Parisuhde voimavaraksi. Yhdessä vanhempana hanke 2013-2015



Samankaltaiset tiedostot
Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

ARKI & RAKKAUS. Terhi Väisänen Psykoterapeutti, parisuhdekouluttaja

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

EROSTA SELVIYTYMINEN JA UUSPERHEEN MUOTOUTUMISEN VAIHEET. Marika Rosenborg/Uuden elämän värit 2019

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

Hyvät vanhemmat!

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille.

TERVETULOA! yhteistä elämää

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Fellmannian kulma Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Odotusaika. Hyvät vanhemmat

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Hyvää mieltä perheen arkeen

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY

Ilolla uuteen vuoteen!

Sosiaaliset suhteet - ohje

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Saa mitä haluat -valmennus

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Pikkulapsen seksuaalisuus

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

PariAsiaa luentosarjan teemat

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

LEMMEN. liikennesäännöt

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi

9.1. Mikä sinulla on?

Tämän leirivihon omistaa:

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

RASKAUDENAIKAINEN VANHEMMAN JA SYNTYVÄN LAPSEN VUOROVAIKUTUSTA TUKEVA HAASTATTELU

Arvojen tunnistaminen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? Majakka Markku ja Virve Pellinen

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Venäläis-suomalainen parisuhde

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Tervetuloa selkoryhmään!

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä. All rights reserved.

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari Mirjam Kalland

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Transkriptio:

Parisuhde voimavaraksi Yhdessä vanhempana hanke 2013-2015

Me kaksi Ensin oli teidän kahden suhde. Sitten saitte lapsen - ja mahdollisesti lapsia. Nyt olette äiti ja isä. Mitä kuuluu teidän kahden suhteelle? 2

Kuinka kohtelemme toisiamme? Prrr, prrr. Puhelin soi. Hei, kiva kun soitit, mutta mulla on just nyt kädet ihan täynnä. Yksi huutaa, kuten kuulet! kurkku suorana ja toinen painaa pakkasessa ilman kenkiä. Jutellaan joku toinen kerta. Mitä sä oikein soittelet tähän aikaan! Pitäisihän sun tietää, etten voi puhua just nyt, kun ollaan lähdössä kerhoon. Onko jotain asiaa? Kumpi puhe on tyypillisempää parisuhteessa? 3

Se kuuluisa yhteinen laatuaika? Ystävän kanssa seurustellaan. Joskus jätetään lapset kotiin toisen vanhemman kanssa ja mennään yhdessä rentoutumaan. Laittaudutaan nätiksi. Käyttäydytään kauniisti. Kerrotaan itsestä, jaetaan murheita ja iloja ja kuunnellaan toista arvostavasti. Kumppanin kanssa lasketaan sitä riittävätkö rahat tarvittaviin hankintoihin. Siivotaan kotia, selvitellään pyykkikasoja ja neuvotellaan lastenhoitovuoroista. Toisinaan tehdään perheen yhteisiä kaupparetkiä supermarkettiin. Kotoillaan verkkareissa. Kumpi ihminen tuntuu mukavammalta? 4

Tämän me jo tiedämmekin Ensimmäinen vuosi lapsen syntymän jälkeen on parisuhteelle haasteellista aikaa. Monet tunnustavat, että tyytyväisyys parisuhteeseen vähentyy. Nyt on suostuttava uudenlaiseen elämäntapaan. Perheeseen on syntynyt pomo, jonka tarpeiden mukaan elämän on jonkin aikaa kuljettava. Puolisoa ei saa kuitenkaan unohtaa. MLL Vanhempainnetti 5

Tämän me jo tiedämmekin Usein lapsiperheessä toisen huomioiminen jää niukaksi. Lapset saavat hellyyttä, lempeää puhetta ja huomiota, mutta sitä tarvitsevat myös vanhemmat. Kosketus, katse ja halaus kertovat välittämisestä ja antavat voimaa arkeen. MLL Vanhempainnetti 6

Varoituksen sanoja Jos huomion keskipisteenä ovat vain lapset, puolisot alkavat etääntyä. Jos toisen huomioimiseen tulee pitkä tauko, voi lähelle palaaminen olla vaikeaa. Tilastot kertovat, että perheet hajoavat eniten pikkulapsivaiheessa. Arjen vaativuus kiristää hermoja ja saa uskomaan, että parisuhde on pielessä. Siksi on hyvä muistuttaa itselle, että vaativa perhe-elämän vaihe kestää vain aikansa ja samalla tietoisesti vaalia parisuhteen hyvinvointia. MLL Vanhempainnetti 7

Kuinka parisuhteen hyvinvointia voi vaalia? Tarkkailemalla toisen toiminnan sijaan omaa toimintaansa Tunnistamalla omia haitallisia toimintamalleja puhe: voin valita, miten puhun teot: voin valita miten toimin Puhumalla ja kuuntelemalla kumppania kuten ystävää Samalla ajalla ja samoilla voimilla voi keskittyä toisenlaisiin asioihin. 8

Näemme sitä, mihin keskitymme Jos katsomme vain sitä, mitä elämästämme puuttuu, näemme vain sen Mielensisäiset, elämää suojelevat mekanismit toimivat niin, että kaikki mikä uhkaa turvallisuuttamme tallentuu helposti mieleen: riidat, loukkaavat sanat myöhästymiset unohtamiset laiminlyönnit 9

Näemme sitä, mihin keskitymme Vastaiskuna tälle meidän tulee tietoisesti tallentaa mieleen myös niitä hetkiä jolloin ristiriita ratkaistiin ilmaan rikkovaa riitaa kumppani yllätti positiivisesti yhdessä oli hyvä olla 10

Parikeskustelu Palauta mieleesi ne ajat, jolloin tapasitte ensimmäisiä kertoja. Missä tapasitte? Mitä toisella oli päällään? Mistä puhuitte? Mistä haaveilitte? Kerro mihin kaikessa hänessä ihastuit ja rakastuit 11

Parikeskustelu Jos puhut oman kumppanisi kanssa, istukaa, jos mahdollista vastakkain, puhukaa vuorotellen, kuunnelkaa toisianne, ja katsokaa toisianne silmiin. Jos keskustelet vieruskaverin kanssa, kirjoita joitain asioita ylös ja vie kotiin terveisiä. 12

Positiivisen palautteen voima 1. Useissa perheissä lapsille annetaan positiivista palautetta. Olipa kiva, kun huomasit Teit tuon hienosti Jne. Kumppanille annettava palaute kertoo usein siitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ajattele oma kumppaniasi tänään tässä ja nyt. Arkisena omana itsenään, vanhempana ja kumppaninasi. Millaisia ajatuksia mielessäsi liikkuu? 13

Positiivisen palautteen voima 2. Mitkä kumppanisi teot, sanat, ilmeet, eleet, ilahduttavat sinua, mutta et tule välttämättä sanoneeksi niitä ääneen? Täydennä lausetta Pidän siitä, kun sinä (esim. Pidän siitä, kun sinä luet illalla lapsille satua. Pidän siitä, kun sinä tulet viereeni istumaan, kun lapset nukkuvat, vaikka toinen sohva olisi ollut vapaana. Pidän siitä, kun sinä kerrot lapsille siitä, millaista oli, kun olit pieni.) Ei ole liian pientä asiaa mainittavaksi. Oleellista on, että asia ilahduttaa sinua. Mitä luonteenpiirteitä, ulkonäköön liittyviä asioita nousee mieleesi, kun ajattelet häntä täydentäen lausetta Pidän sinun (Esim. Pidän sinun rohkeudestasi ottaa vaikeitakin asioita puheeksi. Pidän sinun pakaroistasi. Pidän tuuheista hiuksistasi.) 14

Toimivan parisuhteen osa-alueet 15

Toimivan suhteen osa-alueita 1. Rakkaus tuntuu näkymättöminä säikeinä kahden ihmisen välillä. Yhtä tärkeää kuin saada rakkautta on antaa sitä. Rakkaus vaatii huolenpitoa kasvaakseen. Luottamus, Kunnioitus ja uskollisuus ovat parisuhteen luottamuksen perusta. Luottamus tuo turvallisuutta ja vakautta. Anteeksianto Väärinkäsityksiä ja virheitä tapahtuu päivittäin. On vaikeaa voida hyvin ilman hiertävän asian selvittelyä. Anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen puhdistavat ilmapiiriä. 16

Toimivan suhteen osa-alueita 2. Sitoutuminen on tahtomista ja mielialoista riippumaton valinta pysyä yhdessä. Avioliitto on suoja, jonka turvissa läheisyydellä on aikaa kasvaa. Sanat Puhumalla ja kuuntelemalla tiedämme enemmän ja luulemme vähemmän. Ihmisen syvimpiä tarpeita ovat nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi tuleminen. Teot Arjen valinnat rakentavat tai nakertavat rakkautta. Teot vahvistavat yhdessä sovitut asiat ja estävät päämäärätöntä ajelehtimista. Ristiriidat kuuluvat parisuhteeseen. Avoin ristiriitojen kohtaaminen mahdollistaa suhteen syvenemisen. 17

Toimivan suhteen osa-alueita 2. Seksuaalisuus Hellyys, intohimo ja huumori ovat tärkeitä läheisessä parisuhteessa. Seksuaalisuus on ruumiin nälkää ja sydämen kaipausta toisen lähelle. Tunteet Parisuhde aktivoi tunteiden kirjon. Tunteiden tunnistaminen ja tunnustaminen ovat avaimia molemminpuoliseen ymmärtämiseen. 18

Mitä sinulle jäi mieleen? Mikä oli sinulle merkityksellistä tässä yhteisessä hetkessä? Mitä oli tärkeää kuulla tai ryhtyä ajattelemaan? Sielunkumppania ei löydetä, sellaiseksi kasvetaan. 19