KOKKOLAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOI- MEN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013

Samankaltaiset tiedostot
Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

Sosiaali- ja terveyslautakunta 7.5.2O1 4

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

Lomautusten rajaus Alle 14 päivää lomautettavat ja lomautuksen ulkopuolelle jätettävät

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (8) Hotti

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

1 (8) täydennyskoulutus ja. Hotti

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (7) Hotti Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2012

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2008

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2009

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

Henkilöstökertomus 2014

Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstökertomus 2014

Työhyvinvointi ja johtaminen

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Kotihoito valvontahavaintojen valossa

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Työsuojelun toimintaohjelma Saarijärven kaupunki

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

Työhyvinvointia työpaikoille

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

Tarkastuslautakunta liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta HENKILÖSTÖRAPORTTI

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Sisällysluettelo. Taitto: Anne Hujanen

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja

Kh TOIMINTAOHJE TYÖN VAATIMUSTEN JA TYÖNTEKIJÄN TYÖKYVYN YHTEENSOVITTAMISEKSI

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2008

/ Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: Tanja Vuorela, ylilääkäri

PÄIVITYS rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat

Varhaisen välittämisen

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

Valtioneuvoston asetus

Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä. Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

Transkriptio:

KOKKOLAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOI- MEN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 KAUPUNGIIAALI- JA TERVEYSTOIMEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 7.5.2014

Sisältö 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1 Henkilöstön määrä... 3 2.2 Henkilötyövuosikertymä... 5 2.3 Henkilöstön kokoaikaisuus... 5 2.4 Henkilöstön ikärakenne (keski-ikä)... 5 2.5 Sukupuolijakauma (vakinainen henkilöstö)... 6 2.6 Vakinaisen henkilökunnan ikäjakauma... 6 2.7 Yleisimmät ammattinimikkeet... 7 2.8 Poissaolot (muut kuin sairauspoissaolot)... 7 2.9 Eläköityminen ja eläkepoistuman ennakko... 8 3. PALKKA- JA SOSIAALIKUSTANNUKSET... 8 4. KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN... 9 5. YHTEISTOIMINTA JA VERKOSTOITUMINEN... 10 5.1 Yhteistoiminta... 10 5.2 Viestintä... 11 6. TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY JA TYÖHYVINVOINTI... 12 6.1 Työterveydenhuolto... 12 6.2 Työsuojelu... 15 6.3 Henkilöstökysely... 16 6.4 Sairauspoissaolot... 17 6.5 Työhyvinvointi... 18 7. ANSIOMERKIT... 19 2

1. JOHDANTO Henkilöstökertomuksen tavoitteena on antaa tietoa erilaisista henkilöstöön liittyvistä asioista henkilöstöresurssien tilan arvioimiseksi, kehittämiskohteiden tunnistamiseksi ja priorisoimiseksi sekä kehittämistoimenpiteiden käynnistämiseksi, tavoitteiden asettamiseksi sekä näiden toteutumisen seuraamiseksi. Henkilöstökertomus selvittää henkilöstötoiminnan tavoitteet ja tunnusluvut. Henkilöstökertomus laaditaan sosiaali- ja terveystoimen eri sidosryhmille, kuten päättäjille, johdolle, työntekijöille suunnittelun, seurannan ja päätöksenteon pohjaksi. Henkilöstökertomuksen avulla voidaan seurata, onko henkilöstö rakenteeltaan ja toimintakyvyltään sellainen, että sille asetetut ja suunnitellut tehtävät voidaan suorittaa tuottavasti ja kustannustehokkaasti. Henkilöstökertomuksen tiedot sisältävät myös Kruunupyyn Sote-henkilöstön. 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 2.1 Henkilöstön määrä Sosiaali- ja terveystoimen henkilöstömäärä 31.12.2013 oli yhteensä 1.482 henkilöä (v.2012 1.486 henkilöä), joista määräaikaisia 435 (v. 2012 482) Vanhuspalveluissa työskenteli 757 henkilöä (49 %), terveydenhuollossa 492 (34 %), sosiaalija vammaispalveluissa 221 (15 %) ja hallinnossa 12 (1%) Hallinnossa henkilövähennys 2012-2013 oli 3 henkilöä, sosiaali- ja vammaispalveluissa 4 henkilöä, terveyspalveluissa 9 henkilöä. Vanhuspalveluissa lisäys oli 12 henkilöä. Henkilöstön määrä 2013 / 2012 Vakinainen Vakinainen Määräaikainen Määräaikainen Työll. Yht. Yht. muutos 2013 2012 2013 2012 2013 2013 2012 Hallinto 12 14 0 1 0 12 15-3 Terveyspalvelut 358 354 134 145 0 492 501-9 Vanhuspalvelut 513 469 242 274 2 757 745 12 Sosiaali- ja vammais-palvelut 161 162 59 62 1 221 225-4 Yhteensä 1044 999 435 482 3 1482 1486-4 3

Sosiaali- ja terveystoimen henkilöstö 2013 ja 2012 1200 1000 800 600 400 200 0 Vakinainen 2013 Vakinainen 2012 Määräaikainen 2013 Määräaikainen 2012 Palvelusuhteen luonteen mukaan jakaantui henkilöstö seuraavasti. Toistaiseksi voimassaoleviin (ns. vakinaiset) 1044 (v.2012 999, määräaikaisiin 435 (v. 2012 482), ja työllistettyihin 3 (v. 2012 5). Määräaikaisten käyttö oli suurinta vanhuspalveluissa, joissa määräaikaisia henkilö-kunnasta oli 37% ( v.2011 41 %), sosiaali- ja vammaispalveluissa 28% (v.2011 26%) ja terveydenhuollossa 29% (v. 2011 32 %). Terveyspalvelu t (358 hlöä) 17 % Vakinainen henkilöstö 2013 Vanhuspalvelut (513 hlöä) 24 % Sosiaali- ja terveystoimi 50 % Sosiaali- ja vammaispalvel ut (161 hlöä) 8 % Hallinto (12 hlöä) 1 % 4

2.2 Henkilötyövuosikertymä Mikäli henkilöstömäärä vaihtelee voimakkaasti vuoden aikana, kuvaa henkilötyövuosi paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa olleen henkilöstön määrää kuin pelkkä henkilöstön lukumäärä 31.12. Henkilötyövuoden määrään vaikuttaa tehty kokonaistyöaika vähennettynä poissa-oloilla (opintovapaa, perhevapaat, sairaus poissaolo, kuntoutus, vuorotteluvapaa ja vuosiloma). Henkilötyövuosia laskettaessa osan vuotta työskentelevät ja osa-aikaiset palvelus- suhteet muutetaan vuosityöntekijöiksi ja henkilötyövuosiksi, joka kuvaa paremmin henkilöstön määrää ja kehitystä kuin pelkkä vuoden viimeisen päivän poikkileikkaava tarkastelu. Henkilöstötyövuosi 2013 2012 2011 2010 Sosiaali- ja terveystoimi 1013,6 1003,5 1000,3 933,1 Hallinto 8,7 9,2 12,3 10,8 Terveyskeskus 337 340 335 310,7 Vanhuspalvelut 511,9 496,5 494,4 466,4 Sosiaali- ja vammaispalvelut 156 157,8 158,7 145,2 2.3 Henkilöstön kokoaikaisuus Kokoaikaisia oli 1044 (70 %) (v.2012 999 (67 %), osa-aikaisia 435 (29 %),v. 2012 482 (32 %) Eniten osa-aikaisia oli vanhuspalveluissa 32% (v.2012 37 %). Sosiaali- ja vammaispalveluissa osa-aikaisten osuus oli 27 % (v. 2012 28 %), hallinnossa 0% (v. 2012 7 %) ja terveyspalveluissa 27% (v. 2012 29 %). 2.4 Henkilöstön ikärakenne (keski-ikä) Vakinaisen henkilökunnan ikärakenne (keski-ikä) Sosiaali- ja terveystoimessa ja koko kaupungissa. Tilastojen valossa näyttäisi siltä, että kaupungin työntekijöiden keski-ikä on laskussa. Keski-ikä Lukumäärä Keski-ikä Lukumäärä Keski-ikä Keski-ikä miehet miehet naiset naiset miehet naiset 2013 2013 2013 2013 2012 2012 Sosiaali- ja terveystoimi 47 v 8 kk 65 47 v 6 kk 979 48 v 4 kk 48 v 1 kk Koko kaupunki 47 v 11 kk 645 47 v 11 kk 2360 48 v 10 kk 48 v 4 kk 5

2.5 Sukupuolijakauma (vakinainen henkilöstö) Miehet Miehet Naiset Naiset lkm % lkm % Sosiaali- ja terveystoimi 65 6,2 979 93,8 Koko kaupunki 645 21,5 2360 78,5 2.6 Vakinaisen henkilökunnan ikäjakauma 25 Vakinaisen henkilökunnan ikäjakauma 2013 20 15 10 Sosiaali- ja terveystoimi Koko kaupunki 5 0 % % % % % % % % % % % Alle 20 20 24 25 29 30 34 35 39 40 44 45 49 50 54 55 59 60 64 65 69 6

2.7 Yleisimmät ammattinimikkeet Soten yleisimmät ammattinimikkeet 2013 Lähihoitaja 271 Sairaanhoitaja 163 Perushoitaja 99 Kodinhoitaja 51 Terveydenhoitaja 50 Hammashoitaja 25 Palveluesimies 21 Ohjaaja 20 Terveyskeskuslääkäri 20 Tk-hammaslääkäri 18 Sosiaaliohjaaja 17 Kehitysvammahoitaja 13 Osastosihteeri 12 Osastonhoitaja, hoitolaitoksessa 11 Hoitaja 10 Hoitoapulainen 10 Toimistosihteeri 9 Apulaisosastonhoitaja 5 2.8 Poissaolot (muut kuin sairauspoissaolot) Muita, kun sairaudesta, työtapaturmasta tai ammattitaudista johtuvia poissaoloja kertyi sosiaali- ja terveystoimen henkilöstölle seuraavasti: Sosiaali- ja terveystoimi Lapsen sairaus Koulutus Yksit.asia palkallinen Yksit.asia palkaton Perhevapaat Opintovapaa Vuorotteluvapaa Vuosiloma Muut Yhteensä 2013 21 737 946 3 415 2 391 2 359 873 4 625 55 706 7 854 99 906 2012 20 322 1 029 3 486 3 282 2 803 463 5 849 50 600 10 080 97 914 Perhevapaisiin on laskettu mukaan äitiysloma, vanhempainloma, hoitovapaa ja isyysloma. Yksityisasia palkallinen kohtaan on laskettu mm. merkkipäivä, oma vihkimispäivä, lähiomaisen hautajaispäivä ja saldovapaapäivät. 7

2.9 Eläköityminen ja eläkepoistuman ennakko Kokkolan kaupungin palkkalaskennan ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän AGSraportointiohjelmasta on saatu seuraavanlaista ennustetta kaupungin eläkepoistumasta. Kokkolan kaupungin ennuste eläkepoistumasta toimialueittain ja yksiköittäin 2012 2013 2014 2015 2016 2013 2016 henkilöä henkilöä yhteensä toteutunut toteutunut henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä Sosiaali- ja terveystoimi 20 41 29 33 32 135 Hallinto 0 1 0 0 0 1 Terveyspalvelut 8 12 7 10 10 39 Vanhuspalvelut 9 23 16 20 17 76 Sosiaali- ja vammaispalvelut 3 5 6 3 5 19 Keskushallinto 6 12 12 7 4 35 Ympäristöterveydenhuolto 0 1 0 3 1 5 Sivistystoimi 34 33 28 35 29 125 Tekninen toimiala 17 24 22 22 16 84 Liikelaitokset 10 4 4 5 2 15 Aluepelastuslaitos 1 4 1 0 4 9 Kokkkola yhteensä 88 119 96 105 88 408 3. PALKKA- JA SOSIAALIKUSTANNUKSET Sosiaali- ja terveystoimen palkkakustannukset sivukuluineen vuonna 2013 olivat 63.711.636 euroa. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 62.311.634 euroa, joten kasvua oli yhteensä 1,4 milj. euroa (2,25 %). Palkkamenot 2013 ja 2012 Palkkamenot *) 2013 Palkkamenot *) 2012 Muutos % Sosiaali- ja terveystoimi 63 711 636 62 311 634 2,25 Hallinto 1 000 696 1 059 675-5,57 Terveyspalvelut 23 158 301 22 623 717 2,36 Vanhuspalvelut 29 190 375 28 357 555 2,94 Sosiaali- ja vammaispalvelut 10 362 264 10 270 687 0,89 *) Palkkamenot sisältävät sivukuluja ja lomapalkkajaksotuksia. Sivukuluja maksettiin v. 2013 yhteensä 41 494 371 (v. 2012 41 080 409 ). 8

Sosiaali- ja terveystoimen palkkamenot 2013 ja 2012 Akselin otsikko 70 000 000 60 000 000 50 000 000 40 000 000 30 000 000 20 000 000 10 000 000 - Sosiaali- ja terveystoi mi Hallinto Terveyspal velut Vanhuspal velut Sosiaali- ja vammaisp alvelut 2 013 63 711 636 1 000 696 23 158 301 29 190 375 10 362 264 2 012 62 311 634 1 059 675 22 623 717 28 357 555 10 270 687 Maksetut ylityöt (tuntia) Maksetut ylityötunnit 2013-2010 2013 2012 2011 2010 Sosiaali- ja terveystoimi 6239 7169 8221 6716 Hallinto 3 3 10 2 Terveyspalvelut 869 1051 1140 993 Vanhuspalvelut 4451 5218 6267 5279 Sosiaali- ja vammaispalvelut 916 897 804 443 4. KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN Täydennyskoulutuksella tarkoitetaan kaikkea sitä työnantajan järjestämää ja rahoittamaa suunnitelmallista koulutusta, jonjka tarkoituksena on ylläpitää ja lisätä viranhaltijan/työntekijän ammattitaitoa ja osaamista, sekä tukea sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Täydennyskoulutukseen osallistui kaikkiaan 916 henkilöä ja siihen käytettiin 2096 työpäivää. Koulutukseen käytettiin kaikkiaan n. 394 000 euroa eli noin 430 euroa/osallistuja ja 188 euroa/täydennyskoulutuspäivä. Po. summaan sisältyvät varsinaiset koulutuskustannukset, matkakulut, majoitus- ja ravitsemiskulut sekä mahdollisten sijaisten kulut. Vuoden 2013 aikana sosiaali- ja terveystoimen täydennyskoulutuspäivien määrä väheni 358 työpäivää. 9

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen täydennyskoulutus 2013 Täyd. Henkilöstön koulut. määrä 31.12.13 osallist. Koulutus päivien yht.määrä 1. Lääkärit ja hammaslääkärit 62 68 346 2. Sosiaalityöntekijät 36 30 84 3. Muu korkeakoulutettu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö mm. lastenvalvoja, sosiaaliasiamies, koulukuraattori, psykologi (pois lukien kohtaan 4 kuuluvat) 25 19 69 4. Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, opetus-.ja.. kasvatusalan alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet tai sosiaalija terveysalan opistoasteen tutkinnon suorittaneet, mm' sairaanhoitaja, sosiaaliohjaaja, lastentarhanopettaja 611 500 1307 5. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tai kouluasteen tutkinnon suorittaneet, mm. lähihoitaja, perushoitaja, kodinhoitaja' lastenhoitaja, kehitysvammaistenhoitaja 974 555 813 6. Muu palveluketjussa toimiva henkilöstö, mm. perhepäivähoitajat' vastaanottoapulaiset, tuki-, toimisto- ja tietopalveluhenkilöstö. 246 128 175 Täydennyskoulutuksen kustannukset 2013 olivat 414.000, sisältäen kurssimaksut, kouluttajien palkkiot, majoitus- ja matkakulut, päivärahat sekä sijaisten palkat. Kustannuksiin ei lasketa koulutukseen osallistuvan henkilöstön koulutusajan palkkoja. Sosiaali- ja terveysalan johtamiskoulutukseen osallistui 26 henkilöä, koulutuspäivien lukumäärä oli 104, ja kustannukset 3.000. 5. YHTEISTOIMINTA JA VERKOSTOITUMINEN 5.1 Yhteistoiminta Sosiaali- ja terveystoimen yhteinen kehittämisryhmä on kokoontunut vuoden 2013 aikana neljä kertaa. Puheenjohtajana on toiminut sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Salminen. Kehittämisryhmässä työnantajan edustajina ovat lisäksi toimineet: palvelupäällikkö Lisen Bäck, sihteerinä hallintopäällikkö Inger Hägg, palvelujohtaja Maija Juola, terveyspalvelujohtaja Ilkka Luoma, palvelujohtaja Seppo Mattila, osastonhoitaja Anna-Liisa Nikkarikoski, hoitotyön johtaja Hannele Tikkakoski-Alvarez, työsuojelupäällikkö Sinikka Tuomaala sekä laatu- ja kehittämispäällikkö Tanja Witick. Työntekijäpuolen edustajina ovat olleet Christine Isaksson (JU- KO), Olli Hyyppä (JUKO), Minna Kallio (TEHY), Päivi Maunula (Super), Esa Mård (Super), Eliisa Niemi (JHL44), Paula Pensaari (JYTY), työsuojeluvaltuutettu Marjaana Turunen, Risto Vähämaa (JUKO). 10

Sosiaali- ja terveystoimen yhteisen kehittämisryhmän kokouksissa käsiteltiin vuoden 2013 aikana sosiaali- ja terveystoimen merkittäviä ja ajankohtaisia asioita, mm.: Sopeuttamisohjelman ajankohtaisia asioita Kaupungin strategia Rakenteelliset muutokset Sote - integraatio Terveyskeskuksen laaduntunnustuksen ylläpitoaudiointi ja vanhuspalveluiden laaduntunnustusaudiointi Talouteen ja toimintaan liittyvät ajankohtaiset asiat (käyttösuunnitelma, tilinpäätös 2012, toimintakertomus 2012, talousarvioesitys 2014, talouden toteuma) Henkilöstön osaamisen kehittämiseen, rekrytointiin, saatavuuteen ja työhyvinvointiin liittyvät asiat (henkilöstön hyvinvointia selvittävä Työsyke-kysely) Yt - neuvottelujen tilanne syksyllä 2013 Ajankohtaiset työsuojeluasiat (mm. toimintakertomus, toimintasuunnitelma, sisäilmaongelmat, sairauspoissaolot). Terveyskeskuksen kehittämistyöryhmä on kokoontunut kerran vuonna 2013. Työryhmässä käsiteltiin terveyskeskuksen budjettia ja terveyskeskuksen toimitilojen sisäilmaongelmat. Työntekijäpuolen edustajina ovat toimineet: Annukka Bergroth (KTN), Marita Roos (JYTY), Päivikki Jokinen ( Tehy) ja Marjaana Turunen (Työsuojeluvaltuutettu). Työnantajan edustajina: Lisen Bäck, Asko Linna, Hannele Tikkakoski-Alvarez ja Sinikka Tuomaala (työsuojelupäällikkö). 5.2 Viestintä Kokkolan kaupungin www-sivut ovat myös sosiaali- ja terveystoimelle, tärkeä tiedotuskanava ulospäin. Nettisivujen päivittämistä ja sisältöjen kääntämistä on jatkettu aktiivisesti vuoden aikana. Loppuvuodesta on myös alettu valmistella nettisivujen uudistamista. Sosiaali- ja terveystoimessa toimii neljä eri työryhmää, jotka kokoontuvat säännöllisesti ja päivittävät www-sivuja sosiaali- ja terveystoimen tietojen osalta: sosiaali- ja terveystoimen viestintätyöryhmä, sekä sen alatyöryhmät: o vanhustenpalvelujen www-sivuja päivittävä työryhmä o sosiaali- ja vammaispalvelujen www-sivuja päivittävä työryhmä sekä o terveyspalvelujen www-sivuja päivittävä työryhmä. Vuoden aikana on sisäisen tiedottamisen kehittämiseksi panostettu aiemmin vain terveydenhuollossa käytetyn Share point järjestelmän laajentamiseen. Järjestelmä onkin vuoden aikana saanut nimen: Sote:n Tietopakki ja sen käyttö on laajennettu koko SoTe organisaatioon. Tietopakkissa on sekä organisaation toimintaa kuvaavaa materiaalia, ohjeita, lomakkeita ym. ja yksikkökohtaisia sivustoja, jonne yksiköt tallentavat omat materiaalinsa. Tietopakissa on myös omat tilansa tiedotteille, kalentereille ja linkeille, joten sen mahdllistaa erinomisen tiedonvälityksen yksiköiden ja koko Sote:n sisällä. 11

Lisäksi sosiaali- ja terveystoimi on tehnyt joka toinen viikko ilmestyvää sote-tiedotetta. Siinä tiedotetaan erilaisista ajankohtaisista asioista koko sosiaali- ja terveystoimen henkilöstölle. Koko kaupungin henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti Pikku Tynnyri ilmestyy myös kaksi kertaa kuussa. Sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmän muistio toimitetaan jokaisen kokouksen jälkeen jokaiselle sosiaali- ja terveystoimen työntekijälle luettavaksi sähköisesti. Sosiaali- ja terveystoimi osallistuu kaupungin viestintäryhmän työskentelyyn ja viestinnän kehittämistyö etenee sosiaali- ja terveystoimessa em. työryhmän ja kaupungin viestintäpäällikön ohjeistamassa aikataulussa. Valmiussuunnitelman päivittämiseen liittyen sosiaali- ja terveyspalveluihin laadittiin kriisiviestinnän ohjeistus sekä määriteltiin vastuuhenkilöt ja heidän tehtävänsä. 6. TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY JA TYÖHYVINVOINTI 6.1 Työterveydenhuolto Kokkolan kaupungin henkilöstön työterveyshuollon tehtävistä huolehti kaupunkitiimi, jossa on seitsemän työterveyshoitajaa, viisi lääkäriä (2 kokoaikaista), kaksi työpsykologia ja kolme työfysioterapeuttia. Ostopalveluina olivat käytössä myös puheterapeutin ja ravitsemussuunnittelijan palvelut. Toiminta Työterveyshuollon toimintasuunnitelma toimii viitekehyksenä toteutettavalle toiminnalle ja sitä päivitetään vuosittain. Haasteina ovat olleet sairauspäivien vähentäminen, työkyvyn edistäminen ja työurien pidentäminen sekä sisäilmaongelmat. Terveystarkastukset Terveystarkastuksia tehtiin 1558 kpl, joista työhöntulotarkastuksia 309 kpl Terveystarkastuksia on tehty palomiehille ja vanhuspalveluiden työntekijöille, sosiaali ja vammaispalvelun työntekijöille, opetustoimen ja nuorisotoimen työntekijöille, päivähoidon henkilöstölle, terveyspalveluiden työntekijöille, keskusviraston ja teknisen palvelukeskuksen henkilökunnalle, sekä liikelaitosten henkilökunnalle. Terveystarkastuksia toteutetaan työpaikkakohtaisesti. Terveydentilan selvittelyn ohella on kiinnitetty huomiota töiden sujumiseen ja työhyvinvointiin, sekä kuntoutustarpeisiin. Terveystarkastuksiin on voinut hakeutua myös omasta aloitteesta. Työpaikkaselvitykset Työpaikkaselvityksiä on toteutettu 103 kpl, Suunnattuja työpaikkaselvityksiä on tehty 20 kpl Työoloihin kohdistuvana toimintana työterveyshuolto on tehnyt perustyöpaikkaselvityksiä ja suunnattuja työpaikkaselvityksiä. Perustyöpaikkaselvityksiä on tehty päiväkoteihin ja ryhmäperhepäiväkoteihin, kouluihin, terveyskeskuksen eri yksiköihin, Sosiaali- ja vammaispalvelun eri yksiköihin, pelastuslaitokseen sekä teknisen palvelukeskuksen siivoustoimeen ja keittiöi- 12

hin, sekä liikelaitosten eri toimipisteisiin. Sisäilmaongelmiin liittyen on tehty suunnattuja selvityksiä satamalaitokseen, kouluille, päiväkoteihin, sosiaali- ja vammaispalveluihin ja terveyspalveluihin. Muu työkykyä ylläpitävä toiminta Työterveysneuvotteluita on toteutettu 166 kpl Varhaisen tuen mallin keskustelujen jatkotoimenpiteenä on pidetty työterveysneuvotteluja työntekijöiden työhön paluun suunnittelemiseksi ja työssä jatkamisen tukemiseksi. (1.6.2012 Kelan sairaspäiväraha uudistuksen myötä on toteutettu työterveysneuvotteluja 90 päivän säännön mukaisesti.) Työterveyshuolto on pyrkinyt tehostamaan yhdessä työnantajan kanssa sairaslomien seurantajärjestelmää, liittyen sairaspäiväraha muutoksiin. Työterveyshuolto on ollut mukana tukemassa henkilöstöä tupakoinnin lopettamisessa henkilökohtaisen ohjauksen avulla. Kaupunki on omalta osaltaan kannustanut henkilöstöä kustantamalla kuukauden Champix- tai nikotiinikorvaushoidon. Työterveyshuolto on järjestänyt painonhallintaryhmiä, niska- ja selkäryhmiä, rentoutus- ja äänenhuoltoryhmiä joihin on osallistunut kaupungin työntekijöitä. Ammatillista kuntoutusta (työkokeilu/uudelleenkoulutus) on haettu useille työntekijöille yhteistyössä Kuntien Eläkevakuutuksen ja kaupungin henkilöstösuunnittelijan kanssa. Kelan ryhmä- ja yksilökuntoutuksiin on osallistunut kaupungin työntekijöitä. Vuonna 2013 on esivalittu kuntoutujat kaupungin toimistotyöntekijöiden ASLAK -kuntoutukseen joka toteutetaan vuosien 2014-2015 aikana. Sairaanhoito Sairaanhoitokäyntejä hoitajilla ja lääkärille 10612 kpl aamuvastaanotoilla (klo 8-11) kaupungin henkilöstö ohjataan pääsääntöisesti omille työterveyshoitajille. Työplussassa ilman ajanvarausta toimi sairaanhoitotiimin terveydenhoitaja ma-pe klo 8.00-14.00 ja puhelinterveydenhoitaja ma pe klo 8.00 15.30. Sairaanhoitotiimin lääkäri on hoitanut pääasiassa päivystysluonteisia sairaanhoitokäyntejä ja muu sairaanhoito on pyritty ohjaamaan omaan tiimiin. Siivous- ja ruokapalveluhenkilöstön työhyvinvointihanke Kaupungin ruokapalvelu- ja siivoustyöntekijöille suunnattu työhyvinvointihanke käynnistyi vuonna 2011. Vuoden 2013 pidettiin hankkeen loppuseminaarit ja alkaneet TYK - kuntoutukset jatkuvat edelleen. Erityisasiantuntijoiden toiminta Asiakkaat ohjautuvat erityisasiantuntijoille työterveyslääkärin ja työterveyshoitajan tarvearvion perusteella. 13

Työfysioterapeutit ovat tehneet työpaikkakäyntejä ja -selvityksiä työergonomian ja työn fyysisen kuormituksen selvittämiseksi sekä ergonomiseen työskentelyyn ohjaamiseksi. Työfysioterapeutit ovat osallistuneet perustyöpaikkaselvityksiin yhdessä työterveyshoitajan ja työterveyslääkärin kanssa sekä tehneet itsenäisesti suunnattuja, ergonomisia työpaikkaselvityksiä. Työfysioterapeutit ovat pitäneet luentoja työergonomiaan ja liikuntaan liittyen mm. siivoushenkilöstölle, perhepäivähoitajille, museon sekä teknisen palvelukeskuksen henkilökunnalle. Työfysioterapeutit ovat osallistuneet ruoka- ja siivouspalveluiden työhyvinvointihankkeeseen, minkä puitteissa on järjestetty ergonomiaohjauksia ammattikohtaisesti sekä niska-hartiaselkä-ryhmiä tule-oireisille työntekijöille. Teknisen palvelukeskuksen määräaikaisterveystarkastuksiin on osalle työntekijöistä liitetty työn fyysisen kuormittavuuden perusteella tule-testejä työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaisesti. Terveyskuntotestien tavoitteena on varhainen työkyvyn arvioiminen fyysisen suorituskyvyn osalta työn kuormittavuuteen suhteutettuna. Sosiaali- ja terveystoimen määräaikaisterveystarkastuksiin on liitetty tule-testit yli 50-vuotiaille työntekijöille ryhmätestinä. Työfysioterapeutit ovat tarvittaessa osallistuneet työterveysneuvotteluihin ja työkykyarviointiprosessiin osana työterveyshuollon moniammatillista tiimiä. Työterveyspsykologit ovat osallistuneet tarvittaessa perustyöpaikkaselvityksiin sekä tehneet tarvittaessa suunnattuja työpaikkaselvityksiä psykososiaalisen kuormituksen arvioimiseksi. Työterveyspsykologit ovat toteuttaneet erilaisia ryhmätilaisuuksia, antaen tietoja, neuvontaa ja ohjausta muun muassa työyhteisöiden toimivuuden parantamiseksi sekä voimavarojen tukemiseksi. Lisäksi on tehty työpaikkakäyntejä työyhteisöjen kriisitilanteissa. Vastaava työterveyspsykologi on osallistunut ruoka- ja siivouspalveluiden työhyvinvointihankkeeseen ja vastannut osaltaan hankkeen loppuunsaattamisesta. Työterveyspsykologit ovat osallistuneet työterveysneuvotteluihin mm. työntekijän sairaslomalta paluun yhteydessä. Yksilövastaanotoilla työterveyspsykologit ovat tehneet terveystarkastuksia työntekijöiden psyykkisen terveydentilan ja työkyvyn arvioimiseksi sekä antaneet tukikäyntejä (ohjausta ja neuvontaa) mm. työntekijöiden uupumisoireilun yhteydessä. Syksyllä 2013 toteutetun työhyvinvointisyke kyselyn jatkotoimenpiteiden osalta vastaava työterveyspsykologi on vetänyt toimiala- ja liikelaitoskohtaiset työhyvinvointipajat sekä kouluttanut esimiehiä pajamallin käyttöön omissa yksiköissään. Yhteistyö Työterveyshuollolla on pysyvä edustaja kaupungin yhteistoimintaryhmässä. Työterveyshuollon ja henkilöstöyksikön edustajat ovat pitäneet palavereita kuukausittain ajankohtaisista asioista. Työterveyslääkäri on osallistunut sisäilmatyöryhmän kokouksiin. 14

6.2 Työsuojelu Työolojen seuranta Työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu ovat toimineet yhteistyössä muun kaupungin työsuojeluhenkilöstön kanssa työsuojelujaoksessa, sisäilmatyöryhmässä sekä yhteistoimintaryhmässä; yhteistoimintaryhmä toimii myös työsuojelutoimikuntana. Kaupungin Soten kehittämisryhmän ja terveyskeskuksen kehittämisryhmän kokouksiin työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu on kutsuttu säännöllisesti, työsuojelupäällikkö kuuluu myös kaupungin keskushallinnon kehittämisryhmään. Sosiaali- ja terveystoimen esimiesten kanssa on jatkettu tiivistä yhteistyötä. Työpaikoilla on osallistuttu työpaikkaselvityksiin, riskiarviointeihin, työsuojelutarkastuksiin sekä työpaikkakäynteihin liittyen työpaikoilta tulleisiin erilaisiin yhteydenottoihin. Työyhteisöjä ja esimiehiä on neuvottu ja ohjattu työsuojeluasiantuntijuutta tarjoten työsuojelun ennaltaehkäisevään työhön. Työpaikoille on käyty esittelemässä kaupungin eri toimintaohjeita/malleja: mm. häirintä ja epäasiallinen kohtelu sekä varhainen tuki. Tyky-päivillä on luennoitu mm. aiheesta Arvostus työyhteisötaitona. Työsuojeluhenkilöstö on tehnyt yhteistyötä Aluehallintoviraston(Avi) työsuojelun vastuualueen tarkastajan, terveysvalvonnan ja työterveyshuollon kanssa. Valtakunnallinen kuntahanke v. 2012-15 "Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö" jatkuu. Valvontahankkeen keskeisenä tavoitteena on kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen ja työturvallisuuden hallinnan parantaminen. Soten työpaikoilla painopistealueena Avi:lla on ollut mm. psykososiaalinen kuormitus ja sisäilmaongelmat. TyöPlussan henkilökunnan kanssa jatkettiin perustyöpaikkaselvitysten tekemistä. Suunnattuja työpaikkaselvityksiä on tehty tarpeen mukaan. Laajoihin toimenpiteisiin johtaneita sisäilmasta aiheutuvia ongelmia on ilmennyt kouluissa ja osin kaupungin vuokraamissa tiloissa. Yhteydenottoja sisäilmaongelmaepäilystä on tullut pääterveysasemalta, kaupungintalolta, Koivuhaan terveysasemalta(kotihoito), toimintakeskus Duunista sekä muistakin kohteista. Tarvittaessa sisäilmaongelmista on tehty kartoitusta Örebro-kyselyn avulla ja suunnatuilla terveystarkastuksilla. Nämä ovat saattaneet johtaa rakennusten/tilojen tarkempiin kunto- ja/tai rakennetutkimuksiin. Työsuojeluvaltuutettu ja työsuojelupäällikkö ovat laatineet menettelytapamallia sisäilmaongelmiin yhteistyössä kaupungin sisäilma-asiantuntijan kanssa. Malli on ollut kommentoitavana sisäilmatyöryhmässä. Valmis malli toimitetaan hyväksyttäväksi yhteistoimintaryhmään ja sitten se ohjeistetaan käyttöön koko kaupungin työpaikoilla. Työsuojeluvaltuutettu on osallistunut pyydettäessä työyhteisöpalavereihin, jotka ovat liittyneet sisäilmaongelmiin, epäasialliseen kohteluun tai työilmapiirin kehittämiseen työpaikalla. Työhyvinvointipäällikön virka on täyttämättä, mutta palveluja on ollut mahdollisuus ostaa Työplussasta ja sitä on myös käytetty. Uhka- ja vaaratilanteet Uhka- ja väkivaltatilanteita raportoitiin HaiPro-järjestelmän kautta. Tiedot HaiPro:n kautta tehdyistä ilmoituksista on tullut työsuojeluhenkilöstölle vain satunnaisesti. HaiProtyösuojeluosion kehittäminen on edelleen kesken ja eteneminen on ollut hidasta. Työsuojeluhenkilöstö on mukana HaiPro työsuojeluosion kehittämisessä. Koulutustilaisuuksia henkilöstölle uhka- ja väkivaltatilanteista on järjestetty 3 kpl. Tapaturmat Työtapaturmien tutkimista on jatkettu ja niistä on laadittu dokumentti erilliselle tutkintalomakkeelle. Ongelmana on ollut ilmoitusten tekemisen viivästyminen ja tiedonkulku työsuojeluhenkilöille. Tapaturmatilanteiden ilmoittaminen ja toimivat menettelytavat vaativat aktiivisuut- 15

ta ja kehittämistä koko kaupunkiorganisaatiossa. IF- vakuutusyhtiön tapaturmatilasto on koettu vaikealukuiseksi. Vuoden 2013 tilasto valmistuu vasta maaliskuussa. Tapaturmien määrä kaiken kaikkiaan on lisääntynyt jonkin verran, mikä selittyy osittain sillä, että Työterveys kirjaa neulanpistotapaturmatkin IF:n tapaturmakansioon. Neulanpistotapaturmat on otettu esille työpaikoilla riskienarviointien yhteydessä. Työntekijöille on painotettu, että neulanpistotapaturmasta tulee aina tehdä asianmukainen ilmoitus ja noudattaa laadittua toimintaohjetta. Koulutus Sosiaali- ja terveystoimen henkilökunnan ensiavun täydennyskoulutusta jatkettiin. Koulutus toteutettiin aina kahtena perättäisenä iltapäivänä kaksi oppituntia molempina. Ullavalla ja Kälviällä on järjestetty myös koulutustilaisuudet. Kokonaisuuden sisältö oli laadittu sosiaali- ja terveystoimen henkilökunnalle sopivaksi ja sillä päivitetään hätäensiaputaidot kolmeksi vuodeksi. Ergonomiakoulutusiltapäivä järjestettiin terveyskeskuksen henkilöstölle yhteistyössä Työplussan kanssa. Työplussasta on ollut mahdollisuus varata työpaikoille potilassiirtojen ergonomiakoulutusta, jota terveyskeskuksen vuodeosastoille on jo järjestetty. Työhyvinvointikorttikoulutuspäivä on järjestetty 2 kertaa, joista palaute on ollut hyvää. Työsuojeluhenkilöstö on osallistunut yhdessä tai erikseen mm. työsuojelupäiville/neuvottelupäiville, varautumisen perus- ja jatkokurssille, Tyky-Helmeen ja TTK:n kuntaryhmän kuntakierrokselle. Muu toiminta Vuonna 2012 SoTe:ssa aloitettiin kokonaisvaltainen riskienhallinnan kehittäminen, joka on jatkunut. Riskienhallinta auttaa varautumaan etukäteen sisäisiin ja ulkoisiin riskeihin. Soteen perustettu turvallisuus- ja riskienhallinta työryhmä on kokoontunut säännöllisesti. SoTeen on riskienarvioinnin ja riskianalyysien pohjalta laadittu valmiussuunnitelma. Valmiussuunnitelmassa keskitytään erilaisiin häiriötilanteisiin, joita kunnassa voi sattua. Tavoitteena on varmistaa väestön turvallisuutta, elinmahdollisuuksia ja yhteiskunnan toimivuutta. Valmiussuunnitelman toteuttamisessa tarvitaan useiden eri tahojen laajaa yhteistyötä. Kaikkien Soten työpaikkoihin on laadittu pelastussuunnitelma. Siihen liittyviä poistumisharjoituksia on järjestetty ja järjestetään edelleen. Syksyllä koko kaupungin henkilöstölle järjestettiin Marja-Liisa Mankan 2 samansisältöistä koulutustilaisuutta, aihe liittyi työhyvinvointiin ja työyhteisöjen toimintaan. Työsuojeluvaalien järjestäminen siirtyi syksyltä vuodelle 2014. Tiedottaminen Työsuojeluasioiden tiedottamiseen henkilöstölle on käytetty Kokkolan kaupungin Intraa, So- Ten viikkotiedotetta sekä PikkuTynnyri-lehtistä. Työyksiköihin on jaettu erilaisia ohjeita, kirjallisuutta sekä netti-osoitteita uusimmista työyhteisöä/työtä koskevista tutkimuksista/julkaisuista 6.3 Henkilöstökysely Kokkolan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä ilmenevät kehittämiskohteet. Kyselyyn vastasi 737 sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijää. Kyselyn toteutti Keva. Esimiesten tueksi järjestettiin tilaisuus, joissa Kevan edustajat kertoivat tuloksista ja niiden tulkitsemisesta. Kyselyn tulosten käsittelemiseksi toteutettiin vielä työhyvinvointipajoja, joissa tuloksia käsiteltiin sekä valmennettiin esimiehiä työyhteisökohtaisten tulosten käsittelyyn. Tu- 16

losten käsittelyn pohjalta yksiköt ovat laatineet kehittämissuunnitelman, jonka he ovat toimittaneet laatu- ja kehittämispäällikölle. Kyselyn tulosten perusteella voidaan todeta että sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstön työtyytyväisyys on erittäin hyvä ja myös tiedonkulku koetaan toimivaksi. Ilahduttavaa on että työilmapiiri koetaan myös hyväksi ja työtä Kokkolan sosiaali- ja terveyspalveluissa ollaan valmiita suosittelemaan myös muille. Kaupungin toimialoista sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstö kokee kyselyn mukaan eniten kiireen tuntua työssään. Huolestuttavaa on myös että 19 % vastaajista ei ole varma tai tuskin pystyy työskentelemään nykyisessä ammatissa viiden vuoden kuluttua. Näin ollen työn kuormittavuuteen ja ergonomiaan tulee panostaa tulevina vuosina. Esimiehiä kehotetaankin kehityskeskusteluissa käymään läpi henkilöstön kanssa kiireen tuntemuksia sekä työntekijän jaksamista, jotta mahdollisiin ongelmiin voitaisiin etsiä ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. 6.4 Sairauspoissaolot Vuonna 2013 sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalla oli sairauspoissaoloja yhteensä 23.979 kalenteripäivää, mikä oli 653 päivää ja 2,7 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sairaus- ja kuntoutustukipäivien lukumäärä kalenteripäivinä toimialoittain ja yksiköittäin Sairauspv Sairauspv Sairauspv Sairauspv yht./ Sairauspv yht./ Sairauspv yht. / lukumäärä lukumäärä lukumäärä palkansaaja palkansaaja palkansaaja 2013 2012 2011 2013 **) 2012 **) 2011 **) Sosiaali- ja terveystoimi 23979 24632 25203 16,17 16,55 17,37 Hallinto 87 72 85 7,25 4,8 5,67 Terveyspalvelut 7189 7754 6867 14,61 15,48 13,65 Vanhuspalvelut 12635 13569 14040 16,67 18,16 19,64 Sosiaali- ja vammaispalvelut 4068 3237 4211 18,41 14,39 19,32 Koko kaupunki 60227 61965 62877 15,02 15,39 15,99 Kuntoutus- Kuntoutus- Kuntoutustukipäivät tukipäivät tukipäivät 2013 *) 2012 *) 2011 *) Sosiaali- ja terveystoimi 2906 2420 3198 Hallinto 0 0 0 Terveyspalvelut 488 837 1214 Vanhuspalvelut 1860 974 1372 Sosiaali- ja vammaispalvelut 558 609 612 Koko kaupunki 6503 7022 7662 Työntekijää kohden sairauspoissaoloja oli 16,2 päivää, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 16,6 päivää. *) Kuntoutustukea voidaan myöntää, kun Kelan sairauspäivärahan enimmäisaika 300 päivärahapäivää tulee täyteen. **) Sairauspäivät yhteensä / palkansaaja sisältää sairauspäivät, ei kuntoutustukipäiviä. 17

Sairauspoissaolot keston- /tapausten määrän mukaan 2012-2013 Sairauspäivät keston mukaan / tapausten määrän mukaan toimialoittain ja yksiköittäin 0 0 1 3 1 3 4 10 4 10 11 60 11 60 61 90 61 90 91 365 91 365 pv pv pv pv pv pv pv pv pv pv pv pv 2013 2012 2013 2012 2013 2012 2013 2012 2013 2012 2013 2012 Sosiaali- ja terveystoimi 451 393 2642 2617 671 718 472 482 13 25 20 22 Hallinto 7 6 15 10 1 1 3 2 0 0 0 0 Terveyspalvelut 174 157 833 888 165 220 141 155 2 6 10 7 Vanhuspalvelut 210 176 1390 1294 381 362 258 273 8 18 6 10 Sosiaali- ja vammaispalvelut 60 54 404 425 124 135 70 52 3 1 4 5 Sairauspoissaolojen kustannukset 2011-2013 Sairauspoissaolojen kustannukset toimialoittain ja yksiköittäin Sairauslomat, Sairauslomat, Sairauslomat, brutto- brutto- bruttokustannukset *) kustannukset *) kustannukset *) 2 013 2 012 2 011 Sosiaali- ja terveystoimi 1 997 312 1 969 190 1 986 781 Hallinto 15 521 9 642 11 593 Terveyspalvelut 697 490 750 176 716 386 Vanhuspalvelut 967 444 940 072 959 083 Sosiaali- ja vammaispalvelut 316 857 269 300 299 719 *) sis. sivukuluja 31,5 % Sairauspoissaolojen kustannukset sisältävät ainoastaan poissaolevien palkkakustannukset, ei mahdollisten sijaisten kustannuksia. Kokkolan kaupungissa laadittiin vuoden 2011 aikana varhaisen tuen toimintamalli. Ohjeistus on laadittu sitä varten, että osattaisiin riittävän varhaisessa vaiheessa tunnistaa ja tukea tilanteita, joissa työntekijän työssä suoriutumisessa on haasteita ja estää merkittävät työkykyongelmat. Esimiesten tehtävänä on seurata työntekijöiden työssä selviytymistä. Mitä aiemmin työkyvyn heikkeneminen havaitaan työpaikalla, sitä helpommilla toimenpiteillä työssä selviytymistä voidaan tukea. Oleellista on, että tilanteissa toimitaan nopeasti, jotta voidaan tarjota työntekijöille riittävän varhaisessa vaiheessa tukea. 6.5 Työhyvinvointi Toimialoilla on omia tyhy-ryhmiään, jotka järjestävät toimintaa oman alueensa henkilöstölle. Työpaikat järjestävät omia tyhy-päiviä, joihin henkilöstöpalvelut myöntää tukea, niiden rahoitukseen voidaan käyttää myös opiskelijoiden ohjauksesta saatua korvausta. 18

Sosiaali- ja terveystoimi Vuoden 2013 aikana on sosiaali- ja terveystoimessa kaupungin ohjeistuksen mukaisesti käyty aktiivisesti kehityskeskusteluja, seurattu sairauspoissaoloja ja toteutettu kaupungin varhaisen puuttumisen mallia. Työ on tuottanut tulosta, sillä kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveystoimen sairauslomat ovat selvästi vähentyneet. Sosiaali- ja terveystoimen työyhteisöissä on toteutettu ns. tyhy-toimintaa ja useissa sosiaali- ja terveystoimen yksiköissä on käytössä työpaikan pelisäännöt. Terveyskeskuksen Työvire-työryhmä ja Tyhy-toiminta 2013 Terveyskeskuksessa toimi TyöVire työryhmä, joka kokoontui sosiaali- ja terveystoimen työsuojelupäällikön kokoon kutsumana 11 kertaa vuoden 2013 aikana. Ryhmä koordinoi työhyvinvointia ylläpitävää toimintaa. Kaupungin tarjoaman omaehtoisen liikunnan tuen lisäksi, terveyskeskuksen henkilökunnalle järjestettiin liikuntakokeiluna kymmenen kerran venyttely kuntosalilla, hiihtokampanja sekä työfysioterapeutin toimesta ergonomialuento. Kerran kuukaudessa liikuntasuorituksillaan sai osallistua liikunta-arpajaisiin ja keskimäärin 34 henkilöä kuukausittain palautti täytetyn lomakkeen. Virkistysiltapäivä järjestettiin kahtena eri iltapäivänä toukokuussa Kokkolan leirintäalueen alueella erilaisia aktiviteettejä kokeillen ja osallistujia oli lähes 200. Tyhy- päiville tarjottiin valmiita ohjelmia. Kaikkiaan 335 työntekijää osallistui terveyskeskuksen tyhy-päiviin. Tyhy-päiviä vietettiin: Kalajoella Medirexissä, golfaten ja Siiponjokivaelluksella, kaupungin alueella Elbassa, kuntosalilla, kädentaitoja kokeillen Kankkurin kamarissa, museokierroksella sekä geokätköilyn merkeissä, Keski- Pohjanmaan opistolla ja Joutenhovissa. 7. ANSIOMERKIT Henkilökunnan muistamissäännön mukaan kaupunki työnantajana muistaa lahjalla henkilöä, jolla on kertynyt 20, 30 tai 40 vuotta kunnallista palvelua. Sosiaali- ja terveystoimessa muistettiin vuonna 2013 seuraavia henkilöitä. 20 vuotta Hietala Anne Perushoitaja Terveyskeskus/Osastojen yhteiset Hjulfors Merja Sairaanhoitaja Terveyskeskus/Osasto 4 Junkkila Annukka Terveyskeskuslääkäri Terveyskeskus Juntunen Toini Hoitaja Kokkolan hoitokoti Klemola Helena Kodinhoitaja Palvelukeskus Hopijakumpu Koivumäki Katja Kodinhoitaja Kotihoito/alue I Märsylä Maria Perushoitaja Terveyskeskus/Osasto 2 Nikkanen Mirja Fysioterapeutti Terveyskeskus/Fysioterapia Palosaari Kirsi Terveydenhoitaja Terveyskeskus/Neuvolat Parpala Tuula Maija Perhepäivähoidon ohjaaja Perhepäivähoito yhteinen Pienimäki Eija Palvelupäällikkö Työplus Renlund Marina Servicehandledare Terjärv hemvårdsbyrå Sandvik Katrine Närvårdare Terjärv hemvårdsbyrå Satokangas Åsa Närvårdare Terjärv hemvårdsbyrå Sundvik Susanne Sairaanhoitaja Kotihoito/alue II 19

30 vuotta Berkovits Eija Sosiaalityöntekijä Sosiaalityö Björkgård Karina Närvårdare Sandbacka vårdcenter Bäck Helen Tandskötare Terjärv tandläkarmottagning Forsbacka Ulla Osastonhoitaja Terjärv vårdcenter Hatela Riitta Kuntohoitaja Terveyskeskus/Fysioterpia Hopeavuori Sinikka Terveydenhoitaja Terveyskeskus/Neuvolat Huhtala Ulla Sosiaaliohjaaja Toimeentuloturva Hyvönen Tuija Avustaja Toimintakeskus kompassi Kamsula Tuula Erityisavustaja Toimintakeskus kompassi Kolppanen Helena Lähihoitaja Kotihoito /alue V Kylliäinen Pirjo Sosiaaliterapeutti Nuotta Lahti Eija Palveluohjaaja Kotihoito Lilja Martti Johtava ylihammaslääkäri Terveyskeskus/Suun terv.huolto Pikkarainen-Haapasaari JaaToimistosihteeri Sosiaalityö Pulkkis Solveig Hemvårdare Kronoby hemvårdsbyrå Riippa Sirkka Liisa Perushoitaja Honkaharjun toimintakeskus Rimpioja Vuokko Kodinhoitaja Kotihoito/alue V Ruokoja Kaija Palveluneuvoja Hallinto, aluetoimistot Tarkkinen Raija Terveydenhoitaja Terveyskeskus/Neuvolat 40 vuotta Backman Elisabeth Asuntolanhoitaja Kokkolan hoitokoti Kalliokoski Helena Tellervo Kuntohoitaja Palvelukeskus Leporanta Pensaari Paula Hankintasihteeri Terveyskeskus/Materiaalipalvelut Pohjoismäki Margareta Järjestelysihteeri Terveyskeskus/Vastaanotot Viisteensaari Aira Toimistosihteeri Toimeentuloturva 20