esikko ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI 3 2006 Yhteiskunnallinen muutos ja perhesuhteiden ongelmat s. 4 Mitä on hyvä väkivaltatyö? s. 10 Ritva Karinsalon toinen työviikko s. 16 Perheväkivalta lasten kertomana s. 24 esikko 3 2006 1
esikko 3 2006 TÄSSÄ NUMEROSSA: 4 Yhteiskunnallinen muutos ja perhesuhteiden ongelmat 6 Ihmisen ääriviivat, väkivallan uhrin kertomus 8 Turvakotityön isot asiat, Ulla Mäihäniemen haastattelu 10 Mitä on hyvä väkivaltatyö vastausta etsitään laatuhankkeessa 15 Postikortti Esikolle 18 Levoton lähiö rauhoittui, aluepoliisi Pentti Tarvosen haastattelu 21 Työtä tehden tulevaa kohden -hanke auttaa yksinhuoltajia työelämään 22 Vaiettu naiseus -projekti kaataa tabuja 24 Perheväkivalta lasten kertomana 27 Ikäihmisten kaltoinkohtelun ehkäisy on osa perheväkivaltatyötä 30 Kirjaesittelyjä 32 Helsingin ensikodin tiimi opintomatkalla Latviassa 40 Mies varikolle Apua lähisuhdeväkivaltaan -kirja ilmestynyt PALSTAT: 41 Miesten kriisikeskus -hankkeen seminaari 3 Pääkirjoitus 42 Kiintymysteoria ja isän merkitys -seminaari 16 Minun työviikkoni 34 Meillä jäsenyhdistyksissä 43 Uutisikkuna Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehti 24. vuosikerta issn 0780-234x Päätoimittaja Ritva Karinsalo ritva karinsalo@etu.inet.fi Toimitussihteeri Kirsti Käkelä kirsti.kakela@etu.inet.fi Toimituskunta Katriina Hämäläinen, pj. Ritva Karinsalo Helena Niemi Mikko Savelainen Kirsti Käkelä, siht. Toimituksen osoite Ensi- ja turvakotien liitto Asemamiehenkatu 4, 7. krs 00520 Helsinki Puh. (09) 454 2440 Faksi (09) 4542 4430 www.ensijaturvakotienliitto.fi Ilmoitukset Kirsti Kaleva Ilmoitushinnat 1/1 sivu 700 euroa 1/2 sivua 420 euroa 1/4 sivua 280 euroa Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@etu.inet.fi Tilaushinta 28 euroa/vsk Taitto Timo Jaakola Painopaikka Painotalo Miktor Ky, Helsinki Kansikuva Inari Krohn: Rakkaus, 2004 puupiirros ja chine collée 2 esikko 3 2006
Pääkirjoitus HARRI AHOLA Remmissä mukana kohti muutoksia Marjatta Bardy ja Päivi Känkänen toteavat kirjassaan Omat ja muiden tarinat, että tarinan kertominen on tapa selvittää tapahtuvaa, liittää se menneeseen ja hahmottaa tulevaa. Olen saanut kuulla ensimmäisten työviikkojeni aikana Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajana monta tarinaa liiton ansiokkaasta historiasta lasten ja perheiden auttamistyössä, yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä sekä tabujen rikkomisessa. Liityn joukkoon avoimin mielin oman tarinani kanssa. Miina Sillanpää tervehtii minua joka aamu työhuoneeni seinällä olevassa maalauksessa. Hän katsoo viisailla ja terävillä silmillään, miten liitto pureutuu tämän ajan yhteiskunnallisiin ja erityisesti lastensuojelun vaatimuksiin. Toteutuuko hänen perustamansa järjestön tarkoitus tänä kansainvälisen taloudellisen kilpailun ja arvojen kovenemisen aikakautena. Suurin osa lapsistamme ja heidän perheistään voi aikaisempaa paremmin, mutta tutkimus ja tilastotiedot osoittavat, että eriarvoisuus lapsiperheiden keskuudessa on kasvanut. Tulonkehitys on ollut heikointa suurilla lapsiperheillä, pienten lasten perheillä ja yksinhuoltajilla. Sosiaaliset ongelmat näyttäytyvät yhä enemmän ylisukupolvisina ja kasautuvina. Turvan tarve ei ole vähentynyt. Hyvillä mielin toteamme, että ensi vuoden budjetin valmistelussa yksinhuoltajat on erityisesti huomioitu, vaikka köyhtymisen rakenteisiin ei vielä pureudutakaan. Ensi- ja turvakotien liiton ei ole tarvinnut muuttaa toimintansa perustaa ja perustehtävää, joita ovat vaikeissa ja turvattomissa oloissa elävien lasten ja perheiden tukeminen sekä perheja lähisuhdeväkivallan ehkäisy. Sen sijaan toimintaympäristömme on kiihtyvässä muutoskierteessä. Muutokseen emme voi vaikuttaa, mutta sen haltuun ottoon voimme. Tähän asti järjestöjä on ohjeistettu tekemään ostopalvelu- tai kumppanuussopimuksia kuntien kanssa, nyt niitä ei saa tehdä. Kunnat kilpailuttavat yhä enenevässä määrin palvelujen tuottajia. Tämä edellyttää palvelujen tuottajilta vahvaa osaamista kilpailuja hankinta-asioissa. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä puhutaan palvelujen tuotantotapojen ja organisoinnin kehittämisestä, tuottavuuden parantamisesta ja kuntien menojen hillitsemisestä. Vähemmän puhutaan ilkeiden sosiaalisten ongelmien kasautumisesta, lapsiköyhyydestä, päihteiden käytön lisääntymisestä ja syrjäytymiskehityksen jatkumisesta. Vaikuttamistyön saralla riittää siis töitä. Muutoksiin valmistaudumme toimintatapoja kehittämällä ja paikallisiin muutoksiin perehtymällä. Tässä työssä liiton ja yhdistysten vapaaehtoiset, jäsenet ja luottamusmiehet ovat tärkeitä kumppaneita. Palvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen tarvitsemme huippuammattilaisia. Tarvitsemme myös kunta- ja järjestökumppaneita tekemään paikallista ja valtakunnallista sosiaalipolitiikkaa. Ja tarvitsemme vapaaehtoisia näkijöitä, kokijoita ja tekijöitä antamaan aikaansa ja panostustaan lasten ja perheiden hyväksi. Liiton ei tarvitse keksiä kehittämishankkeita, riittää, kun kuuntelee kentän ääntä ja niitä, jotka ovat asiakaskuntaa lähellä. RITVA KARINSALO esikko 3 2006 3
Yhteiskunnallinen muutos ja perhesuhteiden ongelmat TARJA PÖSÖ YTT, PROFESSORI SOSIAALIPOLITIIKAN JA SOSIAALITYÖN LAITOS TAMPEREEN YLIOPISTO Yhä vain vaikeampaa? Tälle ajalle on ominaista puhua sosiaalisista ongelmista niin, että korostetaan ongelmien vaikeutumista. Perheen sisäinen väkivalta on vaikeampaa kuin ennen, lasten ongelmat ovat monimutkaisempia ja vaativampia kuin ennen ja siksi vaikeuksissa olevien ihmisten tukeminen ja auttaminen edellyttää suurempaa erityisosaamista, jaksamista ja paneutumista kuin ennen. Tutkijat Tuija Eronen, Susanna Hoikkala ja Riitta Laakso ovat kirjoittaneet eri yhteyksissä tästä ilmiöstä lastensuojelussa ja todenneet, että etenkin lasten laitoshuollossa puhetta lasten ongelmien vaikeutumisesta ja monimutkaistumisesta pidetään vahvasti yllä. Samalla perustellaan sitä, että laitoshuollon tehtävä on erityinen ja että siihen ei tavallisen arjen turvaaminen riitä. Sama ilmiö tunnistetaan muilla sosiaalialan kentillä. Päihdeongelmaiset eivät ole enää vain alkoholiongelmaisia vaan sekäkäyttäjiä ja kaksoisdiagnostisoituja, vanhanaikaista kunnon rikollista ei tapaa enää lainkaan, koska Ongelmien määrää ja tilaa kuvaamaan kehitetyt barometrit, indikaattorit ja muut mittarit vaihtelevat ajan, käyttäjien ja tilanteiden myötä. rikollisen kuvaan liittyy nykyään moniongelmaisuus. Tämänkaltaisia esimerkkejä löytyy useita. Puhe sosiaalisten ongelmien vaikeutumisesta on tässä ajassa käyttökelpoista. Tutkijat tarvitsevat sitä puhetta perustellakseen tutkimusaiheitaan, sosiaalialan ammattilaiset tarvitsevat sitä osoittaakseen tarvetta työnsä paremmalle resurssoinnille, palvelujärjestelmässä sillä perustellaan uusia hankkeita tai olemassaolevan jatkamisen tarvetta. Puhetta ei saa vähätellä, mutta samalla pitää kysyä, mihin se puhe perustuu ja mitä sillä tuotetaan. Ajallisen vertailun vaikeus Sosiaalisten ongelmien ajallinen vertailu on aina vaikeaa. Tavallista vielä epävarmemmalle kentälle astutaan, kun ajallisen vertailun kohteena on ennen. Sellainen ajankohta voi olla 50 vuotta sitten yhtä lailla kuin 5 tai 500 vuotta sitten. Ennen saattaa viitata puhujan omaankin työhistoriaan ja silloin vertailua tehdään ehkä alalla toimimisen ensi vuosien 4 esikko 3 2006
Jos väkivallasta on taipumus vaieta ja salailla sitä, niin voidaanko siitä saada ajallisen vertailun kestäviä tietoja? ja nykyhetken välillä. Vaikka ajankohta vertailulle olisi tarkempi, vertailussa käytettävät mittarit ovat todennäköisesti epätarkkoja. Muistelu niin tärkeää kuin se onkin sosiaalialan yksilöllisen ja kollektiivisen tiedon tuottajana valikoi ja värittää tietoa ja siksi se, mitä muistetaan alalla kohdatun parikymmentä vuotta sitten, ei välttämättä kerro samasta asiasta kuin tämänhetkisessä työssä koettu. Sosiaalisten ongelmien määrää ja tilaa kuvaamaan kehitetyt barometrit, indikaattorit ja muut mittarit vaihtelevat ajan, käyttäjien ja tilanteiden myötä. Perhe- ja läheissuhteiden väkivalta on yksi niistä sosiaalisista ongelmista, jota koskevan tiedon laatua, osuvuutta ja luotettavuutta kyseenalaistetaan jatkuvasti. Kysytään, tavoitetaanko niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet väkivaltaa ja jos tavoitetaan, niin kertovatko he kaiken tärkeän väkivallasta. Epäillään kyselylomakkeiden muotoiluja, otantojen tekemistapaa, haastattelijan johdattelevuutta, kertojan rehellisyyttä. Jotkut pelkäävät, että juuri miesten kokema väkivalta jää tiedon tuotannon sivuun, jotkut puolestaan ovat huolissaan lasten kokeman väkivallan näkymättömyydestä ja jotkut naisten kokemusten sivuuttamisesta. Väkivalta monimutkaisena ja monitulkintaisena ilmiönä tuntuu kutsuvan poikkeuksellisen paljon epäilyjä siitä, millaista tietoa ilmiöstä saadaan. Perhe- ja läheissuhteisiin liittyvän väkivallan määrittely, tunnistaminen ja ilmitulo ja monet muut väkivaltaan Sosiaalisten ongelmien ajallinen vertailu on aina vaikeaa. kohdistuvat käytännöt ovat muuttuneet vuosien aikana. On oikeutettua kysyä, kuinka tarkkaa tietoa meillä loppujen lopuksi on väkivallan määrästä, laadusta ja luonteesta ja niissä tapahtuneista muutoksista. Jos väkivallasta on taipumus vaieta ja salailla sitä, niin voidaanko siitä saada ajallisen vertailun kestäviä tietoja? Eivätkö erilaiset asiakkuuksien määrien muutokset kerro yhtä lailla palvelujärjestelmästä kuin ilmiöstä itsestään? Millä ehdoilla voimme silloin sanoa, että tietynlainen yhteiskunnallinen kehitys lisää/vähentää väkivaltaa tai että sitä on nyt enemmän tai vähemmän kuin ennen? Vaihtoehtoja ennen-puheelle Sosiaalisten ongelmien vaikeutumista korostava puhe määrittää huomaamatta sosiaalialan työn kohteena olevat ihmiset vaikeiksi. Se voi uida asiakassuhteisiin ymmärryksenä siitä, että ongelmat (ja ihmiset) vaativat jotakin erityistä ja siksi ei luoteta olemassa oleviin taitoihin ja valmiuksiin. Puhe ylläpitää huolen ja pessimismin sävyttämää näkemystä tulevaisuudesta: jos nyt on vaikeampaa kuin ennen, on tuleva varmasti vieläkin vaikeampaa. Brittisosiologi Frank Furedi on kiinnittänyt huomiota siihen, että tämänkaltaiset huolet nykyelämän vaikeuksista saattavat elää vahvoina silloinkin, kun tosiasiat miten ne nyt sitten ymmärretäänkään ja määritelläänkään puhuvat huolta vastaan. Hänen esimerkkinsä käsittelee vanhempien huolta lastensa turvallisuudesta. Vaikka lasten kohtaamat onnettomuudet ja tapaturmat ovat vähentyneet viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävästi, leimaa vanhemmuutta huoli ja pelko lapsia kohtaavista uhista jopa siinä määrin, että voidaan puhua vainoharhaisesta vanhemmuudesta. Arki koostuu monista toimenpiteistä, joilla pyritään turvaamaan lasta äärimmillään sillä seurauksella, että lasten toimintamahdollisuudet rajataan ja otetaan aikuisten totalisoivan valvonnan kohteeksi. Nykyaika puhuisi hänen mukaansa toisenlaisen vanhemmuuden ja lasten vapauden puolesta. Suuri haaste erilaisten perheongelmien parissa työskenteleville onkin se, miten tässä ajassa kohdattava ongelma esimerkiksi väkivalta ymmärretään samanaikaisesti yksilöllisesti ainutkertaisena ja yhteiskunnallisesti yleisenä. Olen yrittänyt edellä havainnollistaa sitä, että yhteiskunnallista muutosta koskeva puhe voi helpolla johtaa yksinkertaistuksiin. Yksilöllisesti elettyä väkivallan kokemusta voidaan kuitenkin kehystää yhteiskunnallisesti monella muullakin tavalla kuin asettamalla sitä ajallisen muutoksen tarkasteluun. Väkivaltaisten suhteiden ja perhetilanteiden vertailu väkivallattomana pidettyihin voisi olla yksi mahdollisuus. Silloin on mahdollista, että erityisyyden sijasta tulee näkyviin tavallisuus, vaihtelu sekä suhteiden ja asemien muutokset. Ne ovat varsin erilainen pohja työn, sen kohteen ja yhteiskunnallisen paikan ymmärtämiselle kuin erityisyys. esikko 3 2006 5
ihmisen ääriviivat Elin väkivaltasuhteessa 13 vuotta. Kotoa pakenemisesta tuli kuluneeksi vuosi samalla viikolla, kun jämsäläinen kunnanvaltuutettu Paula antoi kasvot suomalaiselle perhesurmalle. Samaistuin Paulan kohtaloon, sillä minunkin henkeni oli hiuskarvan varassa. Myös lööpit olisivat voineet olla kovin samanlaisia: hämmästeleviä naapureita kertomassa onnellisesta perheestä, jonka nurmikkokin oli aina ajettu. Miksi juuri minusta tuli perheväkivallan uhri? Joitakin asioita minussa oli jo valmiiksi, ennen Hekaa. Kotikasvatukseeni kuului einoleinomainen ajattelu, jonka mukaan kukaan ei ole paha ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Jos minua kohtaan tehtiin väärin, ressukka olikin pahantekijä enkä minä. Sain ala-asteella hymytyttöpatsaan, olinhan kiltti kaikille. Yläasteella olin samaan aikaan koulukiusattu ja luokan tukioppilas. Jotta ei eläisi uudestaan väkivaltasuhteen helvettiä, on hyvä tunnistaa itsessään olevat alttiit kohdat. Kuitenkin on turhaa ja uhria syyllistävää kuvitella, että kaikki johtuisi vain uhrista itsestään. On myös huonoa tuuria, 6 esikko 3 2006
että perhonen lentää hämähäkin seittiin. Jos räpistelee vastaan, joutuu tiukemmin vangiksi, ja pian oppii olemaan ihan hissunkissun. Tapasin Hekan 21-vuotiaana. Se oli sitä kuuluisaa rakkautta ensisilmäyksellä. Menimme kolmessa viikossa kihloihin, neljän kuukauden kuluttua odotin vauvaa ja pian vietimme häitä. Muutin Hekan luokse vieraalle paikkakunnalle. Raivokohtaukset alkoivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Niitä tuli mistä tahansa, käytännön asioitakaan en osannut tehdä oikein. Suurin ongelma oli tyhjästä kumpuava mustasukkaisuus. Heka raivosi syytöksiään yökaudet ja kävi minut kohta kohdalta läpi verraten entisiin valloituksiinsa. Eikä minusta jäänyt jäljelle mitään, ei yhtä hiuskarvaa joka olisi niin kuin naisessa kuuluu. Olin sokissa, mutta tajusin Hekan purkavan omia kompleksejaan. Yritin jutella, ja vaikka se ei auttanut, kuvittelin vakuuttavani Hekan ajan kanssa. Opin myös välttämään kiellettyjä asioita, ihmisiä ja puheenaiheita, sillä kun Heka ei ollut vihainen, meillä oli taas ihanaa. Kolmessa vuodessa tilanne oli jo pahasti riistäytynyt käsistä ja halusin pois. Oli tullut tönimistä ja tuuppimista, oli viskottu kivillä. Nyt Heka oli lyönyt. Kun Heka lähti töihin, pakkasin vaatteeni ja parivuotiaani, jätin erokirjeen pöydälle ja matkustin vanhempieni luokse. Kun Heka soitti sinne ja tulin puhelimeen, suollettiin korvaani tappouhkauksia. Olin kauhusta jähmeänä, mutta en harkinnut paluuta. Sitten Heka yhtäkkiä murtui ja alkoi itkeä, kuinka on kadottanut kaiken hyvän elämästään. Missään ei ollut enää mieltä, eikä hän tahtonut elää. Hekan epätoivo oli niin valtavaa, että siihen hukkui. Tunsin, etten voi jättää lapseni isää. Palasin kotiin. Eron välttääkseen Heka suostui lähtemään perheterapiaan. Kun tarpeeksi kaivettiin, löytyi syitä miksi hänestä oli tullut väkivaltainen ja miksi minä suostuin kiltteydelläni mahdollistamaan väkivaltaista käytöstä. Niin Heka oppi sosiaalisesti hyväksyttäviä selityksiä käytökselleen ja minä ymmärsin häntä entistä paremmin. Oivalsin varmasti paljon tärkeitä asioita, mutta samalla perheessä vallinneet kuviot vahvistuivat. Pysyin tanakasti läheisriippuvaisena, jonka tehtävä on kannatella sitä, joka tekee pahaa, muttei pahuuttaan. Heka ajautui työelämässäkin kriisiin ja oli viimeiset avioliittovuodet kotona. Hän myös etääntyi omista ystävistään, sukulaisistaan ja harrastuksistaan. Tuntui, että hänellä oli vain meidät meidät joita vuoronperään kuritti ja hemmotteli. Minä puolestani pidin pintani, opiskelin opinnot loppuun ja työnsin jalkani riittävän monen oven väliin taatakseni meille melko mukavan toimeentulon. Samalla elämä muuttui entistä monimutkaisemmaksi. Oli vaikeata luovia Hekan ja eri työnantajien vaatimusten välillä. Poissa ollessani Hekan mustasukkaisuus pääsi valloilleen ja Hekalla oli tapana kostaa pahaa oloaan myös lapselle. Oli ainainen huoli ja aina kiire kotiin. Haaveilin erosta, mutta se tuntui mahdottomalta. Aina oli jokin iso työprojekti vedettävänä loppuun tai lapsen lukukausi koulussa kesken ei tähän saumaan voi karata kotoa. Niin sanottu normaaliero ei Hekan kanssa tullut lukuun. Heka ei suostunut muuttamaan asunnosta, eikä antanut meidän muuttaa. Erosta ei puhuttu ilman kuoleman uhkaa; kotoa ei lähdettäisi kuin raatona, kilon palasina, reikä päässä, samassa arkussa mikä milloinkin oli sanamuoto. Taloudellisestikin koin olevani ansassa, kaikki asumiskustannukset ja kuukausittain toistuvat laskut menivät tililtäni. Minulla ei ollut edes varaa muuttaa. Ensimmäisestä lähtöyrityksestä kului peräti kymmenen vuotta, ennen kuin olin kyllin arvokas tekemään ratkaisuja omaksi parhaakseni, kyllin kaukonäköinen ymmärtääkseni millaisen naisen mallin siirrän tyttärelleni ja kyllin vahva välttämään vastuun siitä, mitä Heka tekee omalle elämälleen. Olin myös tullut pisteeseen, jota joku vertainen kutsui hetkeksi, jolloin jääminen pelottaa enemmän kuin lähteminen. Ennen nykyisen asuntomme valmistumista asuin tytön kanssa turvakodissa seitsemän viikkoa. Olen kiitollinen siitä, että lähtöpäätöstäni ensimmäistä kertaa tuettiin ja että työntekijä onnistui saamaan vastahakoisen lapsen puhumaan ja luottamaan ulkopuoliseen apuun. Ilman turvakotia olisin jäänyt yhteiskunnassa apua vaille. Väkivaltaisesta liitosta eroavan hengenvaaraa tutkitaan ehkä kuukausien kuluttua, mutta akuutissa vaiheessa moni virkamies ohittaa sen osana suomalaista erokriisiä. Uhrille pitäisi riittää tieto, että harvoinhan uhkailu kuolemaan johtaa. Meidän perheessämme myös väkivaltainen osapuoli haki ja sai ammattiapua. Kun Hekalla oli käytännön tilanteissa tukihenkilö mukana, toimi se minunkin turvanani. Toisaalta rajojani koeteltiin rajusti, kun tukihenkilökin alkoi lausua einoleinoa: itki Hekan puolesta, selitti ymmärtäväisesti tämän käytöstä ja väitti, ettei mies muista minua koskaan uhanneensakaan. Ja kun lapsi ei ollut vielä valmis isäänsä kaiken tapahtuneen jälkeen tapaamaan, vedottiin jälleen isän pahaan oloon ja isän terveyden edistämiseen. Se suututti ja loukkasi minua, ja samalla näin uudet ääriviivani selvästi. Ne pitivät, eikä Heka päässyt enää niiden sisään edes apuvoimin. Henkinen väkivalta ja uhka eivät silti siihen loppuneet. Lähestymiskieltoa on toistuvasti rikottu kosto- ja tappopuhein. Se on syönyt elämästä iloa ja turvallisuudentunnetta, mutta kaikki on paljon helpompaa, kun on oma koti, jossa kukaan ei riehu ja josta ei tarvitse lähteä karkuun. Viimeiset pari kuukautta ovat kuluneet hiljaisuuden vallitessa, ja meihin tytön kanssa on tullut jo tilaa surullekin. Olen kertonut tässä siitä, kuinka ristiriitaista ja raskasta perheväkivalta on. Se ei olisi sitä puoliksikaan niin paljon, jos elämässä ei olisi myös niitä höyhenenkevyitä hetkiä, jolloin väkivaltaperheessäkin on kaikki hyvin. Nimim. Emmi En esikko 3 2006 7
TEKSTI KATI PITKÄNEN KUVAT JUUSO WESTERLUND Turvakotityön isot asiat Hellettä saatiin Suomessa riittämiin myös kesällä 1988. Tuona kesänä Ulla Mäihäniemi lueskeli väkivaltatyöhön liittyvää kirjallisuutta. Ei vain huvikseen. Aiemmin muun muassa Kunta-alan ammattiliitossa työskennellyt sosiaalipolitiikan maisteri oli keväällä valittu Pääkaupungin Turvakoti ry:n toiminnanjohtajaksi. Pesti tosin alkaisi vasta elokuussa. Eräänä kesäaamuna Mäihäniemi avasi sanomalehden ja törmäsi ikävään uutiseen: turvakotiin tunkeutunut mies oli kuollut poliisin laukaukseen Myllypurossa. Ei uutinen minua varsinaisesti pelästyttänyt, mutta lehden pistin piiloon, jotta poikani ei näkisi sitä, Mäihäniemi kertoo kodissaan Kirkkonummella järven rannalla. Apua kaikille Tapauksesta on nyt 18 vuotta, ja kuluvana kesänä Mäihäniemi jäi eläkkeelle turvakodin johdosta. Hän luonnehtii itseään leikkisästi vapaaherrattareksi, jolla on nyt aikaa tarkastella väkivaltatyötä ja siinä tapahtuneita muutoksia pienen matkan päästä. Miltä näyttää? Todella paljon on tapahtunut. Iso asia on se, että nyt kaikki osapuolet, myös tekijät, saavat apua ja ymmärretään heidän tarvitsevan sitä. Lisäksi on selkeästi nostettu esille lasten asema väkivallasta kärsivinä ja itsenäisinä avun kohteina. Tekijöillä Mäihäniemi tarkoittaa edelleen pääasiassa miehiä. Jos miehen auttaminen ei enää hyödytä nykyistä suhdetta, niin siitä on hyötyä seuraavassa. Niin kuin olisi voinut olla sen miehen kohdalla, joka kuvasi itseään tuottoisaksi. Mäihäniemi kertoo, että turvakotiin lähti miehen luota kaikkiaan kolme naista. Iso asia on myös integraatio eli se, Kaikkien osapuolten auttaminen, integraatio, trauman käsite ja jälkihuolto, tiivistää Ulla Mäihäniemi 20 viime vuoden tärkeimmät muutokset turvakotityössä. että sekä väkivallan tekijöiden, uhrien että lasten kanssa työskentelevät ovat yhteistyössä. Integraatiota on kehitettävä. Työntekijät eivät saa pitäytyä vain omien asiakkaidensa näkökulmiin. On saatava ymmärrystä siihen, miten asiat ilmenevät toisella puolella, esimerkiksi tekijän mielessä. Vaarana on, että työntekijöiden kesken syntyy samanlainen vastakkainasettelu kuin perheen sisällä, jos vuorovaikutusta ei synny. Trauman käsite vähensi ihmettelyä Maallikoita ihmetyttää usein, miksi väkivallan uhri palaa tekijän luo. Niin ihmetytti ammattilaisiakin. Mäihäniemikin kummasteli työuransa alussa, miksi uhri ei näe muutoksen mahdollisuutta. Sitten tuli traumateoria ja trauman käsite 1990-luvun puolivälissä. Trauman käsite oli todella tärkeä. Pitkäaikainen väkivalta traumatisoi naista. Siksi hän on kykenemätön näkemään omia tarpeitaan ja tekemään ratkaisuja. Usein hän myös syyllistää itseänsä. Asiat pyörivät väkivallan ja parisuhteen ympärillä, ja nainen ajattelee, että hän ei ansaitse parempaa. Traumateoriaa pystyttiin hyödyntämään arjen työssä. Naisille pysyttiin selventämään trauman merkitystä ja vaikutuksia. Myös jälkihuoltoa lähdettiin kehittämään 1990-luvulla. Työtä pitää voida jatkaa senkin jälkeen, kun uhri lähtee turvakodista, Mäihäniemi painottaa. Kansainvälistyminen näkyy Maahanmuuttajien osuus turvakotien asiakkaista on kasvanut Mäihäniemen uran aikana. Etenkin tämä näkyy Pääkaupungin turvakodissa, jossa jopa yli 30 prosenttia asiakkaista on ollut maahanmuuttajia. Aiemmin asiakkaiden lähtömaa oli usein Viro tai Venäjä. Nyt maahanmuuttajia on vuosittain noin paristakymmenestä eri maasta. Itse väkivaltatyö ei heidän kanssaan ole erilaista, mutta joukossa on usein suomen kieltä taitamattomia sekä luku- ja kirjoitustaidottomia. 8 esikko 3 2006
Silloin ei voida antaa osoitelappua, joka kertoo minne mennä. Näiden asiakkaiden kanssa työ on hyvin konkreettista, jalkautettua sosiaalityötä. Mäihäniemi painottaa, että maahanmuuttajanaiset on tärkeä huomioida itsenään, ei vain osana perhettä. Jos asiakaskunta onkin monipuolistunut, niin itse väkivalta ei näytä muuttuneen. Sitä kysytään hyvin usein. Ehkä minä en vain näe muutosta. Minusta suomalainen väkivalta on hyvin samanlaista nyt kuin 1980-luvulla, Mäihäniemi arvioi ja lisää, että huumeiden käyttö on tietysti yleisempää, mikä tekee väkivallasta arvaamattomampaa. Konkreettista auttamista ja vain kerran pelkoa Mäihäniemi haki aikoinaan turvakotityöhön, koska hän halusi olla konkreettisessa auttamistyössä. Johtaja ei tosin tee lähiasiakastyötä vaan huolehtii työn puitteista ja resursseista. Mäihäniemi kiittelee johtokuntaa, joka on antanut työlle tilaa ja tukea. Ja hyvä henkilökunta on tietysti edellytys hyvin tehdylle työlle. Kun kysyy työn huippuhetkistä, Mäihäniemi miettii pitkään. Huippuhetkiä tärkeämpää on tavallisen arjen sujuminen. Sekin on monelle ihme, hän vastaa. Hienolta tosin tuntui Pääkaupungin turvakodin 25-vuotisjuhla vuonna 2004. Paikalla oli noin 50 entistä asiakasta. Moni tuli sanomaan, että ilman turvakotia he eivät olisi selvinneet. Ja aina silloin tällöin tulee kortti, jossa kerrotaan, että nyt elämä on järjestyksessä. Pelkoa Mäihäniemi ei ole työssään tuntenut kuin kerran. Erään asiakkaan mies uhkasi tappaa minut, ja kuvaili oikein yksityiskohtaisesti millä tavoin. Sanoi selvittävänsä, missä asun. Sen jälkeen kävin ainakin kuukauden ajan aina kotiin palatessani kaikki paikat läpi. Nyt ajateltuna tapaus auttoi ym - märtämään paremmin väkivallan uhreja. Olin peloissani ja huomasin, miten vaikea on tehdä rikosilmoitusta. Lopulta kuitenkin tein sen. Mies tuomittiin. On tunne, että olen ollut mukana jossakin tärkeässä, Ulla Mäihäniemi summaa työvuotensa Pääkaupungin Turvakoti ry:n johdossa. Vielä yksi tabu Työhön Mäihäniemi ei enää varsinaisesti kaipaa. Päivät täyttyvät kuin itsestään. On monenlaisia käden töitä, polttopuiden hakkuuta, remonttia ja puutarhanhoitoa. Sateisempina kesinä myös marjastus ja sienestys ovat tärkeitä. Erakoituminen tänne metsän keskelle tosin on lähellä, Mäihäniemi naurahtaa. Pääkaupungin Turvakoti ry:n jäsenyyttä hän aikoo hakea muttei halua siinä aktiivista roolia. Työ yhden tabun parissa voisi sen sijaan kiinnostaa. Haluan nähdä millä tavoin voidaan auttaa väkivaltaa lähisuhteissaan käyttäviä naisia käsittelemään naiseuden vaiettua puolta. esikko 3 2006 9
Mitä on hyvä väkivaltatyö? Vastausta etsitään laatuhankkeessa AULI OJURI KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, YTT ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO Väkivaltatyön laatutyöskentely on sävyttänyt Ensi- ja turvakotien liiton ja useimpien jäsenyhdistysten työntekijöiden arkea liki kahden vuoden ajan ja prosessi jatkuu edelleen. Työskentelyn juuret juontuvat liiton toimintaohjelmaan kirjatusta tulevaisuusvisiosta, jonka mukaan Liiton koordinoimat jäsenyhdistysten palvelut ovat valtakunnallisesti tunnettuja ja täyttävät yhteisesti asetetut laatutavoitteet. Palveluiden vaikuttavuutta ja laatua seurataan yhteisillä mittareilla. Työskentelyn periaatteeksi tuli yhdessä tekeminen, joka edistää eri työmuotojen yhdentämistä ja palvelee väkivaltatyön kehittämistä nais-, lapsi-, mies- ja perhetyön alueilla. Tarkoituksena oli myös etsiä vastausta siihen, mikä on riittävän hyvää väkivaltatyötä ja mitkä ovat ne vähimmäisvaatimukset, joihin erilaisista resursseista ja toimintaympäristöistä riippumatta väkivaltatyössä tulee yltää. Työskentelyprosessille asetettiin kolme toisiinsa kytkeytyvää tavoitetta: 1. Prosessi tuottaa hyvän väkivaltatyön kuvauksia, joilla työ tehdään näkyväksi. 2. Prosessi tunnistaa työn kriittiset kohdat ja kehittämistarpeet. 3. Lopputuotoksena on väkivaltatyön laatukriteerien ensimmäinen versio. Työskentely aloitettiin helmikuussa 2005. Isossa väkivaltatyön kokouksessa olivat mukana kaikkien väkivaltatyötä tekevien jäsenyhdistysten toiminnanjohtajat, naisten, miesten ja lasten kanssa työskentelevät työntekijät, liiton kehittämispäälliköt ja miestyön koordinaattori, liki 70 väkivaltatyön osaajaa. Kokouksessa koottiin yhteen jäsenyhdistysten näkemykset ja kokemukset nykyisestä väkivaltatyöstä ja sen mahdollisista ongelmakohdista. Tuloksena oli työn tavoitteiden selkiytyminen ja työstettävien teemojen täsmentyminen. Ennakkotehtävänä jokainen yhdistys kirjasi kolme seikkaa siitä mikä väkivaltatyössä tuntui vaikealta juuri sillä hetkellä, mikä tuntui tökkivän ja mitä pitäisi kehittää. Tuotetut tekstit, kuvat, piirrokset ja kollaasit toivat jaettavaksi kentän kokemusten, ajatusten ja tuntemusten kirjon: kuka määrittää työn?, lapsen hätä, miten turvata tuen jatkuvuus?, erityisryhmien kohtaaminen, huolen siirtäminen. Laatutyöskentelyyn matkaeväiksi oli tarjolla epäilyä, hämmennystä, kysymyksiä, mutta myöskin innostusta ja kokemusta siitä että olemme tärkeitä yhdessä ja on hyvä asia, että ollaan pyrkimässä kirjavista työtavoista kohti yhteisiä käytäntöjä. Ahma, Risteilijät ja Soppatykki töihin Huhtikuussa laatutyön kaksipäiväiseen kokoukseen osallistui runsas 30 edellisen kokouksen ja yhdistysten nimeämää työntekijöiden ja johdon edustajaa. Työstettävinä olivat ensimmäisen kokouksen teemat nais-, mies-, lapsi- ja perhetyön näkökulmista. Tavoitteeksi asetettiin teemojen konkretisoiminen ja täsmentäminen väkivaltatyön tekemiseen kohdistuviksi kysymyksiksi. Näiden työstäminen annettiin pienryhmien tehtäväksi. Ryhmien muodostaminen oli prosessi prosessissa, sillä ei ollut aivan yksinkertaista saada kokoon kolmea ryhmää, joissa kussakin olisi suhteellisen tasaväkisesti eri sektoreiden edustajia. Mielenkiintoisen ja hauskankin rakentelun lopputuloksena oli kuitenkin koossa kolme ryhmää: Team-Ahma, Risteilijät ja Soppatykki. Ryhmien vetäjät arvottiin. Ahma-ryhmä sai vetäjäkseen miestyön koordinaattori Jussi Pullin, Risteilijöiden työskentelystä vastasi kehittämispäällikkö Auli Ojuri ja Soppatykki-ryhmää luotsasi kehittämispäällikkö Mikko Oranen. Pienryhmätyöskentely ja yhteiset laatutyökokoukset vuorottelivat. Ryhmien työskentely vaati tekijöiltään sitoutumista ja motivaatiota. Toimeksiannot ja seuraavaan yhteiseen kokoontumiseen valmisteltavat tehtäväkokonaisuudet, aineiston kokoamiset ja työstämiset veivät paljon aikaa ja ajatusta oman työn ohella tehtyinä. Vetäjät vastasivat yhteenvedoista. 10 esikko 3 2006
Pienryhmät saivat kukin oman alkuvaiheen tehtävänsä. Ne arvottiin demokratian ja tasapuolisuuden nimissä. Team-Ahma sai tehtäväkseen asiakkaiden tuloreittien ja tulosyiden kartoituksen. Tämän tiedon keräämiseen osallistuivat myös Soppatykki ja Risteilijät. Tiedon keruun ajanjakso oli 1.1. 31.4.2005. Tiedot saatiin kuudeltatoista jäsenyhdistykseltä. Materiaali herätti monia kysymyksiä jatkopohdinnan työstettäväksi kuten sen, miten turvakodeissa tulisi suhtautua asiakkaaseen, jonka tulosyy on muu kuin väkivalta tai tunnistetaanko väkivalta lähettävällä taholla. Paneutumista vaativaksi asiaksi nousi myös tilastoinnin kirjavuus. Risteilijöiden tehtävänä oli selvittää asiakkaiden kokemuksia avun hakemisesta ja sen saamisesta. Työntekijät keräsivät tiedot joko haastattelemalla tai lähettämällä kyselyn asiakkaille. Selvityksessä oli mukana yhteensä viisikymmentä asiakasta, naisia 23, miehiä 17 ja lapsia 10. Kukin sai vastattavakseen kuusi kysymystä aiheesta mikä työskentelyssä on auttanut, myönteisistä ja/tai kielteisistä auttamiskokemuksista sekä mahdollisista toiveisiin siitä, mitä olisi toivonut asiakassuhteen alkuvaiheen työskentelyltä. Soppatykki-ryhmän tehtävänä oli kuvata asiakastyön alkuvaiheen työskentelyä työntekijän näkökulmasta. Työskentelymateriaalina olivat asiakastapaukset. Aineisto herätti muun muassa kysymyksiä siitä, kuka tai ketkä toimintayksiköissä ovat väkivaltatyön tekijöitä, miten eri työmuodot ja -tekijät ovat integroituneet ja miten yhteisymmärrystä ja kokonaiskuvaa asiakkaasta rakennetaan. Työn suuntaaminen ja rajaaminen, sen seuraaminen sekä kirjaaminen askarruttivat soppatykkiläisiä. Prosessi etenee Laatukriteereitä ei voi laatia ilman että ensin mahdollisimman tarkoin kuvataan se työ, jolle kriteereitä ollaan asettamassa. Tämä oli lähtökohtana seuraavan vaiheen työskentelylle. Ryhmien tehtäväksi annettiin tuottaa kuvaus, mitä väkivaltatyössä Väkivaltatyön ongelmia ja kehittämistarpeita aloituskokouksen ennakkotehtävinä. esikko 3 2006 11
Väkivaltatyön laatuhankkeen työskentelyprosessi Pienryhmät Pienryhmät Pienryhmät Iso väkivaltatyön kokous Laatutyökokous Laatutyökokous Laatutyökokous Laatutyökokous Iso väkivaltatyön kokous Helmikuu 2005 Huhtikuu 2005 Lokakuu 2005 Joulukuu 2005 Helmikuu 2006 Maaliskuu 2006 tehdään ja millä tavoin. Arpa langetti Team-Ahman tehtäväksi laatia väkivaltatyöskentelyn alkuvaiheen kuvauksen integraation näkökulmasta sekä avo- että laitostyössä. Tavoitteena oli hahmottaa asiakastyötä siten, että kuvaus kattaisi kaiken työssä tarvittavan yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen niin työyhteisön sisällä kuin yhteistyötahojen kanssa. Risteilijät hakivat vastausta siihen, millä välineillä ja menetelmillä väkivaltatyötä tehdään. Kartoitus tuotti erittäin suuren määrän erilaisia työmenetelmiä, lomakkeita, malleja, monisteita, kuvioita, kyselyjä, kaavioita ja kaavakkeita, joita yhdistyksissä käytetään työskenneltäessä naisten, lasten ja miesten kanssa ja perhetyössä. Näin ollen jonkinlaisen menetelmäminimin tai -optimin löytäminen on eräs tehtävä laatutyötä jatkettaessa. Soppatykki-ryhmä laati kuvaukset turvakotityöstä, avopalveluiden väkivaltatyöstä sekä perhetyöstä. Kyse oli työkäytäntöjen kuvauksesta eli miten todellisuudessa asiakkaan kanssa työskennellään aikana, joka alkaa työntekijän ensikontaktista asiakkaaseen ja päättyy asiakassuhteen loppumiseen. Työskentely toi muun muassa esiin kysymykset työskentelyn viitekehyksistä ja työmuotojen integraatiosta, naisen ja miehen omien prosessien ja vanhemmuuden yhdistämisen ongelmista sekä lapsen kanssa työskentelyn kysymyksistä. Laatutyöskentely oli tähän mennessä tuottanut valtavan määrän materiaalia ja oli aika ryhtyä sen perusteella hakemaan yhteistä näkemystä sille, mitä on hyvä väkivaltatyö. Ahmat, Risteilijät ja Soppatykki olivat laatuprosessin viimeisen ponnistuksen edessä, kiteyttämässä hyvän työn aineksia, jotka olisivat yhteisiä ja toistuvia työskentelyssä väkivallan eri osapuolien kanssa. Näitä laatukriteereiden ituja työstettiin viimeisessä ryhmien yhteisessä laatutyökokouksessa helmikuussa 2006. Hyvän työn edellytyksiä ryhdyttiin kokoamaan työntekijöihin, työprosessiin, työn arviointiin, vaikuttamiseen ja dokumentointiin liittyvistä elementeistä. Laatukriteereiden rakennusaineet koossa Iso väkivaltatyön kokous pidettiin maaliskuussa 2006. Siihen osallistui suunnilleen sama yli 60 hengen joukko jäsenyhdistysten johtajia ja työntekijöitä, joka oli läsnä laatuhankkeen aloituskokouksessa 2005. Nyt sai päätöksensä laatutyön matka, jonka varrella välillä turhauduttiin, harhailtiin ja eksyttiin, mutta aina myös jotakin löydettiin ja koettiin iloa yhdessä tekemisestä ja jakamisesta. Työryhmät olivat hakeneet, jakaneet, verranneet ja täsmentäneet tietoa ja kokemusta sekä rakentaneet yhteisymmärrystä etsiessään yhteistä näkemystä liiton eri jäsenyhdistyksissä tehtävästä väkivaltatyöstä. Työn näkyvänä tuloksena kokouksessa oli tarjota väkivaltatyön laatukriteerien ensimmäinen versio. Turvallisuus väkivaltatyön kriteerinä ja hyvän työn edellytyksenä nousi keskeiseen asemaan. Sen toteutuminen tulee taata työskentelyprosessin kaikissa vaiheissa siten, että se toteutuu kaikkien osapuolten ja työntekijöiden kohdalla. Työntekijät, heidän pätevyydestään ja hyvinvoinnistaan huolehtiminen saavat omat kriteerinsä. Työskentelyprosessi, jossa huomioidaan erikseen naisten, lasten ja miesten kanssa tehtävän työn vaateet on keskeinen kriteeri. Omat kriteerinsä saavat myös miten yksiköiden sisäistä ja ulkoista yhteistyötä tulee rakentaa, työn kirjaamisen käytännöt ja työn arviointi. Laatutyöskentely jatkuu edelleen. Edessä on lopullisten laatukriteerien ohella työprosessien kuvausten kirjoittaminen sekä tehdyn työn ja sen myötä kertyneen materiaalin dokumentointi. Tämä on tärkeää siksi, että työ väkivaltatyön laadun varmistamiseksi tulisi kaikkien yhdistysten ja työntekijöiden tietoon ja hyödyksi. Tällöin mahdollistuu myös paikallisten laatuprosessien käynnistyminen. Työntekijöiden suurta sitoutumista laatutyöskentelyyn ilmensi, että innokkuutta osallistua jatkotyöskentelyyn löytyi runsaasti. Työskentelyä varten halukkaista työntekijöistä muodostettiin viisi ryhmää. Näistä kolme on menetelmäryhmää: aikuiset, lapset ja perhetyö. Neljäs keskittyy työprosessien avaamiseen ja viides laatukriteerien jatkojalostamiseen. Laatutyöskentely päättyy talvella 2007 pidettävään isoon väkivaltatyön kokoukseen, jolloin voimme juhlistaa valmiita laatukriteereitä. Niiden avulla väkivaltatyö tehdään näkyväksi itselle, asiakkaille, yhteistyökumppaneille, palveluiden ostajille ja rahoittajille. Kriteereiden myötä edistetään myös väkivaltatyön uskottavuutta ja vaikuttavuutta. 12 esikko 3 2006
Työntekijöiden kokemuksia väkivaltatyön laatuhankkeesta Laatuhankkeen tämän vaiheen viimeisessä isossa kokouksessa maaliskuussa oli arvioinnin aika. Jäsenyhdistysten työntekijät esittivät kriittisiä kysymyksiä ja kehittämiskohteita sekä arvioivat itse työskentelyprosessia. Työ jatkuu viidessä työtekijöistä muodostetussa ryhmässä kohti seuraavaa isoa kokousta talvella 2007. Lastensuojeluilmoitus askarruttaa Laatuhankeprosessin aikana käydyissä keskusteluissa erityishuomion saivat lastensuojeluilmoituksen tekemisen vaikeus, yhtenäisen viitekehyksen puuttuminen tekijän kanssa tehtävässä työssä sekä väkivaltatyön koulutuksen tarpeellisuus. Kaikki allekirjoittivat, että laadukas väkivaltatyö edellyttää erityisammattitaitoa, jota ei ammatillisissa koulutuksissa saavuteta. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen koettiin erityisen vaikeaksi avopalveluissa, joissa yhteys lastensuojeluun ei muodostu välttämättä automaattisesti, esimerkiksi maksusitoumuskäytäntöjen kautta. Ilmoituksen tekemistä hankaloittaa pelko luottamuksen rikkoutumisesta asiakassuhteessa ja sen seurauksena asiakkaiden katoaminen tai ainakin salailun alkaminen. Toisaalta työntekijät kertoivat suojelevansa ylityöllistettyjä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, toisaalta eli epäilys, hyödyttääkö ilmoituksen tekeminen mitään. Ilmoituksen tekemistä todettiin auttavan tietoisuus siitä, että se on lakisääteinen velvollisuus. Epävarmuutta koettiin siinä, milloin ilmoituksen tekeminen ylittää vaitiolovelvollisuuden. Asiaan kiinnitti huomion myös oikeusasiamies erilliskertomuksessaan eduskunnalle 2006. Hän suosittaa: Lsl 40 pykälään tulee sisällyttää selvästi, että ilmoitus tulee tehdä salassapitovelvollisuudesta riippumatta. Lisäksi ilmoituksen tekemistä edistää tietoisuus siitä, että lastensuojelun varhainen mukaantulo erilaisin tukitoimin on auttavaa ja että lastensuojelulla on mahdollista tarjota perheelle pitkäkestoista tukea. RIITTA HANNUS OULUN ENSI- JA TURVAKOTI RY esikko 3 2006 13
Yhteiset pelisäännöt kirjaamiseen! On selvää, että asiakasasioita kirjataan joka talossa. Erilaisia muistiinpanoja tehdään monenlaisille papereille. Yhtenäistä käytäntöä ja ohjeistusta ei ole siitä miten aineistoa käsitellään. Tilastoja tehdään, mutta ovatko ne keskenään vertailukelpoisia? Työn ammatillistumisen myötä erilaiset lausuntopyynnöt ja haasteet oikeuteen todistajaksi ovat tasaisesti lisääntyneet. Työskentely on kaiken kaikkiaan tullut avoimemmaksi ja asiakkaat ovat entistä tietoisempia oikeuksistaan. Työntekijöiden on oltava hereillä näissä kysymyksissä, mietittävä mitä ja miten kirjataan ja mitä ei. Kirjoitettua tekstiä voidaan myöhemmin käyttää esim. lapsen huoltajuusriitojen aikana oikeudessa välillisenä todistuskappaleena. Puhetta on piisannut myös siitä, miltä osin puolisolla on oikeus turvakodilla kirjattuihin tietoihin, jotka koskevat perheväkivalta-aktia. Mitkä uhrin an - tamat tiedot väkivallan tekijästä ovat tämän saatavilla? Miten voimme taata asiakkaan luottamuksen ja turvallisuuden, jos hänen kertomansa on yhtäkkiä väkivaltaisen puolison nähtävillä. On tärkeää tietää mitä meidän pitää vähintään kirjata asiakkuuksista lain, yhdistyksen toimintaideologian ja palvelujen ostajan kannalta. Mihin kirjaamme, paperille tai sähköisesti tallentaen. Mitkä ovat työntekijän omia muistiinpanoja, mitkä virallisia asiapapereita. Kenelle meillä on lupa antaa lausunto, kannanotto tai kuvaus perhetilanteesta. Entä miten voimme suojata lapset asioiden auki repimiseltä? Lasten kanssa tehtävässä työssä kirjataan havaintoja lähes päivittäin ja tehdään muistiinpanoja pitkäjänteisen tavoitteellisen työn takaamiseksi, ja usein vanhemmat ovat halukkaita saamaan lasten tuotokset nähtäväkseen. Meillä on oltava selkeä käsitys siitä, miksi ja mitä tietoa tarvitsemme, miten kerätty tieto liittyy perustehtäväämme. Varmuuden vuoksi emme saa ihmisistä tietoa kerätä. Olisi hyvä, että jokaisella yksiköllä, esim. turvakodin avotoimipaikalla, olisi oma rekisteriselosteensa nähtävillä, josta asiakas voisi todeta rekisterin pitäjän periaatteet ja mahdollisuutensa tarkastaa ja korjata kirjatut tiedot. Asiakkaan turvallisuuden säilyttäminen on tärkeää ja henkilötietolain mukainen salassapitovelvollisuus koskee tietenkin asiakkaiden papereita. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on eri asia ja tällöin lapsen etu menee salassapitovelvollisuuden yli. Lasten kohdalla on muistettava se, että vanhemmuus ei yksin riitä avaimeksi lapsen kansioihin, vaan työntekijän vastuulla on arvioida lapsesta annettavan tiedon määrä. Lapsen turvallisuus on aina etusijalla. ESA KANGASJÄRVI TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI RY Mitä mieltä prosessista Laatuhanke on teettänyt töitä. Tove Janssonin Nyytihahmoa mukaillen: Helppoa ei tule olemaan, tämä laatuhanke on laajempi kuin luulinkaan. Työskentely on välillä saanut innostuksen valtaan, välillä ollut raahattava kivireki. Työyhteisöni on taatusti kuullut laadusta ja hankkeesta monessa otteessa, ehkäpä enemmän kuin olisivat halunneetkaan. Ovat myöskin joutuneet testihenkilöiksi. Hankkeessa mukana oleminen on ollut prosessissa olemista, omien ajatusten testaamista, uusien tuulien haistelua ja näkökulmien laajentamista. Olen saanut olla siellä missä tapahtuu, osana jotakin, minkä koen itselleni ja työlleni tärkeäksi. Alkutaipaleella hämmästytti materiaalin laveus, työn puitteiden ja rakenteiden erilaisuus ja menetelmien monenkirjavuus. Hyvälle ja laadukkaalle työlle löytyi kovasti erilaisia aloituksia ja kriteereitä, eikä aina ollut selvää mistä työ alkaa ja mihin loppuu. Muistissa ovat myös ne Sopukassa vietetyt hetket, jolloin juutuimme pohtimaan millainen turvakodin oven tulee olla ja onko työntekijöillä puhelinvastaajia käytössä. Keskustelu on ollut moniäänistä, dialogista ja välillä vahvoistakin erimielisyyksistä huolimatta eteenpäin vievää. Eriäväisyyksistä huolimatta on löydetty paljon sellaista mistä voidaan olla samaa mieltä. Emme ole saaneet kovin valmista aikaan. Mielestäni ei ollut tarkoituskaan tuottaa mitään kiveen kirjoitettua. Kun kysymyksessä on ihmisten tekemä työ ihmisten kanssa, on sopassa niin monta muuttujaa, että tasalaatuisuutta ei voida pelkällä ohjeistuksella taata. Tällaisella hankkeella voimme nostaa esille tärkeät kulmakivet ja työtä ohjaavat perusteet. Niitä noudattamalla yhdessä kehittämällä voimme tehdä parasta mahdollista väkivaltatyötä. LURU NATUNEN PIENPERHEYHDISTYS RY 14 esikko 3 2006
Postikortti Esikolle Parisuhteen hoitoa 1600-luvulla Tapanani on lähetellä puhuttelevia kuvapostikortteja ystävilleni. Usein olen eläkeläismatkoiltani muistanut myös ensi- ja turvakotiväkeä Esikon kautta. Taannoisella Amsterdamin-matkallani tein löydöksen, josta syvästi haltioiduin. Olin tietoinen liiton naisetkin väkivaltaisia -projektista Vaiettu naiseus, joka aihe tuli tutuksi jo silloin, kun lähes 30 vuotta sitten aloimme paneutua perheväkivallan piinoihin. Teemaan liittyvät kortit ostin Historiallisesta museosta, joka muuten toimii 1700-luvulta peräisin olevassa mahtavassa lastenkodissa. Kyseessä ovat augsburgilaisen Abraham Bachin 1600-luvun alkupuolella tekemät väritetyt peilikuvaetsaukset tasa-arvoisesta aviopuolison piiskauksesta! Kyseessä nähtiin olevan oikeutettu kotikuritus. Mies lyö vaimoaan ja vaimo lyö miestään ovat piirrosten nimet. Ikkunasta kurkkivat naapurit katsovat yhtä paheksuvasti kumpaakin episodia. Mies seuraa aviomiehen ja nainen vaimon selkäsaunaa. Piiskaaja on ilmeisesti yllättänyt puolisonsa uunin takana pelehtimässä vieraissa, siitäkin kerrotaan kuvassa. Moisesta rikkomuksesta sietää saada sapiskaa! Kuva on siis valistava varoituskuva siitä, miten voikaan käydä, jos käyttäytyy sopimattomasti. Mahtoiko tällainen valistus purra noina Rembrandtin elinaikoina? Olisiko näistä kuvista mallia tämän päivän tiedotus- ja valistustoimintaan? Joku mainostoimisto voisi laatia shokeeraavat tekstit, kuten esimerkiksi: milloin viimeksi piiskasit vaimoasi/ miestäsi? Kuvat sinänsä ovat vakavasta aiheestaan huolimatta hupaisia, värit kauniit ja sommittelu nokkelaa. Työajaltani muistan, ettei ollut kovin helppoa löytää arkaluontoiseen väkivallantorjuntaan sopivia, vaikeuksissa eläviä perheenjäseniä loukkaamattomia sanankäänteitä ja oikeaa säveltä sanoman perille saattamiseen tai edes keskustelun sytykkeeksi. AIRA HEINÄNEN esikko 3 2006 15
Minun työviikkoni Tällä palstalla Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten työntekijät kuvaavat yhden työviikkonsa tapahtumia. Liiton uutena toimitusjohtajana 7.8. työnsä aloittanut Ritva Karinsalo kirjoittaa seuraavassa tulotunnelmistaan. Hitusen verran olen jo oppinut Maanantai 14.8.2006 Toinen työviikkoni Ensi- ja turvakotien liitossa käynnistyy yhtä helteisenä kuin ensimmäinenkin. Pitkän loman jälkeen olen päässyt jo hyvin työrytmiin kiinni ja aamukuviot toistavat itseään. Ensin aamu-uinnille, vesi on edelleen 22-asteista. Asun järven rannalla keskellä Hämeenlinnan kaupunkia ja pääsen lähes rappukäytävän ovelta Vanajaveteen uimaan. Junassa kuulun jo sujuvasti pendelöivien joukkoon, osaan mennä oikeaan vaunuun (ei paikkalippua) ja tervehtiä kanssamatkustajia. Matka kestää alle tunnin ja sen hyödynnän lukemalla. Pasilan asemalta matkaan Helsingin ensikodille. Olen sopinut tapaamisen yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa. Olemme vanhoja tuttuja työkuvioista, joten ensin vaihdamme kuulumiset puolin ja toisin. Saan rautaisannoksen tietoa yhdistyksen laajasta toimintakentästä sekä katsauksen ensimmäisen ensikodin kunniakkaaseen historiaan. Käymme eri yksiköissä katsastelemassa paikkoja ja ihmisiä arjen touhuissa. Lounaan jälkeen osallistun Pidä kiinni -projektin tiimikokoukseen liiton toimistossa. Asialistalla on hirveän paljon asioita, mutta tiimi näyttää toimivan tehokkaasti ja tuntee projektin yksityiskohdat ja eri yksikköjen tilanteet hyvin. Olen kuulolla ja yritän hahmottaa ison projektin kokonaisuutta, valtakunnallista verkostoa, projektin ja yhdistysten yhteistyömuotoja. Jään pohtimaan lastensuojelun näkökulmaa hankkeessa varhaisen vuorovaikutuksen ja päihdetyön risteysasemalla. Lähetän sähköposteja ja yhteystietoja entisille ja potentiaalisille yhteistyökumppaneille. Ideoin järjestöpäällikön kanssa vauvatyön ja sen projektien esittelytapaa liittohallitukselle ja päädymme yhden A-nelosen sapluunaan. Lähetän sen vauvatyön asiantuntijoille täyttämistä varten. Käyn vielä illan suussa entisellä työpaikallani Hämeenlinnan perusturvakeskuksessa opastamassa sosiaalityön johtajan tehtäviä hoitavaa henkilöä. Illalla teen saunalenkin sporttiklubini kanssa. Ystävät ovat erittäin kiinnostuneita, miten olen KUVA: HARRI AHOLA päässyt alkuun uudessa työssä. Into on korkealla, mutta matka pitkä kokonaisuuden ja sen osien hahmottamiseen, saatikka järjestökenttään mukaan pääsemiseen. Tiistai 15.8. Tapaan liiton puheenjohtaja Virpa Puiston ja perehdyttäminen kestää koko aamupäivän. Käymme läpi liittohallituksen kokousasiat ja syksyn työlistalla olevia asioita. Työn alla on mm. sääntöprosessi eli liittohallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät ja taloussääntö. Pohdimme liiton linjauksia lastensuojelutyössä, vauvatyössä ja perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyössä. Varsinkin viimeksi mainitulla alueella on paljon toimijoita, eri hallinnonaloja ja erilaisia näkökulmia. Oman paikan selkiyttäminen on tärkeää. Liiton vahva kosketus asiakastyöhön, reflektiivinen työote käytännön tekemisen ja kehittämisen välillä sekä pitkä historia turvakotityössä ovat kivijalkoja, joille on hyvä rakentaa. Havahdun siihen, että tekniikka ei toimi eli sähköpostini eivät lähdekään eteenpäin. Eilinen vauvatyön tehtäväksi antokin on lentänyt bittitaivaalle. Ensin tietysti mietin, mitä virheitä olen itse tehnyt, mutta lisätutkimukset osoittavat, että vika on yhteyksissä. Sihteeri hoitaa asian ja vika saadaan korjattua. Uudessa työpaikassa menee paljon aikaa selvittää kuka mitäkin osaa, kenen puoleen käännytään, miten sisäinen verkko 16 esikko 3 2006
Minun työviikkoni toimii, missä ovat tiedostot ja kansiot. Työyhteisön luomaan arkistointilogiikkaan on päästävä kiinni. Keskiviikko 16.8. Tapaan aamulla edeltäjäni Marita Ruohosen ja jatkamme keväällä alkanutta perehdyttämistä. Tällä kertaa teemana ovat järjestöyhteistyö ja järjestökentän kuviot. Siihen kuuluvat mm. YTY, Lastensuojelun Keskusliitto ja Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. Tunnen muutamien järjestöjen työtä, mutta näkökulma on ollut erilainen. Nyt olen sisäpuolella tässä järjestömaailmassa ja huomaan taas, että oppimista riittää. Käymme läpi käytännön asioita, keväällä Raha-automaattiyhdistykselle jätetyt hakemukset ja kertaamme, missä vaiheessa kukin toiminto ja projekti on. Lounaalla keskustelu rönsyää jo vapaammalle puolelle, kesäkuulumisiin, seuraavan loman suunnitelmiin ja viimeisiin tapahtumiin. Lounaan jälkeen Maritan edeltäjä Aira Heinänen tulee tutustumaan uusiin tiloihimme. Tarinoita liiton alkuajoilta on mukava kuulla ja niitä riittää. Saamme lahjaksi kuvanveistäjä Eino Viikilän keramiikkaveistoksen (kuvassa pöydälläni), joka kuvaa humoristisesti vanhemmuutta. Yhteisellä päiväkahvilla Aira lukee professori Terttu Arajärven lähettämän kiitoskirjeen, jossa saimme palautetta Perhe- ja lähisuhdeväkivalta -julkaisusta ja väkivaltasektorilla tehdystä vuosien työstä. Ensimmäinen liittohallituksen kokoukseni on tänään. Vähän jännittää, miten tämä merkittävä yhteistyö lähtee liikkeelle. Aluksi jäsenet tutustuvat uusiin tiloihin. Kokouksessa esitellään liiton vauvatyö ja se saa aikaan mielenkiintoista keskustelua työn linjauksista ja tulevaisuudesta. Jäsenet saavat myös katsauksen ekstranetin kehittämisen tilanteesta ja siitäkin riittää keskustelua. Suuri tavoitteemme on saada siitä toimiva ja meitä kaikkia hyödyntävä viestinnän, dokumentaation ja yhteydenpidon työväline. Kokous on kaikin puolin vilkas ja keskusteleva ja näin uudelle työntekijälle suorastaan hengästyttävä. Päivä on ollut raskas, se täytyy myöntää. Airan ja Maritan johtamat aikakaudet ovat vilisseet silmieni edessä, liitto ja sen yhdistykset ovat kasvaneet, laajentuneet, kulkeneet yhteiskunnan kehityksessä kiinni perusajatuksestaan luopumatta rohkeasti ja innovatiivisesti. Me tämän hetken toimijat olemme keskellä uusia rakenteellisia muutoksia. Juuret ovat vahvat ja siivet kantavat. Yövyn tänään tyttäreni luona Helsingissä. Torstai 17.8. Tapaamme ensikotityötä kehittävän Vauvana elämä alkaa -projektin tiimin kanssa projektin ulkoisen arvioijan ja puhumme tavoitteista ja mitattavissa olevista tuloksista. Projektin toimijat alkavat vääntää kuvia uuteen uskoon ja muokata projektisuunnitelmaa eteenpäin. Minulla on ohjelmassa perehtyminen liiton viestintäasioihin. Tämä on iso ja minulle uusi alue emmekä ehdi kuin raapaista pintaa. Luvassa on syventävien opintojen vaihe. Päivä jatkuu Lastensuojelun Keskusliiton puutarhajuhlien merkeissä. Mukava nähdä iso joukko tuttuja lastensuojelun sektorilta ja vaihtaa kuulumisia. Ilma suosii jälleen näitä pippaloita. Perjantai 18.8. Vanajavedessä virkistyneenä työmatkalle. Perehdyttämiseni jatkuu, tutustumisvuorossa on Alvari-perhetyö. Saan kuulla RAY:n kanssa kevään aikana käydyistä neuvotteluista rahoituksen tulevaisuudesta. Mietimme myös Alvari-työntekijöiden ja toiminnanjohtajien tulevan työkokouksen teemoja. Totean, että hitusen verran olen oppinut liiton toimintamuodoista, historiasta ja yhteiskunnallisesta otteesta. Ihmisiin on ollut helppo tutustua ja tästä on hyvä jatkaa. Kunhan olen ehtinyt käydä projektit ja kehittämishankkeet läpi, aloitan maakuntamatkailun, koska haluan tutustua yhdistysten arkeen ja toimintoihin sekä paikallisiin tarpeisiin. Viikonlopun viettoon lähden pää pyörällä, mutta hyvillä mielin. RITVA KARINSALO esikko 3 2006 17
Levoton lähiö rauhoittui Perheväkivallan edessä ei pidä nostaa käsiä pystyyn, helsinkiläinen aluepoliisi Pentti Tarvonen sanoo. Poliisi pystyy tekemään tilanteen hyväksi paljon, jos asenne on se, että ihmisiä autetaan. TEKSTI JAANA LAITINEN KUVAT HARRI AHOLA Tarvonen on työskennellyt aluepoliisina Helsingin Itäkeskuksessa nyt parikymmentä vuotta. Hänen vastuualueellaan on muun muassa 40 000 asukkaan kerrostalolähiö Kontula. Se on vanhalta maineeltaan yksi pääkaupungin levottomimpia alueita. Tänne muutti 1960-luvulla isoihin taloihin valtavasti lapsiperheitä. Oli juurettomuutta, ja tuli kaikenlaisia ongelmia, Tarvonen kuvaa. Poliisi sai käydä tiuhaan selvittämässä nahisteluja, varkauksia, häiriökäyttäytymisiä. Myös perheväkivaltaa oli paljon. Partiot hakivat miehiä putkaan, mutta keinoja auttaa perhettä sen pidemmälle ei ollut. Se oli raskasta poliisillekin. Sai pelätä, mitähän huomenna tapahtuu. Joskus samaan osoitteeseen tehtiin neljäkymmentäkin käyntiä ennen kuin asiasta lähti tietoa sosiaalityöntekijöille ja lastensuojeluun. Tietovirta viranomaisten kesken puuttui. Jokainen teki vain omaa sarkaansa eikä tiennyt, oliko perhe asiakkaana muilla. Ongelmat pääsivät kasautumaan ja pahenemaan. Poliisillakaan ei ollut tarkkaa kuvaa perheiden tilanteesta. Tänään paikalla kävi yksi partio ja huomenna toinen, eivätkä ne aina tienneet toisistaan. Aluepoliisi Pentti Tarvonen on tuttu näky Kontulan ostoskeskuksessa. Poliisin juttusille rohjetaan tulla, eikä perheväkivaltakaan jää täällä piiloon ja salaisuudeksi, niin kuin joillakin muilla alueilla. 18 esikko 3 2006
Alueen toimijat loivat tiedon verkon Sitten asialle tehtiin jotakin. Aloimme kehittää laajaa verkostoa, jossa tieto kulkee herkästi eteenpäin. Heti kun me näemme jotakin, välitämme siitä heti tiedon eteenpäin muille viranomaistahoille. Poliisiasemalla toimii nyt oma sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä tekee yhteistyötä kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Suurissa kaupungin kiinteistöissä on myös oma asumisneuvoja. Asumisneuvoja ottaa yhteyttä nopeasti, kun jollekin alkaa kertyä ongelmia asumisessa. Asiaan puututaan jo kun vuokrarästejä alkaa kertyä. Verkoston tarkoitus on puuttua asioihin varhaisessa vaiheessa. Jos ongelmista saadaan kiinni heti kun asiat alkavat mennä huonosti, auttaminen on helpompaa. Samalla yritetään estää ongelmien kasautuminen. Usein lastensuojelun, sosiaalitoimiston ja poliisin asiakkaat ovat samoja. Kuvioon kuuluvat myös päihteet: alkoholi ja entistä useammin myös huumeet. Useimmiten myös perheväkivalta kytkeytyy moniongelmaisuuteen Kontulassa. Perheväkivallassa meidän kipukynnys on kolme kotikäyntiä vuodessa. Sen jälkeen asia viedään eteenpäin. Jos perheessä asuu lapsia, kynnystä ei ole ollenkaan. Tieto lähtee saman tien lastensuojeluun. Perheen sisäinen väkivalta on nyt yleisen syyttäjän alainen rikos. Se on antanut poliisille keinon puuttua asiaan varhemmin myös Kontulassa. Puhutamme uhria nyt paikan päällä saman tien. Silloin hän yleensä puhuu avoimesti. Väkivallan tekijä ei ehdi manipuloida tai uhkailla häntä hiljaiseksi. Joskus poliisi tapaa kotikäynnillä pariskunnan, jolla ei ole enää muuta jäljellä kuin viina ja riitakumppani. Rakkaus on kuollut, mutta jokin riippuvuus pitää parin yhdessä. Silloin ihmisen kyky ja halu muuttaa tilannetta ovat jo menneet. Voimme auttaa vain jos ihminen itse haluaa apua. Poliisi ottaa perheväkivallan silti tosissaan, Tarvonen sanoo. Itäkeskuksen poliisiasemalla on nimetty tutkijat, jotka hoitavat perheväkivaltarikokset. Perheväkivalta on ministeriössäkin listattu tärkeimmäksi turvallisuusasiaksi. Yhteistyössä myös ravintolat ja isännöitsijät Kontulan lähipoliisi tekee perheväkivaltaa ja muita ongelmia ennalta ehkäisevää työtä myös paikallisten ravintoloiden ja lääninhallituksen kanssa. Kontulan vilkkaassa ostoskeskuksessa toimii Alko ja 12 ravintolaa. Lääninhallitus myöntää anniskeluluvat ja valvoo niiden noudattamista. Kerroimme ravintoloitsijoille, missä menee poliisin ja lääninhallituksen sietokyvyn raja. Jos rajoja rikotaan, luvat lähtevät. Teimme ravintoloiden kanssa pelisäännöt. Niihin kuuluu, että asiakkaita ei vain rahasteta, vaan ravintolan vastuu ulottuu pidemmälle. Kenenkään ei anneta juoda räkäkänniä. Asiakkaan pitää olla lähtiessä sellaisessa kunnossa, että hän selviää kotiin asti. Rähinöitä ravintolan edustalla ei siedetä. Nyt kaikki tuntevat pelisäännöt, asiakkaita myöten. Poliisi käy säännöllisesti ravintoloissa tarkastamassa luvat ja asiakkaiden kunnon. Aluksi ravintoloitsija saattoi tulla kämmen edessä vastaan ja sanoa, että poliisilla ei ole tänne mitään asiaa. Nyt meihin on totuttu. Myös taloyhtiöiden isännöitsijät ovat tiiviisti mukana yhteistyössä, Pentti Tarvonen sanoo. Kun näemme, että ongelmia alkaa kertyä johonkin asuntoon, siitä lähtee nopeasti tieto isännöitsijälle. Hänellä on keinot häätää asukkaat, jotka aiheuttavat häiriötä ja pelottavat naapureita. Asunnot ovat usein hirveässä kunnossa. Siellä asuu joskus ihan eri ihmisiä kuin talon kirjoissa on. Näistä asunnoista löytyy usein myös selvästi rikollista toimintaa. Kontula on nyt rauhoittunut, eikä se enää eroa rikostilastoissa muista Itä-Helsingin lähiöistä. Osin se on myös lähiön normaalin elinkaaren ansioita. Asukkaat juurtuvat alueelleen ja ikääntyvät. Kontulassa lapsuuden viettäneet palaavat takaisin kasvattamaan omia lapsiaan. Kotihälytyksiä koko Itäkeskuksen alueella tulee 2500 3000 vuodessa. Niistä noin puolet on perheväkivaltaa. Sitä on Kontulassakin edelleen, mutta koko ajan se vähenee. Aluepoliisista on tullut tuttu näky ostoskeskuksen raiteilla ja alueella muutenkin. Meitä ei enää pidetä rankaisevana viranomaisena vaan yhteistyökumppanina. Ihmiset tulevat puhumaan helposti. Poliisiautoa oman talon pihassa ei hävetä, Tarvonen sanoo. Perheväkivallastakin uskalletaan ilmoittaa entistä rohkeammin. Myös naapurit soittavat poliisille herkemmin jos kuulevat huutoa tai tietävät ongelmista, varsinkin kun kuviossa on mukana lapsia. Ilmoituskynnys on täällä matala. Se on hyvä. Kun kyse on hengestä tai lapsen huonosta kohtelusta, kynnystä ei pidä ollakaan. Naapurin ei tarvitse miettiä, onko tosi kyseessä kun kuuluu avunhuutoja. Poliisi tarkastaa, miten uhkaava tilanne on, Tarvonen sanoo. Tarvonen kiittelee myös monia perheväkivallan eri osapuolia auttavia toimijoita. Niihin voi ohjata asiakkaita, ja se lisää myös poliisin työn mielekkyyttä. Kontulassa toimii nyt myös Pääkaupungin turvakodin avo- ja asumisyksikkö Kilpola. Monikulttuurisuus uusi haaste Monikulttuurisuudesta on tullut poliisille uusi haaste myös Kontulassa. Lähiössä asuu noin 30 eri kansallisuutta, suurimmat ryhmät suomalaisten jälkeen ovat venäläiset ja somalialaiset. Maahanmuuttajaperheiden sisäiseen väkivaltaan on vaikea päästä käsiksi, aluepoliisi Pentti Tarvonen sanoo. Ongelmat ovat hyvin konkreettisia. Tummassa ihossa eivät mustelmat ja ruhjeet näy. Naisten kielitaito on huono, tai he eivät puhu suomea lainkaan. Tulkiksi joutuu esikko 3 2006 19
Kontulan kerrostalot ovat käyneet läpi ison remontin. Alue pidetään muutenkin siistinä ja kunnossa. Se tuo asukkaille tunteen, että heidän asiansa ovat hoidossa, joillakin ensimmäisen kerran elämässä, Pentti Tarvonen sanoo. usein perheen alakouluikäinen lapsi. On vaikea tietää, miten luotettava kertomus silloin on. Maahanmuuttajanaiset pysyvät usein kotona, kuten kulttuuri edellyttää, ja kontaktit kodin ulkopuolelle hoitaa mies. Siksi naisen on vaikea päästä kertomaan väkivallasta. Kulttuuri vaientaa naiset. Joskus mies mieluummin tappaa vaimon kuin antaa tämän lähteä. Jätetyksi tuleminen olisi kestämätön loukkaus. Kontula on tavallisen väen Tapiola Kontula on 40 000 asukkaan lähiö Itä-Helsingissä, metron varrella. Alueeseen kuuluu myös vanhana Kontulana tunnettu omakotialue. Kontula on yksi Suomen ensimmäisiä teollisen asuntotuotannon kohteita. Sen kaavoitus alkoi 1961, ja rakennukset nousivat pääosin 1960- ja 70-luvuilla. Samaan aikaan rakentui Espooseen puutarhakaupunginosa Tapiola. Kontulaa alettiinkin kutsua tavallisten ihmisten Tapiolaksi. Sieltä tavalliset työssä käyvät ihmisetkin pystyivät ostamaan asunnon. Alueella on paljon myös vuokrataloja. 1990-luvulta lähtien sinne on muuttanut runsaasti ulkomaalaissyntyisiä asukkaita. Leimallista Kontulalle ovat korkeat kerrostalot. Alue on kuitenkin rakennettu nykystandardin mukaan hyvin väljästi. Talojen välissä on tilaa puille ja puistoille. Kontulan palvelut ovat erittäin hyvät. Ne keskittyvät ostoskeskukseen, joka on Suomen suurin avoin ostoskeskus. Joskus levottomuudesta kärsinyt keskusta on vilkas mutta takavuosista meno on rauhoittunut. Alueen keskelle kauppojen väliin on rakennettu lapsille leikkialue. Pitkän päivän istujia ja muita häiriöporukoita ei alueella suvaita. Rikosluvut Kontulassa ovat olleet korkeat. Nyt ne ovat laskusuunnassa, eikä alue eroa Itä-Helsingin muista lähiöistä. Taloja on kunnostettu EU-rahoilla. Niihin on tehty hissit, ja parvekkeet ja kaikki sisätilat on uusittu. Myös Helsingin lähiöprojektilla on aluetta ehostettu. Alueen mainetta nostavat myös monet kulttuuritapahtumat, mm. Kontufestari. Yleistä ilmettä kohottaa nollatoleranssi sotkemista ja välinpitämättömyyttä vastaan. Graffi teista ja töhryistä on päästy lähes kokonaan eroon. Romuautot viedään alueelta heti pois. Ympäristö pidetään hoidettuna. Eipä ihme, että Suomen kotiseutuliitto valitsi Kontulan kesällä Vuoden kaupunginosaksi. JAANA LAITINEN 20 esikko 3 2006