Teksti Kaija Vestervik Koulutettu hieroja HIEROJA 3/1998 Hieroja, huomioi asiakkaan astma hoitotilanteessa PIDÄ ASTMALÄÄKKEET KÄDEN ULOTTUVILLA Astma on yleinen, pitkäaikainen sairaus ja sitä ilmenee kaikenikäisillä. Suomalaisista 3-6 prosenttia sairastaa astmaa ja lähes 200 000 suomalaisella on siihen lääkehoito. Oikealla hoidolla ja ärsyttävien tekijöiden välttämisellä astmaa voidaan monesti pitää oireettomana tai vähäoireisena. Tieto ja sairauteen sopeutuminen tekevät täysipainoisen elämän mahdolliseksi. ASTMASSA KEUHKOPUTKIEN LIMAKALVOT OVAT TULEHTUNEET Astma on keuhkoputkien limakalvojen tulehduksellinen sairaus, johon liittyy keuhkoputkien ahtautuminen. Tulehtunut ja turvonnut limakalvo on herkkä erilaisille ärsykkeille, kuten kylmälle ilmalle, pölyille, rasitukselle, tupakansavulle ja voimakkaille tuoksuille. Tällöin keuhkoputket supistuvat ja seuraa hengenahdistusta, yskää ja hengityksen vinkunaa. Oireet voivat johtua joko ärsykemäärän liiallisuudesta tai alentuneesta sietokyvystä.
Vielä ei täysin tunneta, minkä takia osalle ihmisistä kehittyy astma, mutta ainakin perinnöllisillä tekijöillä on osuutta asiaan. Ilmansaasteiden sekä virus- ja bakteeritulehdusten on myös epäilty rikkovan keuhkoputkien limakalvon pintaa ja edesauttavan astman kehittymistä. Osalla astmaatikkoja on oireiden takana allergia, jolloin keuhkoputket reagoivat erilaisille pölyille kuten eläinten karvoille, siitepölyille, kotipölypunkille tai homeiden itiöille. Aina ei kuitenkaan selviä laukaisevia tekijöitä pystytä löytämään, vaan oireet voivat pahentua kylmästä ja kosteasta ilmasta, rasituksesta ja flunssan jälkeen. OIREINA KUIVA YSKÄ JA HENGENAHDISTUS Astma alkaa tavallisesti kuivalla yskällä ja kohtauksittaisella hengenahdistuksella, jonka yhteydessä saattaa esiintyä hengityksen vinkunaa. Oireita on usein edeltänyt heinänuha, ympärivuotinen nuha, ihottuma, tukkoinen nenä tai toistuvat poskiontelotulehdukset. Ensimmäinen hengenahdistus koetaan monesti flunssan tai rasituksen yhteydessä. Ahdistusoireet tulevat herkimmin yöllä tai varhain aamulla. Lievässä astmassa oireita on vain ajoittain, esimerkiksi siitepölykausina ja rasituksen jälkeen. Jos astma pahenee, muuttuvat hengenahdistuskohtaukset päivittäisiksi, ajoittuvat usein aamuyöhön ja keuhkoputkistosta nousee yskän mukana sitkeää limaa. OIREITA PAHENTAVIA TEKIJÖITÄ Tavallinen flunssa on tärkein astmaoireita pahentava tekijä. Koska tartunnoilta on vaikea välttyä, astmaatikon on hyvä neuvotella lääkärinsä kanssa lääkityksestä flunssan aikana ja influenssarokotuksen tarpeellisuudesta. Pahin sisäilman saastuttaja on tupakansavu. Myös voimakkaat kemikaalit, hajut ja ruuankäryt ärsyttävät herkistyneitä hengitysteitä. Tilannetta pahentavat liikenteen, lämmityksen ja teollisuuden aiheuttamat ulkoilman saasteet. Työympäristön tekijät, kuten hitsaushuurut, maalinkäryt ja eläinten hilse, voivat johtaa oireiden pahenemiseen. Oireet voivat johtua joko ärsykemäärän liiallisuudesta tai alentuneesta sietokyvystä Voimakas ruumiillinen rasitus voi aiheuttaa astmaoireita. Juokseminen ja hölkkääminen erityisesti pakkasella laukaisee rasitusastman herkästi, kun sen sijaan uinti sopii lähes kaikille astmaatikoille. Henkinen rasitus voi pahentaa jo olemassa olevia oireita. KOHTAUKSEN EHKÄISEMINEN ON TÄRKEIN OSA HOITOA Astmaatikon hoito on pitkäjänteistä ja rakennetaan yksilöllisesti jokaiselle erikseen. Astman hoito on erityisesti kohtausten tulemisen ehkäisemistä. Tämän takia asmaatikon on hyvä oppia tuntemaan sairautensa ja sen hoito hyvin, jotta voi itse vaikuttaa hoitoon ja saavutettavaan tulokseen.
Astman hoidon tavoitteet Oireettomuus sekä päivällä että yöllä Ei astman pahenemisvaiheita Hyvä hengityksen huippuvirtausarvo Ei elämäntapojen rajoituksia Ärsyttävien tekijöiden poistaminen niin työ- kuin kotiympäristöstä on keskeinen osa hoitoa. Tupakointi heikentää hoidon tuloksia ärsyttäessään keuhkoputkia ja pitäessään yllä tulehdusta. Astmaatikko ei saisi missään tapauksessa tupakoida. LIIKUNTAA LÄÄKKEEKSI Hyvä fyysinen kunto on tärkeä astmaatikolle. Yleiskunnon kohotessa sekä ruumiillinen että henkinen rasituskynnys kohoaa ja vähitellen astmaatikko kestää yhä suurempaa rasitusta ilman hengenahdistusoireita. Säännöllinen liikunta vähentää kohtauksia ja niiden vaikeusastetta. Hyväkuntoisena astmaatikko selviää nopeammin astman hankalimmista vaiheista. Vesi on erinomainen elementti hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon kohottamiselle Myös vastustuskyky erilaisiin infektiosairauksiin paranee. Ryhti ja rintakehän liikkuvuus tehostuvat sekä lihasjännitykset vähenevät rentoutumisen ja oikean hengitystekniikan avulla. Liikunta irrottaa myös limaa hengitysteistä. Astmaatikon on hyvä harrastaa liikuntaa sairauden sallimissa rajoissa. Sopivia liikuntamuotoja ovat uinti, kävely, pyöräily ja kuntovoimistelu. Rasitusoireet eivät estä liikkumista.
Niitä voidaan ehkäistä huolehtimalla sairauden hyvästä hoitotasapainosta. Sopiva lääkitys ennen liikuntaa ja sen aikana antaa mahdollisuuden liikkua rajoituksetta. Taloudellisen hengitystavan käyttäminen auttaa hyödyntämään keuhkojen koko kapasiteettia. Rasitusoireita voi liikunnan aikana laukaista mm: Kylmä tai/ja kuuma ilma Hengitysteissä jo oleva ärsytystila esim. flunssa Yhtäjaksoinen, liian raskas liikunta Ympäristötekijät, kuten ilmansaasteet ja pöly Riittävä juominen, vähintään 15min välein, pitää hengitystiet kosteina ja estää niiden kuivumisen. Muita keinoja rasitusoireiden ehkäisyyn on intervellityyppinen liikunta ja riittävän pitkä alkuveryttely, jolloin elimistö tottuu tulevaan rasitukseen. Keho on paras mittari kertomaan liikuntakertojen sopivuudesta. Astmaatikon kannattaa kuunnella kehoaan ja luottaa omiin tuntemuksiinsa. Hänen kannattaa kokeilla eri liikuntamuotoja unohtamatta hyötyliikuntaa (työmatkat, marjastus, sienestys jne.). Liikunta kannattaa aina ja on tärkeä osa sairauden hoitoa Astmaa sairastavan on hyvä tehdä itselleen selväksi liikuntaharrastusta aloittaessaan hengästymisen ja hengenahdistuksen ero. Kohtauslääkkeet on pidettävä aina mukana ja liikunta on keskeyttävä, jos oireet pahenevat. Turvallinen liikunta Älä liiku sairaana Pidä lääkkeet mukana Juo riittävästi Suosi liikkumista kaverin kanssa Vältä liikkumista pölyssä tai savussa KUNTOUTUS Sairastuminen merkitsee aina muutosta ihmisen elämäntilanteeseen. Se voi vaikuttaa mielialaan, ihmissuhteisiin ja taloudelliseen tilanteeseen. Sairaus voi näkyä myös fyysisten voimien ehtymisenä.
Kuntoutuksen tarkoituksena on parantaa fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä sekä auttaa jaksamaan ja elämään täysipainoista elämää astmasta huolimatta. Siihen kuuluu myös muita kuin lääkinnällisiä toimenpiteitä, esimerkiksi ammatillisten ja sosiaalisten asioiden neuvontaa. Kuntoutuksen tarkoitus on auttaa astmaatikkoa löytämään omat arkipäivän ratkaisunsa selviytyäkseen sairauden mukanaan tuomasta muutostilanteesta. Tavoitteena on antaa tukea astmaatikolle, syventää astman hoitoon ja kuntoutukseen liittyvää tietoutta sekä löytää omia voimavaroja ja elämänhallintakeinoja. Astman etiologia, oireet ja hoito Astmalla tarkoitetaan keuhkoputkien yleistä ahtautumista, joka vaihtelee usein lyhyessä ajassa, joko itsestään tai ulkoisten tekijöiden tai lääkkeiden vaikutuksesta. Perinnöllisillä tekijöillä on osuutta astman kehittymisessä, mutta periytymisen mallia ei tiedetä. Astman keskeisen piirteen, keuhkoputkien lisääntyneen supistumisalttiuden perussyytä ei tiedetä. Keuhkoputkien limakalvoilla on tulehduksellisia muutoksia jo melko lievässä, alkavassa astmassa. Limakalvomuutokset ovat yhteydessä keuhkoputkien supistumisherkkyyteen. Nykykäsityksen mukaan astma on keskeisiltä osiltaan inflammatorinen sairaus. Tulehdukselliset muutokset syntyvät joko allergiasta tai sisäsyntyistä tietä. Molemmissa tapauksissa hengitysteitä vaurioittavat soluista ja hermopäätteistä vapautuvat tulehduksen välittäjäaineet. Sekä inflammaatio että keuhkoputkien supistuminen ovat elimistön puolustusreaktioita, jotka toimivat astmassa liian herkästi ja voimakkaasti.
Oireet Astma alkaa tavallisesti kuivalla yskällä ja hengenahdistuksella, jonka yhteydessä hengitystiet usein vinkuvat. Jos oireet jatkuvat, keuhkoista alkaa erittyä myös limaa. Tilaa on voinut edeltää esim. heinänuha. Ensimmäinen ahdistuskohtaus koetaan usein flunssan, fyysisen rasituksen tai allergeenille altistumisen yhteydessä. Hoito Allergiasaneerauksella vähennetään ja poistetaan oireita aiheuttavia tekijöitä asuinhuoneesta tai vastaavasta ympäristöstä. Sisäilman puhtaus ja laatu vaikuttavat astmaatikon vointiin. Jos potilaalla on atooppinen ominaisuus, lemmikkieläintä ei pidä pitää asunnossa. Jos astman syy on työpaikan pölyjen tai kemikaalien aiheuttamassa herkistymisessä, sairaus ei parane, jollei altistukseen puututa. Tärkeimmät työperäiset allergeenit ovat eläin- ja jauhopölyt sekä home. Siedätyshoitoa käytetään harvoin astman hoitoon, mutta siitepölyjen aiheuttamissa vaikeissa nuha- ja silmäoireissa siitä on apua. Aikuisten astmassa erilaisista ruokavalioista on vähän hyötyä. Ruoka-aineyliherkkyys on aikuisilla kohtalaisen harvinainen eikä juuri aiheuta astmaoireita. Koivun siitepölylle allergisilla potilailla on usein yliherkkyyttä tuoreille juureksille, vihanneksille ja hedelmille. Ne aiheuttavat suun limakalvo-oireita, eivät juuri astmaoireita. Harvat potilaat saavat astmaoireita ravinnon lisäaineista, elintarvikeväristä, bentsoehaposta ja sulfiiteista. Oikeasta hengitystavasta ja yskimistekniikasta on hyötyä. Astmapotilaan tulisi harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Kävely ja uinti ovat erityisen sopivia liikunnan muotoja. Astmaa hoidetaan jo alkuvaiheessa tehokkaasti anti-inflammatorisella lääkityksellä. Tärkein lääke on keuhkoihin hengitettävä kortikosteroidi. Tehokas anti-inflammatorinen hoito vähentää keuhkoputkien supistumisalttiutta ja oireita ratkaisevasti ja parantaa siten ennustetta. Potilaalle ei kehity keuhkojen toimintaa huonontavia kroonisen tulehduksen aiheuttamia kudosmuutoksia. Alkavassa astmassa käytetään inhaloitavaa (sisään hengitettävä) steroidia tai kromoglikaattia säännöllisesti tai jaksottain silloin, jos potilaan oireet pahenevat vain infektioiden ja siitepölykauden aikana. Potilaalle selvitetään lääkehoidon tarkoitus niin hyvin, että hän voi sovitulla tavalla itse säädellä anti-inflammatorisen lääkityksen annosta oireidensa mukaan. Uloshengityksen huippuvirtauksen seuraaminen kotona PEF-mittarin avulla antaa potilaalle tähän parhaan perustan. Potilas oppii melko pian tulkitsemaan PEF-arvojaan ja osaa sovittaa hoidon tilanteen mukaan. Keuhkoputkia laajentavia lääkkeitä käytetään oireiden voimakkuuden mukaan tarvittaessa tai säännöllisesti. Oraalinen (suun kautta) steroidikuuri on välttämätön astman pahenemisvaiheessa, jossa vaste ylläpitohoidolle heikkenee. Lyhyiden hoitojaksojen sivuvaikutukset ovat merkityksettömiä. Astmapotilas tarvitsee harvoin antibioottia oireiden pahentuessa. Vaikka pahenemisen syy olisi virusinfektio, hoidoksi annetaan oraalinen steroidikuuri tai lisätään inhavoitavan
steroidin annosta. Yskänlääkettä ja limaa irrottavaa lääkitystä ei juurikaan tarvita. Astman ennuste on yleensä hyvä, mutta siihen on myös kuolleisuutta. Suomessa kuolee astmaan 100-400 henkilö vuodessa. Syy on usein huono hoitomyöntyvyys ja riittämätön anti-inflammatorinen lääkitys. Vaarassa ovat ne potilaat, jotka heräävät yöllä hengenahdistukseen PEF-arvojen ollessa alle puolet viitearvoista. HENGITYSELIMISTÖ Ihminen tulee toimeen ilman happea noin neljä minuuttia, mutta sen jälkeen varsinkin runsaasti happea tarvitsevat solut kuten aivosolut, alkavat tuhoutua nopeasti. Aika ei ole pitkä, joten elimistö tarvitsee tehokkaan hapenottojärjestelmän ja hapenkuljetusjärjestelmän. Hapenotosta huolehtii hengityselimistö ja kuljetuksesta verenkiertojärjestelmä. HENGITYSTIET Hengityselimistöön kuuluu nenäontelo, nielu, kurkunpää, henkitorvi, keuhkoputket ja keuhkot. Tavallisesti rauhallisessa hengityksessä ilma pääsee elimistöön nenän kautta. Nielu on ruokatorven ja henkitorven yhteinen osa. Se pyrkii ohjaamaan ilman henkitorveen ja ruoan ruokatorveen. Kurkunpää on osa hengityselimistöä, ja lisäksi se on tärkeä äänenmuodostukselle. Henkitorvi on noin 10cm pitkä putki, joka kulkee rinnan ruokatorven kanssa. Henkitorvi muodostuu U:n muotoisista rustoista ja sidekudoksesta. Sen sisäpinta on värekarvaepiteelin peitossa. Värekarvat pitävät henkitorvessa olevan liman liikkeellä ja kuljettavat sitä kohti kurkunpäätä ja nielua. Alaosastaan henkitorvi jakautuu kahdeksi pääkeuhkoputkeksi. Keuhkoputket haarautuvat yhä pienemmiksi putkiksi ja päätyvät lopulta noin puolen millimetrin paksuisiksi haaroiksi. Pienimmät haarat päättyvät keuhkorakkuloihin eli alveoleihin. KEUHKOT Keuhkot ovat rintaontelossa, kylkiluiden suojassa. Ne ovat pehmeää sienimäistä kudosta, joka koostuu ensisijaisesti alveoleista. Keuhkot jakautuvat lohkoihin, oikea keuhko kolmeen ja vasen kahteen lohkoon. Sidekudoksesta muodostuneet väliseinät jakavat lohkot vielä pienempiin jaokkeisiin, joita on kymmenen kummassakin keuhkossa. Kumpaakin keuhkoa ympäröi kaksinkertainen keuhkopussi. Ulompi kerros on kiinni rintaontelon sisäpinnassa. Sisempi kerros kiinnittyy tiiviisti keuhkokudokseen. Kerrosten välissä olevaa tilaa kutsutaan keuhkopussionteloksi. Ontelossa on hiukan nestettä, joka estää kitkan syntymistä. HENGITYS
Ulkoilmassa on happea noin 20 prosenttia ja typpeä lähes 80 prosenttia. Sisäänhengityksessä ilmasta otetaan vain happea. Hengittämisessä tarvitaan lihaksia: sisäänhengityksessä käytetään palleaa ja kylkivälilihaksia, kun taas normaali uloshengitys tapahtuu spontaanisti. Hengitysrytmi määräytyy hengityskeskuksessa, joka sijaitsee ydinjatkeessa. Hengityskeskus reagoi veren hiilidioksidipitoisuuteen. Kun hiilidioksidin määrä kohoaa, keskus antaa käskyn sisäänhengitykselle. Sisäänhengitys mahdollistuu, kun pallea supistuu ja ulommat kylkivälilihakset kohottavat kylkiluita, rintaontelo laajenee ja keuhkoille tulee riittävästi tilaa täyttyä ilmalla. Sisäänhengityksen jälkeen hiilidioksidin määrä vähenee ja lihakset rentoutuvat. Hengityskeskus reagoi myös hapen puutteeseen ja nopeuttaa tarvittaessa hengitystä. Uloshengityksessä ilma purkautuu keuhkoista ilman lihasten apua. Kun ihminen hengittää kiivaasti tai syvään, hän käyttää apuna vatsalihaksia. Ne työntävät vatsan alueen elimiä palleaa vasten, jolloin pallea kohoaa ja työntää keuhkoja ylöspäin. Sisemmät kylkivälilihakset nopeuttavat ilman poistumista keuhkoista vetämällä kylkiluita alas. Aikuinen hengittää levossa sisään noin 14 kertaa minuutissa. Kerralla sisään hengitetty ilmamäärä on noin puoli litraa (500 ml) ja saman verran poistuu uloshengityksessä. Normaalin sisäänhengityksen jälkeen voi keuhkoihin vetää ilmaa lisää kolmisen litraa (3 000 ml). Uloshengityksessä voi uloshengityslihaksia käyttämällä saada ilmaa poistumaan noin 1,5 1, minkä jälkeen keuhkoihin jää vielä saman verran ilmaa. Vitaalikapasiteetti on tavallisin keuhkojen tilavuuden ilmaisija. Silloin mitataan sisäänhengityksen kokonaiskapasiteetti (vedetään ilmaa keuhkoihin mahdollisimman paljon) sekä uloshengityksen enimmäismäärä (keuhkot puhalletaan aivan tyhjäksi). Siten saatu tilavuus on siis sisäänhengityksen ja uloshengityksen yhteistulos. Mitä suurempi tilavuus on, sitä tehokkaampaa on keuhkotuuletus. Miehillä vitaalikapasiteetti on yleensä hiukan suurempi kuin naisilla, ja urheilulla ja kuntoliikunnalla arvoja voidaan jonkin verran kohottaa. KAASUJEN VAIHTO Ihmisen hengittäessä ilma kulkeutuu keuhkoputkien kautta keuhkorakkuloihin eli alveoleihin. Kaasujen vaihdunta tapahtuu alveolien ja hiussuonten välillä. Sisään hengitetyssä ilmassa oleva happi siirtyy hiussuonien kautta verenkiertoon ja vastaavasti verenkierrossa oleva hiilidioksidi pääsee poistumaan keuhkojen kautta elimistöstä. Kaasujen vaihdunta perustuu siihen, että kaasut pyrkivät aina tasaamaan paine-eroja alveolin ja veren välillä. Sisään hengitetyssä ilmassa olevan hapen osapaine on
suurempi kuin veressä olevan hapen, joten happi siirtyy alveoleista vereen. Niin ei tapahdu, jos sisään hengitetyssä ilmassa hapen osapaine on jostain syystä alhaisempi tai yhtä suuri kuin veressä olevan hapen osapaine. Hiilidioksidi siirtyy saman periaatteen mukaisesti verestä alveoleihin. Sen määrä veressä on suurempi kuin alveoli-ilmassa, joten se pyrkii tasaamaan pitoisuuden ja osa siitä siirtyy pois verenkierrosta. Alveolien yhteenlaskettu pinta-ala on aikuisella hiukan alle 100 m2. Keuhkoista vereen siirtyvä happi sitoutuu pääasiallisesti punasolujen hemoglobiiniin, joka kuljettaa sen verenkierron mukana elimistöön. Keuhkoista veri kulkee keuhkolaskimoita pitkin sydämen vasempaan eteiseen ja sieltä vasemman kammion kautta kaikkialle elimistöön. Lepotilassa hapenkulutus on tasainen ja valtimoveren hapesta jää vain noin neljännes kudoksiin. Rasituksessa, kun kudosten työmäärä lisääntyy ja tarvitaan lisää energiaa, hapenkulutus kasvaa; silloin happea voi jäädä kudoksiin jopa kolme kertaa enemmän kuin lepotilassa. Hapenkulutus voidaan laskea myös millilitroina: levossa hapenkulutus on noin 250 m minuutissa ja rasituksessa suurempi. Kudokset tarvitsevat happea voidakseen polttaa ravinteita ja tuottaakseen energiaa. Happi siirtyy verenkierrosta kudoksiin hiussuonten eli kapillaarien välityksellä. Kudosten ja veren välillä toimii samankaltainen järjestelmä kuin keuhkoissa: happi siirtyy verestä kudoksiin, koska kudosten hapen osapaine on pienempi kuin veren hapen. Vastaavasti palamisen jätteenä syntynyt hiilidioksidi siirtyy kudoksista vereen, kulkee laskimoita pitkin sydämeen ja sieltä pienen verenkierron kautta pois elimistöstä. Teksti Kaija Vestervik Lähteet: Ahonen A.- Lahtinen T.- Sandström M.- Pogliani G. & Wirhed R. 1988. Kehon rakenne, toiminta ja lihashuolto. Jyväskylä: Gummerus Oy. Erikson B.-Mellstrand T.-Peterson L.-Renström P.-Svedmyr N. 1987. Urheilijan terveydenhoito. Jyväskylä. Gummerus Oy. Keistinen T. 1997. Astma. Keuhkovammaliitto. Nykypaino Oy. Niedstedt W.-Hänninen O.-Arstila A.-Nienstedt I. 1992. Fysiologian ja anatomian perusteet. Porvoo. WSOY:n graafiset laitokset. Pietiläinen P.-Nieminen K.-Heikkinen A. Anatomiaa ja fysiologiaa sosiaalialalle. 1992. Hämeenlinna. Karisto Oy:n kirjapaino. Puolanne M. 1997. Liikunta. Keuhkovammaliitto. Nykypaino Oy. Therapia Fennica 7. laitoksen korjattu lisäpainos.
Teksti Tommi Vasankari ASTMAATIKKO HIEROJAN HAASTEENA Astmaatikkoja riittää hierojallekin Astma on yleistynyt viime vuosikymmeninä selvästi Suomessa. Osa tästä yleistymisestä voi olla tehostunutta diagnosointia, mutta toisaalta erilaisten väriaineiden, säilöntäaineiden, ym. kemikaalien käytön on arveltu osaltaan lisäävän myös astman esiintymistä. Toisaalta astma käsitteenä on laajentunut, ja nykyisin erotellaankin erilaisia astman muotoja, esimerkkinä rasitusastma, joka aiheuttaa oireita yleensä vain fyysisessä rasituksessa, ja jossa klassisen astman kriteerit eivät täyty. Hierojan kannalta astmasta on tullut tauti, joka on jo yleisyytensä takia tunnettava ja jonka kanssa on osattava toimia myös hierontatilanteessa. Seuraavissa kappaleissa käsitellään astmaatikkoa hierontatapahtuman turvallisuuden ja sujuvuuden kannalta. Jäljempänä astmaatikolla tarkoitetaan klassista astmaa sairastavaa, ei niinkään astman lievistä muodoista kärsiä. Varaudu astmaatikon tuloon Jo ajanvarauksessa tulisi hierojan saada tieto asiakkaansa mahdollisesta astmasta. Tällöin hieroja pystyy antamaan ohjeet asiakkaalleen hierontaan tulosta: normaali lääkitys ennen hierojalle tuloa ja kohtauslääke (piippu) mukaan. Lisäksi kannattaa mainita, että lievätkin flunssan oireet (yskä, nuha) voivat selvästi hankaloittaa hierontatapahtumaa astmaatikon kohdalla. Hierontatilojen osalta hierojan tulisi myös varautua ennalta astmaatikon tuloon. Pölyttömyys on tietysti kaikkien asiakkaiden kohdalla peruslähtökohta, mutta astmaatikolle pöly saattaa jopa laukaista kohtauksen. Kokolattiamatto pölynkerääjänä on astmaatikon kannalta myös hankala. Samoin mahdolliset kukat ja viherkasvit ovat astmaatikolle pahasta (esim. hyasintti). Kotieläinten turkeista lähtevä hilseily voi myös laukaista kohtauksen herkimmille astmaatikoille. Niinpä hierontatiloissa ei pidä antaa kissojen ja koirien juoksennella. Hierojan itsensä pitäisi välttää voimakastuoksuisia deodorantteja ja muita kosmetiikan tuotteita. Samoin vahvasti tuoksuvat hierontaöljyt ja -rasvat voivat aiheuttaa astmaatikolle ongelmia. Niinpä jo ennalta hieroja voi huolehtia monella tavalla asiakkaansa turvallisuudesta
valmistautumalla asianmukaisesti astmaatikon tuloon. Rauhalliset otteet puoli-istuvassa asennossa Päinmakuulla, naama pienessä aukossa tuntuu monesta astmaatikosta epämiellyttävältä ja lisää riskiä kohtauksen laukeamiseen, siksi astmaatikko on viisaita asettaa joko istuvaan tai puoli- istuvaan asentoon. Hierontaotteiden tulisi olla rauhallisia ja erikoisesti rintakehää painaessa tulee tarkkailla asiakkaan reaktioita, ja otteiden kovuutta pitää säädellä näiden tuntemusten mukaan. Hieronta laittaa astmaatikolla yleensä limaa liikkeelle ja erityisen tehokas liman irrottaja voi olla taputtelu. Niinpä rintakehän taputtelu NH-käsittelyn lopuksi voi pistää limaa liikkeelle, ja jos tähän ei ole varauduttu, se voi aiheuttaa hankaluuksia. Vaikka keuhkojen taputtelu on astmaatikkojen hoitomuoto keuhkosairaaloissa, hierojan ei pidä kotioloissa lähteä limaa liikkeelle taputtelemaan. Mikäli astmaatikko ei ole tottunut hierojassa kävijä, hierojan kannattaa myös kertoa mitä ollaan tekemässä ja kuulostella asiakkaan vointia ajoittain. Rauhallisuus valttia ensiavussa Mikäli kaikesta valmistautumisesta ja rauhallisista otteista huolimatta asiakas saa astmakohtauksen, on tärkeää muistaa muutamat yksinkertaiset toimenpiteet. Auta asiakas istumaan mikäli hän ei jo ole, ja mikäli hänellä on hengitystä kiristävää vaatetusta, avaa ne. Pysy itse rauhallisena ja rauhoita myös asiakastasi! Auta asiakastasi ottamaan kohtauslääke ja avaa ikkuna (mikäli ulkona ei ole paukkupakkanen). Mikäli kohtaus ei näytä laukeavan, älä emmi hälyttää apua. Avun saapumista odotellessa uusikaa muutamia kertoja kohtauslääkkeen anto ja rauhoitele edelleen asiakastasi. Tärkeintä on tieto astmasta Oleellisinta astmaatikon turvallisuuden kannalta on tietää astmasta etu käteen ja toimia sen mukaisesti. Tällöin tarvittavat toimet on jo mietitty ennen asiakkaan tuloa ja hyvin suunniteltu on tässäkin jo puoli voittoa. Jokaisen astmaatikon kohdalla ei kaikki edellä mainitut toimet välttämättä ole tarpeellisia, mutta ainakin silloin kun kyseessä on iäkkäämpi, oireiltaan vaikeampi astmaatikko tai aikaisempaa hierojakokemusta omaamaton astmaatikko kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta. Kirjoittaja on lääketieteen tohtori Tommi Vasankari, joka toimii Suomen Urheiluopiston lääkäriaseman johtajana ja joka on opettanut vuosia hierojille anatomiaa, fysiologiaa ja tautioppia Turun AKK:ssa ja Suomen Urheiluopistolla.