Syksyn horoskoopit toivottomat Kauris Kauriin syksyssä ei ole mitään odotettavaa. Olosi on yhtä surkea kuin syksysää eikä mielialasi pohjalta paljon kohoa. Syksysi menee yhtä huonosti kuin Bambin äidillä. Koulu: Älä turhaan stressaa tulevaa koeviikkoa, sillä se menee kuitenkin huonosti. Rakkaus: Rakkaus on sinulle aivan vieras termi. Se ei ilmene sinulle missään muodossa syksyn aikana. Biisi: Ismo Alanko Vittu ku vituttaa Vesimies Vesimies itkee kuin saavista kaatamalla läpi syksyn. Tuskin edes ehdit nousta sängystä, kun möhlit jo kaiken mahdollisen. Koulu: Luulet onnistuvasi äidinkielen esseessä, mutta kirjoitatkin täysin aiheen vierestä. Rakkaus: Jos olet saanut aikaseksi yhtäkään romanssia syksyn aikana, ehdit kusta nekin jo ennen joulua. Biisi: Nikke Ankara Perjantai 13. Kalat Kalojen syksy on pelkkää räpiköimistä kuivalla maalla. Yrität kaikkesi, mutta tulos ei näy missään. Stressi painaa mieltä enemmän kuin ankkuri, eivätkä helpotuksen portitkaan näytä aukeavan. Koulu: Stressaat tulevaa matikan koetta niin paljon, että
nukut koeaamuna pommiin, etkä ehdi kokeeseen. Rakkaus: Kaihdat rakkautta kuin petokalaa, etkä uskalla lähestyä kiinnostuksesi kohdetta, sillä pelkäät jääväsi katiskaan. Biisi: Antti Tuisku Hiton pelkuri Oinas Panostat kaikkeen turhaan ja takkuilet ystävillesi kuin kesyttämätön villaturkki. Loputon syysväsymys ei auta yritteliäisyyttäsi ollenkaan. Koulu: Keskittymisesi kohdistuu kaikkeen muuhun kuin koulunkäyntiin, eivätkä numerosi nouse paljon vitosen yläpuolelle. Rakkaus: Vaikka kovakaan työ ei todennäköisesti tule pelastamaan parisuhdetta, nyt jos milloinkaan kannattaa tehdä töitä sen eteen. Biisi: Lily Allen Fuck You Härkä Ihmettelet miksi kaikki kaverisi ovat syksyn aikana hävinneet ympäriltäsi. Vastaus on yksinkertainen: Saat sarvesi ristiin jokaisen kanssa joka helvetin asiasta, eikä kukaan jaksa enää kuunnella sinua. Koulu: Koulussa yksinäisyyden lisäksi unohdat koeviikon, eikä kukaan kavereistasi ole muistuttamassa. Rakkaus: Luonnollisesti yksinäinen on yksinäinen kaikin puolin; kerro ihmisille sitten kun päätät lopettaa valittamisen. Biisi: PMMP Viimeinen valitusvirsi
Kaksoset Kaksoset haluaisivat saada syksyn aikana paljon aikaiseksi, ja pystyisivätkin siihen jos vain saisivat nostettua itsensä sängyn pohjalta edes kerran. Toivot, että sinulla olisi kaksonen, joka tekisi kaiken puolestasi. Koulu: Lukio-opintosi kaivavat itselleen hautaa. Varaudu uusimaan ainakin kaksi kurssia tältä jaksolta. Rakkaus: Tulet riitelemään rakkaittesi kanssa, jos sinulla sellaisia edes on. Biisi: Skandaali Ei pysty Rapu Syksy ei taida olla rapujen vuodenaika. Ravustuskausi on loppunut, etkä kiinnosta enää ketään. ole Koulu: Sekoitat koeviikon kokeiden järjestyksen etkä lukenut ensimmäisiin kokeisiin ollenkaan, kun ne koittavat. Rakkaus: Sinkut ravut pysyvät sinkkuina ja parisuhteessa olevien rapujen parisuhde tulee väistämättömästi loppumaan syksyn aikana. Biisi: Kakkmaddafakka Forever Alone Leijona Hukutat huolesi alkoholiin ja otat aamulla vielä tasoittavat nimikkoviinaasi paetaksesi krapulan tuottamaa tuskaa. Luonnollisesti tämä elämääsi minkäänlaista helpotusta. ei tuo Koulu: Opetus ei jostain kumman syystä painu mieleesi, ja koeviikko tulee olemaan tuskan täyteinen. Rakkaus: Varo ettet nappaa baarista ihan ketä tahansa tai seuraukset ovat kammottavat.
Biisi: Eppu Normaali Baarikärpänen Neitsyt Varaudu pitkään ja kiviseen pyllymäkeen, sillä murheita ilmaantuu yksi toisensa perään, eivätkä jalkasi enää kanna. Koulu: Heti kun olet saanut edelliset koulutehtävät valmiiksi, uusia kasautuu pinoittain. Jos haluat saada hyviä arvosanoja, sinun on luovuttava sosiaalisesta elämästäsi täysin. Rakkaus: Olet ja pysyt merkkisi mukaisena, joten sinun on turha katsella ympärillesi pilke silmäkulmassa. Biisi: Petri Nygård Mua vituttaa Vaaka Vaaka on täysin epätasapainossa. Syksymasennuksen aiheuttamat kilot ovat korkeuksissa ja koulumenestys laahaa maata. Koulu: Kuten sanottu, käytät aikasi opiskelun sijaan syömiseen. Arvosanat ovat valintojesi mukaisia. Rakkaus: Rakkauskaan ei kukoista. Katsotaan sitten kun on kesäkunto saavutettu. Biisi: Britney Spears Work Bitch Skorpioni Jos et halua kokea täydellistä epäonnistumista, älä kokeile syksyn aikana mitään uutta. Matalalla profiililla saatat pärjätä tämän syksyn jopa hengissä. Koulu: Kokeisiin lukiessakin kannattaa pysyä samassa vanhassa lukutyylissä: vilkaise kirjaa edellisenä iltana.
Rakkaus: Jokuhan skorpionilla on aina piikissä, mutta tällä kertaa tunteet näyttävät varsin yksipuolisilta. Kannattaa varoa pistämästä liian kovaa. Biisi: Mikael Gabriel Ykspuolista rakkautta Jousimies Tuntuu kuin ampuisit itseäsi jousella kankkuun, tai että joku muu ampuisi sinua tai että koko maailma ampuisi sinua samaan aikaan. Koulu: Et tule toimeen opettajien kanssa ollenkaan, ja hyvistä koetuloksista huolimatta kurssiarvosanasi hipovat pohjamutia. Rakkaus: Exäsi ahdistelee sinua kaikin mahdollisin tavoin. Jos sinulla ei ole exää, saat ahdistelijan luokaltasi. Biisi: Apulanta Poistuisitko mun elämästäni Aurinkoiset keväthoroskoopit ovat täällä! Lue, mitä horoskoopit lupaavat keväällesi. Oinas Keväiset auringonsäteet sytyttävät sinut suorastaan ilmiliekkiin. Ota kaikki irti vähä vähältä pitenevistä päivistä kevääseen heräävä maailma voi yllättää sinutkin. Rakkaus: Vappuheila löytyy usein sieltä, odottaa. Älä kuitenkaan odota mitään vakavaa. Kevään tunnuskappale: Tove Lo Talking body mistä vähiten
Julkkistoteemieläin: Taylor Swift Härkä Lumen alta päivä päivältä paljastuva luonto uskaltaa versoa uutta elämää. Uskalla sinäkin keskittyä tänä keväänä henkiseen ja fyysiseen kasvuun ja hyvinvointiin, ja jätä kouluhuolet ja murehtiminen taka-alalle. Rakkaus: Flirttiä on ilmassa. Henkilö, johon et ennen kiinnittänyt huomiota tahtoo tehdä lähempää tuttavuutta. Lopputulos on kiinni yksin sinusta. Kevään tunnuskappale: Colbie Caillat Try Julkkistoteemieläin: Demi Lovato Kaksoset Jatkuvan kasvun, muutoksen ja uuden elämän keskellä sinusta tuntuu, ettet elä elämääsi aivan täysillä. Sinnittele vielä vähän aikaa! Kesä tuo mukanaan uusia seikkailuja. Rakkaus: Eräs on tavoitellut huomiotasi jo jonkin aikaa, mutta tahdot enemmän. Seuraa unelmiasi; juuri nyt villillä ja vapaalla sinkkuelämällä on elämällesi enemmän tarjottavaa. Kevään tunnuskappale: Benjamin Underdogs Julkkistoteemieläin: Khloe Kardashian Rapu Kuluneen talven aikana olet laittanut toisten tunteet omiesi edelle, ja oma hoivaviettisi on polttanut sinut loppuun. Anna tämän kevään olla itsekästä aikaa. Pistä omat tunteesi etusijalle. Rentoudu ja tee asioita, joista itse nautit. Rakkaus: Vastakaiuton rakkaus sitoo sinua menneeseen. Päästä
irti ja voit löytää jotain upeaa. Kevään tunnuskappale: G.R.L. Ugly Heart Julkkistoteemieläin: Oprah Winfrey Leijona Auringonvalosta saamasi energia saa sinut suorastaan säihkymään. Varo kuitenkin polttamasta läheisiäsi, tai saat huomata seurausten kantavan pitkälle kesään. Rakkaus: Olet silmäillyt jotakuta erityistä jo pitkään. Nyt on tilaisuutesi, iske kiinni! Kevään tunnuskappale: Ellie Goulding Burn Julkkistoteemieläin: Jennifer Lopez Neitsyt Keväinen luonto motivoi sinuakin kasvamaan ja kehittymään. Työskentele lujasti tavoitteitesi eteen, mutta muista myös ylelliset hemmotteluhetket ja aurinkoiset päivät hyvässä seurassa. Rakkaus: Tämän kevään tarina kertoo sinusta, eikä elämää suurempi romanssi mahdu kuvioihin. Älä kuitenkaan sulje pois satunnaisen hauskanpidon mahdollisuutta. Kevään tunnuskappale: Jenni Vartiainen En haluu kuolla tänä yönä Julkkistoteemieläin: Beyoncé Vaaka Jalat vievät yhteen suuntaan, järki toiseen ja sydän kolmanteen. Luota vain intuitioosi ja muista keskittyä omaan
onnellisuuteesi, etkä voi astua harhaan. Rakkaus: Potentiaalisia kumppaniehdokkaita on vaikka jaettavaksi asti ja valinnanvaikeus on kerrassaan surkuhupaisaa. Nyt on tehtävä valintoja sydämellä, ei järjellä. Kevään tunnuskappale: Satin Circus Crossroads Julkkistoteemieläin: Jennifer Aniston Skorpioni Miksi pidättelet itseäsi? Nyt on aika kasvaa, elää ja puhjeta kukkaan. Uskalla kurkottaa kohti auringonvaloa, ellet halua katua myöhemmin. Rakkaus: Se Oikea osuu kohdallesi, kunhan vain lakkaat haikailemasta jatkuvasti. Vain sinä voit täydentää itsesi. Kevään tunnuskappale: Paramore That s What You Get Julkkistoteemieläin: Sinead O Connor Jousimies Lempeämmät tuulet kutsuvat sinua kulkemaan, ja sinulle se sopii loistavasti. Anna sisälläsi kytevän liekin päästä valloilleen. Ole välitön, ole aito, ole avoin. Maailma odottaa. Rakkaus: Aivan yllättäen elämääsi ilmestyy ihminen, joka jakaa kyltymättömän elämännälkäsi. Yhdessä voitte loistaa jo piiloon haipuvien tähtien alla. Kevään tunnuskappale: PistePiste Viljaa Julkkistoteemieläin: Jennifer Aniston
Kauris Päästä jo ohjat käsistäsi, hyvä kauris! Kevät koittaa ilman turhaa ennakoimistakin. Antaudu keväisiin seikkailuihin ja maailma palkitsee sinut! Rakkaus: Vanha tie on jo kuljettu loppuun. Pidä toukokuussa silmät auki ja Amorin nuolen suunta voi yllättää. Kevään tunnuskappale: Anna Puu Illanpilaaja Julkkistoteemieläin: Nina Dobrev Vesimies Tahtoisit kanavoida pohjatonta luovuuttasi työhön, mutta pinnistyksistä huolimatta paperi pysyy vain itsepäisesti tyhjänä. Jatka yrittämistä, uutteruus palkitaan! Rakkaus: Rakkaus on välillä oikea taistelutanner, ja juuri nyt sinunkin on tehtävä lujasti töitä, että saisit suhteenne etenemään seuraavalle tasolle. Kevään tunnuskappale: Britney Spears Work Bitch Julkkistoteemieläin: Courteney Cox Kalat Ettet vain murehtisi liikaa? Kun vain hieman hellität, keväisen ilta-auringon lailla säkenöivä persoonallisuutesi pääsee esiin. Rakkaus: Romantiikan maailmassa on hyviä ja pahoja aikoja. Nyt tuulet kuitenkin puhaltavat sinulle edullisesta ilmansuunnasta, joten iske kiinni! Kevään tunnuskappale: P!nk Try Julkkistoteemieläin: Ellen DeGeneres
Dialogiin kirjoitettu virhe John Greenin kulttisuosiota nauttiva The Fault in Our Stars löytynee lähestulkoon joka toisen lukemista harrastavan länsimaalaisen nuoren kirjahyllystä. Romaani, jonka nimi kääntyy suomalaisittain muotoon Tähtiin kirjoitettu virhe, on päässyt muun muassa The New York Timesin bestseller-listan kärkeen, ja nostanut samalla kirjoittajansa maailmanlaajuiseen suosioon. Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Hazel Lancaster, sairastaa parantumatonta kilpirauhassyöpää ja suhtautuu kutakuinkin kaikkeen joko pessimistisesti tai välinpitämättömästi. Hazelin elämä muuttuu kuitenkin kertaheitolla, kun hän tapaa 17-vuotiaan Augustus Watersin, johon lopulta rakastuu. Lukijaa siis odottaa sydäntäraastavan kaunis rakkaustarina, eikö? No ei. En liioittele lainkaan sanoessani, ettei Tähtiin kirjoitettu virhe herättänyt minussa lukijana kuin kiusaantuneisuutta. Kirjan hahmot ovat valtavan yksiulotteisia, mikä tekee heihin samaistumisen tai myötäelämisen liki mahdottomaksi. Tarinankerronta ei ole muutenkaan suoranaisesti kielellisen lahjakkuuden riemujuhlaa: romaanin puuduttavan tylsät lauserakenteet saivat monin paikoin ajatukseni harhailemaan jossakin huomisen kouluruuan ja Narnian välimaastossa. Kielikuvat vetävät kankeudessaan vertoja jopa eduskunnan kyselytunnille.kaikkein tuskallisinta luettavaa ovat kuitenkin minäkertojana toimivan Hazelin sisäisten monologien sijaan kirjan henkilöiden väliset vuoropuhelut. Puheenvuorot eivät ole pelkästään väkinäisiä ja epärealistisen pitkiä, vaan ne sisältävät lukemattomia mukamas syvällisiä pohdintoja esimerkiksi maailmankaikkeudesta tai ikuisuuden olemuksesta.
Päähenkilöiden käyttämät kielikuvat vetävät kankeudessaan vertoja jopa eduskunnan kyselytunnille, ja se on jo paljon se. Augustuksen ja Hazelin välinen suhde ei sekään ole uskottavimmasta päästä. Augustus huomaa Hazelin ensimmäisen kerran tämän lähtiessä kotiin syöpää sairastavien tukiryhmästä. Sen sijaan että pitkiä repliikkejä rakastava Augustus vaikkapa esittelisi itsensä, hän tuijottaa Hazelia ensin etäisyydeltä ja kutsuu tämän sitten kotiinsa. Hienovaraista. Pariskunnan vuorovaikutus on alusta loppuun melkoisen käsikirjoitetun oloista, enkä saanut heistä kumpaankaan minkäänlaista tuntumaa koko kirjan aikana. Kun Augustus on päässyt käyttämään tarpeeksi montaa B-luokan metaforaa, ollaankin jo kirjan loppuvaiheilla, ja on puolipakollisen Henkilökohtaisesti traagisen juonenkäänteen olin enimmäkseen helpottunut vuoro. romaanin viimeisten sivujen lähestyessä. Virhe on kirjoitettu jonnekin aivan muualle kuin tähtiin.tähtiin kirjoitettu virhe oli lukijalle enemmän kuin hienoinen pettymys, ja odotin romaanin saavuttaman suosion vuoksi siltä paljon enemmän. Karikatyyrimaisia hahmoja tai ennalta-arvattavaa juonta tuskin tulee ikävä, joskin kirjan tahaton komiikka Mielestäni John oli paikoin Greenin on viihdyttävää luettavaa. täysin turhaa syyttää taivaankappaleita, virhe on nimittäin kirjoitettu jonnekin aivan muualle kuin tähtiin. Karmivat horoskoopit Halloween-
Selvitä, millaiseksi maaginen lokakuu muuttaa sinut! Kauris Halloweenin lähestyessä pääset vihdoinkin toteuttamaan unelmasi! Saat rettelöidä, rikkoa paikkoja ja kiusata muita ihmisiä niin paljon kuin haluat. Koeta silti pitää mielessä, että jos jäät kiinni, Suomen lait koskevat todennäköisesti myös demoneita. Onnennumero: 3 Huomioi: Paholainen pukeutuu punaiseen Vesimies Eikö syke tunnu? Irtoileeko sinulta ruumiinosia satunnaisesti? Älä huoli! Mystinen lokakuu on muuttanut sinut eläväksi kuolleeksi. Vaikka himoitset varmasti erinäisiä ihmisen sisäelimiä, pidättäydy silti hyytelössä ja vispipuurossa. Muut ihmiset kiittävät. Onnennumero: 17 Huomioi: Pidä mukana neulaa ja lankaa, jotta saat ruumiinosat pysymään paikallaan Kalat Kaikki ylimääräinen on karissut päältäsi. Eikä edes kuvainnollisesti. Halloweenin mystiset voimat ovat poistaneet päältäsi kaiken ylimääräisen ja jättäneet paikalleen vain luut. Muista varoa koiria ja hautausurakoitsijoita!
Onnennumero: 14 Huomioi: Voit luoda uraa kummitustalon lavasteena Oinas Onko sinulla pakottava tarve kääriytyä vessapaperiin tai sideharsoon? Anna vaistojesi viedä ja suojaudu jäätävältä viimalta ja sateilta lämmittävän kerroksen alle! Välttele liekkejä ja loukkaantuneita ihmisiä, niin pintakerroksesi pysyy puhtaana koko lokakuun ajan. Onnennumero: 44 Huomioi: Älä anna ihmisten putsata käsiään sinuun Härkä Tiputtelet tavaroita pöydältä vastoin tahtoasi ja pidät itseäsi muita parempana. Musta, kiiltävä turkkisi maastoutuu täydellisesti syksyn hämärään ja metsästät kuunvalossa liikkuvia otuksia. Halloweenin lähestyessä sinusta kuoriutuu täysverinen kissaeläin, mutta sinun sietää muistaa, että joidenkin mielestä aiheutat vain huonoa onnea. Onnennumero: 9 Huomioi: Tauoton maukuminen ei auta sinua eteenpäin elämässä Kaksoset Heräät aamulla jostain aivan muualta kuin makuuhuoneestasi. Kasvimaa on kylmä ja kostea, mutta sisälläsi palava valo lämmittää mukavasti. Oranssi pukee sinua, ja kurpitsana olo ei varmasti ole pahinta. Älä anna sisäisen valosi sammua, ja katsele maisemia
kaiverrettujen silmiesi läpi. Onnennumero: 16 Huomioi: Jyrsijät rakastavat sinua Rapu Maailma näyttää sinulle vääristyneeltä. Se voi johtua siitä, että katsot sitä nyt kahdeksan silmän läpi. Olet tärkeä osa ihmisten säikyttelyä: sinulla on vastuu naamaan takertuvista seiteistä ja talojen koristelusta. Välttele sanomalehtiä ja pysyttele varjoissa. Onnennumero: 6 Huomioi: Kärpästen syöminen on sallittua Leijona Vesisateet ja kuun kiertokulku ovat herättäneet sisälläsi asustavan karvaisen pedon. Susimainen puolesi valtaa alaa, ja huomaatkin usein miettiväsi lampaanpaistia ja yöllisiä juoksuretkiä. Anna eläimellisen puolesi elää, mutta pidä hampaasi erossa muista ihmisistä. Onnennumero: 57 Huomioi: Anna naapureille armoa: älä ulvo koko yön ajan Neitsyt Halloween on saanut taikuuden virtaamaan suonissasi! Tylypahkasta tuskin tulee kirjettä, mutta ota kaikki irti luudalla lentelystä, taikuudesta ja taikajuomien keittelystä. Sinulla on voimaa muuttaa asioita paremmiksi tai huonommiksi. Noitana oleminen on
varmasti mukavaa, mutta vältä turhan korkealla lentelyä. Onnennumero: 34 Huomioi: Luudan pölynimuria sijasta voit myös kokeilla lentävää Vaaka Nyt on aika nousta arkusta! Pimeys ja kylmyys pukevat sinua, ja oletkin syyssäiden keskellä voimakkaimmillasi. Hämärän laskeutuessa voit sulautua varjoihin ja lennellä ympäriinsä etsien saalista. Älä juo Halloweenina liikaa verta, ja muista harjata hampaat ennen aamua. Onnennumero: 13 Huomioi: Punainen samettiviitta on suositeltava Skorpioni Ota viikate ja musta kaapu kaapista ja suunnista hautausmaalle paimentamaan kuolleita. Sinun kohtalosi on pelotella lapsia ja vanhoja ihmisiä samalla, kun johdatat sieluja kohti toispuoleista. Älä anna vallan sumentaa päätäsi, ja ole armollinen niille, jotka ovat sinun armoillasi. Onnennumero: 31 Huomioi: Jos kaapua ei löydy, käytä mustaa lakanaa Jousimies
Tuntuuko siltä, että olet muille kuin ilmaa? Se johtuu siitä, että syksyn pimeydessä sinusta on tullut aave. Sinulla on valtaa tehdä asioita ilman että ihmiset huomaavat, mutta muista varoa haamunmetsästäjiä. Etsi itsellesi hylätty lato tai selkäpiitä karmiva metsä ja ota Halloweenista kaikki irti. Onnennumero: 23 Huomioi: Älä riivaa elektroniikkaa. Tietokoneista voi saada viruksia. Jump Streetin umpikuja päässä on Chris Millerin ja Phil Lordin ohjaama 22 Jump Street on yksi vuoden odotetuimmista jatko-osista. Valitettavasti 22 Jump Street osoittautuu pettymykseksi. Kömpelö, yli kolmekymppinen poliisikaksikko Morton Schmidt (Jonah Hill) ja Greg Jenko (Channing Tatum) pääsee jälleen yliopistoon rikoksen perässä. Tällä kertaa kaksikko joutuu valeidentiteettiensä varassa soluttautumaan koulun piireihin selvittääkseen huumekuolemaa. Jump Streetin historia juontuu 1980-luvulle, jossa Johnny Depp tähditti yliopistomaailmaan sijoittuvaa samannimistä televisiosarjaa 21 Jump Street. Elokuvat on tehty kyseisen sarjan pohjalta, mutta nämä kehnot teokset eivät ole menestyneet maailmalla. Toimintakomedia 22 Jump Street on jatko-osa kuitenkin ainakin Suomessa suosiota niittäneelle 21 Jump Streetille, joka ei päässyt elokuvateattereihin asti. Sen sijaan 22 Jump Street tuotiin valkokankaalle, mutta valitettavasti se ei palvele katsojaansa edes edeltäjänsäkään tavoin.
Vain ajoittain onnistuvat vitsit eivät pelasta elokuvaa. Hillin tai Tatumin onnistumiset kameran edessä ovat yhden käden sormilla laskettavissa, eikä elokuva tahdo edetä sujuvasti. Aina silloin tällöin vitsi-kriisiä lieventää osuvasti rooliinsa poliisipäällikkö Dicksoniksi valittu Ice Cube räväkällä kielenkäytöllään ja toiminnallaan. Välillä tuntuu, että elokuva on tehty kokonaan improvisoimalla. Lopputuloksesta huomaa, että ohjaajien huomiosta kamppaili samaan aikaan valmistuva The LEGO Movie. Monin puolin kylmäksi jättänyt 22 Jump Street tulee unohtumaan ihmisten keskuudesta nopeasti, eikä Jump Streetin kadulle karun vastaanoton jälkeen enää luultavasti palata. Elokuvassa vitsien tai näyttelijäsuoritusten saralla onnistumista seurasi lähes aina epäonnistuminen. Ponnahduslauta komedian kärkikahinoihin tämä ei missään nimessä ollut, mutta uskon vielä kuulevani Tatumista ja Hillistä paremmissa merkeissä. Arvosanaksi 22 Jump Street saa 2/5. Kevään pääsiäishoroskoopit
Vesimies 20.1-19.2 Pidä varasi! Seuraat erään tunnetun henkilön jalanjäljissä, mutta kaikki eivät arvosta julkisuuttasi. Puiset ristit saattavat myös aiheuttaa puistatusta, mutta älä huoli, tuntemukset eivät tule kestämään pitkään. Onnenväri: valkoinen Onnenamuletti: aurinkolasit Kalat 20.2-20.3 Välittämättä ulkona vallitsevasta säätilasta tuntemuksesi ovat lämpimät. Nyt on aika ottaa elämän punaiset langat käsiin ja tehdä jotain suurta pyytää ihastusta ulos, käydä syömässä kavereiden kanssa tai aloittaa uusi harrastus. Kaikki on mahdollista! Onnenväri: punainen Onnenamuletti: lankakerä
Oinas 21.3-19.4 Kevättä rinnassa ja rakkauselämässä. Lämpimät tuulet tulevat herättämään luonnon lisäksi jotain muutakin talviunilta. Laita siis parhaat päälle sään mukaan ja lähde metsästämään elämäsi rakkautta! Onnenväri: vaaleanpunainen Onnenamuletti: kukkakimppu Härkä 20.4-20.5 Kevätallergioiden lisäksi elämääsi hiipii jokin salaperäinen asia. Onko se pääsiäispupu vai jotakin ihan muuta, se riippuu sinusta. Pidä silmät auki! Onnenväri: violetti Onnenamuletti: silmälasit Kaksoset 21.5-20.6 Intoa riittää auringon tullessa yhä enemmän esille ja viimeistenkin lumien sulaessa. Olet elämäsi kunnossa ja virtaa riittäisi vaikka sähköauton lataamiseen. Ota energiasta kaikki irti, mutta älä anna akkujen palaa loppuun! Aina välillä on hyvä muistaa hengähtää. Onnenväri: keltainen Onnenamuletti: sykemittari Rapu 21.6-22.7 Tunnetko olevasi eksynyt? Ei hätää! Se johtuu todennäköisesti muuttuneista maisemista tai elämässäsi tapahtuneista muutoksista. Kaikkia polkuja ei ole merkitty, mutta joskus pitää eksyä löytääkseen oikean tien. Jos pääset oikealle polulle, sen päästä löytyy jotakin kiinnostavaa. Ehkäpä suklaata tai virpojia?
Onnenväri: ruskea Onnenamuletti: maastokartta Leijona 23.7-22.8 Kevät. Luonto herää eloon, lämpötilat nousevat, lintujen sirkutus kuuluu puista. Sinä vedät peiton tiukemmin ympärillesi ja yrität estää kevään äänet tyynyn avulla. Tila tunnetaan paremmin kevätväsymyksenä. Onneksi se ei ole tarttuvaa eikä siitä ole pitkällä aikavälillä haittavaikutuksia, mutta yritä silti nousta aamuisin sängystä ylös! Onnenväri: musta Onnenamuletti: energiajuoma Neitsyt 23.8-22.9 Mieltäsi painaa jokin asia, johon et tunnu saavan vastausta. Sinun on aika tehdä kunnollinen kevätsiivous sekä kotonasi että pääsi sisällä. Lakaise turhat jutut maton alle ja rentoudu! Onnenväri: vihreä Onnenamuletti: pölyrätti Vaaka 23.9-23.10 Kun leskenlehdet puskevat kohti aurinkoa on sinunkin aikasi kasvaa. Jätä entinen olemuksesi ja vapaudu kahleista! Sisäisen itsesi vapautus tuo sinulle paljon onnea. Onnenväri: oranssi Onnenamuletti: kukkaseppele Skorpioni 24.10-22.11 Noitavainot eivät ole pääsiäisen juttu, mutta jokin asia
taitaa silti vainota sinua. Ota itseäsi niskasta kiinni ja kohtaa sisäiset noitasi, niin pääset nauttimaan kevään lämmöstä täysillä. Onnenväri: harmaa Onnenamuletti: luuta Jousimies 23.11-21.12 Elämäsi on oikeilla poluilla ja tunnet olosi voittamattomaksi. Ota hyvästä olosta ja kaikki irti ja kokeile uusia asioita. Kevätauringon paistaessa olet voittamaton! Onnenväri: tummanpunainen Onnenamuletti: kultamitali Kauris 22.12-19.1 Tulet löytämään uusia asioita elämästäsi lumien sulaessa. Lapio käteen ja kaivamaan! Löytöjen miellyttävyys riippuu sinusta itsestäsi löydetyt pääsiäismunat taitavat kuitenkin olla ihan mieluisia. Onnenväri: sininen Onnenamuletti: suklaa Smaugin autioittama maa Ylitettyään petolliset Sumuvuoret kolmentoista kääpiön, hobitin ja velhon saattue jatkaa matkaa. Kohteena ovat yksinäiset vuoret. Hobitti Smaugin autioittama maa on jatkoa Peter Jacksonin
elokuvalle Odottamaton matka ja väliosa trilogian loppuhuipennukseen Sinne ja takaisin. Nyt Matka on lähtenyt jo vauhtiin, Elokuvasarja, joka on kasvanut omaksi mikrokosmoksekseen Taru Sormusten Herrasta elokuvien myötä, jatkuu tässä uusimmassa Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvassa. On niin örkkejä, hukkia, nahanvaihtajia, kaamea haamu, juoppoja viranhaltijoita kuin lohikäärmekin, aidoin koskaan nähty. 13 kääpiötä, Bilbo-hobitti ja Gandalf velho jatkavat yhä matkaansa läpi petollisen Erämaan, örkkejä paossa. Edellisen osan iso, ruma ja paha kalpea örkki Azog (Manu Bennet) on edelleen ruma, iso ja paha ja kaiken lisäksi taittanut matkan edellisen elokuvan jyrkänteeltä aivan sankarien niskaan. Nämä joutuvat hakeutumaan suojaan epätodennäköisen ystävän taloon pyrkiessään valtaamaan takaisin kotimaansa sen ryövänneeltä lohikäärmeeltä. Azogilla on kuitenkin tärkeämpää puuhaa kuin yhden kääpiön metsästäminen; maailman valtaaminen mystiselle mestarilleen, joka asuu Dol Guldurin gulaggimaisessa noitalinnassa. Kiireen pakottamana hän delegoi kansanmurhan loppuunsaattamisen poikansa Bolgin niskoille. Pojasta polvi pahenee, (Lawrence Maokorare) ja Bolg onkin Down- syndroomainen örkki, jonka suosikkisana on: Tappakaa! ja joka heiluttelee kaksi kertaa itsensä kokoista asetta. Ai niin, hän on myös ruma. Jos sarjan fanit aikaisempien elokuvien kohdalla ovat haukkoneet henkeään huomatessaan ohjaajan ja käsikirjoittajien ottaneen vapauksia kirjojen tulkitsemisessa laajakangasformaatin suhteen, nämä tulevat tässä elokuvassa hämmentymään entistä pahemmin. Suurta ihmetystä herätti Evangeline Lilyn, Lost-sarjan entisen näyttelijän, sijoittaminen Tauriel nimiseksi metsänhaltijaksi Synkmetsään, kuningas Thranduilin (Lee Pace) kaartin kapteeniksi. Koska Smaugin autioittama maa todellakin ottaa aikaisempiin elokuviin nähden yhä suurempia vapauksia, voi olla varma, etteivät monet tosifanit tätä purematta niele. Kirjan
lukeminen ei tarinan ymmärtämisen vuoksi onneksi ole kaikille pakollista, koska elokuva on, kuten jo sanottu, oma kertomuksensa. Siksi elokuva jättää taatusti yllätyksiä myös kirjan lukijoille. On syytä muistaa, että Peter Jackson on tehnyt lastenkirjasta oman versionsa, synkemmän ja omaan elokuvakaanoniinsa sopivan, eikä se välttämättä miellytä kaikkien odotuksia. Kesken kaiken matkaa ja örkkien iloista perheneuvottelua Gandalfin pitää kuitenkin lähteä toisiin tehtäviin, velvollisuus kutsuu häntä valtiatar Galadrielin haltiahahmossa. Hänen on selvitettävä toisen höynähtäneen, mutta viisaan ukon, Sylvester McCoyn kanssa Do Guldurin linnakkeessa asustavan pahuuden olemus. Näin hobitin keveys vihjaa kevyesti Taru Sormusten Herra elokuvien suurempaan patetiaan. Kääpiöt joutuvat eroamaan tutusta ja turvallisesta Gandalfista matkan kriittisimmässä vaiheessa. Yksinäisellä Vuorella heitä kuitenkin odottaa vielä viimeinen vihollinen, joka haastaa sen, mitä itse kukin pitää totuutena. Matkalle he kohtaavat äreän nahanvaihtajan (Mikael Persbrandt), ärhäkän ja isolationalistisen haltiakuninkaan (Lee Pace), osoituksen, että Hollywood elokuvien toimintakohtaukset räjähtelevine autoineen eivät ole mitään verrattuina 15 joessa virtaavaan tynnyriin, sekä kelvottoman Järvikaupungin isännän (Stephen Fry). Valtiatar Galadrielin (Cate Blanchett) sijaan metsänhaltia Tauriel (Evangeline Lily) pitää käsissään elokuvan feminiinistä puolta, iskien haltiafilosofian mukaan ensin toiselle örkkiposkelle veitsillään ja lasauttaen sitten nuolen sekä pään että valkokankaan läpi. Katsojalle esitetään monia uusia henkilöhahmoja. Tauriel ei jää pelkäksi tyttömäiseksi fanitytöksi, jolla ei ole lainkaan omia mielipiteitä, tai joka määritellään vain miesten kautta. Vaikka kyllä romantiikkaakin löytyy Uudet hahmot ja pidennetty materiaali toimivat elokuvassa
paremmin kuin voi myöntääkään. Hyviä puolia voi löytää lukuisia. 3-D efektit ovat huimaavia. Itse kävin katsomassa elokuvan HFR:nä, jossa kankaalla näkyy 48:n kuvaa sekunnissa. Monet arvostelijat kalttasivat ensimmäisen elokuvan juuri tämän vuoksi. Voin omasta puolestani sanoa, että ikokemus on alussa hämmentävä, mutta siihen tottuu. Hahmojen liikkumiseen tottuminen saattaa kestää hetken aikaa, mutta viimein tuntuu kuin tosiaan olisit osa elokuvaa. Kun Thorin Tammikilpi (Richard Armitage) syö käristettyä lihaa ja juustoa, tuntuu kuin istuisit häntä vastapäätä. Elokuva on toteutettu elävällä tarkkuudella. Weta Digital Companyn tehosteet saavat luotua eksoottiset paikat aina synkistä keskiaikaisista metsistä, haltiasaleihin ja aina dickensiaaniseen Lontoota muistuttavaan Järvikaupunkiin, oman ilmapiirinsä erikoistehoisteiden, mallien ja valaistuksen hienovaraisella käytöllä. Henkeäsalpaavia maisemiakin näytetään. Niin ulkona kuin sisällä Yksinäisessä Vuoressa katsoja haukkoo henkeään, sillä tässä kleptomaanikon toiveunessa kultavuoret ja timanttiläjät saisivat Roope Ankankin rahasäiliön vaikuttamaan 8-vuotiaan poikasen säästöpossulta. Kirsikkana kakun päällä on Smaug, Hirvein ja Kauhein kaikista kamaluuksista, jonka kynnet ovat kuin miekat, siivet kuin pyörremyrsky ja henkäys yhtä kuin kuolema. Tämä venyttelevä, vihan, ylpeyden ja lipevyyden välillä tasapainotteleva kärmes puhuu Beneditch Cumberbatchin äänellä ja lumoaa ei vain pientä Hobittia syvällä vuorenalaisissa holveissa, vaan myös yleisön. Viimeinen kohtaaminen pedon kanssa uhkaa romahduttaa koko vuoren ja 3-D varmasti tekee elämyksestä entistä hurjemman. Howard Shoren musiikki on jälleen kerran oma lukunsa. Herkät kappaleet vaihtuvat viulujen kauhunvihlaisuihin ja luovat omalta osaltaan fantasiamaailmasta elämään. Tosin elokuvan pituus 2 tuntia 44 minuuttia, voi olla liikaa, mutta se riippuu katsojasta itsestään.
Itse elokuvassa minua jäi vaivaamaan, että kolmestatoista kääpiöstä liian vähän on yksilöitä. Ainoastaan Richard Armitagen upeasti kuvaama ahneuden peikon kalvama Thorin, viisas Balin (Ken Stott) nuori Kili (Aidan Turner) tämän veli Fili (Dean O Gorman) ja raisu Dwalin (Graham McTavish) tuntuvat vahvasti näkyvissä olevilta persoonilta. Muut ovat enemmän tai vähemmän persoonattomia ja toivottavasti heille löydetään viimeisessä osassa enemmän aikaa. Taistelukohtauksia on paljon, mutta merkittäviä menetyksiä katsoja ei koe, kääpiöt selviävät niin tynnyrijahdista kuin vuorenalaisista saleista pienin ruhjein. Lisäksi elokuvassa löytyy lähes väkisin puristettu rakkaustarina. Kenties sillekin löytyy sijansa kolmannessa elokuvassa, jossa Jackson saa vapaasti tappaa juonihenkilönsä. Smaugin autioittama maa toimii selkeästi kohottajana kohti eeppistä päätössä, kun ihmiset, kääpiöt ja haltiat joutuvat taistelemaan nousevaa pahuutta vastaan. Moni voi ärtyä elokuvan cliffhangerimaisesta suodaan vasta vuoden päästä. lopetuksesta, koska jatkoa Tuskinpa Hobitti-trilogia oscareita saa, eikä tämä osa ainakaan Taru Sormusten Herran emotionaalisille ja temaattisille syvyyksille yllä. Mutta viihdyttävää, hauskaa ja tunteita herättävää katsomista talvisäässä se on kieltämättä. Kaiken kaikkiaan elokuvissakäyvän lukiolaisen arvosanana tälle elokuvalle on: Magna cum laude.