KIRKKO JA LASTENSUOJELUTYÖ Tausta-aineistoa varhaisesta tukemisesta ja lastensuojelusta seurakunnan työntekijöille Kirkkohallitus 2007 (Päivitetty 1.4.2008)
SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...3 LASTENSUOJELUN KESKEINEN KÄSITTEISTÖ...4 LASTENSUOJELUN KANNALTA KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ...8 MITÄ TAPAHTUU LASTENSUOJELUILMOITUKSEN JÄLKEEN?...12 KUN HUOLI HERÄÄ...12 MITEN EDETÄ KUN HUOLI ILMENEE...15 SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÄN SALASSAPITO-, VAITIOLO- JA TIEDONANTOVELVOLLISUUS...17 LASTENSUOJELUN KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ JA UUSIA HAASTEITA...21 LIITE..27 2
JOHDANTO Lastensuojelulaki on uudistettu, ja muutokset tulevat voimaan 1.1.2008 (Lastensuojelulaki 417/2007). Uudistetun lainsäädännön tavoitteena on siirtää lastensuojelun painopistettä ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen ja avohuoltoon. Erityisesti on ollut tarpeen tehostaa lapsen ja perheen osallisuutta ja oikeusturvaa, viranomaisten yhteistyötä perheiden tukemiseksi sekä täsmentää kunnan velvollisuuksia lastensuojelussa. Lainsäädännön uudistamisen lähtökohtina ovat olleet lasten ja nuorten ongelmien määrän kasvu viime vuosikymmen aikana. Toimeentulovaikeudet koettelevat parisuhdetta ja vanhemmuutta erityisesti monilapsisilla perheillä, yksinhuoltajilla ja alle 3-vuotiaiden vanhemmilla. Nuorilla vanhemmilla tähän liittyy usein työttömyys tai pätkätyöt. Lastensuojelun taustalla on ollut yhä useammin vanhempien tai nuorten oma päihteiden käyttö. Kaikissa perheissä eivät myöskään vanhempien kasvatustaidot ja asenteet ole riittäviä edistämään lapsen kasvua ja kehitystä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon voimavaroista suurin osa käytetään lapsi- ja nuorisotyöhön, jumalanpalveluselämään ja kirkollisiin toimituksiin sekä diakoniaan ja muuhun palvelutoimintaan. Se merkitsee vuosittain satojentuhansien lasten ja nuorten sekä heidän perheittensä kohtaamista, sekä arjessa että juhlassa, normaalin elämän keskellä ja ongelmien kohdatessa. Seurakuntien työ on ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä ja työntekijöiden toimintatapana lasta ja perhettä tukeva työote. Kristillinen ihmiskäsitys ja lähimmäisenrakkaus ohjaavat toimimaan lapsen elämän, hyvinvoinnin ja edun puolesta. Lasten ja perheiden tukemiseen tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä kansalaisten, viranomaisten, järjestöjen ja yhdistysten sekä seurakuntien kesken. Uusi lastensuojelulaki ei sinänsä tuo seurakunnille uusia velvoitteita. Se tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden päivittää työntekijöiden osaamista sekä vahvistaa yhteistyötä erityisesti kunnan viranomaisten kanssa. Uuteen lakiinkin sisältyy seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä koskeva lastensuojelun ilmoitusvelvollisuus. Tämä aineisto on tarkoitettu tueksi seurakuntien työntekijöille lastensuojelulakiin perehdyttäessä. Aineistossa keskitytään lapsiin eikä niinkään nuoriin, vaikka lastensuojelulaki koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. 3
Aineisto on valmistettu Kirkkohallituksen toiminnallisessa osastossa. Tekstiä ovat tuottaneet Kati Jääskeläinen, Mirkka Torppa, Irene Nummela, Seppo Häkkinen ja Heli Aaltonen. Kirkkohallituksen varhaisen puuttumisen Varpu-työryhmä on kommentoinut aineistoa. Muutamien koulutuspäivien palautteen johdosta tekstiä on muokattu ja täydennetty. Palautetta otetaan edelleen vastaan osoitteeseen: irene.nummela@evl.fi LASTENSUOJELUN KESKEINEN KÄSITTEISTÖ Mitä lastensuojelu on? Lastensuojelu edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lastensuojelulaissa pidetään lapsena alle 18-vuotiaita ja nuorena 18 20-vuotiaita. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelun on pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin. Lastensuojelussa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen ja nuoren oikeus Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lasten osallisuus Perustuslakiin on kirjattu, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti lastensuojelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen mielipiteisiin ja toivomuksiin. Lapsen tulee myös saada osallistua itseään koskevien asioiden suunnitteluun ja saada niistä tietoa ikänsä ja kehitystasonsa mukaisella tavalla. Vanhempien vastuu Vanhemmilla on aina ensisijainen vastuu lapsestaan. Heillä on oikeus kasvattaa lastaan omien näkemystensä ja arvojensa mukaan. Kasvatuksen on kuitenkin edistettävä lapsen hyvinvointia, kehitystä ja kasvua. Ulkopuolisilla ei ole oikeutta puuttua perheen kasvatustyöhön 4
tai kasvatusarvoihin ilman perusteita. Lastensuojelun on tuettava vanhempia ja muita henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluita ja tukitoimia. Yhteiskunnan vastuu Yhteiskunnan vastuulla on huolehtia, että lasten perusoikeudet ja ihmisoikeudet toteutuvat. Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lasten huolenpidosta vastaavien toimintaa lapsen hyvinvoinnin ja kasvun turvaamiseksi. Lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa yhteiskunnan vastuu alkaa siitä tilanteesta, kun havaitaan että lapsesta ei pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Kunnan tehtävä Lastensuojelun asianmukainen järjestäminen on kunnan tehtävä. Kunnalla on oltava lastensuojelun järjestämiseen riittävät palvelut ja asiantuntemus. Lastensuojelulaki velvoittaa kunnan laatimaan lastensuojelun suunnitelman. Suunnitelman tulee sisältää tiedot 1) lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta, 2) lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista, 3) lastensuojelun tarpeesta kunnassa, 4) lastensuojeluun varattavista voimavaroista, 5) lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä, 6) yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä sekä 7) suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta. Ehkäisevä lastensuojelu Ehkäisevä lastensuojelu edistää lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Hyvinvoinnin tasapainoon kirkossa kuuluu fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja hengellinen hyvinvointi. Ehkäisevään lastensuojeluun kuuluu sekä kasvuoloihin vaikuttaminen että lasten ja heidän perheidensä tukeminen. Esimerkiksi vanhempien tukeminen kasvatustehtävässään, kodin turvalliset ihmissuhteet, virikkeellinen kasvuympäristö, kasvurauha ja kasvuympäristön olosuhteet vaikuttavat lapsen elämään. Ehkäisevää lastensuojelua tapahtuu kunnan eri palvelujen piirissä sekä seurakuntien ja muiden lasten ja perheiden kanssa työskentelevien tahojen toiminnassa. Ehkäisevä lastensuojelutyö on varhaista tukemista ja lapsen tai perheen hyvinvoinnin edistämistä, mikä ehkäisee tai vähentää vaikeuksien syntymistä myöhemmin. 5
Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu Lastensuojelulain mukaan: Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat lastensuojelutarpeen selvitys, avohuollon tukitoimet, lapsen kiireellinen sijoitus ja huostaanotto sekä niihin liittyvä sijaishuolto ja jälkihoito. Nämä kuuluvat kunnan tehtäviin. Avohuollon tukitoimilla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joihin ryhdytään, kun lastensuojelun tarve perheessä havaitaan. Avohuollon tukitoimilla pyritään perheen tasapainon palauttamiseen ja lapsen kasvuolojen korjaamiseen. Sijaishuolto on huostaanotetun lapsen asumisen järjestämistä kodin ulkopuolella joko perhetai laitossijoituksena. Jälkihuollolla tarkoitetaan kunnan lakisääteistä velvollisuutta tukea huostaanoton päättyessä lapsen tai nuoren sekä perheen arjen sujumista esimerkiksi huolehtimalla asunnon järjestämisestä, auttamalla koulutuksen- ja työnhankinnassa sekä tarjoamalla terapiapalveluita. Seurakunta mukana lastensuojelussa Seurakunnat tukevat lasta ja perhettä erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi lasten ja nuorten kerho-, harrastus- ja leiritoiminta, vanhemmuuden tukeminen, perheyhteyttä vahvistavat tapahtumat, perheneuvonta, jumalanpalveluselämä sekä aineellinen ja taloudellinen tuki ovat keskeinen osa ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Seurakunta on kunnan keskeinen yhteistyökumppani paikallisessa lastensuojeluverkostossa ja lastensuojelusuunnitelman laatimisessa. Molemminpuolinen tunteminen ja moniammatillinen verkostoituminen kunnan ja seurakunnan työntekijöiden välillä on tärkeää. Lastensuojeluun liittyvä tietous ja taito toimia tulee olla osa seurakunnan jokaisen työntekijän ammattitaitoa. Seurakunnan kaikilla työntekijöillä ja luottamushenkilöillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa kunnan sosiaaliviranomaisille, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Tästä ainoana poikkeuksena on papeille ja lehtoreille ripissä tai sielunhoidossa kerrottu asia 1. 1 Papin sekä lehtorin virassa toimivan henkilön vaitiolovelvollisuus on samanlainen. Tässä aineistossa puhutaan yksinkertaisuuden vuoksi jatkossa vain papista, vaikka samat vaitiolovelvollisuussäännökset koskevat myös lehtoria. 6
Moniammatillinen yhteistyö Moniammatillinen yhteistyö käsitteenä merkitsee sitä, että ihmisillä on yhteinen työ tai tehtävä suoritettavanaan, ongelma ratkaistavanaan tai päätös tehtävänään tai he etsivät uusia näkymiä yhdessä keskustellen. Moniammatillista yhteistyötä koordinoidaan yhteistyön jatkuvuuden turvaamiseksi ja sujuvien palveluiden tarjoamiseksi perheille. Yhteistyökumppaneiden kesken on hyödyllistä luoda rakenteet ja selkeät sopimukset moniammatilliselle yhteistyölle ja perustyöhön. 7
LASTENSUOJELUN KANNALTA KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ Uuden lastensuojelulain lähtökohdat Lastensuojelulain lähtökohtana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen keskeinen periaate, jonka mukaan kaikissa lasta koskevissa toimenpiteissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Toisaalta myös yksityiselämän ja perhe-elämän suoja on turvattu niin perustuslaissa kuin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Lastensuojelussa on sen vuoksi pyrittävä hyvään yhteistyöhön lapsen huoltajien ja muiden heidän läheistensä kanssa. Myös kristillisen ihmiskäsityksen näkökulmasta lapsen elämä, hyvinvointi ja etu on arvokasta. Vuoden 2008 alussa voimaan astuvan lastensuojelulain tavoitteena on siirtää lastensuojelutoimenpiteiden painopistettä ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen ja avohuoltoon. Myös lastensuojeluprosessia ja menettelytapoja on uudistettu. Laki edellyttää henkilökunnan pätevyyden ja määrän lisäämistä, minkä vuoksi monissa kunnissa jouduttaneen lisäämään työntekijöitä ja muita resursseja varsinkin avohuollon tukitoimien järjestämiseen. Uudistettu lastensuojelulaki: 1) painottaa huoltajan ensisijaista vastuuta lapsen kasvatuksesta ja hyvinvoinnista: Vanhemmilla on aina ensisijainen vastuu lapsestaan. Heillä on oikeus kasvattaa lastaan omien näkemystensä ja arvojensa mukaan. Kasvatuksen on edistettävä lapsen hyvinvointia, kehitystä ja kasvua. Lastensuojelun velvollisuus on tukea vanhempia ja huoltajia lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa, ehkäistä lapsen ja perheen ongelmia järjestämällä tarvittavia palveluita ja tukitoimia sekä puuttua havaittuihin ongelmiin riittävän varhain. (2-4 ) 2) konkretisoi lapsen edun käsitettä: Lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa. Lastensuojelussa tehtävien ratkaisujen on edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Eri vaihtoehtoja ja ratkaisuja on arvioitava lapsen etua koskevilla näkökohdilla. (4 ) 8
3) edistää lapsen osallisuutta lastensuojelussa ja vahvistaa lapsen omaa ääntä päätöksenteossa: Lapsen mielipiteet ja toivomukset on aina selvitettävä riippumatta lapsen iästä. Lapsen kuulemisen tapa on valittava lapsen ikä- ja kehitystason mukaan. Kaikenikäisille lapsille tulee antaa tietoa häntä itseään koskevista suunnitelmista, toimenpiteistä ja niiden aikatauluista. Päätöksenteon yhteydessä lapsen mielipiteen selvittämisen tapa ja selvittämisen sisältö on kirjattava lastensuojeluasiakirjoihin. Juridinen kuuleminen koskee 12 vuotta täyttäneitä. (5, 20 ) 4) vahvistaa viranomaisten yhteistyötä perheiden tukemiseksi: Sosiaalitoimen ohella myös muilla hallinnonaloilla on velvoite järjestää ennaltaehkäisyä ja palveluja kasvatuksen tueksi. (2 luku) 5) täsmentää kunnan velvollisuuksia ennaltaehkäisyyn, varhaiseen puuttumiseen sekä lastensuojelun järjestämiseen: Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on tehtävä lastensuojelun suunnitelma, jonka kunnanvaltuuston on hyväksyttävä valtuustokausittain ja jonka tulee liittyä kunnan toiminta- ja taloussuunnitteluun (12 ). Laki velvoittaa kunnan tai useamman kunnan yhdessä asettamaan moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taustatueksi (14 ). 6) laajentaa ilmoitusvelvollisten piiriä uusiin ammattiryhmiin: Ilmoitusvelvollisten piiriä määriteltäessä on pyritty kattamaan ne palvelut, joiden yhteydessä lastensuojelun tarpeen voidaan olettaa hyvin yleisesti tulevan esille (25 ). Seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt on mainittu laissa ilmoitusvelvollisina. 7) laajentaa ilmoitusvelvollisuuden alaa: Velvoittavuutta korostaa maininta siitä, että salassapitovelvollisuus ei saa estää ilmoituksen tekemistä (lukuun ottamatta rippisalaisuutta). Ilmoitusvelvollisuus koskee myös kuntia tilanteissa, joissa perhe muuttaa paikkakuntaa. Jos lastensuojelulle ilmoitetaan lapsesta, jonka epäillään joutuneen pahoinpitelyn tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, lastensuojelun tulee tehdä siitä välittömästi ilmoitus poliisille. (25 ) 8) tuo lastensuojeluprosessiin uudenlaisia toimintatapoja ja menetelmiä: Lastensuojelun asiakkaaksi tulevalle lapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä (13 ), lastensuojelun tarve on selvitettävä määräajassa (27 ), lapselle on tehtävä aiempaa kattavampi asiakassuunnitelma (30 ) ja lapsen asiassa voidaan pitää neuvottelu hänen 9
läheisten kanssa (31 ). Huostaanotetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma (30 ). 9) parantaa lapsen ja vanhempien tai huoltajien oikeusturvaa lastensuojeluun liittyvässä päätöksenteossa: Lastensuojeluprosessin eri vaiheet tulee kirjata tarkemmin asiakirjoihin. Esimerkiksi lastensuojelun asiakkuudesta ja sen päättymisestä tulee ilmoittaa kirjallisesti asianosaisille (26, 33 ). 10)korostaa lapsen ihmissuhteiden jatkuvuuden tärkeyttä myös huostaanottovaiheessa: Uutena näkökulmana on nostettu esiin sisarussuhteiden merkitys. Lapsen läheisverkosto - sukulaiset ja muut lapselle läheiset henkilöt - on selvitettävä ennen sijoitusta kodin ulkopuolelle (32 ). 11)edellyttää lapsen kaikkien kasvuolosuhteiden huomioimista huostaanottopäätöstä tehtäessä: Kasvuolosuhteilla ei tarkoiteta vain olosuhteita kodin seinien sisäpuolella, vaan koko sitä lapsen elämänpiiriä, joka kuuluu huoltajan valvontaan ja kasvatusvastuuseen (40 ). 12)selkeyttää lastensuojelun päätöksentekoprosessia: Lapsen huostaanottoa sekä sijaishuoltoa koskevat asiat valmistelee lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Valmistelu on tehtävä kahden työntekijän parityönä. Valmistelutyön tukena tulee olla käytettävissä oikeudellista asiantuntemusta ja muuta lastensuojelun toteuttamisessa tarvittavaa asiantuntemusta. Jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi ei vastusta huostaanottoa, sitä koskevan päätöksen tekee kunnan sosiaalihuollon johtava viranhaltija lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian päätöksentekoa varten. Tahdonvastaisista huostaanotoista päättää hallinto-oikeus kunnan sosiaalihuollosta vastaavan johtavan viranhaltijan hakemuksesta. (41, 43 ) Lastensuojeluilmoitus (Ilmoitus lastensuojelun tarpeen selvittämisestä) Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on seurakunnan työntekijän ja luottamushenkilön lakisääteinen velvollisuus. Uudessa lastensuojelulaissa säädetään ilmoitusvelvollisuudesta seuraavaa (25 ): Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen 10
järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään. Luterilaisten seurakuntien osalta uusi lastensuojelulaki ei tuo muutoksia ilmoitusvelvollisuuteen, sillä jo aiempi laki velvoitti seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä tekemään tarvittaessa lastensuojeluilmoituksen. Uuden lain myötä ilmoitusvelvollisuus laajenee nuorisotoimeen sekä muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin 2. Ilmoitusvelvollisuus ulotetaan myös turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa sekä hätäkeskustoimintaa harjoittaviin yksiköihin riippumatta siitä, minkä hallinnonalan alaisuuteen niiden toiminta kuuluu. Lisäksi ilmoitusvelvollisuus koskee nyt kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä koulutuspalveluiden tuottajia. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös perheasioiden sovittelijoita, silloin kun avioliittolaissa tarkoitettuja perheasioiden sovittelua järjestetään kunnan sosiaalitoimen tai seurakunnan toimesta. Ilmoitusvelvollisuus liittyy tehtävän hoitamisessa saatuihin tietoihin riippumatta siitä, onko henkilö esimerkiksi virka- tai työsuhteessa taikka itsenäinen ammatinharjoittaja. Lisäksi ilmoitusvelvollisuus koskee luottamustointa hoitavia. Uudistuksen tarkoituksena on madaltaa yhteydenottokynnystä lastensuojeluun ja siitä alkavaan viranomaisten väliseen yhteistyöhön, jotta lapsen tuen tarve voidaan selvittää ja tarvittava tuki tarjota aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Yleensä ilmoitus lastensuojelun 2 Seurakunnilla tarkoitetaan evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan seurakuntia ja muilla uskonnollisilla yhdyskunnilla uskonnonvapauslain (453/2003) 2 luvussa säädetyllä tavalla rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia. Tällaisia yhdyskuntia ovat esimerkiksi Jehovan todistajat, Suomen Vapaakirkko ja Katolinen kirkko Suomessa. 11
tarpeesta johtaa lapsen tai perheen tukitoimiin. Jotta lastensuojeluilmoitusta koskevan säännöksen tarkoitus toteutuisi, sen velvoittavuutta korostaa maininta, jonka mukaan ilmoitusvelvollisuus sivuuttaa muussa lainsäädännössä säädetyn salassapidon lukuun ottamatta rippisalaisuutta. Työntekijän tai luottamushenkilön on tehtävä ilmoitus havaittuaan tai saatuaan tietoonsa sellaisia seikkoja, joiden perusteella lapsen lapsensuojelutarve on syytä selvittää. Vaikka ilmoitusvelvollisuus ulottuu myös nuorisotoimeen, ilmoitus on edelleen mahdollista tehdä ainoastaan lapsesta eli alle 18-vuotiaasta. Myös muilla kuin laissa mainituilla henkilöillä on velvollisuus tarvittaessa tehdä ilmoitus lastensuojelun tarpeesta salassapitovelvoitteiden estämättä. MITÄ TAPAHTUU LASTENSUOJELUILMOITUKSEN JÄLKEEN? Jos lapsen tilanteeseen on puututtava välittömästi, sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijät lähtevät välittömästi selvittämään lapsen tilannetta. Tarvittaessa he tekevät kiireelliset toimenpiteet, kuten esimerkiksi lapsen kiireellinen sijoitus tai avohuollon sijoitus kodin ulkopuolelle. Muutoin perheelle lähetetään aina tapaamisaika alueen perhesosiaalityöntekijälle. Tapaamisajalla käydään yhdessä perheen kanssa läpi lastensuojeluilmoitus sekä selvitetään ja arvioidaan perheen tuen tarvetta. Mikäli ilmoitus todetaan aiheettomaksi, sosiaalityöntekijä kirjaa ilmoituksen aiheettomana. Asiakkaalla on oikeus saada tietää ilmoittaja, mikäli ilmoittaja on viranomainen. KUN HUOLI HERÄÄ Varhainen tukeminen on luonteva osa seurakuntatyötä Seurakunnan työssä korostuu lapsen ja perheen hyvinvointia tukeva näkökulma, mikä on varhaisen tukemisen lähtökohta. Seurakunnan työntekijät kohtaavat lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan erilaissa elämäntilanteissa. 12
On tavallista, että perheillä on erilaisia ohimeneviä kriisejä, lapsi tarvitsee erityistä tukea jossain kasvuvaiheessa tai nuoren kasvuun liittyy rajojen rikkomista. Tällöin käynnistyy sellainen varhainen tukeminen, joka auttaa lasta, nuorta tai perhettä kyseisessä ongelmallisessa tilanteessa. Tuki voi olla yhteistä toimintaa ongelman ratkaisemiseksi, keskustelua, rukousta, aineellista tai taloudellista apua tai ohjaamista ammattiauttajan luo. Varhainen tukeminen on ennaltaehkäisevää, ja sen tarkoituksena on puuttua vaikeuksiin mahdollisimman varhain, ennen kuin ne kasvavat suuremmiksi. Kun ongelmat kasvavat suuremmiksi, käynnistyy moniammatillinen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa lapsen tai perheen asianmukaiseksi auttamiseksi. Varhainen tukeminen tai varhainen puuttuminen käsitetään usein koskemaan vain pieniä, alle kouluikäisiä tai alakouluikäisiä lapsia. On syytä huomata, että lastensuojelulaki koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Tästä johtuen varhainen tukeminen koskee myös yläkouluikäisiä, rippikoululaisia, isostoiminnassa mukana olevia ja erityisnuorisotyön parissa olevia lapsia ja nuoria. Myös seurakuntien diakoniatyön piirissä kohdataan paljon perheitä, lapsia ja nuoria. Varhaisen tukemisen (varhaisen puuttumisen) vaiheita ovat: 1) huolen tunnistaminen, 2) huolen ottaminen puheeksi lapsen, nuoren tai vanhempien kanssa ja 3) lasta ja perhettä tukeva toiminta, joka voi tapahtua seurakunnassa tai muiden ammattilaisten toimesta. Rohkeus ja taito ottaa huoli puheeksi ovat tärkeitä työntekijän valmiuksia seurakunnassa. Herkän tai huolestuttavan asian puheeksi ottamisen tapa on tärkeä asia tiedostaa ja sitä on harjoiteltava 3. Varhaisessa tukemisessa on tärkeää luottamuksellisen suhteen muodostuminen sekä lapsen, nuoren ja vanhemman arvostaminen. Työntekijä ja ongelmatilanteessa oleva voivat yhdessä pohtia tilannetta ja sen ratkaisumahdollisuuksia. Asiaan tarttuminen on lupaus siitä, että asiaan pyritään löytämään ratkaisu. 3 Ks esim. Eriksson & Arnkil: Huoli puheeksi. Opas varhaisesta dialogeista; Huhtanen: Varhainen puuttuminen. Erityisen tuen tarpeen kohtaaminen päivähoidossa; Huhtanen: Kun huoli herää. Varhainen puuttuminen koulussa. 13
Vakavat huolen aiheet Seurakuntatyössä (esimerkiksi diakonia- ja nuorisotyössä) kohdataan myös vakavia ongelmatilanteita, joissa tarvitaan lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Vakavan huolestumisen aiheita ovat lapsen hoidon, valvonnan ja kasvatuksen laiminlyönti, lapsen alistaminen, lapseen kohdistuva ruumiillinen tai henkinen väkivalta, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, vanhempien keskinäinen väkivalta ja riitaisuus, vanhempien päihteiden käyttö tai vanhempien fyysinen tai psyykkinen sairaus. Lisäksi vakavaa on lapsen tai nuoren omaan käyttäytymiseen liittyvät seikat kuten se, että lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekee muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai käyttäytyy muulla niihin rinnastettavalla tavalla. Vakavassa tilanteessa on tärkeää ensin todeta, onko kyseessä epäily lastensuojelun tarpeesta, kiistaton näyttö vai hyvin kiireellinen lastensuojelun tarve. Epäily lastensuojelun tarpeesta voi herätä työntekijän epämääräisenä huolena. Huoli ei ole aina selkeästi tunnistettavissa, mutta se voi liittyä esimerkiksi lapsen, nuoren tai vanhemman puheeseen, ulkoiseen olemukseen tai toimintaan. Esimerkiksi nuoren puheet seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista, äidin arat viittaukset perheväkivaltaan, lapsen selittämättömät pelot tai vakava ahdistuneisuus tai jatkuvat huomattavat puutteet lapsen hygieniassa voivat olla työntekijää epäilyttäviä asioita. Huoli kuitenkin perustuu aina johonkin, josta voi puhua. Huolesta, epäilystä ja niihin liittyvistä perusteluista on tärkeää jakaa mahdollisimman pian vanhemman tai muun lapsen läheisen, työtoverin, esimiehen tai muun ammattilaisen kanssa. Epäilytilanteessa on tärkeää kirjata muistiin havaitut asiat, tarkat sanamuodot tai tapahtumien kulku. Havainnon tehneen työntekijän on tärkeää olla hienovarainen eikä painostaa tai herättää huomiota toimillaan lapsen tai vanhemman kanssa. Ilmoitukseen lastensuojelun tarpeesta ei tarvita varmaa näyttöä asiasta, vaan perusteltu huoli tai epäily lapsesta riittää ilmoituksen tekemiseen. Sosiaaliviranomaisten tietoon tuotu epäily käynnistää lastensuojelulain mukaiset selvitykset tukitoimien tarpeesta. Kiistaton tai todistettu näyttö osoittaa selvästi, että lastensuojelun toimenpiteille on tarvetta. Kiistaton näyttö voi tulla esiin esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi itse kertoo vakavista laiminlyönneistään, varhaisnuori on selvästi päihtynyt, työntekijä todistaa vanhemman vahvan 14
humalatilan lasta kotiin haettaessa tai työntekijä joutuu perheväkivallan todistajaksi. Kiistaton näyttö edellyttää tekemään ilmoituksen lastensuojelun tarpeesta. On myös tilanteita, joissa lastensuojelun tarve on hyvin kiireellinen. Tällöin lapsella voi olla odotettavissa välitön turvallisuuden tai hyvinvoinnin uhka tai hengenvaara. Tämä edellyttää välitöntä yhteydenottoa sosiaaliviranomaiseen (sosiaalipäivystykseen tai kunnan lastensuojelupalveluihin) ja hengenvaarallisessa tilanteessa yhteydenottoa myös hätäkeskukseen. MITEN EDETÄ KUN HUOLI ILMENEE Seurakunnissa on tärkeää kirjata toimintatapamalli mahdollisten lastensuojelun tapausten varalle huomioiden oman kunnan lastensuojelun toiminta. Malli voi esimerkiksi olla osa seurakunnan turvallisuusohjeistuksen kokonaisuutta. Toimintatapamalli lastensuojelun tilanteisiin alkaa siitä hetkestä, kun työntekijän huoli herää. Siinä on kirjattu tilanteessa eteneminen yksittäisen työntekijän näkökulmasta, kunnan lastensuojelun rakenne, kunnan lastensuojelusta vastaava sosiaalityöntekijä, mahdolliset tahot joita voidaan konsultoida ja eri tahojen yhteystiedot. Tämän mallin tulee olla jokaisen seurakunnan työntekijän tiedossa, ja se voidaan myös liittää toimipisteiden turvaohjeisiin, jolloin se on myös sijaisten helposti saatavilla. Seuraavassa esitetään näkökulmia työntekijän tai työyhteisön toimintaan sen jälkeen, kun huoli lapsen tai perheen hyvinvoinnista ilmenee. 1) Kun huoli herää, tilannetta seurataan tarkkaavaisesti mutta hienovaraisesti. Omista havainnoista kannattaa tehdä päivättyjä muistinpanoja: kirjata tapahtumat, ajat, paikat, henkilöt, keskustelun tai kertomuksen sanamuoto. On tärkeää toimia hienovaraisesti ja lapsilähtöisesti, ilman painostavaa kyselemistä tai huomion herättämistä. Havainnoista on syytä keskustella työtoverin tai esimiehen kanssa. Asiassa voi myös konsultoida terveyskeskusta, poliisia tai sosiaaliviranomaista nimeämättä lasta tai perhettä. Mikäli kyseessä on välitön turvallisuuden tai hyvinvoinnin uhka tai hengenvaara, otetaan välittömästi yhteys sosiaaliviranomaiseen ja hengenvaarallisessa tilanteessa myös hätäkeskukseen. Lapsen vanhempien tai huoltajan kanssa on aina ensin keskusteltava huolesta tai tilanteesta. 15
2) Otetaan yhteys sosiaaliviranomaiseen ja tehdään ilmoitus lastensuojelun tarpeesta. Ilmoitus tehdään, kun on havaittu tai muuten saatu tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi lastensuojelun tarve on kyseisen henkilön arvion mukaan syytä selvittää. Kyseessä on henkilön oma arvio tarpeesta selvittää lapsen lastensuojelun tarve. Ilmoittajalta ei kuitenkaan edellytetä lopullista pitävää arviota lastensuojelun tarpeesta. Lastensuojeluilmoitus tehdään kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, eli käytännössä sosiaalivirastoon, lastensuojelutoimistoon tai vastaavaan kunnan toimipaikkaan tai alueelliseen lastensuojelupäivystykseen virka-aikana. Muina aikoina otetaan yhteys sosiaalipäivystykseen. Ilmoituksen voi tehdä puhelimitse, kirjallisesti tai käymällä virastossa henkilökohtaisesti. Lapsen vanhemmilla on oikeus tietää ilmoituksen tekemisestä ja asian etenemisestä. 3) Perheellä ja lapsella on oikeus tietää, kuka on tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Ilmoitusvelvollisuuden piirissä olevan henkilön tekemän lastensuojeluilmoituksen tulee aina sisältää ilmoittajan nimi ja ilmoitusvelvollisuuden perustana oleva tehtävä tai virkaasema. Tiedot on kysyttäessä kerrottava perheelle. Ilmoittajan on syytä myös itse kertoa ilmoituksesta perheelle ja keskustella asiasta, mikäli perhe tätä haluaa. Lastensuojeluilmoitus on kuitenkin tehtävä lapsen tai perheen vastustuksesta huolimatta. 4) Lastensuojeluviranomaisen tehtävänä on ilmoituksen saatuaan varmistaa tosiasioiden olemassaolo sekä harkita tuen tarve ja sen muodot. Kun lastensuojelu vastaanottaa lastensuojeluilmoituksen, on sosiaalityöntekijän välittömästi arvioitava, onko lapsella kiireellistä lastensuojelun tarvetta. Kiireellisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä välittömästi. Mikäli lapsen asiassa ei ole tarvetta välittömiin toimiin, sosiaalityöntekijän on arvioitava seitsemän arkipäivän kuluessa, onko lastensuojelutarpeen selvityksen tekeminen syytä aloittaa. Pääsääntö on, että selvitystä ryhdytään tekemään. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta viivytyksettä, viimeistään kolmen kuukauden sisällä ilmoituksen vastaanottamisesta. 5) Lastensuojelutarpeen esille ottaminen on vakava paikka työntekijöille tai työyhteisölle, mutta myös mahdollisesti läsnä olleille lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Mukana olleet tarvitsevat usein tukea, apua ja sielunhoitoa. Kriisitoiminnan perustana on seurakunnan oma kriisisuunnitelma. Esimies vastaa yleensä kokonaisuuden organisoinnista. Lastensuojelutapauksissa on aina otettava huomioon salassapitoa koskeva lainsäädäntö. Tapahtuneesta ei anneta tietoa ulospäin muille kuin tietoon oikeutetuille viranomaisille. 16
SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÄN SALASSAPITO-, VAITIOLO- JA TIEDONANTOVELVOLLISUUS Vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus on moniulotteinen asia. Lain säännösten sisältämät ilmaisut eivät aina ole itsestään selviä. Vaitiolo- ja salassapitosäännösten asettamista rajoituksista ja velvollisuuksista on kuitenkin tärkeä olla tietoinen, jotta toimiminen erilaisissa tilanteissa olisi mahdollisimman selkeää ja johdonmukaista. Jokaisessa seurakunnassa tulisi käydä läpi vaitiolovelvollisuuteen ja salassapitoon liittyvät kysymykset työntekijäryhmien ja tehtävien näkökulmasta. Viime kädessä työntekijän on ammattitaitonsa perusteella arvioitava vaitiolovelvollisuutensa laajuus. Rippi ja sielunhoito Rippi ja sielunhoito voivat joskus olla vaikeasti määriteltäviä asioita 4. Rippi on kirkon toimitus, jossa ripittäytyjä haluaa tunnustaa syntinsä ja saada synninpäästön. Ripin ehdoton vaitiolovelvollisuus perustuu teologisesti siihen, että ripissä tunnustus tehdään Jumalalle, jolloin pappi tai lehtori toimii Jumalan valtuuttamana. Ripin luonteeseen kuuluu, että julistaessaan synninpäästön ripin vastaanottaja toimii Jumalan armon välittäjänä. Siksi ripissä tiedoksi saatua ja anteeksi annettua asiaa ei pappi tai lehtori saa paljastaa ulkopuolisille edes ripittäytyjän nimenomaisesta pyynnöstä. Tulkintaerimielisyyksien välttämiseksi papin tai lehtorin vastuulla on aina varmistaa, että osapuolet ovat tietoisia, minkälaisesta keskustelusta on kyse ja mitä vaitiolovelvollisuus merkitsee. Sielunhoidollinen keskustelu on yksityisen ihmisen auttamista hänen elämäänsä, ihmissuhteitaan ja Jumala-suhdettaan koskevissa kysymyksissä. Se on henkilökohtaista, luottamuksellista keskustelua papin tai seurakunnan muun työntekijän tai maallikon kanssa. Sielunhoidossa yritetään löytää ratkaisuja esimerkiksi vaikeisiin elämäntilanteisiin, ahdistukseen ja uskonnollisiin kysymyksiin. Ehdoton vaitiolovelvollisuus Ehdoton vaitiolovelvollisuus tarkoittaa sitä, että asianosaisen suostumus tai salassapidon murtamista koskevat säännökset eivät voi velvoittaa antamaan tietoa tai todistamaan salassapidon piiriin kuuluvista asioista. 4 Kirkkolain kommentaarin (Kirkkolainsäädäntö 2004) mukaan sielunhoito on kysymyksessä silloin, kun asiayhteydestä tai muutoin papin ja asianosaisen välisestä kanssakäymisestä on pääteltävissä, että se on tarkoitettu luottamukselliseksi, tai se on sellaiseksi nimenomaan todettu. 17
Kirkon työntekijöistä ehdoton vaitiolovelvollisuus koskee pappeja ja lehtoreita silloin, kun he ovat saaneet tietonsa yksityisen ripin tai sielunhoidon kautta 5. Tällöin he eivät voi antaa tietoa salassa pidettävästä asiasta edes silloin, kun laissa on tiedon saantiin oikeuttava säännös. He eivät myöskään ole oikeutettuja antamaan tietoa, vaikka heillä olisi suostumus asiakkaalta, jonka suojaksi salassapito on säädetty. Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 :n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen. Jotta papin tai lehtorin ilmoitusvelvollisuus voi tulla sovellettavaksi, on otettava huomioon seuraavat näkökohdat: - rikos on vielä estettävissä - kyse on luettelossa mainitusta rikoksesta - kehotettava ensisijaisesti ripittäytynyttä kertomaan - toissijaisesti toimittava itse kertomalla viranomaiselle - henkilöä ei saa tällöinkään paljastaa - papilla ei ole oikeutta tai velvollisuutta ilmiantaa jo tapahtuneita rikoksia - väärä ilmianto on rangaistavaa. Ainoastaan papin ja lehtorin ilmiantovelvollisuutta leimaa sen luonne varoitusvelvollisuutena. Muut kirkon työntekijät ovat samalla tavalla ilmiantovelvollisia kuin kuka tahansa henkilö. Esimerkkitapaus: rippikoululainen uskoutuu rippipapille ja kertoo, että isä käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi. Koska kyse on rikoslain mukaan ilmiannettavasta rikoksesta ja koska on oletettavissa, että hyväksikäyttö jatkuu tulevaisuudessakin, papin tulee pyytää rippikoululaista itse tekemään lastensuojeluilmoitus tai kertomaan asiasta muille työntekijöille tai viranomaisille, joilla on yksiselitteinen velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Mikäli 5 Yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa papille uskottua asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään sitä henkilöä, joka papille on uskoutunut. Kirkkolaki 5 luku 2 1 mom. 18
rippikoululainen ei halua tai kykene näin toimimaan, papin on ilmoitettava lastensuojeluviranomaisille riittävän yksilöidysti (esimerkiksi nimi ja osoite), että nuori on vaarassa joutua rikoksen (tässä esimerkkitapauksessa lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön) uhriksi. Muuta ei tarvitse eikä saa kertoa. Luonnollisesti hyvään sielunhoitoon kuuluu, että nuorta ei jätetä tämänkään jälkeen yksin, vaan pyritään auttamaan häntä kaikin tavoin. Vaitiolovelvollisuus Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluva henkilö on velvollinen olemaan vaiti salassa pidettävän asiakirjan sisällöstä sekä muustakin tehtävässään toimiessaan tietoonsa saamastaan asiasta, josta on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluva tieto voi olla peräisin asiakirjoista tai saatu esimerkiksi suullisesti. Kirkon työntekijät ovat sidottuja vaitiolovelvollisuuteen, jos he ovat saaneet tietoonsa julkisuuslaissa luottamukselliseksi määritellyn asian 6. Kirkon työntekijät ovat lisäksi kirkkolain nojalla vaitiolovelvollisia kaikista yksityiseen henkilöön kohdistuvassa sielunhoidossa ja diakoniatyössä esiin tulevasta asiasta 7. Työntekijä on sidottu vaitiolovelvollisuuteen, ellei häntä lain nojalla velvoiteta antamaan tietoa (esim. lastensuojelulaki) tai ellei asiakas, jonka suojaksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, anna tiedon ilmoittamiseen suostumustaan. Pappien vaitiolovelvollisuuden laajuus on samanlainen kuin muiden kirkon työntekijöiden silloin, kun he ovat työssään saaneet tietonsa muun kuin ripin tai sielunhoidon kautta. Vaitiolovelvollisuuden rajoja koskevia kysymyksiä esiintyy erityisesti diakoniatyöntekijöiden, erityisnuorisotyönohjaajien, nuorisotyönohjaajien, lastenohjaajien ja muiden lapsia, nuoria ja perheitä kohtaavien parissa. Useiden kirkon työntekijöiden työhön kuuluvat sielunhoito ja luottamukselliset keskustelut olennaisena osana. Tästä huolimatta muiden kuin pappien ripin tai sielunhoidon kautta saamia tietoja ei ole asetettu ehdottoman vaitiolovelvollisuuden piiriin He ovat siten mm. velvollisia tekemään ilmoituksen havaitsemastaan lastensuojelun tarpeesta 8. 6 Julkisuuslain 23 sekä 24 :n 32 kohtaa säätävät tietyt asiat salassa pidettäviksi. 7 Kirkkolaki 25 luku 8 1 mom. 8 Joitakin kirkon työntekijäryhmiä, kuten diakonissoja (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä 17, 19 ) tai sovittelijoina toimivia perheneuvojia (Avioliittolaki 23 a ), koskevat kuitenkin erityiset salassapitosäännökset. 19
Sekä luottamushenkilöt, harjoittelijat, tosiasiallisessa vapaaehtoistyössä olevat 9 että viranomaisen toimeksiannosta toimivat henkilöt ovat samalla tavoin vaitiolovelvollisia kuin kirkon työntekijät (pappeja lukuun ottamatta). Tavallisen seurakuntalaisen lähimmäisenä tekemä sielunhoitotyö tai ripin vastaanotto on moraalisen eli yleisen tavan ja käytännön mukaisen vaitiolovelvollisuuden piirissä. Vaitiolovelvollisuus jatkuu myös palvelussuhteen, luottamustehtävän hoidon, toimeksiantotehtävän suorittamisen tai viranomaisessa toimimisen jälkeen. Tiedonantovelvollisuus Viranomainen voi saada tietoonsa vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvista asioista, jos laki siihen oikeuttaa. Tiedonantovelvollisuudesta säädetään julkisuuslaissa ja eri hallinnonaloja koskevassa lainsäädännössä. Lastensuojelulaki, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä laki holhoustoimesta ovat esimerkkejä laeista, joiden säännösten mukaan tieto salassa pidettävästä asioista on tietyssä tilanteessa annettava. Tiedon antajalle syntyy tällöin tiedonantovelvollisuus. Velvollisuus koskee myös pappia, jos hän on saanut tietoonsa salassa pidettävän seikan muutoin kuin ripin tai sielunhoidon kautta. Kirkon muiden työntekijöiden kohdalla ei ole merkitystä, millä tavoin salassa pidettävä asia on tullut työntekijän tietoon. He ovat oikeutettuja paljastamaan salassa pidettävän seikan myös silloin, kun asianosainen antaa siihen suostumuksensa ja kun vaitiolovelvollisuus on säädetty ko. asiassa asianosaisen yksityisyyden suojaamiseksi 10. Moniammatillinen yhteistyö ja salassapito Viranomaisyhteistyössä ja muiden tahojen kanssa tehtävässä yhteistyössä kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus tarkoittaa pääsääntöisesti sitä, että salassa pidettävästä asiasta ei voida kertoa edes toiselle vaitiolovelvolliselle. Rajanveto sivulliseen, jonka suuntaan vaitiolovelvollisuus on voimassa, on periaatteessa yksinkertainen: ne oman organisaation jäsenet, joiden kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi tiimeissä eivät ole sivullisia. 9 Vapaaehtoisten työntekijöiden kohdalla on tehtävä ero siinä, toimivatko he tosiasiallisesti seurakunnan toimeksiannosta vai eivät. Esim. palvelevan puhelimen vapaaehtoiset, lähimmäispalvelutyötä tekevät, rippikoulujen isoset, pyhäkoulunopettajat, kerhonohjaajat tai Saapas-toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset toimivat tosiasiallisesti seurakunnan toimeksiannosta. Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus, s. 47. 10 Julkisuuslaki 24 kohdat 6, 23, 25-32 sekä Kirkkolaki 25:8 sielunhoito ja diakoniatyö. Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus, s. 13 ja 40. 20
Kun moniammatillisen ryhmän jäsenet edustavat eri viranomaisia ja tahoja, he ovat toisiinsa nähden sivullisia ja vaitiolovelvollisia. Jokaista yhteistyöhön osallistujaa sitoo oman toimialansa lainsäädäntö. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että kirkon työntekijät tuntevat ne säännökset, joiden sitomina he osallistuvat yhteistyöhön. Moniammatillisessa yhteistyössä ei rikota salassapitosäännöksiä silloin, kun asioista puhutaan yleisellä tasolla tai yksittäistapauksista puhuttaessa ne anonymisoidaan. Tällä tavoin varmistetaan, ettei lasta tai perhettä voi tunnistaa. Salassapitosäännöksiä ei myöskään rikota, jos lapsen vanhemmalta tai huoltajalta pyytää suostumuksen sellaiselle tiedon antamiselle, joka on yhteistyössä tarpeen. Tämän vuoksi on tärkeää, että asianosaiselta pyydetään yksilöity lupa 11, josta ilmenee salassa pidettävän asian laatu ja millaisessa yhteistyössä tiettyjä henkilöön liittyviä asioita mahdollisesti ilmaistaan. Jotta luvan antaminen voidaan todentaa jälkikäteen, lupa tulee pyytää kirjallisena ja säilyttää asianmukaisesti. Lapsen vanhempi tai huoltaja voidaan myös pyytää mukaan asiansa käsittelyyn moniammatillisessa ryhmässä. LASTENSUOJELUN KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ JA UUSIA HAASTEITA Uuden lastensuojelulain tuomia mahdollisuuksia seurakunnan näkökulmasta 1) Lastensuojelusuunnitelman laatimisprosessiin osallistuminen: Lastensuojelulaki velvoittaa kuntaa laatimaan lastensuojelun suunnitelman (12 ). Sen tarkoituksena on antaa päättäjille nykyistä paremmin kokonaiskäsitys lasten kasvuoloista ja hyvinvoinnista sekä niiden tarvitsemista resursseista. Keskeinen suunnittelun elementti on lasten ja perheiden tarpeiden kartoitus. Lasten ja perheiden parissa työskentelevät tuntevat palvelurakenteen vahvuudet ja heikkoudet sekä perheiden käytännön ongelmat. Suunnitelmaa laadittaessa on sen vuoksi tärkeä hyödyntää kaikkien näiden tahojen, myös seurakunnan työntekijöiden, näkemyksiä ja tietoja. Näin suunnitelman laatimisesta muodostuu prosessi, jota toteutetaan yhteistyössä ja kuullen eri tahojen kokemuksia ja 11 Suostumuksen on oltava vapaaehtoinen, yksilöity ja tietoinen tahdon ilmaisu. Henkilötietolaki 3, kohta 7. 21
näkemyksiä. Lastensuojelun suunnitelma voi pohjautua esimerkiksi kunnan tai alueen lapsipoliittiseen ohjelmaan tai olla osa sitä. Suunnitelma tulee tarkistaa vähintään kerran neljässä vuodessa. Koska seurakunnat ovat keskeinen lasten ja perheiden kanssa toimiva taho, on luonnollista että seurakunnan asiantuntemusta kuullaan lastensuojelusuunnitelmaa laadittaessa. 2) Neuvotteluihin ja yhteistyöhön osallistuminen: Lastensuojelun tarpeen selvittämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi tulee järjestää neuvotteluja lapsen ja perheen sekä heidän läheistensä kanssa (31 ). Sosiaalityöntekijällä on oikeus arvioida, keitä neuvotteluun kutsutaan. Kutsuttavat voivat olla mm. viranomaisia ja muita yhteistyötahoja. Neuvottelu voidaan järjestää myös läheisneuvonpitona, jos asiakkaat sitä haluavat. Tällöin sosiaalityön ja perheen väliin kutsutaan ulkopuolinen taho, maallikko tai ammattilainen, joka on sosiaalitoimistosta riippumaton. Tämä puolueeton koollekutsuja järjestää neuvonpidon, jonne kutsutaan perheen toivomat läheiset ja viranomaiset. Menetelmä soveltuu lastensuojelun erilaisiin vaiheisiin. Seurakunnan työntekijä voi olla yksi tällainen neutraali, ulkopuolinen, luotettava taho. Seurakunnan työntekijä voi myös olla lapselle, nuorelle tai perheelle ennestään tuttu henkilö, jolloin työntekijän rooli on tukeva. 3) Vapaaehtoistyöhön kannustaminen: Seurakunnat voivat tiedottaa mahdollisuuksista ja rohkaista osallistumaan kunnan lastensuojelun vapaaehtoistoimintaan. Lastensuojelun avohuollossa tarvitaan jatkuvasti lisää tukihenkilöitä sekä tuki-, viikonloppu- ja lomaperheitä. Lastensuojelun asiakkaana olevien vanhempien tukemiseksi kaivataan mm. vertaistukiryhmiä. Myös eri järjestöt 12 tarjoavat mahdollisuuksia toimia esimerkiksi vapaaehtoisena kummimummina ja -vaarina tai mieskaverina. 4) Verkostoituminen Monissa seurakunnissa on koettu hyväksi käytännöksi kutsua kunnan lastensuojelusta vastaava työntekijä tiedottamaan tai kertomaan kunnan lastensuojelutyöstä tai varhaiseen tukemiseen liittyvistä teemoista. Tämä vahvistaa moniammatillista yhteistyötä, luo pohjaa 12 Mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pienperheyhdistys, Ensi- ja turvakotien liitto. 22
mahdollisten ongelmatilanteiden yhteiselle ratkaisemiselle ja auttaa lapsen, nuoren tai perheen kokonaisvaltaista tukemista. Seurakunnat ovat myös usein mukana kunnan erilaisissa lastensuojeluverkostoissa asiantuntijana ja yhteistyökumppanina. Kysymyksiä pohdittavaksi: 1) Mitä uusia lastensuojelutyöhön ja varhaiseen puuttumiseen liittyviä haasteita kohdataan seurakunnassa? Miltä lastensuojelutyön haasteet näyttävät eri työntekijäryhmissä ja toimintamuodoissa? Millaisia toimintamalleja seurakunnassanne on? 2) Miten uudistuneesta lastensuojelulaista tiedotetaan seurakunnan eri työntekijäryhmille, luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille? 3) Millainen toimintaohje seurakunnan työntekijöille on tehty lastensuojelun tarpeen tilanteisiin huomioiden kunnan lastensuojelun toimintatapa? Miten eri työntekijäryhmät, sijaiset ja vapaaehtoiset on tähän ohjeeseen perehdytetty? Keneen ala-ikäiset vapaaehtoiset (esim. isoset ja kerhonohjaajat) ottavat yhteyttä huolestuessaan? 4) Miten seurakunta tekee verkostoyhteistyötä kunnan lastensuojelun kanssa? Mitä lastensuojelutyö ja varhainen puuttuminen merkitsevät eri yhteistyöverkostoissa, esim. kouluyhteistyössä ja yhteistyössä kunnan nuorisotoimen kanssa? 5) Millä tavoin seurakunnassa on varauduttu tilanteeseen, jossa seurakunnan toiminnassa ilmenee lapsen hyväksikäyttöä tai väkivaltaa? Miten seurakunnassa puututaan tilanteeseen? Miten seurakunnassa on varauduttu hoitamaan tiedotus mahdollisen tapauksen jälkeen? 6) Miten seurakunnassa on varauduttu uusiin lastensuojeluun liittyviin teemoihin kuten uskonnollisen monimuotoisuuden tuomiin kysymyksiin (väkivalta kasvatuskeinona, pakkoavioliitto, ympärileikkaus ja kunniaväkivalta) tai internetin kautta tapahtuvaan hyväksikäyttöön ja henkiseen väkivaltaan? 7) Miten lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen kerrotaan lapsen oikeuksista ja edistetään lasten ja nuorten turvataitoja? 23
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ Lainsäädäntö: www.finlex.fi - Kirkkolaki (1054/1993) - Lastensuojelulaki (417/2007) - Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta, julkisuuslaki (621/1999) - Henkilötietolaki (523/1999) - Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, asiakaslaki (812/2000) - Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) - Laki holhoustoimesta (442/1992) - Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, potilaslaki (785/1992) - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä (559/1994) - Avioliittolaki (411/1987) - Rikoslaki (39/1889) - Yleissopimus lapsen oikeuksista (60/1991) Lastensuojelun käsikirja: www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/lastensuojelunkasikirja Kirjallisuutta: Eriksson, Esa & Arnkil, Tom Erik (2005) Huoli puheeksi: Opas varhaisista dialogeista. Stakesin oppaita 60. Helsinki: Stakes. Heinämäki, Liisa (2005) Varhaista tukea lapselle - työvälineenä kehittämisvalikko. Stakesin oppaita 62. Helsinki: Stakes. Heinämäki, Liisa (2007) Varhaista tukea koulun arkeen - työvälineenä kehittämisvalikko. Stakesin oppaita 67. Helsinki: Stakes. Holmberg, Tiina (2000) Lapset ja perheväkivalta. Opas vanhemmille, lastensuojelun ammattilaisille ja muille lasten kanssa työskenteleville. Stakes / Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojekti. Helsinki: Lasten Keskus. Holmberg, Tiina (2003) Lapset ja vanhempien päihdeongelma. Helsinki: Lasten Keskus. 24
Huhtalo, Pekka, Kuhanen, Jarkko & Pyykkö, Eero (2003) Kotona turvassa: Katkaise väkivallan kierre. Helsinki: SMS-Tuotanto Oy. Huhtanen, Kristiina (2004) Varhainen puuttuminen: Erityisen tuen tarpeen kohtaaminen päivähoidossa. Helsinki: Finn lectura. Huhtanen, Kristiina (2007) Kun huoli herää: Varhainen puuttuminen koulussa. Jyväskylä: PSkustannus. "Joka viettelee yhden näistä pienemmistä..." Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisy ja kirkon vastuu (2000) Helsinki: Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2000:3. (myös ruotsiksi) Halttunen, Matti, Pihlaja, Pirjo & Voipio, Risto (2004) Kirkkolainsäädäntö 2004: Kirkkolain kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Helsinki: Kirjapaja. Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus (2002) Helsinki: Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2002:2. Laiho, Saara (2000) Urhea Pikku-Nalle. Helsinki: Lasten Keskus. Kirjaan liittyy Lapset ja perheväkivalta -opas. Lajunen, Kaija et al. (2005) Turvataitoja lapsille. Turvataitokasvatuksen oppimateriaali. Helsinki: Stakes. Lapsi perheneuvonnassa (2006) Kirkkohallituksen perheasiain yksikön julkaisu. Määttä, Kaarina (2007) Helposti särkyvä: Nuoren kasvun tukeminen. Helsinki: Kirjapaja. Paavilainen, Eija & Pösö, Tarja (2003) Lapset, perhe ja väkivaltatyö. Helsinki: WSOY. Poijula, Soile (2007) Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Helsinki: Kirjapaja. Räty, Tapio (2007) Uusi lastensuojelulaki. Helsinki: Edita. 25
Söderholm, Annlis et al. (toim.) (2004) Lapsen kaltoinkohtelu. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Taitto, Annika (2002) Huomaa lapsi Päihdeongelma perheessä. Miten auttaa päihdeperheen lasta? Helsinki: Lasten Keskus. Taskinen, Sirpa (toim.) (2003) Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen Asiantuntijatyöryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Stakesin oppaita 55. Helsinki: Stakes. Taskinen, Sirpa (2007) Lastensuojelulaki (417/2007) Soveltamisopas. Stakesin oppaita 65, Helsinki: Stakes. Hankkeita ja toimijoita: - Erityishuoltojärjestöjen Liitto, Ehjä, www.ehja.fi - Ensi- ja turvakotien liitto, www.ensijaturvakotienliitto.fi - Lapsiasiavaltuutettu, www.lapsiasia.fi - Lasinen lapsuus, www.lasinenlapsuus.fi - Lastensuojelun Keskusliitto, www.lskl.fi Älä lyö lasta -kampanja, www.alalyolasta.fi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto, www.mll.fi Amoral.mll.fi, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri: neuvontaa ja tukea kunniaan liittyvää väkivaltaa tai sen uhkaa kohdanneille, heidän perheilleen sekä työssään ilmiön parissa toimiville viranomaisille, www.amoral.mll.fi - Nuorten turvatalot, www.redcross.fi/apuajatukea/nuortenturvatalot - Pelastakaa Lapset, www.pela.fi - Pesäpuu, www.pesapuu.fi - Perhehoitoliitto, www.perhehoitoliitto.fi - Pienperheyhdistys, www.saunalahti.fi/pienper - Stakes: Huolen puheeksiottaminen, http://info.stakes.fi/verkostomenetelmat/fi/puheeksiottaminen - Suomen Unicef, www.unicef.fi - Väestöliitto, www.vaestoliitto.fi 26