Ilmaisia arviointivälineitä palvelutarpeen arviointiin Käytännön vinkkejä palvelutarpeen arviointiin 13.9.2011 Kajaani Asumispalvelusäätiö ASPA, Katja Laine
Avunpäiväkirja (1) Henkilökohtaisen avuntarpeen arviointiin. Tulostettavissa suomen- ja ruotsinkielisenä www.aspa.fi/avunpaivakirja. Päiväkirjaan merkitään 4-14 päivän aikana ylös kaikki ne tapahtumat, joissa pitäjä on tarvinnut, käyttänyt tai saanut toisen ihmisen apua. milloin apua on tarvittu eli kellonaika millaista apua on tarvittu mihin apua on tarvittu missä apua on tarvittu kuka avusti tai opasti (esim. puoliso, sisar, lapsi, ystävä, naapuri, taksikuski, avustaja, ohikulkija ) miten pitkään avustaminen tai opastaminen kesti Ehdottomasti kirjattava myös asiat, joita olisi tehty, jos apua olisi ollut saatavilla!
Avunpäiväkirja (2) Kun seurantajakso on ohi, siirretään avun / ohjauksen tarpeet päiväkirjan lopussa olevaan taulukkoon: jokaiselle päivälle oma sarake päiväkohtaisesti merkitään avun / ohjauksen tarve 15 minuutin erissä lopuksi lasketaan aika yhteen päiväkohtaisesti Saadaan esille mm. kuinka paljon apua tarvitaan eri päivinä ajoittuuko avun / ohjauksen tarve tiettyihin aikoihin päivästä ajoittuuko avun / ohjauksen tarve tiettyihin päiviin
Avunpäiväkirja (3) Päiväkirjan ominaisuuksiin kuuluu luottamuksellisuus eli itse päiväkirjaa ei tarvitse näyttää kenellekään ellei itse halua. Päiväkirjan pitämisen tavoite on auttaa arvioimaan omaa toimintaa ja sitä, miten selviää niistä tilanteista, joissa välttämättä on tarvinnut toisen ihmisen apua. Henkilökohtaisessa avussa välttämätön apu tarkoittaa sitä, että asiaa ei olisi voinut tehdä ilman toisen ihmisen apua.
IPA-lomake Kelan julkaisema itsearviointimenetelmä kroonisesti toimintarajoitteisille aikuisille. Antaa tietoa siitä, miten henkilö itse kokee / arvioi terveydentilansa toimintarajoitteidensa vaikuttavan kykyynsä elää kuten haluaa pystyvänsä tekemään valintoja itselle tärkeisiin toimintoihin osallistumisesta. Materiaali löytyy esim. googlen kautta hakusanoilla IPA ja Kela tai osoitteesta https://helda.helsinki.fi/handle/10138/27476
PAAVO (1) Avuntarpeen itsearviointimenetelmä, soveltuu myös ammattilaiskäyttöön Arviointi tehdään osoitteessa www.paavo.fi Arvioidaan avuntarvetta kotona, kodin ulkopuolella ja yhteiskunnassa toimiessa. Tavoitteena on tuoda esiin asiakkaan ääni" kun hänen palveluistaan neuvotellaan. Näin tuetaan asiakaslähtöistä hoito- ja palvelusuunnitelma käytäntöä. Itsearvioinnin lisäksi mm. Viikkosuunnitelma-osio, jolla henkilö voi tarvittaessa tehdä alustavan viikkosuunnitelman tarvitsemistaan palveluistaan Perustietolomake-osio, jonka voi halutessaan liittää avuntarpeen arvion mukaan.
PAAVO (2) Kolme eri versiota: ikäihmisille (arvioidaan toimintokohtaisesti tarvitseeko henkilö siihen apua vai ei, tilaa tarkennuksille) liikuntavammaisille (arvioidaan toimintokohtaisesti kuinka monta minuuttia apua tarvitaan / per päivä, tilaa tarkennuksille) mielenterveyskuntoutujille (arvioidaan toimintokohtaisesti kuinka usein henkilö siihen mahdollisesti tarvitsee apua, tilaa tarkennuksille).
PAAVO (3) Ohjelma poistaa täytetyt tiedot tunnin kuluessa, mikäli et ole itse tehnyt sitä. Kun arviointi on tehty, voidaan tuloksista tehdä yhteenveto. Yhteenvetoa voi käyttää palvelujen hakemisessa esim. hakemusten liitteenä palvelujen tarvetta selvittävissä henkilökohtaisissa tapaamisissa Eri tapoja yhteenvedon käyttöön: tulostus paperille tallennus omalle tietokoneelle myöhempää käyttöä varten sähköpostiliitteenä eteenpäin esim. kunnan vammaispalveluun
ASTA ASUMISEN TOIMINTOJEN ARVIOINTIIN
ASTAn kehittämisen lähtökohdat Pelkkä diagnoosi ei kerro henkilön yksilöllisestä toimintakyvystä ja kotona selviytymisestä. Olennaista selvittää minkälaista apua ja mihin toimintoihin henkilö tarvitsee voidakseen elää sellaista elämää kuin hän itse haluaa. Avuntarpeen mahdollinen vaihtelu tulee saada näkyviin. Arviointivälineen tulee olla asiakaslähtöinen: ei ns. arviointia arvioinnin tähden vaan asiakkaan oma näkemys saatava esille. Välineen tulee soveltua useiden eri ammattilaisten käyttöön.
ASTA -arviointiväline Kolme tuotetta: ASTA -arviointiväline: arviointilomakkeisto, käyttäjän käsikirja ja sähköinen koontilomake tulostettavissa ilmaiseksi osoitteesta www.aspa.fi/asta. Bedömningsinstrumentet ASTA : sama materiaali ruotsiksi, tulostettavissa ilmaiseksi www.aspa.fi/asta. ASTA -tietokoneohjelma sisältää molemmat kieliversiot. Helpottaa mm. tulosten kokoamista ja vertailua. Hinta 50 postikuluineen (sis. asennusoikeuden 3 koneelle yhden organisaation sisällä). Lisäksi järjestetään ASTA -käyttäjäkoulutuksia (yleiset sekä organisaatiokohtaisesti räätälöidyt).
Mitä voidaan dokumentoida? Avuntarpeen laatua, määrää ja kohdentumista eri toimintoihin. Avuntarpeen vaihtelua tavanomaisen ja alentuneen toimintakyvyn mukaan. Toimintakyvyn ja avuntarpeen muutoksia esim. erilaisten interventioiden vaikutuksia etenevän / palautuvan sairauden aiheuttamia muutoksia normaaliin ikääntymiseen / kasvuun liittyviä muutoksia Eri henkilöiden näkemyksiä suoriutumisen tasosta (esim. asiakas / hänen läheisensä / ammattihenkilö) Huom! Samalle arviointilomakkeistolle voidaan kirjata neljä eri arviointitulosta niiden vertailemisen helpottumiseksi.
ASTA ja yleiskielisyys Yleiskielisyydestä johtuen soveltuu työvälineeksi useille ammattilaisille, jotka arvioivat kotona selviytymistä mm. kuntoutusohjaajille toimintaterapeuteille fysioterapeuteille sosiaalityöntekijöille asumisyksiköiden /-palveluiden työntekijöille kotihoidon /-palvelun työntekijöille. ASTAn yleiskielisyys helpottaa arviointitilannetta, tuloksien läpikäymistä ja hyödyntämistä asiakas, hänen läheisensä ja ammattilainen puhuvat samaa kieltä tulosten hyödyntäminen moniammatillisesti helpottuu
Soveltuvuus Diagnoosivapaa, sillä ASTA rakentuu jokapäiväisistä arjen toiminnoista, joita kodeissa yleensä tehdään. Soveltuu hyvin mm. (pilotointi II:ssa kokeilijoilta saadut erittäin hyvin tai hyvin soveltuvuusarvioinnit sulkeissa) neurologisille asiakkaille (91 %) ikääntyneille asiakkaille (91 %) reuma-asiakkaille (85 %) liikuntavammaisille asiakkaille (83 %) neuropsykiatrisille asiakkaille (82 %) muistihäiriöisille asiakkaille (77 %) psykiatrisille asiakkaille (70 %) kehitysvammaisille asiakkaille (65 %).
Käyttömahdollisuuksia ASTA -arviointivälinettä voidaan hyödyntää useissa erilaisissa tilanteissa, mm. palvelu-, hoito- tai kuntoutussuunnitelman laatimisessa / päivittämisessä pohdittaessa soveltuvaa asumisratkaisua, apuvälinettä, palvelua jne. kartoitettaessa tavoitteita asumiskokeilulle / -valmennukselle, kuntoutukselle tai muulle interventiolle haluttaessa arvioida ko. interventioiden vaikutusta asiakkaan suoriutumiseen kartoitettaessa asiakkaalle oleellisia toimintoja haluttaessa osoittaa asiakkaalle hänen jo hyvin hallitsemiaan toimintoja
Arvioinnin suorittaminen Arviointi voidaan tehdä joko haastattelemalla havainnoimalla yhdistelemällä havainnointia ja haastattelua. ASTAn täyttämiseen haastatellen menee n. tunti, havainnointia voidaan tehdä esim. 2-3 viikon aikana eri päivinä. Asiakkaan lisäksi voidaan haastatella myös esim. hänen läheistään tai muuta hänet hyvin tuntevaa henkilöä. Joillekin asiakkaille voi soveltua myös itsearviointivälineeksi.
Yksilöllisyyden huomiointi Voidaan arvioida vain niitä toimintoja, jotka ovat kulloinkin asiakkaan ja arvioinnin kannalta oleellisia. Voidaan lisätä arvioinnin kohteeksi muita asiakkaalle oleellisia toimintoja tai pilkkoa toimintoja tarvittaessa pienempiin osiin. Vastaamisen yhteydessä kartoitetaan, mitkä toiminnot ovat asiakkaalle tärkeitä / välttämättömiä. Voidaan kirjata asiakkaan ja arvioinnin kannalta oleellisia tarkennuksia. Tuo esille myös asiakkaan voimavarat ja vahvuudet. Positiivisia muutoksia saadaan näkyville jo yksittäisen toiminnon osalta.
Arvioitavat aihealueet 1 RUOKAHUOLTO Syöminen Ruoanlaitto Keittiön laitteet ja välineet Toimintoja 78 kpl + 21 tyhjää paikkaa 2 ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN Pukeutuminen Peseytyminen, siistiytyminen ja kehon osien hoitaminen WC-toiminnot Omasta päivittäisestä terveydestä huolehtiminen 3 KOTITYÖT Tekstiilihuolto Siivous Tekniikka 4 KODIN ULKOPUOLELLA ASIOINTI JA VAPAA- AJANVIETTO Esim. kauppa-, apteekki- ja pankkiasiointi sekä matkojen liikkuminen
Kysymysten tarkempi jaottelu alakohdittain
Vastausasteikko A B C D E F Suoriutuu itsenäisesti. Suoriutuu tyydyttävästi itsenäisesti eli esim. hitaasti toimien tai apuvälineen avulla. Tarvitsee hieman sanallista ohjausta, muistuttamista tai varmistusta (sis. myös kannustamisen, motivoinnin, kuvallisten tai kirjallisten ohjeiden käytön). Tarvitsee paljon sanallista ohjausta, muistuttamista tai varmistusta. Tarvitsee hieman fyysistä avustamista. Tarvitsee paljon fyysistä avustamista. G Tarvitsee hieman sekä sanallista ohjausta että fyysistä apua. H Tarvitsee paljon sekä sanallista ohjausta että fyysistä apua / On täysin avustettava. X Ei voida arvioida.
Esimerkki arviointimerkintöjen kirjaamisesta
Profiilitaulukot Arvioinnin lopuksi vastaukset voidaan koota ns. profiilitaulukoihin. Profiilitaulukosta nähdään esim. miten suoriutuminen vaihtelee eri arviointikertoina tai eri päivinä painottuuko avuntarve tietyn osa-alueen toimintoihin painottuuko avuntarve enemmän sanalliseen ohjaukseen vai fyysiseen avustamiseen. ASTA -ohjelma tekee tuloskoosteet pdf-muotoon. Mahdollisuus valita mm. mitkä arviointikerrat haluaa mukaan tulosteeseen.
Esimerkki profiilitaulukon täyttämisestä
Huomioitavaa ASTAlla arvioidaan kodissa ja kodin lähiympäristössä tapahtuvia toimintoja. Kodin ulkopuolelta toimintoja arvioidaan vain suppeasti. Kokonaisvaltainen arviointi edellyttää aina myös asiakkaan muiden toimintojen arviointia. Esimerkiksi harrastuksia, vapaaajanviettoa, kommunikaatiota, psyykkistä vointia, sosiaalisia taitoja jne. tulee tarvittaessa arvioida lisäksi muilla, juuri kyseiseen tarkoitukseen suunnitellulla arviointivälineellä.
Lisätiedot ASTAsta: www.aspa.fi/asta Katja Laine katja.laine@aspa.fi