FTR:n jälkikatselmus 21.6.2004 Läsnä: Pasi Ahlavaara Ari Karjalainen Anna-Kristiina Ritola Teemu Saukonoja Reetta Sinkkilä Mika Timonen Tarkastelun kohde: Käyttöliittymäsuunnitelman FTR 16.6.2004 FTR:ssä huomautettujen kohtien perään on lisätty jälkikatselmuksessa keksitty ratkaisu ongelmalle. Huomatettuihin kohtiin joko toteutetaan parannus, jätetään kokonaan toteuttamatta tai todetaan huomatettu kohta käyttöliittymäsuunnitelmassa olleeksi virheeksi. 3.1 Työntekijän lisääminen työpisteeseen Käyttöliittymäsuunnitelmassa henkilön nimi joko löytyy ennestään tai lisätään, mikä on vastoin vaatimusmäärittelyn kuvausta. (Ari) (Toteutetaan henkilön nimen löytyminen vanhoista ajan salliessa tai keksitään jokin eri tapa) Kuvan (s.13) lisättävässä huoneessa ei oteta huomioon hoitosuhdetta. (Ari) (Virhe kuvassa) Henkilön lisäämisessä tarvittavia kenttiä ei ole lisäämisen yhteydessä, vaan joudutaan lisäämään muuta kautta. (Mika) (Toteutetaan henkilön lisäämiseen lisäkentät) Tavallisessa tapauksessa kaikki-näkymä järjestetty työpisteen vapauden mukaan, mistä tulee hoitoaste, voidaanko henkilö laittaa kokonaan tyhjään vai ei? (Juhani) (?) Miten näkyy, mikä on tilanne myöhemmin tietyllä aikavälillä? (Juhani) (Ei toteuteta aikavälihakua) Miten käsitellään palaava työntekijä? (Juhani) (Toteutetaan palaavan työntekijän käsittely, jos 3.1:n eka kohta toteutetaan) Pitääkö täyttöaste laskea itse, jos aikoo sijoittaa henkilön myöhemmin? (Juhani) (?) Kuvassa 9 Limaliero on kaksi kertaa. (Juhani) (Virhe kuvassa) Toivottavasti järjestelmä täyttää jo saatavilla olevat tiedot henkilöstä automaattisesti. (Juhani) (Toteutetaan henkilön tietojen automaattinen täyttö tai sitten ei toteuteta) Mitä yläkulman kolmiot tarkoittavat? (Juhani) (Ok, tulee pelkät linkit) Työsuhteista ei näy loppumispäivää. (Pasi) (Toteutetaan työsuhteiden loppumispäivän näkyminen)
3.2 Työntekijän poisto työpisteestä Tapauksen 3.2.1 alkuteksti on epäselvä eikä aukea. (Teemu) (Virhe tekstissä) Kun luovutetaan tavara, laitetaan checkboxiin merkintä. (Teemu) (Toteutetaan siten, että otetaan rasti pois) Jos poistetaan rasti kohdasta vapauta työpiste, mitä tapahtuu (kuva 22)? (Teemu) (Toteutetaan painikkeena) Voidaanko henkilö deaktivoida, jos hänellä on vielä tavaroita? (Pasi) (Toteutetaan siten, että voi) Lähtevissä ei erotu henkilökortin laatu (kuvallinen/kuvaton) vastoin vaatimusmäärittelyn vaatimusta V8. (Juhani) (Toteutetaan siten, että kortti tarkoittaa kuvatonta korttia, koska ne halutaan saada takaisin) Näkyykö työpisteen varaus työpisteellä, jos työsuhde on päättynyt esim. eilen, eikä työpistettä ole vielä vapautettu (lähtevien muistutuslistalta?). (Juhani) (?) Miten eroaa työpisteen vapauttaminen ja toinen tapaus (poista työpisteestä??)? (Juhani) (Ok, toinen liittyy lähtevien jo listalla olevan työpisteen vapauttamiseen, toinen tapaus vielä siellä olemattoman) 3.3 Henkilön etsiminen Henkilöhaussa näytetään huoneen muutkin työntekijät, mikä tekee listauksesta pitkän. (Mika) (Toteutetaan näyttämättä muita henkilöitä) Mitä jos henkilöä ei löydy? (Mika) (Toteutetaan siten, että kerrotaan, ettei hakuehdoilla löytynyt mitään) Haun tuloksessa pitäisi vaatimusmäärittelyn mukaan antaa tietoa henkilöille annetuista tavaroista. (Ari) (Ei toteuteta tavaroiden näyttämistä) Miten haku toimii? Käykö jokerimerkit? (Juhani)(Toteutetaan ilman jokerimerkkejä) Miksei ole aikaväli hakua? (Juhani) (Ei todennäköisesti toteuteta) Tarvitaanko todo-lista? (Juhani)(Ei toteuteta erillistä todo-listaa) 3.4 Kuka työskentelee huoneessa C478? Haussa voitaisiin näyttää muutkin henkilöön liittyvät tiedot, kuten tavarat. (Mika) (Ei toteuteta tavaroiden näyttämistä) Hakuboksien järjestely on pielessä. (Mika) (Virhe kuvassa)
Miten haku toimii? Käykö jokerimerkit? (Juhani)(Toteutetaan ilman jokerimerkkejä) Miksei ole aikaväli hakua? (Juhani) (Ei todennäköisesti toteuteta) Tarvitaanko todo-lista? (Juhani) (Ei toteuteta erillistä todo-listaa) 3.5 Työpisteessä X työskentelevät henkilöt Pitäisikö voida etsiä myös työpisteiden mukaan? (Mika) (Ei toteuteta työpistehakua) Kumpulaan on tulossa myös 12 työpisteen työhuoneita. (Juhani) (Ok) 3.6 Työpisteen lisääminen huoneeseen C678 Miten työpisteet nimetään, pitäisikö käyttäjän voida nimetä itse? (Pasi) (Ei toteuteta työpisteiden itsenimeämistä, vaan työpisteiden nimeämisestä tehdään automaattinen) 3.7 Työpisteen poisto huoneesta F348 Mitä tapahtuu ihmiselle, jonka työpiste poistetaan, joutuuko hän ei-huoneeseen? (Pasi) (Toteutetaan siten, että järjestelmä varoittaa ko. Tilanteessa ja työpisteellä olleet henkilöt joutuvat ei-huoneeseen ) 3.8 Muistutuslista puutteellisista tiedoista Nimi saapuvat on huono. (Pasi) (Ok, mutta toteutetaan silti saapuvat nimisenä) Tarvitaanko erillinen puutteellisten tietojen lista? (Pasi)(Ei toteuteta erillistä puutteellisten tietojen listaa) Voidaanko listaa skrollata? (Reetta) (Toteutetaan siten, että skrollaaminen on mahdollista) Tarvitaanko listalle hakumahdollisuus? (Reetta) (Toteutetaan jonkinlainen haku- ja järjestämismahdollisuus) Voidaanko tätä kautta lisätä huoneeseen/työpisteeseen, ja jos voidaan, miten huoneen/työpisteen haku tapahtuu? (Mika) (Ei toteuteta lisäystä tätä kautta) Päivitä nappi puuttuu. (Mika) (Virhe kuvassa)
3.9 Muistutuslista palautettavista tavaroista Rastien lisääminen checkboxeihin ei ole informatiivistä. (Teemu) (Toteutetaan siten, että rasteja poistetaan ja kentät nimetään uudestaan.. nyyh. 4-2) Voidaanko listaa skrollata? (Reetta) (Toteutetaan siten, että skrollaaminen on mahdollista) Tarvitaanko listalle hakumahdollisuus? (Reetta) (Toteutetaan jonkinlainen haku- ja järjestämismahdollisuus) 3.10 Työntekijän tietojen muokkaaminen Henkilön tietojen muuttamisen yhteydessä tarvitaan h. tunnus (muodostuu etu- ja sukunimestä) ja henkilötunnus. Henkilön tiedoista kotipuh., osoite yms. eivät ole välttämättömiä. (Juhani) (?) Pääseekö tietoja editoimaan vain sukunimen kautta vai suoraan? (Mika) (Pääsivulle ei tule suoraeditointia, saapuvien ja lähtevien listalle tulee) Peruutus-toiminto puuttuu. (Reetta) (Toteutetaan peruutusmahdollisuus) 3.11 Työntekijän työpisteen varauksen jatkaminen Varauksen jatkamisesta puuttuu päivämäärä. (Pasi) (Toteutetaan lisäämällä tekstikenttä?) Mitä henkilölle tapahtuu varausta jatkettaessa? (Mika) (?) Mihin asti varaus jatkuu? (Juhani)(Toteutetaan siten, että jatkon voi itse määritellä) Miten huomataan varausta jatkettaessa, ettei tule päällekkäisiä varauksia? (Juhani) (työpisteen täyttöasteen nousu?) Miten havaitaan virkavapaalle lähtevät ja virkavapaalta palaavat työntekijät? (Juhani) (?) Dokumentin alkuosa: Sivun yksi kuvat virhe (väärä paikka). (Juhani) (Virhe kuvassa)
Luku 1 Ei huomattamista. (kaikki) Luku 2 Miten määritellään eniten vapaita työpisteitä? (Juhani) (?) Miten erotetaan esim. professorille sopivat huoneet? (Juhani) (Toteutetaan siten, että huoneissa oevia työpisteitä ei eroteta toisistaan) Onko kaikki-näkymä aina tilassa, jossa työpisteet, joissa on eniten tilaa ovat ylimpänä? (Juhani) (Toteutetaan siten, että kaikki-näkymää joutuu järjestämään välillä ) Ei ole selvää, miten lisätään ja poistetaan työhuoneita. (Antti) (Toteutetaan työhuoneiden lisäys ja poisto vielä tuntemattomalla tavalla) Helsingissä 22.6.2004 Anna-Kristiina Ritola