SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2004

Samankaltaiset tiedostot
SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2005

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna Media Clever / Music Finland 2012

Musex File.

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne

Musiikkialan talous Suomessa 2013

Suomalaisen. Suomalaisen. musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne Jari Muikku. Elokuu Music Finland

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Miksi liittyisin Teostoon?

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä Teosto ja Gramex

Käytännön opas äänitteen tuottajille

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Mitä on tekijänoikeus?

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Valokopiointija digiluvat

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 8. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Suorien sijoitusten pääoma

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto

Musiikkialan talous Suomessa 2012

Kansainvälistymiskartoitus. Tampereen kauppakamari Kyselyajankohta:

Yritykset ja yrittäjyys

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016

Suomi työn verottajana 2008

Suomen Asiakastieto Oy:n sopimusasiakkaan verkkopalvelun esittely

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu , Lasse Krogell

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta.

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Suomi työn verottajana 2009

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2013 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Marraskuu 2014

Äänitteet ja tallenteet

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Kaupan indikaattorit

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu , Lasse Krogell

Yhdessä maailmalle! Sari Paavilainen kansainvälistymisasiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Tekstiilien vienti ja tuonti. Toukokuu 2017

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

33 LIEDON SÄÄSTÖPANKKI PALVELUHINNASTO Osa 6 Arvopaperi- ja säilytyspalvelut

Suomi työn verottajana 2010

Äänitteen tuottajan opas

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Kiina China. Japani Japan

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti:

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 1. Suomalaisen klassisen musiikin vientiselvitys

Tekijänoikeus ja piratismi

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Suomi Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2016

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu , Lasse Krogell

Kääntyykö Venäjä itään?

Matti Paavonen 1

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta.

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016

VARAINHANKINTA Liittymismaksut , ,30

Jalkineiden vienti ja tuonti. Toukokuu 2017

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu , Lasse Krogell

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

Transkriptio:

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2004 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi

TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan ja Norjan vastaavissa tutkimuksissa, mutta tulokset eivät ole vertailtavissa, sillä esim. Ruotsin tutkimuksessa lukuihin sisältyy tähän tutkimukseen laskemattomia lukuja. Toimialan viennin kehittyminen sekä kasvava yhteiskunnallinen merkitys vaatii vuosittaista tarkastelua. Tutkimuksen myötä toimiala saa käyttöönsä tiedot viennin rakenteesta ja viennin kehittämisen kannalta tärkeistä osa-alueista. - Pelkästään kvantitatiiviselle analyysille ja rahavirroille perustuva tutkimus antaa kuvan vain pienestä osasta viennin merkitystä Aikaisempia vientitutkimuksia: Vientitutkimus 1994 1997 (2000); The Finnish National Group of IFPI Anna mulle tähtitaivas selvitys suomalaisen musiikkitoimialan taloudesta ja tulevaisuudesta (2003); Finnish Composers Copyright Society Teosto Behind The Music Profiting from Sound: A Systems Approach to the Dynamics of the Nordic Music Industry (03/2003); Nordic Industrial Fund Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2001(2003) Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuosina 2002 ja 2003 (2004)

TUTKIMUKSEN TOTEUTTAJAT Tutkimuksen tilaaja Music Export Finland Tutkimuksen toteuttaja Yhteistyössä mukana: Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry Nordisk Copyright Bureau (NCB) Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry Suomen Musiikkikustantajat ry

MUSIIKKITOIMIALAN ANSAINTALOGIIKKA ULKOMAAT Apurahat, palkkiot Valtio, ym. julkiset organisaatiot verot, TV-lupa -Säveltäjät Teosto Ry/NCB Kasettimaksutoimisto Gramex ry TOK TOK -Mekaaninen -esittäminen (TV, radio, ravintolat, ym. julkiset paikat, streaming) Kanavamaksut Sisäänpääsyt Musiikkia -Sanoittajat -Sovittajat -Kääntäjät -Muusikot -Solistit AV-Tuottajat Levy-yhtiöt Musiikkikustantajat Soitinten valmistajat LV LV LV LV -Maahantuonti -Tukkukauppa -Vähittäismyynti -Postimyynti Ääniteet Tallenteet Soittimet Painettu musiikki kuunteleva ja levyjä ostava yleisö, musiikin harrastajat. -Kapellimestarit Soittoäänienmekanisointi LV -Soittoääntenvälittäjät Soittoäänet -Festivaalijärjestäjät Ohjelma- ja konserttitoimistot LV -Ohjelmajärjestäjät Pääsyliput Apurahat, palkkiot (lähde: Anna mulle tähtitaivas -julkaisu) Yksityiset organisaatiot: LUSES, ESEK, muut säätiöt

VIENTITULOJEN LÄHTEET HYÖDYKKEIDEN MYYNTI Levy-yhtiöt Yritykset, jotka valmistavat myytäviä hyödykkeitä PALVELUIDEN MYYNTI Manageritoiminta Keikkamyyjät Markkinoinnin palvelut Lainopilliset palvelut Julkiset toimijat TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET Teosto Musiikkikustantajat NCB Gramex

KESKEISET KÄSITTEET (a) artisti/tekijä, johon kuuluvat säveltäjät, sanoittajat, sovittajat sekä artistit, miksaajat ja ääniteknikot. Miksaajista, äänitetuottajista ja ääniteknikoista on viime vuosina tullut artisteihin rinnastettava ryhmä sillä monien tällaisten ryhmien artisteille tuottamat tuotannot ovat omaleimaisia ja tunnistettavissa artistista riippumatta. (b) tuottajat/kustantajat, joiden tehtävänä on artistisen materiaalin julkiseksi tekeminen; tuottajien tehtäviä on kykyjen etsiminen, musiikkisisällön valinta sekä levytysprosessin valvominen ja hallinnointi. Tuottajatahoja ovat mm. kustantajat sekä levy-yhtiöt.

KESKEISET KÄSITTEET (jatkuu...) (c) tukijatahot nämä tahot on esitetty jaoteltuna seuraaviin kategorioihin; - tuotantovälineet: näitä ovat yritykset, jotka ovat erikoistuneet tekemään cd-levyjä, vinyylilevyjä tai kasetteja sekä yritykset, jotka ovat keskittyneet tekemään laitteita edellä mainituille tahoille hyödykkeiden tekemistä varten - manageritoiminta ja markkinointi: sisältäen joukon muitakin ammattilaisia, kuten stylistit, kansitaiteilijat, promoottorit, mainonnan ammattilaiset, kuvaajat, suunnittelijat jne. - lainopilliset palvelut: näitä ovat lakimiehet, jotka auttavat artisteja solmimaan sopimuksia ja ovat apuna riitatilanteissa - verkosto: näitä ovat yritykset ja yhteisöt, jotka omaavat intressejä toimialalle, keräävät ja jakavat tietoa toimialasta sekä koordinoivat eri toimialan toimintoja ja aktiviteetteja. Tällaisia tahoja Suomessa ovat esim. ÄKT, Teosto, Gramex jne. - julkiset toimijat: nämä tahot edustavat viranomaisia, jotka sääntelevät toimialan pelisääntöjä

TIEDONKERUU Kysymyslomakkeita lähetettiin yhteensä 99 kpl; niitä palautettiin 49 kpl. Henkilökohtaisia / puhelinhaastatteluja tehtiin 17 kpl. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry ja Suomen musiikkikustantajat ry keräsivät tiedot omilta jäsenyhtiöiltään. Tekijänoikeuskorvausten osalta kyselyyn vastasivat Nordisk Copyright Bureau (NCB) sekä Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimiston Teosto ry:n luvut on hankittu Teoston vuoden 2004 vuosikertomuksesta. Tutkimus rajattiin siten, että siinä ei otettu huomioon: myyntiportaan vientitoimintaa sähköistä kauppaa (soittoäänet) musiikinopetusta musiikkijournalismia radion ja TV:n ohjelmamyyntiä soitinvalmistusta ulkomaisissa levy-yhtiöissä olevien suomalaisartistien rojaltitulot

VOIKO LUKUIHIN LUOTTAA? Hyödykkeiden myynti (2004 varmaa yli 90 %): Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajien (ÄKT) ry:n jäsenyhtiöiden vastausprosentti vuoden 2004 osalta 100 %. Vuonna 2004 ÄKT:n jäsenyhtiöiden kotimaan markkinaosuus oli n. 90 % kokonaismarkkinoista (lähde: ÄKT ry). Vuonna 2004 ÄKT:n jäsenyhtiöiden osuus Suomen musiikkivientimarkkinoista oletetaan olevan vähintään 85 % (lähde: ÄKT ry). ÄKT:n ulkopuolisista levy-yhtiöistä sekä kustantajista viennin kannalta keskeisimmät yritykset vastasivat kyselyyn. Palveluiden myynti (2004: varmaa noin 90%): Kaikki keskeisimmät yhtyeet/toimialan toimijat toimittivat luvut vuoden 2004 osalta. Tekijänoikeuskorvaukset (2002 ja 2003: varmaa lähes 100 %)

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN KOKONAISMARKKINA-ARVO VUONNA 2004 21 692 963

VIENTITULOJEN JAKUTUMINEN LÄHTEITTÄIN v. 2004 HYÖDYKKEIDEN MYYNTI PALVELUIDEN MYYNTI TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET 9 428 276 5 997 567 6 267 120

HYÖDYKKEIDEN MYYNNIN KOOSTUMUS 12 000 000 11 000 000 10 000 000 9 428 276 9 000 000 8 000 000 7 000 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000 000 1 000 000 1 454 421 1 498 946 2 639 917 3 324 391 3 426 162 6 034 097 415 549 428 270 754 262 5 194 361 5 353 378 0 Levymyynti Rojaltit Lisenssitulot Yhteensä v. 2002 v. 2003 v. 2004

PALVELUIDEN MYYNNIN KOOSTUMUS 11 000 000 10 000 000 9 486 769 9 000 000 8 000 000 7 000 000 6 000 000 6 739 242 5 997 567 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000 000 1 000 000 0 Yhteensä v. 2002 v. 2003 v. 2004

TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSIEN KOOSTUMUS 8 000 000 7 000 000 6 000 000 5 924 143 5 199 663 6 267 120 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 482 830 2 727 718 2 764 226 3 217 450 2 248 082 3 208 148 2 000 000 1 000 000 223 863 223 863 294 746 0 TEOSTO NCB / Mus.kust. GRAMEX Yhteensä v. 2002 v. 2003 v. 2004

PÄÄASIALLISET VIENTIMARKKINAT - Hyödykkeet ja palvelut v. 2004 muut 3 % Aasian maat 13 % Pohjoismaat 22 % Pohjois-Amerikka 9 % Ranska / Benelux maat 6 % Itä-Eurooppa 13 % GSA (saksankielinen Eurooppa) 28 % Iso-Britannia / Irlanti 6 %

PÄÄASIALLISET VIENTIMARKKINAT - Tekijänoikeuskorvaukset v. 2004 Pohjois-Amerikka 5 % Ranska / Benelux maat 11 % Aasian maat 4 % muut 5 % Pohjoismaat 30 % Etelä-Eurooppa 6 % Itä-Eurooppa 3 % Iso-Britannia / Irlanti 15 % GSA (saksankielinen Eurooppa) 21 %

TÄRKEIMMÄT MAAT VIENNIN KANNALTA v. 2004 40 % 30 % 30 % 22 % 20 % 15 % 11 % 11 % 10 % 7 % 4 % 0 % Saksa Ruotsi Japani Viro USA Iso- Britannia muut yhteensä

HYÖDYKKEIDEN MYYNNIN KEHITYS 1999-2004 10 000 000 9 428 276 9 000 000 8 000 000 7 178 686 7 000 000 6 065 168 6 000 000 5 000 000 5 194 361 5 353 378 4 000 000 3 000 000 2 000 000 1 917 352 1 000 000 0 v.1999 v.2000 v.2001 v.2002 v.2003 v.2004 Bruttotulot hyödykkeiden viennistä

PALVELUIDEN MYYNNIN KEHITYS 2001-2004 10 000 000 9 486 769 9 000 000 8 000 000 7 000 000 6 000 000 6 739 242 5 997 567 5 000 000 4 000 000 3 507 789 3 000 000 2 000 000 1 000 000 0 v. 1999 v. 2000 v. 2001 v. 2002 v. 2003 v. 2004

TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSIEN KEHITYS 1999-2004 7 000 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000 000 1 883 490 1 863 849 2 547 261 2 482 830 2 727 718 2 764 226 1 319 146 1 733 474 3 217 450 2 248 082 3 208 148 3 345 012 4 730 840 5 924 143 5 199 663 6 267 120 1 000 000 162 017 450 105 223 863 223 863 294 746 0 TEOSTO NCB / Mus.kust. GRAMEX Yhteensä v. 1999 v. 2000 v. 2001 v. 2002 v. 2003 v. 2004

MARKKINA-ARVON KEHITYS 1999-2004 25 000 000 20 000 000 Vuotuisen kasvun ka vuodesta 1999 vuoteen 2004 26 % 15 417 315 17 857 746 20 039 811 21 692 963 15 000 000 10 000 000 5 000 000 1 917 352 6 065 168 7 178 686 5 194 361 5 353 378 9 428 276 3 507 789 6 739 242 9 486 769 5 997 567 1 883 490 3 345 012 4 730 840 5 924 143 5 199 663 6 267 120 3 800 842 9 410 180 0 hyödykkeet palvelut tekijänoikeuskorvaukset yhteensä Bruttotulot v.1999 Bruttotulot v.2000 Bruttotulot v.2001 Bruttotulot v.2002 Bruttotulot v.2003 Bruttotulot v.2004