Manipulaatio on arvopaperimarkkinarikos

Samankaltaiset tiedostot
Kurssimanipulaatiota, muita väärinkäytöksiä vai heiluntaa?

Finanssimarkkinoiden asiantuntijana Fivassa

Finanssivalvonnasta. Ajankohtaista kuluttajien raha-asioista Erja Rautanen

Millaista suojaa sijoittaja tarvitsee?

Keneltä ostan sijoitustuotteeni?

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

"Pelkkää huijaustako"

1 (6) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 7/413/ Julkinen. Jan Michael Streng

Mitä jokaisen on hyvä tietää PS-säästämisestä?

Finanssivalvonta rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen

Mitä asiakkaan on hyvä tietää henkivakuutuksesta

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari

Laki Rahoitustarkastuksesta annetun lain muuttamisesta

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asianajajan työssä

Pitkäaikaissäästäminen Finanssivalvonnan näkökulmasta

Solvenssi II: Sisäiset mallit

Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto

MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS

Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta. Pörssin avoimet ovet , Miikka Kuusi, Meklari

FINANSSIVALVONTA

Eurooppalainen valvonnan vaikuttaja

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla

1.1 Tämä ohje täydentää omien osakkeiden hankintaa koskevia Pörssin sääntöjen luvun ja sääntökohtien säännöksiä.

Ohjeen jakson määräykset hankintojen määristä ovat väljempiä kuin asetuksen turvasatamalle asettamat enimmäisrajat.

HFT: mitä ja miksi? Muuttuvatko väärinkäytökset kuka valvoo ja miten?

Määräykset ja ohjeet X/2013

Miten listayhtiön viestintää säännellään?

Lainsäädäntöuudistukset REMITasetuksen

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla

1.1 Tämä ohje täydentää omien osakkeiden hankintaa koskevia arvopaperipörssin sääntöjen 5.3 luvun ja sääntökohtien säännöksiä.

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Eurooppalainen finanssivalvonta

Millaista suojaa sijoittaja tarvitsee?

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics

Määräykset ja ohjeet 6/2016

Määräykset ja ohjeet 10/2013

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8943 final LIITTEET 1 2.

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Euroopan unionin lainsäädäntö

Markkinaosapuolten velvoitteet REMIT-keskustelutilaisuus

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Lyhyeksimyynti mitä ja miksi?

Säästäjän vaihtoehdot. Sijoitus-Invest

Määräykset ja ohjeet 14/2013

FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Rikoslaki /39 30 LUKU ( /769) Elinkeinorikoksista

Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

Säästäjän vaihtoehdot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Finanssivalvonta Tavoitteet ja tehtävät

Määräykset ja ohjeet X/2013

TR Building Investment Research

Seuraamus- ja rikemaksun mitoittaminen

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group

Määrä. Kertaluontoiset veloitukset: 0. Oheispalveluihin liittyvät veloitukset: 0

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Finanssivalvonnan työjärjestys

Miten tunnistat mutkikkaan sijoitustuotteen?

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

ETF vai tavallinen osakerahasto?

MiFIR-julkistamisvelvoitteiden vapautukset ja lykkäykset

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT

ETF vai tavallinen osakerahasto?

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta

ETF vai tavallinen osakerahasto?

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution

Määräykset ja ohjeet 10/2013 Markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus - Yhteenveto lausunnoista

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja

Listayhtiön tiedonantovelvollisuuden sääntely

Miten Fiva valvoo pankkien ja vakuutusyhtiöiden riskejä?

Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista

ASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA. SISÄPIIRINTIEDON HALLINTAA KOSKEVA SUOSITUS ( , muut )

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka

Laki. Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta. Valvottavat

Sijoittajaviestinnän haasteet

Yhteistoimintamenettely

Asia. Asianosainen. Asian vireilletulo. Selostus asiasta. 09:06:28-09:08:23 KSOY antaa 19 myyntitarjousta hintaan 0 /MWh. Jokainen myyntitarjous

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

A. Huutokaupat ovat tärkeitä ainakin kolmesta syystä. 1. Valtava määrä taloudellisia transaktioita tapahtuu huutokauppojen välityksellä.

ILKKA-YHTYMÄ OYJ. Tiedonantopolitiikka

Jätealan ympäristörikokset

Warrantit. Vipuvaikutusta Tarjoava Vaihtoehto. Achieving more together

Määräykset ja ohjeet Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro Antopäivä Voimaantulopäivä FINANSSIVALVONTA Lisätietoja

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on

Hankintojen valvonta KKV:ssa. Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta kkv.fi. kkv.fi

MUUTOKSIA ARVOPAPERIMARKKINALAKIIN MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖ - DIREKTIIVIN VOIMAANSAATTAMISEN JOHDOSTA

Transkriptio:

Manipulaatio on arvopaperimarkkinarikos Sijoitus-Invest 17. 18.11.2010

Miksi Fiva on olemassa? Fiva työskentelee sen puolesta, että asiakkaat voisivat Suomessa asioida finanssialan palveluntarjoajien kanssa luottavaisin mielin.

Mitä Fiva valvoo? Valvottavien toiminta on terveellä pohjalla Valvottavilla on riittävästi pääomaa ottamiinsa riskeihin nähden Valvottavat eivät ota toiminnassaan kohtuuttomia riskejä Asiakkaille ja sijoittajille tuotteista, palveluista, palveluntarjoajista ja pörssiyhtiöistä annettu informaatio on laadultaan hyvää Menettelytavat finanssimarkkinoilla ovat asialliset Maksujärjestelmät toimivat

Fivan organisaatio Eduskunnan pankkivaltuusto Finanssivalvonnan johtokunta Sisäinen tarkastus Hallintoyksikkö Pekka Peiponen Johtaja Anneli Tuominen Johdon sihteeristö Erkki Kontkanen Viestintä Terhi Lambert-Karjalainen Instituutiovalvonta Marja Nykänen Riskienvalvonta Jukka Vesala Markkinavalvonta Jarmo Parkkonen Menettelytapavalvonta Erja Rautanen

Manipulaatio Manipulaation perimmäinen tarkoitus on joko suoraan tai välillisesti vaikuttaa arvopaperin hintaan nostamalla, laskemalla tai ylläpitämällä arvopaperin kurssia tiettyä tointa tai tarvetta varten ja vääristynyttä kurssitasoa hyväksikäyttäen hankkia taloudellista hyötyä.

Mikä on manipulaatiota Informaatiomanipulaatio = valheet, huhut Transaktiomanipulaatio = liiketoimet Markkinavoimamanipulaatio = markkinavoiman väärinkäyttö

Sanallinen manipulaatio Valehteleminen markkinoille Virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon levittäminen Kerrotaan sekä hyviä että huonoja juttuja kurssimuutoksen aikaansaamiseksi Myös chattipalstoilla Kuka tahansa voi kertoa valheita markkinoille Pienetkin äänet voivat kuulua

Keitä markkinat kuuntelevat? Liikkeeseenlaskijoita Analyytikkoja Suuria osakkeenomistajia Tarjouksentekijöitä Toimittajia

Transaktiomanipulaatio Valehteleminen pörssin elekielellä Esikaupat Näennäiskaupat Aidot kaupat Meklari / välittäjä Online-kauppa Ole oma meklarisi

Esikaupat Advancing the bid Harhaanjohtaminen osto- tai myyntitarjouksilla Houkutteleminen transaktioihin ja spreadin muuttaminen Ristiriitaisten signaalien lähettäminen Osto/myyntitarjouksen tekeminen myynti/osto osto/myyntitarjouksen peruuttaminen (ennen kauppaa)

Näennäiskaupat Kauppa samaan intressipiiriin kuuluvien tahojen kanssa Omistusoikeus ei aidosti ja tosiasiallisesti siirry ulospäin näyttää siirtyvän nouseviin tai laskeviin kursseihin

Näennäiskaupat Matched orders kaupat kavereiden kesken markkinoiden tietämättä ennalta sovitut kauppasarjat, joilla nostetaan/lasketaan kurssia edestakaiset kaupat Circular trades karusellikaupat Painting the tape luodaan kurssitrendi, jolla saadaan esim. momentumtreidaajat liikkeelle stop-loss toimeksiantojen laukaiseminen saattaa warrantti knockouttiin

Aidot kaupat Marking the close arvopaperit ostetaan päivän päätteeksi ja määrätään päätöskurssi vaikutetaan esim. johdannaiseen tai muuhun viitearvoon Parking and warehousing bulvaanina toimiminen, niin ettei toisen osapuolen tarvitse liputtaa/tehdä julkista ostotarjousta taustalla salainen sopimus tai muu yhteisymmärrys

Markkinavoimamanipulaatio Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö tarjonnan ja kysynnän kontrollointi hinnan kontrollointi Cornering shorttaajien nurkkaaminen pakottaa shortaaja toimittamaan arvopaperit keinotekoisiin tai ylihintaisiin arvoihin ostamalla koko likviditeetin Squeezing ei selkeää eroa corneringiin

Markkinavoimamanipulaatio Pumping and dumping osto, osto, osto, myynti, myynti, myynti Trashing and cashing myynti, myynti, myynti, osto, osto, osto

Seuraamukset I RL 51 luvussa säännökset kurssivääristämisestä 3 4 Kurssin vääristäminen: Tuomittava kurssin vääristämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi Törkeä kurssin vääristäminen: Vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta

Seuraamukset II Julkinen huomautus tai varoitus henkilölle, joka laiminlyö tai rikkoo muulla kuin RL:ssa säädetyllä tavalla markkinoiden väärinkäyttöä koskevia säännöksiä Seuraamusmaksu julkisen varoituksen ohella ei määrätä jos asia vireillä rikosprosessissa oikeushenkilölle, jos teko tehty sen puolesta tai hyväksi ja tekijä johtoon kuuluva / työsuhteessa / toimeksianto ja johto tiesi tai olisi pitänyt tietää teosta max 10 000 / 200 000 euroa Tutkintapyyntö

YHTEYSTIEDOT KIITOS! laila.hietalahti@finanssivalvonta.fi puh. 010 831 5244 www.finanssivalvonta.fi