The Decorative: Conservation and the Applied Arts - 24 th IIC Congress in Vienna 2012 Kuva 1. Näkymä historiallisen Albertinan museon tasanteelta Valtion oopperatalolle. Kuva Tuulikki Kilpinen. Luennot IIC:n 24. kongressi pidettiin 10. 14.9.2012 Itävallassa. Kongressipaikkana oli kaupungin keskustassa sijaitseva Wienin yliopistokampus. Alue on entinen keskussairaala-alue, joka peruskorjattiin ja laajennettiin 1990-luvun lopulla yliopiston ja yritysten käyttöön. Jo pelkästään kongressipaikka tarjosi paljon katseltavaa ja mietittävää, ja mikä voisikaan olla parempi sijoituspaikka IIC:n kongressille ja kulttuurialan opiskelijoille kuin alue, jossa on historialliset rakennukset ja upeat sisäpihat. Alueen suunnitteli keisarillisen hovin arkkitehti Joseph Gerl (1734 1798) ja sairaala otettiin käyttöön 1784. Itse kongressi pidettiin uudisrakennuksessa, jonne oli mahdollista sijoittaa raskasta rakennustekniikkaa vaativat luentosalit. Kongressin avauspuheet pitivät opetusministeri Claudia Scmiedel, kongressin paikallisen järjestäjän edustaja rehtori Gerald Basta, University of Applied Arts Vienna ja IIC:n puheenjohtaja Jerry Podany. Kukin puhuja vuorollaan korosti ammattikuntamme keskeistä ja vaativaa osaa kulttuuriperinnön vaalimisessa ja tällaisten kongressien tärkeyttä asiantuntijoiden yhteensaattamisessa ja tiedonvälittäjänä. Kongressin teemana oli The Decorative: Conservation and the Applied Arts. Ornamentit ja koristetaide ovat aina olleet osa ihmiskunnan historiaa ja olennainen osa ihmisyyttä. Luennoissa tarkasteltiin aihetta eri materiaalien ja asiayhteyksien kautta. Korkeatasoiset esitelmät ja posterit käsittelivät teemaa laaja-alaisesti aina yksittäisten esineiden konservoinnista teoreettisempien näkökulmien, konservoinnin filosofian, etiikan ja arvottamisen kautta. Eettinen ja filosofinen puoli painottui esitelmissä, jotka käsittelivät romanialaisen kirkon hiipunutta kattomaalausta, Tutankhamonin hautaholvin seinämaalauksien biologista sienikasvustoa ja historiallisten rakennusten henkiin herättämistä. Esitelmöitsijät toivat esille problematiikan kuinka toimia ja millaisilla argumenteilla. Esitelmissä painotettiin vanhan materiaalin ja siinä tapahtuneiden muutosten hyväksyminen. Konservoinnissa ja restauroinnissa tulisi kyseenalaistaa se kuinka paljon voimme kajota johonkin, ilman että esineen historiallinen arvo katoaa. Ja olisi tarkasteltava missä vaiheessa vaurion poisto ja restaurointi tuhoaa tai häivyttää alkuperäisen materiaalin. 1
Kuva 2. Yliopistokampuksen luentosali. Eräs IIC:n kongressien suurimmista anneista on esitelmien laaja-alaisuus ja erittäin korkea taso. Kuulijana saa tietoa sen lisäksi, että omaa erikoisalaa käsitellään uusista näkökulmista, myös mitä alalla kaiken kaikkiaan on tällä hetkellä meneillään. Osa esitelmistä oli jaettu kahteen osaan, jolloin materiaalitutkijat esittivät materiaalitutkimukset ja konservaattorit esittelivät konservointityöt ja dokumentointiin liittyvät asiat. Kahtia jako oli mielekästä, koska silloin asiaan perehtymätönkin sai runsaasti taustatietoa niin materiaaleista kuin tieto-taidon yhdistämisestä varsinaisessa konservointityössä. Rakennusten parissa työskentelevänä konservaattorina oli ilahduttavaa kuunnella esitelmiä ja vierailla kohteissa, joissa täydellisen ja usein varsin rankkojen restaurointien sijaan etsittiin ja esiteltiin uudenlaisia näkökulmia säilyttämiselle. Konservaattori voi olla pelkkä tilanteen tarkkailija ja dokumentoija, eli ei aina tarvita toimenpiteitä vain siksi että on tehtävä jotain tai jokin näyttää vanhalta. Kongressin tiedot ja esitelmät ovat ladattavissa IIC:n kotisivuilta http://www. iiconservation.org/. Conservators talk to conservators ekskursiot ja dialogi-keskustelu Kuva 3. Luentosarjan jälkeen pidetty keskustelutilaisuus, jolloin yleisöllä oli mahdollisuus esittää luennoitsijoille kysymyksiä. Ekskursiot suuntautuivat Wienin keskustan kohteisiin ja hieman kauemmas Klosterneuburgin luostariin. Tutustumiskäynnit oli jaettu kahteen osaan, jolloin kaikilla osallistujilla oli aamupäivällä mahdollisuus tutustua lähialueen kohteisiin; museoiden ja konservointikoulun työtiloihin, vanhaan hylättyyn juutalaiseen hautausmaahan ja kuuluisaan wieniläiseen arkkitehtuuriin. Iltapäivällä matkattiin hieman etäämmälle keskiajalla perustettuun Klosterneuburgin luostariin. Luostari on edelleen toiminnassa ja siellä suoritetaan mittavia korjaustöitä. Meneillään oleva julkisivuvärityksen palauttaminen vanhimpaan asuun oli mielenkiintoinen, koska se muutti täysin käsitykseni eri rakennusosien rytmittämisestä värin avulla. Hieman modernimpana vaihtoehtona luostarille oli halukkaille järjestetty mahdollisuus tutustua luostarin lähistöllä sijaitsevaan yksityiseen nykytaiteenmuseoon Essl Museum in Klosterneuburg. Oppaina ekskursioilla toimivat paikalliset konservaattorit ja tutkijat, mm. mielenkiintoisen tittelin omaava lääninkonservaattori. Illalla ekskursioiden päätyttyä oli tarjolla pientä syötävää ja luostarissa valmistettuja viinejä sekä IIC:n kongresseihin liittyvä dialogikeskustelu Not your grandmother s chair. Dialogi-keskustelulle pitämässään alustuksessa Jerry Podany toi esille uusien materiaalien konservoinnin ja säilyttämisen ongelmia. Millaisen haasteen uudet materiaalit ja erilaiset materiaalikokeilut antavat konservaattoreille ja mitä ongelmia nämä materiaalit tuovatkaan mukanaan. Kuinka säilyttää vahasta tehty maljakko, paperista taiteltu tuoli, lumpuista tehty pöytä ja interaktiivinen seinävaate sähköisine sensoreineen? Millaisia säilyttämiseen liittyviä haasteita kohdataan kun esineet ja materiaali ovat teollisuuden jätettä, eläviä organismeja, eksoottisia hybridimateriaaleja, äänimaailmaa, valoa ja kaikenlaisia aistiärsykkeitä. Keskusteluun osallistui seitsemän alalla työskentelevää vaikuttajaa: konservaattoreita, kirjailijoita, taiteilijoita ja nykytaiteen kuraattoreita. Suomalaisena minua kiinnosti erityisesti Tim Bechtholdin alustus, jossa hän kertoi Matti Suuroisen suunnitteleman Futuro-talon (1968) konservoinnista ja materiaalitutkimuksista Münchenin kansainvälisen designmuseon kokoelmissa. Itse Futuro on jo suurikokoinen muovinen säilytettävä esine, jonka si- 2
sällä on lisää säilytettäviä muovisia elementtejä ja esineitä. Keskustelu harhautui ehkä liiaksi miettimään itse (taide)teoksia taidehistoriallisesta näkökulmasta ja taideteoksina sen sijaan, että olisi keskusteltu niistä ongelmista, joita konservaattorit kohtaavat uusien materiaalien mukanaan tuomassa problematiikassa. Keskusteltiin suunnittelijan ja taiteilijan käyttämistä materiaaleista ja taiteilijan tarkoitusperistä. Kysymyksiä herätti myös se saako taiteilija puuttua konservointiin ja onko hänellä enää oikeutta muuttaa tai muokata teosta kun se on siirtynyt ateljeesta uudelle omistajalle? tarkoittamaan asuun, eli suunnittelijan/taiteilijan intention säilyttämistä ei esineen säilyttämistä. Dr. Friederike Waentigin mukaan meillä on designesineitä, jotka konservoidaan ja säilytetään raunioina. On paljon esineitä, joita ei voida restauroida tai konservoida ja ne säilytetään ainoastaan dokumentoimalla. Toisaalta on esineitä, jotka restauroidaan täysin niin ulkomuodon kuin toimintakunnon osalta, joten mitään yhtä totuutta ei ole olemassa. Konservointi ei ole koskaan yksiselitteistä eikä konservointia ei voi yleistää yhdeksi menettelysäännöksi tai ohjeeksi. Palkittu slovakialaissyntyinen taiteilija ja suunnittelija Tomás Gabzdil Libertínyn näkemys esim. Kreikan Akropoliksesta oli - miksi se on edelleen vuosia jatkuneiden konservointitöiden jälkeen huonokuntoinen raunio? Eikö ollutkaan tarkoitus palauttaa sen alkuperäistä loistoa? Korjataanhan tuolikin istuttavaan kuntoon niin miksei rauniota. Libertíny kertoi käyttävänsä mehiläisvahaa, koska se säilyy ja näin ollen siitä valmistetut esineetkin säilyvät hyväkuntoisina vuosisatoja. Hän karttaa tarkoituksellisesti teollisia materiaaleja juuri siitä syystä, etteivät ne säily. Hänelle konservointi tarkoittaa esineen palauttamista suunnittelijan Kuvat 4. ja 5. Vierailu Otto Wagnerin (1841 1918] suunnittelemassa Österreichische Postsparkasse -rakennuksessa palautti mieleen mistä suomalaiset 1900-luvun alun arkkitehdit saivat vaikutteensa. Kierros rakennuksessa oli mielenkiintoinen. Otto Wagner käytti rakennuksessa aikoinaan hyvin edistyksellisiä materiaaleja kuten alumiinia. Julkisivujen vuoraus marmorilaatoilla toi uudenlaisen modernin muotokielen rakennukseen. Valitettavasti julkisivujen marmoripinta vaurioitui aiemmin tehdyn liian rankan puhdistustyön yhteydessä. Rakennuksen korjaustöiden vastaava suunnittelija Robert Neumayr (Hoppe Architekten) esitteli kohteen ja linjaukset, joita suunnittelussa noudatettiin, eli millaisia haasteita hän kohtasi työssään. Museonjohtaja Monica Wenzl-Bachmayer Museum Postsparkassesta kertoi kuinka paljon erilaisia arkisto- ja materiaalitutkimuksia sekä selvityksiä rakennuksessa suoritettiin alkaen rakennusmateriaaleista, väreistä, tapeteista, koristemaalaustekniikoista sisustustekstiileihin ja huonekaluihin. Suunnittelijoille aiheutti paljon päänvaivaa raskaan nykytekniikan vieminen rakennuksen kerroksista ja tiloista toisiin rikkomatta alkuperäisiä rakenteita. Wagnerin käyttämät rakennustekniikat olivat ongelmallisia, ja suunnittelussa jouduttiin tekemään muutoksia lisäämällä uutta ilman että vanha tuhoutui tai julkisivuille tuli ylimääräisiä vanhasta poikkeavia rakenteita. 3
Kuvat 6 ja 7. 1900-luvun arkkitehtuurikierrokseen sisältyi kuuluisa Otto Wagnerin suunnittelema jugendtyylinen Das Majolikahaus (1898 1899). Kuvissa rakennuksen pääfasadi ja pääporrashuone. Itävallassa rakennussuojelulaki on hyvin samankaltainen kuin meillä. Laki turvaa lähinnä julkisivut harvemmin sisätiloja ja sisätiloissakin vain porrashuoneet. Itävallassa oli 1980 tai -90 luvulla varsin mielenkiintoinen vaihe, jolloin lakiuudistuksen yhteydessä voimassa olevaa rakennussuojelulakia ei ollut lainkaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kuka tahansa olisi voinut purkaa rakennustaiteellisesti merkittävän rakennuksen ilman seuraamuksia ehkä maine olisi hieman mustunut, mutta mitään muuta siitä ei olisi seurannut. Kuva 8. Klosterneuburgin luostarin pääfasadi ja kuvat 9. ja 10. sisäpihan puoleisten rakennusten fasadit, joista oikeanpuoleinen vielä 1980-luvun asussaan tiukasti jäsenneltynä tavan mukaisesti ja oikealla laajojen tutkimusten ja pitkien keskustelujen jälkeen alkuperäiseen klassistiseen asuun palautettu pelkistetyllä muotokielellä jäsenneltynä fasadi. Pani miettimään omiakin väritutkimuksia uudelleen ja kuinka herkästi yleinen olettamus voi johtaa täysin virheelliseen lopputulokseen. Luostarin alla on noin laaja pari kilometriä pitkä luolaverkosto, jossa nyt toimii luostarin viinipanimo. 4
Kuvassa 11. Klosterneuburgin luostarin johtaja toivottaa meidät tervetulleiksi luostariin. Kuva 12. Lääninkonservaattori (keskellä) oppaamme Stefanie Winkelbauer hänen oikealla puolellaan ja luostarin rakennustoimikunnan toimihenkilöt ja luostarin opas kertovat meille rakennuksen historiasta ja restauroinnista. Luostarin rakennustyöt keskeytyivät 1600-luvulla eikä sisätiloista puuttuvia rappauksia tai koristeita ole vielä nykyäänkään täydennetty vaan tilat ovat edelleen keskenjääneessä asussaan kuva 13 alla vasemmalla. Iltavastaanotot Avajaisvastaanotto pidettiin illalla Kunsthistoriche Museumin upeissa tiloissa. Museossa oli mahdollisuus päästä katsomaan lähietäisyydeltä Gustav Klimtin maalaamia seinämaalauksia rakennuksen pääportaassa. Wienin pormestarin isännöimä juhlaillallinen pidettiin Wienin kaupungintalon vaakunasalissa, jossa tunnelma oli lämmin ja illan päätteeksi halukkaat saivat tanssia orkesterin tahdissa. Jäähyväisvastaanotto pidettiin Wienin taideteollisuusmuseon tiloissa, jossa kerrottiin seuraavan kongressin pitopaikka ja aihe. IIC:n vuoden 2012 Forbes Prize ja Keck Award palkinnot Kongressin Forbes Prize avausesitelmän piti professori Dr Manfred Koller,. Hänet palkittiin ansiokkaasta ammattiurastaan ja aktiivisesta toiminnastaan konservoinnin hyväksi. Hän on 22. Forbes Prize palkinnon saaja. Palkinto on suurin IIC:n myöntämä kunnianosoitus konservointialalla ansioituneelle henkilölle. Manfred Koller tuli alalle jo 5 Kuva 14. Essl Museumin hohdokas taidevarasto. Kuva Tuulikki Kilpinen. 1960-luvulla ja on toiminut siitä alkaen niin opettajana, tutkijana kuin erittäin aktiivisena kirjoittajana. Hänen kirjallinen tuotantonsa on mittava yhteensä 580 julkaisua. Joskus aikoinaan hän kertoi syyn aktiiviselle kirjoittamiselleen olevan oma tietämättömyys Jotta tietäisi asioista on otettava selvää, pantava se paperille luettavaksi ja arvioitavaksi. Hänen erikoisalaansa ovat maalaukset, alttarimaalaukset, seinä- ja kattomaalaukset, polykromiveistokset ja väri- ja materiaalitutkimukset. Esitelmässään Manfred Koller pohti eri aikakausien tuomaa lisää kaupunkikuvan historialliseen kerroksellisuuteen ja nykyaikaisen täysin holtittoman täydennysrakentamisen liian poikkeavaa ja hallitsevaa vaikutusta historialliseen miljööseen. Esimerkit olivat raflaavia, mutta tavallista nykypäivän täydennysrakentamista, jossa taloudelliset näkökulmat ovat suunnitelmien lähtökohtana. Saimme myöhemmin kongressin aikana tutustua hänen tutkimuksiinsa. Klosterneuburgin luostarin julkisivujen väritutkimukset ovat hänen tekemiään. Keck Awardin sai Ateenan Akropolis-museo, Kreikasta. Palkinto myönnettiin museon museokävijöilleen tarjoamasta mahdollisuudesta seura-
ta Erekhtheionin temppelin karyatidi veistosten dokumentointi- ja laserpuhdistustöitä. Veistosten laserpuhdistus-projekti on suoritettu yhteistyössä laserteknologiayritysten IESL-FORTH ja CSI kanssa. Akropolis-museo esitteli museossa kävijöille in situ konservointityöt vaiheittain. Projektia varten suunniteltiin erityinen lava, josta pystyi seuraamaan kameran välityksellä töiden edistymistä. Yksi palkinnon perusteista oli konservoinnin esitteleminen yleisölle, tässä tapauksessa museossa kävijöille. Tapaamiset ja muut aiheet Kuten aiemmissa IIC:n kongresseissa Wienissä järjestettiin useita tapaamisia. IIC:n apurahan saajat pitivät oman tapaamisen, jossa apurahan saajat eri puolilta maapalloa kokoontuivat esittäytymään ja tutustumaan toisiinsa. Muita tapaamisia olivat ensimmäisen kerran järjestetty Fellow-jäsenten tapaaminen yhdessä seniorijäsenten kanssa. IIC:n alueellisten ryhmien tapaaminen (RGM), jossa eri aluejärjestöjen edustajat kertoivat omien yhdistystensä toiminnasta ja tulevaisuudesta. Ehkä tärkein ja mieleenpainuvin RGM:n esitelmistä oli Japanin konservaattoriliiton Dr Takeshi Ishizakin esitelmä maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin aiheuttamista tuhoista. Takeshi Ishizakin esittämä kuvamateriaali puhui omasta puolestaan. Karu todellisuus avautui meille kaikille tilaisuudessa läsnä olleille. Esitelmän jälkeen oli suuri hiljaisuus - mitä tehdä tai kuinka toimia kun kaikki on veden valtaamaa, esineet ja rakennukset ovat rikkoutuneet ja läpimärkiä tai ehjiä ja kuivia, mutta radioaktiivista. Italian edustaja esitteli erittäin aktiivisen italialaisen liiton toimintaa ja heidän järjestämäänsä laserpuhdistuskurssia ja muita heidän esitelmätilaisuuksiaan. Uudet alueelliset ryhmät kuten Kroatia ovat äärimmäisen innokkaita ja järjestävät myös runsaasti erilaisia seminaaritilaisuuksia, koulutuspäiviä ja työ- ja materiaalinäytöksiä jäsenilleen. Kreikkalaiset taas valtion nykyisen taloudellisen tilanteen ja kulttuurialan työttömyyden vuoksi ovat todella kovilla. Osalla jäsenistä ei ole varaa maksaa edes vajaan parin kymmenen euron jäsenmaksua, joten liitto on kehitellyt erilaisia ilmaisia tapahtumia ja pyrkinyt ylläpitämään aktiviteettejä jäsenilleen ja onnistunut siinä. Itse kerroin lyhyesti PKL:n toiminnasta, mistä maista PKL muodostuu, liittoneuvostosta ja Seinäjoen konservointikoulun mahdollisesta lakkauttamisesta. Lisäksi kerroin yleensä kulttuurialaan kohdistuvista säästötoimista kuten Museoviraston budjettileikkaukset ja niiden aiheuttamien säästötoimien vaikutus konservaattoreiden työllistymiseen. Hieman iloisempana asiana kerroin liittomme 50-vuotispäivistä. Kongressin yhteydessä oli myyntinäyttely, jossa oli esillä materiaalitutkimuksiin ja kuvantamisiin liittyviä laitteistoja ja tietokoneohjelmia, materiaaleja ja alaan liittyvää kirjallisuutta ja alan toimijoita. Luennot, vanhojen ja uusien tuttavien tapaamiset olivatkin varsin ilahduttavia. Mukaan tarttui uusia ajatuksia siitä kuinka konservointi voidaan tuoda lähemmäksi kaikkia ihmisiä ja keinoksi esitellä kulttuuriperintöämme ja siihen liittyvää historiaa nimenomaan konservoinnin eli säilyttämisen avulla. Mukavaa oli myös tavata suuri joukko juuri alalle valmistuneita intoa täynnä olevia nuoria konservaattoreita. Esitelmistä välittyi kuinka tärkeää konservointialalla on erikoistuminen materiaaleittain, joka näyttää olevan vähän joka puolella uhattuna säästöjen takia. Materiaaleihin liittyy niin paljon tieto-taitoa, ettei yksinkertaisesti voi olla sellaista teppotietävää, joka hallitsee sen kaiken. Samalla korostui opetuksen ja siihen liittyvän ohjatun konservointityön tärkeys- internetistä tai You Tube:sta kun ei vielä ole siihen. Seuraava kongressi järjestetään Hong Kongissa 2014 aiheena An Unbroken History Conserving Oriental Works of Art and Heritage. Kongressin epävirallista antia Kahvipöytäkeskusteluja käytiin siitä kuinka E.C.C.O.:n ohjeistusten mukainen vaatimustaso konservointialan koulutuksesta ja alalla työskentelevien pätevyydestä tulisi toteutumaan. Ruotsalaista kollegaa huoletti vastaavatko maisterintutkinnon suorittaneen konservaattorin tietotaidot todellisia konservointityömaiden haasteita ja antaako tutkinto johtamiseen vaadittavia taitoja. Eli kuinka jo konservointialan opetuksessa tulisi huomioida projektien johtaminen ja riittävät perustiedot, joita voi jatko-opinnoissa ja opintojen jälkeen työelämässä aktiivisesti täydentää. Keskusteluja käytiin siitä ovatko opetus ja työelämä liian etäällä toisistaan, jotta valmistumisen jälkeen voi todella aloittaa työskentelyn ja missä vaiheessa on riittävä tieto-taito oma-aloitteiseen itsenäiseen työskentelyyn. Konservaattorit käsittelevät arvokkaita materiaaleja ja esineitä, jotka eivät ole harjoittelukohteita ja toimenpiteitä koskevat päätökset on tehtävä suurella harkinnalla ja mielellään ryhmässä, jota edustavat eri alojen asiantuntijat. Pöydässä olijat olivat yhtä mieltä siitä, että asia on vaikea ja vaatii kaikilta osapuolilta paljon yhteistyötä. Vertaillessamme eri maiden konservointikoulutusta oli niissäkin selkeitä maakohtaisia eroja. Osalla oli akateemiset BA-, MA- tutkinnot (HuK ja FM) tai 6
väitöstutkimus konservoinnista. Kerroin että Suomessa on mahdollista suorittaa käytännönläheisempi ammattikorkeakoulututkinto ja jatkona sille ylempi ammattikorkeakoulututkinto (BCA ja MCA tutkinnot), mutta näistä tutkinnoista ei voi jatkaa väitöstutkimukseen. Osan koulutus tuntui hyvinkin tiukalta, jossa viime rutistuksia tehtiin itkien yökausia ja osa taas kertoi, ettei paineita ollut lainkaan. Pohtimista riitti siitäkin kuka valvoo tai tarkastaa onko jonkun työt todella olleet itsenäisesti suoritettuja kokopäiväisiä konservointitöitä eikä esim. jotain sivuavaa käsityöalan työtä. Tai vastaako työn laatu sille annettuja kriteereitä ja kuinka suoritetuista töistä muodostuu 5 10 vuotta aktiivista työkokemusta. Miten työkokemus lasketaan, jos on tehnyt vain viikon mittaisia pätkätöitä silloin tällöin jne. Eli ongelmia riitti ja riittää pohdittavaksi. Tarvetta tälle keskustelulle on ja sen avulla varmasti voidaan parantaa asemaamme, jos alalle saadaan yhtenäiset riittävän selkeät ja toimivat ohjeistukset. Kuva 15. Iloiset kongressivieraat konservaattorit Tuulikki Kilpinen ja Elene Shishkova. News in Conservation ottaa mielellään vastaan artikkeleita liittyen konservointiin. Ehkä yksi aihe voisi olla 50-vuotias konservaattoriliittomme. IIC on vastikään saanut uusia jäsenjärjestöjä, joilla on paljon uutta edessään. Ehkä jo pitkään toimineella yhdistyksellä voisi olla jotain annettavaa heille. Onnen toivotukseni 50-vuotiaalle Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry:lle. Tiina Sonninen Kuvat Tiina Sonninen ellei toisin mainita. 7