Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014
Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja yhteistyön paranemista Maaperänmallinnus on osa lähtötietoa. Sillä on suoraa tai välillistä vaikutusta kaikkiin edellä mainittuihin kohtiin 13.3.2014 Tiina Perttula 2 Toiminnanohjaus
Mitä infran tietomallintaminen on Tietomallilla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevan rakennelman esittämistä ominaisuustietoineen. Ideaalitilanteessa mallin avulla pyritään hallinnoimaan rakennelman elinkaarta aina suunnittelusta toteutukseen ja ylläpidon kautta purkamiseen. 3D mallin ei kuitenkaan ole pääasia, vaan avoimessa muodossa siirtyvä älykäs tieto tiedon harmonisointi muotoon, jota voidaan toiminnassa hyödyntää. Harmonisoinnissa on tärkeää, että tiedolle tehdyt toimenpiteet kulkevat tiedon mukana Tavallaan puhuttaessa mallinnuksesta voidaan käyttää termiä tiedonhallinta 13.3.2014 Tiina Perttula 3 Toiminnanohjaus
13.3.2014 Tiina Perttula 4 Toiminnanohjaus
Puutteita nykykäytännössä Sama maaperäinformaatio on useissa kuvissa Pituusleikkaus Paalukohtaiset poikkileikkaukset Geotekniset kuvat Siltapiirustukset Informaatio kuvataan vain tietyssä kuvannossa -> malli ei ole jatkuva Tieto ei siirry sähköisessä käytettävässä muodossa Tiedosta ei ole tietoa (metatietoja) Oleellinen tieto voi olla vaikeasti löydettävissä 13.3.2014 Tiina Perttula 5 Toiminnanohjaus
???? 13.3.2014 Tiina Perttula 6 Toiminnanohjaus
Missä mallintamisessa on kyse Yksikertaisimmillaan voi olla tulkinta kerrosrajasta Tulkinta voi perustua useisiin lähteisiin Kairaukset Näytetiedot Koekuopat Maatutka Muut geofysikaaliset tutkimusmenetelmät Lopputuotteena voi olla jatkuva maaperämalli koko hankkeessa Tai suhteellisen tarkka maaperämalli tietyn rakenneosan kohdalla, esim siltapaikka Mallin mukana liikkuu aina seloste, jossa kuvataan mm malliin liittyvää epätarkkuutta, oletuksia jne. Myös itse malliin voi liittää metatietoja 13.3.2014 Tiina Perttula 7 Toiminnanohjaus
Kuvat :WSP Finland oy 13.3.2014 Tiina Perttula 8 Toiminnanohjaus
Mitä mallilta halutaan Tarkoitus ei ole tuottaa 3D kuvia vaan siirtää tietoa avoimessa tiedonsiirtomuodossa, jota joku muukin voi hyödyntää Tällä hetkellä pinta- ja viivamalleja voidaan siirtää inframodel 2 muodossa (kohta inframodel 3) Aina mietittävä mikä on mallin käyttötarkoitus Määrälaskenta? Informatiivinen tieto? Tarkka tieto? Olisiko järkevää siirtää tietoja, joita ei nykyprosessissa siirretä? Kaivettavuus Pohjamaaluokat Ominaisuustietoja Tietoa olisi sekin, että näillä ominaisuustiedoilla on mitoitettu 200 m pätkä väylää 13.3.2014 Tiina Perttula 9 Toiminnanohjaus
Tunnistettava eri tietotarpeita Mitä tietoa tarvitaan missäkin vaiheessa? suunnittelija-suunnittelija, suunnittelija-urakoitsija, tilaaja-urakoitsija, tilaaja-suunnittelija, rekisterit?? Tärkeää on tiedon liikkuminen prossien välillä Oleellinen tieto vaihtelee riippuen maaperästä/geologisesta muodostumasta riippuen Onko harjussa kallionpinnan sijainti oleellinen tieto? Tärkeää on myös tunnistaa raakadatan tuottamistapoihin liittyvät asiat -> pohjatutkimusmenetelmät Maalajimääritykset Sijainti Tietyntyyppisillä tutkimuksilla saadaan tietyntyyppistä informaatiota Pohjaveden vaihteluvälit Pilaantuneet maat Jne.. 13.3.2014 Tiina Perttula 10 Toiminnanohjaus
Mietintöjä Mitä tietoja mallissa olisi oltava kiinnitettynä, jotta jonkun toisen tekemään tulkintaan voidaan luottaa Mitä tietoja pitäisi voida siirtää vs. mitä tietoja tarvitaan Maaperämallit sisältävät aina tulkintaa -> miten tätä faktaa olisi lähestyttävä? Mallit eivät paranna huonoja lähtötietoja, toisaalta ei ole väärin mallintaa huonojen lähtötietojen pohjalta, kunhan se tuodaan ilmi. (esim yleissuunnittelussa voidaan käyttää maaperäkartta-aineistoa) Läpinäkyvyyden lisääminen -> myös luottamus malleihin paranee kun niiden mukana liikkuu dokumentointi Koska läpinäkyvyys paranee myös virhetulkinnat vähenevät Voidaan arvioida alueisiin liittyviä maaperäriskejä tai luoda jopa maaperäriski mittaristo Mikä perustieto olisi hyvä olla rekistereissä jos ja kun malleja aletaan tuottamaan, voivatko rekisterit sisältää maaperämalleja? 13.3.2014 Tiina Perttula 11 Toiminnanohjaus
LiVin rooli Tilaaja Emme tuota malleja Toimittaa oikeat tiedot oikea-aikaisesti Tulee ajatella asioita tarvelähtöisesti, mallinnetaan jotain käyttötarkoitusta varten. Toisaalta myös tiedon elinkaari korostuu 13.3.2014 Tiina Perttula 12 Toiminnanohjaus