Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa
|
|
- Taisto Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa
2 Infotilaisuuden ohjelma Avaus Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen ja hankintalain mukainen menettely Tarjouspyyntö, Kelan vaikeavammaisten avoterapiastandardi ja muut tarjouskilpailussa käytössä olevat lomakkeet ja liitteet. 2
3 Kelan kuntoutuslaki 9-10 Kela järjestää vaikeavammaisille työ- ja toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi tarpeelliset kuntoutusjaksot Vaikeavammaisella vakuutetulla, joka ei ole julkisessa laitoshoidossa, on oikeus saada työtai toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi tarpeellista lääkinnällistä kuntoutusta, jos hän saa alle 65-vuotiaana vammaisetuuksista annetun lain perusteella: 1) Korotettua tai ylintä alle 16-vuotiaan vammaistukea 2) Korotettua tai ylintä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea 3) Korotettua tai ylintä eläkettä saavan hoitotukea tai 4) Ylintä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea työkyvyttömyyseläkkeen lepäämisajalta 3
4 Kelan kuntoutuslaki 9-10 Lääkinnällistä kuntoutusta järjestettäessä vakuutettua pidetään vaikeavammaisena, jos 1) hänellä on sairaudesta, viasta tai vammasta aiheutuva yleinen lääketieteellinen ja toiminnallinen haitta, josta aiheutuu vähintään vuoden kestävä kuntoutustarve sekä 2) 1 kohdassa tarkoitettu haitta on niin suuri, että hänellä on sen vuoksi huomattavia vaikeuksia tai rasituksia selviytyä jokapäiväisistä toimistaan kotona, koulussa, työelämässä ja muissa elämäntilanteissa julkisen laitoshoidon ulkopuolella. 4
5 Sopimusten määriä vakuutuspiireissä ajalla Oulu: 231 kpl Lappi: 212 kpl Pohjois-Pohjanmaa: 302 kpl 5
6 Kelan Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaan vaikeavammaiset kuntoutujat v Toimenpide Kuntoutujat Euromäärät Neuropsykologinen kuntoutus Monimuototerapia Psykoterapia Toimintaterapia Puheterapia Musiikkiterapia Fysioterapia Yhteensä
7 Avoterapiapalvelujen hankinta Avoterapiapalvelujen hankinnasta vastaa vakuutuspiiri (=hankintayksikkö) Kukin vakuutuspiiri (hankintayksikkö) valitsee palveluntuottajat julkisen tarjouskilpailun kautta 7
8 kartta Asukasmäärät Lappi Oulu Pohjois-Pohjanmaa
9 Oulun vakuutuspiiri: Hailuoto, Ii, Kempele, Oulu Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiiri: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hyrynsalmi, Kajaani, Kalajoki, Kuhmo, Kärsämäki, Liminka, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Paltamo, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe, Reisjärvi, Ristijärvi, Sievi, Siikajoki, Sotkamo, Suomussalmi, Vaala, Siikalatva, Tyrnävä, Utajärvi, Ylivieska Lapin vakuutuspiiri: Enontekiö, Inari, Kemi, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Kuusamo, Kemijärvi, Muonio, Pelkosenniemi, Posio, Pudasjärvi, Ranua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Taivalkoski, Tervola, Tornio, Pello, Utsjoki, Ylitornio 9
10 Tarjouskilpailu järjestetään Tarjoukset toimitetaan tarjouspyynnössä ilmoitettuihin vakuutuspiirikohtaisiin osoitteisiin Mikäli tarjoaja toimittaa tarjouksen johonkin muuhun kuin tarjouspyynnössä mainittuun Kelan toimipisteeseen/osoitteeseen, tarjousta ei ole annettu tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla, ja tarjous suljetaan pois tarjouskilpailusta 10
11 Palveluntuottajien tarjouskilpailuun liittyvät kysymykset voi lähettää osoitteeseen: Vastaukset nähtävissä osoitteessa: ahankinnat sopimuskaudelle > Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa 11
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon
Savuton kunta
Savuton kunta 2012 2015 Pirjo Nikula 30.10.2014 1 Kiitos! Lapin aluehallintovirasto PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö luennoitsijat Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry www.ppsydanpiiri.fi Kiviharjuntie
TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa
Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.
Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:
11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut
OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE
OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN
POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA
POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä
Savuton kunta
Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön
Pohjoisen sote-alueen valmistelu
Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kuntalaisen hyvinvointi ja huono-osaisuus. Reija Paananen, FT, tutkija, Sokra/Diakonia-ammattikorkeakoulu Pudasjärvi
Kuntalaisen hyvinvointi ja huono-osaisuus Reija Paananen, FT, tutkija, Sokra/Diakonia-ammattikorkeakoulu Pudasjärvi 22.9.2016 Huono-osaisuus ja osallisuus 2 Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten
OYS-erva: Tiivistelmä ympärivuorokautista hoitoa ja asumispalveluja koskevasta selvityksestä
OYS-erva: Tiivistelmä ympärivuorokautista hoitoa ja asumispalveluja koskevasta selvityksestä Päihdeasiakkaat, mielenterveysasiakkaat, kehitysvammaiset, vaikeavammaiset ja ikääntyneet Tiivistelmä 2 (32)
Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)
Tietopaketti 1: Toimintakyky ja kuntoutuminen Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Lääkinnällinen kuntoutus Luovutettujen apuvälineiden
Pohjois-Savon vakuutuspiiri. Vaikeavammaisten avoterapiapalvelujen tarjouskilpailu sopimuskaudelle Pohjois-Savo
Vaikeavammaisten avoterapiapalvelujen tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Pohjois-Savo 1 Pohjois-Savon vakuutuspiiri 20.2.2014 Avoterapiahankinnat Kela järjestää vaikeavammaisille työ- tai toimintakyvyn
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Päätös 1 (5) Kaupintie 10 00440 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kaupintie 10 00440 Helsinki Y-tunnus: 1906667-5 HAKEMUS
Savuton kunta Sirkku Hotti
Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:
Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke . Pohjois-Pohjanmaan sote- hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan alueen keskeisten toimijoiden
THL kuntien tukena sote uudistuksessa
THL kuntien tukena sote uudistuksessa PohjoisSuomen sote kuntakokous 12.8.2014 Osastojohtaja Markku Pekurinen 18.8.2014 THL 2014 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia
Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen
Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2014 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa
Päätös 1 (7) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Päätös 1 (7) Kotipalvelu Mehiläinen Oy Pohjoinen Hesperiankatu 17 C 00260 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kotipalvelu
Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu
Päätös 1 (7) Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu
Hankkeiden vaikutukset ja vaikuttavuus
Hankkeiden vaikutukset ja vaikuttavuus Sakari Kainulainen, dos, erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Huono-osaisuus? Etunimi Sukunimi
Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015
Kommenttipuheenvuoro Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommentit esitykseen 1 Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman pohjaksi tarvitaan
T erveyttä. avoitteena
T erveyttä avoitteena Terveydenhuollon huipputoimija Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, PPSHP, on innovatiivinen, uudistuva ja tuloksellinen terveydenhuollon huipputoimija. Se on myös vetovoimainen
PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA
PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA Margit Päätalo Johtaja 7.2.2014 1 ESITYKSEN RUNKO PALVELUT JA KANSALAISTEN YHDENVERTAISUUS SOTEALUEET TILANNE JA TARPEET OSAAVAT SOSIAALI-
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto 1.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke . Pohjois-Pohjanmaan sote-hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset
Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU
Sairaanhoitopiirin talous
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Sairaanhoitopiirin talous Valtuustoinfo 29.5.2013 Talousjohtaja Jarkko Raatikainen S ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa
SISÄLLYS. N:o 831. Valtioneuvoston asetus. kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2007 N:o 831 834 SISÄLLYS N:o Sivu 831 Valtioneuvoston asetus kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta...
Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.
Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Kommentit 14.3.2012 mennessä. Kommentit voi lähettää: Ensihoidon ja päivystyksen
Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva
Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti
KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja
TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2011 20.9.2012 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 430 6 471
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014 777/2014 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2014 maksettavasta lihan ja vuodelta 2013 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavasta lihan ja vuodelta 2016 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä vuodelta 2017 maksettavasta eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta Valtioneuvoston
KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja
TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2010 20.9.2011 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 123 6 430
OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP
OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS erityisvastuualue (väestötiedot 31.12.2012) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ
Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)
Tietopaketti 9: Vammaispalvelut Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Etuuksien saajat Kelan vammaisuuden perusteella maksamat tuet Lapsen
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset
Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai
V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S
V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. E L E V E
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011
Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)
Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,
KELAN KUNTOUTUSLAIN 9 JA 10 :N MUKAISTEN VAIKEAVAMMAISTEN AVOTERAPIAPAL- VELUIDEN HANKINTA VUOSILLE 2015 2018: YKSILÖTERAPIAT
Kansaneläkelaitos Tarjouspyyntö 3.3.2014 Dnro 32/331/2014 Kuntoutuksen palveluntuottajille KELAN KUNTOUTUSLAIN 9 JA 10 :N MUKAISTEN VAIKEAVAMMAISTEN AVOTERAPIAPAL- VELUIDEN HANKINTA VUOSILLE 2015 2018:
Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)
indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013
Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:
Ilmoitus 1 (8) Attendo Oy terapia. Ylivieska PL 750 00181 Helsinki Y-tunnus: 2079628-8 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Attendo Oy terapia. Ylivieska on ilmoittanut
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013
Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012
POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus
Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276
Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?
Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015
Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n
LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA
Lausuntopyyntö 1 (5) Dnro: 5.11.2014 1236-1317/940/2014 Teleyritykset LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Seuraavat maakuntaliitot käynnistävät laajakaistarakentamisen
Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan
1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen
Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta
Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Sähköinen hyvinvointikertomus Kainuun 3. Hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Soile Paahtama erityisasiantuntija Kuntalaki (1995/365) 1 3 mom. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018. Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014 2 Kelan Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Avoterapiapalvelujen
Huono-osaisuuden pitkät varjot
Huono-osaisuuden pitkät varjot Kuinka pysyvää huono-osaisuus on? Sakari Kainulainen Dosentti, Diakonia-ammattiukorkeakoulu Tackling Inequalities in Time of Austerity Please insert your text here Mistä
Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013. 695/2013 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013 695/2013 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavasta lihan ja vuodelta 2012 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden
ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 30.9.2012 Kunnanhallitus 7.11.2012 Kunnanvaltuusto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu Saapuneet
MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA
MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010
Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella
Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYSERVAalueella Sanna Salmela, projektipäällikkö Suvi Helanen, hankesuunnittelija Projekti: Järjestämissuunnitelman toteutusta tukeva työnjako ja laitospaikat 1.11.201430.3.2015
PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4
PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus 4.5.2017 TR4 Sote-palveluiden hahmottelua alueellisesti Hyvinvointikeskusalueet (13) Hyvinvointikeskukset ja asemat (39) Palvelut hyvinvointikeskuksissa ja osin hyvinvointiasemilla
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavasta lihan ja vuodelta 2014 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta vuodelta 2015 Valtioneuvoston päätöksen
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen & Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, tahdosta
Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT
Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä
Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien
Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus
Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus
Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)
Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030
Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo
Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019
2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Two-person household, EUR per month
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle Keski-Pohjanmaan vakuutuspiiri
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Keski-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014 2 Kelan Keski-Pohjanmaan vakuutuspiiri Keski-Pohjanmaan vakuutuspiiri Avoterapiapalvelujen
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7
VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO
VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka
LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas
LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018
Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle Pohjanmaan vakuutuspiiri
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014 2 Kela Pohjanmaan vakuutuspiiri Kela Pohjanmaan vakuutuspiiri Avoterapiapalvelujen hankinnoista
KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011
KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa -
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain toimeenpanon seuranta koulutustilaisuus 3.11.2017 Kehitysvammahuollon ajankohtaista Lakimies Pirjo
Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena
Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Lähdetieto: Liirum laarum 5.4.2019 Seminaari Matti Meikäläinen Omaishoitajista pääasialliset auttajat, n. 300 000 naisia 61% miehiä 39% ei-työelämässä 34-54% ansiotyössä
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit
Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016
Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat