Selvitys vammaispalveluista Pohjois-Suomessa Kuntakartoituksen yhteenveto 2009
Selvitys vammaispalveluista Pohjois-Suomessa Kuntakartoituksen yhteenveto 2009 Maarit Kinnunen Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö -hanke (2007 2009)
Kinnunen, Maarit 2009. Selvitys vammaispalveluista Pohjois-Suomessa. Kuntakartoituksen yhteenveto. Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö -hanke VASKI. TIIVISTELMÄ Tämä selvitys toteutettiin Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikön valmisteluhankkeessa. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli selvittää vammais- ja kehitysvammatyön nykytila sekä kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa. Selvitys perustuu webropol-kyselyyn, mikä toteutettiin vuoden 2008 alussa ja se suunnattiin Pohjois- Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin kuntien perusturvajohtajille sekä vammaispalvelujen viranhaltijoille. Pohjois-Pohjanmaan ja Vaalan kunnista vastauksia saatiin 36/36. Lapin alueelta vastauksia saatiin yhteensä 16/21 kunnasta. Kainuun maakunnan alueelta vastauksia palautui 11/12. Kyselyssä kartoitettiin vammaispalvelujen, kehitysvammaisten erityispalvelujen sekä muiden lakien perusteella vammaisille henkilöille tarkoitettujen palvelujen nykytilaa sekä palvelujen kehittämistarpeita. Lisäksi selvitettiin toiveita Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikön toiminnalle. Selvityksen mukaan keskeisenä vammaispalvelujen ongelmana on resurssien niukkuus, esimerkiksi vakituisten sosiaalityöntekijöiden vähäisyys ja tulkkien puute. Tärkeimpiä kehittämistarpeita ovat asuminen ja siihen liittyvän tuen järjestäminen. Kehittämistarpeissa nousivat esille nuorten asumisvalmennus, asumispalvelujen suunnitelmat, vaikeavammaisten palveluasumisen järjestäminen ja vaikeavammaisten asumisyksiköiden puuttuminen. Muut selvityksessä keskeisesti esiin nousseet palveluiden kehittämistarpeet olivat henkilökohtaisen avustajan saatavuusongelmat ja vaikeavammaisten päivätoiminta. Erityishuollon palvelukeskusten tuottamien palvelujen kehittämistarpeista nousivat esille palvelukeskusten tutkimus- ja neuvolapalvelujen jalkautuminen lähelle kehitysvammaisia henkilöitä, perheitä ja lähipalveluja. Tilapäishoidon joustavia käytäntöjä ja akuuttiin palvelutarpeeseen vastaamista pidettiin myös tärkeänä, samoin yhteistyön tiivistämistä kuntien kanssa. Palvelukeskuksen rooli tulevaisuudessa nähdään erityisosaamista vaativien asiakkaiden osaamiskeskuksena. Muista kehitysvammaisten palveluista nousivat esille jatkokoulutusmahdollisuuksien, tukihenkilötoiminnan ja tuetun työllistymisen palvelujen kehittämistarpeet. Selvityksen tulosten mukaan kehittämistarpeita ilmenee lisäksi palvelusuunnitelmien laatimisessa ja seurannassa, sillä suurin osa kyselyyn vastanneista arvioi niiden toteutuvan korkeintaan kohtalaisesti. Sopeutumisvalmennusta kaivataan lähemmäksi Pohjois-Suomen asiakkaita. Eri vammaisryhmiin liittyvistä erityisosaamisen tarpeista tärkeimpänä pidettiin erilaisia kommunikaation tukimenetelmiä. Lisäystä toivottiin puhetta korvaavien menetelmien hallintaan ja viitotun puheen osaajiin. Muina erityisosaamisen haasteina pidettiin autismi-, päihde ja mielenterveysosaamista. Määrältään pieni, mutta hyvin erilaisista ja eri tavalla vammaisista henkilöistä koostuva asiakaskunta asettaa monialaisen osaamisen vaatimukset vammaispalvelujen henkilöstölle. Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksiköltä odotettiin koulutuksen ja konsultaation järjestämistä sekä palvelujen kehittämistä. Palvelujen kehittäminen tulisi kohdentaa alueellisen yhteistyön tukemiseen ja palvelujen käytäntöjen yhtenäistämiseen. Selvityksen keskeisiä tuloksia on käytetty Vaski-hankkeen alueellisten kehittämispilottien suunnittelun taustalla.
SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 KYSELY... 1 3 KUNNAN ERITYISEEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUTEEN KUULUVAT VAMMAISPALVELUT... 2 3.1 Kuljetuspalvelut... 3 3.2 Tulkkipalvelut... 4 3.3 Palvelusasuminen... 5 3.4 Asunnon muutostyöt... 6 3.5 Vaikeavammaisten päivätoiminta... 7 4 KUNNAN YLEISEEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUTEEN KUULUVAT VAMMAISPALVELUT... 9 4.1 Henkilökohtainen avustaja... 9 4.2 Kuntoutusohjaus ja sopeutumisvalmennus... 11 4.3 Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavat välineet, laitteet ja koneet sekä ylimääräiset vaate- ja erityisravintokustannukset... 13 5 KEHITYSVAMMAISTEN ERITYISPALVELUT... 14 5.1 Erityishuolto-ohjelmat... 14 5.2 Neuvonta- ja ohjauspalvelut... 15 5.3 Asumispalvelut... 15 5.4 Työ- ja päivätoiminta... 19 5.5 Avotyö ja tuettu työllistyminen... 20 5.6 Laitoshoito... 22 5.7 Tutkimus- ja neuvolatoiminta... 23 5.8 Kuntoutuspalvelut... 24 5.9 Tukihenkilötoiminta... 24 6 MUIDEN LAKIEN PERUSTEELLA JÄRJESTETYT PALVELUT... 25 6.1 Lääkinnällinen kuntoutus... 25 6.2 Tilapäishoito... 27 6.3 Valmentava koulutus... 27 6.4 Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta ja työvalmennus... 28 7 PALVELUIDEN SUUNNITTELU JA ASIAKASPALVELU... 30 7.1 Palvelusuunnitelma... 30 7.2 Asiakkaan neuvonta ja tiedottaminen... 31 8 PALVELUJEN KEHITTÄMISTARPEET... 32 8.1 Vammaispalvelujen kehittämistarpeet... 32 8.2 Erityishuollon palvelukeskusten kehittämistarpeet... 34 8.3 Eri vammaisryhmiin liittyvät erityisosaamisen tarpeet... 35 9 TOIVEET VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN TOIMINNALLE... 36 10 YHTEENVETO... 38 Lähteet... 41
1 1 JOHDANTO Tämä selvitys on tehty Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikön valmisteluhankkeeseen (Vaski) liittyen. Hanke on toteutunut 8/2007 9/2009 välisenä aikana yhteistyöhankkeena Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla. Lapin alueella on 21 kuntaa ja asukkaita 183 963 (31.12.2008). Pohjois-Pohjanmaalla on 34 kuntaa (vuoden 2009 alussa) ja asukkaita 386 199 (31.12.2008). Kainuun maakunnan alueella on 9 kuntaa ja asukkaita 83 160 (31.12.2008). Toimintaympäristönä Kainuun poikkeaa Pohjois-Pohjanmaasta ja Lapista siinä, että Kainuussa erityishuoltopiiri ja sairaanhoitopiiri ovat toimineet yhdistyneenä vuodesta 1981 alkaen. Vuodesta 2005 alkaen Kainuussa on ollut meneillään hallintokokeilu, jonka tavoitteena on edistää alueellista laaja-alaista kehitystä lisäämällä maakunnallista itsehallintoa ja kuntien välistä yhteistyötä. Hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on selvittää vammais- ja kehitysvammatyön nykytila sekä kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa. Laaja-alaisen kokonaiskuvan saamiseksi vammaispalveluista ja niiden kehittämistarpeista suoritettiin kysely kuntien perusturvajohtajille ja vammaispalvelujen viranhaltijoille. Lisäksi hankkeessa toteutettiin haastattelut Pohjois-Suomen vammaisjärjestöjen asiakassihteereille ja hallitusten jäsenille. Molemmat selvitykset on raportoitu erikseen. 2 KYSELY Tämän selvityksen tulokset perustuvat Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikköhankkeen (Vaski) alkuvaiheessa toteutettuun webropol-kyselyyn Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntiin. Kyselyssä kartoitettiin kuntien arviota vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palvelujen nykytilasta, palvelutarpeen muutoksesta ja kehittämistarpeista. Kyselyssä oli yhteensä 74 kysymystä. Se osoitettiin kuntien perusturvajohtajille sekä vammaispalveluista ja kehitysvammahuollosta vastaaville. Kysely lähetettiin tammikuussa 2008. Lapin alueella toteutettiin ensimmäinen uusintakysely helmikuussa 2008 ja toinen maaliskuussa 2008. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa toteutettiin yksi uusintakysely. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 67 kappaletta.
2 Lapin alueelta saatiin yhteensä 20 vastausta 16 eri kunnasta, joita olivat Enontekiö, Inari, Kemi, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Posio, Ranua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Tornio ja Ylitornio. Kainuusta saatiin 11 vastausta. Osa Kainuun vastaajista vastasi Kainuun maakunta -kuntayhtymän sekä useamman kunnan (Suomussalmi Hyrynsalmi, Kajaani Paltamo Ristijärvi) näkökulmasta. Lisäksi vastauksia tuli Kajaanista, Kuhmosta ja Suomussalmelta. Pohjois-Pohjanmaalta tuli yhteensä 36 vastausta seuraavista kunnista: Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Haukipudas, Ii, Kalajoki, Kärsämäki, Kiiminki, Kuusamo, Liminka, Merijärvi, Muhos, Oulainen, Oulu, Oulunsalo, Pudasjärvi, Pulkkila, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe, Rantsila, Reisjärvi, Siikajoki, Taivalkoski, Tyrnävä, Vaala, Vihanti, Yli-Ii ja Ylikiiminki. Lisäksi vastauksia tuli Peruspalvelukuntayhtymä Kallion (Alavieska, Ylivieska, Nivala, Sievi) ja kahden kunnan (Haapavesi Rantsila) näkökulmasta. Vastausten analysoinnin näkökulmasta on huomioitava se, että alueellisessa jaottelussa vastaajamäärät ovat erittäin pieniä. Tästä syystä vastauksia analysoidaan pääsääntöisesti kokonaisuutena. Myös puuttuvien vastausten määrä on joidenkin kysymysten kohdalla merkittävä tulosten luotettavuuden näkökulmasta. 3 KUNNAN ERITYISEEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUTEEN KUULUVAT VAM- MAISPALVELUT Vaikeavammaisilla henkilöillä on subjektiivinen oikeus kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Kunnan on varattava niiden toteuttamista varten tarvittavat määrärahat. Sosiaalihuollosta vastaava toimielin ei voi subjektiivisista oikeuksista päätettäessä vedota määrärahoihin. (Räty 2003, 50.) Vammaispalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaisille henkilöille kohtuulliset kuljetuspalvelut saattajapalveluineen, palveluasuminen, asunnon muutostyöt, asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet, tulkkipalvelut ja päivätoiminta niille henkilöille, jotka tarvitsevat palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista. Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää palveluasumista, jos henkilö on jatkuvan laitoshoidon tarpeessa. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) 1.9.2009 voimaan tulevan vammaispalvelulain uudistuksen jälkeen myös henkilökohtainen apu muuttuu subjektiiviseksi oikeudeksi vaikeavammaisille henkilöille (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987). Kuntakar-
3 toituksen aikana henkilökohtainen apu ei ollut erityisen järjestämisvelvollisuuden piirissä, joten sitä käsitellään myöhemmin kohdassa yleiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluvat palvelut. 3.1 Kuljetuspalvelut Kunnan on vammaispalvelulain mukaan järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen. Kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Kuljetuspalveluja tulee myöntää välttämättömiin opiskelu- ja työmatkoihin sekä lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa asuinkunnassa tai lähikuntien alueella tapahtuviin jokapäiväiseen elämään liittyviin matkoihin. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) Vaikeavammaisten kuljetuspalveluista voidaan periä korkeintaan paikkakunnalla käytössä olevan julkisen liikenteen maksun suuruinen tai muuten siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu (Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992). Taulukosta 1 voidaan nähdä, että Kainuussa on vuodesta 2006 lähtien vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen saajia keskimääräistä enemmän verrattuna Lappiin, Pohjois-Pohjanmaahan tai koko maahan. Pohjois-Pohjanmaalla vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen saajia on vuosien 2004 2008 aikana ollut keskimäärin vähemmän kuin Lapissa, Kainuussa ja koko maassa. Lapin alueella kuljetuspalvelujen saajien määrä on ollut kyseisenä ajanjaksona lähimpänä koko maan keskiarvoa. Taulukko 1. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen saajia vuoden aikana / 100 000 asukasta vuosina 2004 2008 (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Koko maa 2004 1566,2 1147,7 1399,4 1528,1 2005 1695,9 1050,5 1209,8 1540 2006 1647,6 1101 1733,3 1596,9 2007 1658,4 1215,4 1783,3 1636,2 2008 1753,1 1207,1 2032,2 1662,3
4 Kunnille toteutetussa kyselyssä kysyttiin, miten vaikeavammaisten kuljetuspalvelut toimivat kunnan alueella. Pohjois-Suomen kuntien edustajat arvioivat vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen toteutuvan pääsääntöisesti hyvin. 75 prosenttia kysymykseen vastanneista arvioi, että kuljetuspalvelut toteutuvat erittäin hyvin tai hyvin sekä noin 20 prosenttia vastanneista arvioi kuljetuspalvelujen toteutuvan kohtalaisesti. Vain Pohjois- Pohjanmaalla näyttäisi olevan huonosti toimivia kuljetuspalveluja, mutta toisaalta taas samalla alueella erittäin hyvin toimivia kuljetuspalveluja näyttäisi olevan jonkin verran muita alueita enemmän. Kyselyssä vastaajat arvioivat myös kuljetustarpeen muutosta lähitulevaisuudessa. 55 prosenttia kysymykseen vastanneista arvioi palvelutarpeen lisääntyvän ja vähän yli 40 prosenttia arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan. 3.2 Tulkkipalvelut Perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista itseään ja tulla kuulluksi. Viittomakieltä käyttävien ja vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Vammaispalvelulain mukaan kunnat ovat velvollisia järjestämään ilmaisia tulkkipalveluja niitä tarvitseville vaikeavammaisille henkilöille. Tulkkipalvelujen kohdalla vaikeavammaisena pidetään vaikeasti kuulovammaista, kuulo- ja näkövammaista sekä puhevammaista henkilöä. Palveluihin kuuluvat työssä käymisen, opiskelun, asioinnin, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun vastaavan syyn vuoksi järjestettävät viittomakieliset tai muilla kommunikaatiokeinoilla suoritettavat tulkkaamiset. Vaikeasti kuulo- ja näkövammaisilla henkilöillä on oikeus saada vähintään 360 ja muilla vaikeavammaisilla henkilöillä vähintään 180 tuntia tulkkausta vuoden aikana. Opiskeluun liittyvää tulkkipalvelua järjestetään kuitenkin niin paljon, kuin henkilö tarvitsee opinnoista selviytyäkseen. (Suomen perustuslaki 1999; Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992; Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) Vammaispalvelulain tavoitteena on edistää omalta osaltaan vammaisten henkilöiden integroitumista yhteiskuntaan. Koska tulkkipalvelut on lailla turvattu subjektiivinen oikeus vaikeavammaisille henkilöille, sen pitäisi toteutua yhdenvertaisesti asuinpaikasta huolimatta. Tulkkipalvelujen järjestämisessä esiintyy kuitenkin alueellisia vaihteluja. Osassa kunnissa ne ovat toteutuneet hyvin, mutta kaikkialle tulkkausresursseja ei ole riittänyt. (Heiskala 2008.) Tulkkipalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta Kansaneläkelaitokselle syyskuun 2010 alusta alkaen. Tulkkipalvelujen saamisen kriteerit sekä palvelun sisältö ja laajuus tulevat pysymään siirron jälkeen nykyisen lain mukaisina. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 365/2007; Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote
5 224/2009.) Kunnat ovat vastuussa myös tulevaisuudessa muista puhe- ja kuulovammaisten palveluista sekä tulkkipalvelun tarpeen arviointiin liittyvästä selvittelytyöstä (Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfo 2/2009). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämien tilastojen mukaan vuosien 2004 2008 aikana Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on ollut tulkkipalvelujen asiakkaita keskimääräistä vähemmän koko maan asiakasmääriin verrattuna (taulukko 2). Poikkeuksena on Kainuun osalta vuosi 2005. Taulukko 2. Vammaisten tulkkipalveluissa asiakkaita vuoden aikana / 100 000 asukasta vuosina 2004 2008 (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Koko maa 2004 43,4 57,3 40,7 64,9 2005 39,8 57,4 85,6 67,2 2006 49,2 63,3 62,8 71,8 2007 55,3 61,8 68 74,7 2008 69 64 70,9 75,5 Pohjois-Suomessa viittomakielialan toimijatatahoina toimivat kunnallinen tulkkikeskus Oulussa ja Kainuussa sekä Kolpeneen kuntayhtymän ylläpitämät tulkkikeskukset Kemissä ja Rovaniemellä. Tämän selvityksen perusteena tehdyssä kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan tulkkipalvelutarpeen kehittymistä lähitulevaisuudessa. Vajaa 70 prosenttia kysymykseen vastanneista arvioi tulkkipalvelutarpeen pysyvän lähitulevaisuudessa ennallaan ja hiukan alle 30 prosenttia arvioi palvelutarpeen lisääntyvän. 3.3 Palvelusasuminen Vaikeavammaisille henkilöille on järjestettävä vammaispalvelulain mukaista palveluasumista, jos se on välttämätöntä henkilön arjessa selviytymisen kannalta. Jos henkilö on jatkuvan laitoshoidon tarpeessa, kunnalla ei ole velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen. Palveluasumiseen kuuluvat asunto sekä asumiseen liittyvät, asiakkaan jokapäiväisen suoriutumisen kannalta välttämättömät palvelut. Vaikeavammaisena pidetään palveluasumista järjestettäessä henkilöä, joka tarvitsee jatkuvasti, vuorokauden eri aikoina tai muuten erityisen runsaasti toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumiseen vammansa tai sairautensa vuoksi. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.)
6 Määriteltäessä vaikeavammaisuutta suhteessa palveluasumiseen ja arvioitaessa henkilön oikeutta palveluun ei voida sulkea pois mitään vammaisryhmää tai rajoittaa palvelun saamista iän perusteella. Asuminen voidaan järjestää yksilöllisin ratkaisuin ja sillä tarkoitetaan itsenäistä asumista, riittäviä palveluja ja hyvää asumisturvallisuutta. (Räty 2003, 96). Vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen liittyvistä erityispalveluista ei saa periä asiakasmaksua, jos asiakas ei saa niihin korvausta jonkin muun lain nojalla (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992). Lapissa on ollut vuosina 2004 2008 vaikeavammaisten palveluasumisen piirissä keskimääräistä enemmän asiakkaita kuin Pohjois-Pohjanmaalla tai koko maassa (taulukko 3). Kainuussa vuosina 2006 2008 palveluasumisen piirissä olleita asiakkaita on ollut myös suhteellisesti enemmän kuin koko maassa tai Pohjois-Pohjanmaalla. Taulukko 3. Vaikeavammaisten palveluasumisen piirissä vuoden aikana / 100 000 asukasta vuosina 2004 2008 (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Koko maa 2004 57,4 44,5 47,7 48,9 2005 72,7 47,1 36,3 52,8 2006 81,7 62,3 69,9 58,5 2007 83,5 60,8 82,4 63,7 2008 84,3 66,6 95 66,2 Tämän kuntakartoituksen tulosten mukaan vähän yli 60 prosenttia vaikeavammaisten henkilöiden asumispalvelutarpeiden kehittymistä arvioineista on sitä mieltä, että palvelutarve lisääntyy lähitulevaisuudessa. Vajaa 40 prosenttia arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan. Kukaan vastanneista ei arvioinut palvelutarpeen vähenevän. 3.4 Asunnon muutostyöt Kunnan on korvattava asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta vaikeavammaiselle henkilölle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Muutostöiden sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden tulee olla välttämättömiä henkilön tavanomaisista elämän toiminnoista suoriutumisen kannalta. Myös muutostöiden suunnittelu ja esteiden poistaminen asunnon läheisyydestä katsotaan asunnon muutostyöksi. Muutostöissä pitää soveltuvin osin noudattaa valtion asuntolainoituksessa käytettävää laatutasoa. Asunnon muutostöiden korvauksia suoritettaessa vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolle liikkuminen ja muu omatoiminen suoriutuminen
7 omassa asunnossa tuottaa erityisiä vaikeuksia vamman tai sairauden vuoksi. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) Asuntoon kuuluvina kunnan kokonaan korvattavina välineinä ja laitteina voidaan pitää nostolaitteita, hälytyslaitteita tai muita vastaavia asuntoon kiinteästi asennettavia välineitä ja laitteita. Kunta voi myös antaa niitä asiakkaalle lainaksi, jolloin ne jäävät kunnan omistukseen. (Räty 2003, 102.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämien tilastojen mukaan päätöksiä asunnon muutostöihin sekä asuntoon kuuluviin välineisiin ja laitteisiin tehtiin vuosien 2004 2008 aikana Kainuussa vuosittain keskimäärin enemmän kuin koko maassa (taulukko 4). Myös Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla palvelupäätöksiä tehtiin lähes kaikkina ajanjakson vuosina suhteellisesti koko maata enemmän. Taulukko 4. Asunnon muutostyöt sekä asuntoon kuuluvat laitteet ja välineet vuoden aikana / 100 000 asukasta vuosina 2004 2008 (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Koko maa 2004 215,6 220,8 174,5 153 2005 191,6 133,6 165,3 149,5 2006 217,4 156,6 167,2 154 2007 158,9 200,3 328,2 162,2 2008 222,3 187,2 224,9 161,2 Tässä kuntakartoituksessa selvitettiin, miten asunnon muutostyöt toteutuvat Pohjois- Suomen kunnissa. Kysymykseen vastanneista hiukan alle 80 prosenttia arvioi palvelun toteutuvan hyvin tai erittäin hyvin. Vastaajista kukaan ei arvioinut palvelun toteutuvan erittäin huonosti. Asunnon muutostöiden tarpeen kehitystä arvioineista noin 60 prosenttia oli sitä mieltä, että palvelutarve säilyy ennallaan ja vajaa 40 prosenttia arvioi palvelutarpeen lisääntyvän lähivuosina. 3.5 Vaikeavammaisten päivätoiminta Vuoden 2007 alusta lähtien kunnilla on ollut velvollisuus järjestää vaikeavammaisten henkilöiden päivätoimintaa. Vammaispalvelulain mukaan maksutonta päivätoimintaa on järjestettävä työikäiselle henkilölle, jonka toimeentulo perustuu pääosin sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin. Lisäksi henkilöllä täytyy olla niin vaikea toimintarajoite, että se estää häntä osallistumasta sosiaalihuoltolain mukaiseen
8 työtoimintaan. Toimintakyky voi olla voimakkaasti alentunut esimerkiksi erittäin vaikean mielenterveysongelman, aivovamman tai usean eri vamman tai sairauden yhteisvaikutuksesta. Päivätoimintaa järjestetään vanhuksille sosiaalihuoltolain ja kehitysvammaisille henkilöille kehitysvammalain perusteella, joten nämä ryhmät eivät kuulu vaikeavammaisten päivätoimintaan. Päivätoiminta on kodin ulkopuolella järjestettyä itsenäisessä elämässä selviytymistä tukevaa ja sosiaalista vuorovaikutusta edistävää toimintaa. Päivätoimintaa tulee järjestää niin, että työikäinen vaikeavammainen henkilö voi osallistua toimintaan viitenä päivänä viikossa tai sen verran kuin hän kykenee. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992; Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfo 14/2006.) Kuntakartoituksessa päivätoiminnan toteutumista arvioineista hiukan alle puolet oli sitä mieltä, että päivätoiminta toteutuu kohtalaisesti ja noin viidesosa arvioi sen toteutuvan huonosti (kuvio 1). Tämän kysymyksen kohdalla vastausten hajonnasta voi päätellä eri kuntien pystyvän toteuttamaan vammaispalvelulain mukaista päivätoimintaa vaihtelevasti. 30 25 Lkm 20 15 10 Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin 5 0 Kainuu Lappi Pohjois- Pohjanmaa Yhteensä Kuvio 1. Vammaisten päivätoiminnan toteutuminen. Kainuu 8, Lappi 17, Pohjois- Pohjanmaa 29. Yhteensä 54. Kuntakartoitukseen vastanneita pyydettiin myös arvioimaan, miten päivätoiminnan tarve muuttuu lähitulevaisuudessa. Kysymykseen vastanneista hiukan yli puolet arvioi palvelutarpeen lisääntyvän ja vähän alle puolet palvelutarpeen säilyvän ennallaan. Vain yksi kuntien edustajista arvioi palvelutarpeen vähenevän.
9 4 KUNNAN YLEISEEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUTEEN KUULUVAT VAM- MAISPALVELUT Vammaispalvelulaissa säädetään kuntien yleiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluvista vammaispalveluista, jotka kuntien tulee toteuttaa kunnassa esiintyvän tarpeen mukaisesti. Näitä palveluita järjestetään kuntien talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Yleisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin palveluihin ei edellytetä vaikeavammaisuutta vaan niitä voivat hakea itselleen kaikki kunnan alueella asuvat vammaiset henkilöt. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) Kuntakartoituksen tekemisen aikaan henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta syntyvien kustannusten korvaaminen kuului yleisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin palveluihin. Muita yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia vammaisille henkilöille tarkoitettuja palveluja ovat kuntoutusohjaus, sopeutumisvalmennus ja taloudelliset tukitoimet. Taloudellisilla tukitoimilla tarkoitetaan vammaiselle henkilölle korvattavia vammasta tai sairaudesta johtuvia vaatetus- tai erityisravintokustannuksia sekä päivittäisestä toiminnasta suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten osittaista korvaamista. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) 4.1 Henkilökohtainen avustaja Henkilökohtaisen avustajan voi saada sellainen vammainen henkilö, joka tarvitsee runsaasti toisen henkilön apua kotona jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa tai kodin ulkopuolella asioiden hoitamisessa, opiskelussa, harrastuksissa, työssä ja yleensä yhteiskunnallisessa osallistumisessa. Kunnan tulee kustantaa henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta johtuvat kulut sekä työnantajan maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset. Avustajan tuella vammainen henkilö voi asua ja elää itsenäisesti sekä omaehtoisesti, jolloin myös hänen itsemääräämisoikeutensa voi parhaiten toteutua. Jos vaikeavammaisen henkilön palveluasuminen järjestetään henkilökohtaisen avustajan avulla, kunta ei voi harkita avustajan myöntämistä määrärahoihinsa vedoten vaan avustaja muuttuu subjektiiviseksi oikeudeksi. Tarvittaessa vammaista henkilöä on ohjattava henkilökohtaisen avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa. (Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Räty 2003, 97, 115.)
10 1.9.2009 tulee voimaan vammaispalvelulain uudistus, minkä jälkeen henkilökohtainen apu on vaikeavammaisille henkilöille subjektiivinen oikeus. Vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen aiemmin luetelluista toiminnoista eikä tarve johdu ikääntymiseen liittyvistä sairauksista tai toimintarajoitteista. Kunta voi järjestää henkilökohtaisen avun korvaamalla avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset vaikeavammaiselle henkilölle hänen toimiessa työnantajana, palvelusetelillä, hankkimalla avustajapalveluita palveluntuottajilta, järjestämällä palvelun itse tai muun kunnan tai muiden kuntien kanssa yhteistyössä. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987.) Avustajatoiminnan kehittymistä on seurattu valtakunnallisesti tilastoina, minkä perusteella avustajatoiminta on suhteessa voimakkaimmin kasvanut vammaispalvelu. Vuosien 1990 2008 aikana avustajatoiminnan piirissä olevien asiakkaiden määrä on nelinkertaistunut koko maan alueella. Sama suuntaus on myös Pohjois-Suomen alueella. (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009.) Taulukosta 5 voidaan nähdä, että Pohjois-Pohjanmaalla oli henkilökohtaisen avustajatoiminnan piirissä vuosien 2004 2008 aikana suhteellisesti vähemmän asiakkaita kuin koko maassa. Myös Lapin alueella oli kyseisenä ajanjaksona lukuun ottamatta vuotta 2006 keskimäärin vähemmän asiakkaita avustajatoiminnan piirissä kuin koko maassa. Kainuussa asiakkaita oli suhteellisesti enemmän kuin Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla tai koko maassa vuosina 2006 2008. Taulukko 5. Henkilökohtaisen avustajatoiminnan piirissä asiakkaita vuoden aikana / 100 000 asukasta vuosina 2004 2008. (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Koko maa 2004 65,4 68,8 40,7 76,9 2005 66,2 81,7 73,9 82,2 2006 90,3 80,9 106,7 86,8 2007 86,8 84,5 117 95 2008 92,4 94,5 137,1 102,1 Henkilökohtainen avustaja -järjestelmää koskeneeseen kysymykseen vastanneista vähän yli puolet arvioi palvelun toimivan hyvin tai erittäin hyvin ja kaksi viidesosaa kohtalaisesti (kuvio 2). Loput olivat sitä mieltä, että palvelu toimii huonosti. Lapin alueella kukaan ei arvioinut palvelun toimivan huonosti.
11 30 25 Lkm 20 15 10 Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin 5 0 Kainuu Lappi Pohjois- Pohjanmaa Yhteensä Kuvio 2. Henkilökohtainen avustaja -järjestelmän toteutuminen. Kainuu 9, Lappi 17, Pohjois-Pohjanmaa 30. Yhteensä 56. Henkilökohtaisen avustajan tarpeen muutosta arvioineista noin kolme viidesosaa arvioi palvelutarpeen lisääntyvän ja vähän yli kaksi viidesosaa palvelutarpeen säilyvän entisellään lähivuosina. 4.2 Kuntoutusohjaus ja sopeutumisvalmennus Vammaiselle henkilölle ja mahdollisesti myös hänen läheisilleen on annettava maksutonta kuntoutusohjausta, joka on vammaisen henkilön ja hänen läheistensä ohjaamista ja vammaisen henkilön toimintamahdollisuuksien lisäämiseen liittyvistä erityistarpeista tiedottamista. Kuntoutusohjauksen tavoitteena on aktivoida asiakasta käyttämään omatoimisesti yleisiä palveluja, seurata asiakkaan kuntoutusprosessia, tiedottaa asiakkaan tarpeista eri palvelujärjestelmille, antaa tarvittavaa apua kuntoutus- ja palvelusuunnitelmien valmistelussa sekä toimia asiantuntijana vammaisten tarpeiden selvittämisessä. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992; Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Räty 2003, 128.)
12 Tämän selvityksen taustalla olevan kyselyn vastauksissa todettiin kuntoutusohjauksesta muun muassa seuraavanlaisesti: Tiedottamista pitäisi ehdottomasti kehittää (tai olla siihen aikaa), sosiaalityöntekijällä resursseja keskustella tilanteista vain silloin, kun asiakas itse tulee asiasta kysymään tai hakemus saapuu kuntaan. Ei juurikaan resursseja ohjaukseen ja tiedottamiseen. Sopeutumisvalmennus on maksuton palvelu, jota voidaan toteuttaa joko yksilöllisesti tai ryhmäkohtaisesti ja tarpeen vaatiessa myös toistuvasti. Sitä kuvataan lääkinnällisen kuntoutuksen asetuksessa kuntoutujan sekä hänen omaistensa ohjauksena ja valmentautumisena sairastumisen tai vammautumisen jälkeisessä elämäntilanteessa. Kansaneläkelaitoksen on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle tarpeelliset sopeutumisvalmennusjaksot hänen työ- ja toimintakykynsä turvaamiseksi tai parantamiseksi. Vammaispalveluasetuksessa sopeutumisvalmennus määritellään neuvontana, ohjauksena ja valmennuksena vammaisen henkilön ja hänen lähiyhteisönsä sosiaalisen toimintakyvyn edistämiseksi. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992; Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta 1991; Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 2005.) Vammaispalvelulain mukaisen sopeutumisvalmennuksen sisältöä ei määritellä lainsäädännössä, mutta sisällön tulee vastata sosiaalisen toimintakyvyn edistämisen tavoitteeseen. Sisältöä tulee harkita yksilöllisten tarpeiden perusteella. Sopeutumisvalmennuksena voidaan järjestää muun muassa asumisvalmennusta, näkövammaisten henkilöiden liikkumistaidon ohjausta tai viittomakielen opetusta. (Räty 2003, 129 130; Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfo 2/2009.) Kysymykseen vammaispalvelulain mukaisen sopeutumisvalmennuksen toimivuudesta vastanneista yli 70 prosenttia arvioi sopeutumisvalmennuksen toimivan Pohjois- Suomen kunnissa korkeintaan kohtalaisesti ja noin 25 prosenttia arvioi sen toimivan hyvin. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaan kuntien edustajat arvioivat sopeutumisvalmennuksen toimivan hyvin. Sopeutumisvalmennustarpeen kehitystä arvioineista noin 40 prosenttia on sitä mieltä, että palvelutarve lisääntyy lähitulevaisuudessa ja hiukan yli 50 prosenttia arvioi palvelutarpeen säilyvän entisellään. Avovastauksissa tuotiin esiin, että sopeutumisvalmennusta ei järjestetä riittävästi asiakkaiden asuinalueilla, vaan kursseille joutuu lähtemään kauemmaksi.
13 Sopeutumisvalmennuskursseja saisi alueella järjestää enemmän. Sopeutumisvalmennusta ei Kainuussa, muualta saadaan. 4.3 Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavat välineet, laitteet ja koneet sekä ylimääräiset vaate- ja erityisravintokustannukset Henkilöille, jotka tarvitsevat vammansa tai sairautensa vuoksi välineitä, koneita tai laitteita liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaaajan toiminnoissa, korvataan niiden kohtuullisista hankintakustannuksista puolet. Kunta voi siis harkita kustannusten kohtuullisuuden. Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukea voidaan myöntää välineisiin, koneisiin tai laitteisiin, jos ne eivät kuulu lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin. Välineeseen, koneeseen tai laitteeseen tehtävät vamman vaatimat muutostyöt korvataan kokonaan. Kunta voi myös antaa välineitä, laitteita ja koneita käyttöön maksutta. Korvattavina välineinä, koneina ja laitteina voidaan pitää esimerkiksi itsenäistä suoriutumista edistäviä kodinkoneita, viestintää helpottavia teknisiä laitteita tai liikkumista edistäviä kulkuneuvoja. (Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Räty 2003, 132 136.) Vammainen henkilö ei välttämättä pysty käyttämään kaupoista valmiina saatavia vaatteita tai vamman tai sairauden vuoksi vaatteet saattavat kulua normaalia enemmän. Näistä syistä vammaiselle henkilölle voidaan korvata ylimääräisiä vaatekustannuksia vammaispalvelulain mukaisena taloudellisena tukena. Kunta korvaa kohtuullisista kustannuksista vain tavanomaisen vaatetuksen ja erityisvaatetuksen välisen erotuksen. Myös vammaisen henkilön pitkäaikaisesti ja säännöllisesti käyttämän erityisravinnon ja erityisravintovalmisteiden aiheuttamat kustannukset korvataan. Kustannusten korvaamisen perusteeksi ei riitä lääkärin suositus, vaan välttämätön tarve erityisravinnon tai - valmisteen käytölle pitää olla lääketieteellisesti perusteltua. (Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Räty 2003, 145 147.) Kuntakartoituksessa kysyttiin, miten taloudelliset tukitoimet vammaisten henkilöiden päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittaviin välineisiin, koneisiin ja laitteisiin sekä erityisruokavalioon ja vaatekustannuksiin toimivat. Kysymykseen vastanneista 50 prosenttia arvioi palvelun toimivan hyvin ja noin 40 prosenttia kohtalaisesti. Kyselyssä pyydettiin myös arvioimaan, miten palvelutarve kehittyy lähivuosina. Kysymykseen vastanneista vähän alle 60 prosenttia arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan ja noin 40 prosenttia arvioi palvelutarpeen lisääntyvän.
14 5 KEHITYSVAMMAISTEN ERITYISPALVELUT Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisia palveluja järjestetään silloin, kun vammainen henkilö ei saa hänelle riittäviä ja sopivia palveluja muun lain nojalla. Kehitysvammalaki on ollut ensisijainen suhteessa vammaispalvelulakiin, mutta 1.9.2009 alkaen palvelut tulee arvioida ensisijaisesti vammaispalvelulain ja vasta toissijaisesti kehitysvammalain perusteella. Vammaisten henkilöiden palvelut tulee kuitenkin järjestää yleislakien mukaisina, mikäli se on mahdollista. (Laki vammaisuuden perustella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977; Räty 2003, 47.) Kehitysvammaisten henkilöiden erityishuoltoon kuuluvia palveluja ovat tutkimus, terveydenhuolto, tarpeellinen ohjaus, kuntoutus, toiminnallinen valmennus, työtoiminnan ja asumisen järjestäminen sekä muu vastaava yhteiskunnallista sopeutumista edistävä toiminta, henkilökohtaisten apuneuvojen ja apuvälineiden järjestäminen, yksilöllinen hoito ja muu huolenpito, henkilön perheenjäsenten ja muiden läheisten ohjaus ja neuvonta, tiedotus erityishuoltopalveluista, kehityshäiriöiden ehkäisy sekä muu vastaava erityishuollon toteuttamiseksi tarpeellinen toiminta. Yleinen erityishuollon suunnittelu on sosiaali- ja terveysministeriön tehtävä, lääneissä tehtävät kuuluvat lääninhallituksille. Erityishuollon asiantuntijavirastona toimii sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977.) 5.1 Erityishuolto-ohjelmat Kehitysvammalain mukaan jokaiselle erityishuollon tarpeessa olevalle tulee laatia erityishuolto-ohjelma, jossa määritellään yksilöllisesti toteutettava erityishuolto. Ohjelma on laadittava mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä kehitysvammaisen henkilön ja hänen holhoojansa tai muun huoltajansa kanssa. Sen tulee sisältää suunnitelman annettavasta erityishuollosta, sen toteuttamistavasta ja tarkistusajankohdasta. (Asetus kehitysvammaisten erityishuollosta 1977; Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977.) Kuntakartoituksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten erityishuolto-ohjelmien laatiminen ja seuranta toteutuvat Pohjois-Suomen kunnissa. Kysymykseen vastanneista noin 65 prosenttia arvioi laatimisen ja seurannan toteutuvan hyvin tai erittäin hyvin.
15 Vastanneista noin 15 prosenttia arvioi laatimisen ja seurannan toteutuvan huonosti sekä noin 20 prosenttia kohtalaisesti. 5.2 Neuvonta- ja ohjauspalvelut Pohjois-Suomen kunnille suunnattuun kyselyyn vastanneet arvioivat neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen toteutuvan suhteellisen hyvin. Kysymykseen vastanneista vajaa 65 prosenttia arvioi, että ohjaus- ja neuvontapalvelut toteutuvat tällä hetkellä hyvin tai erittäin hyvin. Noin 35 prosenttia vastaajista arvioi neuvonta- ja ohjauspalvelujen toteutuvan kohtalaisesti. Kyselyyn vastanneet arvioivat myös neuvonta- ja ohjauspalvelujen tarpeen kehittymistä lähitulevaisuudessa. Kysymykseen vastanneista noin puolet arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan ja noin 40 prosenttia palvelutarpeen lisääntyvän. Loppujen vastanneiden arvion mukaan ohjauksen ja neuvonnan tarve vähenee. Kehitysvammaisten henkilöiden avo- ja kotihoidonohjaus näyttäisivät toteutuvan tällä hetkellä suhteellisen hyvin Pohjois-Suomessa. Lähes kuusi kymmenestä aihetta koskeneeseen kysymykseen vastanneesta arvioi, että avo- ja kotihoidonohjaus toteutuvat kunnissa hyvin tai erittäin hyvin. Reilu kolmannes kysymykseen vastanneista oli sitä mieltä, että avo- ja kotihoidonohjaus toimivat tällä hetkellä vain kohtalaisesti. Vain muutama vastaajista arvioi niiden toteutuvan heidän kunnassaan huonosti. Kyselyyn vastanneita pyydettiin myös arvioimaan, miten avo- ja kotihoidonohjauksen tarve muuttuu lähivuosina. Yli puolet kysymykseen vastanneista arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan ja hieman alle kolmannes arvioi palvelutarpeen lisääntyvän. Muutama vastaaja arvioi myös, että avo- ja kotihoidonohjauksen tarve vähenee heidän kunnissaan. Eniten palvelutarpeen vähenemistä arvioitiin tapahtuvan Pohjois-Pohjanmaalla. 5.3 Asumispalvelut Kehitysvammaisten henkilöiden asuminen voidaan järjestää sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain tai kehitysvammalain perusteella. Sosiaalihuoltolain mukaan asumispalveluilla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä. Vammaispalvelulain mukaista palveluasumista järjestetään niille henkilöille, jotka tarvitsevat vammansa tai sairautensa vuoksi toisen henkilön apua päivittäisissä toiminnoissa vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti, mutta he eivät ole laitoshoidon tarpeessa. 1.9.2009 alkaen vammaispalvelulaki on ensisijainen suhteessa kehitysvammalakiin, minkä vuoksi myös asumisen järjestäminen tulee sen jälkeen miettiä ensisijaisesti
16 vammaispalvelulain mukaisena ja vasta toissijaisesti kehitysvammalain perusteella. Kehitysvammalain mukaan kehitysvammaisten henkilöiden asumista ei tule järjestää laitoshoitona, mikäli se on mahdollista järjestää muulla tavoin. (Kaski ym. 2009, 343; Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977; Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1987; Sosiaalihuoltolaki 1982.) Kehitysvammaisten asumismuodoista puhuttaessa ovat käyttöön vakiintuneet käsitteet tuettu, ohjattu ja autettu asuminen, riippuen asumisen tukipalvelujen määrästä ja järjestämistavasta. Pohjois-Suomen kuntiin tehdyssä kartoituksessa pyydettiin arvioimaan palvelujen toimivuutta käyttäen näitä käsitteitä. Valtakunnallisen suuntauksen mukaisesti näistä käsitteistä luovutaan ja käytetään niiden sijasta erillisiä käsitteitä asumiseen tarvittaville palveluille ja asunnolle. Niemelän ja Brandtin (2008, 47 49) tekemän laitoshuollon purkamista koskevan selvitysraportin mukaan kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen keskeisiä käsitteitä ovat asunto, henkilökohtainen apu ja tuki sekä kotihoito. Ympäristöministeriön teettämässä laitoshoidon purkamista koskevassa selvityksessä Asuntoja kehitysvammaisille ja vaikeavammaisille (2009) termejä autettu ja ohjattu asuminen ei enää käytetä vaan siinä puhutaan asumisesta, jossa henkilökuntaa on tai ei ole paikalla ympäri vuorokauden. Tuetusta asumisesta käytetään raportissa termiä tukiasuminen. Tuetussa asumisessa henkilö asuu omassa asunnossa normaalissa ympäristössä ja pulmatilanteissa saa apua tukihenkilöiltä. Tuetussa asumisessa asuva henkilö huolehtii itsenäisesti asunnon päivittäisestä kunnossapidosta ja siivouksesta. Asukas pystyy myös huolehtimaan ruokailustaan ja ostoksistaan, mutta saattaa tarvita suunnitteluapua sekä tukea raha-asioissa ja yllättävissä tilanteissa. (Niemelä & Brandt 2008, 39.) Taulukosta 6 voidaan nähdä, että Lapin alueella tuetussa asumisessa olevien asiakkaiden määrä on lisääntynyt vuosittain 2004 2007 välisenä aikana. Pohjois- Pohjanmaalla tuetun asumisen asiakkaiden määrä on kasvanut vuosina 2004 2006, mutta vähentynyt sen jälkeen. Kainuussa asiakkaiden määrä on taas vähentynyt vuosina 2004 2006, mutta sen jälkeen lisääntynyt. Taulukko 6. Kehitysvammaisia asiakkaita tuetussa asumisessa vuoden lopussa (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu 2004 55 40 50 2005 56 70 42 2006 68 86 38 2007 75 78 40
17 Pohjois-Suomen kunnissa oltiin suhteellisen tyytyväisiä kehitysvammaisten tuetun asumisen järjestymiseen. Hieman yli 65 prosenttia palvelun toimivuutta arvioineista oli sitä mieltä, että tuetun asumisen palvelut toteutuvat hyvin tai erittäin hyvin. Ainoastaan Pohjois-Pohjanmaalla esitettiin myös arvioita, että tuettu asuminen toteutuu tällä hetkellä huonosti tai erittäin huonosti. Kyselyyn vastanneita pyydettiin myös arvioimaan, miten kehitysvammaisten tuetun asumisen palvelujen tarpeet kehittyvät lähivuosina. Vähän yli 50 prosenttia kysymykseen vastanneista arvioi palvelutarpeen lisääntyvän, vähän alle 40 prosenttia arvioi palvelutarpeen säilyvän entisellään ja loput vähenevän. Ohjattu asuminen on tarkoitettu sellaisille kehitysvammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat jonkin verran jatkuvaa huolenpitoa. Avun tarve keskittyy erityisesti aamuihin, iltoihin ja tietyissä tilanteissa myös vapaa-aikaan ja viikonloppuihin. Ohjattuun asumiseen liittyy suunnitelmallista asumistaitojen kehittämistä ja kokeilujen tukemista. Ohjatusta asumisesta käydään yleensä päivisin töissä työkeskuksessa. (Niemelä & Brandt 2008, 39.) Ohjatun asumisen asiakkaiden määrä Pohjois-Suomessa on ollut pääosin kasvava vuosien 2004 2007 aikana (taulukko 7). Lapin alueella ohjatun asumisen asiakkaiden määrä on lähes kaksinkertaistunut kyseisenä ajanjaksona. Taulukko 7. Kehitysvammaisia asiakkaita ohjatussa asumisessa vuoden lopussa (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu 2004 51 119 85 2005 49 148 92 2006 61 148 82 2007 97 151 90 Kehitysvammaisten ohjattu asuminen näyttäisi toteutuvan Pohjois-Suomen kunnissa hyvin. Noin 70 prosenttia kysymykseen vastanneista oli sitä mieltä, että ohjattu asuminen toimii tällä hetkellä hyvin tai erittäin hyvin. Tyytymättömyyttä ohjatun asumisen palveluun esitettiin vain Pohjois-Pohjanmaan vastauksissa, kun taas Lapin alueella vastaajat arvioivat suhteellisesti muita useammin ohjatun asumisen toteutuvan hyvin tai erittäin hyvin. Noin puolessa Pohjois-Suomen kunnissa näyttäisi olevan lähitulevaisuudessa tarvetta lisätä kehitysvammaisten henkilöiden ohjattua asumista, sillä kysymykseen palvelutarpeen kehityksestä vastanneista 50 prosenttia arvioi palvelutarpeen lisääntyvän. Hiukan alle 45 prosenttia arvioi ohjatun asumisen palvelutarpeen säilyvän ennallaan.
18 Autettu asuminen on asumista, jossa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Asukkaiden tarpeet ovat pääasiassa perushoidon alueella, mutta autetussa asumisessa on mahdollisuus perushoidon lisäksi ottaa huomioon asukkaiden yksilölliset tarpeet ja kuntoutumismahdollisuudet. Tavoitteena on luoda edellytykset ohjattuun asumiseen, mutta autettu asuntola voi olla myös pysyvä koti kehitysvammaiselle henkilölle. (Niemelä & Brandt 2008, 39.) Myös autetun asumisen asiakkaiden määrä Pohjois- Suomessa on lisääntynyt vuosien 2004 2007 aikana (taulukko 8). Lisäystä on ollut vähän yli 30 prosenttia, voimakkainta asiakasmäärän kasvu on ollut Pohjois- Pohjanmaalla (yli 40 %). Taulukko 8. Kehitysvammaisia asiakkaita autetussa asumisessa vuoden lopussa (THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 2009). Lappi Pohjois- Pohjanmaa Kainuu 2004 190 327 97 2005 180 402 85 2006 211 462 98 2007 240 465 100 Myös kehitysvammaisten henkilöiden autettu asuminen toteutuu Pohjois-Suomen kunnissa pääosin hyvin. Aihetta kartoittaneeseen kysymykseen vastanneista noin 65 prosenttia oli sitä mieltä, että autettu asuminen toteutuu tällä hetkellä hyvin tai erittäin hyvin ja noin 30 prosenttia arvioi autetun asumisen toteutuvan kohtalaisesti. Joissakin Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueiden kunnissa autetun asumisen palvelut näyttäisivät toimivan kuitenkin erittäin huonosti. Kyselyyn vastanneita pyydettiin myös arvioimaan autetun asumisen palvelujen tarpeen kehitystä lähitulevaisuudessa. Jonkin verran yli 50 prosenttia kysymykseen vastanneista arvioi, että palvelutarve lisääntyy ja hieman alle 40 prosenttia arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan. Kainuun alueen vastaajista kaikki olivat sitä mieltä, että palvelutarve lisääntyy lähitulevaisuudessa. Kehitysvammaisten perhehoito toteutuu Pohjois-Suomessa kuntakyselyyn vastanneiden arvion mukaan vaihtelevasti (kuvio 3). Lähes puolet kysymykseen vastanneista arvioi perhehoidon toteutuvan hyvin tai erittäin hyvin, mutta toisaalta hieman yli puolet koki, että perhehoito toimii korkeintaan kohtalaisesti. Lapin alueen vastaajat arvioivat suhteellisesti hieman muita useammin, että kehitysvammaisten perhehoito toteutuu hyvin. Toisaalta alueella ei näyttäisi olevan erittäin hyvin toimivia perhehoidon palveluja.
19 25 20 Lkm 15 10 5 Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin 0 Kainuu Lappi Pohjois- Pohjanmaa Yhteensä Kuvio 3. Kehitysvammaisten perhehoidon toimivuus. Kainuu 8, Lappi, 14, Pohjois- Pohjanmaa 28. Yhteensä 50. Kyselyyn vastanneita pyydettiin arvioimaan myös perhehoidon palvelujen tarpeen kehittymistä lähitulevaisuudessa. Palvelutarpeen muutosta arvioineista yli puolet oli sitä mieltä, että palvelutarve säilyvän ennallaan ja lähes kolmannes vastaajista arvioi palvelutarpeen lisääntyvän. Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla joissakin kunnissa näyttäisi palvelutarve vähentyvän. Kainuun alueella taas palvelutarve näyttäisi pääasiassa lisääntyvän. 5.4 Työ- ja päivätoiminta Kehitysvammaisilla henkilöillä on kehitysvammalain mukaan oikeus työtoimintaan, joka on työ- tai toimintakeskuksessa tapahtuvaa työtä. Työssä ei noudateta työlainsäädäntöä, vaan työtoimintaan osallistuva henkilö on huoltosuhteessa toimintakeskukseen. Työstä maksetaan palkan sijasta työosuusrahaa. Työ voi olla esimerkiksi kokoonpanotyötä, pakkaamista, postitusta, kudontaa tai puutöitä. Työtoiminnan lisäksi työpäiviin sisältyy usein esimerkiksi liikuntaa, aikuisopiskelua ja keskustelua ajankohtaisista asioista. Työtoiminta voi tapahtua myös muualla kuin toimintakeskuksissa, esimerkiksi yritysten alihankintatöitä voidaan toteuttaa yrityksen tiloissa. Työtoimintaan osallistuvan henkilön työaika ja -päivien määrä suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden ja tilanteiden mukaan. Sekä työ- että päivätoimintaan tapahtuvat kuljetukset ovat ilmaisia, mikäli toiminta on kehitysvammalain mukaista. (Verneri.net 2009.) Kehitysvammaisten henkilöiden päivätoiminta on kehitysvammalain mukaista toimintaa. Se on yleensä vaikeimmin vammaisille henkilöille tarkoitettua viriketoimintaa, jonka
20 tarkoituksena on rytmittää arkea ja ylläpitää toimintakykyä. Päivätoimintaan osallistuva henkilö voi saada toiminnasta ahkeruusrahaa ja hän voi olla toiminnassa mukana omien tarpeidensa mukaan. Jotkut henkilöt voivat käydä päivätoiminnassa viitenä päivänä viikossa ja toiset harvemmin. Päivätoiminnan määrä ja sisältö suunnitellaan yksilöllisesti. (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977; Verneri.net 2009.) Pohjois-Suomessa kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta toimii kuntien edustajien näkemysten mukaan tällä hetkellä pääosin hyvin. Vajaa 80 prosenttia työ- ja päivätoimintaa arvioineista oli sitä mieltä, että palvelut toteutuvat hyvin tai erittäin hyvin sekä 20 prosenttia arvioi palvelujen toteutuvan kohtalaisesti. Kainuussa työ- ja päivätoiminnan toimivuuteen suhtauduttiin muita alueita kriittisemmin. Lapissa oli suhteellisesti eniten vastaajia, joiden mukaan kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta toimii joko hyvin tai erittäin hyvin. Kuntakartoituksessa selvitettiin myös vastaajien arviota työ- ja päivätoiminnan tarpeen kehittymisestä lähitulevaisuudessa. Hiukan alle 50 prosenttia kysymykseen vastanneista arvioi palvelutarpeen säilyvän ennallaan ja vähän alle 45 prosenttia arvioi palvelutarpeen lisääntyvän. Vastaajien arvion mukaan vain Lapin alueella näyttäisi olevan kuntia, joissa tarve työ- ja päivätoimintaan vähenee. 5.5 Avotyö ja tuettu työllistyminen Avotyöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään tavallisella työpaikalla mutta siitä ei makseta palkkaa vaan työosuusrahaa. Työosuusrahaa voi saada 12 euroa päivässä ilman, että siitä tarvitsee maksaa veroa. Työntekijä ei ole työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa työnantajaan vaan huoltosuhteessa työ- tai toimintakeskukseen. Työnantaja maksaa useimmiten korvausta tehdystä työstä toimintakeskukselle. Avotyöstä voidaan käyttää myös termiä tuettu työtoiminta, jolloin työntekijä saa esimerkiksi toimintakeskuksen ohjaajan tukea työhönsä. Työaika sovitaan työntekijän, toimintakeskuksen henkilökunnan ja työnantajan kesken. Työntekijä voi tehdä työpaikalla työtä osan viikosta ja olla muina päivinä esimerkiksi toimintakeskuksessa. Kehitysvammalain mukaisena palveluna toteutettavaan avotyöhön työntekijällä on oikeus saada ilmainen kuljetus. (Verneri.net 2009.) Tuetussa työllistymisessä työntekijän ja työnantajan välille tehdään työsopimus ja työstä maksetaan palkkaa. Tavanomaisesta työsuhteesta tuetun työllistymisen erottaa työntekijän saama tuki ja ohjaus työ- tai työhönvalmentajalta. Nykyisin työvalmentajia on useissa työ- ja toimintakeskuksissa. Työaika sovitaan yksilöllisesti ja usein kehitysvammaiset henkilöt ovatkin osan viikosta toimintakeskuksessa ja osan palkkatyössä. (mt.)