ALUEHALLINTOVIRASTO, ITÄ-SUOMI, OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUE LAUSUNTO 1. LAUSUNNON ANTAJA Kontiolahden kunta Kunnanhallitus Sähköposti: kirjaamo@kontiolahti.fi 2. LAUSUNTO, JOKA KOSKEE SEURAAVAA PYYNTÖÄ Itä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Kontiolahden kunnanhallitukselta lausuntoa OAJ:n Kontiolahden paikallisyhdistys ry:n tekemästä kantelusta, joka koskee Kontiolahden kunnan opetushenkilöstön ja lastentarhan opettajien lomauttamista vuoden 2015 aikana. 3. LAUSUNTO OPETUSHENKILÖSTÖN LOMAUTTAMISESTA Kontiolahden kunnanhallitus on päätöksessään 17.11.2014 279 (liite 1) todennut, että Kontiolahden kunnan lomautusten syynä ovat taloudelliset syyt ja että Kontiolahden kunnalla on pakottava kustannusten vähentämistarve. Kunta voi lomauttaa henkilöstöään työsopimuslain (55/2001 luku 5), lain kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003 luku 7), lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) sekä kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (VIII luku 1 ). Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten mukaan (esim. KHO 2009:33, KHO 25.8.2010 T. 1939) opetushenkilöstön lomauttaminen ei sinänsä ole perusopetuslain, lukiolain tai muunkaan kuntien opetustoimintaa sääntelevän lainsäädännön vastaista. Lisäksi Itä-Suomen aluehallinto on kuntiin lähettämässään ilmoituspyynnössä 16.3.2011 todennut, että nykyinen koulutusta koskeva lainsäädäntö ei estä opettajien lomautusta. Mahdollisuus opetushenkilöstön lomauttamiseen ei kuitenkaan vaikuta kunnan velvollisuuteen huolehtia siitä, että perustuslakiin, perusopetuslakiin sekä lukiolakiin ja näiden nojalla annettuihin alempiasteisiin säännöksiin kirjatut opetukseen osallistuvan oikeudet toteutuvat lomautuksista huolimatta. Harkittaessa opettajien lomautusta täytyy kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta. Vastaavasti lukion opiskelijoilla on lainsäädännön mukaan oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta. Lomautukset tullaan toteuttamaan niin, että opetussuunnitelmien ja tuntijaon mukaiset oppiaineiden vähimmäistuntimäärät toteutuvat. Kontiolahden kunnanhallitus on oheistanut huolellisesti lomautusten toteuttamisen suunnittelua. Kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaan yksityiskohtaiset lomautussuunnitelmat tehdään toimialoittain ja lomautussuunnitelmien tekemisestä vastaavat työnantajan edustajina esimiehet. Esimiehet työnantajan edustajina vastaavat siitä, että lomauttamisessa noudatetaan työnantajavelvoitteita sekä voimassa olevia virka- ja työehtosopimuksia. Lomautukset tulee
suunnitella siten, että lakisääteiset palvelut toteutetaan ja taataan asiakasturvallisuus. Lomautuksia toteutettaessa tulee ottaa huomioon ao. toimialan palvelutoiminnan luonteeseen liittyvät piirteet, jotta lomautukset voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisella ja toimintaa vähiten haittaavalla tavalla. Opetushenkilöstön osalta lomautukset tulee toteuttaa niin, että opetusta koskevassa lainsäädännössä ja sen nojalla annetuissa alemmanasteisissa säännöksissä säädetty oikeus perusopetukseen ja lukio-opetukseen voidaan turvata säännöksissä tarkoitetulla tavalla lomautuksista huolimatta. Lomautussuunnittelussa tulee ottaa huomioon oppilaiden oikeuksia koskevat vaatimukset. Opetushenkilöstön lomautukset tulee ottaa huomioon lukuvuosien työsuunnitelmissa. Opetushenkilöstön lomauttaminen voidaan toteuttaa perus- ja lukio-opetuksen osalta osittain virkaehtosopimuksen mukaisina koulutuspäivinä (VESO-päivät). Työsuunnitelmien ja työpäivien muutoksista tulee tehdä erillinen päätös kasvatus- ja koulutuslautakunnassa. Lomautussuunnitelmassa todetaan mitä virka- ja työtehtäviä lomautus koskee, miten pitkä lomautusaika on, miten lomautus toteutetaan käytännössä ja miten palvelut toteutetaan lomautusaikana. Riittävän tarkalla lomautussuunnitelmalla varmistetaan, että lakisääteiset palvelut ja viranomaistehtävät voidaan hoitaa lomautuksista huolimatta. Lomautussuunnitelmien tulee myös olla niin tarkkoja, että kunnan toimintaa valvovat viranomaiset voivat niiden perusteella valvoa, että lakisääteiset palvelut toteutuvat lomautuksista huolimatta. Kunnanhallitus on päätöksessään oheistanut, että lomautussuunnittelussa tulee ottaa huomioon oppilaiden oikeuksia koskevat vaatimukset. Oppilaiden ja opiskelijoiden lakisääteiset oikeudet huomioon ottamalla, huolellisella suunnittelulla, lomautuspäivien sijoittamisella ja riittävällä ohjeistuksella opetus voidaan myös lomautuksen aikana järjestää sitä koskevan lainsäädännön mukaisesti. Päätöstä tehdessä kunnanhallituksella on ollut käytettävissään osastojen laatimat selvityksen lomautusten vaikutuksista palveluihin, jotka tehtiin jo yhteistoimintaneuvottelujen aikana (liite 2). Yksikkökohtaiset lomautussuunnitelmat käsitellään kasvatus- ja koulutuslautakunnassa ja lomautussuunnitelmien käsittelyn jälkeen tullaan tekemään viranhaltijoita koskevat lomautuspäätökset hallintosäännön mukaisesti sekä antamaan työsuhteisten osalta lomautusilmoitukset. Viranhaltijoita koskevien lomautuspäätösten ja työsuhteisia koskevien lomautusilmoitusten antamishetkellä yksityiskohtaiset lomautussuunnitelmat ovat käytössä. Henkilöstöhallinto on oheistanut vielä tarkemmin esimiehiä lomautusten toteuttamiseen ja lomautussuunnitelmien tekemiseen liittyvässä asiassa (liite 3). Perusopetusasetuksen (852/1998) 2 :ssä säädetään opetusryhmien muodostamisesta sekä erityisopetuksessa noudatettavasta enimmäisoppilasmäärästä ryhmää kohti: Opetusryhmät muodostetaan vuosiluokittain. Jos opetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, eri vuosiluokkien sekä esi- ja lisäopetuksen oppilaita voidaan kuitenkin opettaa samassa opetusryhmässä tai antaa opetusta yhdessä muun koulun tai oppilaitoksen oppilaiden kanssa. Perusopetuslian nojalla oppilailla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Säännös tarkoittaa sitä, että opetuksen järjestäjän tulee ennakolta huolehtia oppilaiden turvallisuudesta koulupäivän aikana. tämä edellyttää muun muassa riittävää valvontaa oppituntien, ruokailun ja välituntien aikana. Opettajan vastuu oppilaista edellyttää tosiasiallista mahdollisuutta valvoa oppilaita. Tämä
otetaan huomioon yksityiskohtaisissa lomautussuunnitelmissa. Erityisesti turvallisen oppimisympäristön järjestämiseen panostetaan, kun henkilökuntaa on poissa. Näin ollen suunnitelmissa perusopetusta koskevat lomautukset ajoitetaan niin, että ne mahdollisimman vähän häiritsisivät kokonaisuuden kannalta oppilaiden varsinaista koulutyötä. Perusopetuksen ja lukion opettajien kahdeksasta lomautuspäivästä tulee neljä olemaan oppilaiden ja opiskelijoiden koulupäiviä. Kaksi lomautuspäivää on alustavan suunnitelman mukaan tarkoitus toteuttaa ns. veso-päivinä, jolloin yksi veso-päivä jää vielä esim. lukuvuoden suunnitteluun ja kaksi lomautuspäivää sijoittuu yleisohjeen mukaisesti viikonloppuun. Loput neljä lomautuspäivää järjestetään kevätlukukaudella koulukohtaisten suunnitelmien mukaan esimerkiksi yläkoulun työelämään tutustumisjaksojen (TET) yhteydessä. Käytännön toteutus vaihtelee kouluittain, osassa kouluja on teema- ja tapahtumapäiviä, joiden toteuttamisesta vastaavat koulussa olevat opettajat. Kouluissa voidaan järjestää myös tavanomainen opetus siten, että koulussa olevat opettajat vastaavat myös niiden opettajien opetusryhmistä, jotka ovat lomautettuina. Opetusryhmien yhdistäminen on mahdollista, mikäli nämä asiat on huomioitu suunnittelussa. Jokaisella opetusryhmällä tulee olemaan nimetty vastuuopettaja. Koulunkäynninohjaajia ei lomauteta koulujen työpäivinä joten heidän työpanos on koulujen käytössä lomautusten aikana. Tarpeen mukaan työtapoja ja opetustuntien toteutusta muutetaan opetussuunnitelmien puitteissa. Erityistä huomiota perusopetuksessa kiinnitetään perusopetuslain 3 :n mukaiseen ikäkauden ja edellytysten mukaisen opetuksen järjestämiseen sekä 29 :n mukaiseen turvalliseen opiskeluympäristöön. Lisäksi on vielä huomioitava, että opetuksen toteutumista tarkastellaan koko lukuvuoden tasolla. Turvallisuusriskejä sisältävien opetusaineiden sisältöjä muutetaan niin, että opetus on toteutettavissa. Lukiolain (629/1998) mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, mutta sen määrää esim. itsenäiseen opiskeluun ei ole säädetty. Lukioasetuksen (810/1998) 4 1 mom. mukaan Osa opinnoista voidaan edellyttää opiskeltavaksi itsenäisesti. Lukiossa tullaa turvaamaan opiskelijoiden opiskeluympäristö lomautuksista huolimatta. Osastot tekivät yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä selvitykset lomautusten vaikutuksista palveluihin. Lukiokoulutuksen osalta selvitykseen on kirjattu alustava suunnitelma lomautusten toteuttamisesta. Lukiokoulutuksessa opetuksen määrän säätely on perusopetusta väljempää. Koulutuksen työaikojen sääntelystä on pääosin luovuttu perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Asetuksella säädetyn mukaisesti opiskelijoille ilmoitetaan lomautuksesta johtuvan opetuksen järjestämismuodot ja työajat. Lukiokoulutuksessa osa opinnoista voidaan edellyttää opiskeltavaksi myös itsenäisinä opintoina (Lukioasetus 6.11.1998/810, 4 ). Opettajan tulee kuitenkin ohjeistaa ja seurata opiskelijan itsenäisten opintojen etenemistä. Lukiokoulutuksessa lomautukset voidaan toteuttaa myös ilman itsenäisiä opintoja siten, että lomautettuna on kerrallaan puolet lukion opettajista. Tällöin kukin opettaja ja rehtori opettavat ja valvovat kahden ryhmän työskentelyä samanaikaisesti. Lomautusten aikana lukujärjestysmuutoksella mahdollisestaan se, että opetettavat aineet kuuluvat kunkin opettajan omaan ainekategoriaan ja hänellä on siten pätevyys opetettaviin aineisiin. Koeviikolla yksittäinen lomautuspäivä on mahdollista toteuttaa myös siten, että koetilaisuus järjestetään auditoriossa uusintakokeiden tapaan, jolloin kokeessa tarvitaan rehtorin lisäksi vain kolme valvojaa.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 21.1.2015 (liite 4) yksityiskohtaisen kasvatus- ja koulutoimen lomautussuunnitelman hallinnon (tehtävä 300), perusopetuksen 1-6 lk (tehtävä 320) ja varhaiskasvatuspalvelujen (tehtävä 360) osalta (liite 5). Lisäksi samassa kokouksessa on hyväksytty koulujen ope tus suun ni tel miin perustuvat päivitetyt suunnitelmat lukuvuodeksi 2014-2015 Ahok ka lan, Jakokosken, Kirkonkylän, Kulhon, Kylmäojan, Lehmon, Onttolan, Sel kien ja Varparannan koulujen osalta (liite 6). Suunnitelmat on laadittu voi mas sa olevien säädösten ja ohjeiden mukaisesti. Perusopetuksen 7-9- lk (tehtävä 330) ja Lukiokoulutuksen (tehtävä 370) osalta lomautussuunnitelmat käsitellään lautakunnassa myöhemmin. Lomautussuunnitelmat ja muut puuttuvat suunnitelmat kasvatus- ja koulutuslautakunta toimittaa aluehallintovirastolle lautakuntakäsittelyn jälkeen. 4. LAUSUNTO PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ LOMAUTUSTEN AIKANA Varhaiskasvatushenkilöstöstä 33 henkilöä on lomautettuna ja talkoovapaata pitää 106 henkilöä. Myös päivähoidon osalta yksityiskohtaiset lomautussuunnitelmat on tehty lakisääteisten palveluiden turvaamiseksi asiakasturvallisuutta vaarantamatta. Toimialat on oheistettu laatimaan lomautussuunnitelmat niin, että kunnan toimintaa valvovat viranomaiset voivat niiden perusteella varmistua, että lakisääteiset palvelut toteutuvat lomautuksista huolimatta. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan 21.1.2015 tekemän päätöksen mukaisesti Kasvatus- ja koulutoimessa lomautukset ja talkoovapaat keskitetään päivähoidossa pääasiassa hiihtolomaviikolle ja kesä-heinäkuulle, jolloin on keskimääräistä hiljaisempaa ja ne haittaavat palvelutuotantoa mahdollisimman vähän. Esiopetuksessa opettajia ei lomauteta esikoululaisten työpäivinä. Perhepäivähoitajien lomautukset toteutetaan maalis-toukokuun välisenä aikana. Päiväkodeissa lomautukset suunnitellaan ennakkoon niin, että lapset saavat riittävän turvan, kasvatuksen ja ohjauksen säännösten mukaisesti. Hoidontarpeen ennakkoon kartoittaminen ja kirjallinen ilmoittaminen mahdollistavat päivähoidon suunnittelun ja järjestämisen todellisen tarpeen mukaisesti ja siten, että lasten päivähoidosta annetun asetuksen (1973/239) 6 henkilöstömitoitus toteutuu. Työvuoroluettelot laaditaan varattujen hoitoaikojen /-päivien mukaan. Kunnan eteläisessä osassa on koko kesäajan avoinna vain yksi päiväkoti ja pohjoisosassa yksi, muiden päiväkotien henkilökunta siirtyy työskentelemään avoinna oleviin yksiköihin, kuten muulloinkin kesäaikaan. Ennakkosuunnittelulla varmistetaan riittävä määrä henkilökuntaa myös lomautusten ajaksi. Hallinnollisten johtajien, kiertävien erityislastentarhanopettajien, perhepäivähoidon esimiesten ja varhaiskasvatuksen päällikön työtehtävät suunnitellaan niin, että he voivat tarvittaessa työskennellä lapsiryhmissä. Kontiolahden kunnassa päiväkotien toimintaa on jo useiden vuosien ajan supistettu sulkemalla osa päiväkodeista kesäaikana vähäisen päivähoidon tarpeen vuoksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on kokouksessaan 23.4.2014 :ssä 37 vahvistanut päivähoidon asiakasmaksut ajalle 1.8.2014-31.7.2015. Päivähoitomaksun hyvittämisestä kesällä 2015 on siis jo tehty päätös: Jos päivähoitopaikkaa ei käytetä vähintään kahden peräkkäisen kokonaisen kesäkalenterikuukauden aikana (joko 1.6. -31.7. tai 1.7.- 31.8. tai 1.6.-31.8.2015 ) ja vanhemmat ovat tehneet siitä kirjallisen ilmoituksen päivähoidon laskutusta varten, maksua ei peritä ko. ajalta. Perheet ovat käyttäneet mahdollisuutta päivähoitomaksuhyvitykseen aktiivisesti, esim. kesällä 2014 päivähoitoa tarvitsi vain n. 33 % päivähoidossa olevista lapsista. Selvittämällä
lasten vanhemmilta hyvissä ajoin ennakkoon hoidontarve ja tarjoamalla hyvitystä päivähoitomaksusta, mikäli vanhemmat järjestävät lapsen hoidon itse, voidaan myös koulujen ja esiopetuksen talviloman aikana sulkea pieniä päiväkoteja ja osa suurempien päiväkotien ryhmistä. 5. TOIMENPITEET Kontiolahden kunta katsoo, että se pystyy noudattamaan lomautusten aikana koulutusta ja päivähoitoa koskevassa lainsäädännössä tulevat velvoitteet. Sivistystoimi on toimittanut aluehallintovirastolle Kasvatus- ja koulutuslautakunnan 21.1.2015 kokouksen jälkeen aluehallintoviraston 16.3.2011 ilmoituspyynnön mukaista materiaalia. LIITTEET: LIITE 1 Kontiolahden kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 279 LIITE 2 Osastojen selvitykset lomautusten vaikutuksista palveluihin LIITE 3 Ohje lomautusten toteuttaminen LIITE 4 Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös 21.1.2015 6 LIITE 5 Lomautussuunnitelma hallinnon (tehtävä 300), perusopetuksen 1-6 lk (tehtävä 320) ja varhaiskasvatuspalvelujen (tehtävä 360) osalta LIITE 6 koulujen ope tus suun ni tel miin perustuvat päivitetyt suunnitelmat lukuvuodeksi 2014-2015 Ahok ka lan, Jakokosken, Kirkonkylän, Kulhon, Kylmäojan, Lehmon, Onttolan, Sel kien ja Varparannan koulujen osalta Kontiolahdessa 9.2.2015 Kontiolahden kunnanhallitus Jere Penttilä kunnanjohtaja Riitta Himanka hallintojohtaja 050 4327600 050 4285075