Julkaisuvapaa 31.12.2016 klo 13.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savolan juhlapuhe Tammisunnuntan maanpuolustusjuhlassa 31.1.2016, Sedu Koulutien (Ähtärin ammattikoulu) juhlasali, (muutosvarauksin) Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja kotirintamalla palvellee, arvoisat eteläpohjalaiset, hyvä naiset ja miehet Olemme kokoontuneet tänään tänne Ähtäriin, Sedu - koulutien, meille ähtäriläisille tutummin ammattikoulun juhlasaliin viettämään tammisunnuntain muistojuhlaa, jota vietämme vapaussotamme muistoksi. Kiitän ja arvostan siitä, että pyysitte minut juhlapuhujaksi tähän perinteiseen tilaisuuteen sekä kansanedustajana että Suomen suurimman maanpuolustusjärjestön, Reserviläisliiton puheenjohtajana. Viime vuonna 60-vuotista taivaltaan poikkeuksellisen näyttävästi juhlinut liittomme kasvoi päättyneen vuoden aikana lähes tuhannella jäsenellä ja ylitimme ensimmäistä kertaa 37.000 jäsenen rajapyykin. Reserviläisliiton jäsenistä 58 prosenttia on aliupseereita, 28 prosenttia miehistöä, nelisen prosenttia upseereita ja kymmenesosa armeijaa käymättömiä henkilöitä. Naisia jäsenistömme on vajaat kuusi prosenttia. Reserviläisliiton jäsenmäärä on kasvanut lähes yhtäjaksoisesti jo kahden vuosikymmenen ajan. Tämäkin on yksi todiste suomalaisten vahvasta maanpuolustustahdosta, joka näkyi hyvin myös Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreessa kansalaistutkimuksessa. Viime marraskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan 78 prosenttia suomalaisista puolustaisi maatamme sotilaallisesti, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Vuodentakaisesta nousua oli kaksi prosenttia. 1
Pitkässä juoksussa suomalaisten maanpuolustustahto on noussut hurjasti. Kun samaa kyselyä tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 1970, vain 42 prosenttia vastaajista olisi tarttunut aseisiin epävarmassa tilanteessa. Usein arvosteluakin osakseen saanut viranomaisten ja maanpuolustusjärjestöjen työ suomalaisten maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi onkin siis todellisuudessa toiminut hyvin. Maanpuolustustahdon lisäksi myös maanpuolustusjärjestelmäämme on ylläpidetty pitkäjänteisesti. Puolustuksemme on jo vuosikymmeniä perustunut yleiseen asevelvollisuuteen ja suureen reserviin, joiden avulla kykenemme ylläpitämään koko maan puolustamiseen kykeneviä sodan ajan joukkoja. Tämä järjestely tuottaa on tutkimusten mukaan poikkeuksellisen edullinen ja tehokas. Monessa muussa Euroopan maassa eivät asiat ole näin hyvällä tolalla. Neuvostoliiton hajoaminen ja Varsovan liiton purkautuminen saivat monet valtiot muuttamaan 1990-luvun lopulla puolustuksensa perusteita ja suurin joukoin purkamaan neuvostojoukkojen pysäyttämiseen tarkoitetut massa-armeijat. Näin teki myös läntinen naapurimaamme Ruotsi, joka purki muutamassa vuodessa ison kenttäarmeijansa ja päätti keskittyä lähinnä kansainväliseen kriisinhallintaan. Vähän myöhemmin se päätti purkaa myös yleisen asevelvollisuuden. Näin siksi, että sotilaallisen vastakkainasettelun ajan nähtiin Euroopassa olevan ohi. Tätä päättelyä tehtäessä unohdettiin yksi asia. Se, ettei Venäjällä katsottu hyvällä sitä, että Neuvostoliiton hajoamisesta huolimatta USA kehittyi sotilaallisesti, eikä varsinkaan sitä, että läntinen sotilasliitto NATO laajeni maa kerrallaan kohti itää. Venäläisessä ajattelussa sotilaallinen vastakkainasettelu ei päättynyt mutta sen rajapinta siirtyi muutamassa vuodessa Elbeltä Narvaan. Vuonna 2008 Georgian sota osoitti, että Venäjä on valmis sotilaallisiin toimiin NATO:n laajenemisen pysäyttämiseksi. Vajaat kaksi vuotta sitten käynnistynyt Ukrainan kriisin osoitti saman tahtotilan. Venäjä määritteli rajan, jonka yli se ei suosioilla aio antaa NATO:n laajentua. Ukrainan kriisin vaikutuksista kärsii koko Eurooppa edelleen. Erityisesti meillä Suomessa se näkyy siitä aiheutuneiden talouspakotteiden ja sitä kautta heikentyneen kahden välisen kaupan vähentymisen myötä. 2
Sotilaallisen vastakkainasettelun aika onkin tullut Eurooppaan takaisin. Nyt valtavirrasta poikkeava puolustusratkaisumme näyttääkin taas järkevältä. Me kykenemme edelleen tarvittaessa puolustamaan itseämme laajakin maahantunkeutumista vastaan toisin kuin vaikkapa läntinen naapurimaamme Ruotsi. Sikäläinen komentajahan totesi pari kolme vuotta sitten, että Ruotsi kykenee puolustamaan itseään yhden viikon. Ja tämänkin ajan vain siinä tapauksessa, että hyökkäys on rajoitettu. Ukrainassa on sodittu kohta kaksi vuotta. Osin sodankäynti on ollut perinteistä hyökkäysja puolustussotaa, johon olemme itsekin varautuneet mutta samalla olemme nähneet myös uudenlaisia sodankäynnin muotoja. Näistä huolestuttavin on ns. hybridisodankäynti, jonka avulla Venäjän onnistui muutamassa päivässä kaappaamaan Krimin niemimaa itselleen oikeastaan laukaustakaan ampumatta. Suomen puolustusjärjestelmä vastaa huonosti hybdirisodan haasteisiin. Operatiiviset joukkomme ovat normaalitilassa hyvin pienet ja varsinkin maavoimien operaatiokykyisiä yksiköitä on hyvin rajoitetusti. Niitä toki saadaan kootuksi valmiutta kohottamalla tai kutsumalla reserviläisiä kertausharjoituksiin mutta kovin nopeasti tämä ei käytännössä tapahdu. Puolustusministeri Niinistö on esittänyt, että reserviläisiä tulisi jatkossa kyetä kutsumaan palvelukseen huomattavasti pienemmällä varoajalla kuin nykyinen kolme kuukautta. Tämä onkin tarpeen, sillä Krimin haltuunotto alkoi helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 2014 ja jo vajaan kolmen viikon päästä Venäjän duumassa päätettiin, että Krimin niemimaa on osa Venäjää. Voi vain miettiä, kuinka monta prikaatia tai muuta jalkaväen taisteluosastoa olisimme itse saaneet 18 vuorokaudessa kokoon? Ja kuinka moni niistä kokoon saaduistakaan olisi oikeasti ollut vielä tässä vaiheessa taistelukelpoinen? Esitetty uudistukselle on siis tarvetta. Asiaa pitää kuitenkin tarkastella myös yksittäisen reserviläisen näkökulmasta. Ihmisten elämäntilanteet kun vaihtelevat paljon. On varmasti reserviläisiä, joille palvelukseen lähtö pienellä varoajalla ei tuota ylivoimaisia ongelmia ja joillekin jäsenillemme se olisi varmasti suoranainen ilon aihe. Mutta sitten on niitäkin, joiden kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen. 3
Mihin kolmen lapsen yksinhuoltaja laittaa lapsensa kun käsky parin päivänä päästä alkavaan kertausharjoitukseen käy? Miten menettelee se henkilö, joka on oman, dementoituneen isänsä tai äitinsä omaishoitaja? Tai kirurgi, jonka työlistalla on vaativia leikkauksia koko loppuviikko? Mikäli muutamme lainsäädäntöä niin, että kertausharjoituksiin voidaan kutsua välittömästi tai merkittävästi nykyistä pienellä varoajalla, on meidän kehitettävä myös sijoitusmenettelyitä. Ainakin operatiivisiin joukkoihin sijoitettavat reserviläiset on valittava nykyistä tarkemmalla seulalla, jotta erilaisiin sodan ajan tehtäviin saadaan sijoitettua osaavat, halukkaat ja siviilielämästä nopeasti irtaantumaan kykenevät reserviläiset. Tämän ei luulisi olevan ylitsepääsemätön asia, sillä sijoittamattomia reserviläisiä on tänä päivänä paljon. Toimiakseen järjestelmä vaatii kuitenkin sitä, että sijoituksia tarkastellaan ja ne ratkaistaan yksilötason harkinnan perusteella. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi huomiota tulisi kiinnittää asianomaisen reserviläisen fyysiseen kuntoon. Jäsenlehtemme Reserviläinenhän kertoi juuri, että varusmiesten kunto on heikompi kuin koskaan ennen. Sen vuoksi reserviläistoiminta ohjaa osaltaa liikkumaan ja pitämään yllä myös fyysistä kenttäkelpoisuutta. Hyvät kuulijat, Suomessa ja Ruotsissa on viime vuosina käyty paljon keskustelua maidemme välisestä sotilaallisesta yhteistyöstä sekä toisaalta mahdollisesta NATO-jäsenyydestä. Kannatusluvut ovat heitelleen, mutta enemmistö kansastamme on edelleen sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. Tämä näkyi selvästi myös jo aiemmin mainitussa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimuksessa, jonka mukaan 27 prosenttia suomalaisista kannattaa jäsenyyden hakemista lähes 60 prosentin ollessa sitä vastaan. Kannattajien määrä on vuodentakaisesta laskenut kolme prosenttia. Sama kehitystrendi näkyy omissa jäsenkyselyissämme, vaikkakin reserviläisten keskuudessa jäsenyyden kannatus on muuta väestöä selvästi korkeammalla tasolla. Viime marraskuun alkupuolella 4
tehdyssä jäsenkyselyssä liittymistä kannatti 46 prosenttia vastanneista. Yhä sangen korkealla oleva kannatus oli viime keväästä laskenut kaksi prosenttia. Ruotsissa tehdyt, vastaavantyyppiset mielipidemittaukset ovat antaneet toisistaan merkittävästikin poikkeavia lukua. Joissain kyselyissä jäsenyyden kannattajat ovat vahvoilla mutta toisissa taas yhä selvässä vähemmistössä. Ruotsin nykyhallitus on kuitenkin sulkenut jäsenyyden hakemisen selkeästi pois hallitusohjelmansa toimintavaihtoehdoista, jota NATO-asialle ei todennäköisesti Ruotsissa lähivuosina paljon tapahdu, vaikkakin jäsenyys nousseekin jatkossa säännöllisesti keskusteluun ja mediaotsikoihin. Suomen ja Ruotsin väliselle sotilasyhteistyölle ollaan molemmissa maissa selvästi valmiimpia ja yhteistyötä halutaan lisätä. Oma jäsenistömme kannattaa eniten puolustusmateriaaliahankintojen sekä sotilaskalustoon liittyvän ylläpidon yhdistämistä. Itsekin pidän tätä järkevänä ja kehittäisin myös sotilaallisen tilannekuvan jakamista, yhteistä harjoittelua sekä yhteistyötä sotilaskaluston ylläpidossa ja siihen liittyvässä koulutuksessa. Myös mahdollisen kriisiajan yhteistyö pitää mahdollistaa mutta tämä vaatii meillä lakimuutoksia. Mikäli maahamme kohdistetaan sotilaallista voimaa tai meitä sillä uhataan, tulee tukea ja sotilaallista apua kyetä vastaanottamaan muilta valtioilta. Tukea ja apua on myös hyvä olla mahdollisuus antaa, jos katsomme sen olevan oman kansallisen etumme mukaista. Tämän edellyttämät lakimuutokset on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja ne tulevatkin tällä vaalikaudella päätettäväksi. Kaikenlaista automaatiota ja sitovia sopimuksia tällä saralla tulee kuitenkin välttää. Kun kansainvälistä sotilaallista yhteistyötä suunnitellaan, on tärkeä suhteuttaa oma asemamme. Suomi on pieni maa läntisen Euroopan koilliskulmalla ja meidän voimavaramme ja resurssimme riittävät oman maamme puolustamiseen. Emme voi olla kaikessa mukana, eikä meidän pidä antaa muidenkaan luulla muuta. Kaikki maanpuolustuksellinen toimintamme armeijan käymisestä kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin on lähdettävä kansallisen puolustuksen näkökulmasta, mitä se on hyvin tehnytkin. 5
Omaa, itsenäistä, uskottavaa ja koko maan kattavaa puolustusjärjestelmää on jatkossakin aina ylläpidettävä. Tätä asiantilaa ei muuta se, liittoudummeko mahdollisesti joskus tulevaisuudessa vai jatkammeko sotilaallisesti liittoutumattomana. Omasta, kansallisesta puolustuksesta on aina ja kaikissa olosuhteissa pidettävä kiinni. Se on toimivin henkivakuutuksemme nyt ja tulevaisuudessa. Suuresti kunnioittamaani jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothia siteeraten: "Suomi on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa". Tämä meidän on aina syytä pitää mielessä. Kiitos! 6