Peräpohjolan Opiston opinto-ohjelma kesä - syksy

Samankaltaiset tiedostot
Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla

Peräpohjolan Opisto. kevätlukukausi

Eliksiiriä elämään K50 -kurssit Ikääntyvien yliopisto Seniorikurssit

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys

TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009

/ Minna Kansanaho Nyt olemme.

Kasvatuksen. ammattilaiseksi. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto

Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi

Valtioneuvoston asetus

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

Aikuiskoulutus - lukuvuosi

Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari

TERV ETULOA

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. opinnot/hyvatietaa.

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kasvatus- ja sosiaaliala

SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA VALMISTUNEILLE

Valtioneuvoston asetus

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Mitä peruskoulun jälkeen?

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

Ammatillinen koulutus

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous Joensuu

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto. Tutkinnon osien arvioinnin toteuttamissuunnitelma. Ammatilliset opinnot 90 opintoviikkoa

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) joulukuu 2014

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt

perustutkinto 180 osp

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Ammatillisen koulutuksen reformi

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

Opetussuunnitelma alkaen

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

Kasvatusammattilaiseksi!

Henkilökohtaistamisen prosessi

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Santasport Lapin Urheiluopisto Hiihtomajantie Rovaniemi santasport.fi LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO

AMMATTILUKIO

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

Transkriptio:

Peräpohjolan Opiston opinto-ohjelma kesä - syksy 2011 www.ppopisto.fi

Kesäkurssit Sporttileirit Päiväleiri 6. - 9.6.2011 ja yöleiri 13. - 16.6.2011 Aktiivinen ja vauhdikas kesän aloitus. Tutustutaan uusiin lajeihin ja pidetään hauskaa tuttujen lajien parissa ja toisten lasten kanssa. Kiipeilyä, sirkus-temppuilua, frisbee-golfia, parkouria, jalitsua, lentistä... Leirit toteutetaan yhteistyössä Tornion nuorisotoimen kanssa. Päiväleirin hinta on 85 euroa ja yöleirin 110 euroa. Ilmoittautuminen 20.5.2011 mennessä. Tornionlaakson taidetapahtuma 28.6. - 2.7.2011 Lasten kuvataidekurssi 6-9 -vuotiaille Erilaisiin materiaaleihin ja kuvataiteen tekotapoihin tutustumista lasten näkökulmasta. Opettajana artesaani Sinikka Sadinmaa. Kurssimaksu 80 euroa sisältää opetuksen, materiaalin ja ruokailun. Nuorten kuvataidekurssi yli 9-vuotiaille Erilaisiin kuvallisen ilmaisun keinoihin ja tekniikoihin tutustumista. Opettajana kuvataideopettaja Anna Sailamaa. Kurssimaksu 125 euroa sisältää opetuksen, materiaalin ja ruokailun. Iloa musiikista -musiikkileiri 7-10 -vuotiaille Musiikkia monessa muodossa. Sanoitusta, säveltämistä ja sovittamista, musiikkiliikuntaa, maalausta musiikin tahdissa, soitinrakennusta ja levyraati. Opettajina musiikkikasvatuksen opiskelija Iida-Maria Palosaari ja luokanopettajaopiskelija Pia Majuri. Kurssimaksu 80 euroa sisältää opetuksen materiaalin ja ruokailun. Akvarellimaalauskurssi Perustietoja vasta-alkajille tai lisäoppia tarvitseville. Opettajana taidemaalari Reijo Raekallio. Kurssimaksu 135 euroa. Kalligrafia- eli taidetekstauskurssi Vasta-alkajille ja aikaisemmin harrastaneille. Opitaan ainakin yksi historiallinen tyyli ja tehdään valmiiksi huoneentaulu. Opettajana FM kalligrafi Jani Komulainen. Kurssimaksu 125 euroa. Kaikkien Tornionlaakson taidetapahtumien kurssien viimeinen ilmoittautumispäivä on 27.5.2011. Ilmoittautumiset: puh. 0400 965 766 tai koulutus@ppopisto.fi

harmonikkaleiri 4. - 8.7.2011 Henkilökohtaista opetusta/mestarikurssi (pianoharmonikka tai barokkimusiikki), yhteissoittoa, musiikin teoriaa, esiintymisharjoittelua, yhteisiä konsertteja ja työpajoja. Vapaaehtoista ohjelmaa, mm. illanvietto ja Rimpparemmin esitys. Leirin järjestävät yhteistyössä Peräpohjolan Opisto ja Rajasoitto/Gränsspelet. Opettajina toimivat Pasi Hirvonen, Erik Iivonen ja Niko Mäenalanen. Kurssimaksu 140 eur. Osallistujilla on mahdollisuus ruokailla ja majoittua opistolla erillisen hinnaston mukaisesti. Ilmoittautuminen 1.6.2011 mennessä. Avoimet yliopisto-opinnot lukuvuonna 2011-2012 Kasvatustieteen perusopinnot 25 op Psykologian perusopinnot 25 op Kasvatustieteen aineopinnot 35 op Kasvatuspsykologian aineopinnot 35 op Erityispedagogiikan aineopinnot 35 op Monimuoto-opintoina iltaisin ja viikonloppuisin. Lapin yliopiston (LaY) vaatimusten mukaisten opintojen sisällöt päivittyvät www.ulapland.fi/avoin -sivuille. Hakeutuminen opintoihin: http://www.ppopisto.fi/yliopistoarvosana -sivulta tulostettavalla hakulomakkeella, joka lähetetään Peräpohjolan Opistolle 2.9.2011 mennessä. INFO-päivä to 1.9.2011 klo 18.00-19.00. Ilmoittautumiset: puh. 0400 965 766 tai koulutus@ppopisto.fi

Kansanopisto-opinnot Vuosi Torniossa opiskellen ja vaikkapa asuen - kokemuksia ja ystävyyssuhteita! Otetta elämään -linja 5.9.2011-31.5.2012 Mitä nyt ja minne matka? Selvitä opintoreittejäsi tekemällä oppien. Linja on yksi vaihtoehto parantaa jatko-opiskelumahdollisuuttasi korottaen peruskoulun arvosanoja ja selvittää koulutusvalintaa. Opinnoissa on tekemisen ja kokemisen maku. Opiskelijana pääset lukuvuoden aikana kokemuksellisen oppimisen pariin Kuusamon Oivankiin. Sinulle avautuvat niin seikkailukasvatuksen kuin itsetuntemuksenkin salat. Kasvatus- ja ohjausalan linja 5.9.2011-31.5.2012 Ohjaajaksi tai lähihoitajaksi? Opinnot ja työelämään tutustumiset ammatinvalinnan tueksi. Opinnoissa selvität ihmisläheisten ammattien vaatimuksia ja sisältöjä teoriaopintojen ja toiminnallisten menetelmäopintojen kautta. Opinto-ohjelmasi sisältää esimerkiksi kasvatus- ja ohjausalaan perehdyttäviä opintoja, työelämään tutustumisjaksoja, kulttuuri- ja luonto-opintoja ja toisen asteen yhteisiä opintoja. Yliopistoarvosanojen linja 5.9.2011-31.5.2012 Opiskelua ryhmän ja tuutorin tukemana. Opiskelet yhdessä ryhmäsi kanssa kasvatustieteellisiä opintoja sekä perus- tai aineopintoja Lapin yliopiston ohjelman mukaisesti. Näin saat lisää opiskeluvalmiuksia tuleviin opintoihisi. Linjalta valmistuneet opiskelijat ovat sijoittuneet vuoden jälkeen lähinnä kasvatus- ja ohjausalan opintoihin Liikunnanohjauksen linja 5.9.2011-31.5.2012 Kiinnostaako liikunnanohjaus ammattina? Välineitä liikuntaharrastuksesi kehittämiseen... Opiskelijoita yhdistää liikkumisen ilo, terveys ja hyvinvointi. Opiskelu antaa valmiuksia jatko-opiskeluun, oppilaitosten pääsykokeisiin, liikuntaryhmien ohjaamiseen ja valmentaa sinut monipuoliseksi liikunnan osaajaksi. Yhtenä keskeisenä osa-alueena on luonto- ja elämystoiminta. Opinnoissa suoritat uimaopettajan peruskurssin. Yleistä kansanopisto-opinnoista: Opinnot ovat maksullisia ja kuuluvat opintotuen piiriin. Lisäksi voit hakea ja saada opintosetelillä tukea opintomaksuun Peräpohjolan Opistolta, katso www.ppopisto.fi/opintoseteli. Suorittamasi opinnot on mahdollista lukea hyväksi jatko-opinnoissasi. Asuntolassa (internaatissa) asuminen on varteenotettava vaihtoehto opiskeluvuoden aikana. Se takuulla tukee opintojen etenemistä, mutta mahdollistaa samalla toisiin opiskelijoihin ja opiskelijaelämään tutustumisen. Hakeutuminen 5.8.2011 mennessä erillisellä hakulomakkeella linjojen omilta sivuilta, www.ppopisto.fi. Lisätietoja Jaana Karjalaiselta, puh. 0400 363 799, jaana.karjalainen@ppopisto.fi.

Eliksiiriä elämään -seniorikurssit 21.9.2011 alkaen Opintojen tavoitteena on edistää eläkeikäisten, työttömien ja/tai sapattivapaata viettävien aikuisten hyvinvoinnin kokemista ja tukea elinikäistä oppimista. Opinnoissa korostuvat kulttuuri- ja kuntoutusnäkökulmat. Senioriopinnot ovat kolmen päivän kursseja kerran kuukaudessa jopa täysihoidossa. Opetusmenetelmät ja toteutustavat ovat vaihtelevia: luennot, alustukset, opintokäynnit ja -matkat, ryhmätyöt ja toiminnalliset harjoitteet. Opinto-ohjelmassa näkyy vahva senioreiden kädenjälki. Heidän osallistumisensa suunnitteluun takaa sen, että sisällöt kohtaavat osallistujat ja ovat mielenkiintoisia. Lukuvuoden jaksojen sisällöt (aikataulutus ja esite elokuussa 2011) Meän maa tutuksi 21.9.2011, kulttuuri- ja opintomatka 29. - 30.9.2011 Laestadius tiedemiehenä; luterilaisuus, lestadiolaisuus herätysliikkeenä ja hengelliset laulut/siionin virret inhimilliset voimavarat; parisuhde ja rakkaus sekä ihmisen kokonaiskuntoisuus sukupolveilevat muistelot; muistelutyö ja sukututkimus turvallinen ikääntyminen; koti ja asuminen, ensiaputaidot sekä väkivalta ja rikollisuus suomen kielen muuttuminen ja kehittyminen; meän kieli ja eri sukupolvien kohtaaminen ja viestintä mielenterveys; elämänhallinnan peruskysymyksiä, ongelmat ja niiden kohtaaminen, arkijaksaminen ja voimaantuminen ravinto; vieraat kulttuurit keittiössä, luomu/lähiruoka, lisäravinteet ja yrtit taide; taiteen voimaannuttava merkitys, taiteen eri muotoihin tutustuminen, kädentaidot ja opintokäynti sotahistoria; Lapin ja Länsi-Pohjan sotahistoria, kolmas maailmansota ja terrorismin ulottuvuudet. K50 - Mielen ja kehon hyvinvointi ja huoltokurssit Anna aikaa itsellesi ja vaikkapa läheisellesi ja voi hyvin. K50-kurssilla kiinnitetään huomiota terveyteen ja hyvinvointiin. Kurssilla kartoitetaan niin fyysinen kuin henkinen kunto, kokeillaan ohjattua liikuntaa nauttien toisten seurasta eri toimintojen parissa. Tavoitteena on herätellä oma mieli ja keho liikkeelle luentojen, keskustelujen, pohdintojen, harjoitteiden yms. avulla. Hemmottele itseäsi täysihoidossa ja tule yhteen viikonloppuun tai ota kunnon kuntoremontti valitsemalla kaikki jaksot. Täysihoitokurssin hinta 70 euroa/henkilö/viikonloppu 2-hengen huoneessa. 9.-10.9.2011 Mielen ja kehon kuntokartoitus 18.-19.11.2011 Uni ja rentoutuminen 10.-11.2.2012 Kaamoksen kaatajaiset 20.-21.4.2012 Vuosikatsastus Ikääntyvien avoin yliopisto, Lapin yliopisto Kaikille avoimet videoluennot jatkuvat. Luentojen tavoitteena on tarjota tieteellistä tietoa, herättää keskustelua, lisätä koulutuksellista ja alueellista tasa-arvoa, opiskelijan vaikutusmahdollisuuksia sekä edistää opiskelijoiden kokemuksen, tiedon ja asiantuntemuksen käyttöä. Luentojen sisällöt ovat syntyneet senioreiden toiveiden pohjalta. Ohjelma ilmestyy elokuussa 2011. Lisätietoa kursseista: www.ppopisto.fi Jarmo Salomaa, puh. 0400 661 736, jarmo.salomaa@ppopisto.fi. Avoimet ovet 9.9.2011 klo 9.00-11.00. Ilmoittautumiset ja esitetilaukset: puh. 0400 965 766 tai koulutus@ppopisto.fi

Ammatillinen koulutus Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto 120 ov Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja suunnittelee, järjestää ja ohjaa eri-ikäisten ihmisten vapaaehtoista kansalais-, kulttuurija liikuntatoimintaa tai muuta vapaa-ajan toimintaa. Hän voi toimia kunnassa, järjestössä, laitoksessa, yrityksessä sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Keskeistä työssä on moniammatillinen yhteistyö kodin, koulun, sosiaalitoimen ja muiden viranomaisten kanssa. Peräpohjolan Opisto tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä kohtaamisen ammattilaiseksi viihtyisässä ja toiminnallisessa oppimisympäristössä. Opetus toteutetaan aidoissa työelämän tilanteissa eri yhteistyökumppaneiden kanssa, teoriaopintoja unohtamatta. Tutkinto on tarjolla sekä nuorille että aikuisille päivä- ja oppisopimuskoulutuksena. Koulutukseen hakeudutaan yhteishaun kautta ja oppisopimuskoulutukseen on jatkuva haku. Tutkinnon pakolliset osat ovat ohjaajuus, ohjaus eri toimintaympäristöissä ja ohjauksen menetelmät. Ammatilliset valinnaiset opinnot ovat kansalais- ja järjestötoiminnan ohjaus, projektitoiminnan ohjaus, nuorten sosiaalinen vahvistaminen, palvelujen tuottaminen, ikääntyvien ohjaus ja monikulttuurisen toiminnan ohjaus. Ohjauksen menetelmistä valittavina ovat kulttuuriohjaus, liikunnanohjaus ja luonto- ja elämystoiminta, joissa saa välineitä ohjaamiseen ja ihmisten kohtaamiseen. Lisätietoja: Maarit Pulkkinen, puh. 040 703 1067, maarit.pulkkinen@ppopisto.fi Uusi tutkinto! Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkintoon valmistava koulutus perehdyttää toimimiseen koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjaajana varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa sekä henkilökohtaisena avustajana. Tutkinnon osat: 1. Ammatissa toimiminen 2. Kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen 3. Oppiminen ja toiminnan tukeminen ja ohjaaminen 4. Erityistä tukea tarvitsevien ohjaaminen ja valinnainen tutkinnon osa: 5. Yrittäjyys Hakeutuminen erillisellä lomakkeella 31.5.2011 mennessä: www.ppopisto.fi/kkapip. Pääsyvaatimus on 18 vuoden ikä ja peruskoulu tai ylioppilastutkinto. Ohjaajakokemus vammaisten ja/tai lasten ja nuorten parissa sekä kasvatusalan opinnot katsotaan eduksi. Ohjaajakokemusta vaaditaan monimuoto-opiskelijoilta ja suoraan näytöillä suorittavilta. Hakemusten perusteella osa hakijoista kutsutaan haastatteluun viikolla 23. Aloitusjakso: 15.-19.8.2011. Lisätietoja: Jaana Karjalainen, puh. 0400 363 799, jaana.karjalainen@ppopisto.fi

Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto Tämä tutkinto on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet nuorten parissa sekä kohtaat työssäsi haasteellisia ohjattavia ja tarvitset työkaluja erityisohjaukseen ja yhteistyöhön. Lasten ja nuorten erityisohjaaja työskentelee erityisnuorisotyössä, monikulttuurisessa työssä, nuorten ja erityisryhmien työpajoissa ja toimintakeskuksissa, lastensuojelutyössä, laitoksissa ja sairaaloissa, kansalais- ja järjestötoiminnassa, kouluissa, vapaa-aikakeskuksissa, alan yrityksissä sekä itsenäisenä yrittäjänä. Lasten ja nuorten erityisohjaaja toimii vaativissa kasvatus-, ohjaus- ja organisointitehtävissä. Hänen erityisosaamistaan ovat sosiaaliset ja verkottumisen taidot sekä kyky tunnistaa yksilöllisiä ja yhteisöllisiä ohjauksen haasteita. Hän kykenee toimimaan verkottuneessa yhteistyössä, projekteissa, hankkeissa ja toiminnallisissa tilanteissa sekä tarvittaessa myös tuottamaan niitä. Erityisohjaaja kykenee toimimaan moniammatillisissa työryhmissä lasten, nuorten ja heidän kulttuurinsa, erityiskasvatuksen sekä perheiden hyvinvoinnin ja elinolojen asiantuntijana. Uudet tutkinnon perusteet ovat valmisteilla. Uusi koulutus aloitetaan syyslukukaudella. Pääsyvaatimuksena koulutukseen on soveltuva perustutkinto tai muuten hankittu pätevyys alalle, vähintään kolmen vuoden työkokemus lasten tai nuorten parissa (esimerkiksi ohjaus- tai suunnittelutehtävissä). Hakeutuminen : www.ppopisto.fi/lasten_ja_nuorten_erityisohjaaja. Lisätietoja: Annika Vaaramaa, gsm. 050 569 4396, annika.vaaramaa@ppopisto.fi. Tietoa näyttötutkinnoista: Henkilökohtaistaminen: osaaminen tunnistetaan ja sen pohjalta laaditaan oppimis- ja näyttösuunnitelma. Näiden pohjalta tarkentuvat henkilökohtaiset oppimispolut ja tutkinnon suorittamistavat Näyttötutkintoperusteinen: ammattitaito osoitetaan tutkintotilaisuuksissa aidoissa toimintaympäristöissä Yksilölliset suoritustavat: oppisopimuskoulutus, ammatillinen lisäkoulutus, suoraan tutkintotilaisuuksiin osallistuminen Tutkintomaksu 58 euroa tilitetään tutkintotoimikunnalle ja opintomaksu riippuu suoritustavasta Lisätietoja: Jaana Karjalainen, puh. 0400 363 799, jaana.karjalainen@ppopisto.fi Tutkintotilaisuuksien arvioitsijakoulutus, 1 ov 16.9.2011 ja 14.10.2011 klo 12.00-15.30 Koulutus on suunnattu Peräpohjolan Opiston tarjoamien tutkintojen opiskelijoiden tutkintotilaisuuksien arvioijille. Koulutus sisältää lähiopetuksen lisäksi välitehtävän. Peräpohjolan Opisto tarjoaa koulutuksia ja kursseja räätälöidysti yhteisöille ja yrityksille! Suunnittelemme koulutukset, kurssit, tilaisuudet tai vaikkapa seminaarit yhdessä toiveittenne pohjalta. Lisätietoja: Jaana Karjalainen, puh. 0400 363 799, jaana.karjalainen@ppopisto.fi Maarit Pulkkinen, puh. 040 703 1067, maarit.pulkkinen@ppopisto.fi

Tänä vuonna 110 vuotta täyttävä Peräpohjolan Opisto tarjoaa koulutuksien lisäksi pihapiirissään monipuolisia kokousja koulutustiloja sekä ruoka- ja majoituspalveluja. Kokous- ja koulutustiloja löytyy noin 10 henkilön kokoustilasta yli 300 henkilön auditorioon. Toimiva tekniikka ja helposti muunneltavat tilat mahdollistavat vaativienkin tilaisuuksien järjestämisen. Ryhmämatkat, kokoukset ja koulutukset sekä erilaiset yritys- ja perhejuhlat onnistuvat, kun tarjolla on hyvää ruokaa ja rauhallinen ympäristö. Peräpohjolan Opiston keittiö on tunnettu hyvästä kotiruuasta, joka on tarjolla noutopöydästä. Tuttu lause: hyvä ruoka, parempi mieli pitää paikkansa. Opiston majoitustilat tarjoavat loistavat puitteet ryhmämatkailijoille sekä seminaariväelle. Rauhallisia kahden hengen huoneita on varattavissa 60 henkilölle läpi vuoden. Opiskelijoiden loma-aikana majoitustilaa on käytettävissä jopa 140 henkilölle. Lisätietoja: Marja-Leena Dunder, puh. 040 536 4423, myyntipalvelu@ppopisto.fi. Tervetuloa viihtymään opistolle!