Espoonjoen suojelusuunnitelma Pinja Kasvio Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 5/2008
Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 5/2008 ESPOONJOEN SUOJELUSUUNNITELMA Pinja Kasvio Espoon ympäristökeskus Espoo 2008
KUVAILULEHTI Julkaisija Espoon ympäristökeskus Julkaisun päivämäärä 8.12.2008 Tekijä(t) Julkaisun nimi Tiivistelmä Pinja Kasvio Espoonjoen suojelusuunnitelma Espoonjoki virtaa Espoon sydämessä saaden alkunsa kahdesta suuresta järvestä. Bodominjärvestä laskeva Glomsån ja Pitkäjärvestä laskeva Glimsån yhdistyvät Espoonjoeksi Kirkkojärven painanteessa, mistä joki laskee Espoonlahteen Kauklahdessa. Espoonjoen valuma-alue on laaja (132 m 2 ), johon osa Vantaasta ja Kauniainen kokonaisuudessa kuuluvat. Espoonjoki on luonnostaan rehevä ja savisamea joki, mutta yläjuoksulla vesi on kirkkaampaa. Espoonjoen vesistöalue on lajistoltaan, luontotyypeiltään, kulttuurihistorialtaan ja virkistysalueena arvokas. Ainutlaatuisen ja monimuotoisen ympäristön johdosta Espoonjoesta ja sen ympäristöstä löytyy useita uhanalaisiksi ja vaarantuneiksi luokiteltuja vesistö-, laji- ja luontotyyppejä. Espoonjoki luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) keskisuureksi savimaiden joeksi. Espoonjoen vesistössä on taimenia, vaellussiikaa ja vimpaa. Myös liito-orava ja lepakot hyödyntävät monien muiden eläinten tavoin jokiympäristöä ekologisena käytävänä, yhteytenä jota pitkin eliöstö voi liikkua habitaatista toiselle. Kokonaisuutena Espoonjoki vesistöineen tarjoaa monipuolisen elinympäristön. Valuma-alueella tapahtuneet muutokset ovat muuttaneet lähes koko Espoonjoen valuma-alueen luonnontilaa. Uomia on perattu, suoristettu ja mm. Bodominjärveä säännöstellään padon avulla. Pato muodostaa lähes täydellisen vaellusesteen Glomsånista järveen ja järven latvavesistöön. Espoonjoen suurimmat haasteet ja ongelmat ovat veden laadun heikentyminen, lajiston ja monimuotoisuuden köyhtyminen sekä jokiympäristön hyödyntäminen. Espoonjoen suojelun ja hoidon tavoitteena on arvokkaiden vesistöjen tai niiden osien säilyminen, vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja palauttaminen, ohjauskeinojen kehittäminen sekä tutkimustiedon lisääminen. Espoonjoen herkimmät alueet ovat Espoonlahti, Vadetin metsä, Kirkkojärven alue, Glomsån ja Glimsån. Näiden alueiden maankäytössä ja suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomioita luonnonarvoihin sekä uhanalaisen lajiston ja ympäristön suojeluun. Espoonjoen veden laatua heikentää eniten hajakuormitus haja-asutusalueilta, maataloudesta ja golfkentiltä. Rakentamispaineet kasvavat Espoonjoen valuma-alueella asukasmäärien noustessa. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa jokiympäristö huomioon kokonaisuutena. Ympäristön rakentaminen lisää likaisten hulevesien huuhtoumaa jokeen, mikä huonontaa veden laatua ja muuttaa joen hydrologiaa. Rakentaminen uhkaa myös hävittää harvinaisia luontotyyppejä ja pienentää uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Peltojen hajakuormituksen vähentämiseksi laadittiin suojavyöhykesuunnitelma Espoonjoen, Glimsånin ja Glomsånin varren pelloille. Myös hulevesien luonnonmukaisesta hallinnasta tulee huolehtia. Espoonjoen valuma-alueelle tulee rakentaa monivaikutteisia kosteikkoja sekä laskeutusaltaita, jotta hulevedet ja golf-kenttien salaojavedet saadaan puhdistettua ennen vesistöön huuhtoutumista. Avainsanat Luonnonmukaisella vesirakentamisella voidaan ennallistaa ja kunnostaa Espoonjoen vesistöä. Bodominjärven säännöstelypadon muuttaminen (teko)koskikynnykseksi mahdollistaisi myös kalayhteyden. Espoonjoen uomaa tulisi palauttaa luonnontilaiseksi myös soraistamalla sekä asettamalla kiviä ja suisteita perattuihin osuuksiin. Espoonjoki, kunnostus, kuormitus, monimuotoisuus, suojavyöhyke, suojelu Sarja Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 5 / 08 ISSN 1457-7100 Sivuja 94 Painopaikka Espoon kaupunki
PRESENTATIONSBLAD Utgivare Esbo miljöcentral Utgivningsdatum 8.12.2008 Författare Titel Sammandrag Pinja Kasvio Espoonjoen suojelusuunnitelma (Skyddsplan för Esboån) Vatten rinner från två stora sjöar till Esboån som flyter genom Esbo. Vatten från Bodom träsk rinner ut i Glomsån och vatten från Långträsk rinner ut i Glimsån. I Kyrkträsksvackan förenas åarna och bildar Esboån som rinner ut i Esboviken i Köklax. Esboåns avrinningsområde är vidsträckt (132 m²). En del av Vanda och hela Grankulla hör till avrinningsområdet. Esboån är frodig till sin natur och en lergrumlig å, men vattnet är klarare i det övre loppet. På Esboåns vattendragsområde finns det värdefulla arter, rekreationsmöjligheter, värdefull natur och kulturhistoria. Den unika och varierande miljön gör att det finns flera hotade och sårbara arter, vattendrags- och naturtyper. Esboån klassificeras som en akut hotad (CR) mellanstor lergrumlig å. I Esboåns vatten finns öring, vandringssik och vimma. Flygekorren och fladdermössen, liksom flera andra djur, utnyttjar åmiljön som en ekologisk korridor längs vilken levande organismer kan röra sig från ett habitat till ett annat. Som helhet erbjuder Esboån med sitt vattendrag en mångsidig livsmiljö. Förändringarna på Esboåns avrinningsområde har förändrat naturtillståndet på nästan hela Esboåns avrinningsområde. Fårorna har rensats, rätats ut och t.ex. Bodom träsk regleras med en damm. Damman utgör ett nästan fullständigt vandringshinder från Glomsån till träsket och till träskets källvattendrag. De största utmaningarna och problemen för Esboån är den försvagade vattenkvaliteten, de utarmade arterna och mångformigheten och den exploaterade åmiljön. Skyddet och skötseln av Esboån ska bevara det värdefulla vattendraget eller delar av det, bevara och återställa mångformigheten i vatten- och strandnaturen, utveckla styrmetoderna och öka forskningsrön. De känsligaste områdena av Esboån är Esboviken, skogen på Vadet och Kyrkträskområdet samt Glomsån och Glimsån i sin helhet. Särskild uppmärksamhet ska fästas vid naturvärdena och skyddet av hotade arter och hotad miljö vid markanvändningen och planeringen av dessa områden. Mest försämras vattnet i Esboån av den diffusa belastningen från glesbygden, lantbruket och golfbanan. Trycket på att bygga på området ökar på Esboåns redan tätbebyggda avrinningsområde då antalet invånare ökar. Vid planeringen av markanvändningen ska åmiljön beaktas som en helhet. Då miljön bebyggs rinner allt mera dagvatten i ån, vilket försämrar vattenkvaliteten och förändrar åns livsmiljö. En skyddszonsplan gjordes för åkrarna vid Esboån, Glimsån och Glomsån för att minska den diffusa belastningen från åkrarna. Dagvattnet ska också styras på ett naturligt sätt. På Esboåns avrinningsområde ska sankmarker med flerdubbel verkan byggas, som fungerar som sedimentbassänger, så att dagvattnet och vattnet från täckdikena vid golfbanorna renas innan det rinner ut i vattendragen. Med naturlig vattenbyggnad kan Esboåns vattendrag återupprättas och iståndsättas. Om regleringsdammen i Bodom träsk byggs om till en konstgjord forströskel kan också fiskarna få en förbindelseled. Esboåns fåra ska göras naturlig med grus, stenar och utlopp på de rensade områdena. Ämnesord Esboån, iståndsätta, belastning, mångformighet, skyddszon, skydd Serie Esbo miljöcentrals publikationsserie 5/08 ISSN 1457-7100 Sidor 94 Tryckeri Esbo stad
SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 ESPOONJOEN VALUMA-ALUE 4 2.1 Sijainti ja kuvaus 5 2.2 Maankäyttö 6 2.3 Joet 6 2.4 Hydrologia 7 2.5 Virkistys- ja kulttuurihistorialliset arvot 8 2.6 Espoonjoen tärkeimmät suojeluarvot 8 2.7 Espoonjoen virkistys- ja käyttöarvot 9 2.8 Ongelmat ja haasteet 9 2.8.1 Veden laadun heikentyminen 9 2.8.2 Lajiston ja monimuotoisuuden köyhtyminen 10 2.8.3 Jokiympäristön hyödyntäminen 10 2.8.4 Ilmastonmuutos 10 3. VESISTÖN NYKYTILA 10 3.1 Vesistön tila 10 3.2 Kuormitus 11 3.3 Valuma-alueen järvet ja Espoonlahti 12 3.4 Kaupungistumisen vaikutus vedenlaatuun 17 3.5 Veden laadun seuranta Espoonjoella 18 3.5.1 Vesistötutkimukset vuosina 1999-2007 18 3.6 Suojelukohteet ja arvokkaat luontotyypit Espoonjoen valuma-alueella 22 3.7 Espoonjoen valuma-alueen herkät alueet 24 3.7.1 Espoonjoen pääuoma 24 3.7.2 Glimsån 26 3.7.3 Glomsån 28 3.8 Espoonjoen valuma-alueen uhanalaiset lajit 30 3.8.1 Lepakot 30 3.8.2 Liito-orava 31 3.8.3 Linnut, kovakuoriaiset, kääväkkäät, putkilokasvit, sammallajit, nisäkkäät ja satunnaislajit 35 3.9 Kalasto Espoonjoen vesistössä 37 3.9.1 Jokien ja purojen koskipaikat sekä soveltuvuus taimenelle 40 3.9.2 Vaelluskalojen ongelmia Espoonjoen valuma-alueella 41 4. MERKITTÄVIMMÄT ESPOONJOEN TILAAN VAIKUTTAVAT IHMISTOIMINNASTA PERÄISIN OLEVAT TEKIJÄT 43 4.1 Kuormitus 43 7.1.1 Pistekuormitus 43 7.1.2 Hajakuormitus 43 4.1.2.1 Jätevedet 44 4.1.2.2 Hulevedet 45 4.1.2.3 Golf-kentät 45 4.2 Ympäristön rakentaminen 46 4.3 Vesiympäristön rakentaminen ja käyttö 47 4.4 Vesien säännöstely ja tulvat 47 7.1.1 Espoonjoen sillat 48 7.1.2 Tulvariskialueet 48 4.5 Veden otto 50 4.6 Ilmastonmuutoksen vaikutukset 50 7.1.1 Ilmastonmuutokseen sopeutuminen 51 4.7 Muuta 51 5. ESPOONJOEN SUOJELU JA HOITO 52 4.8 Suojelun tavoitteet 52
6. ESPOONJOEN KUNNOSTUS- JA HOITOSUUNNITELMA 53 7. SUOJELUN JA HOIDON KEINOT 57 7.1 Tavoite 1: Veden laadun parantaminen Espoonjoen valuma-alueella 57 7.1.1 Peltoviljelyn kuormituksen vähentäminen Espoonjoen valuma-alueella: Viljelytekniset toimet 57 7.1.2 Monivaikutteiset kosteikot 57 7.1.3 Suojakaistojen leventäminen ja suojavyöhykkeiden perustaminen 58 7.1.4 Suojavyöhykesuunnitelma 58 7.1.5 Yhteistyö 64 7.1.6 Suositukset järville 64 7.1.7 Suositukset golf-kentille 65 7.2. Tavoite 2: Haja-asutuksen kuormituksen vähentäminen Espoonjoen valuma-alueella 66 7.2.1 Jätevesihuollon parantaminen 66 7.2.2 Huleveden käsittely 67 7.3 Tavoite 3: Maankäytön ja rakentamisen vaikutusten vähentäminen 67 7.3.1 Valuma-alueen maankäyttö ja siihen liittyvät suositukset 67 7.3.1.1 Espoonjoen pääuoma 68 7.3.1.2 Glomsån 72 7.3.1.3 Glimsån 74 7.4 Tavoite 4: Uoman kunnostus ja muotoilu monimuotoisemmaksi ja luonnontilaiseksi 76 7.4.1 Luonnonmukainen kunnostaminen 76 7.4.2 Kalataloudellinen kunnostus 78 7.4.3 Kunnostettavat kohteet Espoonjoen valuma-alueella 79 7.4.4 Padon ennallistaminen ja luonnonmukaisen kalatien rakentaminen 81 7.4.5 Eroosion ehkäiseminen 83 7.5 Tavoite 5: Jokiympäristön säilyttäminen luonnonmukaisena ja virkistysarvon lisääminen 85 7.5.1 Jokiympäristön hoito ja suositukset 85 7.5.2 Polkuverkosto 85 7.6 Tavoite 6: Tutkimustiedon lisääminen lisäselvityksillä ja suunnitelmilla 86 8. JOHTOPÄÄTÖKSET 87 LÄHDELUETTELO 89
1. JOHDANTO Espoonjoen vesistöalue sijaitsee pääosin Espoon kaupungin alueella. Vesistön koillisosa kuuluu Vantaan kaupungille ja Kauniaisten kaupunki sijaitsee lähes kokonaisuudessaan Espoonjoen valumaalueella. Espoonjoki on luonnostaan rehevä ja savisamea joki. Erityispiirteenä joessa ovat siihen laskevat kirkkaat purot, kosket sekä jokivarren arvokkaat luontotyypit, jotka tarjoavat monimuotoiselle lajistolle ainutlaatuisen ympäristön. Espoonjoki latvapuroineen on monimuotoinen ja esteettisesti tärkeä kaupunkirakenteen elementti, joka muodostaa merkittävän viheraluerungon. Espoonjoen vesistöalue on lajistoltaan, luontotyypeiltään, kulttuurihistorialtaan ja virkistysalueena arvokas. Joen ja järvien varrella on haja- ja kaupunkiasutusta ja joen varrella harjoitetaan aktiivista maanviljelyä. Jokea on käytetty vuosien aikana jäte- ja hulevesien purku- ja poisjohtokanavana. Espoonjokea kuormittaa eniten ulkoinen kuormitus haja-asutus- ja maatalousalueilta. Vesistön veden laadun ja ekologisen tilan parantamiseksi hulevesien luonnonmukaisesta hallinnasta on huolehdittava. Myös maatalousalueilla sekä golf-kentillä suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustaminen olisi suositeltavaa. Kaupunki- ja maatalousalueilla vesistöt rehevöityvät, samentuvat, vedenlaatu huononee ja niiden monimuotoisuus vähenee (Wetzel 2001). Veden laatu joessa määräytyy järvien vedenlaadusta, valumaalueella tehdyistä toimenpiteistä ja maankäytöstä sekä ilmasto-oloista (Kalff 2003). Ilmaston lämpeneminen tulee lisäämään rankkasateita, joiden seurauksena kuormitus kasvaa Espoonjoen vesistössä. Toisaalta on odotettavissa pitkiä, kuumia kausia, jolloin jokien ja purojen veden määrä voi olla kaloillekin liian vähäinen. (ACIA 2004). Valuma-alueella tapahtuneet muutokset ovat muuttaneet lähes koko Espoonjoen pääuoman sekä valuma-alueen järvien: Matalajärven, Bodominjärven, Pitkäjärven ja Lippajärven luonnontilan. Espoonjoki luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) keskisuureksi savimaiden joeksi Suomen luontotyyppien selvityksen mukaan (Leka ym. 2008). Pintavesien ekologisen tilan selvityksen mukaan Espoonjoki luokitellaan tyydyttäväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Espoonjokea säännöstellään Bodominjärven padolla. Pato muuttaa joen luonnollista virtausta ja se myös estää kalojen vaelluksen järven latvavesiin (Schilt 2007). Rakentamispaineet kasvavat Espoonjoen valuma-alueella asukasmäärien noustessa. Asuinalueita tiivistetään, uusia asuin- ja palvelualueita kaavoitetaan, teitä ja infrastruktuuria rakennetaan sekä puroja putkitetaan. Tämä uhkaa Espoonjoen luonnon monimuotoisuuden säilymistä sekä jäljelle jääneiden viheralueiden luonnontilaa kulumisen lisääntyessä niiden virkistyskäytön kasvaessa. Viheralueiden hakkuut, niiden pirstoutuminen ja viherkäytävien katkeaminen saattavat monet eliölajit uhanalaisiksi. Myös levittäytyminen uusiin elinympäristöihin estyy (Hughes 2007). Liito-oravien, lepakoiden ja muiden uhanalaisten lajien elintilat ovat jo nyt vähissä. Lisäksi joessa elävät lajit mm. taimen ja nahkiainen kärsivät veden laadun heikkenemisestä sekä uoman muokkauksesta. Vähintään yhtä merkittävää, kuin lajiston uhanalaistuminen, on monien arvokkaiden luontotyyppien harvinaistuminen (Leka ym. 2008). Espoonjoen valuma-alueella on jäljellä muutamia uhanalaisia ja harvinaistuvia lehto- ja korpimetsiä. Vesien tilan kehitys riippuu suurelta osin kaavoituksesta ja ympäristönsuojelutoimista, joita tehdään valuma-alueen ympärillä. Espoonjoki ympäristöineen on kallisarvoinen luonnonvara ja aluetta tulee kaavoituksessa käsitellä yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena. Keskeinen kysymys joen tilan kehityksen kannalta onkin, mitä tehdään sen valuma-alueella. Toimet, joita tehdään joessa ja järvissä täydentävät valuma-alueella tehtäviä ympäristönsuojelutoimia sekä turvaavat vesistön ekologisen tasapainon ja biologisen monimuotoisuuden säilymisen. Vesistöalueen suojelu sekä uoman kunnostaminen luonnontilaisemmaksi mahdollistaisi Espoon viheralueiden kehittämistä maisemallisesti, ekologisesti ja virkistyksellisesti. Suojelun ja kunnostuksen tavoitteena on turvata ja lisätä monimuotoisuutta Espoonjoen valuma-alueella. Tämä vaatii toimia 3
maankäytön suunnittelussa, hulevesien ohjauksessa, maatalouden kuormituksen vähentämisessä sekä uoman kunnostamisessa ja hoidossa. Koska Espoonjoen valuma-alue sijaitsee Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueilla, joen suojelu ja hoito edellyttää kaupunkien ja kaupunkilaisten yhteistyötä. Espoonjoen suojelutoimenpiteiden kehittämiseksi on Espoon ympäristökeskuksen toimeksiannosta tehty Espoonjokea koskeva nykytilanteen raportti, suojelusuunnitelma sekä laadittu kunnostus- ja ennallistamisehdotuksia vesistön laadun parantamiseksi ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Suojelusuunnitelmassa keskitytään Espoonjoen pääuomaan sekä Glimsånin ja Glomsånin tarkasteluun. Espoonjoen peltoalueille tehtiin myös suojavyöhykesuunnitelma. Suojelusuunnitelman tavoitteena on vesistön tilan parantaminen, monimuotoisuuden säilyttäminen sekä etenkin herkkien alueiden huomioonottaminen tulevissa maankäytön suunnitelmissa Espoonjoen valuma-alueella. Suojelusuunnitelma tehtiin harjoittelutyönä osana Espoon kaupungin ympäristökeskuksen vuoden 2008 ympäristöohjelmaa. Suunnitelman apuna käytettiin valuma-alueen järvien ja luontokohteiden selvityksiä, vesistötutkimuksia sekä ilmakuvia ja maastokarttoja. Uutta mittausaineistoa ei kerätty, mutta suojavyöhykeselvitys tehtiin maastossa. 2. ESPOONJOEN VALUMA-ALUE Espoonjoen alueella on tehty viime aikoina useita vesistön kunnostamista käsitteleviä selvityksiä ja tutkimuksia. Espoossa tehtiin pienvesi-inventointi vuonna 1991, jossa pyrittiin selvittämään kattavasti tärkeimpien pienvesien nykytila ja suojelun tarve (Kiirikki 1991). Espoonjoelle tehtiin kunnostussuunnitelma virkistyskäyttöön vuonna 1996 (Hatakka ym. 1996). Espoonjoen valuma-alueen veden laadun seurantaa on tehty vuosittain 60-luvulta asti. Harilainen (2007) teki tulvakartoituksen ja selvitti Espoonjoen ylivirtaamia. Espoon Glimsånille ja Glomsånille tehtiin luonnonarvojen selvitys vuonna 1999 (Vehmaa 2000). Glomsånille on tehty kalastoselvitykset vuosina 2004 ja 2005 (Saura 2004 & 2005). Kalastoselvitys tehtiin Espoonjoelle kesällä 2008 (Janatuinen 2008) ja erikseen myös Muuralanpurolle (Haikonen 2008). Espoonjoen valuma-alueelle tehtiin suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma vuonna 2001 (Penttilä 2001). Pitkäjärvelle on tehty kunnostussuunnitelma vuonna 1998 (Halme & Heitto 1999). Pitkäjärven ja Lippajärven kunnostamisesta on ilmestynyt raportti vesistötutkimuksista vuonna 2000, jossa käsitellään mm. golf-kentän aiheuttamaa kuormitusta (Järvenpää & Piispa 2000). Myöhemmin vuonna 2006 tehtiin toinen kunnostussuunnitelma (Salo & Palomäki 2006) sekä arvio järvien kunnostustoimien vaikutuksista (Salo ym. 2006). Espoon Luukinjärven ja Kalajärven kunnostussuunnitelmat tehtiin vuonna 2000 (Keto 2000). Matalajärvelle tehtiin kunnostussuunnitelma vuonna 2005 sekä kuormitukseen ja kunnostuksen toteutukseen liittyviä selvityksiä 2007 ja 2008 (Karvonen 2007; Seppälä 2007; Barkman 2008; Mykkänen 2008). Träskandan kartanonpuistolle tehtiin luontoselvitys hoito- ja käyttösuunnitelman yhteydessä vuonna 2008. Luontoselvityksiä on myös tehty Kauklahden jokilaaksolle, Nuuksion eteläosalle (Yrjölä ym. 2006), Espoonlahdelle (Helminen ym. 2008) ja Kirkkojärvelle (Yrjölä 2008). Lisäksi uusien asuinalueiden suunnittelun yhteydessä luontoselvityksiä on tehty Pellaksenmäelle (Pimenoff ym. 2007) ja Miilukorpeen (Yrjölä ym. 2005). Näkinmetsään tehtiin selvitys luontoarvoista uuden ratahankkeen (ELVI, Espoo-Lohja-Vihti) suunnittelun yhteydessä (Tiehallinto 2007). 4
2.1 Sijainti ja kuvaus Espoonjoen valuma-alueen kokonaispinta-ala on 132 km 2 (Kuva 1) Valuma-alue sijaitsee pääosin Espoon kaupungin alueella (100 km 2 ) ulottuen kuitenkin Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien puolelle. Järvisyys valuma-alueella on 6 % ja yli hehtaarin kokoisia järviä on 15. Valuma-aluetta rajaavat Vantaanjoen ja lännestä Mankinjoen vesistö. Vesistöä rajaavat lisäksi muutamia pienempi purovesistö, kuten Finnobäcken, Lukupuro ja Monikonpuro. Valuma-alueen pituus on pohjois-eteläsuunnassa 17 km ja leveys itä-länsisuunnassa 14 km. Espoonjokeen laskee suurin osa Espoon keskiosan vesistöistä. Kuva 1. Espoonjoen valuma-alue. 1. Bodominjärvi, 2. Matalajärvi, 3. Pitkäjärvi, 4. Lippajärvi, 5. Luukinjärvi, 6. Kalajärvi, 7. Espoonlahti. 8. Espoonjoki, 9. Glomsån ja 10. Glimsån. Suurimmat järvet ovat Bodominjärvi (410 ha), Vanhankartanon Pitkäjärvi (174 ha), Matalajärvi (71 ha) ja Lippajärvi (58 ha), joiden lisäksi vesistöalueella on neljätoista pienempää järveä tai lampea mm. Luukinjärvi (35 ha) ja Kalajärvi (15 ha). Espoonjoen vedet purkautuvat valuma-alueen pohjoisosista kahden järven kautta: lännestä Bodominjärven läpi Glimsånia pitkin ja idästä Pitkäjärven kautta Glomsånia pitkin. Glimsån ja Glomsån yhtyvät Kirkkojärven painanteessa Espoonjoeksi, josta vedet laskevat Suomenlahteen Kauklahdessa lähellä Espoon ja Kirkkonummen rajaa. (Hämäläinen & Anhava 1981; Halme & Heitto 2000; Harilainen 2007). 5
2.2 Maankäyttö Valuma-alueella on suuret korkeuserot. Alueen länsi- ja pohjoisosa sijaitsevat hyvinkin korkealla merenpinnasta (40-80 m) muuhun valuma-alueeseen verrattuna. Siellä maasto on vaihtelevaa ja maaperä on moreenia ja kalliota. Pellot keskittyvät Röylään sekä suurimpien järvien pohjoispuolisille tasangoille, myös Espoonjokilaaksossa on peltoa. Peltojen maaperä on Espoonjoen alueella pääasiassa aitosavea ja hiesusavea. Paikoin on myös hietasavea, liejusavea ja hietamaita. Bodominjärven ja Pitkäjärven rannoista kolme neljäsosaa on hienorakeista maalajia, mikä aiheuttaa Espoonjoelle luontaisen savisameuden. Valuma-alueesta valtaosa on metsää (64 %). Peltoalan osuus Espoonjoen valumaalueesta on 15 % (Taulukko 1). Peltoalueita on yhteensä noin 20 km 2. (Penttilä 2001). Taulukko 1. Espoonjoen valuma-alueen maankäyttömuotojen jakauma. (Penttilä 2001) Espoonjoen valuma-alueen maankäyttö ha % vesialue 874 6 pelto 1949 15 metsä 8514 64 avosuo 97 1 rakennettu 1803 14 Espoon kaupungin alueella, Espoonjoen valuma-alueella toimii noin 40 aktiiviviljelijää. Vantaan puolella vain muutama yksityinen maanviljelijä harjoittaa maataloutta, sillä Vantaan kaupunki omistaa suurimman osan Espoonjoen vesistöalueen pelloista. Espoossa maanviljelijät harjoittavat enimmäkseen viljan viljelyä. Muutamilla tiloilla viljellään mansikoita. Valuma-alueella on vain yksi hevostalli, mutta muutamilla tiloilla on hevosia. Vantaan puolen pelloilla viljellään heinää ja kukkakasveja. Espoonjoen varrella ei ole karjatiloja. (Penttilä 2001). Espoonjoen valuma-alueella on runsaasti tiheästi rakennettua taajama- ja kerrostaloaluetta (14 %), ja suurelle osaa valuma-alueesta on maankäyttösuunnitelmia. Alueella on myös viemäröimätöntä asutusta. Lippajärven ympäristö ja Pitkäjärven itäpuolinen alue on rakennettu tiiviisti. Valuma-alueen koillisosassa Vantaan puolella Petikon, Variston, Pähkinärinteen ja Askiston alueet ovat myös tiheästi rakennettu. Espoonjoen valuma-alueelle kohdistuu tulevaisuudessa suuri virkistyskäyttöpaine alueen kasvavan asukasmäärän ja ulkoilualueiden lisääntyvän käytön johdosta. Espoon keskuksen alue sekä Kauklahden alue ovat rakennuspaineen alla, joilla asutus tulee tiivistymään. Lisäksi mm. Myllykylään Pellaksenmäelle ja Vesirattaanmäelle ollaan rakentamassa asuinalueita. 2.3 Joet Espoonjoki saa alkunsa kahden joen: Glimsånin ja Glomsånin yhdistyessä Kirkkojärven painanteessa. Kirkkojärven painanteesta joki virtaa Kauklahteen päin Espoon kirkon ohi, asutuksen läpi, Vadetin metsän ja Bensulsin peltojen läpi Lasilaaksoon ja lopulta Espoonlahteen. Espoonjoen pituus on 8 km, Glomsånin 5 km ja Glimsånin 3,5 km. Kauklahdessa joen varrella on tehdasaluetta mm. Lumenen ja Kuusakoski Oy:n tehtaat. Espoonjoen varrelle on rakennettu useita siltoja sekä vilkkaasti liikennöityjä valtateitä. 6
Kirkkojärvi kuivui lähes olemattomiin vuonna 1957, nykyisen Turunväylän (ent. Tarvontie) rakentamisen johdosta. Tällöin perattiin koko Espoojoen pääuoma Turunväylän tulvahaittojen ehkäisyn vuoksi. Ennen tätä järvellä oli kalastettu ja käyty sorsajahdissa. Järveä on käytetty aikoinaan myös tukinuittoon. Espoonjoen aikaisempi nimi on ollut Kirkonkylänjoki eli Kyrkbyån. Samoin Kirkkojärven nimi on ollut Kyrckby Träsk ja myöhemmin vuodesta 1769 eteenpäin Bemböle Träsk. (Paikkala 1992). Lisäksi monia Espoonjoen sivupuroja on perattu ojiksi ja putkitettu pitkiltä matkoilta. Espoonjoen uomaa vaivaa ympäristön rakentaminen: kaupungistuminen, asutuksen tiivistyminen ja viheralueiden pirstoutuminen sekä hulevesien, maatalouden ja liikenteen kuormitus. Espoonjokilaakso on luonnontilaisin Vadetin metsikössä. Metsän puut ja kasvillisuus ovat tärkeitä joen ekologialle, sillä ne varjostavat uomaa ja antavat lajistolle suojaa sekä turvallisen elin- ja ruokailualueen. Glimsån alkaa Pitkäjärven pohjukasta ja laskee Träskandan luonnonsuojelualueen läpi lounaaseen kohti Ingaksen pappilaa ja Jorvia. Tätä osuutta joesta kutsutaan nimellä Kvarnbyån. Turuntien eteläpuolella Glimsån virtaa mutkitellen etelään Glimsin talomuseon viereisen peltoaukean keskellä, jonka jälkeen se saavuttaa Kirkkojärven painanteen. Glomsån alkaa Bodominjärven pohjukasta Oittaan ulkoilukartanon pohjoispuolelta. Yläjuoksusta käytetään nimeä Oitån, ja se virtaa Oitån purolaakson luonnonsuojelualueen läpi laskien Bembölen myllypaikalle. Sieltä joki laskee kaakkoon Kirkkojärven painanteeseen, jossa Glimsån ja Glomsån yhtyvät Espoonjoeksi. Glimsån ja Glomsån purouomat ovat monimuotoisia, mutta joet eivät ole kuitenkaan luonnontilaisia. Glomsånia on perattu Bodominjärven tulvahaittojen vähentämiseksi 1800-luvulla. Glomsånissa on ollut tällöin mylly, jonka läheisyydessä joessa on myös suoritettu pientä perkausta. Espoonjoen valumaalueella on toteutettu valtion avustuksella 1930-1960-luvulla muutamia valtaojien perkauksia, viljelysmaan kuivatusmahdollisuuksien parantamiseksi. (Paikkala 1992). Glomsånia säännöstellään Bodominjärven luusuaan rakennetulla padolla. Vesistön säännöstely ja suoritetut perkaukset vaikuttavat mm. taantuvan taimenen lisääntymiseen. Espoonjoen valuma-alueella on lisäksi lukuisia puroja erilaisten latvahaarojen, kausipurojen ja norojen lisäksi. Puroja ovat mm. Mustalahdenoja (Lambrobäcken), Muuralanpuro, Sänkbäck, Nimetön puro Kirkkojärvellä, Ryssänniitynoja, Pikku-Ryssänoja, Brutubäck, Mustalammen laskupuro, Isosuonpuro, Häklabäcken, Vanhakartanonpuro, Niipperin Myllypuro (sekä lukuisia eri latvahaaroja), Niipperinpuro (sekä lukuisia eri latvahaaroja), Maarinpuro, Lippajärvenpuro, Herukkapuro, Kalajärven laskupuro sekä kaikki Vantaan puolen Pitkäjärveen päätyvät latvapurot. Espoonjoen valuma-alueen pienvesien/virtavesien selvitys valmistuu vuoden 2008 lopussa. Selvityksessä käsitellään myös Espoon puoleisia Espoonjoen vesistön puroja. 2.4 Hydrologia Espoonjoen keskivirtaama on 1,1 m 3 /s. Espoonjoen valuma-alueen kokonaisvalunta oli 390 mm/a vuosien 1995-2005 välisenä ajanjaksona. Sadanta oli tarkastelujaksolla keskimäärin 720 mm/a. Vesistöalueen järvistä Bodominjärveä, Lippajärveä ja Kalajärveä säännöstellään. Espoon vesi aloitti Bodominjärven säännöstelyn vuonna 1965, jolloin Bodominjärveä käytettiin vielä raakavedenottamona. Nykyään Espoon vesi ei enää käytä Bodominjärveä veden hankintaan, mutta säännöstelee järveä kuitenkin alkuperäisen lupapäätöksen mukaisesti (02.01.1965, lupa nro. 158/1965). Espoon vesi pyrkii juoksuttamaan jatkuvasti vähintään 200 300 l/s vettä Bodominjärvestä Glomsåniin. (Harilainen 2007). Talvisin Bodominjärvestä juoksutetaan vettä enemmän, ja alajuoksulla esiintyy virtaveden ekologialle luonnottomia tulvia (Janatuinen, suullinen tiedonanto 2008). 7
2.5 Virkistys- ja kulttuurihistorialliset arvot Espoonjoki ympäristöineen tarjoaa Espoonjoen asukkaille erinomaisia elämyksiä kalastuksen, ulkoilun ja luontoharrastuksen parissa. Yleisiä uimarantoja Espoonjoen valuma-alueella on mm. Oittaalla Bodominjärven rannalla sekä Pitkäjärven rannalla. Uimaveden laatua seurataan säännöllisesti Espoon terveysviranomaisten toimesta. Valuma-alueen järviä ja Espoonjokea latvapuroineen hyödynnetään kalastuksen, veneilyn ja melonnan harrastamiseen. Jokiuoman pieni koko ja vähäiset alivirtaamat kuitenkin rajoittavat joen käyttöä veneillen ja meloen. Matalajärvellä ja Espoonlahden Fiskarsinmäellä on lintutorni. Luontopolkuja on Espoonjoen valumaalueella neljä. Oitån purolaakson luonnonsuojelualueella, Träskandan luonnonsuojelualueella Järvenperässä, Tremanskärrin luontopolku Kalajärven lähistöllä sekä myös osittain Helsingin kaupungin ylläpitämä Luukkaan luontopolku. (espoo.fi/ulkoilu). Viljelymaisemat ovat erittäin tärkeitä tiheään asutulla kaupunkialueella ja niiden säilymistä tulisi turvata. Espoonjoen pääuomassa Bensulsin pellot (Kuva 2), Vanttilan niitty sekä Glimsånin varren pellot ovat tärkeitä avoimen kulttuurimaiseman kannalta. Kuva 2. Espoonjoki virtaa peltojen keskellä Bensulsissa (Pinja Kasvio) Espoonjoen alueella on muutamia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita. Bodominjärven pohjoispuolella on Snettans-Rödskogin maisema-alue, Pitkäjärven ympäristössä on Träskandan kartanoympäristö, Gammelgårdin kylä sekä kulttuurimaisema. Myös Espoon kirkko lähiympäristöineen sekä Glimsin-Lommilan museotaloalue ovat luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi alueiksi. (Penttilä 2001). 2.6 Espoonjoen tärkeimmät suojeluarvot - Sijainti: Espoonjoki saa alkunsa kahdesta suuresta järvestä: Pitkäjärvestä ja Bodominjärvestä. Näiden pohjukoista Glimsån ja Glomsån laskevat Kirkkojärveä kohti, jossa ne yhdistyvät Espoonjoeksi. Espoonjokeen laskee lukuisia puroja ja noroja. Vesistöalue sijaitsee savikkoisella hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä ja virtaa monimuotoisten metsien sekä taajama- ja peltoalueiden läpi Itämereen. Espoonjoki luokitellaan sijainnin ja valuma-alueen koon mukaan 8
erittäin uhanalaiseksi joeksi (CR) Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin perusteella (Leka ym. 2008). - Monimuotoisuus: Espoonjoen vesistön monimuotoisuus johtuu eteläisestä sijainnista, erilaisten luontotyyppien ja pienilmastojen vaihtelevuudesta sekä pienipiirteisyydestä. Espoonjoen varrella on valtakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaita luontokohteita sekä luonnonsuojelualueita. Uhanalaisia, harvinaisia ja erittäin monimuotoisia luontotyyppejä löytyy Espoonjoen vesistön jokilaaksoista ja puronvarsilta. Valuma-alueen varrelta on tunnistettu myös monta Suomessa uhanalaiseksi luokiteltua kasvi-, hyönteis-, kala- ja sienilajia sekä EU:n lintu- tai luontodirektiivissä luokiteltuja tärkeitä lajeja. Muun muassa Espoonjoen suistossa esiintyy erittäin uhanalaista meriuposkuoriaista. Monet lajit käyttävät hyväksi jokiympäristöä liikkumiseen ja lisääntymiseen. - Espoonjoen valuma-alueen laajuus ja pienvesistöjen runsaus: Espoonjokeen ja järviin laskee useita puroja, noroja ja ojia alueen järvistä ja lähteistä. Vesistöt sekä joen varrella sijaitsevat suojaisat metsät ja aukeat niityt luovat jokiympäristölle mahdollisuuden palvella jokiympäristöstä riippuvaisten eliölajien liikkumista ja lisääntymistä. - Maisemalliset arvot: Koskialueet rehevien lehtometsien kätköissä, lähes neitseelliset purolaaksot taajamien lähettyvillä, mutkittelevat purouomat ja alavilla niityillä hitaasti virtaavat jokiuomat vaihtelevat mosaiikkimaisesti, mikä luo Espoonjoelle vaikuttavan maisemallisen kokonaisuuden. Avoimet viljelymaat Espoonjoen ympäristössä ovat arvokkaita kulttuurimaisemia. - Kulttuuriset arvot: Espoonjoen alueella on muutamia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita, kuten Snettans-Rödskogin alue, Träskandan kartanopuisto, Espoon kirkko lähiympäristöineen sekä Glimsin-Lommilan museotaloalue. 2.7 Espoonjoen virkistys- ja käyttöarvot - Ulkoilukohteena: Espoon asukkaat käyttävät Espoonjoen vartta lähiulkoilukohteena pyöräillen, kävellen ja ylivirtaama-aikoina kanootilla retkeillen. Alajuoksulla asukkaat liikkuvat joessa myös veneillen. - Luonnonharrastuksen kohteena: Espoonjoen vesistössä esiintyy särkikaloja ja lohikaloja. Espoonjoen valuma-alueella elää lepakkoyhdyskuntia ja alueella on useita lintujen pesimä- ja elinalueita. - Nähtävyyskohteena: Espoonjoen valuma-alueen luonnontilaiset ja monimuotoiset metsäalueet mm. jokilaaksoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä aukeat peltomaisemat, kosket ja meanderoiva jokiuoma tarjoavat upeita nähtävyyksiä Espoon asukkaille. 2.8 Ongelmat ja haasteet 2.8.1 Veden laadun heikentyminen - Suojavyöhykkeiden ja -kaistojen puute pelloilla, mikä lisää ravinteiden ja kiintoaineen kulkeutumista vesistöön. Nämä aiheuttavat veden laadun huonontumista ja rehevöitymistä. - Kaupunkirakenteen tiivistyminen ja kaavoittaminen lähelle Espoonjokea sekä siihen laskevia puroja. Rakentaminen muuttaa joen hydrologiaa ja vähentää monimuotoisuutta. 9
- Hulevesien lisääntyminen ja niiden aiheuttama veden laadun heikentyminen ja hajakuormituksen kasvu joessa sekä järvissä. - Teiden rakentaminen ja liikenteen kasvu joen ja järvien läheisyydessä, mikä lisää likaisten hulevesien sekä erilaisten yhdisteiden ja myrkkyjen määriä vesistössä 2.8.2 Lajiston ja monimuotoisuuden köyhtyminen - Uhanalaisten ja harvinaisten lajien häiriintyminen ja häviäminen rakentamisen johdosta. - Kalojen ja muun lajiston liikkumisen vaikeuttaminen. Rakentamisen yhteydessä ojia ja puroja putkitetaan pitkiltä matkoilta ja putkiin asennetaan ristikoita. Nämä muodostuvat kulkuesteeksi lajistolle. Lisäksi pato Bodominjärven luusuassa on lähes täydellinen vaelluseste lajistolle. - Jokiuoman liika muokkaaminen. Aiemmasta maankäytöstä, ennen kaikkea Kirkkojärven kuivaamisesta, purojen ja joen perkaamisesta sekä peltojen lannoituksesta johtuen melko laajat osat Espoonjoen varresta poikkeavat nykyään paljon luonnontilaisesta joesta. - Joen ekologialle ja hydrologialle tärkeiden jokeen kaatuneiden puiden kerääminen sekä maastossa puiden hakkuu. 2.8.3 Jokiympäristön hyödyntäminen - Polkujen kuluminen ja leviäminen luonnontilaisissa metsissä, sekä uusien polkujen muodostuminen ja rakentaminen. Maaston kuluminen jokilaaksossa lisää jokiuomaan valuvan kiintoaineksen määrää ja kuormittaa jokea. Suurimpien polkujen rakentamisen yhteydessä poistetaan joen ekologialle arvokkaita puita ja pensaita sekä lisätään mm. valaisimia, jotka häiritsevät lajien erityisesti lepakoiden liikkumista. - Espoonjokea tai toisia käyttäjiä arvostamattomien käyttäjien lisääntyminen, mikä lisää mm. uoman roskaantumista. - Veden otto mm. golf-kentille sekä viljelyalueille on kuivattanut ja vähentänyt merkittävästi veden virtaamaa puroissa ja joissa muutamina vuosina. - Monimuotoisten ja maisemallisesti arvokkaiden alueiden häviäminen valuma-alueelta rakentamisen ja virkistyskäytön lisääntymisen johdosta. 2.8.4 Ilmastonmuutos - Ilmastonmuutoksesta johtuva lämpeneminen ja sateiden runsastuminen tulee lisäämään joen ylivirtaamaa ja tulvintaa, mikä lisää jokeen huuhtoutuvaa ravinne- ja kiintoainemäärää. Lisäksi Espoonjoen vesistön ekologia tulee muuttumaan vesien lämpenemisen myötä. Kesäiset kuivuusjaksot tulevat lisäämään alivirtaamatilanteita. 3.1 Vesistön tila 3. VESISTÖN NYKYTILA Espoonjoki on maaperäolosuhteidensa vuoksi luonnostaan savisamea ja melko rehevä vesistö. Espoonjoen latvapuroilla jokivesi on ympäri vuoden kirkasta, vähäravinteista, mutta humuksen sävyttämää. Lisäksi Espoonjoen pääuomaan laskee muutamia lähdevaikutteisia puroja, joissa vesi säilyy miltei värittömänä. Joen virratessa kohti Suomenlahtea peltojen ja rakennetun alueen halki vesi samenee, jolloin varsinainen Espoonjoki pysyy sameana suurimman osan vuodesta. (Hatakka ym 1996). 10
Jokisuulla vesi on runsasravinteista ja hyvinkin sameaa (Erkkilä 2007). Erityisesti tulva-aikoina (syksyisin, leutoina talvina ja keväisin) savisamennus on voimakkainta, sillä valuma-alueen pelloilta huuhtoutuu maa-ainesta jokeen. Kiintoaineen lisäksi jokeen valuu ravinteita, etenkin fosforia, mutta myös typpeä. (Huuhko 2006; Erkkilä 2007). Espoossa kuormitus lisääntyi huomattavasti 60- ja 70-luvuilla asukasmäärien ja jätevesimäärän kasvaessa. Puhdistamojen teho ei ollut riittävä ja usein jätevedet johdettiin suoraan vesistöihin (Hämäläinen & Anhava 1981). Rehevöityminen on ollut Espoonjoen suurin ongelma, ja joessa näkyi 1990-luvulla myös Pitkäjärven ja Bodominjärven välttävä veden laatu (Vuori-Malmberg & Hämäläinen- Tyynilä 1992). Haja-asutuksen kuormitus on Espoonjoen valuma-alueella edelleen merkittävää ja vesistöalueen eteläosat kärsivät tiiviisti rakennetuilla alueilla hulevesien tuomasta kuormituksesta. Valuma-alueelta huuhtoutuvat hulevedet heikentävät Espoonjoen veden laatua, kun hulevedet johdetaan suoraan vesistöön, eikä sadevesien imeytyskenttiä tai kosteikkopainanteita ole käytössä. Espoonjoen valuma-alueen maankäyttö ja kasvillisuus vaikuttavat huuhtoutuvaan orgaanisen aineksen määrään, maaperän eroosioherkkyyteen sekä ravinteiden pidättymiseen kasvustoon (Wetzel 2001). Espoonjoen vesistöalueen eroosioherkkyys vaihtelee kohtalaisesta suureen. Varsinkin alueen pohjois- ja länsiosissa pellot ovat eroosioherkkiä. Monien purojen ja ojien penkoilta löytyy myös sortumia. (Penttilä 2001). Vuoden 1994-1997 käyttökelpoisuusluokittelussa, vesistön tila Espoon pääuomassa oli välttävä kuten myös vuosina 2000-2003 (Uudenmaan ympäristökeskus 1997 & 2003). Espoonjoen pääuoma sekä Glimsån luokiteltiin Uudenmaan pintavesien ekologisessa luokittelussa vuonna 2008 tyydyttäväksi ja Glomsån arvioitiin hyväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Veden laatu on hieman parantunut 1990-luvun tilanteesta. Kuitenkin Espoonjoki kärsii jatkuvasta hajakuormituksesta. (Hatakka ym. 1996; Erkkilä 2007). 3.2 Kuormitus Ihmisen toiminta heikentää Espoonjoen vesistön tilaa aiheuttamalla luonnonolosuhteista poikkeavia ainevirtoja ja lämpökuormitusta vesiin tai muuttamalla vesistöjen hydrologisia olosuhteita. Vesistöä haitallisesti muuttavia ainevirtaamia ovat kiintoaineet, happea kuluttavat, rehevöittävät (typpi, fosfori), happamoittavat ja myrkylliset aineet (Kalff 2003). Suomen vesistöt ovat yleisesti herkkiä kuormitukselle, joka johtuu mm. järvien mataluudesta, pienestä vesitilavuudesta ja pitkästä talvesta, jolloin jään alle saattaa muodostua huonot happiolosuhteet (www.ymparisto.fi). Vesien mukana kulkevien kuormittavien aineiden määriin vaikuttavat vuodenajat. Sade- ja sulamisveden imeytyminen maaperään on vähäistä talvisin ja keväällä sulamisaikana seuraa tulvimista ja aineiden liikkeelle lähtöä. Välittömän ympäristön epäpuhtaudet liikenteestä, lämmityksestä ja teollisuudesta ja lisäksi kauempaa levinneet, ilmassa lumihiutaleisiin sitoutuneet epäpuhtaudet varastoituvat lumeen, jotka sulamisen yhteydessä päätyvät vesistöön (Marsalek ym. 2003). Ylivirtaama-aikana vesiin huuhtoutuu arviolta puolet valuma-alueen vuosikuormasta. Kesällä valumavesien kuormituspiikkejä voi esiintyä rankkasateiden sekä pitkien sadeaikojen seurauksena. Syksyllä sateet aiheuttavat toisen kuormituspiikin. (Kalff 2003; Erkkilä 2007). Talviaikainen kuormitus koostuu pääosin 60 %:sti hulevesikuormituksesta (Marsalek ym. 2003). Ilmaston lämpeneminen on lisännyt huomattavasti talviaikaista valuntaa sekä hajakuormitusta (ACIA 2004). Espoonjoen valuma-alueen valumavedet ja kuormitus tulevat hajanaisen pintavalunnan mukana jokeen ja ovat siksi vaikeasti hallittavia. Suurin kuormitus tulee pelloilta, haja-asutuksesta sekä golfkentiltä (Erkkilä 2007). Jätevesien kuormitus on yleensä melko tasaista ympäri vuoden (Kämpe 2007). Yhä laajeneva asfaltointi, sekä asutus ja teollisuustonttien sadevesiviemäröinti Espoossa ja naapurikunnissa, 11
ovat tuoneet uudenlaisia ongelmia vesistöalueelle. Suurten alueiden sadevedet johdetaan sadevesiviemäreiden kautta puroihin ja ojiin, mikä saattaa pahentaa tulvatilannetta. Lisäksi tiealueet kuormittavat huomattavasti vesistöjä etenkin noin 5 metrin levyisellä lähialueella. Kemikaalien ja materiaalin kasaantuminen tieympäristöön on suurta talvisin, mikä johtuu lämmityksestä, autonmoottoreiden heikommasta toiminnasta sekä liukkaudentorjuntaan käytetyistä aineista. Sulamisvesien mukana tiesuola päätyy vesistöön ja se edistää mm. raskasmetallien liikkeellelähtöä. Suola ei sellaisenaan ole välttämättä eliöille myrkyllinen, mutta voimakas suolapitoisuus yhdessä muiden myrkyllisten aineiden kanssa aiheuttaa eliöille shokkivaikutuksen. (Niemelä ym. 2004). Espoonjokeen kohdistuva pistekuormitus on vähäistä (Erkkilä 2007). Myös ilmalaskeuma kuormittaa Espoonjoen vesistöä. Ilmalaskeuman suuruuteen vaikuttaa kaukokulkeutumisen lisäksi lähialueiden maankäyttömuodoista aiheutuvat päästöt ilmaan. Esimerkiksi Etelä-Suomessa ilmalaskeumana suoraan järviin kohdistuva vuosittainen ravinnekuormitus on fosforin osalta 31 kg ha/a ja typen osalta 1001 kg ha/a (Vuorenmaa ym. 2002). Ilmalaskeuman vaikutus typpikuormitukseen on merkittävä etenkin vilkkaasti liikennöityjen moottoriteiden läheisyydessä Espoonjoella ja Glomsånilla. 3.4 Valuma-alueen järvet ja Espoonlahti Pitkäjärvi Pitkäjärvi (Kuva 3) sijaitsee peltojen ja runsaan asutuksen ympäröimänä Espoon ja Vantaan rajalla. Järvi saa vetensä pääosin muutaman puron kautta, joista merkittävimmät ovat Vanhankartanonpuro, Hämeenkylänpuro ja Lippajärvenpuro. Lisäksi järveen laskee useita pieniä puroja: Ronikonpuro, Räfskilsbäcken, Nepperinpuro, Österbäckinpuro ja Kulmaoja. Pitkäjärvestä vedet laskevat Kvarnbyån ja Glimsånin kautta Espoonjokeen ja siitä edelleen Espoonlahteen. Pitkäjärvi on viisi kilometriä pitkä ja suhteellisen matala järvi, ja sen keskisyvyys on 2,9 m. Järvi on pinta-alaltaan 174 ha. (Järvenpää & Piispa 2001). Kuva 3. Pitkäjärvi (Espoon ympäristökeskus) Järvi on luontaisesti rehevä ja ruskeavetinen järvi, sillä valuma-alueen savipitoisesta maasta on liuennut ravinteita veteen. Kiintoaine- ja sameusarvot ovat yleisesti erittäin korkeita (Salo & Palomäki 2006). Maatalous ja asutus ovat rehevöittäneet järveä jo 1700-1800-luvulta asti. Pitkäjärven ongelmana on voimakas rehevöityminen, jonka taustalla ovat hajakuormitus sekä järven sisäinen kuormitus. Rehevyys aiheuttaa järvessä happiongelmia ja ajoittain sinilevien massaesiintymiä. Järvi on osaksi umpeenkasvanut. Kokonaisfosfori-, kokonaistyppi- ja klorofyllipitoisuudet ovat voimakkaasti rehevöityneen järven luokkaa. Myös sähkönjohtavuus ilmentää hajakuormitusta (Erkkilä 2007). Järven rehevyystasoa säätelee ensisijaisesti fosfori. Pitkäjärvellä ei ole varsinaisia pistekuormituslähteitä. Merkittävimmät hajakuormituslähteet ovat peltoviljely, haja-asutus sekä Ringside-golfkenttä. Järveen tuleva fosfori-kuorma on 8,1 kiloa vuorokaudessa ja vuosikuorma 2960 kg. Tähän lukuun sisältyy myös sisäinen kuormitus. Pitkäjärven sallittava kuorma on 520 kg fosforia vuodessa (1,4 kg/vrk), vaarallinen kuorma on noin 1050 kg vuodessa (2,9 kg/vrk). Nykyinen fosforikuorma ylittää vaarallisen kuormituksen laskentatavasta riippuen 2-3 -kertaisesti. (Salo & Palomäki 2006). Pitkäjärveen laskevien purojen kokonaisfosforikuorma jakautui vuonna 2001 suurimmaksi osaksi Hämeenkylänpuron (1,90 kg P/d) ja Vanhankartanonpuron (1,50 kg P/d) osalle. Muiden purojen yhteenlaskettu osuus kokonaisfosforikuormasta on alle neljännes. Viimeisimmässä pintavesien 12
ekologisessa luokittelussa Pitkäjärvi luokiteltiin veden laadultaan tyydyttäväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Edellisten vuosien 1994-2003 käyttökelpoisuusluokitteluissa Pitkäjärven veden laatu oli välttävä (Uudenmaan ympäristökeskus 1997, 2000 & 2003). Pitkäjärven tilaa on seurattu 1960-luvulta asti ja ensimmäisiä suunnitelmia järven tilan parantamiseksi tehtiin 1970-luvun alussa. Järveä ilmastettiin vuosina 1975-1987. Hapetus aloitettiin uudelleen 10 vuoden tauon jälkeen ja se kuuluu edelleen järven hoitotoimenpiteisiin. Hapetuksen ansiosta talviaikainen happitilanne on parantunut sikäli, että happipitoisuus säilyy nykyään kohtuullisena pidemmälle talveen. Järvellä on suoritettu tehokalastuksia muutamina vuosina, joiden avulla sisäistä kuormitusta on pyritty vähentämään. (Salo & Palomäki 2006). Bodominjärvi Bodominjärvi on Espoon suurin järvi, ja se sijaitsee Keski-Espoossa. Järvi laskee Oitvikenin kautta Oittånia ja Glomsånia pitkin Espoonjokeen. Järven maksimisyvyys on 13 metriä. Keskisyvyys järvessä on noin 6 metriä. Bodominjärven rannalla on uimaranta, kaksi golfkenttää ja virkistysalue. Järvi sijaitsee Turunväylän ja Kehä III:sen risteyksen läheisyydessä. Järveä kuormittavia tekijöitä ovat järven valuma-alueen pellot, haja-asutus ja golfkentät. Bodominjärveen laskee pohjoispuolelta Maarinpuro, Luukinjärvestä Häklabäcken sekä purot Matalajärvestä ja Myllyjärvestä (Myllypuro). Maarinpuro tuo pelloilta kulkeutuvaa ravinnekuormaa Bodominjärveen. Luukinjärvestä laskeva Häklabäcken meanderoi metsän siimeksessä haja-asutusalueen läpi yläosillaan. Vain muutama piha ulottuu puron uomaan asti. Edetessään puro sivuaa pienen suon reunan, laskee pitkän laajan peltoalueen läpi lopulta Bodominjärveen. Kuormittavia tekijöitä tämän puron reunalla ovat pari hevostallia, haja-asutusalue, tie ja pellot. Häklabäcken ja Maarinpuro ovat reheviä purovesiä. Ravinne- ja bakteeripitoisuuksien osalta puroja vaivaa hajakuormitus. Maarinpuron tuoma kuormitus on yleensä keväisin huomattavasti suurempi (vuonna 2001; 2,25 kg P/d) kuin Häklabäckenin (1,75 kg P/d). Muina aikoina kuormitusmäärät pysyvät lähes samalla tasolla. Fosfori on ensisijainen rehevyyden säätelijä Bodominjärvessä. (Huuhko 2003). Keskikokoisella Bodominjärvellä kuormituksen sietokyky on parempi kuin pienillä järvillä. Järven ravinnepitoisuudet ilmentävät runsasravinteisuutta ja keskikesän klorofylli-a-pitoisuus sekä kasviplanktonin biomassa ilmentävät rehevöitymistä. Keskikesällä ph nousee korkealle, mikä ilmentää perustuotannon kasvua. Happipitoisuus on heikkoa lopputalvella sekä keskikesällä syvännealueella pohjanläheisessä kerroksessa. Kokonaisfosforipitoisuuksien ja -typpipitoisuuksien mukaan järvi on rehevä, mutta pitoisuudet ovat yleisesti hieman pienempiä verrattuna Pitkäjärveen. Korkeat sameus- ja väriarvot johtuvat pelloilta huuhtoutuvasta savisamennuksesta. Myös sähkönjohtavuusarvot pysyvät korkeina. Veden hygieeninen laatu on yleisesti hyvä. (Kukkonen 2001; Huuhko 2002, 2003, 2005 & 2006; Ihalainen 2004; Erkkilä 2007) Uudenmaan pintavesien ekologisen tilan luokittelussa Bodominjärvi luokiteltiin hyväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Edellisten vuosien 1994-2003 vesien käyttökelpoisuusarvioinneissa vesistön tila oli tyydyttävä (Uudenmaan ympäristökeskus 1997, 2000 & 2003). Järven tila on kohentunut viime vuosikymmenen aikana (Erkkilä 2007). Bodominjärvessä on paljon särkikaloja: särkeä, lahnaa, pasuria, salakkaa jne. Bodominjärvessä on esiintynyt luontaisesti ankeriasta, mutta järven luusuassa sijaitseva pato estää nykyisin ankeriaan sekä muiden vaelluskalojen kulun. Järveen on istutettu mm. siikaa, kirjolohta ja ankeriasta. Espoon vesi säännöstelee veden pintaa järvessä. Järven luusuasta laskee Oitån, joka on osin rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. (Kamppi 1990; Paikkala 1992; Salo ym. 2006). 13
Lippajärvi Lippajärvi (Kuva 4) on lähes kauttaaltaan asutuksen ympäröimä järvi. Lippajärven vedet laskevat Pitkäjärveen. Lippajärvi on matala, keskisyvyyden ollen 2,3 m. Pinta-ala on 57 hehtaaria. Järveen laskee kolme puroa. Järven vedenkorkeutta on säännöstelty vuodesta 1972 lähtien. Lippajärvi on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualuetta, kuten myös rannalla sijaitseva Tamminiemen alue. Lippajärven ongelmana on rehevöityminen ja järvessä on esiintynyt happiongelmia. Nämä johtuvat pääosin asutuksen jätevesien vaikutuksesta ennen kunnallisen vesihuoltoverkoston rakentamista. 1970- luvulta järveä on alettu kunnostaa. (Salo ym. 2006). Järven alusvettä juoksutettiin pois pyrittäessä alusveden parempaan happitilaan. Järven ilmastus aloitettiin vuonna 1986. Hoitokalastusta särkikalakantojen harventamiseksi on tehty vuosina 1994-1997 sekä vuosina 2001-2004. Lippajärveä on hapetettu kesästä 2001 asti. Rehevyyden haitat ovat ilmeisiä. Pohjasedimentti on hyvin kuormittunut, mikä on johtanut hapenvajaukseen kerrostuneisuuden aikoina. Lippajärven happipitoisuus on heikommillaan lopputalvisin ennen jäiden lähtöä. Alusveden happipitoisuuden heikentyessä fosfori liukenee sedimentistä ja ravinteet päätyvät tuulen sekoittavan vaikutuksen johdosta tuottavaan vesikerrokseen, mikä edesauttaa leväkukintojen syntymistä. (Salo ym. 2006). Järvessä on korkeat ravinne- ja klorofyllipitoisuudet. Humuspitoisuus on alhaisempi kuin Pitkäjärvessä. Järviveden ravinnepitoisuudet ja levien (chl-a) määrä sekä sähkönjohtavuus ilmentävät voimakasta rehevöitymistä. (Erkkilä 2007) Lippajärvi on ravinnetasoltaan runsasravinteinen järvi. Vuoden 2000-2003 käyttökelpoisuusluokitteluissa Lippajärven veden laatu oli välttävä (Uudenmaan ympäristökeskus 2003). Uudenmaan pintavesien ekologisessa luokittelussa Lippajärvi on luokiteltu huonoksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Lippajärvelle ei ole tehty varsinaisia hajakuormitusselvityksiä. Valuma-alueella ei ole pistekuormittajia ja maatalous on hävinnyt järven läheisyydestä kaupungistumisen myötä. Asutus on liitetty viemäriverkkoon. Lippajärven kuormitus koostuu luonnonkuormasta, rakennetuilta alueilta kertyvien valumavesien sisältämästä kuormasta sekä laskeumasta. (Järvenpää & Piispa 2000) Kuva 4. Lippajärvi (Aki Janatuinen) Matalajärvi Matalajärvi (Kuva 5) sijaitsee Espoonjoen pohjoispuolella Bodominjärven itäpuolella, jonne Matalajärven vesi virtaa. Järveen laskee useita ojia viereisiltä peltoalueilta. Järvessä pesii runsas vesi- ja rantalinnusto. Järvi toimii tärkeänä lintujen muuttoaikaisena levähdyspaikkana. Matalajärven tärkeiden luontoarvojen johdosta järvi ranta-alueineen ja järven luoteispuolinen lehtoalue kuuluvat Natura 2000- verkostoon. Järvestä on havaittu valtakunnallisesti vaarantuneeksi luokiteltua luontodirektiivin tiukasti suojelemaa hentonäkinruohoa (Najas tenuissima) ja silmälläpidettäväksi luokiteltua jouhivitaa (Potamogeton rutilus). Espoon Vesi säännöstelee Bodominjärveä säännöstelypadolla, mikä vaikuttaa osaltaan myös Matalajärveen. Matalajärven vedenkorkeutta säätelee sen laskupurossa oleva pohjapato (Karvonen 2007). Matalajärven pinta-ala on 62 ha (n. 71 ha vuonna 1991) ja maksimisyvyys ainoastaan 1,3 m. Järven keskisyvyys on 0,9 m. Järvi on luontaisesti rehevä, mutta hajakuormituksen ja sisäisen kuormituksen 14
johdosta järvi on muuttunut hypertrofiseksi, eli ylireheväksi. Rehevyydestä huolimatta järvi on kirkasvetinen, ilmeisesti lähteisyydestä johtuen (Barkman 2008). Maankäyttö Matalajärven ympärillä on tehokasta ja 75 % maa-alasta on ihmistoiminnan vaikutuksen alaisena. Järven läheisyydessä toimii golf-kenttä ja järven ympäristössä harjoitetaan maataloutta. Maatalous on järven suurin yksittäinen kuormittaja fosforin (42 %) ja typen (30 %) osalta. Kättbäcken ja golfkentältä tuleva puro tuovat Matalajärveen eniten ravinteita. Voimakkaan ulkoisen kuormituksen seurauksen järvi on viime Kuva 5. Matalajärvi (Tia Lähteenmäki) vuosikymmenien aikana mataloitunut ja kasvanut umpeen reunoiltaan. Runsasravinteisuus on johtanut karvalehden voimakkaaseen kasvuun vuoden 2000 jälkeen. Fosforikuormitus on yli kolminkertaista kriittiseen kuormitukseen verrattuna (n. 240 kg/a). Matalajärvessä todetaan myös korkeita sulfaattipitoisuuksia, jotka ovat peräisin hulevesistä. Myös maaperää on epäilty yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi (Seppälä 2007). Typen kokonaiskuormitus on noin 2900 kg/a. Maatalous on yksittäinen kuormittaja sekä fosforin (42 %) että typen (30 %) osalta. Vuoden 2000-2003 käyttökelpoisuusluokitteluissa Matalajärven veden laatu oli välttävä (Uudenmaan ympäristökeskus 2003). Viimeisimmässä Uudenmaan ympäristökeskuksen pintavesien ekologisessa luokittelussa järvi luokiteltiin tyydyttäväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Matalajärven suuri sähköjohtavuus johtuu korkeista metalli-, fosfori ja kloridipitoisuuksista. (Karvonen 2007). Matalajärven sedimentti sisältää runsaasti fosforia, joka ylläpitää sisäistä kuormitusta (Mykkänen 2008). Matalajärvessä on todettu useasti happiongelmia. Huonoon happitilanteeseen vaikuttavat mm. järven mataluus ja ulkoinen ja sisäinen kuormitus. Matalajärvi on sisäisen ja ulkoisen kuormituksen kierteessä, josta pois pääsy vaatisi ulkoisen kuormituksen merkittävää vähentämistä nykyhetkestä. Järvessä on tehty talvisin hapetusta ja kesäisin järvestä on poistettu karvalehteä. (Karvonen 2007). Luukinjärvi Järvi sijaitsee Luukin alueella, ja on pinta-alaltaan 0,39 km 2. Luukinjärven syvin kohta on 4,8 m ja keskisyvyys vain 1,6 m. Järven luusuasta vesi laskee Lukupuron kautta Bodominjärveen. Järveen kohdistuu suuri virkistyskäyttöpaine, sillä järven rannalla sijaitsee paljon kesäasutusta, uimaranta ja kesäsiirtola. Hajakuormitusta tulee järveä ympäröivästä asutuksesta sekä järven koillisosan valumaalueella olevalta peltoalueelta. Luukinjärvi on runsasravinteinen, humusvetinen ja mesotrofinen järvi. Veden väriarvo on järvessä korkea. Järvi on voimakkaasti rehevöitynyt ja kesäisin pohjanläheiset vesikerrokset kärsivät hapen puutteesta. Ongelma kärjistyy talvisin, jolloin happi saattaa loppua kokonaan sedimentin yläpuolisesta kerroksesta. (Keto 2000). Viimeisimmässä pintavesien ekologisessa luokittelussa Luukinjärvi luokiteltiin tyydyttäväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Kasviplanktonin kokonaisbiomassa on suuri ja limalevä dominoi lajistoa. Järven pohjois- ja koillisosissa kasvillisuus aiheuttaa umpeenkasvua ja pensoittumista. Luukinjärven ranta-asutukselle olisi hyvä saada kiinteistöjen ja saunarakennusten pesuvesien maasuodatus sakokaivojen lisäksi. Nykyisin järven kuntoa parannetaan ilmastuksella ja vesikasvillisuuden poistamisella. Lisäksi ulkoista kuormitusta pyritään vähentämään. (Keto 2000). 15
Kalajärvi Kalajärvi sijaitsee Röylässä ja on pinta-alaltaan 14,7 ha. Järvi on pieni ja matala: sen suurin syvyys on 2 m ja keskisyvyys 1,2 m. Kalajärven rantaviivan pituus on 2,1 km, josta 75 % on rakennettua asutusaluetta. (Keto 2000). Kalajärveen ei tule laskuojia eikä puroja. Järven vesi virtaa Pitkäjärveen Niperbäckenin kautta, joka vaihtuu Vanhakartanonpuroksi ennen Pitkäjärveä. Järven eteläpäässä on luonnonsuojelualueeksi rauhoitettu suoalue. Järvi on suhteellisen karu ja kasvillisuutta on vähän. Kalajärveä on vaivannut happamoituminen (ph 6,5) 1980-luvulta 1990-luvulle asti. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että happamoituminen on lähes pysähtynyt. Kalajärvessä on esiintynyt ajoittain talviaikaisia hapenvajauksia pohjanläheisissä kerroksissa (Keto 2000). Uudenmaan ympäristökeskuksen pintavesien ekologisen tilan luokittelussa Kalajärvi luokiteltiin tyydyttäväksi (Uudenmaan ympäristökeskus 2008). Kalajärveen on istutettu hauenpoikasia 1990-luvulla ja rapua kaksi kertaa, viimeksi vuonna 1997. Rapukantaan vaikuttaa veden huono laatu (ph:n sietoraja ravulla 6,0-6,5) ja minkin saalistuspaine, joiden johdosta rapukanta on vähentynyt voimakkaasti. (Keto 2000). Espoonlahti Espoonlahti on pitkä ja kapea merenlahti Kirkkonummen ja Espoon rajalla. Lahden vesi on pohjukassa lähes makeaa ja kauempana saaristossa heikosti suolaista murtovettä. Lahteen laskee neljä pientä jokea, joista yksi on sameavetinen Espoonjoki (Kuva 6). Espoonjoki kuormittaa Espoonlahtea merkittävästi. (Helminen ym. 2008). Espoonlahden talviaikainen happitilanne on pohjan läheisissä kerroksissa parantunut erityisesti 1980-luvulta lähtien. Pintavedessä on mitattu toisinaan korkeita hapen kyllästysasteen arvoja, mikä viittaa voimakkaaseen tuotantoon pintavedessä. Kuitenkin klorofyllipitoisuus on ollut lähiaikoina edellisvuosiin verrattuna matalampi, mikä on parantanut yleistä levätilannetta. Kokonaisfosforin määrä vedessä näyttäisi vähentyneen välillä 1971-2007. Muutamina vuosina syvemmissä vesikerroksissa fosforin määrä on noussut, mikä on mahdollisesti johtunut fosforin vapautumisesta pohjasta. Pintaveden kokonaistyppi on laskenut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana (1971-2007). Lisäksi veden sameusarvo on laskenut. Käyttökelpoisuusluokituksessa Espoonlahden veden laatu oli vuosina 1994-2000 välttävä. Vuosina 2000-2003 veden laatu oli käyttökelpoisuus luokituksessa tyydyttävä (Uudenmaan ympäristökeskus 1997, 2000 & 2003). Kuva 6. Rehevissä vesissä viihtyviä pystykeiholehtiä ruskeavetisen Espoonjoen suistoalueella (Pinja Kasvio) 16