KESKI-SUOMEN LUONTO Keski-Suomen luonnonsuojelupiirin vuosijulkaisu 1996 1997
Sumiaisten luontoleiri Ilman hengettäret eivät olleet kaikkein suotuisimmalla päällä, kun porukkaa alkoi saapua Sumiaisten Levälahden tilan pihaan. Alkamassa oli kolmipäiväinen lasten luontoleiri, jonka järjestivät Ala-Keiteleen Luonnonystävät ry. ja Keski-Suomen luonnonsuojelupiiri ry. Kukaan ei onneksi pelännyt tuulista säätä, vaan paikalle saapui 20 leiriläistä aina kuusivuotiaista kolmetoistavuotiaaseen konkariin asti. Aluksi katsastettiin aitat ja teltat yöpymisiä varten. Sen jälkeen tutustuttiin ohjaajiin ja toisiin leiriläisiin sekä Levälahden pihapiiriin erilaisten leikkien avulla. Jokaiselle leiripäivälle oli varattu jokin suurempi tapahtuma. Perjantaina se oli luontopolulla vaeltaminen. Luontopolku lähti aivan nurkan takaa muinaisen merenrannan tuntumasta. Se vei leiriläisiä mm. erilaisten metsätyyppien, kedon, palokärjen ruokailupuun ja maan alla solisevien purojen kautta korkealle Unelmakalliolle. Moni leiriläisistä taisi hätkähtää, kun rannalla olevalle nuotiopaikalle tultaessa siellä istuikin itse Väinämöinen. Melko pian heräsivät kuitenkin epäilyt, että kyseessä saattoikin olla isäntämme Risto, joka oli tuonut eväitä luontoretkeilyn lomaan. Iltanuotiot kuuluvat perinteisesti leiriohjelmaan ja rannalla vietettiin aikaa kahtena iltana niin nuotiolla kuin myös onkien, vuoleskellen ja saunoen. Parhaimpiin ohjelmanumeroihin taisi kuulua hutiluspussiin päätyneiden tavaroiden lunastaminen. Hutiluspussiin joutuivat sellaiset tavarat, jotka joku löysi ajelehtimasta vääristä paikoista. Ja löytyihän sieltä illan tullen ohjaajienkin omaisuutta. Iltanuotiolla nähtiinkin erilaisia hupaisia esityksiä esim. kaakattavia kanoja, kiekuvia kukkoja ja puiden suukottelijoita, joiden avulla sai tavaransa takaisin. Musiikkiakaan ei unohdettu. Yhteislaulu raikui ja vierailevan trubaduurimme Sami Vehviläisen esittämä Lehmänmaharock sai vankan suosion. Lauantai taisi olla monelle leirin kohokohta. Jo aamukuudelta saapui linja-auto hakemaan kiikarein ja eväsrepuin varustautuneet leiriläiset linturetkelle Pyhäjärvelle. Siellä kiikaroitiin vesilintuja ja taidettiin bongata muutama harvinaisempikin siivekäs. Päivän edetessä siirryttiin syömään Saarikkaalle Linnan maatilalle. Siellä lapsille mm. esiteltiin suomalaiset viljalajit. Pihapiirissä ihmeteltiin äänekästä kalkkunaherraa, jonka rouvan hautomista ei saanut häiritä, kuten ei myöskään tarhattujen metsojen pesimäpuuhia. Lähes kaikki leiriläiset ja ohjaajat, Kimmokin toisten painostuksesta, ratsastivat yhdellä talon hevosista. Rossin maatilalla tutustuttiin puolestaan navetassa oleviin vasikoihin sekä ulkona tonkiviin villisikoihin. Ketään ei varmasti kummastuttanut, että linja-autokuskin piti paluumatkalla jonkin aikaa tuulettaa ajopeliämme. Retken päätteeksi ajettiin Sumiaisten keskustaan karkin ostoon. Illalla ohjelmassa oli jännittävä leirikaste. Silmät sidoittuina seurattiin metsän velhon jalanjälkiä. Jokainen leiriläinen läpäisi kunnialla velhon polulla olleet moninaiset tehtävät ja todistukseksi siitä sai niskaansa roiskeen Keiteleen kylmää vettä. Viimeisenä päivänä oli vielä jäljellä veneristeily järvipelastusalus Muralla. Laivan kannella istuen nautittiin vielä hetki toistemme seurasta ja ihailtiin keskisuomalaista järvimaisemaa. Sen jälkeen oli aika laskea lippu Levälahden salosta ja jättää hyvästit sekä leirikavereille että ohjaajille. Suunnittelimme tapaavamme ehkä jo ensi kesänä uudelleen luontoleirin merkeissä. Ohjaajina leirillä olivat Mirja Lehtinen, Kirsi Luiro, Tarja Lumme, Kimmo Tuikka ja Kerttu Nurmela sekä talkooapuna lähiseutujen luonnonystäviä. Maukkaista ruuista huolehti Salme Maukonen. Erityiskiitos kuuluu Risto Lepänjuurelle, joka varmisti leirin onnistumisen monin tavoin ja antoi leiriläisten käyttöön maalaistalon pihapiireineen. Kirsi Luiro, Tarja Lumme ja Kerttu Nurmela SISÄLLYS Vaaru, Onkisalo, lipeälampi, Kivetty, Tontunvuori...... 1 Keski-Suomi ja kalliomaalaukset... 2 Kuokkalaan luontokoulu... 6 Linkolaa ja Skolimowskia Keski-Suomessa... 8 Keski-Suomen Natura 2000 -verkosto... 10 Metsähallituksen kuulumiset... 13 Kämmekkämme... 14 Luontopersoona... 16 Esittelyssä Keski-Suomen luonnonsuojeluyhdistyksiä: Saarijärven seudun luonnonystävät ry... 18 Pyhä-Häkki kutsuu... 22 Julmien lampien maksasammalet... 23 Rasuanniemi Keski-Suomen kaunein hiekkaranta... 26 Tontunvuori - suurkaatopaikasta suojelukohteeksi... 27 Juhlakannanotto... 28 Keski-Suomi sai oman maakuntakalansa: Aatelinen ja uhanalainen järvitaimen... 29 Nuorten luontokuvakisan satoa... 32 Kansikuva: Yksi rantakisan ehdokkaista oli Liesjärven Paloranta Keuruulta. Kuva Markku Könkkölä.
KESKI-SUOMEN LUONTO Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri r.y:n vuosijulkaisu 1996 1997 Toimituskunta: Markku Könkkölä, Olli J. Ojanen, Tarja Lumme (toimitussihteeri), Juha Saltevo (päätoimittaja) Taitto: Latomo Myyrä. Kirjapaino: Jyvässeudun paino Oy. Paperi: Luontomerkin saanut lumiart. ISSN 1237-0819 Vaaru, Onkisalo, lipeälampi, Kivetty, Tontunvuori... Kaikki kuuluvat vuodesta toiseen Keski-Suomen luontokeskustelun vakioaiheisiin metsäkeskustelujen ohella. Luonnonsuojelun voitot ovat sitkeän työn takana, kuten Tontunvuoren kehitys suurkaatopaikasta suojelukohteeksi osoittaa. Ilman Tontunvuori-toimikunnan kymmenen vuoden aktiivista työtä hanke olisi varmasti ajettu läpi. Samalla paineet Jyvässeudun jätehuollon tehostamiseksi ja jätteiden määrän vähentämiseksi ovat nopeutuneet. Keski-Suomen luonnonsuojelupiiri vietti 20-vuotisjuhliaan 1.12.1995 Konneveden biologisella asemalla. Juhlakannanoton piiri antoi Korpilahden Vaarun puolesta sähköä kuluttavan pumppulan rakentamista vastaan. Siellä myös muisteltiin Keski-Suomen luonnonsuojeluliikkeen saavutuksia, joista tärkein ja laajakantoisin on ollut 1980- luvun Päijänne puhtaaksi -liikkeen toiminta. Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaarikin antoi tästä kiitosta luonnonsuojelijoille Kaipolan kansalaistapaamisessa. Osittain samaan eli sellutehtaiden vesistöjen saastuttamiseen liittyy vielä Lievestuoreen lipeälampi, johon haetaan lopullista ratkaisua ympäristöministeriön ja EU:n antamien rahojen turvin. Näin häipynee viimeinen historiallinen todiste sellutehtaiden alapuolisten vesien alennustilasta. Lipeälampea ei saamamme selvityksen mukaan voi turvallisesti suojella muistomerkiksi. Luonnonsuojelupiirimme myöntämä ympäristöpalkinto annettiin Keski- Suomen ympäristökeskuksen kalabiologi Anssi Elorannalle Saarijärven Lannevedellä 8.8.1996 Riekon- ja Summakosken kalataloudellisten kunnostussuunnitelmien esittelytilaisuudessa. Uiton, voimalaitosten ja järvenlaskujen vuoksi kanaviksi muuttuneet kosket yritetään palauttaa luonnontilaan. Eloranta on yhdessä ryhmänsä kanssa toiminut ansiokkaasti vuodesta 1982 lähtien virtavesien ennallastamistöiden käynnistäjänä ja asiantuntijana. Hän on ollut aktiivisesti myös vapaa-aikanaan, mm. yhteistyössä luonnonsuojelupiirin kanssa Huopanankoskella, turvaamassa Keski-Suomen luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi hän on vuodesta 1978 ollut luonnontaloudellisena asiantuntijana erilaisten intressien ristipaineissa vesioikeuksien katselmuksissa. Palkinnoksi annettiin kunnian lisäksi Keski- Suomen uutta maakuntakalaa, järvitaimenta esittävä pusero. Luonnonsuojelua on turhaan syytetty työpaikkojen vähenemisestä erityisesti metsätöissä, vaikka suurin syyllinen on metsätöiden koneellistuminen. Keski-Suomi on tänä vuonna saanut 10 miljoonaa markkaa ympäristötyöohjelmaan valtiolta. Tekemätöntä työtä riittää koskien kunnostuksesta, luontopolkujen ja lintutornien rakentamiseen, maiseman hoitoon, umpeenkasvaneiden järvien ja lampien niittämiseen vesikasveista, kaatopaikkojen parantamiseen ja soiden luonnontilan palauttamiseen vaikka kuinka paljon. Hyvä, että on päästy alkuun ja saatu työllistetyksi tänä vuonna yli sata ihmistä, mutta projektin soisi jatkuvan vuosia. Voimakkaimmat luonnonsuojeluun liittyvät ylilyönnit tänä vuonna Keski- Suomessa ovat liittyneet Luhangan Onkisalon ns. valkoselkätikkatiehen. Siihen on sotkettu ihmisen perusoikeuksia tiehen, salailua tien todellisesta tarpeesta ja jopa eduskuntakyselyssä on syytelty ihmishenkien vaarantamisesta, kun tähän saakka miljoonia vuosia tiettömänä olleeseen saareen ei ole saatu rakennetuksi tietä luonnonsuojelualueen halki. Ihmisvihaajia ja riidanhaastajia (luonnonsuojelijoita?) ei muutamien mielestä Luhangassa kaivata. Iloinen kylä on muuttunut surulliseksi, mutta toivottavasti luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä vanhan lehtimetsän alue saadaan pelastetuksi EU:n Life-rahaston myöntämällä 2,4 miljoonalla markalla. Tehokas luonnon- ja ympäristönsuojelu edellyttää usein yhteistoimintaa, vaikka aktiivisia yksilöitä toki tarvitaan. Uudistetun hallitusmuodon mukaan julkinen valta, yhteisöt kuin yksityiset ihmisetkin ovat vastuussa luonnosta ja sen monimuotoisuudesta. Valitettavasti juridisissa asianosaisuuskysymyksissä painotetaan omistusoikeutta ratkaistaessa onko luontokohteen, kaupunginosan tai vaikka ydinjätehaudan vastustamiseksi (Kivetty-liikkeen tuki ry) perustettu yhdistys asianosainen vai ei. Uuden perustuslain muutoksen henki pitää ottaa tulevaisuudessa paremmin huomioon myös Keski- Suomen kansalaisliikkeiden oikeudellisia kysymyksiä ratkottaessa. Jyväskylässä 20.9.1996 Juha Saltevo Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin puheenjohtaja 1
Keski-Suomi ja kalliomaalaukset Suomesta on tähän mennessä löydetty noin 63 kalliomaalausta, joiden lisäksi on kirjattu yli kymmenen punamultaläiskää. Mainitut läiskät ovat värjäytymiä, joista puuttuvat tunnistettavat kuviot tai niiden katkelmat. Osa värjäytymistä on kuitenkin varmuudella tuhoutuneita maalauksia. Suomalainen kalliomaalaus on yksinkertainen punamullalla maalattu kuva. Se on tehty pystyyn veden ääressä olevaan ja alaosastaan sisäänpäin vetäytyvään kallioseinämään tai paikkaan, jota on suojellut ylempänä oleva kalliolippa. Maalauksia saattaa löytää myös ympäristöstään erottuvista suurista siirtokivilohkareista. Kalliomaalaukset eivät ole irrallinen Suomeen rajoittuva ilmiö. Ne kuuluvat laajan pohjoisen pyyntikulttuurin yhteyteen. Ruotsista, Norjasta ja Kuolasta on löydetty sekä kalliomaalauksia että kallioon hakattuja piirroksia, Itä- Karjalasta vain kalliopiirroksia ja Suomesta eräitä irtolöytöjä lukuunottamatta vain kalliomaalauksia. Maalaukset ovat tehty sävyltään vaihtelevalla punamullalla (rautaoksidi). Punamultaa on löytynyt myös haudoista. Maalausjäljistä päätellen väri on ollut juoksevaa. Nesteenä käytettyjä aineita ovat saattaneet olla mm. veri, vesi, linnunmunat, urea ja lisäaineina mahdollisesti pihkamaiset aineet ja erilaiset rasvat. Todennäköisesti veri ja elämää uudistava punamulta yhdistettiin uhriin ja maalaustapahtuma koettiin pyhäksi. Eri kuvakentissä esiintyvien aiheitten samankaltaisuus tukee tapahtuman perinteisyyttä ja riitinomaisuutta. Kalliomaalauksella yhdistyvät maisema, menneisyys ja luonto Kalliomaalaukset sijaitsevat järviluontomme kauneimmissa maisemissa. Retkeilijälle ne ovat paikkoja, joissa voi yhtä aikaa kokea luonnon ja tutkailla mennyttä. Kuvat ovat osa vanhinta kulttuuriperintöämme. Erityisesti kiireettömälle vaeltajalle, veneilijälle ja 2 kanoottiretkeilijälle ne ovat luontevia matkakohteita. Monet niistä ovat tähän asti säilyneet sijaintinsa ja karuutensa vuoksi lähiympäristöltään luonnontilaisina. Niiden viereltä saattaa tavata yhä kukoistavan luonnonkeitaan ja eläimiä, joita ei muuten tapaisi. Tässä mielessä paras vaellusaika on varhainen kevät ja myöhäinen syksy. Matkan haasteeksi voi aluksi ottaa sen, kykeneekö tunnistamaan maisemasta maalauskohdan. On parempi, ettei etukäteen kuvittele suuria itse maalauksista. Se, joka odottaa näkevänsä kalliossa selviä kuvia ja eloisia kuvakertomuksia, pettyy varmasti. Kuvaryhmät ovat usein pahoin kuluneita ja maalausten hahmottaminen vaatii seinämiin tottuneeltakin aikaa sopeutua kallion sävyihin ja sopivat olosuhteet kuvien katseluun. Retki tutullekin kuvakentälle on aina erilainen, sillä seinämä elää. Koskaan ei voi olla aivan varma siitä, mitkä kuvat näkyvät tai ovat valokuvattavissa. Ehkä juuri tässä arvaamattomuudessa piileekin yksi maalauspaikkojen viehätyksistä. Kiireiselle selvyyttä ja suuruutta arvostavalle ryppyotsalle maalaukset eivät sovellu. He turhautuvat. Useat maalaukset ovat saavutettavissa vain järveltä käsin, sillä suurin osa kuvakentistä on suoraan veteen putoavissa kallioissa ja lähes puolet saarissa. Parhaiten maalauspaikoille pääsee kevättalvella. Kuvakentille on ominaista talvisin lumettomuus ja ne erottaa silloin valkeasta ympäristöstä. Myös itse maalaukset näkyvät tuolloin selvimmin. Kesällä kuivan jakson jälkeen monet kuvat ovat peittyneet kallion kätköihin tai jääneet valkoisen valumaraidoituksen peittoon. Joskus kuvakenttä saattaa sijaita aivan asutuksen vierellä, jolloin tällaiset paikat on syytä jättää väliin. Uusia kalliomaalauksia löytyy yhä Yksi hyvä syy lähteä vaeltamaan luontoon on kalliomaalausten etsintä. Vaikka maalaus itse olisi pahoin tuhoutunut, jo sen sijainti on merkittävä tieto. Siksi toivoisi, että löydöistä ilmoitettaisiin. Lähetetty kuva kertoo jo jotakin. Maalauksia saattaa löytyä vielä sieltäkin, missä kallioita on käyty huolellisesti läpi. Kuluvan vuoden huhtikuussa juvalainen harrastaja-arkeologi ilmoitti löytäneensä Juvalta Sarkaslammen rantakalliosta uuden kalliomaalauksen. Se sijaitsee noin 400 metriä Sarkasvuoren tunnetusta hirvikuvasta kaakkoon. Seinämässä on noin 30 senttimetriä pitkän venekuvan katkelma. Maalausjäänne sijaitsee 5,5 metriä lammen pinnasta eli metrin aiemmin tunnettua maalausta korkeammalla. Maalauksen paikka on jälleen yksi lisätodiste vedenpinnan ja maalausten keskinäisestä yhteydestä. Kivikaudella lampi on ollut Saimaalta Luonterille johtanut kapeikko. Keski-Suomen maalaukset muodostavat kalliomaalausalueen irrallisen luoteisen saarekkeen. Laukaan Saraakallion maalaus on yksi maamme kolmesta suurimmasta kuvakentästä. Sen maalausperinne on kestänyt kauan. Tavallisesti saman vesireitin piirissä on lähekkäin useita eri maalauksia. Miten on selitettävissä se, että maamme eri kuva-aiheiltaan rikkaimman kuvakentän läheisyydessä on vain pieni Vihtavuoren takana Jyväskylän maalaiskunnan alueella oleva Halsvuoren maalaus. Mistä kuvantekijät ovat tulleet Laukaaseen? Miksi Saarijärven-, Keiteleen- tai Rautalammenreitin varsilta ei ole löytynyt maalausjäänteitä? Miksi Päijänteeltä tunnetaan vain Avosaaren maalaus? Näyttää todennäköiseltä, että maakuntamme alueella on yhä löytämättömiä maalauksia. Jos haluaa etsiä kalliomaalauksia muistakin kuin ennen tuntemistaan kallioista, on syytä aloittaa etsintä kotona peruskartan ääressä. On yritettävä päätellä muinaisen rantaviivan kulku ja merkittävä sen varrella olevat sopivat kalliojyrkänteet. Maalaukset eivät läheskään aina sijaitse seudun komeimmassa kalliossa, vaan maalauspaikan valintaa on säädellyt vesireittien kulku. Maalaukset paikantuvat usein järvikapeikkoihin, reittien risteämiin, vetotaipaleitten tuntumiin ja joskus koskien niskalle. Jyrkänteitten lisäksi kannattaa
Kalliomaalausten yleisin kahden eri kuva-aiheen yhdistelmä on hirvieläin ja takana oleva ihminen. Aihe tunnetaan Fennoskandiasta Siperiaan. Saraakalliolla tässä sommitelmassa on lisänä kaksi pystyvetoa. Kuva Pekka Kivikäs. tutkia myös rannoilla sijaitsevat suuret siirtokivilohkareet. Alkutuntuman maalauspaikkoihin saa vierailemalla joillakin maalauksilla. Kallioseinämän suunnalla on ollut tärkeä merkitys, yhtä epäilyä lukuunottamatta kaikki maalaukset ovat olleet aurinkoon katsovilla sivuilla. Silti on hyvä silmäillä myös pohjoisia puolia. Suurin osa kalliomaalauslöydöistä on tulosta maalausten määrätietoisesta etsimisestä ja vain harvoin maalaus on keksitty sattumalta. Kalliomaalausten ikä Kalliomaalaukset ovat säilyneet kallioissa tuhansia vuosia niiden päälle muodostuneen lasimaisen piikerroksen ansiosta. Tällä hetkellä tämä suojaava kerros on alttiina ilmansaasteille. Maalausten ikää on vaikea varmuudella määritellä. Keskeisin ajoitustapa perustuu muinaisen rannankorkeuden määrittelyyn. Ajoitustapa sopii maalauksiin, jotka ovat nykyisin lähes luoksepääsemättömissä paikoissa ylhäällä seinämissä. Näihin paikkoihin kuvat on voitu maalata vain vedenpinnan ollessa huomattavasti nykyistä korkeammalla, toisaalta kuvia ei ole voitu maalata kalliokohtien ollessa veden alla. Mm. Päijänteen ja Saimaan vesistöhistoria tunnetaan ja sen perusteella voidaan määritellä ajankohta, jolloin vesi on ollut sopivalla korkeudella maalausten alla. Maalausperinteen alku sijoitetaan meillä tavallisesti n. 5 000 vuoden päähän. Uusimmat Saimaan muinaisrannan ja kalliomaalausten korkeustiedot ovat kasvattamassa maalausten ikää. Ajoitetut maalaukset painottuvat kivija pronssikauteen. Maalausten ikää voidaan arvioida myös rinnastamalla kuva-aiheita muualta ajoitettuihin vastaavankaltaisiin kuviin. Lisäksi mm. Astuvansalmella on suoritettu vedenalaisia tutkimuksia ja eräitten kuvakenttien alapuolelta on tehty esinelöytöjä, jotka on ajoitettu. Kalliomaalaustemme sijainti Kallioita maalanneet ihmiset saivat elantonsa keräilystä, metsästyksestä ja kalastuksesta. He liikkuivat pienissä ryhmissä pyyntipaikalta toiselle seuraten luonnon säätelemää järjestystä. Kulkuteitä olivat vesistöt ja harjut. Koska meidän vesistömme ovat sokkeloisia, on niillä liikkuvan osattava valita reittinsä. Tällä seikalla lienee ollut vaikutuksensa myös maalauskallioitten valintaan. Esimerkiksi Saimaalla Puumalassa maalaukset paikantuvat sopivasti reitin risteämiin ja nykyisten kannasten vetotaipaleitten ääreen. Pienellä veneellä liikkuva käyttää mielellään tuulilta suojaisia reittejä. Moni tällainen väylä on jo umpeutunut, sillä mm. suurten järvien, kuten Päijänteen, Puulan ja Saimaan rantaviiva on nykyään toinen kuin maalausten tekoaikana. Valkealan Lakiasuonvuoren ja Luumäen Myllylammen maalaukset, edellinen kuusivaltaisen korven keskellä ja jälkimmäinen maatuvan suon reunalla, osoittavat, että maalauksia kannattaa etsiä umpeenkasvaneitten reittien ja soistuneitten lampien reunoilta. Paria poikkeuksellista paikkaa lukuunottamatta maalaukset sijaitsevat aivan ve- 3
den äärellä tai sen lähituntumassa. Maalaukset ovat vesisidonnaisia. Lisäksi lähes aina kallion on ohittanut kululle sopiva vesireitti Kuvakentät Kun kalliomaalausperinnettä vaalinut ihmisryhmä saapui Suomeen, oli sen ensimmäisenä tekona ennen maalaukseen ryhtymistä kallion valinta. Kuvat tehtiin kallioitten aurinkoon antaville sivuille. Aurinko ja ilmansuunnat liittyvät varmasti kuvakenttiin, mutta niiden lopullinen merkitys jää arvailuksi. Voimme vain todeta, että maalaustapaa ovat säädelleet niin ulkoiset tekijät kuin ryhmän peritty uskomusjärjestelmä. Suomen kuvakentät ovat yleensä kooltaan pieniä, noin 1,5 metriä x 2 metriä. Joukossa on kuitenkin joitakin suurempia kuvaseinämiä. Niissä maalausperinne on jatkunut kauan, joten niitä on pidettävä pitkäaikaisina kulttipaikkoina. Tällaisia ovat mm. Ristiinan Astuvansalmi, Laukaan Saraakallio ja Hossan Värikallio. Keskeiset kuvamerkit ovat hirvieläimet, sarvi- ja veneaiheet, ihmiset ja erilaiset painamat. Näiden lisäksi on löydetty eräitä käärmettä muistuttavia siksak-viivoja, joitakin lintuja ja kaloja, aiheeltaan tai merkitykseltään tunnistamattomia kuvioita, vetoja ja värialueita. Maalaukset ovat usein yksityiskohdiltaan ja lajityypeiltään vaikeasti määriteltäviä; hirvieläimet vaikuttavat sekamuotoisilta ja venekuvat voi usein mieltää myös sarviaiheiksi tai päinvastoin. Kuva-aiheiden määrä on hyvin suppea. Kalliomaalaustemme luonne Saraakallio talvella. Kuva Pekka Kivikäs. Suomalainen kalliomaalaus jäljittelee harvoin suoranaisesti näkyvää luontoa. Se on säästeliäs ja tarkoituksenmukainen tunnus ja viesti. Kuvat noudattelevat muinaisuudesta opittuja malleja. Niitä on kuitenkin toteutettu yksilöllisellä käsialalla vähäisiä yksityiskohtia muunnellen. Vaikuttaakin siltä kuin yksinkertaisen kuvan taakse kätkeytyisi kaikkien tuntema laaja elämysmaailma. Maalaus olisi siten ymmärrettävissä ovena tai väylänä tiettyyn mielikuvien maailmaan. Voimme vain arvailla maalausten tarkoitusta. Pyynti ja saaliin riittäminen ovat olleet elämisen ehto, mutta yhtä tärkeää on ollut oman ympäristön jäsentäminen, ryhmän perinteitten ylläpitäminen, uhkien torjunta ja kaikkinainen menestyminen. Ristiriita maalattujen kuvien ja käytetyn ravinnon välillä tukee sitä, että kuvien tekoon on täytynyt olla muitakin syitä kuin pelkkä ravinto. Maalauskallio voidaan yhtäältä kuvitella rajapinnaksi kahden eri maailman välillä. Se oli kohtauspaikka, jossa ihminen tähysteli sisimpäänsä ja etsi vastauksia kysymyksiinsä. KESKI-SUOMEN KALLIOMAALAUKSET Laukaa, Saraakallio Saraakallion maalaus on maassamme kuviltaan poikkeuksellisen moninainen ja kiintoisa. Se ei jää jälkeen Astuvansalmen maalauksesta muussa kuin kuvien erottumisessa. Kuvien näkymisen suhteen seinämä on koko maan hankalin. Kesällä pitkien kuivien kausien jälkeen vain puolet maalauksista on paikannettavissa. Usein kuluu vuosia, ennenkuin seinämä joskus syksyn sateitten ja talven räntäkelin kypsyttämänä saavuttaa punaisen loistonsa. Kuvien ilmaantuminen edellyttää kallion pinnan puhdistumisen sekä kylmän ja pitkän kostean sääjakson. Luen elämäni merkittäviin kokemuksiin ne pari kertaa, jolloin olen kohdannut Saraakallion punaisessa loistossaan. Saraakallion maalaukset kätkevät lukuisia arvoituksia. Yksi on se, että seinämässä on eniten sivuttain kuvattuja ihmisiä kuin missään muussa Suomen kalliossa. Maamme kallioitten yleisin ihmistyyppi on suoraan edestä kuvattu koukkupolvinen hahmo. Sivukuvaa voi pitää toisenlaisesta kuvaympäristöstä lähtöisin olevana hahmona kuin edestä kuvattua ihmistä. Vienan Karjalassa Uikujoella on yli 2 000 kalliopiirrosta. Joenrannan laakeisiin kallioihin on uurrettu lukemattomia sivuttain kuvattuja ihmisryhmiä. Silti siellä peitepiirrosten mukaan näyttäisi olevan vain kolme koukkupolvista hahmoa. On mahdotonta kuvitella, että kaikkien Saraakalliolla olevien kuvien muoto olisi syntynyt paikan päällä. Kuvakenttä vaikuttaa paremminkin eri suunnista tulleitten kuvien koosteelta, joka on saanut Laukaassa oman ilmeensä. Tietyllä korkeudella olevien kuvien perusteella on mm. oletettavissa, että joskus Astuvansalmella ja Uittamonsalmella on vaikuttanut hetken sama kuvamurre. Saraakallion maalausperinteen selvittäminen on yhteydessä muihin löytöihin. Siinä Hartikan pu- 4
reunassa punaisia jälkiä, jotka saattavat olla jäänteitä maalauksesta. Paikka Puulan entisen laskun varrella tukee havaintoa. Toinen jäljiltään yhtä ongelmallinen kohta on Kuhmoisissa Tehinselän äärellä. Siellä on Pyhänpään kärjessä olevan terassin kupeessa, harmaalla pinnalla jäänteitä erisävyisistä punaisista. Suomen kalliomaalaukset ovat niin pieniä ja tuhoutuneita, että yhden maalauksen näkeminen paljastaa harvoin niiden kiehtovaa maailmaa saati niiden historiaa. Oman kotiseudun maalaukset avautuvat useinkin vasta vierailemalla toisilla kuvakentillä. Saraakallion arvoitus ja merkitys selviää vain pohjoisen pyyntikulttuurin muiden kuvakenttien ja löytöjen kautta, ei pitäytymällä kunta-, lääni- tai valtakunnanrajoihin. Pekka Kivikäs opettaja, kirjailija Jyväskylä Saraakallion seinämässä on maalauksia eri korkeuksilla ja useassa kohdassa. Tämä kertoo paikan muinaisesta merkityksestä ja maalausperinteen pituudesta. Kuva Pekka Kivekäs. namultahaudoilla ja Laukaan asuinpaikkalöydöillä on merkittävä sija. Keskisen Suomen muita kalliomaalauksia Jyväskylän maalaiskunnan Halsvuoressa on soistuvan lammen takana kahden kuvan ryhmä. Maalaus on vaurioitunut löydön jälkeen. Luhangan Avosaaressa Pilkanselän rannalla on kivirakan takana olevassa kallionurkkauksessa hirviryhmän jäänteet. Kiipeäminen maalaukselle kysyy nilkkoja. Maalauksen alla oleva kallioulkonema estää kuvien varman ajoittamisen. Muiden maalauspaikkojen perusteella on todennäköistä, ettei maalari ole kiivennyt kovin korkealle veden tasosta. Muinoin Puulavesi laski Päijänteeseen Avosaaren pohjoispuolella (Tammi -Puula). Myöhemmin laskukohta siirtyi Avosaaren eteläpuolelle. Aivan Joutsan rajan vierellä Hirvensalmen puolella on Hahlavuoren maalaus. Sen paikka Puulan länsiosassa viittaa Kälän, Joutsan ja Luhangan suuntaan. Hahlavuoren osittain puuroutuneessa seinämässä on tunnistettavissa eräitä poikkeuksellisia aiheita. Maalaus näkyy parhaiten syksyllä ja talvella. - Saraakallion ja Avosaaren tapaan Hahlavuori vaatii kävijältä kiipeämistä. Hahlavuoreen johtavalla polulla on ollut viitoitus. Edellisten lisäksi Joutsassa Viherinkosken rannalla on siirtolohkareen 5
Kuokkalaan luontokoulu Luontokoulutus Suomi on valitettavasti jäänyt hieman jälkeen verrattuna muihin Pohjoismaihin luontokoulujen yleistymisessä. Tanska on alan johtava maa Pohjolassa, mutta ennusteen mukaan Suomikin on tulossa mukaan hyvää vauhtia. Ympäristöministeri on keväällä 1996 asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on: - arvioida luontokoulutoiminnan kehittämistarpeita - tehdä ehdotus toiminnan tavoitteista ja tarvittavista toimista sekä ehdotus toimintaa edistävistä yhteistyömahdollisuuksista - selvittää rahoitusmahdollisuudet ja laatia ehdotus rahoituksen järjestämisestä Työryhmään on kutsuttu asiantuntijoita valtion virastoista, luontokouluista ja järjestöistä. Keskisuomalaiset edustajat tässä ryhmässä ovat ympäristökasvatuksen ylitarkastaja Anna-Liisa Kiiskinen Keski-Suomen ympäristökeskuksesta sekä Ismo Nuuja. Vuoden loppuun jatkuva työ tuottaa raportin, mutta pyrkii myös muulla tavoin tekemään asiaa tunnetuksi niin poliittisissa kuin kansalaispiireissäkin. Kuokkala kävisi Päijänteen pohjoisrannalla Jyväskylän Kuokkalassa on lähes 100 vuotta ollut komea rakennus. Se rakennettiin vuonna 1904 ja sen suunnitteli kuuluisa arkkitehti Wivi Lönn, joka on suunnitellut muitakin merkkirakennuksia Jyväskylään. Aluksi kartano oli asuinkäytössä. Sen mailla oli navetta ja monia muita rakennuksia. Se sijaitsi tuolloin vielä muun Kuokkalan ohella Jyväskylän maalaiskunnan alueella. Sittemmin talossa on ollut synnytyssairaala, hydrobiologinen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopiston hydrobiologian osasto ja Jyväskylän kaupungin puistotoimisto. Nykyään rakennus on kaupungin omistuksessa, mutta aivan viime aikoina se on ollut miltei tyhjillään. Kartanon päärakennus on suojelukohde ja siksi sopiva myös suunniteltuun tarkoitukseen. 6 Luontokoulut Luonnon ja ympäristön tila on yhä useamman ja nuoremman huolen aiheena. Kouluissa opetetaan tietenkin ympäristö- ja luontoasioita, mutta tuskin vieläkään riittävästi. Meillä on musiikki- ja taidekouluja, miksei myös luontokouluja. Luonnontuntemuksesta ei ole haittaa kenellekään ja tiedon tarvetta on, koska mm. luontokirjat tekevät hyvin kauppansa. Kaiken kaikkiaan sellainen paikka tarvitaan, jossa voidaan keskitetysti opettaa perusasioita niin rakennetusta kuin luonnonympäristöstä. Kasvava tarve Suomessa on jo tähän mennessä useita toimivia luontokouluja, ulkomailla esimerkiksi Pohjoismaissa vielä enemmänkin. Näiden koulujen toiminnan avulla voidaan kasvattaa ympäristöasioiden ohessa kansainvälisyyteen. Luontokoulujen lukumäärä kasvaa koko ajan. Niiden nimitykset saattavat vaihdella, mutta kaikkien tarkoituksena on kokemisen ja tekemisen avulla saada hyvää asiaa eteenpäin. Metsähallitus on alkanut markkinoida kansallispuistojen opastuskeskuksia luontokeskuksina. Niiden tarkoituksena on myös aktiivinen ohjaus ja valistus, jotta käynti suojelualueella olisi mieleenpainuva ja elämyksellinen. Luontomatkailu Matkailun alalla nk. luontomatkailu on nopeimmin kehittyvä osa-alue. Kaupungistunut ja pakokaasuihin kyllästynyt kansa haluaa päästä yksinkertaiseen ympäristöön, jossa saattaa tuntea patikoidessa tai hiihtäessä nälän ja väsymyksen tunteen. Matkailun tarpeisiin, mutta myös luonto- ja ympäristöopetuksen tehostamiseksi on suunniteltu erityisen luontobussin varustamista. Bussin tarkoituksena olisi yhdistää matkailua ja luonto-opetusta siten, että kohteet olisivat niin rakennetun ympäristön kuin luonnonympäristön luonnehtimia. Teknisesti korkeatasoinen bussi voisi sisältää täydellisen audiovisuaalisen varustuksen lisäksi mm. kestävän kehityksen, kierrätyksen ja energian käytön valistusta eri muodoissaan. Kiinteitä kohteita on Jyväskylässä ja koko maakunnassa sen verran paljon, että tietynlainen verkosto olisi helposti aikaansaatavissa. Bussissa voisi menomatkalla tutustua tulevaan kohteeseen videoiden, äänikuvien ym. opastuksen avulla ja palatessa voisi kerrata samat asiat. Näin esimerkiksi koulun oppitunti voisi alkaa heti oppilaitoksen pihalta eikä siirtyminen aiheuttaisi ajanhukkaa. Omnibus Luontokoulu olisi tarkoitettu kaikille (omnibus) ja kaikenikäisille. Elinikäisen oppimisen periaatteella luontokoulua kävisivät esikoululaiset, kaikki koululaiset ja soveltuvin osin myös korkeakouluopiskelijat. Samoin luontokoulu voisi tarjota elämyksiä niin työttömille kuin eläkeläisillekin, koska oppiminen ja elämyksien kokemistarve tuskin vähenee vanhenemisen myötä. Luontokoulun toiminnalle olisi eduksi, että sillä on jotain kiinteitä kohteita ja sijoituspaikkakin. Luontobussin avulla koulun toiminta saisi kiertävän ja kohteeseen pyrkivän luonteen. Näin etäisyys muuttuisi läheisyydeksi ja teoria käytännöksi. Luontokartano Kuokkalan kartanossa on paljon luontokartanolle kuuluvia etuja. Se sijaitsee ensinnäkin lähellä asutusta, se on siis helposti tavoitettavissa. Järven rannalla sieltä voi tehdä retkiä vesille ja maihin. Luonto on monimuotoinen juuri tällaisella rajavyöhykkeellä. Lähellä on puulajipuisto (arboretum), kasvihuone, Rauhaniemen talo, Kammin palvelut, Viherlandia ym. toimintaa laajentavaa ja tukevaa toimintoa. Hyvät yhteistyömahdollisuudet ja tarjonta Äijälänsalmen ympäristössä innoittavat suunnitteluun. Soisi vain, että yhteistyön ja synergian ymmärrys menisi kilpailupelon ja kateuden ohi,
sillä nämä peikot vaanivat aina uuden kauhuna. Kartanorakennuksessa on tilaa yli 600 m 2 eli runsaasti erilaisille työ-, kurssi-, askartelu- ja pajatoiminnoille. Sinne voidaan sijoittaa opetuskokoelmia (kasveja, eläimiä, kiviä) sekä hyvä alan kirjasto. Leirikoulutoiminta on eräs hyvä toimintatapa ympäristöstä ja luonnosta oppimiseksi. Sitä voi täydentää ja monipuolistaa luontokoulu, joka ei tarvitse olla jäykkä ja kaavamainen, vaan elämyksiä tuottava ja innostava. Kokeellisuus, havaintojen tekeminen ja myönteinen kokeminen tuottavat tuntoja, jotka säilyvät ja välittyvät ytimenjatkeelta loppuelämän ajan. Siksi on tärkeätä saada ympäristöasenteet jo varhain hyvälle tolalle. Myöhemmälläkään iällä ei oppi ojaan kaada ja viisaus tiedon vastaanottamiselle on entistä avoimempaa ja vaikuttavampaa. YK-päämaja Jyväskylällä on jo pitkät, ehkä Suomen pisimmät perinteet kasvatuksessa. Tälle perustalle voitaisiin ajatella perustettavan ympäristökasvatuksen päämaja, jonka tehtävät vaihtelisivat tiedonalalla laajasti. Ympäristökasvatuksellisen tutkimuksen, opetuksen ja oppimateriaalin tarve kasvaa kaiken aikaa. Ei olisi liian hätiköityä jo nyt ryhtyä toimiin tällaisen päämajan perustamiseksi. Se voisi aluksi toimia verkostonomaisesti vaatimattomasti ja kehittyä tarpeiden sitä vaatiessa. Aloitteellisuus olisi tässä hyväksi. Jyväskylän keskeinen sijainti auttaisi asiassa. Lisäksi seudulla on runsaasti hyvää asiantuntemusta yliopiston ja monien muidenkin instanssien piirissä. Mikä olisikaan luontokoulujen kehittyä, kun oppimateriaalia (kirjat, monisteet, tehtävät, videot, elokuvat, äänitteet, multimediat ym...) olisi saatavissa keskitetysti Keski-Suomesta. Materiaalin tuottamisen ja tutkimuksen tarve on olemassa. Ympäristöopetus eri muodoissaan alkaa olla kouluissamme kaikilla tasoilla jollei pakollisena, niin ainakin läpäisevänä. Maailmanlaajuisten periaatteiden (kestävä kehitys, luonnon monimuotoituisuus jne.) ja ympäristöuhkien (kasvihuoneilmiö, nälkä, tautiepidemiat ym.) asiallinen ja mittasuhteiltaan oikea käsittely vaatii asiantuntevat opettajat. Erityisesti ympäristöviestintä vaatii toimittajilta todellisuuden tajua ja taustojen tuntemusta. Luontokoulu suunnitteilla Kuluvan vuoden alusta alkaen on Kartanoon suunniteltu luontokoulun lisäksi muuta alan toimintaa. Syksyyn mennessä pitäisi olla tiedossa, mitä siellä on mahdollista tehdä. Kaiken taustalla on taloudellisesti kutakuinkin kannattava toiminta. Monet ovat kiinnostuneet tällä hetkellä Kartanon kohtalosta. Tarvitsemme vielä uusia ja hyviä ideoita talon toimintojen pohjaksi. Sinäkin voit auttaa tekemällä ehdotuksia, jotta Kuokkalan Luontokartanosta tulisi hyvä ja totta. Ismo Nuuja, FL, biologi Ympäristö-Tieto Ky Vähäkuja 2 A 2 Kuokkalanpelto, 40520 JKL (014) 641711, fax (014) 643711 7