JOENSUUN REIJOLAN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN LEPAKKOLAJISTON KARTOITUS MARRASKUU 2010
Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Lepakot Pohjois-Karjalassa... 1 3. Selvitysalue ja -menetelmät... 2 4. Tulokset... 4 5. Johtopäätökset ja pohdinta... 8 Lähteet... 9 1. Johdanto Tämä selvitys on tehty Joensuun kaupungin toimeksiannosta Reijolan osayleiskaavoitukseen liittyen. Selvityksen maastotyön sekä raportoinnin ovat tehneet yhteistyössä FT Helena Haakana ja FM Ville Vuorio sekä asiantuntijana on toiminut Dipl. Landschaftsökologer Axel Donning. Kartoituksen tarkoituksena oli selvittää alueella esiintyvää lajistoa. Kannen kuvan on ottanut Ville Vuorio ja kuvan 1 Axel Donning. 2. Lepakot Pohjois-Karjalassa Suomessa esiintyy vakituisesti viisi lepakkolajia: vesisiippa (Myotis daubentonii), viiksisiippa (Myotis mystacinus) (Kuva 1), isoviiksisiippa (Myotis brandtii), pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) ja korvayökkö (Plecotus auritus). Ripsisiipasta (Myotis nattereri), pikkulepakosta (Pipistrellus nathusii) ja isolepakosta (Nyctalus noctula) tehdään havaintoja vuosittain Etelä- Suomessa. Kimolepakko (Vespertilio murinus) sekä vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus) ovat lajeja, joita on satunnaisesti tavattu myös Suomessa. Lisäksi Suomessa on yksittäisiä havaintoja kääpiölepakosta (Pipistrellus pygmeus) ja lampisiipasta (Myotis dasycneme). Kaikille lepakkolajeille Suomi on esiintymisalueen pohjoista äärilaitaa, vain pohjanlepakon levinneisyyden painopistealueeseen kuuluu myös Suomi (Lappalainen 2003, Dietz et al. 2009). Suomen lepakoiden levinneisyydestä ei ole vielä olemassa kovin tarkkaa tietoa. Lepakkotutkimus on painottunut Etelä-Suomeen ja Pohjois-Karjalassa kartoituksia on tehty hyvin vähän. Kirjallisuuden mukaan Pohjois-Karjala kuuluu pohjanlepakon, viiksisiipan ja isoviiksisiipan levinneisyysalueeseen. Vesisiipan ja korvayökön levinneisyyden pohjoisraja kulkee suunnilleen Pohjois-Karjalan leveydellä nykyisen tietämyksen mukaan. Muiden lajien levinneisyysalue on selvästi etelämpänä (Lappalainen 2003). Kaikki Suomen lepakot ovat luonnonsuojelulain 49 :n (Luonnonsuojelulaki 1096/1996) tarkoittamia EU:n luontodirektiivin (92/43/EEC) liitteen IVa mukaan suojeltuja lajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Lisäksi ripsisiippa on määritelty erityisesti suojeltavaksi lajiksi luonnonsuojelulain 47 :n mukaisesti. Viimeisimmässä uhanalaistoimikunnan mietinnössä molemmat viiksisiippalajit sekä isolepakko ja pikkulepakko on luokiteltu puutteellisesti tunnetuiksi ja ripsisiippa erittäin uhanalaiseksi lajiksi (Rassi ym. 2001). Lisäksi Suomi on sitoutunut Euroopan lepakoiden tutkimusta ja suojelua edistävään EUROBATS-sopimukseen vuonna 1999.
Sivu 2/10 Kuva 1. Viiksisiippa (Myotis mystacinus). 3. Selvitysalue ja -menetelmät Selvitysalueena oli Reijolan osayleiskaava-alue, joka sijaitsee Joensuun kaupungin keskustasta etelään. Alueen pinta-ala on noin 42 km 2. Alue koostuu mm. harvaan rakennetusta maa- ja metsätalousalueesta sekä tiheämmin rakennetuista omakotitaloalueista. Alue rajautuu lännessä Pyhäselän rantaan. Selvitysalue on hyvin laaja, eikä yksityiskohtaista kartoitusta koko alueesta ollut mahdollista tehdä työn tilauksen myöhäisestä ajankohdasta johtuen. Maastokartoituksia tehtiin 7 yönä: 17.8., 18.8., 8.9., 9.9., 10.9., 11.9. ja 12.9. Kartoituskohteiksi valittiin erityyppisiä ympäristöjä. Kartoitus kohdistettiin yleiskaavan mukaisille rakentamisen painopistealueille ja niillä alueilla erityisesti lepakoille sopiviin ympäristöihin: vesistöjen rantoihin, metsän reunoihin ja vanhojen rakennusten ympäristöihin. Yleensä luotettavan tuloksen saamiseksi kartoituksia tehdään kolme kertaa kesän aikana samoilla paikoilla. Tässä alustavassa kartoituksessa maastokartoituksia tehtiin siis vain loppukesästä ja yleensä jokaisella paikalla vierailtiin vain kerran. Tulosten tarkentamiseksi kartoituksia tulisi tehdä myös alku- ja keskikesällä.
Sivu 3/10 Lepakoita havainnointiin yliääni-ilmaisimella eli lepakkodetektorilla, joka muuntaa lepakon kaikuluotausäänen ihmiskorvin kuultavaksi. Käytössä oli Pettersson Elektronikin D240x, jolla on mahdollista kuunnella ääniä aikalaajennettuna eli hidastettuna sekä tallentaa ääniä. Osa lepakoiden äänistä tallennettiin myöhempää analysointia ja lajintunnistuksen varmistamista varten. Äänien analysoinnissa käytettiin BatSound Professional 4.03 ohjelmaa. Lajien havaitsemisen todennäköisyys vaihtelee lajin elintapojen ja kaikuluotausäänen voimakkuuden mukaan. Pohjanlepakko on helpoimmin havaittavissa oleva laji, koska sen ääni kuuluu 50-100 metrin päähän, kun taas siippalajit kuuluvat parhaillaan 15-20 metrin ja korvayökkö vain parin metrin päähän. Eri lajien runsauksien vertaileminen lepakkodetektorilla tehtyjen havaintojen perusteella ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista. Viiksisiippaa ja isoviiksisiippaa ei ole mahdollista erottaa toisistaan pelkästään äänen perusteella, joten tässä raportissa tuloksissa käytetään ilmaisua viiksi- tai isoviiksisiippa. Kartoituksessa käytettiin sekä kävellen että autolla tehtävää linjakartoitusmenetelmää (de Jong & Ahlén 1996). Kävellen kuljettiin pieniä hiekkateitä ja polkuja hitaasti lepakkodetektorilla kuunnellen. Kaikki havainnot kirjattiin ylös ja osa äänistä tallennettiin. Lajinmäärityksen varmistamiseksi lepakoista pyrittiin saamaan myös näköhavaintoja voimakkaan taskulampun avulla. Sopivissa paikoissa myös pysähdyttiin kuuntelemaan noin 10 minuutin ajaksi. Kuvissa 1-5 on esitetty sekä kävellyt reitit että autolla ajetut reitit. Lisäksi kartoilla on esitetty 10 minuutin havaintopaikat. Autolla tehtävässä linjakartoituksessa kuljettajan ajaessa hitaasti autolla tietä pitkin toinen kuunteli lepakkodetektorin avulla matkustajan puoleisesta ikkunasta. Vauhti pyrittiin pitämään mahdollisimman hiljaisena. Kahtena iltana käytössä oli myös jatkuvasti tallentava detektori. 17.8. detektori sijoitettiin Niittylahden opiston rantaan ja 18.8. Haapaojan varteen Vanhan valtatien sillan viereen tallentamaan useaksi tunniksi. Sää oli kaikkina maastoöinä sateeton ja tyyni (Taulukko 1). Taulukko 1. Säätila maastokartoitusöinä. pvm lt C tuuli pilvisyys 17.8. 12 tyyni 2/8 18.8. 11 tyyni 2/8 8.9. 12 tyyni 0/8 9.9. 13 tyyni 0/8 10.9. 8 tyyni 4/8 11.9. 14 tyyni 8/8 12.9. 14 tyyni 8/8
Sivu 4/10 4. Tulokset Tulokset on esitetty kuvissa 2-8. Lepakoita havaittiin yhteensä 30 paikassa. Pohjanlepakoita tavattiin 13 paikassa, kolmessa niissä oli liikkeellä useampi yksilö. Muita lajeja tavattiin yksittäin: vesisiippaa 1 ja viiksi- tai isoviiksisiippaa 8 yksilöä. Kaksi havaintoa jäi tuntemattomaksi. Jatkuvasti tallentava detektori oli Niittylahden opiston rannassa tallentanut pohjanlepakon ja siippojen ääniä, osa äänistä jäi tunnistamattomaksi. Havaituista äänistä 71 % oli pohjanlepakoita. Siipat olivat mahdollisesti vesisiippoja, koska tallennuspaikka oli rannassa. Haapajoen varressa oli myös liikkunut pohjanlepakoita (lähes 100 % äänistä), yksi havainto jäi tuntemattomaksi. 500 m autoreitti kävelyreitti havainnointipiste pohjanlepakko viiksi- tai isoviiksisiippa vesisiippa tunnistamaton Kuva 2. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueen pohjoisosassa. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10.
Sivu 5/10 500 m Kuva 3. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueen koillisosassa. Karttamerkkien selitykset kuvassa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10. Kuva 4. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueen länsiosassa. Karttamerkkien selitykset kuvassa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10.
Sivu 6/10 Kuva 5. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueen keskiosassa. Karttamerkkien selitykset kuvassa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10. 500 m Kuva 6. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueen keskiosassa. Karttamerkkien selitykset kuvassa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10.
Sivu 7/10 500 m Kuva 7. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueella Niittylahdella. Karttamerkkien selitykset kuvassa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10. Kuva 8. Kartoitusreitit ja pisteet Reijolan osayleiskaava-alueella Haapajärven läheisyydessä. Karttamerkkien selitykset kuvassa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 864/MML/10.
Sivu 8/10 5. Johtopäätökset ja pohdinta Kartoituksen tulosten perusteella pohjanlepakko näyttää olevan yleisin lepakkolaji Reijolan osayleiskaava-alueella. Myös siippoja tavattiin useita yksilöitä. Urbaaneilla alueilla tai niiden läheisyydessä tehdyissä selvityksissä pohjanlepakko onkin usein ollut runsain laji, kun taas metsäisillä alueilla viiksisiipat ovat usein runsaimpia (Vihervaara ym. 2008). Vihervaaran ym. (2008) mukaan havaintotiheys Etelä-Suomessa keskimääräisellä 2,5-3 km laskentalinjalla on 10-20 havaintoa ollen parhaimmillaan 8-14 havaintoa/km. Tässä kartoituksessa havaintojen määrä oli huomattavasti pienempi johtuen todennäköisesti selvitysalueen pohjoisemmasta sijainnista. Suurimmat lepakkoja uhkaavat tekijät ovat yleinen häirintä horros- ja piilopaikoissa sekä ruokailualueiden tuhoutuminen. Erilaiset puukujanteet, metsänreunat, pensas- ja puurivistöt ovat lepakoille tärkeitä maamerkkejä ruokailu- ja piilopaikkojen välillä. Vihervaaran ym. (2008) mukaan lepakkoyhdyskunnat hajaantuvat ruokailemaan noin 3 km säteelle päiväpiiloistaan. Päivittäin kuljetun matkan pituus riippuu kuitenkin sopivien ruokailuympäristöjen sijainnista. Lepakoilla on yleensä useita päiväpiiloja, joita ne vaihtelevat kesän mittaan. Suuri ja yhtäkkinen muutos (hakkuuaukot, puurivien kaataminen, uudet rakennukset, tiet, sähkölinjat) ympäristössä saattaa eristää lepakot tutusta piilopaikastaan. Esim. puurivien jättäminen ja valaistuksen tarkka kohdentaminen auttavat lepakoita suunnistamaan. Muiden lajien tapaan lepakotkin siis hyötyvät ekologisista käytävistä alueiden välillä. Lepakoiden piilopaikat sijaitsevat yleensä rakennuksissa ja kellareissa. Rakennusten korjaaminen ja reikien tilkitseminen pakottavat lepakot etsimään uusia piilopaikkoja. Lepakoiden elinoloja voi parantaa jättämällä esim. ulkorakennuksiin kulkureittejä lepakoille ja ripustamalla lepakonpönttöjä sopiville paikoille. Lepakot, erityisesti viiksi- ja isoviiksisiipat, viihtyvät varttuneissa, avoimissa metsissä, joissa niille riittää piilopaikkoja. Kaupunkimetsänhoidossa lepakot voi ottaa huomioon säästämällä vanhoja kolopuita lepakoille piilopaikoiksi. Suuria avohakkuita tulisi välttää. Vesistöt ovat tärkeitä lepakoille. Vesisiipalle riittää ruokailualueeksi pienetkin ojat ja purot, jos paikka on suojainen. Myös muut lajit viihtyvät vesistöjen läheisyydessä, missä hyönteisten määrä on suuri. Rantojen liiallinen ruovikoituminen kuitenkin karkottaa vesisiipat (Siivonen 2004). Myös kosteat suot, rämeet ja kosteikot ovat lepakoiden suosiossa ilmeisesti suuren hyönteistuotannon ansiosta. Laajojen aukeiden alueiden syntyminen heikentää erityisesti viiksisiippojen ravinnonhankintamahdollisuuksia. Pohjanlepakko ei ole yhtä herkkä tämän tyyppisille ympäristönmuutoksille. Yhteenvetona voi todeta, että kun Reijolan alueen maisemarakenne säilyy monipuolisena, niin myös lepakot säilyvät alueella. Monipuolinen maisemarakenne tarkoittaa vanhaa puustoa, vanhoja rakennuksia, puukujia metsäalueiden välillä, pensasaitoja ja luonnontilaisia kosteikkoja. Monipuolinen maisemarakenne turvaa olemassa olevat
Sivu 9/10 saalistusympäristöt ja kulkuväylät. Rakennettaville alueille ja niiden väliin tulisi jättää suikalemaisia viheralueita ja kolopuita. Tällä hetkellä vakavimmat puutteet Reijolan alueen lepakkotietämyksessä liittyvät siihen, että päiväpiilojen, ruokailu- ja talvehtimispaikkojen tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Tätä varten tarvitaan kesäaikana tehtävä lepakkoselvitys eri alueiden merkityksestä eri lepakkolajeille. Selvitystyö tulee kohdentaa niille alueille, joihin rakentaminenkin keskittyy. Jos rakentaminen edellyttää vanhojen rakennusten purkamista, niin on tarkistettava, ettei rakennuksissa ole lepakoita. Lähteet Eurobats-maaraportti 2009. de Jong, J. & Ahlén I. 1996: Artantal och populationstäthet hos fladdermöss. Teoksessa: Handbok för miljöovervakning. Naturvårdsverket, Stockholm. Dietz, C., von Helversen, O. & Nill, D. 2009: Bats of Britain, Europe & Northwest Africa. A & C Black Publishers Ltd. London. Lappalainen, M. 2003: Lepakot, salaperäiset nahkasiivet. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Luonnonsuojeluasetus 160/1997. Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Luontodirektiivi 1992: Neuvoston direktiivi 92/43/ETY; luonnonvaraisten elinympäristöjen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta; EYVL 1992 L 206. Siivonen, Y. 2004: Helsingin lepakkolajisto ja tärkeät lepakkoalueet vuonna 2003. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 3/2004. Vihervaara, P., Virtanen, T. & Välimaa, I. 2008: Lepakot ja metsätalous Isoviiksisiippojen radioseurantatutkimus UPM-Kymmene Oyj:n Janakkalan Harvialassa sijaitsevilla metsätiloilla 2008. Biologitoimisto Vihervaara Oy.