2-4 asiakasta. Yhdenkin asiakkaan poistuminen tai palveluportfolion muutos (kanavien vähentäminen) pienentää kyseisen verkon käyttöastetta helposti kannattavuusrajan alle. Television sisältöpalvelut vaativat toimiluvan ja itse liiketoiminnan perustaminen on hidasta, kallista ja paljon osaamista vaativaa, joten uuden asiakkaan löytäminen jakeluyhtiön itse käytettävissä olevin keinoin (markkinointi, hinnoittelu, palvelujen kehittäminen ja pakkaaminen ym.) on käytännössä vaikeaa ja hidasta, useimmiten mahdotonta. Riskiprofiililtaan samantapainen liiketoiminta on esimerkiksi suurasiakkaille (suuryritykset, kaupungit, sairaanhoitopiirit) tarjottavat IT-palvelut; esimerkiksi Helsingin kaupungin asiakkuus on vaikeasti korvattavissa. Yhteistä on myös tarvittavan laitteiston vaatimat suuret investoinnit ja suhteellisen nopeasti tarvittava uusiminen. Sama päättely ja verrokkiryhmä koskee myös palvelukerrosta Palvelut. 8 Viestintävirasto: Tuottoprosentin määrittäminen kaikille HMV-markkinoille, loppuraportti 18.05.2009 Tuottoprosentin uudelleenmäärittely kaikille HMV-markkinoille, 19.12.2012 9 Emoyhtiö Elettronica Industriale (osa MediaSet Groupia) on televisiojakeluoperaattori 20
Palvelukerroksella Infra I yhden asiakkaan merkitys on selvästi pienempi. Investoinnit ovat suurempia mutta vastaavasti pitkäikäisempiä. Olemassa olevien resurssien ylläpito ja kehittäminen on tärkeämpää kuin resurssien uusiminen. Riskiprofiili on samantapainen kuin kiinteistösijoittamisessa. Palvelukerros Siirto on puhtaasti runkoverkkoliiketoimintaa. Siinä hankitaan joko itse tekemällä tai vuokraamalla tietoliikennekapasiteettia ja myydään sitä pitkäaikaisilla kiinteillä sopimuksilla. Luontainen verrokkiryhmä on runkoverkko-operaattorit. Menetelmässä käytettävä television jakelupalveluiden kohtuullinen tuotto lasketaan siis lähtökohtaisesti viidelle palvelukerrokselle ominaisten WACC:ien kautta kullekin kerrokselle erikseen, tai palvelukerrosten liiketoimintaa riittävästi huomioon ottavalla ja omaisuuserien määrällä painotetulla yhteisellä WACC-kertoimella. Perustelut palvelukerroskohtaisille WACC-tasoille Menetelmässä ehdotetaan, että eri palvelukerroksille sovellettaisiin eri WACC-kertoimia. Eri kerrokset kuvaavat luonteeltaan erilaisia liiketoimintoja, joilla on luonteidensa perusteella erilaiset riskiprofiilit. Näin ollen on perustelua myös soveltaa eri kerroksille erilaisia WACCkertoimia. Lisäksi useimmille kerroksille on löydettävissä merkittävä määrä luontevia verrokkiyrityksiä, joita vertailemalla WACC-arvot voidaan luotettavasti määrittää. Tällöin riskiprofiili kuvaa mahdollisimman hyvin toiminnan riskiä. Perustelut WACC-tason laskemiseksi yhteisöverojen jälkeen Kiinteälle omaisuudelle sallittua tuottotasoa voidaan arvioida sekä ennen että jälkeen yhteisöveron huomioimista. NAG:n ehdottamassa menetelmässä WACC% määritetään yhteisöverojen jälkeen eli käytetään ns. post-tax WACC-menetelmää. Suomessa myös energiamarkkinavirasto soveltaa tätä laskentakäytäntöä kaikille toimialan säädellyillä markkinoilla. Muilla eurooppalaisilla telemarkkinoilla mm. Iso-Britannian OfCom ja Itävallan KommAus käyttävät tätä laskentatapaa valvottavien yritysten sallitun tuottotason määrittämisessä. Verojen jälkeistä laskentamenetelmää puoltaa myös se, että mikäli sovellettavalle WACC-tasolle etsitään vertailukohtia muista maista, missä on Suomesta poikkeava yhteisöverokanta, voidaan post-tax WACC-tasoa verrata suoraan, kun taas pretax WACC-tasoa pitäisi ensin suhteuttaa eroavan yhteisöverokannan mukaan. Näistä syistä NAG:n menetelmässä sovelletaan post-tax WACC-tason laskemistapaa. 3.3.4 HMV-toimijan liiketoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavan rahoitus- ja vaihto-omaisuuden määrittäminen Rahoitusomaisuus on tase-erä, johon tyypillisesti lasketaan kuuluvaksi rahat ja pankkisaamiset, myyntisaamiset, lainasaamiset, ennakkomaksut, siirtosaamiset ja muut rahoitusvarat. Yleisen rahoitusomaisuuden ei voida rahoitusteoreettisesti sellaisenaan katsoa olevan digitaalisten televisiolähetysten tuottamiseen liittyvä välttämättömyys. Edellä todetusta johtuen rahoitusomaisuutta ei oteta sellaisenaan kokonaisuudessaan mukaan sitoutuneeseen pääomaan, jolle määritellään sallittua tuottoa. Tällöin taseessa oleva rahoitusomaisuus eliminoidaan kustannussuuntautuneen hinnan määrittämisessä siltä osin, kun sen ei voida katsoa olevan olennainen osa palveluun liittyvää toimintaa. 21
HMV-toimijan säännellyn liiketoiminnan harjoittaminen edellyttää kuitenkin riittävän suurta rahoitusomaisuutta. Tällaista käyttöpääomaa ja likviditeettiä tarvitaan yhtäältä säännöllisten maksujen suorittamiseksi, kun yrityksen maksusuoritukset tapahtuvat väistämättä jossain määrin eriaikaisesti kassaan tulevien maksujen kanssa, ja toisaalta ennalta arvaamattomiin menoihin varautumiseksi. Näin ollen HMV-toimijan säännellyn toiminnan harjoittamisen turvaamiseksi välttämättömästä rahoitusomaisuudesta aiheutuva kustannus otetaan huomioon arvioitaessa verkkotoiminnan sallittua tuottoa siltä osin, kun sen katsotaan olevan perusteltua liiketoiminnan luonne huomioiden. Esimerkiksi ylimääräinen likviditeetti (rahat, pankkisaamiset, rahoitusarvopaperit), lainasaamiset, tai konserniavustussaamiset tulee eliminoida HMV-alaisen toiminnan harjoittamisen turvaamiseksi välttämättömästä rahoitusomaisuudesta. Vaihto-omaisuus käsittää sellaisinaan tai jalostettuina luovutettaviksi tai kulutettaviksi tarkoitetut hyödykkeet. HMV-toimijan osalta vaihto-omaisuus käsittää tyypillisesti aineita ja tarvikkeita/varaosia, joilla varaudutaan laiterikkoihin tai muihin vastaaviin tilanteisiin. Digitaalisten televisiolähetysten tuottamiseen tarvittava vaihto-omaisuus riippuu yrityksen valitsemasta tasapainosta ja riskitasosta varaosien saatavuuden ja mahdollisten siitä seuraavien palvelukatkojen sekä sitoutuneen pääoman suhteen. HMV-toimijan on tarvittaessa selvitettävä rahoitus- ja vaihto-omaisuuden määrän tarpeellisuus liiketoiminnan operoinnin kannalta. 3.4 Säädeltyjen tuotteiden ja palveluiden kustannusten kohdentaminen Edellä kuvattujen periaatteiden avulla on ensin luotu sääntelyn alaiselle toiminnalle kustannuspohja hyödyntämällä palvelukerroksittaisia kustannuksia. Seuraavaksi nämä kustannukset kohdennetaan säännellyille tuotteille ja palveluille. 3.4.1 Kustannusten jaottelu kohdistamista varten HMV-toimija saattaa tuottaa samalla tuotantokoneistolla säänneltyjen palveluiden lisäksi tuotteita tai palveluita, jotka eivät ole säänneltyjä, kuten esimerkiksi radiolähetys- tai telepalvelut. Tällöin televisiopalvelujen kustannussuuntautuneisuuden arvioinnin kannalta on olennaista erottaa säädeltyjen palveluiden osuus koko yrityksen kustannuksista. Television jakelupalvelujen kustannukset muodostuvat kohdennettavuuden suhteen kolmenlaisista kustannuksista: 1. Palvelukohtaiset kustannukset: Esimerkiksi televisio-, matkaviestin- ja radiolähettimet ym. laitteet, radion ja television verkkosuunnittelu, kanavanipun koostamislaitteet ja televisiopalvelujen tutkimus ja kehitystoiminta 2. Palveluiden tuottamiseen käytettävien jaettujen resurssien kustannukset: Esimerkiksi rakennukset, mastot, siirto; verkonvalvonta ja -hallinta; kanavanippujen koostamiseen liittyvä työ; radiolaitteiden, infran, koneiden ja laitteiden huolto- ja ylläpitotyö; mittaustoiminta ja taajuussuunnittelu; yleinen radio- ja televisiotoiminnan ja toimintamallien tutkimus ja kehitystoiminta; sekä energia 22
3. Hallinnointikustannukset: Palveluja tuottavan yhtiön rahoitukseen, johtamiseen, hallintoon, myyntiin ja markkinointiin sekä asiakaspalveluun ym. liittyvät yleiskustannukset. Tähän ryhmään kuuluvat myös rahoitus- ja vaihto-omaisuuteen liittyvät erät Kustannusten kohdentamista ja sen periaatteita on käsitelty tarkemmin seuraavaksi. Hallinnointikustannukseton menetelmässä jaoteltu seuraavan kuvion mukaisesti palveluille kohdistettavissa oleviin ja ei-kohdistettavissa oleviin yleiskustannuksiin. Hallinnointikustannukset Yleiskustannukset Esim. Yleisjohtaminen Palkanlaskenta Kustannuslaskenta Raportointi Tuotannolliset kustannukset Kokonaiskustannukset Kohdistettavissa olevat hallinnointikustannukset Esim. TV-liiketoiminnan johtaminen TV-liiketoiminnan kehitys TV-tuote- ja palvelukehitys TV-taajuusmaksut Television jakelupalvelujen tuottamisen kustannukset Palveluiden tuottamiseen käytettyjen tuotantoresurssien kustannukset Yleiset yhtiön toimintaan tarvittavat toiminnot Yhtiön johtaminen ja hallinto Vero- regulaatio- ym raportointi Myynti, markkinointi ja viestintä Liiketoiminnan kehitys Kuva 5: Kustannusten jaottelu tuotannollisiin ja hallinnointikustannuksiin Osa hallinnointikustannuksista voidaan käsitellä samalla tavalla kuin tuotannolliset kustannukset, eli ne voidaan kohdistaa jollekin palvelujen tuottamisen tasolle. Yleiskustannuksiksi ymmärretään vain ne, joiden kohdistamiselle ei ole kustannusperustetta. 3.4.2 Yleiset periaatteet kustannusten kohdentamiseksi Yleisenä periaatteena on, että kustannukset kohdistetaan niin suurelta osin palveluille, kuin tämä on mahdollista. Kustannukset kohdennetaan siis ensisijaisesti palvelulle (esim. tvkanavalle), toissijaisesti verkolle jossa kanava lähetetään (esim. MUX A), seuraavaksi televisiotoiminnalle ja vasta viimeiseksi jollekin jaetulle resurssille. Kustannusten kohdentaminen on jaettu neljään loogiseen vaiheeseen, jotka voidaan toteuttaa myös yhdellä kertaa, mikäli kaikki tarvittavat tiedot ovat saatavilla. 1. Ensimmäisessä vaiheessa suorat kustannukset jaetaan suoraan palveluille, verkoille (MUXeille), televisiotoimintaan, jaetuiksi resursseiksi (rakennukset, mastot, koneet, laitteet, siirto ja muut yhteiset toiminnat kuten verkonvalvonta ja hallinta) sekä yleiskustannuksiin. Hallintokustannukset jaetaan myös vastaavalla jaolla. Se osuus hallintokustannuksista, jota ei voida jakaa, jää yleiskustannukseksi. 2. Seuraavassa vaiheessa jaetut resurssit kohdistetaan televisiotoiminnalle poistamalla niistä radion ja muun liiketoiminnan (erityisesti teletoiminta) osuus. 23
3. Kolmannessa vaiheessa kohdistetaan televisiolle jaetut kustannukset edelleen verkoille (MUXille). Verkkojen kustannukset saadaan, kun näiden lisäksi huomioidaan kullekin verkolle jo kohdistetut suorat kustannukset (esim. lähettäminen) sekä verkoille jaettavat kustannukset (esim. koostaminen). 4. Neljännessä vaiheessa lisätään yleiskustannusten osuus ja kohdistetaan kustannukset edelleen lopputuotepalveluille (mm. kanaville). Yleiskustannukset jaetaan muiden keskeisten palveluiden (radio) kanssa muiden tuotannollisten kustannusten suhteessa. Yksinkertaisimmillaan verkko ja yleiskustannukset jaetaan palveluiden lukumäärän suhteessa (esim. kanavat per MUX + liittyvät yleiskustannukset). Lopputuloksena syntyy palvelulle kohdistetut kustannukset. Tämän jälkeen todellista hintaa voidaan arvioida suhteessa menetelmän perusteella määritettyihin hyväksyttyihin kustannuksiin (=hinnan kustannussuuntautuneisuuden arviointi). Kuva 6: Kustannusten kohdistaminen palveluille Verkolta, televisiotoiminnalta ja yhteisiltä resursseilta kustannukset kohdistetaan palveluille seuraavaksi esitetyillä tavoilla. HMV-toimija suorittaa kohdistukset ja Viestintävirastolla on oikeus auditoida kohdistuksen oikeellisuus kaikilla tasoilla. 24
3.4.3 Kustannusten jako (Kohdistus 1) Kohdistuksen ensimmäisessä vaiheessa kustannukset jaetaan suoraan palveluille, verkoille (MUX:eille) ja televisiotoimintaan kohdennettaviin kustannuksiin (myös hallinnointikustannuksista se osa, joka voidaan suoraan kohdentaa) ja ei-suoriin, jaettuihin resursseihin (rakennukset, mastot, koneet, laitteet ym.) liitännäisiin kustannuksiin, sekä yleiskustannuksiin (hallinnollisten kustannusten se osa, jota ei voida suoraan kohdentaa). 3.4.4 Infra- ja muiden jaettujen resurssien kustannusten kohdistaminen televisiotoiminnalle (Kohdistus 2) Toisessa vaiheessa jaetut resurssit kohdistetaan televisiotoiminnalle poistamalla niistä radion ja muun liiketoiminnan (erityisesti teletoiminta) osuus. Seuraavaksi on yksityiskohtaisemmin ensin kuvattu jaetut resurssit ja niihin liittyvien kustannusten kohdentamisperiatteet ja sitten jaetujen resurssien kustannusten kohdentaminen. Infra I: Suurasemat Infra I mastot on luokiteltu kolmeen eri kategoriaan, joilla on kohdistamisen kannalta eri kustannusajurit: 1. Suuret mastot: kohdentamisperusteena käytetään palvelujen käyttämien antennien rasitusta maston rakenteelle 2. Suuriin mastoihin liittyvät rakennukset: kohdentamisperusteena todellisuudessa käytetyt pinta-alat 3. Telepalvelukorkeuksia (<150m) käyttävät palvelut: kohdentamisperusteena vastaavan markkinoilla olevan infran arvon (virtuaalimaston) ja käyttökustannusten vähentäminen televisiotoiminnasta Maston (Infra I) tärkeimmät rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin vaikuttavat tekijät ovat niiden käyttämien antennien edellyttämä ripustuskorkeus, pinta-ala, muoto ja paino. Korkeuden ja muiden antennin ominaisuuksien aiheuttaman rasituksen suuruutta kuvaa fysikaalinen suure, antennin mastorakenteelle aiheuttama tuulikuorma. Tuulikuorman perusteella voidaan määritellä kustannuskertoimet erikseen suurteho-ula-radiolle, UHF- ja VHF-televisiolle sekä yleensä alemmaksi mastoon sijoittuville paikallis- ja alueellisten radioiden palveluille. Toimintaan olennaisesti liittyvien rakennusten kustannukset jaetaan lähtökohtaisesti radion, television ja muiden palveluiden sekä muiden jaettujen resurssien kesken niiden suoraan käyttämien tilojen (esim. lähetinhallit, varaosavarastot) pinta-alan suhteessa. Osa rakennusten kustannuksista jaetaan edelleen jaetuille resursseille (masto, siirto, verkonvalvonta), joista ne kohdistetaan eteenpäin näille kuuluvien kohdistusperiaatteiden mukaan. Asemien tarvitseman maa-alueen koon määrittää ensisijaisesti maston korkeus, joten maa-alueiden kustannukset voidaan jakaa mastojen kustannusten suhteellisen osuuden perusteella. Mastojen ja rakennusten yleiset käyttökustannukset (ne jotka eivät selvästi kohdistu radioon tai televisioon, kuten huolto ja ylläpito, energia) jaetaan ensisijaisesti rakennusten ja mastojen 25
nykykäyttöarvon suhteessa. Näihin kustannuksiin ei yleensä vaikuta antennien sijoitus mastoissa. Suurten mastojen teletoiminnan (telepalvelukorkeuksia käyttävien palveluiden, kuten matkaviestinnän ja niiden linkkiyhteyksien käyttämät) eriyttämiseksi kokonaisuudesta suositellemme virtuaalimasto käsitteen hyödyntämistä. Virtuaalimaston arvo on vastaavan teletoimintaan käytetyn maston arvo (sama kuin Infra II masto keskimäärin). Tämä arvo vähennetään Infra I aseman arvoista. Näin saatu arvo kohdennetaan edelleen radio ja televisiotoiminnalle aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Perustelut virtuaalimasto-konseptin soveltamiseksi Radio- ja televisioaseman suuren maston telepalvelukorkeuksilla on yleensä useita matkaviestinnän tukiasema-antenneja ja niiden tai muiden telepalveluiden käyttämiä linkkiantenneja. Näiden palveluiden lukumäärät ovat eri asemilla ja eri ajankohtina hyvin erilaiset. Koko aseman kustannusten kohdistaminen niille on mahdollista, mutta erittäin työlästä. Virtuaalimasto tarkoittaa ajatus- ja laskentamallia, jossa nämä palvelut ikään kuin sijaitsisivat omassa mastossaan. Tällaisen oman maston rakennus- ja ylläpitokustannukset tunnetaan hyvin, koska viimeaikaisia vertailukohtia on paljon olemassa. Nämä kustannukset ajatellaan olevan kyseisten palveluiden tuoman liikevaihdon vastineena. Näin voidaan kyseiset telepalvelut voidaan jättää huomiotta arvioitaessa television jakelupalveluiden kustannuksia. Kyseiset virtuaalimaston kustannukset ovat pieniä; normaalin telepalvelumaston JHH on noin prosentti suuren radio- ja televisioaseman JHH:sta. Virtuaalimasto käsitettä hyödyntämällä voidaan siis edellä esitetyllä tavalla yksinkertaistaa muutoin monimutkaista kohdistuslaskentaa jaettujen kustannuksien osalta. Infra II Alilähetin- ja pienteholähettämisen pääoma ja käyttökustannusten kohdistaminen tehdään suoraan televisiotoiminnalle. Siirron kustannusten kohdistaminen televisiolle Siirron kustannukset riippuvat pääasiassa yhteyksien laadusta ja tarvittavasta varmuustasosta, käytännössä useampien päällekkäisten verkkojen tai verkkojen osien ylläpidosta. Kulloinkin käytettävän kapasiteetin määrällä on pieni vaikutus kustannuksiin, sen jälkeen kun siirtoinfrastruktuuri on luotu. Laskennan yksinkertaistamiseksi ehdotamme, että siirron kustannukset jaetaan sitä käyttäville palveluille siirtoa tarvitsevien lähettimien lukumäärän suhteessa. Tämä on näkemyksemme mukaan linjassa aiheuttamisperiaatteen kanssa. Siirto suurasemille järjestetään pääasiallisesti kiinteillä kuituyhteyksillä. Yhteydet on rakennettu palvelutasovaatimusten mukaan silmukkamaisiksi, joten (lähes kaikille) asemille on käytännössä järjestettävissä vähintään kahdesta suunnasta tuleva yhteys. Kaikille asemille on myös toimintavalmiit linkkiyhteydet varmistamaan palveluiden toimivuus erilaisissa vika- tai kriisitilanteissa. Siirtoyhteyksissä on siis lähtökohtaisesti palveluiden varmuustason edellyttämää päällekkäisyyttä. Myös nykyisen pienempiin asemiin perustuvan jakelun siirto hoidetaan pääosin kuituyhteyksillä. 26
Siirron kustannukset ovat luonteeltaan lähes täysin kiinteitä. Ne ovat riippuvaisia käytön volyymeista ainoastaan ns. teknologian sukupolvimuutosten yhteydessä (esim. SD HD). Vuokrattujen kuitujen ja siirtopalveluiden sopimukset neuvotellaan alalla tyypillisesti pitkille aikajaksoille ja ne (sekä itse hankittavat laitteistot) mitoitetaan näköpiirissä olevan maksimitarpeen ja sen tarvitseman varmistuksen mukaan. Siirtoverkot suunnitellaan koko verkon tarpeet huomioiden, joten yksittäisen aseman sijainnilla tai palvelun todellisuudessa käyttämällä kapasiteetilla on hyvin vähän yhteyttä todellisiin kustannuksiin. Televisiolle kohdistettujen ja hyväksyttävien kustannusten jako palveluille tehdään lähetinperusteisesti (yksi TV-lähetin = yksi allokointiyksikkö). Mikäli palveluiden kehitys (esimerkiksi siirtymä HD-televisioon) edellyttää merkittävää siirtokustannusten kasvamista, tulee lisääntyneet kustannukset kuitenkin kohdistaa sen aiheuttavalle palvelulle. Kuva 7: Kuvitteellisen UHF-kanavanippu K:n siirtokustannusten laskeminen Muiden jaettujen resurssien kustannusten kohdistaminen Koneet ja laitteet: Suurasemilla olevat virransyöttöön, varavoimaan ja ilmastointiin liittyvien toimintojen kustannukset eivät riipu käytön määrästä, joten niillä ei ole selvää kustannusajuria. Kustannusajureiksi tulee valita tapauskohtaisesti parhaiten kustannussuuntautuneisuutta kuvaava jakoperuste. Mahdollisia hyväksyttäviä jakoperusteita ovat näiden laitteiden pääasiassa palvelemien laitteiden (lähettimien) ottotehot käyttöomaisuuden nykykäyttöarvojen suhteet niiden mahdollistamien liikevaihtojen suhteet. Verkonvalvonta- ja hallinta: kustannukset eivät olennaisesti riipu käytön määrästä, joten niillä ei ole selvää kustannusajuria. Mahdollisia hyväksyttäviä jakoperusteita ovat toimintojen pääasiassa palvelemien liiketoimintojen käyttöomaisuuden nykykäyttöarvojen suhteet 27
niiden mahdollistamien liikevaihtojen suhteet Mikäli HMV-toimija ei kykene laskemaan jaettujen laitteiden NKA-arvoja ja niiden kohdennusperusteita, ei kustannuksia voida niiltä osin ottaa huomioon tai voidaan soveltaa harkinnan mukaan muuta jakoperustetta, esim. 50% televisiolle ja 50% radiolle. Teletoiminnan kustannusten eriyttämisen jälkeen jäljelle jäävien jaettujen resurssien kustannukset lasketaan yhteen ja jaetaan niitä käyttävien palvelujen (lähettimien) lukumäärällä. Näin saadaan jaetuille resursseille yksikkökustannukset, jotka kohdennetaan erikseen radio- ja televisiotoiminnalle. Näin yksikkökustannusten avulla saadaan siis laskettua kustannukset televisioverkoille (esim. MUX:eille). Menetelmä mahdollistaa verkon käsitteen muodostamisen nykyistä hienojakoisemmalla tavalla niin, että mahdollisesti muodostuville (esim. asiakaskohtaisille) verkoille voidaan laskea kustannussuuntautuneet hinnat samoilla periaatteilla. Verkoille suoraan kohdennetut kustannukset lisättynä niiden osuudella jaettujen resurssien kustannuksista jaetaan edelleen palveluille niiden käyttämien palveluyksiköiden lukumäärän perusteella. Nykyisin käytetty palveluyksikkö on kapasiteetti (Mb/s/kk). 3.4.5 Televisiotoiminnan kustannusten kohdistaminen verkoille (Kohdistus 3) Televisiotoiminnan jaettujen resurssien kustannukset jaetaan verkoille (joita nykyisin kutsutaan kanavanipuiksi tai MUXeiksi) verkkojen käyttämien lähettimien suhteessa, kuitenkin siten, että suurasemainfrassa UHF- ja VHF-lähetysten (masto-) kustannukset lasketaan aiheuttamisperiaatteen mukaan erikseen. Menetelmä sallii suurasemainfran käsittelemisen sekä yhtenä kokonaisuutena, jolloin suurasemainfran kustannukset ovat samat kaikille samaan kategoriaan (UHF/VHF) kuuluville lähettimille, että useamman kustannuskehän muodostamisen. Lähetyspalvelun hinnoittelussa voidaan ottaa huomioon eri kustannuskehiä. Eri kustannuskehille määriteltäisiin kustannusperusteisesti eritasoiset yksikkökustannukset niillä sijaitsevien asemien kustannusten mukaisesti (tyypillisesti taajaan asuttujen alueiden läheisyydessä sijaitsevat asemat ovat raskaampia ja kalliimpia kuin harvaan asutuilla alueilla sijaitsevat). Verkon kustannukset ovat siis summa, joka muodostuu käytössä olevien kustannuskehien yksikkökustannusten ja niillä olevien lähettimien tuloista. Tällöin täytelähettimet ovat Infra II:n asemista muodostuvalla kustannuskehällä. Kanavanipun osuus kustannuksista muodostuisi sen käyttämien asemien lukumäärän ja yksikkökustannusten tulojen summana. Perustelut kustannuskehän soveltamiseksi Kustannuskehän soveltaminen mahdollistaisi NAG:n näkemyksen mukaan infran käyttöasteen parantumisen laajalla maantieteellisellä alueella verrattuna siihen, että sovellettaisiin vain yhtä saman suuruista kustannusta kaikille suurasemainfran mastoille. Menetelmä sallii sekä verkkokäsitteen laajentamisen että yksittäisten asemien palvelujen myymisen asiakkaille, jotka mahdollisesti sellaista tarvitsevat. Seuraava kuva havainnollistaa kustannusten kohdentamisen yllä kuvatulla menetelmällä. 28
Kuva 8: Kuvitteellisen UHF-kanavanippu K:n infrakustannusten laskeminen Television lähetyspalvelujen kustannuksista merkittävä osa syntyy suorina kustannuksina verkoille (lähettimiin ja palveluiden tuottamiseen sekä niihin välittömästi liittyvät laitteet ja työt). Ne kohdistetaan suoraan televisiotoiminnalle. Tässä kustannusryhmässä on lisäksi eräitä työpanoksia ja laitteita, jotka eivät ole osoitettavissa suoraan jollekin yksittäiselle verkolle (MUXeille) vaan ovat aidosti yhteisiä. Nämä jaetaan tasan kyseisiä palveluita käyttäville verkoille (MUXeille). Verkon, eli kanavanipun kustannukset saadaan laskemalla yhteen kanavanipulle välittömästi aiheuttamisperiaatteen mukaan määritellyt ja sille kohdistetut jaettujen palvelujen kustannukset sekä yleiskustannukset. Kustannuserät ovat siis seuraavat: Lähettämisen kustannukset Muut suoraan kohdistettavissa olevat kustannukset (esim. lähettimien korjaus ja varaosat) Kanavanipun osuus o Suurasemainfran kustannuksista o Ali- ja täytelähetininfran kustannuksista o Siirron kustannuksista o Koostamis- ym. palveluiden kustannuksista o Tuotekehitys-, verkkosuunnittelu-, ym. kustannuksista o Yleiskustannuksista Kanavanippu on itse jaettu resurssi. Sitä käytetään useiden televisiokanavien, tulevaisuudessa myös muiden vastaavien palveluiden tuottamiseen. 29
Yleiskustannusten kohdentaminen palveluille Sellaiset osat hallintokustannuksista, joita ei voida edelleen kohdistaa aiheuttamisperiaatteella, jäävät yleiskustannuksiksi. Nämä yleiskustannukset jaetaan muiden keskeisten palveluiden (kuten radio) kanssa muiden tuotannollisten kustannusten suhteessa. Yleiskustannukset kuten ylimmästä johdosta, taloushallinnosta, HR-toiminnoista sekä muista tukifunktioista tulevat hallinnointiin liittyvät käyttökustannukset voidaan kohdentaa siinä suhteessa, mikä on niiden osuus tuotannollisista kustannuksista. Tällöin myös säännellylle tuotteelle hyväksytään niin suuri osuus näistä kustannuksista, kuin HMV-yrityksen säännelty toiminta on tuotannollisista kustannuksista. Tutkimus- ja kehitystoiminnoista aiheutuvat kustannukset tulee kohdentaa suoraan siihen kuuluvalle tuotteelle siltä osin kuin tämä on mahdollista. Niiltä osin kuin tutkimus ja kehitystoimintaa ei voida suoraan kohdistaa tietyn tuotteen tai palvelun kehittämiseen tulee soveltaa kohtuullisuusperiaatetta. T Kaikkien myyntiin liittyvien kustannusten tulee olla suoraan kohdennettuja palveluille. Mikäli HMV-yrityksen yleiskustannuksissa esiintyy yhteisiä markkinointikustannuksia, näiden ei tulisi olla merkittäviä. HMV-säännelty liiketoiminta Suomen DTT-markkinalla rakentuu pitkäjänteisten asiakassuhteiden pohjalle, joita on lukumääräisesti vähän. Nykyinen HMVpäätös ja Viestintäviraston voimassa olevan markkinamääritys eivät ole kannustaneet toimijoita säänneltyjen tuotteiden uusmyyntiin. Tällöin ei ole perusteltua hyväksyä säännellylle liiketoiminnalle merkittävää määrää yhteisiä (ei tuotteelle kohdistettuja) markkinointikustannuksia. Suhteessa säänneltyjen palveluiden liikevaihtoon nämä tulee olla merkittävästi alle HMV-yrityksen muille palveluille kohdennettavista vastaavista kustannuksista suhteessa niiden palveluiden liikevaihtoon. 3.4.6 Verkkojen kustannusten kohdistaminen palveluille (Kohdistus 4) Verkon (esim. MUX K) kustannukset, lisättynä osuudella yleiskustannuksista, jaetaan edelleen palveluille (esim. televisiokanava b) palvelun käyttämien palveluyksikköjen lukumäärän mukaan. Tällä hetkellä säädeltyjen palvelujen palveluyksikkö määritellään kanavan käyttämän kapasiteetin perusteella (1 Mb/s). Kapasiteettiin perustuvaa palveluyksikköä voidaan käyttää, kun tuotettava palvelu vastaa sen tuottamaa teknologiaa (esim. SD-kanava tuotettuna DVB-Tteknologialla ja HD-kanava tuotettuna DVB-T2 teknologialla). Tilanteessa, jossa esim. SDkanava tuotetaan DVB-T2:lla tilanne on erilainen. Lähes samalla kustannuksella voidaan toteuttaa yksi HD-kanava tai palvelumäärityksistä riippuen jopa neljä SD-kanavaa. Tällöin täytyy käyttää jotakin muuta palveluyksikön määrettä kuin kapasiteettia, ellei haluta merkittävää toimintaa ohjaavaa vaikutusta. Tilanne vaatii joka tapauksessa erillisen harkinnan. Viestintäviraston markkina-analyysin perusteella tullaan määrittämään säännellyt palvelut, joiden kustannussuuntautuneisuutta Viestintävirasto arvioi. Palvelun hinnan laskemistapa täsmentyy lopulliseen muotoonsa määrittelyn perusteella. Laskentamallia soveltaessa tulee kanavanipun kustannukset joka tapauksessa jakaa jollakin tavalla määritellyille palveluyksiköille, joita kanavien tai vastaavien palveluiden lähettäminen käyttää. Palveluyksiköille tulee näin yksikköhinta. Palvelun hinta on tällöin sen käyttämien palveluyksiköiden määrä kertaa yksikköhinta. 30
Kuva 9: Kuvitteellisen UHF-kanavanippu K:n kustannusten siirtäminen kuvitteellisen kanavan tai vastaavan palvelun S hintaan. 3.5 Kustannusten ja hinnan suhde 3.5.1 Kustannussuuntautunut hinta ja palveluiden käyttöaste Edellä kuvatulla tavalla saadaan kohdistettua kaikki palvelujen tuottamisesta syntyneet kustannukset palveluille tapauksessa, jossa koko kapasiteetti on käytössä. Tällöin myös oikein määritetty WACC-laskenta antaa teorian mukaan sitoutuneelle pääomalle oikean tuoton. Mikäli esimerkiksi toimiluvilla ja niiden ehdoilla saadaan tällainen tilanne syntymään, voidaan sanoa, että näin lasketut kustannukset vastaavat lain tarkoittamaa kustannussuuntautunutta hintaa. Muussa tilanteessa tarvitaan erillinen arviointi hinnan ja menetelmän sille kohdistamien kustannusten suhteesta. 3.5.2 Hinnan määrittelyyn liittyvät erityistilanteet Markkinoilla sekä kustannuksissa että kysynnässä saattaa tapahtua olennaisia muutoksia hyvinkin nopeasti, jolloin hintojen kustannusperusteisuuden mukaan myös hintojen tulee muuttua vastaavasti. Tällaisessa tapauksessa, jossa markkinoilla tapahtuu merkittäviä muutoksia, laki edellyttää Viestintävirastoa muuttamaan HMV-päätöstään. Tämä koskee myös hinnan asettamista tai valvontaa. 31