EU:n viestintälainsäädäntöuudistus. Martin Andersson Viestintävirasto

Samankaltaiset tiedostot
8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen

EU:n sähköisen viestinnän sääntelyn uudistamista koskevat ehdotukset (U 68/2016 vp) Sini Wirén /Verkko-osasto Tanja Müller /Palvelu-osasto

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja

Direktiivi Euroopan sähköisen viestinnän säännöstöstä

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

EUROOPAN PARLAMENTTI

Euroopan tietosuojavaltuutettu

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

PSI-direktiivin tilannekatsaus

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B

Rautatiealan sääntelyelin valvoo markkinoiden tasapuolisuutta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, , s. 33.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

EU:N UUSI TIETOSUOJA- ASETUS

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys tietoyhteiskuntakaaresta

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin

EPV:N OHJEET MAKSAMATTOMISTA LAINOISTA JA ULOSMITTAUKSESTA EBA/GL/2015/ EPV:n ohjeet. maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/587. Tarkistus

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Hanke: asiakirjojen julkisuuteen sovellettava jäsenvaltioiden lainsäädäntö

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 249 final LIITTEET 1 ja 2.

EHDOTUS UNIONIN SÄÄDÖKSEKSI

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. maaliskuuta 2013 (OR. en) 6867/13 Toimielinten välinen asia: 2012/0224 (APP) INF 27 ARCH 4 OC 95

LAUSUNTO VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1

DSM-EHDOTUS. U 68/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle DSM-uudistusehdotuksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 17.2.

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

16498/08 VHK/tan DG C II B

Paikkatiedon luovuttamisen pelisäännöt

NEUVOSTON PERUSTELUT

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus

LAKIUUDISTUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON NÄKÖKULMASTA. Heljä-Tuulia Pihamaa Toimistopäällikkö

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVIKSI Toimiluvat teletoimintaan taajuusalueella megahertsiä

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset. Tietosuojavastaava Outi Salmela,

Varmaa ja vaivatonta viestintää

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2017 (OR. en)

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Ref. Ares(2014) /07/2014

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Asiat, joista käydään keskustelu

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

1995 Schengen Sisämarkkinat

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

Viestintäviraston kannanotto taajuusresurssien jaosta mobiililaajakaistaliittymille verkkoneutraliteettisääntelyn puitteissa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Johdanto. 2. Tämän asian käsittelyn edistäminen on yksi puheenjohtajavaltio Maltan tärkeimmistä lainsäädäntöprioriteeteista. 8672/15.

Kaupunginhallitus Liite EU:n tietosuoja-asetus Vaikutukset ja toimeenpano Etelä-Savossa TF

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A

10788/2/15 REV 2 ADD 1 team/ip/akv 1 DPG

Tietosuoja-asetus ja sen kansallinen implementointi

Transkriptio:

EU:n viestintälainsäädäntöuudistus Martin Andersson Viestintävirasto 18.11.09

Euroopan Unionin toimielimet; ministerineuvosto Euroopan unionin ministerineuvosto edustaa yksittäisiä jäsenvaltioita neuvosto on EU:n toimielimistä se, jossa päätökset pääasiallisesti tehdään neuvostossa päätettävät asiat valmistellaan työryhmissä ja pysyvien edustajien (COREPER) kokouksissa, johon ministeriöiden virkamiehet osallistuvat Kun neuvostoon kokoontuvat valtion- tai hallitusten päämiehet, sitä kutsutaan Eurooppaneuvostoksi Jokainen EU-maa toimii vuorollaan puoli vuotta neuvoston puheenjohtajana 19.11.09 2

Euroopan Unionin toimielimet; parlamentti Euroopan parlamentti (EP) edustaa EU:n kansalaisia, jotka ovat valinneet sen välittömillä vaaleilla EP jakaa lainsäädäntö- ja budjettivallan Euroopan unionin neuvoston kanssa EP:n hyväksyy tietoyhteiskuntaa koskevat direktiivit ja asetukset yhteispäätösmenettelyllä neuvoston kanssa EP voi hylätä neuvostossa hyväksytyn säädöksen 19.11.09 3

Euroopan Unionin toimielimet; komissio Euroopan komissio on riippumaton jäsenvaltioiden hallituksista ja se ajaa EU:n yhteistä etua Komissio koostuu 27 jäsenestä, jotka valitaan viideksi vuodeksi Komission päivittäisestä työstä vastaavat sen virkamiehet, joita on noin 25 000 Komissio tekee lainsäädäntöesityksiä ja valvoo, että EU:n politiikkaa harjoitetaan asianmukaisesti Lisäksi komissio on EU:n toimeenpaneva elin, joka on vastuussa parlamentin ja neuvoston tekemien päätösten täytäntöönpanosta. 19.11.09 4

EU:n muut toimielimet Myös kahdella muulla toimielimellä on tärkeä tehtävä: Euroopan yhteisöjen tuomioistuin varmistaa, että Eurooppa-oikeutta noudatetaan, ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin tarkastaa unionin toiminnan taloushallinnon EU:lla on toimielinten lisäksi muita laitoksia, joilla on omat erityistehtävänsä, esim. Euroopan keskuspankki vastaa EU:n rahapolitiikasta Euroopan tietosuojavaltuutettu varmistaa, että henkilötietojen käsittelyssä kunnioitetaan ihmisten oikeutta yksityisyyteen Lisäksi on perustettu erillisvirastoja, jotka hoitavat tiettyjä teknisiä, tieteellisiä tai hallinnointitehtäviä, esim. Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto (ENISA) 19.11.09 5

EU-normit Asetus (Regulation) Suoraa sovellettavaa lainsäädäntöä Kahdesti käytetty teletoiminnan osalta; tilaajayhteyksien vuokraaminen ja kansainvälisen verkkovierailun hinnoittelu Direktiivi (Directive) Sitova lainsäädäntöohje Yhteispäätösmenettely parlamentin kanssa harmonisointiasioissa Komissiolla oikeus hyväksyä itse kilpailudirektiivit Päätös (Decision) Sitova päätös yksittäisessä asiassa Suositus (Recommendation) ei sitova ohje, josta poikkeaminen on kuitenkin perusteltava komissiolle 19.11.09 6

Miten direktiivi syntyy Komission valmistelu konsulttiselvitykset kuuleminen tiedonanto kuuleminen Komission ehdotus Parlamentin 1. käsittely / Ministerineuvoston työryhmä Ministerineuvoston ehdotus Parlamentin 2. käsittely Komission sovitteluehdotus Ministerineuvoston lopullinen päätös 19.11.09 7

EU:n sähköisen viestinnän sitovat säädökset (1) Asetukset kansainvälinen verkkovierailu aluetunnuksen ".eu" perustaminen Harmonisointidirektiivit Kehysdirektiivi Valtuutukset ja toimiluvat Yleispalvelujen tarjoaminen Käyttöoikeudet ja yhteenliittäminen Tietosuoja sähköiset allekirjoitukset telepäätelaitteet: R&TTE (CE-merkintä) ja EMC 19.11.09 8

EU:n sähköisen viestinnän sitovat säädökset (2) Kilpailudirektiivit Kilpailu sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen markkinoilla Kilpailu telepäätelaitemarkkinoilla Päätökset palvelunumero 116 19.11.09 9

EU:n viestintälainsäädännön uudistaminen - ehdotus annettiin 13.11.2007 - hyväksytään lopullisesti lähiviikkoina 19.11.09 10

Komission ehdotukset Komission lakipaketti sisälsi: kaksi direktiiviehdotusta, joilla muutetaan viittä nykyistä direktiiviä asetuksen, jolla perustetaan telemarkkinaviranomainen markkinasuosituksen (7 merkityksellistä markkinaa 18 sijasta) Komission ehdotuksilla oli kolme päätavoitetta: parantaa sääntelyä tehostaa sisämarkkinoita edistää kuluttajien oikeuksia! ehdotukset siirtäisivät myös päätäntävaltaa jäsenvaltioilta komissiolle 19.11.09 11

Lakipaketin käsittely Ministerineuvoston yhteinen kanta valmistui 16.2.2009 komission ehdotuksiin tehtiin lukuisia muutoksia ja torjuttiin vallan keskittäminen komissiolle Neuvosto ja EU-parlamentti neuvottelivat alustavan kompromissin EU-parlamentti äänesti lakipaketin kumoon täysiistunnossa 5.5.2009 Ministerineuvosto ja parlamentti aikaansaivat kompromissin sovittelumenettelyssä 4.11.2009 parlamentti luopui vaatimuksesta, että internetin käyttöä olisi voinut rajoittaa ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä. Käyttäjälle taataan kuitenkin kuulemismenettely, jos telepalvelun käyttöä on pakko katkaista. 19.11.09 12

Taajuuksien harmonisointi yhteistyötä jäsenvaltioiden ja komission välillä lisätään strateginen suunnittelu ja harmonisointi komissio voisi laatia monivuotisen taajuuspolitiikkaohjelman EU-tasolla voitaisiin määritellä taajuuskaistoja, joilla jäsenvaltioiden tulisi sallia toimilupien edelleen siirrettävyys. Jos taajuudet on annettu ilmaiseksi, niin päätöstä ei tarvitsisi noudattaa yksittäisiä toimilupia voidaan käyttää poikkeustapauksissa kuten taajuushäiriöiden välttämiseksi, teknisen palvelutason turvaamiseksi tai muun yleisen edun turvaamiseksi (yleisradiotoiminta) 19.11.09 13

Viestintäviranomaisten yhteistoimielin Nykyisen ERG:n tilalle perustetaan asetuksella BEREC (Body of European Regulators for Electronic Communications) regulaattoreista koostuva riippumaton neuvoa antava toimielin antaa lausuntoja sääntelyehdotuksista komissiolle ja parlamentille antaa lausuntoja HMV-päätöksistä antaa lausuntoja rajat ylittävistä riidoista julkaisee vuosittaisen raportin viestintäalan kehityksestä BEREC:llä oma toimisto (tarkoin rajattu määrä työntekijöitä, ilmeisesti enintään 18) rahoitetaan yhteisövaroin ja vapaaehtoisilla jäsenyysmaksuilla 19.11.09 14

Käyttäjän oikeuksien lisääminen numeron siirrettävyys tulisi tapahtua yhden työpäivän aikana Teleyritysten tulisi sopimuksissa kertoa tarjottavien palvelujen laadun vähimmäistaso viranomaiset voisivat asettaa palvelutasoa koskevia vaatimuksia teleyrityksille jäsenvaltioiden on erityistoimenpiteillä varmistettava vammaisille yleispalvelu kohtuuhintaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että saatavilla on interaktiivisia hintaoppaita palveluntarjoajan tulee ilmoittaa menettelyistä, joita on ottanut käyttöön mitatakseen ja ja muokatakseen tietoliikennettä välttääkseen verkon ylikuormittumista 19.11.09 15

Komission lisävaltuudet Komissio voi vaikuttaa kansallisen viranomaisen asettamiin HMV-velvoitteisiin jos komissio on eri mieltä velvoitteista asiasta neuvotellaan viranomaisen, komission ja BEREC:n välillä (2 kk viive) komissio voi antaa asiasta suosituksen kansallinen viranomainen voi kuitenkin lopullisessa päätöksessä poiketa komission suosituksesta Komission päätös harmonisoinnista komissio voi suosituksen lisäksi antaa harmonisointipäätöksen, mutta vain kaksi vuotta sen jälkeen kun on todettu, ettei suositus ole toimiva ratkaisu 19.11.09 16

Uudet HMV-velvoitteet verkon ei aktiiviset osat (esim. ylimääräiset kuidut, ns. dark fiber) voidaan määrätä vuokrattavaksi pääsy paikannuspalveluihin teleyrityksen toiminnallinen erittely (functional separation) voidaan käyttää viimeisenä keinona kilpailun turvaamiseksi viranomaiset tulisi hinnoitteluvelvoitteissa huomioida investointien tuottavuus ja verkkokilpailun jatkuvuus 19.11.09 17

Tietosuoja teleyritysten on ilmoitettava tietoturvaloukkauksista viranomaiselle ja myös käyttäjälle, jos siitä on todennäköisiä haittoja viranomainen ilmoittaa verkkojen turvallisuuden loukkauksista tarvittaessa ENISA:lle viranomaiset tekevät vuosittaisen raportin turvallisuudesta ja eheydestä ENISA:lle suoramarkkinointi, esim. sähköpostilla vaatii käyttäjän suostumuksen ja suoramarkkinointi, jossa salataan lähettäjän henkilöllisyys on kielletty 19.11.09 18