MIKSI MASENNUIN? Äitien omia kokemuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta

MIKSI MASENNUIN? Äitien omia kokemuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta Jenni Päivinen Kati Sell Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

TIIVISTELMÄ Päivinen, Jenni & Sell, Kati Miksi masennuin? Äitien omia kokemuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Järvenpää 2004 Sivua: 45 Liitettä: 4 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, Sosionomi (AMK) Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää äitien omia kokemuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siihen johtavista syistä. Halusimme myös selvittää mistä äidit ovat kokeneet saavansa parhaan avun. Varsinaisen kyselyn toteutimme sähköpostikyselynä vapaaehtoisille äideille, joita oli seitsemän kappaletta. Lisäksi käytimme Työ, työyhteisöt ja johtaminen - jaksolla samasta aiheesta tehdyn tutkimuksen vastauksia. Muuna lähdeaineistona käytimme kirjallisuutta, tutkimuksia ja internetiä. Teoriaosuudessamme käsittelimme synnytykseen liittyviä mielenterveyden häiriöitä äidin stressistä synnytyksen jälkeiseen psykoosiin. Selvitimme myös mahdollisesti riskiryhmään kuuluvia naisia, mistä äidit voivat saada apua, sekä masennuksen vaikutusta lapseen. Tuloksista kävi ilmi, että äidit kokivat masennuksen johtuvan useista eri syistä. Yleisimmiksi syiksi paljastuivat unen puute, vaikea raskaus ja sosiaalisen tuen puute. Suurimpana apuna äideille on ollut oma puoliso, oma äiti, sekä vertaistuki. Tutkimustulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia. Asiasanat: raskaus, synnytys, masennus, äitiys, hoitomenetelmät, tutkimus Säilytyspaikka: DIAK/Järvenpään yksikön kirjasto

ABSTRACT Päivinen, Jenni & Sell, Kati Why did I get depressed? Mothers own experiences of postnatal depression. Järvenpää 2004 Language: Finnish Pages: 45 Appendices: 4 Diaconia Polytechnic, Järvenpää Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The aim of the thesis was to study the mothers own experiences of postnatal depression and the reasons behind it. We also wanted to find out from where the mothers felt they received most help. We conducted the actual inquiry by sending questionnaires to seven voluntary mothers by e-mail. We also used the answers we had got by our previous inquiry, which we had carried out earlier during our studies. As additional sources we used literature, research papers and the Internet. In the theory part we studied mental health disturbance due to childbirth, from mothers stress to psychosis after childbirth. We also analyzed the mothers in the risk group, where they can get help, and if depression has an influence on the child. The results show, that the mothers experienced that depression was caused by many different reasons. The lack of sleep, difficult pregnancy and the lack of social support came out to be the main reasons. As the biggest help to the mothers have been their own partner, their own mother, and also peer support. The research results support the earlier research results. Keywords: Pregnancy, childbirth, depression, maternity, methods of treatment, research

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT JOHDANTO 2. SYNNYTYKSEEN LIITTYVÄT MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT...8 2.1 Äidin stressi...8 2.2 Raskaudenaikainen masennus...9 2.3 Synnytyksen jälkeinen masennus...12 2.4 Riskiryhmään kuuluvat naiset...18 2.5 Apua masennuksen hoitoon...19 2.6 Äidin masennuksen mahdollinen vaikutus lapseen...23 3. TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...26 3.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelmat...26 3.2 Tutkimuksen aineisto ja sen keruu...27 3.3 Tutkimusmenetelmät...29 4. TUTKIMUSTULOKSET...30 4.1 Äitien kokemuksia masentumisen syistä...30 4.2 Äitien selviytyminen...33 4.3 Masennuksen synty ja sen vaikutus äiti-lapsi-suhteeseen...36 4.6 Stressin ja elämänmuutosten mahdollinen vaikutus synnytyksen jälkeiseen masennukseen...38

5. POHDINTA...39 6. LÄHTEET...42 LIITTEET Liite 1. Ensimmäinen kyselylomake äideille. Helsinki 10.4.2004 Liite 2. Viesti internetin keskustelupalstalle. Helsinki 26.8.2004 Liite 3. LCU- pisteytystaulukko Liite 4. Toinen kyselylomake äideille. Helsinki 3.9.2004

JOHDANTO Raskaus ja synnytys ovat onnellista ja antoisaa aikaa monelle, mutta joillekin se aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa. Koska yhteiskuntamme kannustaa luonnolliseen suvun jatkamiseen, kärsivät monet äidit hiljaisuudessa erittäin vaikeista asioista. Kuinka he voisivat kertoa puolisoilleen, vanhemmilleen ja ystävilleen ajatuksistaan, kun he eivät itsekään tiedä, ovatko ne normaaleja äidin ajatuksia tai merkki vakavammasta ongelmasta. Vielä muutamia vuosia sitten synnytyksen jälkeinen masennus on ollut jonkinlainen tabu. Nykypäivänä tiedot ovat jo paljon paremmat, mutta edelleen masennusta sairastavat joutuvat häpeämään ja piilottelemaan itseään ja sairauttaan. Miksi? Koska aihe kiinnosti meitä kumpaakin jo ennestään, päätimme alkaa tutkia sitä lisää. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta nousee esiin monia kysymyksiä, joita sitä sairastavat pohtivat päivittäin. Miksi juuri minä sairastuin? Mistä tämä johtuu? Miten tämä vaikuttaa minun ja lapseni väliseen suhteeseen? Ennen kaikkea: miten paranen? Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on jonkin verran erilaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta, joten halusimme löytää näkökulman, jota on tutkittu vähemmän. Ensimmäinen aihetta koskeva tutkimuksemme keväällä 2004 tehdyssä työelämän tutkimushankkeessa, Elämänmuutosten mahdollinen vaikutus stressiin ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Sivuamme myös tätä tutkimusta ja siitä saatuja tuloksia työssämme. Nykyiseen aiheeseemme päädyimme, kun päätimme jatkaa masennuksesta opinnäytetyöksi asti. Halusimme selvittää äitien omia ajatuksia siitä, miksi masennus heidän mielestään iskee yhden elämän suurimman tapahtuman jälkeen. Tutkimukset toteutimme kyselylomakkeen avulla. Olemme varmasti kaikki joskus omassa elämässämme joutuneet toteamaan, stressi vaikuttaa moniin eri asioihin välillä huomaamattakin.

7 Koemme aikaisemmankin tutkimuksemme tulleen tarpeeseen, sillä masennukseen sairastuvat äidit eivät välttämättä osaa yhdistää sairastumistaan osana elämäänsä, vaan kokevat sen olevan yksittäinen muusta riippumaton tapahtuma. Usein äidit myös kokevat epäonnistuvansa täysin vauvan saadessaan, vaikka raskaus ja vauvan syntymä on useimmiten toiveen täyttymys. Päätavoitteemme on selvittää syitä, miksi äidit kokevat masentuvansa synnytyksen jälkeen. Uskomme, että tuloksista on hyötyä jo sairastaneille sekä parasta aikaa sairastaville. Kukaan ei sairastu masennukseen vain yhdestä syystä, vaan se on monien tapahtumien summa. Toivomme, että äidit ymmärtäisivät synnytyksen sekä fyysisessä, psyykkisessä että sosiaalisessa merkityksessään. Tärkeää olisi, että nykyiset sekä tulevat äidit ymmärtävät, että synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin yleistä ja että se on hoidettavissa. Tärkeää on myös se, että äidit ymmärtävät, etteivät ole tilanteessa yksin, vaikka siltä usein tuntuukin. Äitien ja läheisten tulisi tunnistaa erilaiset oireet, jolloin voitaisiin arvioida tarve ulkopuolisen avun käyttöön. Toivomme, että myös miehet kiinnostuisivat aiheesta, sillä usein juuri mies on lähimpänä tuoretta äitiä ja samalla parhaalla paikalla havaitsemaan masentuneisuuden.

8 2. SYNNYTYKSEEN LIITTYVÄT MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT 2.1 Äidin stressi Jokaisella meistä on kehossamme kortisol-stressihormonia, jonka tehtävänä on pitää huolta esimerkiksi siitä, että verenpaine ja verensokeri pysyvät sopivalla tasolla. Samainen hormoni auttaa samalla kehoamme kestämään stressiä. Eräät tutkimukset ovat osoittaneet, että myöhäisessä vaiheessa raskautta tämä hormoni sekä muut tätä hormonia vapauttavat hormonit ovat paljon korkeammalla tasolla kuin normaalisti. Naisen keho siis valmistautuu stressiin. Kun synnytys on ohi, kortisol-hormonin taso tipahtaa äkillisesti, kun taas keho palautuu hiljalleen itsestään. Tämän on koettu vaikuttavan masennukseen. Ei ole kuitenkaan todistettua, että yksistään kortisol-hormonilla olisi vaikutusta masennukseen. (Harvey 1999, 15.) Ensikertalaisella äidillä saattaa olla vaikeuksia nukkua, koska hän herää koko ajan varmistamaan, hengittääkö vauva. Äiti ei siis pysty nukkumaan, vaikka lapsi nukkuisikin. Äidillä voi olla tunne, ettei pysty hallitsemaan aikaansa eikä ehdi tekemään kaikkia suunnittelemiaan töitä. Tämä lisää stressiä ja äiti tulee tällöin ylivirittyneeksi, ärtyisäksi ja hermostuneeksi. Ilona Sippo on tehnyt vuonna 2001 pro gradu-tutkielman aiheesta Äidin stressi ja henkilökohtaiset tavoitteet lapsen syntymän jälkeen, ja se on osa Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen sekä HYKS:n Naistenklinikan Nyyttipitkittäistutkimusprojektia. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten äitien henkilökohtaisten tavoitteiden arviointi on yhteydessä äitiyden tuomaan stressiin. Äitiyden stressaavuutta käsitellään taustatekijöiden ja sosiaalisen tuen sekä lapsen ja äidin ominaisuuksien näkökulmasta. Työssä arvioidaan myös siirtymää vanhemmuuteen. (Sippo 2001, 2-3.)

9 Tulokset osoittivat, että äitien henkilökohtaisten tavoitteiden arviointi on yhteydessä äitiyden lapsenhoidon stressiin. Jos äiti kuitenkin sai tavoitteisiinsa puolisonsa tuen, oli hänen äitiyden- ja lapsenhoidon stressinsä vähäistä. Erilaisista taustatekijöistä erityisesti raskauden alkuvaiheen työttömyys ennusti myöhempää äidin rooliin liittyvää stressiä. (Sippo 2001, 20-24.) Äiti saattaa tuntea epäonnistuneensa äitinä, jolloin hän on surullinen ja tuntee menettäneensä jotain. Vaikeinta on näyttää näitä tuntemuksia muille, koska ulkoisesti kaikki on kuitenkin hyvin. Lapsi on terve ja äiti on toipumassa synnytyksestä. Äiti haluaisi selvitä yksin, joten avun hakeminen on hyvin vaikeaa. (Väisänen 2001, 135-136.) Susan Aldridge tuo kirjassaan Masennus ja stressi- tunteiden biologiaa esille tutkimuksen, jossa noin 200 henkistä työtä tekevää naista, lapsia saaneita ja lapsettomia, piti vuorokauden ympäri verenpainemittaria. Vaativissa tehtävissä työskentelevät naisten verenpaine kohosi ylös, eikä laskenut alas kotiin palattua työpäivän jälkeen. Tätä ilmiötä ei havaittu lapsettomilla ja vähemmän vaativaa työtä tekevillä naisilla. Naiset, jotka hoitavat sekä vaativan työnsä että perheelämän, ovat jatkuvan stressin vallassa. (Aldridge 2000, 109-110.) 2.2 Raskaudenaikainen masennus Raskaudenaikaista masennusta on vaikea erottaa normaaleiksi katsotuista raskauteen liittyvistä oireista. Noin 70 prosenttia raskaana olevista naisista kuvaavat olleensa alakuloisia raskauden aikana (Väisänen 2001, 41). Varsinaiseen raskaudenaikaiseen masennukseen sairastuu noin 10 prosenttia naisista (Curham 2000, 1). Naisen raskaus voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen; raskauden ensimmäistä kolmannesta kutsutaan havahtumisvaiheeksi (raskausviikkoon 13 asti). Sen aikana sikiö kehittyy nopeasti, ja naisen kehossa tapahtuu paljon fysiologisia

10 muutoksia. Jo normaalikin raskaus on naisen elimistölle sekä ruumiillinen että henkinen rasitus. Nainen saattaa kokea muun muassa pahoinvointia, masentuneisuutta ja väsymystä. Sopeutumisvaiheen aikana (viikot 13-20) fysiologisia muutoksia tulee lisää, mutta havahtumisvaiheen aikana koetut somaattiset oireet kuten pahoinvointi vähenee sopeutumisvaiheen alkupuolella. Samoin psyykkiset oireet, kuten tunteiden ailahtelu ja masentuneisuus vähenevät. Raskauden keskittymisvaiheessa (viikot 21-32) korostuu kiintyminen tulevaan lapseen; kohtu kasvaa nopeasti ja paino lisääntyy entistä nopeammin. Raskauden loppupuolella (raskausviikosta 33 lapsen syntymään) äidin fyysinen olo hiukan helpottuu ja äiti voi tuntea ennakoivia supistuksia. Somaattiset oireet kuten unettomuus, hengenahdistus ja turvotus lisääntyvät. Tänä aikana kasvaa myös mahdollisuus masentuneisuuteen. (Ahonen 2001, 15.) Poole (1986) toteaakin, että esimerkiksi juuri ensimmäisen ja viimeisen raskauskolmanneksen aikana hoitotyön tulisi keskittyä naisten kokeman väsymyksen ja siitä johtuvan ahdistuksen vähentämiseen. Pughin ja Milliganin (1995) pitkittäisotteella tekemässä pilottitutkimuksessa havaittiin, että äitien väsymys olisi merkitsevästi yhteydessä masentuneisuuteen ja ahdistukseen (Paavilainen 2003, 21). Useiden eri tutkimusten mukaan riskitekijänä raskaudenaikaiselle masennukselle on äidin aikaisemmat psyykkiset häiriöt (Eerola 1999, 30). Raskausajan masennuksen syyt voidaan jakaa kolmeen alueeseen: fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin (Curham 2000, 1). Yleisiä oireita ovat muun muassa syyllisyys, itkuisuus, jatkuva ahdistuneisuus, vetämättömyys ja ongelmat parisuhteessa sekä omien vanhempien välillä (Curham 2000, 4). Naisten lisääntyvä läheisyyden ja hoivan tarve raskauden aikana saattaa olla ensikertalaiselle isälle liian vaativaa, jolloin hän vetäytyy omiin oloihinsa jättäen tulevan äidin yksin henkiseen eristykseen (Väisänen 2001, 41-42). Raskauden aikana nainen käy läpi suhdetta omaan äitiinsä, puolisoon, ajatuksia sikiöön liittyvästä huolesta ja pelosta tulevaisuutta kohtaan sekä visioita uudesta minäkuvasta. Myös suhde puolisoon saa uusia piirteitä raskauden aikana. (Nieminen & Nummenmaa 1985, 29; Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999, 29).

11 Zachariahin (1994) mukaan miehen ja vaimon välisen suhteen lisäksi myös äidin ja tyttären välinen suhde vaikuttaa merkittävästi naisen raskaudenaikaiseen psyykkiseen hyvinvointiin (Ahonen 2001, 16). Raskauteen, tulevaan lapseen sekä vanhemmuuteen liittyvät ristiriitaiset tunteet ovat normaaleja odottavan äidin kehitysprosessissa. Kun aluksi raskauden toteaminen tuntuu ihanalta asialta, voi äidin ja isän tunteet myöhemmin muuttua epävarmoiksi. Eräs odottava äiti kuvaa oloaan näin: Me ajateltiin, että kun me hankitaan lasta niin kyllä se sitten on hienoa, jotain ainutlaatuista. Etukäteen ajattelin että kyllä varmaan sitten kiipeän katolle ja sieltä kaikille kiljun, että ajatelkaa minä olen raskaana, minussa tapahtuu jotain. Minä olin pettynyt siihen, että ei se ollutkaan niin kauhean hienoa ja ihmeellistä. Päinvastoin tuntui siltä, että nyt vasta rupesi ajattelemaan että mitäs nyt sitten, miten tästä eteenpäin?(niemelä 1985, 13.) Tällaiset ambivalentit tunteet ovat täysin normaaleja ja todennäköisesti kaikki odottavat äidit joutuvat jossain vaiheessa raskauttaan käsittelemään niitä. (Niemelä 1985, 13.) Tunteiden puuttuessa kokonaan voi tilanne olla se, että äiti kieltää tai torjuu lapsen syntymän mukanaan tuomat muutokset (Nieminen & Nummenmaa 1985, 30). Ilona Etelävuori on vuonna 1998 tehnyt tutkimuksen Odottavien ja synnyttäneiden äitien henkilökohtaiset projektit, synnytyspelot ja depressiivisyys ja se on osa Helsingin yliopiston psykologian laitoksen ja HYKS:n naistenklinikan Nyytti-tutkimuksesta (Etelävuori 1998, 3-4). Tulokset osoittivat, että synnytyspelolla ja depressiivisyydellä on selvä yhteys. Synnytyspelkoiset äidit tuottivat enemmän itseensä liittyviä projekteja ja arvioivat ne stressaaviksi. Samalla äidit kokivat saavansa niille vähemmän tukea kuin ei-synnytyspelkoiset äidit. Tulokset kertovat myös, että raskausaika ja synnytyksen jälkeinen aika sisältää paljon muutoksia ja osaltaan selittää raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien yleisiä mielenterveydellisiä ongelmia. (Etelävuori 1998, 21-22.)

12 Raskaudenaikaisesta masennuksesta puhutaan hyvin vähän, vaikka juuri se on hoitamattomana yksi syy synnytyksen jälkeiseen masennuksen puhkeamiseen (Väisänen 2001, 40). 2.3 Synnytyksen jälkeinen masennus Synnytyksen jälkeiset mielenterveyden häiriöt voidaan jakaa vaikeusasteen perusteella kolmeen häiriöön. Synnytyksen jälkeinen herkistyminen, eli baby blues, on näistä yleisin ja lievin. Synnytyksen jälkeinen psykoosi on vakavin häiriö ja myös harvinaisempi näistä kolmesta. Näiden väliin asettuu synnytyksen jälkeinen masennus. (Eerola 1999, 28.) Äidiksi tuleminen on monelle naiselle suuri toiveiden täyttymys. Syntymää odotetaan pitkään ja hartaasti ja sitten yllätytään, kun elämä ei olekaan vauvan syntymän jälkeen niin ruusunpunaista kuin oletettiin. Äidiksi tuleminen on naiselle suuri muutosprosessi, johon liittyy fyysisiä muutoksia paljon. Uusi perheenjäsen tuo muutoksia perheen työnjakoon ja ihmissuhteisiin. Masennus yritetään useimmiten peittää esimerkiksi tavallista suuremman väsymyksen alle. Samalla kun normaali fyysinen uupumus väistyy levon myötä, henkinen uupumus ja masennus ei helpolla hellitä. Äitien on ollut myös vaikea puhua tuntemuksistaan, koska he tuntevat syyllisyyttä ja luulevat olevansa ainoita, jotka ovat masentuneet synnytyksen jälkeen. (Niemi 1997, 17.) Vuosittain noin 6000-10 000 äitiä ja perhettä on tekemisissä synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa Suomessa (Niemi 1997, 16). Masennus jää vielä usein tunnistamatta, diagnosoimatta ja siten myös hoitamatta. Suurena ongelmana on, että itse masentuneenkin on vaikea sekä tunnistaa että tunnustaa ongelma. Suomessa on käytössä virallinen tautiluokitus ICD 10, ja se jakaa masennuksen lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan masennustilaan. (Sarkkinen 2003, 286.)

13 Useille naisille synnytyksen jälkeinen viikko on epävakaisuuden aikaa, kun synnytykseen liittyvät asiat voivat aktivoitua naisessa uudelleen. Yleensä tämä tapahtuu 3-5 päivän paikkeilla synnytyksestä noin 40 80 prosentilla naisista. (Eerola 2000; Huysman 2003, 31.) Herkistymisen oireina ovat esimerkiksi itkuisuus, alakuloisuus, ärtyisyys ja toivottomuus. Myös äiti itse voi tunnistaa, ettei ole oma itsensä. Muutokset ovat pitkälti hormonaalisia, sillä tänä aikana sekä estrogeeni- että progesteronitasot romahtavat. (Väisänen 2001, 127.) Oireet voivat kestää muutaman viikon, jonka jälkeen ne helpottuvat usein itsekseen (Eerola 2000). Pieni vauva saa äidissä aikaan sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia, ja molemmat ovat täysin normaaleja (Dalton 2001, 44). Herkkyys ja suru ovat reaktioita suuresta elämänmuutoksesta, synnytyksen jälkeen fyysinen yhteys päättyy ja vastuu taas lisääntyy (Eerola 1999, 31). Oireina voi myös esiintyä keskittymisvaikeuksia, hitautta ja vaikeutta vauvan hoitamista opeteltaessa, hermostuneisuutta, ärtyisyyttä ja uupumusta (Dalton 2001, 45; Eerola 1999, 31). Synnytyksen jälkeiselle herkistymiselle on monia selityksiä: hormonitason äkillinen lasku, maidon erittyminen rintoihin, jännityksen purkautuminen ja tajuaminen, kuinka raskasta äitinä olo on, sekä hämmentyminen kaikesta uudesta (Niemi 1997, 17). Baby blues-aikana äiti saa huomata, että lapsesta on tullut kaiken keskipiste. Hän joutuu opettelemaan myös uuden elämänrytmin vauvan ehdoilla. Tuoreet äidit kuvaavat hyvin erilaisia tunteita ajasta, jolloin huomaavat, kuinka riippuvainen ja avuton vastasyntynyt on. Herkistyminen voi olla myös pelottava tunne, sillä se tuntuu itkuvyöryineen täysin hallitsemattomalta. (Väisänen 2001, 128.) Pian synnytyksen jälkeen on myös fyysinen minä otettava haltuun. Täydellinen ruumiillinen toipuminen kestää kokonaisuudessaan puolisen vuotta ja liikunnan osuus siinä on erittäin tärkeä. Maidon tuottaminen ja imettämisen käynnistäminen vie osansa energiasta, joten laihduttamaan ei saa ryhtyä. Äitivauvajumpat, kävely, pyöräily, uinti ja hyötyliikunta kotona vauvan kanssa tulee

14 aloittaa heti, kun keho sallii. Tutkimuksien tuloksena tiedetään, että naiset, jotka eivät pääse eroon raskausajan ylikiloista, ovat masentuneimpia. (Väisänen 2001, 128.) Äidin psyykkisen voinnin ja jaksamisen kannalta olisi tärkeää irrottautua vauvasta ainakin tunniksi tai puoleksi päivittäin. Jos äiti on vauvan kanssa täysin yksin, eikä omaisista löydä ketään, joka voisi vauvan kanssa olla, olisi hyvä puhua ystävälle tai vaikkapa neuvolan terveydenhoitajalle. (Väisänen 2001, 128-129.) Varsinaiseen masennukseen sairastuu 10-20 prosenttia synnyttäneistä naisista (Nicolson 2001, 27; Huysman 2003, 31). Äidin oireet voivat mahdollisesti vaikuttaa lapsen kehitykseen, mikäli masennus jatkuu pitkään eikä sitä hoideta (Leinonen 2002, 63). Verrattaessa synnyttäneitä ja ei-synnyttäneitä naisia masennuksen oireet ovat olleet erilaisia; synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivillä äideillä oireissa korostuvat ruumiilliset vaivat, joita ei vertailuryhmällä ole. Masennus voi siis luonteeltaan olla todella erilaista ja voidaan ehkä synnyttäneiden naisten kohdalla selittää hormonimyrskyn tuotteena. (Väisänen 2001, 130.) Masennus saattaa kestää hoitamattomana keskimäärin parista kuukaudesta puoleen vuoteen. Äidin pelko masennuksen paljastumisesta on suuri. Kotona äiti saattaa olla koko päivän yöpuvussa, kun taas kodin ulkopuolella huoliteltu ja hyvinvoivan näköinen. (Väisänen 2001, 130-131.) Eräs äiti kuvaa Siobhan Curhamin kirjassa Antenatal & Postnatal depression synnytyksen jälkeistä aikaa seuraavasti: Hänen syntymänsä jälkeen pelot ja ahdistuneisuus katosivat välittömästi, mutta korvautuivat vähitellen erilaisilla huolestuneisuuden ja ahdistuneisuuden tunteilla pojastani. Tunsin oloni aika yksinäiseksi ja haavoittuvaiseksi ollessani hänen kanssaan ja en tiennyt kuinka viihdyttää häntä. Tunsin oloni hämmentyneeksi ja kurjaksi noin yhdeksän kuukautta synnytyksen jälkeen. (Curham 2000, 27.)

15 Vakavan masennuksen oireita ovat itse masentuneisuus, joka ilmenee äidin itkuisuutena, jota ilmenee paljon ja usein ilman syytä. Äiti on myös kovin epätoivoinen ja hänestä tuntuu, että kaikki ihmiset ovat etäisiä, hylänneitä ja jopa vihamielisiä. Myös vauva voi tuntua vieraalta ja joskus vihamieliseltä. Äidiltä on kadonnut kaikki ilo, eikä mikään naurata enää. (Väisänen 2001, 131.) Ärtyneisyys kuvastuu äidin ärtyisyytenä ja jännittyneisyytenä. Hän purkaa raivoaan läheisiin ihmisiinsä pikkuasioista ja hänestä tuntuu, että kaikki asiat vain kasautuvat päälle eikä mistään löydy helpotusta hänen olotilaansa. (Väisänen 2001, 131.) Myös äidin mielenkiinto monia arkisia asioita kohtaan katoaa täysin; taloustyöt ja kodin hoito ovat käyneet äidille ylivoimisiksi, äiti ei enää jaksa huolehtia itsestään ja ulkonäöstään. Sukupuoliasiat eivät enää kiinnosta eikä tulevaisuudessa tunnut olevan mitään hyvää. (Väisänen 2001, 131.) Näiden kolmen oireen lisäksi tarvitaan vähintään neljä oiretta, jotta voidaan puhua keskivaikeasta masennuksesta tai vastaavasti kuusi, jolloin kyseessä on vakava-asteinen masennus. Näitä oireita ovat seuraavat: Äiti on jatkuvasti väsynyt ja nukkuminenkaan ei tunnu auttavan. Äidillä on epätodellinen olo, koska hän on niin väsynyt. Äiti on pitkiä aikoja paikoillaan tekemättä tai ajattelematta mitään. Äidillä on kyvyttömyyttä nukahtaa, ja hän saattaa aamuyöstä herätä pahaan oloon. Uni on koko ajan pinnallista horrosta, eikä kunnollinen nukkuminen toteudu vaikka vauva nukkuisikin. (Väisänen 2001, 132.) Päässä pyöri ja pimeni koska ei saanut nukuttua. Vaikka toiset ihmiset veivät vauvan pois, en voinut nukkua siltikään. Todella kamalaa aikaa. (Niemi 1997, 32.) Äidillä on hankalaa keskittyä lukemaan päivän lehteä tai kirjaa, ja myös television katselu on vaikeaa. Muiden ihmisten kanssa keskustelu on työlästä, ja ajatukset hyppivät. Äiti tuntee unohtaneensa kaiken tai muistaneensa vain joitakin asioita. (Väisänen 2001, 132.)

16 Ruoka ei tunnu maistuvan äidille, mutta hänen on syötävä imetyksen takia. Ruoka tuntuu vastenmieliseltä. Jotkut äidit syövät vain makeaa masentuneena ja aiemmat syömishäiriöt saattavat aktivoitua. Äiti tuntee epäonnistuneensa täysin äitinä sekä vaimona ja syyttää tarpeettomasti itseään kun asiat menevät pieleen. Hän tuntee olonsa täysin arvottomaksi. Äidillä on kyvyttömyyttä nukahtaa, ja hän saattaa herätä pahaan oloon. Kunnollinen nukkuminen ei toteudu, sillä uni on pinnallista. (Väisänen 2001, 132.) Eräs äiti kirjoittaa syyllisyydestä näin: Tunsin isompaa lasta kohtaan vihaa, kun hän ei aina osannut olla hiljaa, kun yritin nukuttaa (ja nukuttaa...) vauvaa. Tunsin suurta syyllisyyttä vihan tunteistani, toivottomuutta. Syyllisyyttä kun huusin, raivostuin isommalle, taakka josta en varmaan koskaan pääse. (Niemi 1997, 33.) Äidillä on rauhaton ja tuskainen olo, eikä hän jaksa olla paikallaan kuin hetken. Syytä rauhattomuuteen hän ei itsekään osaa nimetä. Äidillä on kuin hidastunut olo, hän ei jaksa toimia tai puhua. Ajatukset pyörivät kuolemassa pelokkaasti, ja äiti pelkää tekevänsä itselleen tai lapselleen jotain pahaa. (Väisänen 2001, 132-133.) Masentunut äiti saattaa kuitenkin pärjätä hyvin lapsensa kanssa. Hän käyttää kaiken energiansa lapseen, vaikka itsestä ei pystyisikään huolehtimaan. Jos äidillä on ollut aiemmin ahdistuneisuushäiriö, paniikkioireyhtymä tai pakkooireinen häiriö, saattavat ne aktivoitua synnytyksen jälkeen uudelleen ja siten aiheuttaa synnytyksen jälkeistä masennusta. (Väisänen 2001, 133.) Synnyttäneistä naisista 1-2 tuhannesta sairastuu synnytyksen jälkeiseen psykoosiin, joka alkaa tavallisesti parin viikon kuluttua synnytyksestä (Väisänen 2001, 150; Huysman 2003, 31; Dalton 2001, 85). Psykoosi saattaa alkaa jo synnytyssairaalassa, mutta se voi myös ilmetä vasta muutaman viikon kuluttua jolloin se saattaa tulla täytenä yllätyksenä. (Väisänen 2001, 150.) Synnytyksen jälkeinen psykoosi, toiselta nimeltään lapsivuodepsykoosi, on vakava mielenterveyden häiriö, joka ilmenee tietoisuuden, todellisuuden

17 havaitsemisen, ajattelun ja tunne-elämän häiriintymisenä (Eerola 1999, 42; Dalton 2001, 85). Vaikka se yleensä paranee hyvin, vaatii se ehdottomasti ammattiapua ja usein myös lääkitystä. Lapsivuodepsykoosi uusiutuu usein vuoden tai parin päästä, mutta suuri enemmistö potilaista paranee täysin. Psykoosin vaikeimmasta muodosta, skitsofreenisesta psykoosista, jopa puolet jää pysyviksi. (Eerola 2000.) Psykoosia aiheuttavia syitä ja riskitekijöitä on monia, tässä joitakin esimerkkejä: keisarinleikkaus, ensisynnyttäjyys, estrogeeni, ruumiilliset sairaudet ja häiriöt, raskausmyrkytys, verenvuoto, jotkin synnytyksen aikana käytetyt lääkkeet ja aiempi psykiatrinen sairaalahistoria. (Eerola 2000.) Psykoosin ensimmäisiä oireita ovat muun muassa uupumus, unettomuus, levottomuus, itkuisuus vauvan torjuminen ja tunne-elämän epävakaus. (Eerola 2000; Niemi 1997, 20; Dalton 2001, 86.) Oireiden pahetessa äiti alkaa tulla epäluuloiseksi, sekavaksi, hajanaiseksi, pakkomielteiseksi kun kyseessä on vauvan hyvinvointi, harhaluuloiseksi sekä harha-aistiseksi ja itsetuhoiseksi. (Eerola 2000; Dalton 2001, 51.) Lapsivuodepsykoosi vaatii ehdottomasti ammattiauttajan apua ja hoitona voi olla esimerkiksi sairaalassa olo tai tiivis avohoito, jossa tukihenkilö on jatkuvasti läsnä. Monesti tarvitaan hoitoa suljetulla osastolla, jolloin vauvan ja äidin toisistaan erottamista on tarkkaan harkittava. Isän tuki äidille on erittäin tärkeä, ja usein tarvitaan alkuvaiheessa lääkitystä. (Eerola 2000.) Jos äitiä hoidetaan kotona, on erityisen tärkeää sekä äidin että lapsen kannalta, ettei äiti jää pieneksikään hetkeksi yksin lapsen kanssa. Heitä on vahdittava ympäri vuorokauden. (Dalton 2001, 87.)

18 2.4 Riskiryhmään kuuluvat naiset Vaikka odottavissa äideissä on havaittavissa tiettyjä piirteitä ja riskitekijöitä, on silti toistaiseksi mahdotonta varmasti tunnistaa masennukseen tai psykoosiin sairastuvat äidit (Dalton 2001, 123). Masentuneisuuteen sairastumisen riski on suurin ensisynnyttäjillä, jotka ovat iältään yli 25-vuotiaita ja joilla on taustalla psyykkistä epätasapainoisuutta (Dalton 2001, 125-131; Huysman 2003, 48). On arvioitu että heistä 30 40 prosenttia sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tämän takia on erittäin tärkeää, että itse äidin, sekä perheen lääke- ja psyykkinen historia tulevat selville ajoissa. On myös tutkittu, että ihmiset joilla on psyykkisiä häiriöitä, tulevat perheistä joissa kyseiset häiriöt ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. (Huysman 2003, 48.) Hanni Tallberg tutkii synnytyksen jälkeistä masentuneisuutta vuonna 1993 tehdyssä psykologian tutkielmassaan Sosiaaliseen ympäristöön sekä äidin ja lapsen persoonallisuuteen liittyvien tekijöiden yhteydet äidin masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen synnytyksen jälkeen. Tallberg on selvittänyt tutkimuksessaan masentuneisuuden yleisyyttä, kestoa, sekä siihen liittyviä oireita. (Tallberg 1993, 19.) Tutkimustulokset osoittivat, että mitä vähemmän äiti koki saavansa sosiaalista tukea niin puolisolta kuin muiltakin, ja mitä vähemmän äiti luotti kykyihinsä vanhempana, sen masentuneemmaksi hän itsensä koki. (Tallberg 1993, 28.) Myös muita syitä, jotka altistavat äidin masennukselle, on useita. Esimerkiksi äidin persoonallisuudella on vaikutusta masentuneisuuteen; täydellisyyden tavoittelijat, jotka haluavat aina tehdä hyvän vaikutuksen muihin ihmisiin, ovat riskiryhmässä. Ryhmään kuuluvat myös äidit, jotka turvautuvat paljon toisiin ja jotka ovat aina valmiita antamaan periksi välttääkseen riidan. Äidit, jotka ovat vahvasti urapainotteisia, kohtaavat suuren elämänmuutoksen lapsen syntyessä; kun nainen tähän asti on keskittynyt täysin uraansa, joutuu hän huomaamaan, että nykyään vauva ja koti ovat kaiken keskipiste. (Cobb 1984, 109-112.) Synnytyksen jälkeiset tunne-elämän häiriöt ovat ensimmäisen lapsen jälkeen yleisempiä kuin seuraavien, muuten lapsien lukumäärä ei masentuneisuuteen

19 vaikuta. Myöskään synnytyksen kululla, esimerkiksi pituudella, ei tällä hetkellä ole todistettavasti vaikutusta masennukseen. Joissakin tapauksissa synnytysolot voivat kuitenkin olla huomionarvoinen tekijä. (Cobb 1984, 109-115.) Synnytys tuo usein äidin mieleen muistoja omasta lapsuudesta; hän pohtii omia äidin taitojaan ja miettii millainen oma äiti oli aikoinaan. Tunteet voivat olla erittäin tuskallisia, jos hän kokenut itsensä lapsena hylätyksi ja onnettomaksi. (Cobb 1984, 109-115.) Yhteiskuntaluokka, ihonväri tai uskonto ei yksinään vaikuta sairastumisriskiin, mutta näyttää siltä, että paljon tukea saava äiti pysyy tunne-elämältään tasapainoisempana. Vastakohtana tuen puute, kurjat asunto-olot, taloudelliset vaikeudet tai muut perhehuolet vaikeuttavat tilannetta. (Cobb 1984, 109-115.) 2.5 Apua masennuksen hoitoon Masennuksista kärsiville perheille on luotu hyviä tukiverkostoja joissa heille tarjotaan mahdollisuus käsitellä ohjauksen tukemana kriisiä, sen taustatekijöitä ja työstää niiden herättämiä tuntemuksia. Tärkeä askel paranemiselle on luopuminen ihanneäidin myyttisestä kuvasta ja sen asettamista vaatimuksista. Toipuakseen on myös suostuttava omaan rajallisuuteen, heikkouteen ja tarvitsevuuteen, vaikka se onkin vaikeaa. Psyykkisesti hyvinvoiva isä on voimavara. Erityisesti äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajat ovat avainasemassa äidin masennuksen tunnistamisessa ja diagnoimisessa (Sarkkinen 2003, 287). Raskauden aikaiseen masennukseen ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen voi hakea apua ensimmäiseksi omasta neuvolasta, perheneuvolasta, terveyskeskuksesta tai seurakunnilta, joista asiakas ohjataan tarvittaessa eteenpäin. Kuten mielenterveystoimistoon, psykiatrisille poliklinikoille tai sairaalaan, näihin voi myös hakeutua ilman lääkärin lähetettä. (Poutanen &

20 Vuorinen 1999, 11-12.) Myös Ensi- ja turvakotien liitolla on vertaistoimintaa masentuneille äideille. Aija Koski ja Tiina Mattinen ovat vuonna 1998 tutkimuksessaan Synnytyksen jälkeinen masennus Terveydenhoitajien kokemuksia synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistamisesta ja hoidosta, tutkineet terveydenhoitajien kokemuksia masennuksen tunnistamisesta ja sitä, millaista tukea he ovat äideille antaneet. Myös yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa tutkittiin. (Koski & Mattinen 1998, 5-6.) Tuloksissa kävi ilmi, että hyvin usein terveydenhoitajat olivat havainneet masennusoireet, ja myös äidit itse kertoivat masentuneisuudestaan. Tulokset osoittivat, että terveydenhoitajat tukivat äitejä antamalla enemmän aikaa äideille, tarjoamalla kotiapua, lisäämällä kotikäyntejä sekä järjestämällä perhetapaamisia. Suuri osa terveydenhoitajista oli myös tehnyt yhteistyötä eri ammattilaisten kanssa. (Koski & Mattinen 1998, 29-30.) Hoitomuotoja on monia. Säännöllisessä hoitosuhteessa lääkäri tukee potilasta elämäntilanteessa selittämällä masennuksen taustoja ja lääkitystä. Sairaalassa masennusta hoidetaan tiiviinä ja kokonaisvaltaisena jaksona turvallisessa ympäristössä osastolla. (Poutanen & Vuorinen 1999, 12.) Mielenterveystyössä nykyään suosittuja ovat ratkaisu- ja voimavarakeskeiset lyhytterapiat, joiden lähtökohtana ovat potilaan elämän myönteiset asiat (Huttunen 2002, 66). Suosittuja ovat myös erilaiset psykoterapiat yksin tai yhdessä lääkehoidon kanssa (Sarkkinen 2003, 302). Erilaiset järjestöt ja yhdistykset, kuten Äimä ry, tarjoaa vertaistukiryhmiä ympäri Suomea. Synnytyksen jälkeisessä masennuksessa ja synnytyksen jälkeisessä psykoosissa osana hoitoa saatetaan käyttää lääkitystä. Lääkityksellä oireita voidaan lieventää ja näin helpottaa masentuneen olotilaa. (Poutanen & Vuorinen 1999, 16.) Lääkehoidossa tulee kuitenkin huomioida se, että monet lääkkeet erittyvät usein äidinmaitoon (Huttunen 2002, 38).