265 SUOMEN JA MUIDEN UNIONIMAIDEN VÄESTÖN IKÄRAKENNE VUOTEEN 2050

VATT-KESKUSTELUALOITTEITA VATT-DISCUSSION PAPERS 265 SUOMEN JA MUIDEN UNIONIMAIDEN VÄESTÖN IKÄRAKENNE VUOTEEN 2050 Pekka Parkkinen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Government Institute for Economic Research Helsinki 2002

ISBN 951-561-3-6 ISSN 0788-5016 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Government Institute for Economic Research Hämeentie 3, 00530 Helsinki, Finland Email: Pekka.Parkkinen@vatt.fi Oy Nord Print Ab Helsinki, helmikuu 2002

PARKKINEN PEKKA: SUOMEN JA MUIDEN UNIONIMAIDEN VÄESTÖN IKÄRAKENNE VUOTEEN 2050. Helsinki, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Government Institute for Economic Research, 2002, (C, ISSN 0788-5016, No 265). ISBN 951-561-3-6. Tiivistelmä: Raportissa on tarkasteltu Suomen ja muiden Euroopan unionimaiden väestön määrän ja ikärakenteen muutosta vuosina 2000 2050 Eurostatin ja Suomen osalta Tilastokeskuksen väestölaskelmien pohjalta. Väestökehitystä unionimaissa on analysoitu myös työvoiman, eläkemenojen sekä terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenojen kannalta. Jokaisessa nykyisessä unionimaassa väestömäärältään suurimmat ikäluokat ovat jo aikuisiässä, mutta Suomessa ne ovat unionin vanhimmat. Lasten väestöosuus on kuitenkin Suomessa melko suuri, mikä helpottaa sopeutumista ikääntyneen väestön kansantalouteen. Asiasanat: Väestö, Euroopan unioni ja työvoima. PARKKINEN PEKKA: SUOMEN JA MUIDEN UNIONIMAIDEN VÄESTÖN IKÄRAKENNE VUOTEEN 2050. Helsinki, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Government Institute for Economic Research, 2002, (C, ISSN 0788-5016, No 265). ISBN 951-561-3-6. Abstract: The report analyses the size and age structure of population in Finland and the other EU countries in 2000 2050. The research bases on population projections made by Eurostat and Statistics Finland. The development of population in Union countries is analysed also from the point of view of labour force, pension expenditures as well as health and social services. Nowadays, in each member country the biggest cohorts are already adult-aged, whereas in Finland biggest age groups, what are born in 1940 s, are at least 15 years older than in other EU-countries. In Finland however, the population share of children is fairly high, what helps adaptation to a situation where the aged population dominates. Key words: Population, European Union and Labour force.

Sisällys 1 Johdanto 1 2 Unionimaiden väestö 2 2.1 Väestön ikärakenne vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 2 2.2 Unionimaiden väestöennuste vuoteen 2050 6 2.3 Vanhushuoltosuhde vuoteen 2050 7 3 Väestönäkymät työvoiman kannalta 10 3.1 Työvoimalaskelmien lähtökohdat 10 3.2 Työvoimareservit unionimaissa vuonna 2000 11 3.3 Väestömuutosten työllistävyys 13 4 Väestönäkymät hoivahuoltosuhteen kannalta 16 5 Johtopäätökset 21 LÄHTEET 22 LIITEKUVIOT 23

1 Johdanto Euroopan unionin nykyisen väestön suurimmat ikäluokat syntyivät vuosikymmeniä sitten. Syntyvyys on jo kauan ollut niin alhainen, että ilman muuttovoittoa väestö ehtyisi pitkällä aikavälillä. Väestö vanhenee jatkuvasti myös siksi, että kuolevuus alenee eli elinaika pitenee. Eläkeikäisten ja varsinkin vanhusten lukumäärä lisääntyy huomattavasti nopeammin kuin muu väestö. Muuttovoitosta huolimatta useimmissa jäsenmaissa lapset ovat vähentyneet vuosikausia ja työikäiset alkavat vähetä jo lähivuosikymmeninä. Siksi työllinen työvoimakin kääntyy vääjäämättä laskuun. Ellei väestökehityksessä tapahdu valtavia yllätyksiä, niin tulevaisuudessa Euroopan unionin nykyisissä jäsenmaissa elää olennaisesti nykyistä enemmän hoivapalveluja tarvitsevia vanhuksia ja muita eläkkeensaajia mutta vähemmän lapsia ja työikäisiä. Työllisten vähetessä heikkenee elatussuhde, jolla tarkoitetaan muun kuin työllisen väestön lukumäärän suhdetta työllisten lukumäärään. Tässä raportissa tarkastellaan nykyisten unionimaiden väestöä vuonna 2000 ja väestönäkymiä vuoteen 2050 Suomen näkökulmasta. Miten maamme väestönäkymät poikkeavat muiden jäsenmaiden väestönäkymistä, kun väestöä analysoidaan ikäryhmittäin? Luvussa 2 ja liitekuvioissa verrataan Suomen nykyisen väestön ikärakennetta muiden unionimaiden väestön ikärakenteeseen yksivuotisin ikäryhmin sekä tarkastellaan vanhushuoltosuhdetta eli eläkeikäisten lukumäärän suhdetta työikäiseen väestöön pitkälläkin aikavälillä. Vanhushuoltosuhteella voidaan karkeasti mitata kansakunnan eläkemenorasitusta. Luvussa 3 analysoidaan jäsenmaiden väestönäkymiä työvoiman kannalta. Miten Suomen väestönäkymät poikkeavat työvoiman tarjontamahdollisuuksien kannalta muiden unionimaiden väestönäkymistä? Useissa jäsenmaissahan työikäisten lukumäärä ja sen mukana työvoima alkaa vähetä vuoteen 2050 ulottuvalla tarkastelujaksolla. Luvussa 4 tarkastellaan unionimaiden väestönäkymiä hoivapalvelurasituksen kannalta. Eläkeikäisten ja erityisesti ikääntyneiden vanhusten väestöosuuden kohotessa terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen kysyntä kasvaa huomattavasti. Näiden hoivapalvelujen käyttö lisääntyy eläkeikäisillä jyrkästi iän mukana. Viimeisessä luvussa 5 kerrataan keskeiset johtopäätökset.

2 2 Unionimaiden väestö 2.1 Väestön ikärakenne vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa Unionimaiden väestön ikärakennetta tarkastellaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa. Euroopan unionin tilastoyksikkö Eurostat on ajankohdalta 1.1.2001 laatinut jäsenmaista väestöarvion yksivuotisin ikäryhmin. Koska Suomesta on julkaistu lopulliset väestötilastot samalta ajankohdalta 31.12.2000, käytetään Suomesta näitä tilastoja. Väestön ikärakennevertailuissa on perinteisesti käytetty väestöpyramidia, jossa ikäryhmät esitetään nuorimmasta vanhimpaan päällekkäin siten, että naiset ovat yhdellä puolella ja miehet toisella puolella pyramidia. Jäljempänä väestökuvaukset on laadittu viivakuvioina, koska niistä on pyramidikuviota helpompi verrata eri ikäryhmien kokoa eikä työikäisten osalta naisväestön määrä poikkea olennaisesti miesväestön määrästä. Kuvioissa vertailumaan väestö yksivuotisin ikäryhmin on saatettu vertailukelpoiseksi Suomen väestön kanssa valitsemalla asteikkojen väliseksi suhteeksi väestömäärien välinen suhde. Kuviossa 1 verrataan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa Suomen väestön ikärakennetta 14 maasta koostuvan muun unionin väestön ikärakenteeseen. Koska tuolloin muissa unionimaissa oli yhteensä 372 miljoonaa asukasta ja Suomessa 5,18 miljoonaa asukasta, on kuviossa asteikkojen väliseksi suhteeksi valittu 71,8 eli näiden väkilukujen välinen suhde. Euroopan unionin väestömäärältään suurimmissa vuosiluokissa on ilman suomalaisia yli kuusi miljoonaa asukasta. Nämä 19-luvulla syntyneet ikäluokat ovat unionin koko väestöön nähden melkein yhtä suuria kuin maamme 1940- luvun loppuvuosina syntyneet suurimmat ikäluokat Suomen väestöön nähden. Väestöömme nähden muun unionin suuriksi ikäluokiksi on kuvion 1 perusteella helppo määritellä vuosina 19 1974 syntyneet kohortit. Todettakoon, että myös 1920- ja 1930-luvulla syntyneitä on koko väestöön nähden muussa unionissa enemmän kuin Suomessa. Kuviosta on helppo todeta, että muu unioni seuraa väestön ikärakenteessa Suomea noin 15 vuoden viiveellä. Muun unionin ikärakenteeseen verrattuna Suomen suuret ikäluokat muodostuvat vuosina 1945 1956 syntyneistä. Lisäksi useimmat 19- ja 19-luvun vuosiluokat ovat meillä koko väestöön nähden jonkin verran suuremmat kuin muussa unionissa.

3 Euroopassa vain Suomessa, mutta maailmassa myös Japanissa 1 asukasluvultaan suurimmat vuosiluokat ovat edelleen 1940-luvun kohortteja. Lapsikohortit ovat kuitenkin meillä muuhun unioniin nähden suhteellisesti suuremmat, mikä myöhemmin hieman helpottaa maamme selviytymistä ikääntyvän väestön haasteista. Kuvio 1 Suomen ja muun EU:n väestön määrä yksivuotisin ikäryhmin syntymävuoden mukaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 50 40 30 20 10 0 10 20 30 40 50 Ikä, vuotta Muu EU (oik.ast.) 7,0 Suomi (vas.ast.) milj. henkeä 0 henkeä 6,3 5,6 0 0,0 2000 19 Syntymävuosi 19 19 19 1950 1940 1930 1920 1910 4,9 4,2 3,5 2,8 2,1 1,4 0,7 Kuviossa 2 verrataan maamme väestön ikärakennetta yhtäältä unionin nuorimman väestön maan Irlannin ja toisaalta unionin vanhimman väestön maan Italian ikärakenteeseen vuonna 2000. Molempien maiden väestön ikäryhmät on kuviossa muutettu vertailukelpoiseksi Suomen väestön ikäryhmien kanssa kokonaisväestöjen välisen suhteen avulla samalla tavalla kuin kuviossa 1. Irlannissa syntyvyys on kauan ollut korkein unionimaissa. Siksi siellä lasten väestöosuus on jäsenmaiden suurin. Väestömäärältään suurimmat ikäluokat syntyivät Irlannissa parikymmentä vuotta sitten. Nämä ikäluokat ovat koko väestöön nähden vieläkin suuremmat kuin suomalaiset suuret ikäluokat. Jos Irlannissa asuisi saman verran väkeä kuin Suomessa, niin nuorimmissakin ikäluokissa olisi pitkälti yli 000 asukasta. Meillä viime vuosien ikäluokissa on vain 57 000 asukasta. 1 Japanin väestön lukumäärä yksivuotisin ikäryhmin on saatavissa internetin osoitteessa http://www.stat.go.jp/english/15k3d.htm.

4 Italiassa syntyvyys on kauan ollut alhainen. Siksi siellä lapsivuosiluokissa on koko väestöön nähden vähemmän väkeä kuin missään muussa unionimaassa. Asukaslukuun verrattuna Italiassa on lapsia viidennes vähemmän kuin meillä. Siellä suurimmat ikäluokat ovat koko väestöön verrattuna yhtä suuret kuin Suomessa. Italiassa ne ovat syntyneet kuitenkin vasta 19-luvun puolessa välissä kuten useimmissa unionimaissa. Italiassa asuu suhteellisen paljon eläkeikäisiä. Siellä 65 vuotta täyttäneitä on yli 18 prosenttia koko väestöstä eli enemmän kuin missään muussa unionimaassa. Vastaava prosenttiluku on Suomessa 15 ja nuorimman väestön unionimaassa Irlannissa vain 11. Irlannin väestön ikärakennetta on helppo pitää unionin parhaana, koska siellä asuu suhteellisen vähän eläkeikäisiä ja ikääntyneitä työikäisiä mutta erittäin runsaasti nuorta työikäistä väestöä. Samoilla perusteilla Italian väestön ikärakenne on huonoin unionimaissa. Vaikka Suomessa elävät unionin vanhimmat suuret ikäluokat, on väestömme ikärakenne kuitenkin selvästi parempi kuin Italian mutta huonompi kuin Irlannin väestön ikärakenne. Kuvio 2 Suomen väestö ja sen kokoisena Irlannin ja Italian väestö yksivuotisin ikäryhmin syntymävuoden mukaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 0 10 20 30 40 50 Ikä, vuotta Irlanti Italia Suomi 50 40 30 20 10 0 2000 19 19 19 19 1950 1940 1930 1920 1910 Syntymävuosi 50 40 30 20 10 0 Kuviossa 3 vertaillaan maamme tärkeimpien ulkomaankauppamaiden eli Saksan, Britannian ja Ruotsin väestön ikärakennetta Suomeen. Näissä vertailumaissa nykyisen väestön suurimmat ikäluokat ovat syntyneet 19-luvun keskivaiheilla. Koko väestöön nähden Saksalla on vieläkin suuremmat ikäluokat kuin Suomella

5 ja Britannialla lähes yhtä suuret. Saksalla myös 1930-luvun jälkipuoliskon ikäluokat ovat myös suhteellisen suuret muihin vertailumaihin nähden. Ruotsin suurimmat ikäluokat ovat koko väestöön nähden selvästi pienemmät kuin meillä, mutta siellä suuria vuosiluokkia ovat yhtäältä 1940-luvun puolenvälin ja toisaalta 19- ja 19-luvun vaihteen kohortit. Toisin kuin muissa unionimaissa Ruotsissa väestömäärältään suuret ikäluokat ovat synnyttäneet myös suuria ikäluokkia. Lisäksi kauan jatkunut muuttovoitto on tuonut sinne viljalti väkeä työikäisiä Suomesta ja muista maista. Kuvio 3 Suomen väestö ja sen kokoisena Britannian, Ruotsin ja Saksan väestö yksivuotisin ikäryhmin syntymävuoden mukaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 50 40 30 20 10 0 10 20 30 40 50 Ikä, vuotta Saksa Suomi Bri- Ruotsi tan- nia 0 0 2000 19 Syntymävuosi 19 19 19 1950 1940 1930 1920 1910 50 40 30 20 10 Liitekuvioissa on samalla tavalla kuin edellä tarkasteltu muiden unionimaiden väestön ikärakennetta vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa. Näissä maissa nykyisen väestön suurimmat ikäluokat ovat syntyneet 19-luvulla lukuun ottamatta Portugalia ja Espanjaa, joissa väestöltään suurimmat ikäluokat ovat 19-luvun kohortteja. Myös Irlannissa asukasluvultaan suurin kohortti on syntynyt 19- luvulla mutta vertailumaista vain Suomessa 1940-luvulla. Näin 15 unionimaasta 11 maassa suurimmat vuosiluokat ovat 19-luvun kohortteja. Kauan jatkuneen alhaisen syntyvyyden takia Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Saksassa on koko väestöön nähden poikkeuksellisen vähän 19-luvulla syntyneitä. Myös Ruotsin ja Itävallan nuorimmassa vuosiluokissa on suhteellisen vähän asukkaita. Näissä jäsenmaissa väestön ikärakenne on pitkällä aikavälillä vinoutumassa huolestuttavasti. Korostettakoon samalla, että Suomessa on nuoriakin lapsia väestöön nähden enemmän kuin keskimäärin muissa unionimaissa.

6 2.2 Unionimaiden väestöennuste vuoteen 2050 Eurostat laati vuosituhannen vaihteessa jäsenmaistaan yksivuotisin ikäryhmin vuoteen 2050 saakka ulottuvat väestöennusteet. Näissä väestöennusteissa oletettiin elinajan pidentyvän suunnilleen vuodella jokaisen vuosikymmenen aikana ja kaikkien jäsenmaiden saavan jatkuvasti muuttovoittoa. Suomea ja Irlantia lukuun ottamatta syntyvyyden oletettiin kohoavan, mutta jäävän kaikissa jäsenmaissa selvästi väestön täydellisen uusiutumisrajan alapuolelle. Tämän väestöennusteen mukaan väestö kasvaisi nopeimmin Luxemburgissa ja Irlannissa, joissa 50 vuoden kuluttua väestöä olisi neljännes nykyistä enemmän (kuvio 4). Myös Alankomaiden väki lisääntyisi selvästi. Italian ja Espanjan väestö vähenisi nopeimmin vertailumaissa. Muissa jäsenmaissa väestönmuutos vuoteen 2050 saakka olisi vähemmän kuin 10 prosenttia. Kuvio 4 EU-maiden väestö vuosina 2000 2050, indeksi(2000)= 130 130 125 120 Luxemburg Irlanti 125 120 115 110 Alankomaat 115 110 105 105 95 95 Italia Espanja 85 85 2000 2010 2020 2030 2040 2050 Näitä väestöennusteita käytetään jäljempänä. Kuitenkin Suomesta käytetään syksyllä 2001 tehtyä väestöennustetta (Tilastokeskus 2001b), joka perustuu samaan muuttovoittoon ja lähes samaan syntyvyyteen, mutta selvästi nopeammin pidentyvään elinaikaan kuin Eurostatin Suomea koskeva väestöennuste. Tilastokeskuksen väestöennuste on nimittäin sekä tuoreempi että suuremman vanhus-

7 väestön vuoksi työikäisten kannalta myös pessimistisempi kuin Eurostatin ennuste. Suomi on tähän ja muihin jäljempänä esitettyihin ryhmäkuvioihin piirretty paksulla mustalla viivalla. Vuonna 2050 maamme asukasluku on Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan 5,01 miljoonaa, mikä kuviossa 4 näkyy indeksilukuna 96,6. Eurostatin ennusteessa vastaava indeksiluku on 95,2. Näiden ennusteiden ero vuosiluokkien koossa on suurimmillaan vain muutama prosentti lukuun ottamatta eläkeikäisten vuosiluokkia. Joissakin vanhusten ikäluokissa ero nousee vuoteen 2050 mennessä jopa 15 prosenttiin, sillä Tilastokeskuksen ennusteessa nopeammin pitenevä elinaika näkyy selvimmin tarkastelujakson lopulla vanhusväestön lukumäärässä. Eurostatin väestöennusteet on laadittu jokaisen vuoden ensimmäiseksi päiväksi. Nämä ennusteet samaistetaan edellisen vuoden viimeisen päivän suomalaisennusteisiin ja käytetään samaa vuosilukua molemmista ennusteista. Vaikka Eurostat on arvioinut väestön ajankohdalle 1.1.2051 ja Suomi ajankohdalle 31.12.2050, niin molemmista käytetään merkintää vuonna 2050. 2.3 Vanhushuoltosuhde vuoteen 2050 Eläkeikäisten lukumäärän suhdetta sataa työikäistä kohti kutsutaan vanhushuoltosuhteeksi, jolla voidaan karkeasti mitata eläkkeiden ja muiden vanhuusmenojen kansantaloudellista rasitusta. Kun eläkeikäistä väestöä on työikäiseen väestöön nähden vähän, on työikäisten työllä helppo rahoittaa eläkkeet ja muut vanhuusmenot. Väestön ikärakenne on työikäisten kannalta sitä parempi, mitä pienempi on vanhushuoltosuhde, koska silloin kansakunnan tuloista jää suurempi siivu heille ja heidän lapsilleen. Unionimaissa yleinen eläkeikä on 65 vuotta ja koulutuksesta tullaan työelämään yleensä vasta parikymppisenä. Siksi vanhushuoltosuhteella tarkoitetaan tässä raportissa 65 vuotta täyttäneiden lukumäärän suhdetta sataa 20 64-vuotiasta kohti. Tilastokeskuksen väestöennusteessa vanhushuoltosuhde on pidemmän elinajan ansiosta tietenkin huonompi kuin Eurostatin laskelmissa, joita käytetään muista jäsenmaista. Vuoden 2000 lopussa maassamme asui 65 vuotta täyttänyttä väestöä 777 000 henkeä ja 20 64-vuotiaita työikäisiä yhteensä 3,136 miljoonaa. Siten vanhushuoltosuhteeksi saadaan 24,8. Meillä siis neljää työikäistä kohti on yksi eläkeikäinen, jolla sijoitumme 11. unionimaiden joukossa (kuvio 5). Vanhushuoltosuhde on jäsenmaissa alhaisin Irlannissa, jossa sataa työikäistä kohti on vain 19 eläkeikäistä. Myös Alankomaissa, Luxemburgissa ja Tanskassa on työikäistä kohti vähemmän eläkeikäisiä kuin Suomessa. Italiassa ja Ruotsissa

8 on unionin huonoin vanhushuoltosuhde. Vuonna 2000 molemmissa maissa asui yli 29 eläkeikäistä sataa työikäistä kohti. Vanhushuoltosuhde kohoaa tarkastelujaksolla jokaisessa jäsenmaassa. Vuonna 2050 vanhushuoltosuhde on korkein alhaisimman syntyvyyden maissa eli Italiassa ja Espanjassa. Molemmissa maissa on silloin kolmea työikäistä kohti kaksi eläkeikäistä eli kaksi kertaa niin paljon kuin nyt. Jos Eurostatin väestöennuste toteutuisi, niin puolen vuosisadan kuluttua nykyisistä jäsenmaista Luxemburgilla ja Tanskalla olisi paras vanhushuoltosuhde. Näissä maissa sataa työikäistä kohti eläisi 41 eläkeikäistä. Myös Irlannissa ja Alankomaissa vanhushuoltosuhde olisi melkein yhtä hyvä. Kun maassamme väkimäärältään suurimmat ikäluokat tulevat eläkeikään 2010- ja 2020-luvulla, kohoaa vanhushuoltosuhteemme erittäin nopeasti. Muissa jäsenmaissa vanhushuoltosuhde heikkenee erityisesti 2010-luvulla hitaammin kuin meillä, sillä niissä väkimäärältään suurimmat ikäluokat alkavat tulla eläkeikään vasta 2020-luvulla. Juuri tästä syystä Suomen vanhushuoltosuhde on huonoin nykyisissä jäsenmaissa ensi vuosikymmenen lopulta aina seuraavan vuosikymmenen jälkipuoliskolle saakka (kuvio 5), mikäli Tilastokeskuksen ja Eurostatin väestöennusteet toteutuvat. Suomessa vanhushuoltosuhteen heikkeneminen päättyy jo 2030-luvun alkuvuosina ensimmäisenä vertailumaista, sillä lapsi-ikäluokat eivät meillä ole muihin unionimaihin verrattuna väkimäärältään lainkaan pieniä. Vanhushuoltosuhteemme on 50 vuoden kuluttua jo lähellä 15 EU-maan keskiarvoa, sillä silloin Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan maassamme asuu 52 eläkeikäistä sataa työikäistä kohti.

9 Kuvio 5 Vanhushuoltosuhde EU-maissa vuosina 2000 2050 (65 vuotta täyttäneitä sataa 20 64-vuotiasta kohti) 65 Italia 65 Espanja Kreikka 55 Itävalta 55 Saksa 50 Ranska 50 Ruotsi 45 Suomi Tanska 45 40 Portugali Luxsemburg 40 35 Irlanti 35 30 30 25 25 20 Alankomaat Irlanti 20 15 15 2000 2010 2020 2030 2040 2050

10 3 Väestönäkymät työvoiman kannalta Tässä luvussa analysoidaan Suomen näkökulmasta unionimaiden väestönäkymien vaikutusta työvoiman määrään tulevaisuudessa. Onko väestömme kehityskuva työvoimanäkymien suhteen parempi vaiko huonompi kuin muissa unionimaissa? Aluksi kuitenkin arvioidaan Suomen näkökulmasta, minkä verran jäsenmaissa oli vuonna 2000 työvoimareservejä käytettävissä. 3.1 Työvoimalaskelmien lähtökohdat Edellä osoitettiin, että unionimaiden väestön ikärakenteet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Tämän lisäksi työllisen työvoiman määrään vaikuttavat työllisyysasteet, joilla tarkoitetaan työssä käyvien osuuksia samanikäisestä väestöstä. Unionimaiden välillä on huomattavia eroja jopa kokonaistyöllisyysasteessakin, joka tässä raportissa on määritelty työikäisten ja eläkeikäisten työllisten lukumäärän suhteena 15 64-vuotiaaseen väestöön. Vuonna 2000 kokonaistyöllisyysaste oli jäsenmaissa suurin (76 %) Tanskassa ja pienin (54 %) Italiassa. Erosta pääosa selittyy naisten työssäkäyntierolla, vaikka myös miesten työssäkäynti on Tanskassa huomattavasti yleisempää kuin Italiassa. Pohjoismaissa naisten työllisyysasteet ovat tuntuvasti suuremmat kuin Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa. Pohjoismaat tarjoavat kansalaisilleen runsaasti julkisia koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluja, joiden alojen työllisistä pääosa on naisia. Mainituissa Välimerenmaissa nämä palvelut tuotetaan usein kotona, jolloin naisten työllisyysasteet ansiotyössä jäävät alhaisiksi ja julkiset menot vastaavasti pienemmiksi. Suomessa kokonaistyöllisyysaste vaihteli lamaan saakka 75 prosentin tuntumassa samaan tapaan kuin muissakin pohjoismaissa. Kun vielä vuonna 19 työikäisiä ja eläkeikäisiä työllisiä oli yhteensä 75 prosenttia työikäisen väestön lukumäärästä, niin pahimpana työttömyysvuonna 1994 kokonaistyöllisyysaste oli vain prosenttia. Työllistävän talouskasvun ansiosta kokonaistyöllisyysasteemme oli vuonna 2000 noussut 67 prosenttiin. Vuonna 19 maassamme vallitsi vielä perinteinen pohjoismainen työllisyys, jolloin kokonaistyöllisyysaste oli korkea ja työttömänä oli vain muutama prosentti työvoimasta. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen perusaineiston mukaan silloin kaikkien 28 47-vuotiaiden miesten työllisyysasteet olivat yli prosenttia ja korkeimmillaan ne olivat lähellä 94 prosenttia (kuvio 6). Ennen lamaa keski-ikäisistä naisistakin oli prosenttia töissä. Suomalaisten miesten ja naisten työssäkäyntiä vuonna 19 käytetään mittarina, kun Suomen näkökulmasta jäljempänä arvioidaan muiden jäsenmaiden työllisyystilannetta. Kun näillä vuoden 19 suomalaisilla työllisyysasteilla lasketaan

11 ikäryhmittäisen mies- ja naisväestön avulla vuosilta 2000 2050 kaikista jäsenmaista työllisten lukumäärä, saadaan tulokseksi potentiaalisten työllisten lukumäärä. Vuodelta 2000 sitä voidaan verrata todellisten työllisten lukumäärään. Potentiaalisten ja todellisten työllisten erotusta on luontevaa kutsua työvoimareserviksi. Potentiaalisten työllisten aikasarja vuoteen 2050 saakka kuvaa väestökehityksen työvoimaseurauksia kuten myöhemmin käy ilmi. Kuvio 6 Miesten ja naisten työllisyysasteet yksivuotisin ikäryhmin Suomessa vuonna 19, prosenttia Miehet Naiset 50 50 40 40 30 30 20 20 10 10 0 0 15 20 25 30 35 40 45 50 55 65 75 3.2 Työvoimareservit unionimaissa vuonna 2000 Kun vuoden 19 työllisyysasteillamme kerrotaan vuoden 2000 väestömme yksivuotisin ikäryhmin, saadaan yhteensä 2,57 miljoonaa työllistä, kun todellisuudessa oli työllisiä oli 2,34 miljoonaa. Siten potentiaalisia työllisiä oli 230 000 henkeä enemmän eli 10 prosenttia enemmän kuin todellisia työllisiä. Tätä erotusta kutsutaan siis tässä raportissa työvoimareserviksi. Muiden unionimaiden potentiaalisten työllisten lukumäärää arvioidaan jäljempänä Suomen näkökulmasta käyttämällä mittarina meidän työllisyysasteitamme vuodelta 19 (kuvio 6). Silloin maassamme oli vielä niin hyvä työllisyystilanne, että sitä voitaneen kutsua jopa täystyöllisyydeksi. Kun vuoden 19 työllisyysasteillamme lasketaan ikäryhmittäisen nais- ja miesväestön avulla muusta maasta potentiaalisten työllisten lukumäärä, voidaan sitä verrata saman maan todellisten työllisten lukumäärään. Potentiaalisten ja todellisten työllisten erotusta on luonteva kutsua maan työvoimareserviksi, vaikka se on laskettu Suomen

12 työllisyysasteiden avulla. Vuonna 2000 potentiaalisten työllisten lukumäärää verrataan OECD:n (2001) julkaisun mukaisiin tilastoihin. Vuonna 2000 Espanjalla ja Italialla on unionimaissa suhteellisesti suurimmat työvoimareservit (kuvio 7). Molemmissa maissa työllisiä olisi silloin ollut 39 prosenttia enemmän, jos naisten ja miesten ikäryhmittäiset työllisyysasteet olisivat olleet täsmälleen yhtä suuret kuin Suomessa vuonna 19. Kreikassa työllistä työvoimaa olisi voitu lisätä kolmanneksella ja Belgiassa runsaalla neljänneksellä, jos näissä maissa olisi vuonna 2000 saavutettu Suomen työllisyysasteet vuodelta 19. Unionimaista vain Tanskassa ikäryhmittäiset työllisyysasteet olivat vuonna 2000 hieman suuremmat ja Itävallassa ja Ruotsissa ne olivat melkein yhtä suuret kuin Suomessa vuonna 19. Suomea suhteellisesti vähemmän työvoimareservejä oli myös Portugalissa, Britanniassa ja Saksassa, kun arviointiperusteena ovat suomalaisten naisten ja miesten työllisyysasteet vuonna 19. Kuvio 7 Espanja Italia Kreikka Belgia Ranska Luxemburg Alankomaat Irlanti Suomi Saksa Britannia Portugali Ruotsi Itävalta Tanska Potentiaalisten työllisten määräindeksi unionimaissa vuonna 2000, indeksi(maan todelliset työlliset)= 98 104 103 102 102 106 111 110 121 117 122 127 135 139 139 Unionimaiden välillä oli vuonna 2000 uskomattomia eroja työvoimareservien suhteellisessa suuruudessa, vaikka ne lasketaan mahdollisimman tarkasti käyttäen yksivuotisia ikäryhmiä erikseen miehille ja naisille. Espanja ja Italia voisivat

13 lisätä työllistä työvoimaansa yli 40 prosenttia, jos naisten ja miesten työssäkäynti tulisi ikäryhmittäin yhtä yleiseksi kuin Tanskassa. Tästä vain neljännes selittyy työttömyydellä, sillä pääosa erosta on seurausta Tanskan korkeasta työhön osallistumisesta. 3.3 Väestömuutosten työllistävyys Jäljempänä vertaillaan Suomen näkökulmasta unionimaiden väestömuutosten vaikutusta työvoiman määrään aina vuoteen 2050 saakka. Tässäkin yhteydessä mittarina käytetään vuoden 19 työllisyysasteitamme yksivuotisin ikäryhmin sekä naisille että miehille. Kun niillä kerrotaan vertailumaan väestö tiettynä vuonna, saadaan tuloksena potentiaalisten työllisten määrä samana vuonna. Potentiaalisten työllisten aikaura kuvaa maan väestön hyvyyttä työllisten määrän näkökulmasta. Mitä nopeammin potentiaalisten työllisten määräindeksi kasvaa tulevaisuudessa, sitä paremmalta näyttää väestökehitys työvoiman riittävyyden näkökulmasta. Kuviossa 8 verrataan unionin nuorimman väestön maan Irlannin ja vanhimman väestön maan Italian potentiaalisten työllisten määräindeksejä Suomen vastaaviin indekseihin vuodesta 2000 vuoteen 2050. Kuvio 8 Potentiaalisten työllisten määräindeksi vuoteen 2050 Suomessa, Irlannissa ja Italiassa, indeksi(2000)= 120 120 115 110 Irlanti 115 110 105 105 95 Suomi 95 Italia 85 85 75 75 65 65 2000 2010 2020 2030 2040 2050 Suomessa potentiaalisten työllisten määrä oli suurimmillaan jo vuonna 2000 ja vähenee joka vuosi tarkastelujakson loppuun saakka. Vuoden 19 työllisyysasteillamme laskettu kokonaistyövoimamme on 18 prosenttia nykyistä pienempi

14 vuonna 2050, jos Tilastokeskuksen tuorein väestöennuste toteutuisi. Työllisten lukumäärä vähenee siten maassamme joka vuosi, elleivät ikäryhmittäiset työllisyysasteet kohoa. Italiassa, jossa lasten ja nuorten väestöosuus on vieläkin pienempi kuin Suomessa, potentiaalisten työllisten määrä vähenee nopeammin kuin meillä. Italiassa potentiaalisilla työllisillä mitattu kokonaistyövoima supistuu kolmanneksella vuoteen 2050 mennessä. Irlannin korkea syntyvyys yhdessä muuttovoiton kanssa näkyy potentiaalisten työllisten lisääntymisenä. Siellä kokonaistyövoima lisääntyy yhteensä kuudenneksella, ennen kuin se alkaa vähetä 2030-luvulla. Vielä tarkastelujakson päättyessä siellä on kymmenesosa nykyistä enemmän potentiaalisia työllisiä. Irlannin väestö on työvoiman riittävyyden näkökulmasta vieläkin parempi, koska tarkastelujakson alussa siellä on työvoimareservejäkin kymmenesosa työllisten määrästä. Nämä mukaan luettuna vuonna 2050 Irlannissa olisi runsas viidennes nykyistä suurempi kokonaistyövoima. Näin siis kävisi silloin, jos Irlannin väestö kehittyisi Eurostatin väestöennusteen mukaisesti ja irlantilaisten naisten ja miesten ikäryhmittäiset työllisyysasteet olisivat vuonna 2050 täsmälleen samat kuin Suomessa vuonna 19. Suomen ja Saksan väestökehitys näyttää kokonaistyövoiman kehityksen kannalta samankaltaiselta (kuvio 9). Vielä tämän vuosikymmenen ajan Saksan kokonaistyövoiman määrä säilyy nykyisellään, mutta supistuu sen jälkeen nopeammin kuin Suomessa. Puolen vuosisadan kuluttua Saksassa on melkein neljännes nykyistä vähemmän työvoimaa. Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista Britannian väestökehitys on lähivuosikymmenten aikana suotuisin kokonaistyövoiman määrän kannalta. Siellä potentiaaliset työlliset lisääntyvät ensi vuosikymmenen puoleen väliin saakka ja vielä vuonna 2050 kokonaistyövoimaa on yli prosenttia siitä mitä nykyisin. Ruotsissa potentiaalisten työllisten määrä muuttuu samansuuntaisesti Britannian kanssa. Sekä Britannian että Ruotsin väestökehitys on kokonaistyövoiman kehityksen kannalta olennaisesti parempi kuin Suomessa ja Saksassa. Muiden EU-maiden potentiaalisten työllisten aikaura vuoteen 2050 saakka on nähtävissä liitekuviossa 4. Luxemburgissa, jossa syntyvyys on korkea ja muuttovoitto suhteellisen suuri, väestökehitys näyttää potentiaalisten työllisten näkökulmasta lähes yhtä hyvältä kuin Irlannissa. Britannian ja Ruotsin tavoin myös Portugalissa kokonaistyövoima on lähivuosikymmenet nykyistä suurempi. Espanjassa potentiaalisten työllisten aikaura on melkein yhtä synkkä kuin Italiassa, sillä molemmissa maissa syntyvyys on ollut poikkeuksellisen matala jopa muihin EU-maihin nähden

15 Kuvio 9 Potentiaalisten työllisten määräindeksi vuoteen 2050 Suomessa, Britanniassa, Ruotsissa ja Saksassa, indeksi(2000)= 120 115 110 120 115 110 105 Britannia 105 95 Suomi Ruotsi 95 85 85 75 Saksa 75 65 65 2000 2010 2020 2030 2040 2050 Tällaisen analyysin perusteella Suomen väestökehitys näyttää lähivuosikymmenellä huonolta työvoiman määrän kehityksen kannalta. Vain Italiassa kokonaistyövoima vähenee nopeammin kuin Suomessa. Koska Italialla on huomattavasti suuremmat työvoimareservit kuin meillä, on nämä huomioon ottaen Suomen väestökehitys työvoiman saatavuuden suhteen huonoin nykyisissä jäsenmaissa aina 2020-luvulle saakka. Tämän jälkeen kokonaistyövoima vähenee meillä samalla nopeudella kuin keskimäärin muissa EU-maissa, sillä lapsi-ikäluokissa on Suomessa suhteellisen runsaasti asukkaita. Korostettakoon kuitenkin vielä kerran, että johtopäätökset perustuvat Suomen osalta Tilastokeskuksen syksyllä 2001 julkaisemaan väestöennusteeseen ja muiden jäsenmaiden osalta Eurostatin väestöennusteeseen. Kun todellinen väestökehitys aikaa myöten poikkeaa ennustetusta väestökehityksestä, muuttuvat myös työvoimanäkymät.

16 4 Väestönäkymät hoivahuoltosuhteen kannalta Tässä luvussa verrataan maamme väestöä muiden unionimaiden väestöön terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenojen kannalta. Näiden hoivapalvelujen kulutus kasvaa jyrkästi väestön ikääntyessä, sillä vanhukset käyttävät näitä palveluja jopa kymmeniä kertoja enemmän kuin nuoret. Hoivahuoltosuhteella eli hoivapalvelumenoilla työikäistä kohti mitataan jäljempänä sitä, miten erilaisia unionimaat ovat nyt ja tulevaisuudessa hoivapalvelurasituksen kannalta. Suomessa hoivapalvelumenot asukasta kohti vaihtelevat suuresti ikäryhmittäin (kuvio 10). Kuvio perustuu yhtäältä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen viime vuosikymmenellä tekemään perustutkimukseen (Parkkinen Mäki Vanne 1996) ja toisaalta kansantalouden tilinpitoon (Tilastokeskus 2001a). Kuviossa hoivapalvelumenoilla tarkoitetaan kansantalouden tilinpidon toimialan N eli terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen tuotoksen arvoa. Vuonna 2000 se oli lähes 13 miljardia euroa, joka on jaettu edellä mainitun perustutkimuksen perusteella eriikäiselle väestölle. Kuvion mukaan peruskouluikäinen suomalainen käytti julkisia ja yksityisiä hoivapalveluja keskimäärin runsaalla tuhannella eurolla ja päivähoitoikäinen 6 000 eurolla mutta yli -vuotias 23 000 eurolla. Näitä laskettaessa on oletettu vahvasti, että hoivapalvelumenojen ikäprofiili on asukasta kohti vuonna 2000 sama kuin vuonna 1993 eli suhteelliset erot eri-ikäisten välillä ovat säilyneet muuttumattomina. Vanhushuoltosuhde, joka luvussa 2 määriteltiin 65 vuotta täyttäneiden lukumäärän suhteeksi sataa 20-64-vuotiasta työikäistä kohti, mittaa karkeasti myös väestön hyvyyttä hoivapalvelurasituksen suhteen. Onhan vanhushuoltosuhde sitä suurempi, mitä enemmän on eläkeikäistä väestöä työikäistä kohti. Vanhushuoltosuhde on kuitenkin riippumaton eläkeikäisten ikäjakaumasta, mikä kuvion 10 mukaan suuresti vaikuttaa hoivapalvelumenojen määrään. Näiden menojen määrä riippuu myös päivähoitoikäisten lukumäärästä, joka ei lainkaan näy vanhushuoltosuhteessa. Tällaisista syistä tässä raportissa väestön hyvyyttä hoivapalvelujen suhteen analysoidaan Suomen näkökulmasta unionimaissa hoivahuoltosuhteella, joka määritellään potentiaalisilla terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenoilla 20 64- vuotiasta työikäistä kohti. Potentiaalisilla hoivapalvelumenoilla tarkoitetaan Suomen terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenoja asukasta kohti yksivuotisin ikäryhmin vuonna 2000 (kuvio 10). Näin Välimerenmaidenkin väestön ikärakennetta analysoidaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion näkökulmasta, jolloin lapset ja vanhukset saavat hoivapalveluja kodin ulkopuolella.

17 Hoivahuoltosuhde on sitä pienempi, mitä vähemmän työikäisiin nähden maassa asuu iäkkäitä vanhuksia ja muita ikäihmisiä sekä päivähoitoikäisiä lapsia. Silloin työikäiset voivat käyttää suuremman siivun kansantalouden käytettävissä olevista tuloista, jolloin työikäisten kannalta hoivasuhde on sitä parempi, mitä pienempi se on. Kuvio 10 Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenot ikäryhmittäin suomalaista kohti vuonna 2000, tuhatta euroa 24 24 22 22 20 20 18 18 16 16 14 14 12 12 10 10 8 8 6 6 4 4 2 2 0 0 0 10 20 30 40 50 + Ikä, vuotta Vuonna 2000 Suomen hoivapalvelumenot olivat siis melkein 13 miljardia euroa, josta 20 64-vuotiasta työikäistä kohti tulee 4 euroa. Kuvion 10 mukaisilla ikäryhmittäisillä menoilla voidaan Eurostatin väestötilastojen avulla laskea vuodelta 2000 kaikista unionimaista hoivapalvelumenot työikäistä kohti. Hoivahuoltosuhde on pienin nuorimman väestön maassa Irlannissa, jossa laskennalliset hoivapalvelumenot olivat 3 857 euroa työikäistä kohti. Kun tätä merkitään luvulla sata, saadaan rakennettua kuvio 11. Vuonna 2000 hoivahuoltosuhde oli Portugalissa ja Alankomaissa melkein yhtä hyvä kuin Irlannissa. Ruotsissa hoivahuoltosuhde oli peräti 20 prosenttia huonompi kuin Irlannissa. Länsinaapurissamme asuu suhteellisen runsaasti ikääntyneitä vanhuksia, mikä heikentää siellä hoivahuoltosuhdetta. Toiseksi huonoin hoivahuoltosuhde on Ranskassa ja kolmanneksi huonoin Britanniassa. Molemmissa maissa se on 13 prosenttia huonompi kuin Irlannissa. Suomessa väestön hoivahuoltosuhde oli vuonna 2000 kuusi prosenttia heikompi kuin Irlannissa. Tällaisella hoivahuoltosuhteella maamme väestö sijoittuu unionimaiden keskivaiheille. Suurimmat ikäluokkamme ovat nimittäin vielä työiässä, mikä alentaa hoivahuoltosuhdetta.

18 Hoivahuoltosuhde poikkeaa selvästi vanhushuoltosuhteesta. Tästä vakuuttuu helposti, kun vertaa kuvioita 11 ja 5 keskenään. Vanhushuoltosuhde oli vuonna 2000 Italiassa korkein, mutta hoivahuoltosuhteella mitattuna Ruotsi on ylivoimaisesti heikoimman väestön maa. Kuvio 11 Hoivahuoltosuhde unionimaissa vuonna 2000 indeksi(irlanti)= Ruotsi Ranska Britannia Belgia Italia Tanska Kreikka Suomi Saksa Luxemburg Itävalta Espanja Alankomaat Portugali Irlanti 120 113 113 111 109 109 107 106 106 105 105 105 102 101 Hoivahuoltosuhde kohoaa kaikissa unionimaissa, kun niissä vanhusten väestöosuus nousee suurten ikäluokkien päästessä eläkeikään. Tämän jälkeenkin hoivahuoltosuhde heikkenee useassa maassa alhaisen syntyvyyden sekä elinajan pidentymisen vuoksi. Koska väestön ikärakenne kehittyy eri tavalla eri maissa, muuttuu hoivamenosuhdekin eri tavalla eri maissa (kuvio 12). Euroopan unionin huonoin hoivahuoltosuhde on nyt Ruotsissa, mutta jo ensi vuosikymmenellä Italiassa on suurin hoivamenorasitus. Sekä 2020- että 2030- luvulla Suomessa hoivahuoltosuhde on Italian jälkeen vertailumaiden toiseksi huonoin, kun suuret ikäluokkamme ikääntyvät ensimmäisinä unionimaissa hoivaikään. Koska meillä lapsia ja nuoria on muihin unionimaihin nähden melko

19 paljon, niin vuonna 2050 hoivamenorasitus on maassamme vain unionimaiden keskitasoa. Kuvio 12 Hoivahuoltosuhde EU-maissa vuosina 2000 2050 indeksi(irlanti 2000)= 210 210 200 200 1 1 Espanja Kreikka 1 Italia 1 1 Suomi 1 1 1 Luxemburg 150 Tanska 150 140 140 130 Italia Portugali 130 120 110 Ruotsi Ranska 120 110 Irlanti 2000 2010 2020 2030 2040 2050

20 Italian kauan jatkuneen poikkeuksellisen matalan syntyvyyden takia hoivahuoltosuhde säilyy unionin suurimpana aina tarkastelujakson loppuun saakka. Vuonna 2050 se on yli kaksinkertainen verrattuna Irlannin hoivamenosuhteeseen vuonna 2000. Toiseksi huonoin hoivahuoltosuhde vuonna 2050 on Espanjassa ja kolmanneksi huonoin Kreikassa. Molemmissa maissa syntyvyys on ollut myös pitkään erittäin alhainen, mikä aikaa myöten näkyy huonona hoivahuoltosuhteena. Irlannin väestö on tälläkin mittarilla unionin paras koko tarkastelujakson ajan. Jos Eurostatin väestöennuste toteutuisi, niin Irlannissa hoivamenorasitus vain puolitoistakertaistuisi puolessa vuosisadassa. Näin mitattuna myös Portugalissa, Tanskassa ja Luxemburgissa hoivamenorasitus on vuonna 2050 muihin unionimaihin verrattuna suhteellisen pieni.

21 5 Johtopäätökset Koko maailmassa vain Suomessa ja Japanissa asukasluvultaan suurimmat vuosiluokat ovat edelleen 1940-luvulla syntyneitä kohortteja. Euroopan unionissa nykyisen väestön suurimmat vuosiluokat ovat väestöön nähden yhtä suuria kuin Suomessa mutta keskimäärin 15 vuotta nuorempia. Väestömme ikärakenne on selvästi Italiaa parempi, jossa kauan jatkuneen alhaisen syntyvyyden takia lasten ja nuorten väestöosuus on unionin pienin. Irlannilla, jossa väkimäärältään suurimmat ikäluokat ovat vasta parikymppisiä, on unionin paras väestön ikärakenne. Vanhushuoltosuhde, jolla mitataan eläkemenojen ja muiden vanhuusmenojen kansantaloudellista rasitusta, huononee huomattavasti lähivuosikymmeninä unionissa. Vuonna 2050 se on heikoin alhaisimman syntyvyyden maissa eli Italiassa ja Espanjassa, joissa tuolloin asuu kaksi eläkeikäistä kolmea työikäistä kohti. Vertailumaiden paras vanhushuoltosuhde on vuonna 2050 Luxemburgilla ja Tanskalla, joissa elää kaksi eläkeikäistä viittä työikäistä kohti. Suomessa vanhushuoltosuhde on silloin lähellä unionin keskiarvoa, sillä täällä on 52 eläkeikäistä sataa työikäistä kohti. Unionin vanhimpien suurten ikäluokkien takia vanhushuoltosuhteemme on väliaikaisesti vertailumaiden huonoin ensi vuosikymmenen lopulta aina seuraavan vuosikymmenen jälkipuoliskolle saakka. Suomen väestökehitys näyttää lähivuosikymmenellä huonolta myös työvoimareservien kannalta. Vain Italiassa kokonaistyövoima vähenee nopeammin kuin maassamme. Koska Italialla on nyt huomattavasti suuremmat työvoimareservit kuin meillä, on nämä huomioon ottaen Suomen väestökehitys työvoiman saatavuuden suhteen heikoin EU-maissa aina 2020-luvulle saakka. Tämän jälkeen kokonaistyövoima vähenee meillä samalla nopeudella kuin keskimäärin muissa EU-maissa, sillä lapsi-ikäluokat ovat väestömäärältään meillä suhteellisen suuria. Hoivahuoltosuhde, joka vanhushuoltosuhdetta paremmin mittaa terveydenhuoltoja sosiaalipalvelujen kansantaloudellista taakkaa, huononee huomattavasti tarkastelujaksolla jokaisessa unionimaassa ikääntyneiden vanhusten väestöosuuden noustessa. Euroopan unionin huonoin hoivahuoltosuhde on nyt Ruotsissa, mutta jo ensi vuosikymmenellä Italiassa on suurin hoivamenorasitus. Sekä 2020- että 2030-luvulla Suomessa hoivahuoltosuhde on Italian jälkeen toiseksi huonoin, kun suuret ikäluokkamme tulevat jälleen hoivaikään. Tarkastelujakson lopulla hoivamenorasitus jää maassamme vain vertailumaiden keskitasolle. Nämä johtopäätökset perustuvat Suomen osalta Tilastokeskuksen syksyllä 2001 julkaisemaan väestöennusteeseen ja muiden jäsenmaiden osalta Eurostatin väestöennusteeseen. Väestöennusteet perustuvat samansuuntaisiin oletuksiin.

22 LÄHTEET OECD (2001): Economic Outlook, No. Paris PARKKINEN, PEKKA - MÄKI, TUOMO - VANNE, REIJO (1996): Kehdosta hautaan. Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntansa hoivassa, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen keskustelualoitteita 119, Helsinki. Tilastokeskus (2001a): Kansantalouden tilinpito 1992-2000. Kansantalous 2001:11. Helsinki. Tilastokeskus (2001b): Väestöennuste kunnittain 2001-2030. Väestö 2001:11. Helsinki.

23 Liitekuviot Liitekuvio 1 Suomen väestö ja sen kokoisena Espanjan, Ranskan ja väestö yksivuotisin ikäryhmin syntymävuoden mukaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 0 10 20 30 40 50 Ikä, vuotta Espanja Suomi 50 R Tanska 50 a 40 n 40 30 s 30 20 k a- 20 10 n 10 0 0 2000 19 Syntymävuosi 19 19 19 1950 1940 1930 1920 1910

24 Liitekuvio 2 Suomen väestö ja sen kokoisena Alankomaiden, Belgian ja Luxemburgin väestö yksivuotisin ikäryhmin syntymävuoden mukaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 0 10 20 30 40 50 Ikä, vuotta Suomi Luxemburg 50 40 30 Alankomaat Belgia 50 40 30 20 20 10 10 0 0 2000 19 Syntymävuosi 19 19 19 1950 1940 1930 1920 1910 Liitekuvio 3 Suomen väestö ja sen kokoisena Itävallan, Kreikan ja Portugalin väestö yksivuotisin ikäryhmin syntymävuoden mukaan vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa 50 40 30 20 10 0 0 10 20 30 40 50 Ikä, vuotta Itävalta Portugali Suomi Kreikka 2000 19 19 19 19 1950 1940 1930 1920 1910 Syntymävuosi 50 40 30 20 10 0

25 Liitekuvio 4 Potentiaalisten työllisten määräindeksi vuoteen 2050 Suomessa ja eräissä muissa EU-maissa, indeksi(2000)= 120 120 115 115 110 105 Luxemburg Portugali 110 105 95 Suomi Alankomaat 95 Tanska Kreikka Ranska Belgia 85 85 Itävalta 75 75 Espanja 65 65 2000 2010 2020 2030 2040 2050

VATT-KESKUSTELUALOITTEITA / DISCUSSION PAPERS ISSN 0788-5016 - SARJASSA ILMESTYNEITÄ 214. Ilmakunnas Seija: Yet Another Fiscal Indicator. Helsinki 2000. 215. Kauppila Jari: Hanhiauran seuraajasta johtajaksi Japanin teollisuuspolitiikka 18-1940 sekä jatkumo nykypäivään. Helsinki 2000. 216. Glazer Amihai Niskanen Esko: Which Consumers Benefit from Congestion Tolls? Helsinki 2000. 217. Aronen Kauko: Kaupunkipoliittinen näkökulma alueiden väliseen tasaukseen. Helsinki 2000. 218. Luoma Kalevi Järviö Maija-Liisa: Productivity Changes in Finnish Health Centres in 1988-1995: A Malmquist Index Approach. Helsinki 2000. 219. Kilponen Juha: On the Efficiency of Job and Income Protection in the Dynamic Labour Markets. Helsinki 2000. 220. Venetoklis Takis: Impact of Business Subsidies on Growth of Firms - Preliminary Evidence from Finnish Panel Data. Helsinki 2000. 221. Laakso Seppo: Asuntomarkkinoiden alueellinen kehitys Suomessa 19- ja 19- luvulla. Helsinki 2000. 222. Perrels Adriaan (ed.): Greenhouse Gas Policy Questions and Socio-Economic Research Implications for Finland in a National and International Context. Helsinki 2000. 223. Moilanen Paavo: Assessing the Effectiveness of Marginal Cost Pricing in Transport - the Helsinki Case. Helsinki 2000. 224. Hakola Tuulia: Navigating Through the Finnish Pension System. Helsinki 2000. 225. Tuomala Juha: Työttömien työmarkkinasiirtymät vuonna 1998. Helsinki 2000. 226. Korkeamäki Ossi Kyyrä Tomi: Integrated Panel of Finnish Companies and Workers. Helsinki 2000. 227. Häkkinen Iida Kirjavainen Tanja Uusitalo Roope: School Resources and Student Achievement Revisited: New Evidence Using Panel Data. Helsinki 2000. 228. Perrels Adriaan Weber Christoph: Modelling Impacts of Lifestyle on Energy Demand and Related Emissions. Helsinki 2000. 229. Hietala Harri: Suorien sijoitusten verorasituksen mittaamisesta. Helsinki 2000. 230. Virén Matti: How Sensitive is the Public Budget Balance to Cyclical Fluctuations in the EU? Helsinki 2000. 231. Ilmakunnas Seija Kiander Jaakko Parkkinen Pekka Romppanen Antti: Globalisaatio ja työn loppu? Talous ja työllisyys vuoteen 2030. Helsinki 2000. 232. Mustonen Esko Sinko Pekka: Hiilidioksidiveron vaikutus kotitalouksien tulonjakoon. Helsinki 2000. 233. Holm Pasi Pankka Kari Toivonen Seppo Tykkyläinen Yrjö Virén Matti: PKyritysten turvallisuuskysely. Helsinki 2000.

234. Kiander Jaakko Virén Matti: Do Automatic Stabilisers Take Care of Asymmetric Shocks in the Euro Area? Helsinki 2000. 235. Kiander Jaakko Kilponen Juha Vilmunen Jouko: Taxes, Growth and Unemployment in the OECD Countries - does Collective Bargaining Matter? Helsinki 2000. 236. Venetoklis Takis: Methods Applied in Evaluating Business Subsidy Programs: A Survey. Helsinki 2000. 237. Siivonen Erkki: Pohjoinen ulottuvuus: Investointien rahoitukseen liittyviä näkökohtia. Helsinki 2000. 238. Kemppi Heikki Pohjola Johanna: Hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen kustannusten arvioinnissa käytetyt käsitteet ja mittarit. Helsinki 2000. 239. Virén Matti: Cross-Country Evidence on a Nonlinear Okun Curve. Helsinki 2000. 240. Pollari Johanna: Yhteistoteutuksen merkitys Suomen ilmastopolitiikassa. Helsinki 2000. 241. Coenen Heide: Network Effects in Telecommunications: when Entrants are Welcome. Helsinki 2000. 242. Moisio Antti: Spend and Tax or Tax and Spend? Panel Data Evidence from Finnish Municipalities during 1985-1999. Helsinki 2000. 243. Coenen Heide Holler Manfred J. Niskanen Esko (eds.): 5 th Helsinki Workshop in Standardization and Networks 13-14 August, 2000. Helsinki 2000. 244. Virén Matti: Modelling Crime and Punishment. Helsinki 2000. 245. Nash Chris Niskanen Esko (eds.): Helsinki Workshop on Infrastructure Charging on Railways 31 July - 1 August, 2000. Helsinki 2000. 246. Parkkinen Pekka: Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenot vuoteen 2030. Helsinki 2001. 247. Riihelä Marja Sullström Risto Tuomala Matti: What Lies Behind the Unprecedented Increase in Income Inequality in Finland During the 19 s. Helsinki 2001. 248. Kangasharju Aki Pekkala Sari: Regional Economic Repercussions of an Economic Crisis: A Sectoral Analysis. Helsinki 2001. 249. Kiander Jaakko Luoma Kalevi Lönnqvist Henrik: Julkisten menojen rakenne ja kehitys: Suomi kansainvälisessä vertailussa. Helsinki 2001. 250. Kilponen Juha Sinko Pekka: Taxation and the Degree of Centralisation in a Trade Union Model with Endogenous Labour Supply. Helsinki 2001. 251. Vaittinen Risto: WTO:n kauppaneuvottelujen merkitys EU:n maataloudelle. Helsinki 2001. 252. Bjerstedt Katja: Työssä jaksamisesta ja työmarkkinoiden muutoksesta. Helsinki 2001. 253. Sinko Pekka: Unemployment Insurance with Limited Duration and Variable Replacement Ratio Effects on Optimal Search. Helsinki 2001.

254. Rauhanen Timo: Arvonlisäverotus EU:n jäsenmaissa voiko vientiä verottaa? Helsinki 2001. 255. Korkeamäki Ossi: Työttömyysriskiin vaikuttavat yksilö- ja yrityskohtaiset tekijät Suomessa 19-1996. Helsinki 2001. 256. Kyyrä Tomi: Estimating Equilibrium Search Models from Finnish Data. Helsinki 2001. 257. Moisio Antti: On Local Government Spending and Taxation Behaviour effect of population size and economic condition. Helsinki 2001. 258. Kari Seppo Ylä-Liedenpohja Jouko: Klassillinen osakeyhtiövero kansainvälisen veroharmonisoinnin muotona. Helsinki 2001. 259. Kiander Jaakko Vaittinen Risto: EU:n itälaajenemisen vaikutuksista: laskelmia tasapainomallilla. Helsinki 2001. 2. Hakola Tuulia Uusitalo Roope: Let s Make a Deal the Impact of Social Security Provisions and Firm Liabilities on Early Retirement. Helsinki 2001. 261. Hjerppe Reino Kari Seppo Lönnqvist Henrik (toim.): Verokilpailu ja verotuksen kehittämistarpeet. Helsinki 2001. 262. Hakola Tuulia Lindeboom Maarten: Retirement Round-about: Early Exit Channels and Disability Applications. Helsinki 2001. 263. Kilponen Juha Romppanen Antti: Julkinen talous ja väestön ikääntyminen pitkällä aikavälillä katsaus kirjallisuuteen ja simulointeja sukupolvimallilla. Helsinki 2001. 264. Riihelä Marja Sullström Risto Tuomala Matti: On Economic Poverty in Finland in the 19s. Helsinki 2001.