KIRJALLINEN KYSYMYS 1119/2001 vp Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten verotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain 93 :n mukaan ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina. Matkakustannusten omavastuuosuus vähennyksessä on 3 000 markkaa ja yläraja 28 000 markkaa. Jos halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, vähennys lasketaan siten kuin Verohallitus vuosittain tarkemmin määrää. Verohallituksesta saadun tiedon mukaan oman auton käyttö hyväksytään verotuksessa normaalisti vain siinä tapauksessa, jos päivittäinen odotusaika julkista kulkuneuvoa odotettaessa ylittää kaksi tuntia. Verotoimistoissa esiintyy kuitenkin toimistokohtaisia soveltamisohjeita oman auton käytön hyväksymisestä verovähennykseksi. Haja-asutusalueilla, joissa työpaikkaa ei välttämättä löydy muualta kuin lähimmästä kasvukeskuksesta, joudutaan matkustamaan työn takia pitkiäkin matkoja. Jopa 50 100 kilometrin yhdensuuntaiset työmatkat ovat yleisiä. Julkiset kulkuneuvot kulkevat usein harvakseltaan ja hitaasti useiden välietappien kautta kohti päämääräänsä. Julkisia kulkuneuvoja käyttämällä työmatkoihin kuluu siten kohtuuttomasti aikaa työpäivän lisäksi, kun ajamalla matkat autolla pääsisi huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Tämä matkoihin käytetty aika on poissa perheeltä. Tästä kärsivät ennen kaikkea lapset. Perheen yhteinen aika lyhenee sen takia, että vanhemmat joutuvat käyttämään paljon aikaa työmatkoihin, koska työmatkat korvataan verotuksessa vain julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä matkavähennyskorvausjärjestelmän kehittämiseksi siten, että oman auton käyttö korvataan verotuksessa etenkin haja-asutusalueilla, joissa julkisten kulkuneuvojen palvelut ovat heikkoja? Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2001 Mirja Ryynänen /kesk Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Mirja Ryynäsen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1119/2001 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä matkavähennyskorvausjärjestelmän kehittämiseksi siten, että oman auton käyttö korvataan verotuksessa etenkin haja-asutusalueilla, joissa julkisten kulkuneuvojen palvelut ovat heikkoja? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ovat vähennyskelpoisia tuloverolain 93 :n nojalla halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina. Näitä matkakustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään 28 000 markkaa ja vain siltä osin kuin ne ylittävät verovuonna 3 000 markan omavastuuosuuden. Tällaiset matkakustannukset ovat siinä mielessä elantomenotyyppisiä, että niiden määrään voidaan vaikuttaa asuinpaikan valinnalla. Alun perin näitä kuluja ei hyväksyttykään verotuksessa vähennettäviksi. Myöhemmin niiden osittainen tulonhankkimismenon luonne tunnustettiin ja asunnon ja työpaikan väliset matkakulut säädettiin rajoitetusti vähennyskelpoisiksi. Halvinta kulkuneuvoa ja osittain myös omavastuuosuutta koskevat rajoitukset ovat sisältyneet nykyiseen tapaan tuloverolakeihin jo 40 vuoden ajan eli siitä saakka, kun vähennystä alettiin myöntää. Vähennys lasketaan pääsääntöisesti julkisten kulkuneuvojen käyttökustannusten perusteella. Oman auton kustannusten hyväksyminen vähennysperusteena on tästä poikkeus. Korkein hallinto-oikeus on antanut säännöksen tulkinnasta 1980-luvulta alkaen lukuisia ratkaisuja, joihin nykyinen verotuskäytäntö perustuu. Vähennyksen saa oman auton käytön mukaan silloin, kun julkisia kulkuneuvoja ei ole lainkaan käytettävissä tai henkilö on liikuntavammainen. Julkisen kulkuneuvon ei katsota olevan käytettävissä, jos odotusaika meno- ja paluumatkalla on yhteensä kaksi tuntia tai kävelymatka on yhteen suuntaan yli kolme kilometriä. Vähennykseen oman auton käytön mukaan ei oikeuta se seikka, että autoa tarvitaan työtehtävissä. Vaikka viimeisten parin vuosikymmenen aikana työmatkat ovat jossain määrin pidentyneet ja auton käyttö työmatkoilla yleistynyt, yksistään tästä syystä voimassa olevia säännöksiä ja sen tulkinnan perusteena olevaa oikeuskäytäntöä ei ole pidettävä vanhentuneena. Verovelvollisen työmatkatapa on väistämättä riippuvainen henkilökohtaisista olosuhteista, kuten perheenjäsenten kuljetuksista. Verotuksessa julkisten kulkuneuvojen käytettävyyttä koskevat ratkaisut on kuitenkin tehtävä kaavamaisten perusteiden mukaan. Vaikka yksittäistapauksissa lopputulos voi tuntua verovelvollisesta ankaralta, mahdollisimman yhdenmukaisten periaatteiden soveltaminen saman matkan osalta kaikkiin verovelvollisiin lienee kokonaisuutena kuitenkin oikeudenmukaisinta. Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähentämistä koskevat periaatteet toteuttavat oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden vaatimukset tällä hetkellä varsin tyydyttävällä tavalla. Vähennysoikeuden myöntäminen oman auton käytön mukaan aina, kun autoa tarvitaan työssä tai matka sujuu autolla joutuisammin, kasvattaisi vähennysten määrää huomattavasti. Vä- 2
Ministerin vastaus KK 1119/2001 vp Mirja Ryynänen /kesk hennys olisi käytännössä myönnettävä oman auton käytön mukaan kaikille sitä vaativille. Tämä ei ole perusteltua matkoilla, joilla julkiset kulkuneuvot ovat käytettävissä. Matkakustannusvähennyksessä on kuitenkin pidetty ongelmana, että omaksutut linjaukset halvimman kulkuneuvon osalta ovat liian monimutkaisia. Aika ajoin onkin harkittu nykyjärjestelmän kaavamaistamista enemmän työmatkan pituudesta kuin kulkuneuvosta riippuvaksi. Tähän liittyy kuitenkin ongelmia muun muassa vähennyksen mitoituksen suhteen. Esimerkiksi oman auton käyttäjien vähennystä olisi siinä tapauksessa mahdollisesti supistettava. Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 2001 Ministeri Suvi-Anne Siimes 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Mirja Ryynänen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 1119/2001 rd: Vad tänker regeringen göra för att utveckla systemet med reseersättning så att användning av egen bil ersätts i beskattningen framför allt i glesbygden, där kollektivtrafiken är dåligt utbyggd? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Kostnader för resor mellan bostaden och arbetsplatsen får enligt 93 inkomstskattelagen dras av beräknade enligt kostnaderna för anlitande av det billigaste fortskaffningsmedlet. Sådana kostnader kan dock dras av till ett belopp av högst 28 000 mk och endast till den del de under skatteåret överstiger självriskandelen 3 000 mk. Dessa resekostnader är av samma slag som levnadskostnaderna i det avseendet att det går att påverka deras storlek genom valet av boningsort. Ursprungligen godkändes heller inga avdrag för dessa kostnader i beskattningen. Senare erkändes resekostnadernas partiella karaktär av utgift för inkomstens förvärvande, och kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen blev enligt bestämmelserna begränsat avdragsgilla. Den begränsning som föreskriver att det billigaste fortskaffningsmedlet skall anlitas och delvis också den begränsning som gäller självriskandelen har ingått i inkomstskattelagarna i 40 år, dvs. ända sedan avdraget började beviljas. Avdraget räknas i regel ut enligt kostnaderna för anlitande av allmänna kommunikationsmedel. Att kostnaderna för egen bil godkänns som grund för avdraget är ett undantag. Högsta förvaltningsdomstolen har sedan 1980-talet meddelat ett stort antal avgöranden om tolkningen av bestämmelsen, och nuvarande beskattningspraxis bygger på dem. Avdrag beviljas enligt användningen av egen bil om inga allmänna kommunikationsmedel över huvud taget är tillgängliga eller om en person är rörelsehindrad. Ett allmänt kommunikationsmedel anses inte vara tillgängligt, om den sammanlagda väntetiden på resan till och från arbetet är två timmar eller om gångavståndet i en riktning är över tre kilometer. Att bilen behövs i arbetet berättigar inte till avdrag för användning av egen bil. Även om arbetsresorna i någon mån har blivit längre och användningen av bil för arbetsresor har blivit vanligare under de två senaste decennierna, ger inte enbart detta faktum orsak att betrakta gällande bestämmelser och på dem grundad rättspraxis som föråldrade. Sättet på vilket de skattskyldiga tar sig till arbetet beror ofrånkomligen på personliga omständigheter, t.ex. transporten av familjemedlemmar. Inom beskattningen måste beslut i fråga om möjligheten att anlita allmänna kommunikationsmedel likväl fattas på schablonmässiga grunder. Även om resultatet ibland kan verka hårt för den skattskyldige, är det på det hela taget antagligen ändå mest rättvist att så enhetliga principer som möjligt tillämpas på alla skattskyldiga i fråga om samma resa. Genom principerna för avdrag för kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen uppfylls kraven på rättvisa och jämlikhet för närvarande på ett helt tillfredsställande sätt. Om avdrag skulle beviljas för användningen av egen bil alltid när bilen behövs i arbetet eller när resan sker snabbare med bil, skulle antalet avdrag öka 4
Ministerns svar KK 1119/2001 vp Mirja Ryynänen /kesk märkbart. Man skulle i praktiken vara tvungen att bevilja alla som begär det avdrag enligt användningen av egen bil. Detta är inte motiverat i sådana fall då offentliga kommunikationsmedel står till buds. I fråga om avdraget för resekostnader har det dock ansetts vara ett problem att den linje man gått in för då det gäller det billigaste fortskaffningsmedlet är alltför invecklad. Då och då har man därför övervägt att schematisera det nuvarande systemet så att det skulle vara mera avhängigt av arbetsresans längd än av fortskaffningsmedel. Till detta ansluter sig dock problem som gäller bl.a. dimensioneringen av avdraget. Eventuellt bör t.ex. avdraget för dem som använder egen bil i så fall minskas. Helsingfors den 31 oktober 2001 Minister Suvi-Anne Siimes 5