VAAN SE ON AINA SITÄ PIILOITTELUA JA STRESSAAMISTA

VAAN SE ON AINA SITÄ PIILOITTELUA JA STRESSAAMISTA Internetin keskustelufoorumin vastaajien ajatuksia kannabiksenkäytöstä ja vastaajien ajatusten antamaa tietoa diakonia- ja sosiaalialan työntekijöille Tiina-Liisa Tuomola Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + kirkon diakoniatyöntekijän virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Tiina-Liisa Tuomola. Internetin keskustelufoorumin vastaajien ajatuksia kannabiksenkäytöstä ja vastaajien ajatusten antamaa tietoa diakonia- ja sosiaalialan työntekijöille. Pori, kevät 2006, 52 s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin yksikkö. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + kirkon diakoniatyöntekijän virkakelpoisuus. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Internetin keskustelufoorumin vastaajien suhtautumista kannabiksen käyttöön ja sitä, miten he haluaisivat, että diakoniatyöntekijät ja sosiaalialan ammattilaiset suhtautuvat kannabiksen käyttäjiin. Tutkijan tavoitteena oli tuottaa uutta tutkimuksellista tietoa kannabiksenkäyttäjistä ja tuoda esiin ajatuksia kannabiksen käytöstä ja uutta tietoja siitä, kuinka tulisi kohdata kannabiksenkäyttäjiä diakoniatyön ja sosiaalialan ammattilaisena. Tutkimus oli kvalitatiivinen. Tutkimuksen teoriaosassa käsiteltiin yleisesti kannabista ja kannabiksen käyttäjiä ja vertailtiin alkoholin ja kannabiksen riskialttiutta keskenään. Teoriaosuudessa käsiteltiin myös kulttuurista näkökulmaa, huumevalistusta, asiakaslähtöisyyttä ja kirkon tehtävää. Tutkimustehtäviin haettiin vastauksia Internetin keskustelufoorumilta, jossa tutkimukseen osallistui 28 vastaajaa. Tutkimustulokset analysointiin sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten mukaan suurin osa keskusteluun osallistuneista suhtautuu kannabiksen käyttöön positiivisesti. Ongelmia keskusteluun osallistuneiden mukaan aiheuttaa kannabiksen laittomuus ja siitä läheisille tuleva huoli. Noin puolet keskusteluun osallistuneista pitää tämän hetkistä valistusta leimaavana ja tehottomana. Seitsemän keskusteluun osallistunutta halusi ohjattua toimintaa kannabiksen käyttäjille. Tärkeintä ohjatussa toiminnassa olisi, että ohjaajat suhtautuisivat kannabiksen käyttäjiin ilman ennakkoluuloja, avoimesti ja ystävällisesti. Internetin keskustelufoorumin vastaajien mukaan, kannabiksen käyttäjien yleisenä taipumuksena näyttäisi olevan vähitellen luottamuksen menettäminen kaikenlaisen valistuksen. Keskusteluun osallistuneiden mielestä kannabiksen käyttö ei ole aiheuttanut kannabiksen käyttäjille sellaisia oireita ja ongelmia, mitä valistus on väittänyt. Valistuksen pitää olla siis rehellistä ja avointa, jotta se tehoaa nuoriin. Avainasemassa on avoin keskustelu päihteistä ja niiden vaaroista. Lisäksi on tärkeää perustella, miksi ei kannata käyttää päihteitä ja mitä tehokkaita keinoja on yleensä päästä pahasta olosta pois. Keskusteluun osallistuneet eivät kaivanneet sosiaalialan ihmisiä arkeensa. Heillä oli omasta mielestään kaikki hyvin. He pelkäsivät monessa tapauksessa ennakkoluuloja ja sosiaalialan ammattilaisten taholta kannabiksen käyttäjien leimaamista. Avainsanat: kannabis; päihdekulttuuri; päihdetyö; asiakaslähtöisyys; tutkimus; kvalitatiivinen tutkimus

ABSTRACT Tiina-Liisa Tuomola. Cannabis User s Thoughts about Cannabis Use. Pori, Spring 2006, 52 pages, 2 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Pori Unit, Degree Programme in Social Services, Option in Diaconal Social Work. The purpose of this study was to survey cannabis users thoughts about cannabis use and tell how diaconal and social services should respond cannabis users. The aim was to develop new research about cannabis users and tell new practices how users should be met with by professionals in diaconal and social services. The study was qualitative. The theory part deals with the meaning of cannabis and cannabis users, and compares alcohol with cannabis. The theory part also includes drug education, client-orientedness and the role of the church. The data part was collected from the Internet discussion forum in all, 28 responded to the study. The data were analyzed by content analysis. According to the results, most of all respondents take an positive attitude towards cannabis, and think the use of cannabis hasn t became into a problem to them. The problem is the illegality and the worry of the families. About a half of all respondents consider the instruction at present time is propaganda. Seven respondents wish to have directed activities for cannabis users. The most important thing in the directed activities was the directors would react cannabis users without prejudices, as liberally and friendly. The cannabis users general tendency is to little by little decide not to believe in all sorts of instruction. They think the uses of cannabis haven t caused them any kinds of symptoms and problems which the instruction has predicted. The instruction should be true and open so it would affect youngsters. In the key position are open-minded discussion about controlled substances and their dangers. The respondents didn t desire social services workers from into their lives, because they have all well in their everyday lives. The respondents were afraid of prejudices and labeling by workers from social services. Key words: cannabis; drug culture; social work with intoxicant abusers; clientorientedness; study; qualitative study

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO 2 KANNABIS JA KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT 7 2.1 Kannabiksen tuntomerkit ja vaikutus 7 2.2 Säännöllinen käyttö 8 2.3 Ketkä käyttävät kannabista 9 3 KULTTUURINEN NÄKÖKULMA 10 3.1 Tapakulttuuri 10 3.2 Kannabiskulttuuri 11 3.3 Alkoholin ja kannabiksen riskialttius 12 3.4 Huumevalistuksen kulttuurinen herkkyys 13 4 KANNABIKSEN KRIMINALISOINNIN TAUSTA JA HUUMEAALLOT 14 4.1 Kannabiksen kieltäminen 15 4.2 Kannabiksen tulo Suomeen 16 4.2.1 Ensimmäinen huumeaalto 17 4.2.2 Toinen huumeaalto 17 5 SOSIAALIALAN JA KIRKON TOIMINNAN TÄRKEIMMÄT OSA-ALUEET 18 5.1 Päihdetyön tukijärjestelmien tarve 19 5.2 Asiakaslähtöisyys 20 5.3 Kirkon tehtävä yhteiskunnassa 20 5.4 Diakonia- ja yhteistyönlinja 2010 ja Läsnäolon kirkko-mietinnöt 21 6 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA 22 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TUTKIMUSTEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 24 8 TUTKIMUKSEN KULKU JA TUTKIMUSYMPÄRISTÖ 25 8.1 Kvalitatiivinen tutkimus 25 8.2 Internetin keskustelupalstat 27 8.3 Onnistumisen edellytykset 28

8.3.1 Keskustelijoiden valikoituminen 29 8.3.2 Tutkimuksen eteneminen ja aineiston käsittely 30 8.4 Sisällönanalyysi 31 9 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS 33 10 TUTKIMUKSEN TULOKSET 35 10.1 Ajatuksia kannabiksen käytöstä 35 10.2 Kannabiksen käytöstä johtuvat ongelmat 36 10.3 Kannabiksen käytön ehkäisy 37 10.4 Kehittämisajatuksia keskusteluun osallistuneilta sosiaali- ja diakonia-aloille 38 10.5 Yhteistyön muodostumisen esteet ja mahdollisuudet 40 11 JOHTOPÄÄTÖKSET 43 12 POHDINTA 45 LÄHTEET 50 LIITTEET

1 JOHDANTO Opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa Internetin keskustelufoorumilla käytyjen keskustelujen perusteella vastaajien suhtautumista kannabiksen käyttöön ja sitä miten he haluavat että diakoniatyöntekijät ja sosiaalialan ammattilaiset suhtautuvat kannabiksen käyttäjiin. Aihetta käsitellään opinnäytetyössä kulttuurisesta lähtökohdasta, huomioiden tapakulttuurin ja huumevalistuksen kulttuurisen herkkyyden. Opinnäytetyön aihe kehittyi kesällä 2004 tutkijan ollessa kesätöissä seurakunnan rippileireillä. Tutkija huomasi, kuinka helppoa kannabiksen saaminen on jo viisitoista vuotiaana ja kuinka osa seurakunnan toiminnassa olevista nuorista käytti sitä. Tutkijaa kummastutti se, että seurakunnan työntekijät eivät leireillä ja seurakunnan toiminnassa joko nähneet, kuinka nuoret polttivat kannabista, tai he eivät halunneet nähdä sitä. Kun tutkija saman kesän 2004 aikana luki Turun arkkihiippakunnan piispa Ilkka Kantolan kirjaa Vastaan, siis kysyn, tutkijan huomio kiinnittyi Ilkka Kantolan asettamaan haasteeseen, jonka hän antoi diakoniselle tutkimukselle. Siinä painotettiin, että diakonisen tutkimuksen tulisi ottaa kohteekseen sen elämän havainnoiminen ja tutkiminen, joka on ajautunut yhteiskunnan äärimmäiselle laidalle tai sen ulkopuolelle. On rohkeasti katsottava sinne, minne muut eivät uskalla katsoa ja esitettävä sellaisia kysymyksiä, joita muut eivät uskalla kysyä. (Kantola 2003, 176.) Niin tutkijalle syntyi ajatus tehdä opinnäytetyö, johon liittyy jotenkin huumausaineiden käytön tutkinta. Vähitellen tutkija rajasi tarkasteltavaksi huumausaineeksi vain kannabiksen, koska se on yleisin Suomessa käytettävä huumausaine ja ristiriitaisesti pidetty porttina kovempiin huumeisiin.

7 Jos ihminen ei luota valtion tukemaan valistukseen, on vaarana että pohja menee myös virkamiehien uskottavuudelta. Samaan aikaan kirkon uskottavuus on vaakalaudalla, jos siellä ei huomioida huumeidenkäyttäjiä. Opinnäytetyö tukee tutkijan ammatillista kehittymistä mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaiseksi ja antaa keinoja miten nähdä ennakkoluulojen ja ennakkokäsitysten läpi tukemalla tutkijaa rohkeasti etsimään monipuolisesti tietoa monelta eri taholta. Tutkimus aineisto kerättiin Internetin keskustelufoorumilla Hamppu.net sivustolla. Tutkimukseen osallistui 28 henkilöä. Tutkimus oli laadullinen ja se hyödyntää keskustelufoorumin kirjoituksia tutkimuksessa mielipidekirjoituksina. Tutkimustulokset analysointiin sisällönanalyysillä. Tutkimustulokset kertovat miten keskusteluun osallistuneet kokevat, että kannabiksen käyttäjät suhtautuvat käyttöönsä, ja miten muut siihen suhtautuvat ja miten se heijastuu kannabiksen käyttäjien elämään. 2 KANNABIS JA KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT 2.1 Kannabiksen tuntomerkit ja vaikutus Hasis on tällä hetkellä lääkkeiden jälkeen nuorten tavallisemmin käyttämä huume. Hasis muistuttaa ulkonäöltään pieniä "korkinpaloja" ja sen väri vaihtelee vaaleanruskeasta ja keltaisesta mustaan. Hasista saadaan hamppukasvista. Sanaa kannabis käytetään hasiksen, marihuanan ja hasisöljyn yhteisnimityksenä. (Terveyden tietolähde.) Kannabistuotteita on kolmea eri tyyppinä. Marihuana kuivatetaan kasvin lehdistä ja kukinnoista. Se on vihertävää, kellertävää tai ruskeaa rouhetta. Hasis valmistetaan kasvin pihkasta. Hasis on kovaa, murenevaa levyä, jonka väri vaihtelee vaalean harmahtavasta ruskeaan tai miltei mustaan. Kannabisöljyä puserretaan kasvin öljypitoisista pähkylöistä tai uutetaan orgaanisella liuottimella kukinnoista tai lehdistä. Se on tuoreena vihertävää, ruskehtavaa tai lähes väritöntä öljyä. Marihuanaa

8 käytetään käärimällä kannabisrouhe savukkeeksi tupakan tavoin. Hasis taas annostellaan yleisimmin polttamalla piipussa tai sätkässä tupakkaan sekoitettuna tai sellaisenaan. Hasista voidaan käyttää myös erilaisissa leivonnaisissa ja keitoksissa. (Päihdelinkki.) Kannabiksen käyttöön vaikuttaa käytetäänkö kannabista yhdessä muiden päihteiden kanssa ja se, onko käyttäjä ensikertalainen vai kokenut käyttäjä. Usein kannabiksen käytön välittömät vaikutukset ilmenevät puheliaisuutena, iloisuutena, estojen katoamisena sekä voimakkaana nälän tunteena. Fyysisiä vaikutuksia ovat pulssin kiihtyminen ja silmien verestäminen. (Päihdelinkki.) Kannabis luetaan hallusinogeeneihin, aineisiin, jotka aiheuttavat hallusinaatioita eli aistiharhoja. Se vaikuttaa moniin kehon elimiin. Se kulkeutuu solujen rasvapitoisiin kalvoihin ja jää sinne pitkäksi aikaa eikä kehon aineenvaihdunta pysty siihen vaikuttamaan. Vaikutus elimistöön on siis huomattavasti pitkäaikaisempi kuin itse päihtymys, joka kestää yhdestä tunnista useampiin tunteihin. Kannabiksen käytön pystyy nykyään jäljittämään virtsasta useiden viikkojen kuluttua nauttimisesta. Kannabiksen käyttö aiheuttaa terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja mutta myös psyykkisiä haittoja, varsinkin kognitiivisen ajattelun alueella. (Terveyden tietolähde.) 2.2 Säännöllinen käyttö Jatkuvan, pidempiaikaisen käytön vaikutuksista ei vielä ole varmoja tutkimustuloksia. Kuitenkin kannabiksen polttaminen lisää hengitysteiden sairauksien ja keuhkosyövän riskiä, sillä kannabissavu sisältää tervaa huomattavasti enemmän kuin tavallinen tupakka. Suun kautta nautittuna tätä riskiä ei ole, toisaalta annoksen suuruutta on vaikea kontrolloida, koska vaikutus alkaa myöhemmin ja se on voimakkaampi kuin poltettuna. Joillakin pitkään ja runsaasti kannabista käyttäneillä on todettu psyykkisiä muutoksia, joiden tunnuspiirteitä ovat apatia, haluttomuus kohdata haasteita, kiinnostuksen katoaminen hygieniaan ja seksiin sekä sosiaalisten kontaktien välttely. (Päihdelinkki.)

9 Säännöllinen ja pitkäaikainen kannabiksen käyttö johtaa sietokyvyn kehittymiseen ja käyttäjä alkaa tarvita suurempia annoksia saadakseen aineesta saman vaikutuksen. Psyykkinen riippuvuus kannabikseen voi kehittyä, kun kannabista käytetään säännöllisesti. Päivittäin suuria annoksia käyttävälle voi kehittyä kannabikseen myös fyysinen riippuvuus. Jos kannabista poltetaan tupakkaan sekoitettuna, syntyy psyykkinen ja fyysinen riippuvuus nikotiiniin nopeasti. Kannabiksen vieroitusoireita ovat unihäiriöt, hermostuneisuus, hikoilu ja ruokahaluttomuus. Fyysiset oireet kestävät yleensä vajaan viikon. (Päihdelinkki.) 2.3 Ketkä käyttävät kannabista Tutkija löysi parhaiten kuvailevaa tietoa kannabiksen käyttäjistä Osmo Kontulan kokoomateoksesta Huumeidenkäyttäjät Suomessa. Kokoomateoksessa aktiivisesti Suomen kannabisyhdistyksessä toimiva Timo Larmela kuvailee kannabiksen käyttöä ja sen hyviä ja huonoja puolia. Artikkelissa kannabiksen vaikutusta kuvataan rauhoittavaksi ja euforoivaksi. Yleistys on väärä, sillä jotkut kokevat kannabiksen aiheuttavan rauhattomuutta ja pelokkuutta. Kannabis ei sovi kaikille, niin kuin ei alkoholi tai kahvikaan sovi kaikille. Kannabiksen käyttäjät ovat useasti valinneet alkoholin sijasta kannabiksen, koska se on paljon kevyempi kokemus heille kuin kännit, eikä siitä seuraa krapulaa. (Larmela & Laine 1992, 81-82.) Kannabiksen käyttäjät voidaan jakaa kahteen osaan; kunnon kansalaiset ovat onnistuneet välttymään viranomaiskontrollilta. He pitävät matalaa profiilia suhteessaan kannabikseen. He eivät osoita mitään erikoista kiinnostusta huumekysymyksiin ja he välttävät julkisesti ottamatta kantaan mihinkään huumeita koskeviin kysymyksiin. Heidän kotonaan ei ole esillä mitään kannabikseen liittyvää kuten piippuja, kuvia tai julkaisuja. Kannabis yleensä hankitaan vakiintuneita kanavia pitkin eikä sitä etsitä kadulta tai ravintoloista. Jos kannabista ei ole saatavilla, niin silloin ollaan ilman. Kannabiksen käyttö tapahtuu perhepiirissä tai läheisten kannabista käyttävien ystävien kanssa

10 neljän seinän sisällä. (Larmela & Laine 1992, 82-83.) Toisen ryhmän muodostaa yhteiskunnasta syrjäytyneet tai syrjäytetyt. He ovat saaneet tuomion huumerikoksista, ja se johtaa nuorelle yleensä koulun keskeyttämiseen tai työelämässä olevan irtisanomiseen. He joutuvat velkakierteeseen ja voivat velkakierteen vuoksi yrittää tulla toimeen järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella tai sosiaaliavustuksella. (Larmela & Laine 1992, 84.) 3 KULTTUURINEN NÄKÖKULMA Tähän opinnäytetyöhön kuuluu olennaisesti kulttuurinen näkökulma. Suomalainen päihdekulttuuri on alkoholikeskeistä, siksi tutkija käsittelee kulttuurisessa näkökulmassa myös alkoholin ja kannabiksen eroja ja vertailee niiden vaikutuksia. Huumevalituksella on myös aina yhteys siihen kulttuuriin, jossa se vaikuttaa. Huumevalistus ei tehoa, jos se ei ota monipuolisesti huomioon kohderyhmää ja sen mukaan ottamista itse valistusprojektiin. 3.1 Tapakulttuuri Päihteiden ja huumeidenkäyttöä eri maissa tarkastellessa nähdään helposti eroja. Erot eri maiden välillä voivat johtua lainsäädännöstä tai siitä mitä pidetään hyvän maun mukaisena. Tapakulttuuri kuvastaa sitä, mitkä päihteet ovat luvallisia käyttää ja mitkä eivät. Suomen kielessä yleisesti puhutaan päihteiden ja huumeiden käytöstä, jossa huumeella viitataan nimenomaan päihdyttävien aineiden laittomaan käyttöön. (Weckroth 2001, 32-34.) Länsimaisissa maissa sallittuja päihdyttäviä aineita ovat alkoholi, tupakka ja kahvi, kun taas puolestaan jossain määrin kiellettyjä ovat kannabis, kokaiini, amfetamiini ja opiaatit. Toisissa kulttuureissa kannabiksen, kokaiinin ja oopiumin käytöllä on pitkät perinteet ja länsimaissa sallittu alkoholi on taas

11 kiellettyä. Merkittävä tekijä, joka vaikuttaa niin laillisen kuin laittoman väliseen eroon, on päihteiden ympärille rakentuneet elinkeinot. Laillisen päihteen käyttö tuottaa verotuloja ja mahdollistaa liiketoiminnan. Laittoman päihteen myynti on rikollista ja paljastuessaan johtaa tuomioon ja tuoton menetykseen. (Weckroth 2001, 35.) 3.2 Kannabiskulttuuri Kannabis näyttää vakiintuneen osaksi suomalaista päihde- ja nuorisokulttuuria ja myös sen kasvattaminen itse on yleistynyt. Yläaste-, lukio- ja ammattikouluikäisillä kannabiksesta on tullut suhteellisen normaali osa juhlimiskulttuuria, tai ainakin sen olemassaolo suvaitaan vaikka itse ei sitä käytetäkään. Viikonloppuisin juhlittaessa nuoret edelleen käyttävät useimmiten alkoholia mutta joskus samoissakin sosiaalisissa tilanteissa myös kannabista, joskus molempia. Kannabikseen liittyy nuorilla selvästi uutuudenviehätystä ja sen käyttöä pidetään usein erityisenä ja jännittävänä tapahtuma. Vaikutuksia pyritään usein liioittelemaan ja porukka hakee tietoisesti kummallisia kokemuksia. Kannabis liittyy joillain myös arkikäyttöön, niin arki-iltoihin kaveriporukassa kuin yksin. Joskus kannabis kuuluu käyttäjänsä arkeen kuten valtaväestön keskuudessa esimerkiksi kahvi, tupakka, olut tai viini. (Seppälä 2003, 37-39.) Kannabista pidetään nuorten keskuudessa hyvin vähäriskisenä päihteenä, ja siksi jotkut polttavat sitä suuria määriä ja tiheästi. Kannabista poltetaan mielikuvaulottuvuuden vuoksi. Sen käyttö tuo esiin Jamaikan reggae-kulttuurin ja rastahiukset, toisaalta Aasian hengellisyyden; se liittyy buddhismiin ja joogaan. Kannabis kuvastaa myös reppumatkailua ja luonnonmukaista elämäntapaa unohtamatta yhdysvaltalaista hip-hop-kulttuuria. Kannabis ei ole länsimainen päihde ja se kuvastaa käyttäjänsä rentoa elämänasennetta. Se on ele länsimaista suorituskeskeisyyttä, pinnallisuutta ja jännittämistä vastaan. Myös valtakulttuuriin kuuluvissa piireissä käytetään kannabista, se on levinnyt

12 isoimpien kaupunkien kulttuuriin yli ja ohi alakulttuurirajojen. (Seppälä 2003, 38-39.) Kannabis on läsnä nykyisissä nuorison kulttuuripiireissä, muun muassa hiphop-, skeittaus- ja lumilautailukulttuurissa, jossa sen käyttäminen on enemmän hauskanpitoa, katu-uskottavuutta ja auktoriteettikapinaa kuin tajunnanlaajentamista. Kannabis ei kuitenkaan ole keskeinen tai koko harrastajakuntaa koskeva osa näitä kulttuuripiirejä, vaan osa käyttää ja osa ei käytä. Kannabis liittyy olennaisesti myös yhdysvaltalaisista suurkaupunkilähiöistä mukailtuun gangsta - eli gangsterikulttuuriin, joka vetoaa myös suomalaisten lähiöiden jengeihin. Hippiaatteen, reggae-kulttuurin ja hiphopin rinnalla myös valtakulttureihin kuuluvissa piireissä käytetään kannabista, esimerkiksi yli 25-vuotiaiden kaupunkilaisten rentoutuskeinona työpäivän jälkeen. Kannabis on selvästi levinnyt helsinkiläiseen kulttuuriin yli ja ohi alakulttuurirajojen. (Seppälä 2003, 39.) 3.3 Alkoholin ja kannabiksen riskialttius Alkoholi on Suomen yleisin päihde ja kannabis yleisin laiton päihde. Alkoholilla on tunnetusti voimakas kuolleisuutta lisäävä voima niin populaatiotasolla kuin alkoholistitasolla. Kannabiksen ei ole todettu lisäävän kuolleisuutta. Alkoholimyrkytykset aiheuttavat suurimman osan alkoholikuolleisuudesta. Kannabis ei sen sijaan ole erityisen myrkyllinen aine, eikä sen ole havaittu aiheuttavan lisää kuolemia. Kannabiksen haittavaikutukset suun alueelle ja hengityselimistössä lienevät samankaltaisia kuin tupakan. (Saarnio 2000.) Niin alkoholi kuin kannabiskin aiheuttavat riippuvuutta. Kannabis ei kuitenkaan aiheuta voimakasta fyysistä riippuvuutta, kuten alkoholi, vaan psyykkisen riippuvuuden. Amerikkalaistutkimuksessa selvitettiin sitä, kuinka suurelle osalle eri päihteitä kokeilleista syntyi riippuvuus. Alkoholin osalta tulos oli 15% ja kannabiksen 10%. Kiinnostavaa oli, että vastaava luku nikotiinilla oli 32% ja opiaateilla 23%. (Saarnio 2000.)

13 Tieteellistä tukea on saanut hypoteesi, että monet kannabiksen käytön nuorena aloittaneet henkilöt ovat riskialttiita monenlaiselle ongelmakäyttäytymiselle. Samaan tapaan on voitu todistaa, että nuorena aloitettu tupakointi ennakoi suurella todennäköisyydellä ongelmallista alkoholin käyttöä varhaisessa aikuisiässä. Toisen hypoteesin mukaan siirtyminen muihin huumeisiin tapahtuu usein sosiaalisen verkoston kautta. Kaveriporukalla ja sen yhteyksillä huumausainekulttuuriin on suuri merkitys. Kannabiksen kriminalisointi lisää todennäköisyyttä siirtyä muihin huumausaineisiin. Tunnetusti ammattirikolliset myyvät mitä tahansa, kunhan siitä saa voittoa. Niin syntyy tavarataloketjuista tuttuja heräteostoksia. (Saarnio 2000.) 3.4 Huumevalistuksen kulttuurinen herkkyys Hyvän valistuksen tuntomerkkejä ovat kulttuurinen herkkyys, tietohuolto sekä tilan ja tilaisuuksien luominen omalle ajattelulle. Kommunikaatio ei onnistu, jos kommunikoivat eivät ymmärrä toisiaan tai eivät ole valmiita kuuntelemaan toisiaan. Yksi tapa parantaa kulttuurista herkkyyttä on antaa kohderyhmän edustajalle mahdollisimman paljon roolia valistuksessa. Toinen tapa on itse paneutua kohderyhmän kulttuuriin. Tietoverkkojen kehityksen muutos on vähentänyt yksisuuntaista ylhäältä alas viestintää. Kaikki sanomat kilpailevat samoin ehdoin, ja vastaanottaja ei ole enää tiedon passiivinen vastaanottaja, vaan aktiivinen etsijä. Nuorille pitää antaa mahdollisuuksia omalle ajattelulle, vain se tuottaa kestäviä vakaumuksia. (Soikkeli 2001, 70.) Huumekeskustelu on useasti luonteeltaan poliittista. Poliittiselle keskustelulle on ominaista, että puhujat eivät etsi yhteisymmärrystä asioissa. Päinvastoin on tehokasti ja suosittua käyttää suuria sanoja jotka ovat koskettavia, yleistäviä ja joita on helppoa tulkita eri tavalla. Huumeet nostattavat pintaan tunteita, ja kun puhutaan huumeista, on kielenkäyttö aihepiirin ympärillä hämärää ja kuritonta. Julkisuuden kannalta on parempi puhua huomiota herättävillä kysymyksillä ja metsästää syyllisiä. (Soikkeli 2004, 13.)

14 On tärkeää puhua eri aineista ja niiden ominaisuuksista tarkasti ja välttää yleistävää puhetapaa huumeista. Puolitotuudet, stereotypiat ja väärät yleistykset aiheuttavat vain oikeutettuja vastaväitteitä. On totta, että heroiiniaddikti ei pysty hankkimaan päivittäistä annostaan rehellisellä työllä, mutta kannabiksen ja synteettisten huumeiden viikonloppukäyttäjä kyllä. Jotkut huumeet aiheuttavat riippuvuuden miltei kaikille vakiokäyttäjille, toiset vain harvoille. Riippuvuuden hankkiminen tarvitsee avukseen opettelun. Vaikutukset terveyteen riippuvat käyttötavasta ja ovat hyvin erilaisia. (Soikkeli 2004, 18.) Alkoholimyönteinen mutta huumekielteinen kulttuuri ei ole tulevaisuudessa mahdollinen. Huumeet arkipäiväistyvät ja niiden käyttö yleistyy. Ratkaiseva kysymys ei enää ole päihteen valinta vaan päihteiden valtaama suurempi osuus yksilön elämäntavasta. Valistuksen ja ehkäisevän päihdetyön tulee koskea yhtäläisesti kaikkia päihteitä. Ainekeskeisyys ei ole tärkeää, vaan ennen muuta on käsiteltävä päihteille altistavia ja niiltä suojaavia tekijöitä yksilön elämässä ja yhteiskunnassa. Tulevaisuuden päihdeongelmien ehkäisijöitä ovat kaikki jotka tarjoavat ihmisille tekemistä ja virikkeitä aktiiviseen olemiseen. Ehkäisevä päihdetyö keskittyy vaihtoehtoihin ja niiden tukemiseen, joille ongelmia tulee. (Soikkeli 2004, 33.) 4 KANNABIKSEN KRIMINALISOINNIN TAUSTA JA HUUMEAALLOT Tutkimuksessa keskusteluun osallistuneet korostivat kriminalisoinnin haittoja, siksi tutkija lisäsi työhön kriminalisoinnin taustoja. Koska Suomessa on ollut kaksi huumeaaltoa, halusi tutkija ottaa myös ne huomioon. Tutkija piti tärkeänä, tuoda esiin miten kannabiksen käytön suosio on vaihdellut eri aikakausina ja kuinka kannabiksen käyttö on ollut nousujohteista ja pysyvää 1980-luvun lopusta alkaen. Kannabiksen käyttö on siis tutkijan mielestä olennaisesti pysyvä osa suomalaista päihdekulttuuria.

15 4.1 Kannabiksen kieltäminen Report of the Indian Hemp Drugs Commission 1893-1894 raportin mukaan: Kohtuukäyttö ei johda hampun liikakäyttöön sen enempään kuin alkoholin kohdalla. Säännöllinen ganjan tai bhangin kohtuukäyttö aiheuttaa samoja seurauksia kuin kohtuulliset ja säännölliset whiskyannokset. Täydellinen kieltolaki on toimikunnanmielestä täysin poissuljettu. (Mikkonen 2001, 151.) Enforcement of the Narcotic Drug Laws in the USA mietintö, jonka H. J. Anslinger jätti Kansainliiton Oopiumkomitealle 14.5.1938: Tähän huumeeseen (marihuana) liittyy sen vanhasta maailmasta tuleva murhien, väkivallan, raiskauksien, fyysisen turmeltumisen ja henkisen luhistumisen perinne. Toimiston asiakirjat osoittavat sen käytön liittyvän mielisairauksiin ja rikoksiin. Siksi poliisityön näkökulmasta se on vaarallisempi huume kuin heroiini tai kokaiini. (Mikkonen 2001, 151.) 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa kannabista käyttivät lähinnä Lähi-idästä muuttaneet siirtolaiset, ja ilmiö keskittyi suuriin kaupunkeihin, kuten New Yorkiin, Bostoniin, Chicagoon, Philadelphiaan sekä New Orleansiin. Yhdysvalloissa kannabista käytettiin 1900-luvun alussa vain marginaalisissa väestönosissa, kuten meksikolaisten, mustien blues- ja jazz-piirien keskuudessa. Geneven konferenssissa vuosina 1924-1925 kannabiksen kontrollia tuotiin esille vaihtelevalla innolla. Vuodet 1925 kansainvälisessä oopiumisopimuksessa myös kannabiksen kansainvälinen kauppa sallittiin vain lääketieteellisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin. (Mikkonen 2001, 154-157.) YK:n huumausainetoimikunta, Commission on Narcotic Drugs (CND), alkoi käsitellä kannabista vuonna 1946. Meksikon ja Intian edustajien mukaan kannabiksen käytöstä ei ollut ilmennyt haittoja ja sen kieltäminen voisi johtaa paljon haitallisemman alkoholin käytön lisääntymiseen. Vuonna 1952 Maailman terveysjärjestö (WHO) antoi todisteitta lausunnon, jonka mukaan kannabistuotteilla ei ole lääketieteellistä käyttöä. Maailman kannabistakavarikot

16 nousivat räjähdysmäisesti vuoden 1950 jälkeen: vuonna 1946 takavarikot olivat 24 tonnia mutta vuonna 1955 1300 tonnia. Suurin osa takavarikoista tehtiin Yhdysvalloissa, missä oli paljon villiintyneitä kuituhamppupensaita. (Mikkonen 2001, 164-166.) Intia vastusti päätöksiä, koska sillä oli laaja ja perinteinen kannabiksen käyttökulttuuri. Intialle ja Pakistanille myönnettiin 25 vuotta lisäaikaa kiellon toteuttamiseksi, ja virallisesti Intia kielsi kannabiksen käytön 1989. Vuoden 1961 YK:n huumausaineyleissopimus merkitsi kannabikselle kieltolakia. Kannabis sijoitettiin vahingollisuuden mukaan riippuvuutta ja vakavia terveydellisiä haittavaikutuksia olevien aineiden listaan. Itse kasvista kontrollin kohteeksi saatiin rajattua pelkästään latvat. Kansainvälisesti kannabis luokiteltiin yhtä vaaralliseksi kuin heroiini. (Mikkonen 2001, 167-168.) Vuonna 1988 tehtiin Wienin sopimus. Siinä tukittiin aikaisempien sopimusten porsaanreiät kriminaalikontrollilla. Keskeisin kohta on sopimuksen 3.artikla, jolla sopijapuolet velvoitetaan kriminalisoimaan kaikki mahdolliset huumausaineisiin liittyvät teot. Vuoden 1961 yleissopimuksen 36.artikla vaati osapuolia kriminalisoimaan kannabiksen valmistus, kauppa ja hallussapito ja rajoittamaan käyttö vain tieteellisiin ja lääketieteellisiin tarkoituksiin. 1970-luvulla useat maat jaottelivat huumeet pehmeisiin ja koviin huumeisiin, mikä ei perustunut kansainvälisiin määräyksiin. (Mikkonen 2001, 171-173.) 4.2 Kannabiksen tulo Suomeen Erityisesti hasiksen käyttö levisi Suomeen vuosina 1962-1963. Hasiksen suosio oli osa lähes kaikissa länsimaissa tapahtunutta yhteiskunnallista murrosta, joka vaikutti erityisesti nuorison asemaan. Se saavutti jalansijaa erityisesti Helsingissä. Käyttäjien keskuudessa alkoi pikkuhiljaa kehittyä oma yhtenäinen alakulttuuri. (Salasuo 2001, 179.)

17 4.2.1 Ensimmäinen huumeaalto Kannabiksen käyttö kasvoi huippuunsa 1960 ja 1970 lukujen vaihteessa. Voimakkaaseen laskuun käyttäjien määrä kääntyi 1972. Tämä oli niin sanottu ensimmäinen huumeaalto. Koulun kautta kannabis levisi kaikkiin sosiaaliluokkiin. Kun vuonna 1970 helsinkiläisistä koululaisista 23 prosenttia oli kokeillut huumausaineita, vuonna 1976 luku oli pudonnut alle neljään prosenttiin. (Salasuo 2001, 181-183.) Ensimmäisen aallon hajoamisen suurin syy oli kiristynyt viranomaiskontrolli. Kannabiksen käyttö oli 1970-luvun alussa avointa, ja käyttäjien löytäminen oli helppoa. Kontrollin kiristymisen merkitys oli erityisen suuri ensimmäisiä kokeilujaan tekeville ja satunnaisille käyttäjille. Heidän piirissään poliisin toiminta pelotti. Kymmenen, ja jopa sadan ihmisen joukkoja vietiin oikeuteen. Poliisit pelottivat käyttäjiä pelkällä läsnäolollaan, joten poliisin käyttämät toimintamallit olivat tehokkaita ja tuottivat runsaasti rikosjuttuja. (Salasuo 2001, 185-187.) Myyntiorganisaatiot eivät olleet järjestäytyneitä ja toiminta oli amatöörimäistä. Myyntiverkostot perustuivat lähinnä ystävyys ja kaveruussuhteisiin, ja useissa tapauksissa verkosto katosi myyjän jäätyä kiinni. Tiedotusvälineissä luotiin kannabiksen käytöstä kuva, jossa siihen liitettiin rikollisuus ja psyykkiset häiriöt. (Salasuo 2001, 189-191.) 4.2.2 Toinen huumeaalto Yhteiskunnallinen painostus teki käytöstä vaikean ja pelottavan. Kannabis kulttuuri hajosi, jäljelle jäivät vain vanhat ideologiset käyttäjät, heihin kontrolli ei yltänyt eikä julkinen tiedotus tehonnut. Valistuksesta ja kontrollista huolimatta 1980-luvun lopussa käynnistyi uusi huumeaalto, ns. toinen huumeaalto. Se oli voimakkaasti sidoksissa syntyneeseen nuorisokulttuuriin. Toisen huumeaallon aikana lainvalvontaviranomaiset huomasivat vanhojen toimintamalliensa olevan voimattomia käyttäjämäärien kasvaessa. (Salasuo 2001, 195-197.)

18 Kannabiksen kokeilijat ovat nuorentuneet niin 1960-luvun kuin 1990-luvunkin huumeaaltojen aikana. Rauhallisempi vaihe kannabiksenkäytössä oli 1970- luvulla. Kannabista kokeillaan selvästi yleisimmin pääkaupunkiseudulla asuvien nuorten, naimattomien, yksin asuvien ja pidemmälle koulutettujen keskuudessa. He muodostavat ydinjoukon kannabiksenkäytössä heidän seikkailevan elämäntyylinsä vuoksi. Vuodesta 1992 vuoteen 1998 kannabiksenkäytön suurin nousu on tapahtunut yli 40-vuotiaiden keskuudessa, Turun- ja Porin läänissä, maan itäisimmissä ja pohjoisimmissa osissa, työntekijöiden ja yrittäjien keskuudessa, maaseudulla ja vähiten koulutusta saaneiden keskuudessa. Eli kannabiskokeilut ovat tasaisemmin lisääntyneet eri sosiaaliluokissa ja eri puolille maata. (Partanen ja Metso 1999, 145-147.) 5 SOSIAALIALAN JA KIRKON TOIMINNAN TÄRKEIMMÄT OSA-ALUEET Sosiaalialan ja kirkon toiminnan tärkeimmissä osa-alueissa tutkija korostaa päihdetyön verkostotyötä. Internet on jatkuva kilpailija nuorten päihdevalistuksessa. Päihdetyön pitää olla näyttävästi ja uskottavasti esillä, jotta se tavoittaisi nuoret. Asiakaslähtöisyys on kannabiksen käyttäjien kohtaamisessa tärkeää. Kannabiksen käyttäjät eivät lähde mukaan toimintaan, jos heihin ei suhtauduta vakavasti. Kirkon tehtävä yhteiskunnassa on tarjota avointa foorumia ja kirkko tarjoaa sitä parhaiten yhteiskunnallisen keskustelun mahdollistamisella. Kirkon tehtävä on ajaa oikeudenmukaisuutta, osallisuutta ja lähimmäisrakkautta yksilöiden välille. Kirkon tehtävä on lisäksi lisätä verkostoitumista ja tukea järjestöjä toiminnan aloittamisessa.

19 5.1 Päihdetyön tukijärjestelmien tarve Suomessa harvoin keskitytään päihdevalistuksessa vain huumeidenkäytön ehkäisyyn. Ehkäisevä päihdetyö on pikemminkin kokonaisvaltaista päihteiden käytön aloittamisen ehkäisemistä ja aloitusiän lykkäämistä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 1998, 44.) Ehkäisevässä päihdetyössä on tärkeää nuorten oman itsekontrollin vahvistaminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 1998, 76). Jean Baudrillardin mukaan lisääntynyt huumeidenkäyttö 1980-luvulta lähtien johtuu yhteiskunnan liiallisesta tehokkuus vaatimuksesta ja pyrkimyksestä ehdottomaan tasapainoon, säännöllisyyteen ja järkiperäisyyteen. Jean Baudrillardin mielestä mitä voimakkaammin yhteiskunta pyrkii vapautumaan erilaisuuksista ja poikkeavuuksista, sitä tehokkaammin se yliorganisoituu ja saa tietyt ryhmät käyttämään enemmän huumeita. (Kontula 1988, 27.) Ihmisiin on yksilöitymiskehityksen tuloksena enää vaikeaa vaikuttaa kollektiivisesti. Nykynuorisokulttuuri on pirstoutunut, siksi myös ehkäisevän päihdetyön on luotava avukseen laajoja tukijärjestelmiä. Ehkäisevä päihdetyö on monipuolista, pitkäjänteistä ja tavoitteellista yhteistyötä. Toiminta on onnistunutta vasta kun siihen on saatu mukaan mahdollisimman moni taho. (Dahl & Hirschovits 2000, 103.) Päihdetyöntekijälle on tärkeää muodostaa toimivat omat verkostonsa. Verkostotyön rikkaus on siinä, että työntekijöillä on erilaisia näkemyksiä ja käsityksiä. Avoimuus erilaisille ajatuksille ja ehdotuksille on verkostotyön suurin ideoiden ja toimintatapojen muuttaja. (Dahl & Hirschovits 1998, 138.) Huumeeton yhteiskunta on epärealistinen utopia, eikä huumeidenkäyttöä voida ehkäistä pelottelulla. Nuorilla on nykyään hyvät mahdollisuudet etsiä tietoa Internetistä ja he tietävät huumeista usein enemmän kuin valistajat luulevat. Verkosto on toimiva, kun toimijoiden välillä on organisoiduttu yhteiseen ongelmaan. Ennen sitä toimijoiden on ymmärrettävä riippuvuutensa asiaan ja hyväksyä se. Yhteistyö voi vain perustua lojaalisuuteen, solidaarisuuteen, luottamukseen ja keskinäiseen tukeen. (Saarinen 2001, 4.)

20 5.2 Asiakaslähtöisyys Asiakaslähtöisyys on päihdetyön perusta. Asiakas ei saa olla vain vastaanottava taho, vaan asiakas on huomioitava kokonaisvaltaisesti ja sitoutettava toimintaan mukaan. Asiakkaalle pitää aina antaa tietoa siitä missä mennään ja mitkä hänen vaihtoehtonsa ovat. (Sosiaali- ja terveysministeriö 1998, 152.) Hoitavan kohtaamisen tunnusmerkki on suhtautuminen päihteenkäyttäjään myönteisesti, kunnioitettavasti, hyväksyvästi ja myötäelävästi. Ammatillinen hoitava kohtaaminen toteutuu, kun ammattihenkilö kykenee pitämään toista ihmistä vertaisenaan mutta samalla erillisenä itsenäisenä yksilönä. (Inkinen 2000, 129.) Päihteiden käyttäjän kohtaamisessa ongelmaa on lähestyttävä osana kyseisen ihmisen elämäntilannetta. On muistettava, että päihteidenkäyttäjällä voi olla samalla jokin somaattinen sairaus, psyykkinen häiriö tai sosiaalinen ongelma. Päihteiden käyttäjää on kohdattava oikealla tasolla ja ymmärtää hänen käyttäytymisensä taustalla olevia oireita ja häiriöitä. Asiakassuhteen tulisi olla luottamuksellinen ja hyvä. Kaiken perusta on päihteidenkäyttäjän ihmisarvoinen kohtelu. (Inkinen 2000, 129.) 5.3 Kirkon tehtävä yhteiskunnassa Kristillinen usko on alusta asti toiminnassaan ottanut erityisesti huomioon yhteiskunnan vähävaraiset ja syrjäytyneet. Rakkaudenpalvelua, diakoniaa on tehty köyhiä, sairaita, vammaisia, yksinäisiä ja sosiaalisesti eristettyjä kohtaan. 1960- ja 1970-lukujen taitteen keskeinen kysymys oli kirkon tehtävä yhteiskunnassa. Tuliko kirkon olla integroiva tekijä yhteiskunnassa ja tarjota avoin foorumi yhteiskunnallisten ristiriitojen osapuolten kohtaamiseen vai tuliko kirkon selkeästi ottaa kantaa, sitoutua auttamaan köyhiä ja antaa heille ääni. Selkeää linjaa ei luotu, vaan käytännön toiminnassa vaikuttivat molemmat linjat lähinnä työstä vastaavan työntekijän asennoitumisen mukaan. Nykyään linjana diakonia- ja yhteiskuntatyössä on yhdistää nämä kaksi linjaa: tarjotaan avoin