Kuntakokeiluhankkeet välityömarkkinoiden kehittäjänä Lapissa Työllisyydenhoito yhteisenä haasteenatyökokous 13.5.2014 Rovaniemi Kemiläinen työllistämismalli-hanke Riitta Hakala projektipäällikkö Kemiläinen työllistämismalli Valtakatu 25, 2 krs. 94100 Kemi Petri Kittilä
Kuntakokeilu 2012-2015 Työllisyyden kuntakokeilu on Tem:n, Stm:n, Kuntaliiton ja Kelan yhteinen määräaikainen kehittämishanke ja kokeilu pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. Sen avulla ja jälkeen ratkaistaan, millä keinoilla kunnat ja kaupungit voivat ottaa tulevaisuudessa yhä vahvemmin vastuulleen pitkäaikaistyöttömyyden hoidon. KK:n avulla yritetään parantaa palveluiden vaikuttavuutta, asiakasohjausta, eri toimijoiden työnjakoa ja rooleja sekä paikallista kumppanuutta. Ei lähdetä tempputyöllistämisen tielle, vaan etsitään ratkaisuja pidemmällä tähtäimellä. Kokemuksia hyödynnetään tulevassa TYP- uudistuksessa. KK on ainoa tämän hallitusohjelman hanke, jossa kohderyhmänä ovat pitkäaikaistyöttömät. Nuoria varten on yhteiskuntatakuu.
Kuntakokeilun hyödyt kunnalle KK:ssa mukana olevat kunnat ovat erityisasemassa siinä, että ovat saaneet lisäresursseja kehittämistyöhön. Tarkoitus löytää kunnan oma, paikallinen ja paras tapa organisoida palvelut tulevaisuudessa. KK:n avulla kunta voi varustautua siihen, että jos ja kun kuntien vastuu pitkään työmarkkinoilta poissa olleiden palveluista tulee kasvamaan. KK:n avulla voidaan kasvattaa kunnan osaamispääomaa työllisyyden hoidossa. On tärkeää nähdä millaisia vaikutuksia työllisyydellä/työttömyydellä on kunnan talouteen.
ELY-keskuksen työllisyyspoliittinen avustus Lapin ELY-keskuksen myöntämä työllisyyspoliittinen avustus on tarkoitettu kehittämistyöstä aiheutuviin hankehenkilöstön palkkaus- ja toimintamenoihin, Uusien asiakaspalvelujen kehittämiseen ja niiden ostoon sekä kohderyhmän lyhytaikaisiin koulutuksiin. Avustusta ei voi käyttää kohderyhmän työllistämiseen, palkkatukeen tai kuntalisään eikä mihinkään asiakkaille maksettaviin tukiin. Avustuksella ei voi myöskään tuottaa kunnan lakisääteisiä tehtäviä kuten kuntouttavaa työtoimintaa tai työttömien terveystarkastuksia. Avustus on 75% hyväksytyistä menoista.
Kuntakokeilun asiakkaat Kuntakokeilun kohderyhmään kuuluvat henkilöt, jotka - ovat saaneet 500 päivää työttömyysetuutta työttömyyden perusteella - ovat olleet yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta työttömänä ja joilla on riski syrjäytyä työmarkkinoilta - edellä mainituista henkilöstä ensisijaisesti ne henkilöt, jotka tarvitsevat sekä julkisia työvoimapalveluja että kunnan järjestämisvastuulla olevia työllistymistä edistäviä palveluja = moniammatillisen palvelun tarve Te-toimisto ja sosiaalitoimisto ohjaavat asiakkaat kuntakokeiluun Asiakkuus kuntakokeilussa on vapaaehtoista Ely-keskus tarkistaa asiakkuuden kriteerien täyttymisen Vuoden 2015 alusta Typin asiakkaaksi siirtyvät: alle 25-vuotiaat 6 kuukauden työttömyyden jälkeen yli 25-vuotiaat vuoden työttömyyden jälkeen asiakkuus ei ole enää vapaaehtoista
TYÖMARKKINATUKISEURANTA TE-TOIMISTO ALLE 500 päivää työmark. tukea saaneet 536 joista aktiivisia + pt 358 akt.aste 34,7% 300-499 päivää työmark. tukea saaneet 125 joista työttömänä 105 akt.aste 16,0% KAUPUNKI Kunnalle vuonna 2015 KEMILÄISET TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT 1650 TYÖMARKKINATUE N saajat 973 joista aktiivisia + pt 331 akt.aste 34,2% YLI 500 päivää työmark. tukea saaneet 434 joista aktiivisia 145 akt.aste 33,4% PITKÄ- AIKAIS- TYÖTTÖMÄT n. 300 hlöä KUNTAKOKEILUSSA 500 päivää työttömyysetuutta saaneet Ka 245 joista aktiivisia Ka 121 49,4% Kaavio: Riitta Hakala/Petri Kittilä 2013. Työmarkkinatukitiedot keskiarvoja v 2013 ajalta 1.1.-31.7.2013. Lähde: Kelasto ja ELY:n tilastot.
Kemin kuntakokeilun kehittämiskohteet ja tavoitteet - Innolinkin esiselvityksen 2011 pohjalta 1. Asiakasohjauksen kehittäminen ja koordinointi Asiakashankinnan aktivointi Asiakasohjauksen tehostaminen 2. Työhönkuntoutukseen liittyvien palveluiden kehittäminen 3. Välityömarkkinoiden kehittäminen ja Meri-Lapin työhönvalmennussäätiön toiminnan yhteensovittaminen Kemiläiseen työllistämismalliin 4. Yritysyhteistyön kehittäminen
Riitta Hakala/Petri Kittilä 07.11.2013
PORTAAT TYÖELÄMÄÄN A S I A K A S HOITO KUNTOUTUS SÄÄTIÖ KUTY 3. SEKTORI TYÖKOKEILU YRITYKSET AVOIMET TYÖMARKKINAT KOULUTUS Esim. oppisopimus PALKKATUKI 3. SEKTORI KUNTA KUTY = Kuntouttava työtoiminta
Kemiläinen pitkäaikaistyöttömyys asiakasanalyysin valossa 13.3.2014 aktiivisia asiakkuuksia 254, yht. 276 koko aikana Sukupuoli: Miehiä 146 57,5% Naisia 108 42,5% Ikäjakauma: Alle 30 v. 29 11,4% 30-40 v. 75 29,5% 40-50 v. 70 27,6 % Yli 50 v. 80 31,5%
Kemiläinen pitkäaikaistyöttömyys asiakasanalyysin valossa Ammatillinen koulutus On 195 76,8% Ei 59 23,2% Vanhentunut koulutus 111 57%:lla Teollisuus ja rakennus- tai palvelu- ja liikennealan koulutus 82 %:lla Koulutustaso koulutetuilla: Osatutkinto tai kurssi 28 14 % Ammatti-tai perustutkinto 144 74% Korkeakoulu 23 12%
Kemiläinen pitkäaikaistyöttömyys asiakasanalyysin valossa Paljonko aikaa edellisestä palkkatyöstä ilman palkkatukea Alle 1 vuosi 14 5,5% Alle 5 v. 86 34% 5-10 v. 41 16% Yli 10 v 29 11,4 % Yli 15 v. 24 9,4% Ei koskaan 68 26,8%
Kemiläinen pitkäaikaistyöttömyys asiakasanalyysin valossa Yli 10 vuotta sitten tai ei koskaan palkkatyössä olleita 121 hlöä eli 47,6 % Ei koskaan työssä olleista (N=68) Alle 30 v. 29% 30-50 v. 63% Yli 50 v. 8% Ei ammatillista koulutusta 50 %:lla Työrajoitteita 50%:lla
Kemiläinen pitkäaikaistyöttömyys asiakasanalyysin valossa Ei koulutusta Vanhentunut koulutus Työrajoitteita Mielenterveysongelma Päihdeongelma Edellisestä palkkatyöstä yli 10 vuotta Ei lainkaan palkkatyöhistoriaa Edellä mainituista 3 toteutuu: 91= 35,8%
Yhteenvetoa ja karkeaa arviota Suoraan työelämään tai koulutukseen n. 30 % (n. 80 hlöä) Pysyvään tuettuun työhön 20% (n. 50 hlöä) Työ- ja toimintakyvyn selvittelyyn tai kuntoutukseen 30% (80) Peruspalveluihin ja osallisuutta lisääviin palveluihin 20% (50)
Asiakasanalyysin ja asiakastyön perusteella tarvitaan Sosiaalityön ja terveyspalvelujen sekä työllisyyspalvelujen yhteistyötä Hoitoonohjausmalleja, hoidontarpeen arviota ja Kunnon Syyniä on alettu kehittää yhdessä perusterveydenhuollon,aikuissosiaalityön ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen ja Merivan kanssa. Ohjaava, tarttuva ja jalkautuva työote Työhönvalmentajia (vastuutyöntekijä) tulee käyttää työkokeilu-/koulutus- /työpaikan löytämisen lisäksi tukemaan siellä selviytymistä, siellä pysymistä ja työllisyyspolun jatkumista. Ammattilisen koulutuksen ja osaamisen lisäämistä Työelämälähtöisiä osatutkintokoulutuksia on kehitetty ja 1. alkaa 20.4.2014, Kemilisään on liitetty osaamisen kehittämisen edellytys Tuetut, pysyvät työmarkkinat Avustavien töiden kokoaminen on aloitettu kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä yrityksissä. Työpankki-tyyppistä toimintaa sekä osuuskuntatoimintaa on alettu kokeilla ja kehittää. Työllisyyttä edistävät hankintakriteerit. Työnetsijätoimintaa Työtä tekijälle - Työlle tekijä, työnantajayhteistyö
Kuntakokeilun asiakastuloksia Asiakkaiden ohjautuminen eri palveluihin ajalla 1.1.2013-31.3.2014, yht. 275 Hlöä n. % Kuntouttava työtoiminta 95 35% Työkokeilu 54 20% Palkkatuettu työ 36 14% Palkkatyö 20 7% Koulutus (osatutkinto tai tutkinto) 30 11%
Kuntakokeilun asiakastuloksia Asiakkaiden ohjautuminen eri palveluihin ajalla 1.1.2013-31.3.2014, yht. 275 Palvelu Hlöä n. % Ammatinvalinnanohjaus 7 3% KK-ryhmäpalvelut 60 22% Uravalmennus (TE-hallinto) 25 9% Lyhytkoulutus (korttikoulutus) 12 4% Eläke-/terv.tilan selvittelyt 78 28% Sairausloma, ka 4 kk 31 11% Ammatillinen kuntoutus 2 0,7% Päihdepalvelut (ensisij. palveluna) 11 4% Yksilöohjaus (kk:n työntekijät) 186 68%
Kuntakokeilun tuloksia euroissa Aktiivitoimenpiteissä tai työelämän ulkopuolella ollut kuukausittain n. 50% kk-asiakkaista Säästö kunnan Kela-maksuissa n. 450 000 tähän mennessä Sairaspäivärahalle siirtyneiden osuus 40 000 Maaliskuussa 2014 134 kuntakokeilun asiakasta oli aktiivitoimenpiteissä
Kehitetyt ja hankitut palvelut ja toimintamallit Työterveyslääkärin palvelut, yhteistyö th:n kanssa Kunnon syyni-toimintamalli, koulutus, konsultaatio, lomakkeet Työmatkalla-työhönkuntoutusmalli Tiimivalmennus Hyppyri Startti-palvelutarvearvio Työhönvalmennus ATK-koulutukset Korttikoulutukset Työkykymittari yhteistyössä Kuntaliiton kanssa Yhteinen Typpi9-tietojärjestelmä otettu käyttöön Aktivointisuunnitelman sisällön kehittäminen
Kehitetyt ja hankitut palvelut ja toimintamallit Henkilöstökoulutukset Osuuskuntahautomon valmistelu Yritysten ja järjestöjen työllistämismalli ( silpputyömalli ) Kemi-lisän vastikkeellisuus ja tuki+ neuvonta Digipolis- ja Meriva-yhteistyö uusien työpaikkojen synnyttämiseksi Sosterin pyykkihuollon kartoitus, sähköinen työkalu ja tilauskirja ATKosaston kanssa Työelämäpainotteinen työvoimakoulutus, tulossa myös Tekpaan Yrityskontaktointi, n. 100 eri yritystä, kontakteja satoja Lappian ja Amk:n kanssa tehty yhteistyö, opinnäytetyöt Asiakastyön seurantamalli, asiakasanalyysi Asiakasraati Asiakasinfot kk + Te
Välityömarkkinat osana työllisyydenhoitoa Kemissä Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 30.4.2014 Maija Saarenpää Kemiläinen työllistämismalli Valtakatu 25, 2 krs. 94100 Kemi
Kehittämistyön tavoitteena Välityömarkkinoiden työllistämisen profiilin nostaminen Vaikuttavuuden parantaminen Työllistymismahdollisuuksien lisääminen Taustalla selvitykset välityömarkkinoiden tämän hetkisestä tilanteesta - Filatovin raportti 28.1.2013 (TEM raportteja 7/2013) - Raportti kemiläisten urheiluseurojen haastatteluista 3.4.2013
Välityömarkkinat-työryhmä: - projektikoordinaattorin työn tukena - kokoontunut 8/2013 alkaen 6 kertaa Lapin Te-palvelut/ Sirpa Tuokko Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö/ Hilkka Halonen Lapin ELY-keskus/Suunto-projekti/ Kirsi-Maria Luusua-Pudas Ammattiopisto Lappia/Tuulikki Haarakoski, Sanna Laihinen Kemin Lämärit/ Pekka Tiitinen Majakkatalo/ Tuula Huttunen-Koivumaa Kemin kaupunki/kemiläinen työllistämismalli-hanke, Riitta Hakala Lapin yliopisto/ Jari Rinne
Hanke tarjoaa välityömarkkinoille - Ohjausta ja neuvontaa työllistämiskysymyksissä - mm. opas palkkatuen ja Kemi-lisän hakemisesta - Apua sopivan työntekijän rekrytoinnissa - Avoimet palkkatukipaikat hankkeen sivuille? - Työhönvalmentajan palvelut - Välineitä työntekijän ohjaamiseen - ohjaus- ja kehityskeskustelulomake
Kehittämistyön painopisteet 1. Kemi-lisä - otettu käyttöön v. 2014 alusta - kompensoimaan työantajakuluja ja ohjaukseen käytettävää resurssia Uudistuksessa keskeistä - euromäärien korotus: 200e/500e - laajentaminen koskemaan myös nuorten ja osatyökykyisten työllistämistä - vastikkeellistaminen Ohjauksen järjestäminen Ohjaus-/kehityskeskustelulomakkeen käyttö
Kehittämistyön painopisteet 2. Silpputöiden kartoitus - silpputöiden kokoamiseen sähköinen työkalu - kartoitus kaupungin vanhus- ja vammaispalveluissa 11/2013 - Kemin pilotiksi vaate- ja pyykkihuolto vanhustenhuollon yksiköissä - kartoitetaan seikkaperäisesti eri työvaiheet, niihin käytetty aika ja kustannukset tilauskirja Tulevaisuudessa: - sosiaalisten ja laadullisten kriteerien huomioiminen julkisissa hankinnoissa mahdollistaa välityömarkkinoiden osallistumisen kilpailutukseen
Kehittämistyön painopisteet 3. Työelämäpainotteinen työvoimakoulutus - 4+1-malli: 4 pv työssäoppimista, 1pv teoriaopetusta/viikko - pohjautuu pyykki- ja vaatehuollon silpputyökartoitukseen - koulutusta edelsi pupa uravalmennus ja 1 kk tyko - koulutus järjestetään työvoimakoulutuksena te-toimiston kapasiteetista - koulutuksen järjestää ammattiopisto Lappia - työssäoppiminen kaupungin yksiköissä - koulutus koostuu 3 kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon osasta - 8 opiskelijaa - vahva tuki: oppilaitos ja työhönvalmentajat - henkilöstön koulutus ja infotilaisuudet - kesto n. 8 kk ajalla 22.4.-18.12.2014 - hanke koordinoi - samalla mallilla kipa-koulutus tekpassa kesällä 2014
Kehittämistyön painopisteet 4. Kannustinraha järjestöille - Kemin kuntakokeilu on mukana TEM:n kokeilussa, jolla kannustetaan järjestöjä etsimään jatkotyöpaikkoja avoimilta työmarkkinoilta palkkatukijakson jatkoksi - kannustinraha 500e -1500e/työpaikka jatkotyösuhteen keston, laadun ja työantajasektorin mukaan - yhteistyö ja sopimus kuntakokeilun kanssa - arvion mukaan 10 järjestölle Kemissä v. 2014