LAPINLAHDEN KUNTA Tekninen osasto



Samankaltaiset tiedostot
LAPINLAHDEN KUNTA Tekninen osasto

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Hallitus HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

TEKNINEN TOIMI. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen

Kunnanvirastossa klo

Tekninen lautakunta Toteutuminen

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä klo 13:00 15:00.

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA

Sisäisen valvonnan ohje

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / klo

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta Kokousaika klo Kokouspaikka Kunnanvirasto

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

Aluelautakuntien tehtävät

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

UTAJÄRVEN KUNNAN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Kunnanhallitus liite 3 Valtuusto. Arja Rantanen hallintojohtaja

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA /2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

Kunnanvirastossa klo

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset

Delegoitu erityispäätäntävalta

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO

LIITE: SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ

Saapuvilla olleet jäsenet: Juha-Pekka Mäntyvaara puheenjohtaja. Nils-Henrik Valkeapää jäsen

Transkriptio:

LAPINLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Tekla 3.9.2015 34 Liite no 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportti ajalta 1.1. 30.6.2015 Hyväksytty: Tekninen lautakunta 3. / 9. 2015 Hyväksytty: Ympäristölautakunta 26. / 8. 2015

2 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN NOUDATTAMINEN Teknisen osaston toimien järjestämistä säätelevät mm. seuraavat erityislait: 1. Laki julkisista hankinnoista (348/2007) 2. Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 3. Maa-aineslaki (555/1981) 4. Vesihuoltolaki (119/2001) 5. Tuotevastuulaki (694/1990) 6. Tieliikennelaki (267/1981) 7. Kemikaalilaki (599/2013) 8. Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986) 9. Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 10. Jätelaki (646/2011) 11. Laki rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010) 12. Vesilaki (587/2011) Tämän lisäksi teknistä osastoa säätelevät mm. seuraavat lait: 1. Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 2. Työsopimuslaki (55/200155) 3. Työturvallisuuslaki (738/2002) 4. Kuntalaki (410/2015) 5. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 6. Hallintolaki (434/2003) Kunnanvaltuusto on hyväksynyt seuraavat alemmanasteiset johtosäännöt, joita on noudatettava säädöshierarkian näkökulmasta teknisessä toimessa: 1. Lapinlahden kunnan hallintosääntö (3.5.2011), päivitys 17.6.2014 2. Lapinlahden kunnan toimintasääntö (1.8.2011), päivitys 10.6.2013 3. Lapinlahden kunnan taloudenhoitoa ym täydentävät ohjeet (1.8.2011) 4. Lapinlahden kunnan konserniohje (16.9.2014) 5. Sisäisen valvonnan järjestämisen perusteet (17.6.2014) 6. Lapinlahden Ympäristönsuojelumääräykset (1.6.2012) 7. Rakennusjärjestys (1.1.2012) Johtosäännöissä määrätään mm. toimielimen ja viranhaltijoiden ratkaisuvallasta. Teknisellä osastolla ei ole käytössä varsinaista sisäisen valvonnan suunnitelmaa. Palvelujen järjestämisessä noudatetaan voimassa olevia lakeja, asetuksia ja kunnan johtosääntöjä. Periaatetta noudatetaan koko organisaatiossa ja se koskee teknisen osaston osastopäällikköä ja muita vastuuhenkilöitä.

Teknisellä osastolla noudatetaan sisäisessä valvonnassa ns. etukäteis- ja jälkivalvontaa. Etukäteisvalvonnan tarkoituksena on mm. virheiden eliminoiminen ja riskien realisoitumisen ennaltaehkäiseminen. Sisäinen valvonta on jatkuvaa. Osastopäällikkö 3 1. Osastopäällikkö keskustelee erikseen vastuuhenkilöiden kanssa etukäteen sellaisista asioista, joilla on esim. taloudellisia tai toiminnallisia seuraamuksia. 2. Osastopäällikkö kutsuu tarpeen mukaan vastuuhenkilöt yhteisiin kokouksiin, joissa käsitellään mm. osaston toimintaan liittyviä yhteisiä kehittämis- ja talousasioita. 3. Osastopäällikkö pitää viikoittain osastokokouksia (ällitälli), joissa käydään läpi mm. yhteisiä osaston ajankohtaisia asioita. 4. Osastopäällikkö valvoo, että palvelutuotanto on järjestetty tehokkaasti, taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti voimassa olevien säädöksien mukaisesti. 5. Vastuualueiden päälliköt valvovat omalta osaltaan, että palvelutuotanto on järjestetty tehokkaasti, taloudellisesti ja tarkoituksen mukaisesti voimassa olevien säädöksien mukaisesti. Viranhaltijapäätökset 6. Johtosääntöjen mukaan viranhaltijapäätöksiä tekevät osastopäällikkö, kiinteistöpäällikkö, rakennusmestari, ympäristösihteeri ja rakennustarkastaja. 7. Osastopäällikkö käy tarvittaessa etukäteiskeskustelun viranhaltijoiden kanssa (ei rakennustarkastaja ja ympäristösihteeri) viranhaltijapäätöksien sisällöstä. Kaikki viranhaltijapäätökset dokumentoidaan ja päätöksiin liitetään joko oikaisu- tai valitusosoitus. Lisäksi kaikkien viranhaltijapäätökset säilytetään teknisessä toimistossa erillisessä kansiossa. Lautakunnat 8. Teknisessä- ja ympäristölautakunnassa käydään etukäteen tarvittaessa keskustelua lautakuntien kokouksiin tulevista tärkeimmistä asioista. 9. Viranhaltijapäätökset esitellään ilmoitusasioina lautakuntien kokouksissa. Lautakunnan jäsenet kysyvät tarkennuksia heitä erikseen kiinnostavista päätöksistä. Lyhennelmä ko. päätöksistä lähetetään lautakunnan jäsenille kokouskutsun yhteydessä. 2. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN, VAROJEN KÄYTÖN VALVONTA, TULOKSELLISUUDEN ARVIOINNIN PÄTEVYYS JA LUOTETTAVUUS Tavoitteiden toteutuminen ja määrärahojen käytön valvonta 1. Osastopäällikkö ja muut vastuualueiden päälliköt seuraavat kuukausittain toiminnallisten ja taloudellistan tavoitteiden toteutumista. 2. Lautakuntien jäsenille annetaan informaatiota talousarvion toteutumisesta siten, että sanallinen ja euromääräinen toteutumaraportti käsitellään taloudenhoitoa täydentävien ohjeiden mukaan lautakunnan kokouksissa. Talousarvion toteutumisraportti 31.5.2015 tilanteesta on käsitelty teknisen lautakunnan kokouksessa 16.6.2015 29 ja ympäristölautakunnan kokouksessa 10.6.2015 24.

4 3. Kunnassa on käytössä CGI:n Rondo ohjelman sähköinen laskujen kierrätysjärjestelmä, joka toimii asianmukaisesti. 4. Tekninen- ja ympäristölautakunta ovat hyväksyneet valtuustokauden alussa kokouksissaan vastuualueidensa osalta laskujen tarkastajat ja hyväksyjät. Laskujen tarkastajat ja hyväksyjät eivät saa olla samoja henkilöitä. Myös varatarkastajat ja varahyväksyjät on määrätty. 5. Osastopäällikkö hyväksyy käyttötalouden toimintamenoihin kohdistuvat laskut. Osastopäällikkö hyväksyy myös investointiosan laskut. 6. Osastopäällikön henkilökohtaiset laskut hyväksyy kunnanjohtaja. 7. Osastopäällikkö voi jälkikäteen pistokokeella tarkastaa hyväksytyt laskut. Eri tulosyksiköiden laskuja on tarkastettu kyselemällä ao. päälliköltä laskusta. 8. Osastopäällikkö tarkastaa eri urakoiden saadut takaukset ja vakuudet. Maaaineslupien vakuudet tarkistaa ympäristösihteeri. Maa-aineslupien vakuudet on viety Dynasty-asiakirjahallintaohjelmaan kesän alussa. Tuloksellisuuden arviointi 9. Lautakunnalla on mahdollisuus arvioida toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta talousarvion laadinnan sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden käsittelyn yhteydessä. Tekninen lautakunta käsitteli asiaa 16.6.2015 kokouksessa ja ympäristölautakunta 10.6.2015 kokouksessaan. 10. Lisätalousarvioesitykset lautakunta esittää viivytyksettä hallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi. 11. Henkilöstölle pidetään kehityskeskustelut, joissa kiinnitetään huomiota mm. toiminnan tuloksellisuuteen, taloudellisuuteen, työhyvinvointiin ja yhteistyöhön osaston sisällä ja muihin osastoihin päin. Kehityskeskustelut on pidetty alkuvuodesta 2015. 12. Kuntalaiset voivat antaa asiakaspalautteita esimerkiksi kunnan kotisivujen ja sähköpostin kautta. Asikaspalautteita ja toiveita on tullut sähköpostilla, puhelimitse ja kunnan kotisivujen palautteen kautta. 13. Asiakas-, kuntalais- ja henkilöstöpalautteet käsitellään yleensä ao. tulosyksikön päällikön kanssa ja tarvittaessa lautakunnassa. 3. RISKIENHALLINNAN JÄRJESTÄMINEN Kunnan riskit ovat 1) strategiariski, 2) toiminnan riskit, 3) taloudelliset riskit ja 4) vahinkoriskit. 1. Strategiariski Teknisen- ja ympäristölautakunnan vastuualueella olevat palvelut järjestetään pääasiassa kunnan omana toimintana lukuun ottamatta kaavatiestön hoitoa, joka ostetaan pääosin yksityisiltä palvelun tuottajilta. Yksityisten palvelun tuottajien toiminta on pääosin ollut moitteetonta, mistä johtuen strategiariski on pieni. Urakkatarjouksia saisi tulla enemmän kuin viime vuosien aikana on tullut.

2. Toiminnan riskit 5 Vakuutukset ovat Pohjola Vakuutus Oy:ssa. Vakuutukset on kilpailutettu. Kunnalla on julkisyhteisön vastuuvakuutus ja hallinnon vastuuvakuutus. Palkatut työntekijät on vakuutettu työtapaturmien ja ammattitautien varalta lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella. Kunnalla on voimassa myös kuntalaisten vapaaehtoinen tapaturmavakuutus. Vakuutettuina ovat kaiken ikäiset kuntalaiset kunnan järjestämissä ja valvomissa toiminnoissa ja tilaisuuksissa. Työntekijöiden ryhmähenkivakuutus on otettu Kunnalliselta Eläkevakuutukselta. Työturvallisuuteen kiinnitetään huomiota mm. henkilökunnan perehdyttämisessä. Työsuojeluorganisaatio tekee työpaikkakäynnit erillisen ohjelman mukaan säännöllisin väliajoin. Itä-Suomen Aluehallintovirasto tekee työsuojelutarkastuksia. 3. Taloudelliset riskit Teknisen- ja ympäristölautakunnan vastuualueella olevat palvelut ja urakkakilpailut on järjestetty lakien ja asetusten mukaisesti kunnan talousarviomäärärahojen puitteissa. Urakoitsijoilla on toiminnan vastuuvakuutukset. 4. Vahinkoriskit Kunnan omistamat kiinteistöt irtaimistoineen on vakuutettu pääosin omaisuusriskivakuutuksella. Myös metsät on vakuutettu. Rakennusurakoihin sisältyy aina pääurakoitsijan ottama vastuuvakuutus koko rakennuksesta. Suunnitelmat Tekniseen toimialaan on laadittu poikkeusoloja varten valmiussuunnitelma, jota päivitetään määrävälein. Viimeisin päivitys v. 2007. Riskienhallinta ja seuranta kuuluvat vastuuhenkilöille ja viimekädessä siitä vastaa osastopäällikkö. Riskienhallinta ja seuranta ovat vastuutettu selkeästi ja siihen on riittävä asiantuntemus. Tarvittaessa pyydetään riskien arviointiin asiantuntijoita kunnan organisaatiosta tai ulkopuolelta. 4. OMAISUUDEN HANKINNAN, LUOVUTUKSEN JA HOIDON VALVONTA Omaisuuden hankinnassa, luovutuksessa ja hoidon valvonnassa noudatetaan kunnan taloudenhoitoa täydentäviä ohjeita.

6 Kunnan maa-, metsä- ja kiinteistöomaisuudesta vastaa tekninen osasto. Maa- ja metsäomaisuutta hoidetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Tekninen toimisto laati avoimet tarjouspyyntöasiakirjat 13:sta myytävästä, kunnan omistamasta maa- ja metsätilasta keväällä 2015. Suurin osa tiloista sijaitsi Varpaisjärven puolella. Tiloille oli määrätty pohjahinta ja tarkoitus on myydä ao. tila eniten tarjoavalle ostajalle. Tarjousten hyväksyntä on vielä kesken johtuen lähinnä kunnanhallituksen kokousrytmistä. Rakennusten hoidosta vastaa kiinteistökeskus. Kiinteistöhoitajille on järjestetty 2- vuotinen koulutus yhdessä Ylä-Savon Ammattiopiston kanssa. Koulutus päättyi keväällä. Vuoden 2015 ensimmäisen puolikkaan aikana kunta myi pois 2 kpl yksiöitä As Oy Varpaisjärven Oksatien rivitaloista. 5. SOPIMUSTOIMINTA Kaavateiden kesä- ja talvikunnossapidosta on tehty sopimukset yksityisten urakoitsijoiden kanssa. Investointihankkeet (suunnittelu ja rakentaminen) kilpailutetaan hankekohtaisesti hankintalain edellyttämällä tavalla. Rakennushankkeiden urakkatarjouksia on yleensä saatu riittävästi. Suuremmista hankinnoista ja kaikista urakoista tehdään kirjalliset sopimukset. Sopimusehtojen noudattamista ja vanhentumisaikoja valvovat vastuualueiden päälliköt ja viimekädessä osastopäällikkö. Lapinlahdella 22.7.2015 Eero Mykkänen tekninen johtaja osastopäällikkö