Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti:"

Transkriptio

1 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Sähköposti: HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 119/2016 VP) Suomen Musiikkikustantajat ry on vuonna 1976 perustettu järjestö, johon kuuluu 36 kotimaista musiikinkustannusalan yritystä tai yhteisöä. Jäsenet edustavat kattavasti kaikkia musiikin alueita kevyestä vakavaan. Yhdistys on sekä Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto r.y:n että Kopiosto ry:n jäsen. Teosto maksaa yhdistyksemme jäsenille suoria tekijänoikeuskorvauksia. Kopiosto maksaa valokopiointikorvauksia omalle yhdistyksellemme, joka tilittää niistä keskimäärin 95 % eteenpäin yksittäisille kustantajille alan liikevaihtojen mukaisessa suhteessa. Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto otsikon asiasta. Yleistä Pidämme ehdotusta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista pääsääntöisesti hyvänä. Sen lähtökohtana on oikeudenhaltijan, musiikin alueella tekijän ja kustantajan, valinnanvapaus sen suhteen, mitä kautta hän haluaa oikeuksiaan lisensoitavan. Tämä oli lähtökohta myös silloin, kun nykyiset tekijänoikeusjärjestöt perustettiin: ne olivat ja ovat yhä oikeudenhaltijoiden keskeinen 1

2 työkalu tilanteissa, joissa tapauskohtainen lisensointi on sekä käyttäjälle että oikeudenhaltijalle kohtuuttoman työlästä tai käytännössä mahdotonta. Yhteishallinnointiin perustuva teosten massalisensointi on monissa tilanteissa välttämättömyys paitsi oikeudenhaltijoille itselleen myös teosten käyttäjille. Oikeudenhaltijan valinnanvapaus eli se, antaako lisensoinnin tietylle tekijänoikeusjärjestölle vai ei, on silti välttämättömyys myös massalisensoinnin alueella, koska vain se voi taata hyvään palveluun ja toiminnan tehokkuuteen perustuvan kilpailun toimijoiden välillä. Tässä kilpailussa pohjoismaiset järjestöt ovat perinteisesti menestyneet hyvin. Yksityiskohtaiset kommentit 1 LUKU: LAIN TAVOITE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT 1 : Lain tavoite Kiitämme direktiivin mukaista määritelmää, jolla halutaan turvata tietyt oikeudenhaltijan oikeudet. Määritelmä kattaa tekijöiden ohella suoraan myös ne, joille tekijänoikeudet ovat siirtyneet, eikä erillistä tekijänoikeuslain kaltaista laajennettua määritelmää tekijästä tarvita. 2 : Soveltamisala Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan direktiiviä on sovellettava myös yhteishallinnointiorganisaatioiden omistamiin yhteisöihin, joille alkuperäisen valtuutuksen saanut organisaatio on siirtänyt direktiivin alaan kuuluvia tehtäviään. Ellei tällaista määräystä ole laissa, sitä voidaan kiertää siirtämällä valtuutukset eteenpäin. Ehdotamme 2 toiseksi momentiksi seuraavaa direktiiviin perustuvaa lisäystä: Mitä tässä laissa säädetään yhteishallinnointiorganisaation tai riippumattoman hallinnointiyhteisön toiminnasta, sovelletaan myös muuhun yhteisöön, joka harjoittaa tämän lain mukaista toimintaa ja joka on suoraan, välillisesti, kokonaan tai osittain yhteishallinnointiorganisaatioiden tai riippumattomien hallinnointiyhteisöjen omistuksessa tai määräysvallassa. 2 LUKU: OIKEUDENHALTIJOIDEN OIKEUDET 5 : Oikeudenhaltijan oikeus valita yhteishallinnointiorganisaatio 2

3 Pidämme ensiarvoisen tärkeänä sitä, että vain dokumentoitavissa oleva lisensointivaltuutus katsotaan päteväksi. Ehdon tulee koskea myös oikeuksia, jotka valtuutuksen saava yhteishallinnointiorganisaatio luovuttaa edelleen kolmannen osapuolen hallinnoitavaksi. Tältäkin osin pidämme tärkeänä 2 :ään esittämäämme direktiivin mukaista lisäystä. 6 : Kielto asettaa oikeudenhaltijalle tarpeettomia velvoitteita Lakiesityksen 6 on sisällöllisesti identtinen direktiivin 4 artiklan kanssa. Pykälä on lyhyt mutta painava: keskeistä siinä on ajaa ensisijaisesti oikeudenhaltijoiden, ei näitä edustavien yhteisöjen etuja. Selkeä painopiste on tarpeettomien rajoitusten kieltämisessä. Vain välttämättömät rajoitukset ovat sallittuja, ja niiden asettaminen on perusteltava. 8 : Oikeudenhaltijan oikeus lakkauttaa yhteishallinnointia koskeva valtuutus Lakiehdotuksen kohta on 5 :n peilikuva ja sen tavoin direktiivin ydintä. 3 LUKU: JÄSENEN OIKEUDET JA PÄÄTÖSVALTA YHTEISHALLINNOINTIORGANISAATIOSSA 12 : Jäsenen oikeus osallistua yhteishallinnointiorganisaation päätöksentekoon sekä 13 : Yleiskokous Direktiivin mukaisesti ehdotus vaatii eri oikeudenhaltijaryhmiin kuuluvien jäsenten tasapuolista ja tasapainoista edustusta organisaation päätöksenteossa. Avoimeksi jää se, mitä tasapuolisella ja tasapainoisella edustuksella tarkoitetaan. Yksityiskohtaisissa perusteluissa sivulla 51 kuitenkin todetaan, että direktiivi sallii positiivisen syrjinnän, jolla suojellaan vähemmistössä olevan, tiettyä oikeudenhaltijaryhmää edustavan jäsenryhmän intressejä: Tiettyyn oikeudenhaltijaluokkaan kuuluvien jäsenten määrä voi olla pieni, mutta sen osuus tekijänoikeuskorvauksista suuri. Tällaisessa tapauksessa enemmistö, esimerkiksi esittäviä taiteilijoita edustava jäsenryhmä, voisi määrätä äänten enemmistöllään organisaation asioista harvalukuisemman, esimerkiksi tuottajia edustavan jäsenryhmän vahingoksi, vaikka tuottajia edustavan 3

4 jäsenryhmän osuus tekijänoikeuskorvauksista merkittävästi ylittäisi henkilöjäsenten yhteenlasketun osuuden tekijänoikeuskorvauksista. Tasapuolisen ja tasapainoisen edustavuuden vaatimuksen tarkoituksena on estää tällaisen tilanteen syntyminen. Lakiehdotuksen 13 :ssä todetaan edelleen, että äänioikeutta voidaan rajoittaa jäsenen saamien tekijänoikeuskorvausten perusteella. Tämäkin toteamus sisältää ajatuksen, että tekijänoikeuskorvausten määrä on relevantti tekijä arvioitaessa äänioikeuden painoarvoa. Ehdotamme 12 :n tarkoituksen toteuttamiseksi seuraavaa lisäystä kyseisen lainkohdan 1 momenttiin: Tasapuolisuutta ja tasapainoisuutta määritettäessä on otettava huomioon paitsi eri oikeudenhaltijaryhmien osallistumismahdollisuus myös kuhunkin oikeudenhaltijaryhmään kuuluvien jäsenten osuus yhteishallinnointijärjestön liikevaihdosta. Ehdotamme niin ikään yksityiskohtaisiin perusteluihin mainintaa siitä, että tasapuolisen ja tasapainoisen edustuksen tulee toteutua kaikissa organisaation toimielimissä ylintä päätösvaltaa käyttävää yleiskokousta myöten. 5 LUKU: TEKIJÄNOIKEUSKORVAUSTEN HALLINNOINTI 22 : Hallinnointipalkkio ja muut vähennykset 23 : Tasapuolinen pääsy oikeudenhaltijoiden yhteisiin tarkoituksiin tarjottaviin palveluihin ja etuihin sekä 24 : Velvollisuus tilittää tekijänoikeuskorvaus oikea-aikaisesti Lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (14, s. 55) todetaan, että välillisiä, niin sanottuja kollektiivisia korvauksia voidaan käyttää esimerkiksi uusien teosten luomiseksi myönnettäviin stipendeihin ja apurahoihin, oikeudenhaltijoiden koulutukseen, luovan toiminnan muunlaiseen edistämiseen tai muuhun vastaavaan, yhteishallinnointiorganisaation tai siihen kuuluvan oikeudenhaltijoita edustavan yhteisöjäsenen määrittelemään tarkoitukseen. Tämä on vallitseva tilanne eräissä tapauksissa, mutta tällaista käyttötapaa direktiivi ei lainkaan tunne. Se mainitsee mahdollisina käyttötapoina ainoastaan tilitykset sekä niistä tehtävät vähennykset. Apurahat, stipendit ja muut kollektiivisten korvausten käyttömuodot eivät ole tilityksiä; ne eivät ole tekijänoikeustuloa. Niitä ei makseta 4

5 teosten käytön perusteella juuri kyseisten teosten tekijöille, vaan saajat valitaan yleensä hakemusten perusteella. Käytettyjen teosten tekijöiden näkökulmasta ne ovat vähennyksiä. Tällainen vähennys koskee esimerkiksi perikuntia, jotka eivät voi saada apurahoja, vaikka merkittävä osa korvauksista olisi peritty heidän omistamiensa teosten käytöstä, sekä sellaiset menestyvät tekijät, joilla ei ole mahdollisuutta irrottautua omasta päätoimestaan hakeakseen apurahaa. Käyttöön perustuva korvaus voisi heidänkin kohdallaan olla merkittävä, omalla työllä ja ansaittu tulonlisä. Ehdotuksen 23 edellyttää, että oikeudenhaltijoilla on tasapuolinen pääsy tarjottaviin palveluihin ja etuihin. Tämä ei ole mahdollista. Yhteisiin tarkoituksiin muina kuin tilityksinä käytettäviä tekijänoikeuskorvauksia on direktiivin 12 artiklan 4 kohdan mukaisesti kohdeltava vähennyksinä. Esitämme, että erillinen 23 poistetaan ja vähennyksiin kuuluvaksi 22 :n 3 momentiksi lisätään seuraava direktiivin sanamuoto: Jos tekijänoikeuskorvauksia tai niiden sijoittamisesta saatavia tuloja käytetään yhteishallinnointiorganisaation päätöksellä oikeudenhaltijoiden tai tietyn oikeudenhaltijaryhmän yhteisiin tarkoituksiin, tarjottavien palvelujen tai muiden etujen on oltava oikeudenhaltijoiden saatavilla tasapuolisin perustein. Lain yksityiskohtaisissa perusteluissa tulee näkemyksemme mukaan lisäksi selkeästi painottaa teosten todelliseen käyttöön perustuvien henkilökohtaisten korvausten ehdotonta ensisijaisuutta. Helsinki 5. lokakuuta 2016 SUOMEN MUSIIKKIKUSTANTAJAT RY Pekka Sipilä toiminnanjohtaja 5

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Gramex kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry MaRan suhde tekijänoikeusjärjestöihin

Lisätiedot

1. Esitys on pääosiltaan kannatettava ja edistää tekijänoikeusmarkkinoiden toimivuutta ja tekijänoikeuksien käyttäjien asemaa toivotulla tavalla.

1. Esitys on pääosiltaan kannatettava ja edistää tekijänoikeusmarkkinoiden toimivuutta ja tekijänoikeuksien käyttäjien asemaa toivotulla tavalla. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle RadioMedian lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Kiitämme Eduskunnan sivistysvaliokuntaa

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa

on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa 11.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Re: lausuntopyyntö Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Teema:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan

Lisätiedot

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/ VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Sivistysvaliokunta12.9.2018 HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1564 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Teosto 1 (5) EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Sähköposti: SiV@eduskunta.fi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden

Lisätiedot

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta.

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 ja 85 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden

Lisätiedot

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE Tekijänoikeuden voimassaoloaika Teoston asiakkuus Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 1. Johdannoksi Käsiteltävä teema 1.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Gramex ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistys

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA - TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI (OKM/35/010/2014)

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA - TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI (OKM/35/010/2014) 1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA - TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI (OKM/35/010/2014) Helsinki 11. syyskuuta 2015 (Musiikkituottajat)

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain tavoite

Laki. tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain tavoite Laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on turvata tekijänoikeuden ja tekijänoikeuden lähioikeuksien

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUKSIEN YKSINOMAISEN KÄYTTÖOIKEUDEN LUOVUTTAMINEN MÄÄRÄAJAKSI MUSIIKINTEKIJÄN YHTIÖLLE. Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin ja sähköposti:

TEKIJÄNOIKEUKSIEN YKSINOMAISEN KÄYTTÖOIKEUDEN LUOVUTTAMINEN MÄÄRÄAJAKSI MUSIIKINTEKIJÄN YHTIÖLLE. Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin ja sähköposti: LIITE TEOSTON ASIAKASSOPIMUKSEEN TEKIJÄNOIKEUKSIEN YKSINOMAISEN KÄYTTÖOIKEUDEN LUOVUTTAMINEN MÄÄRÄAJAKSI MUSIIKINTEKIJÄN YHTIÖLLE 1. YKSILÖINTITIEDOT Asiakas ( Asiakas ); Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

SÄVELTÄJÄIN TEKIJÄNOIKEUSTOIMISTO TEOSTO R.Y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi

SÄVELTÄJÄIN TEKIJÄNOIKEUSTOIMISTO TEOSTO R.Y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 26.4.2017, rekisteröity 18.5.2017 SÄVELTÄJÄIN TEKIJÄNOIKEUSTOIMISTO TEOSTO R.Y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen

Lisätiedot

Lausunto. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Pääviestit

Lausunto. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Pääviestit 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Sanaston, Kopioston ja Medialiiton yhteislausunto koskien hallituksen esitystä HE 92/2018 tekijänoikeuslain muuttamisesta (ns. lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen)

Lisätiedot

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Lisätiedot

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Kopioston tavoitteet vaalikaudelle 2019 2023 1 LUOVALLE TALOUDELLE ON LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Luovuus ja luova ala muodostavat monin tavoin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/258 258 João Pimenta Lopes, João Ferreira, Miguel Viegas, Stelios Kouloglou Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat

DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat 11.12.2017 Ehdotuksen käsittelyvaihe Neuvoston pj:n konsolidoitu kompromissiesitys 30.10.2017 Käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä Bulgarian pj-kaudella Keskeiset

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM

Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM Keskustelutilaisuus yhteishallinnointidirektiivistä OKM 10.10.2014 Musiikkiteosten verkko-oikeuksia koskevan riidanratkaisujärjestelmän kehittämistarpeet Martti Kivistö Teosto ry Kysymykset Mitä direktiivi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta 5.9.2018 A8-0245/162 162 5 a artikla (uusi) 5 a artikla Olemassa olevien teosten ja muun aineiston otteiden käyttö käyttäjien lataamassa tai yleisön saataviin saattamassa sisällössä 1. Jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO Asia: Lausuntopyyntö Euroopan komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeuksien

Lisätiedot

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP)

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto Eduskunnan talousvaliokunnalle 23.9.2016 TEKIJÄNOIKEUKSIEN KÄYTTÄJIEN NEUVOTTELUKUNTA

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO SOPIMUS ÄÄNITTEEN TUOTTAJAN GRAMEX-OIKEUKSIEN SIIRROSTA I Sopimuksen tausta Tällä sopimuksella sovitaan äänitteen tuottajalle kuuluvien Gramex-oikeuksien siirrosta äänitekohtaisesti

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan. SIVISTYSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 48/2005 vp Tiistai 14.6.2005 kello 12.00 14.00 Läsnä pj. Kaarina Dromberg /kok vpj. Säde Tahvanainen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Hanna-Leena Hemming /kok Sinikka Hurskainen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään. 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)

Lisätiedot

DSM-direktiiviehdotus ja artikla 12 miksi artikla 12 on erittäin ongelmallinen? Anne Salomaa Asiantuntijakuuleminen, eduskunta 25.

DSM-direktiiviehdotus ja artikla 12 miksi artikla 12 on erittäin ongelmallinen? Anne Salomaa Asiantuntijakuuleminen, eduskunta 25. DSM-direktiiviehdotus ja artikla 12 miksi artikla 12 on erittäin ongelmallinen? Anne Salomaa Asiantuntijakuuleminen, eduskunta 25. lokakuuta 2017 Mistä DSM-direktiivissä on kyse? Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B (sopimus nro ) (säveltäjä), (sanoittaja), (sovittaja), (kääntäjä), jota/joita jäljempänä kutsutaan Tekijäksi tai tekstiyhteyden niin vaatiessa Säveltäjäksi, Sanoittajaksi, Sovittajaksi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Tekijänoikeusneuvos Viveca Still p

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Tekijänoikeusneuvos Viveca Still p OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO Tekijänoikeusneuvos Viveca Still 17.11.2016 p. 02953 30297 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Asia: HE 119/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön vastinelausunto koskien

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 Asia Hakija Tekijänoikeuskorvaukset Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Annettu 22.5.1991 Tiivistelmä Yleisradiolähetykseen sisältyvän teoksen tai esittävän

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa

Lisätiedot

IPT-hankkeen 7. Työpaja

IPT-hankkeen 7. Työpaja IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lisätiedot

Kopioston korvausten jaossa noudatettavat yleiset periaatteet

Kopioston korvausten jaossa noudatettavat yleiset periaatteet Kopioston korvausten jaossa noudatettavat yleiset periaatteet 1 Johdanto Kopiosto myöntää oikeudenhaltijoiden puolesta käyttölupia tekijänoikeuden suojaamien teosten käyttöön, kerää korvauksia ja jakaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Audiovisual Producers Finland APFI ry. Säännöt

Audiovisual Producers Finland APFI ry. Säännöt Audiovisual Producers Finland APFI ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Audiovisual Producers Finland APFI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PUBLIC PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ILMOITUS:I/A-KOHTA Lähetäjä: Neuvostonpääsihteeristö Vastaanotaja:

Lisätiedot

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää. KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus 31.8.2015

Kuulemistilaisuus 31.8.2015 Kuulemistilaisuus 31.8.2015 HE-luonnoksen esittely Lain rakenne ja keskeiset säännökset Erityisesti niiden kohtien esittely, jossa käytetään kansallista harkintavaltaa Tehtyjen valintojen perusteleminen

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut HE 185/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslain sanamuotoa siten, että

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Talousvaliokunta 6.10.2016 Mikko Alkio Sisältö 1. Selvitysprosessi 2. Nykytilaan liittyvät rajanveto-ongelmat 3. Sidosyksiköiden asema uudessa hankintalaissa

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/146 146 38 artikla 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä verkkoon

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto KOPIOSTO on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av-teosten

Lisätiedot

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry (jäljempänä Gramex) ja

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry (jäljempänä Gramex) ja ASIAKASSOPIMUS GRAMEX NUMEROT: (Gramex täyttää) taiteilija: tuottaja: Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry (jäljempänä Gramex) ja (jäljempänä Asiakas) ovat

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa

Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa Esteellisyys, Suomalainen Lakimiesyhdistys 16.4.2018 Jukka Mähönen Esteellisyyden lähtökohta Yhteisön jäsenten kokouksessa äänestettäessä onkin kysymys siitä, mikä

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av- vaivattoman käytön ja varmistaa,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

Hammaslääkäriliiton näkemyksiä valinnanvapauden ja sote-uudistuksen vaikutuksista suun terveydenhuollon palveluihin

Hammaslääkäriliiton näkemyksiä valinnanvapauden ja sote-uudistuksen vaikutuksista suun terveydenhuollon palveluihin Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 18.4.2018 HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot