HOITOHENKILÖKUNNAN KOKEMUKSIA VUOROTYÖN VAIKUTUKSISTA TYÖSSÄJAKSAMISEEN JA TYÖKYKYYN PUOTILAN VANHAINKODISSA Tiina Lindholm Opinnäytetyö, Kevät 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja AMK
TIIVISTELMÄ Lindholm, Tiina. Hoitohenkilökunnan kokemuksia vuorotyön vaikutuksista työssäjaksamiseen ja työkykyyn Helsinki 2002, 73 s. 3 liitettä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali,- terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, terveysala, terveydenhoitaja (AMK) Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Puotilan vanhainkodin hoitohenkilökunnan kokemuksia vuorotyön yhteydestä työn kuormittavuuteen ja työhyvinvointiin. Tarkoituksena oli myös kartoittaa, oliko työntekijöillä riittävästi tietoa sellaisista elämätapoihin liittyvistä keinoista, joilla he voivat itse helpottaa vuorotyöhön sopeutumista. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää Puotilan vanhainkodin työjärjestelyjen suunnittelussa ja henkilökunnan jaksamisen tukemisessa. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kyselylomakkeella, joka sisälsi strukturoitujen kysymysten lisäksi kolme avointa kysymystä. Kyselylomake muodostettiin kirjallisuuskatsauksen ja aikaisempien tutkimusten (Härmä 2000, Kauppinen- Toropainen 1981) sekä Puotilan vanhainkodin käytössä olevan työvuorojärjestelmän pohjalta. Työntekijöiden kokemuksia vuorotyöstä kartoitettiin työaikojen ergonomian kannalta. Jaksamisen ja hyvinvoinnin sekä terveyden kokemukset luokiteltiin seitsemään osa-alueeseen. Osa-alueita olivat nukkuminen, vireys valveilla ollessa, työssä jaksaminen, työssä viihtyminen, yleinen terveydentila, vapaa-ajan laatu ja sosiaalinen hyvinvointi. Aineisto analysoitiin laskemalla vastauksista frekvenssit ja prosentuaaliset osuudet. Opinnäytetyön kohderyhmän muodostivat Puotilan vanhainkodissa työskentelevät vuorotyötä tekevät sairaanhoitajat, perus- ja lähihoitajat sekä hoitoapulaiset. Heitä oli kyselyn ajankohtana työsuhteessa yhteensä 71. Kyselyn palautti 47 työntekijää, ja vastausprosentti oli 66%. Tutkimukseen osallistuneista työntekijöistä suurin osa teki kolmivuorotyötä. Henkilökunnan keskuudessa väsymys sekä unihäiriöt olivat yleisiä. Vuorotyön katsottiin haittaavan eniten vireyttä valveilla ollessa, vapaa-ajan laatua sekä sosiaalista hyvinvointia. Vuorojen vaihtuminen koettiin raskaaksi, etenkin ilta- ja aamuvuorojen vaihtelut häiritsivät vuorokausirytmiä ja elimistön sopeutumista. Ilta- ja aamuvuorojen välinen lepoaika koettiin liian lyhyeksi. Unihäiriöiden runsautta voidaan pitää merkkinä henkilökunnan kuormittumisesta. Selvä enemmistö henkilökunnasta arvioi työkykynsä hyväksi, mutta lähes neljännes vastaajista katsoi, että työkyky oli heikentynyt vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Asiasanat: vuorokausirytmi, vuorotyö, työkyky
ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC, HELSINKI UNIT Lindholm, Tiina. Shift work, health and the ability to work: Puotila Elderly Home personnel s experiences Spring 2002 73 pages, 3 appendix This thesis deals with experiences of staff about shift work in Puotila Elderly Home. What kind of influence does irregular working hours have on personnel s overall well-being and the ability to work? Are the workers familiar with any methods that can be used to promote adaptation to shift work? This study aims to produce useful information for organizing work schedules in the Puotila Elderly Home and supporting personnel s occupational health and welfare. The empirical study data was collected by structured questionnaire and analyzed by counting the frequencies and percentages. 71 questionnaires were given out to nurses and auxiliary nurses and 47 returned (66%). Most of the personnel work in three shifts, which includes working at night time. There are three night shifts in three week s rotation. Fatigue and problems with sleeping (i.e. insomnia) were common among the workers. Diurnal rhythm was disturbed by the varying working hours. The staff felt that shift work also had negative affect on social relationships and the quality of leisure time. Adaptation to shift work can be promoted in many ways. First of all, the rotation should be planned using ergonomic criteria. Also healthy lifestyle of the shift worker is important. A sufficient amount of sleep, rest and physical exercise, as well as healthy eating habits should be paid attention to. On these subjects many of the workers in Puotila Elderly Home felt they needed more information. In terms of supporting shift working personnel and providing health information, the management and occupational health service play important roles. Keywords: diurnal rhythm, shift work, ability to work
SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 6 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS 8 3 KIRJALLISUUSKATSAUS 9 3.1 Uni-valvetila ja vuorokausirytmi 9 3.2 Työajan yhteydet toimintakykyyn ja hyvinvointiin 12 3.2.1 Fyysinen suorituskyky 12 3.2.2 Psyykkinen suorituskyky 13 3.2.3 Sosiaalinen hyvinvointi 16 3.3 Vuorotyö ja terveys 18 3.3.1 Unihäiriöt 18 3.3.2 Muut terveyshaitat 20 3.4 Vuorotyöhön sopeutuminen 21 3.4.1 Työaikojen ergonomia 21 3.4.2 Vuorotyöntekijän elämäntavat 25 3.4.2.1 Työkykyä ylläpitävä toiminta 25 3.4.2.2 Stressinhallinta 26 3.4.2.3 Liikunta 26 3.4.2.4 Valo-pimeärytmi 28 3.4.2.5 Nukkuminen ja unirytmi 29 3.4.2.6 Ravinto 30 3.4.3 Työterveyshuolto 32 3.5 Yhteenveto kirjallisuuskatsauksesta 34 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 37
5 TULOKSET 38 5.1 Tutkimukseen osallistujien taustatiedot 38 5.2 Työaikojen ergonomia ja vastaajien kokemukset vuorotyöstä 39 5.3 Vuorotyön yhteys terveyteen, hyvinvointiin ja työkykyyn henkilökunnan kokemana 48 5.4 Työntekijöiden omat keinot edistää vuorotyöhön sopeutumista 57 6 POHDINTA 61 6.1 Tutkimustulosten tarkastelua 61 6.1.1 Johtopäätökset tuloksista 66 6.1.2 Toimenpide-ehdotukset 66 6.2 Luotettavuus 67 6.3 Eettinen pohdinta 70 LÄHTEET 71 LIITTEET 74 Liite 1. Tutkimuslupapyyntö 74 Liite 2. Kyselylomake 85 Liite 3. Taulukko 22. Yhteenveto tutkimuksessa käytetyistä taustamuuttujista 80
6 1. JOHDANTO Vuorotyötä ja sen vaikutuksia on tutkittu paljon. Vuorotyön vaikutuksia voidaan tarkastella puhtaasti ihmisen fysiologiselta kannalta; miten yksilön vuorokausirytmi ja biologinen sisäinen rytmitys toimivat sekä mitä fyysisiä vaikutuksia on tämän rytmin häiriintymisellä. Unen ja nukkumisen elintärkeästä merkityksestä ihmiselle tiedetään yhä enemmän. Univajeen haitallisten fyysisten ja psyykkisten vaikutusten ymmärrys on lisääntynyt. Väsymys ja univaje aiheuttavat onnettomuusriskien kohoamista ja työtehon heikkenemistä, joilla puolestaan on merkitystä myös yhteiskunnallisten kustannusten kannalta. (Kronholm & Hyyppä 1998; Härmä 2000.) Työaikajärjestelyt vaikuttavat työssäjaksamiseen ja -viihtymiseen oleellisesti. Sosiaalinen kanssakäyminen, perhe-elämä sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat riippuvaisia työ- ja vapaa-ajan rytmittymisestä. Työn kuormittavuus heijastuu ennen kaikkea työtehtävistä selviytymiseen, mutta stressaava ja kuluttava työ vaikuttavat laajasti ihmisen kokemukseen elämänsä hallinnasta ja terveytensä tilasta. (Kronholm & Hyyppä 1998; Härmä 1985.) Vaihtuvilla työajoilla ja uni-valverytmin siirroilla on terveydellisiä vaikutuksia. Kuopion yliopistossa on tutkittu sairauspoissaoloja eräillä Kuopion yliopistollisen keskussairaalan vuoro- ja päivätyöosastoilla. Yleisimmät sairauspoissaolojen aiheuttajat olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet sekä hengityselinten taudit. Vuorotyöntekijöiden keskuudessa esiintyi enemmän ihon, verenkierto- ja ruuansulatuselinten sairauksia kuin vertailuryhmässä. Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisyssä on kiinnitettävä erityisesti huomiota työvuorojen ergonomiaan ja vuorotyössä oikeisiin elämäntapoihin. (Härmä & Nissinen 1982.) Tutkitun tiedon pohjalta vuorotyöhön sopeutumisen edistämiseksi on luotu
7 erilaisia työaikamalleja sekä työterveyshuollon järjestämiseksi käytännönläheisiä ohjeistuksia. Työntekijät voivat lisäksi itse vaikuttaa omaan jaksamiseensa ja vuorotyöhön sopeutumiseensa. Elintavoilla, kuten nukkumisella, ravinnolla ja liikunnalla on suuri merkitys yleiselle hyvinvoinnille sekä esimerkiksi unihäiriöiden ehkäisemiselle. (Härmä 2000). Viime vuosina tapahtunut teknologinen muutos, talouden globalisoituminen ja lisääntyvä kilpailu ovat lisänneet tehokkuuden ja joustavuuden vaatimuksia. Tämä työelämän kokonaiskehitys on luonut yrityksille myös uusia työaikatarpeita. Hoitoalalla vuorotyön tekeminen on perinteisesti kuulunut työn luonteeseen. Lisääntyvä tutkimustieto on ollut oleellisesti vaikuttamassa työn kehittämiseen ja vaihtoehtojen etsimiseen jaksamisen tukemisessa. Tutkimustieto on vaikuttanut myös työaikalainsäädäntöön. Mm. työministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Työterveyslaitos sekä ammattijärjestöt ovat olleet avainasemassa suomalaisten tutkimushankkeiden toteuttamisessa sekä työaikajärjestelmien kehittämisessä. Puotilan vanhainkodissa on siirrytty kolmivuorotyöhön tammikuussa 2001. Työvuorojärjestelyt ja työssäjaksaminen ovat henkilöstön keskuudessa ajankohtaisia aiheita. Ne ovat myös työnjohdolliselta sekä työsuojelulliselta kannalta keskeisiä henkilökunnan tukemisen teemoja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa Puotilan vanhainkodin hoitohenkilökunnan kokemuksia vuorotyön vaikutuksista työssä jaksamiseen ja työkykyyn. Ennen kolmivuorojärjestelmän käyttöönottoa tekivät yötyötä vain vakituiset yöhoitajat. He valvoivat seitsemän yötä peräkkäin ja valvomisjakson jälkeen oli seitsemän vapaapäivää. Päivätyöntekijät tekivät kahta vuoroa: aamuja iltavuoroa. Vakituinen yötyö aiheuttaa monenlaista haittaa työntekijälle. Sillä on terveydellisiä vaikutuksia, lisäksi se lisää työskentelyn psyykkistä kuormittavuutta. Jatkuva yötyön tekeminen rajoittaa sosiaalista kanssakäymistä
8 ja saattaa heikentää tarkkuutta, taitoa ja keskittymistä vaativia työsuorituksia. (Kauppinen-Toropainen, Vartia-Huomanen, Heiskanen, Hyyppä, Hänninen & Ilmarinen 1981.) Puotilan vanhainkodissa koettiin myös yöhoitajien yksinäinen työskentely ja eristyneisyys muusta työyhteisöstä ongelmalliseksi. Lisäksi vanhainkodin asukkaat ovat yhä huonokuntoisempia, joten ympärivuorokautisen hoidon ja hoitokapasiteetin tarve on kasvanut. Mm. edellä kuvatuista syistä käynnistettiin tammikuussa kolmivuorotyöjärjestelmä ja samalla siirryttiin käytäntöön, jossa vain koulutettu henkilökunta valvoo. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hoitoapulaiset eivät tee yötyötä, vaan kaikki yöhoitajat ovat joko perus- tai lähihoitajia. Sairaanhoitajat tekevät kaksivuorotyötä. Kolmivuorotyöhön siirtyminen ajoittui vanhainkodin peruskorjauksen tilapäismajoitusvaiheeseen. Vanhainkodin peruskorjaustyöt valmistuvat kesällä 2002, ja siihen saakka vanhukset asuvat uudessa laajennusosassa, sekä jo peruskorjatussa entisessä henkilökunnan asuntolassa. Jo aiemmin oli muutettu käytäntö, jossa lääkkeenjako tapahtui yövuoron aikana. Tästä käytännöstä luovuttiin, ja lääkkeenjako muutettiin tapahtuvaksi aamuvuoron aikana osastoittain. 2. TUTKIMUKSEN TARKOITUS Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää Puotilan vanhainkodin työvuorojärjestelyjen ja vuorotyön yhteyttä kuormittavuuden kokemuksiin ja työhyvinvointiin. Aiheuttavatko vuorojen vaihtelut ja vuorokausirytmin siirrot häiriöitä virkeyteen ja nukkumiseen? Entä onko niillä yhteyttä työkykyyn ja jaksamiseen? Onko työntekijöillä tietoa keinoista, joilla he voivat itse helpottaa vuorotyöhön sopeutumista? Jatkossa on tarkoitus kehittää työjärjestelyjä ja
9 korjata mahdollisia epäkohtia. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi yhteistyö työterveyshuollon kanssa. Tarkoituksena on selvittää 1. Hoitajien kokemuksia vuorotyön kuormittavuudesta sekä yhteydestä työkykyyn ja jaksamiseen. 2. Miten työntekijät, esimiehet ja työterveyshuolto voivat helpottaa vuorotyöhön sopeutumista? 3 KIRJALLISUUSKATSAUS 3.1 Uni-valvetila ja vuorokausirytmi Ihmisen elintoiminnoille on ominaista tietty säännöllinen jaksollisuus. Näitä ajasta riippuvaisia biologisia ilmenemismuotoja tutkii kronobiologia. Ihmiseen kohdistuvassa kronobiologisessa tutkimuksessa on havaittu useita säännöllisiä jaksoja, joiden pituus voi vaihdella sekunneista vuosiin. Uni-valvetilan yhteydessä vuorokauden mittainen eli sirkadinen rytmi on tärkein. Se määritellään ajanjaksoksi, jonka pituus on 24 +/- 4 tuntia. Suurin osa ihmisen fysiologisista ja psykologisista toiminnoista noudattaa kohtalaisen säännöllistä vuorokausirytmiä. Tutkituimpia näistä ovat ruumiinlämmön, hormonien erityksen, sydämen sykintätaajuuden ja verenpaineen vaihtelut. Vuorokausirytmi on sisäsyntyinen, eli se säilyy myös oloissa, joissa kaikki ulkoiset vihjeet ajan kulusta on poistettu. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 18-21; Nienstedt, Hänninen, Arstila & Björkvist 1992, 579.) Vuorokausirytmiin sisältyy lyhyempi rytmi, joka kestää auringon noususta auringon laskuun tai keinovalon mittaisen päivän (diurnaalinen rytmi). Ilmiössä on kyse siitä, että valo toimii tahdistajana alunperin sisäiselle sirkadiselle rytmille. Näiden kahden rytmin sekoittuminen toisiinsa aiheuttaa vuorotyön ja epäsäännöllisen työajan mukanaan tuomat haitat. Normaalioloissa ihmisen
10 elimistö pyrkii sopeutumaan luonnon säännölliseen valo-pimeärytmiin. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 20-26; Härmä 2000, 16-18; Hyyppä & Kronholm 1998, 91.) Koettu virkeys sekä uneliaisuus vaihtelevat selvästi eri vuorokauden aikoina. Virkeyden koetaan olevan korkeimmillaan iltapäivällä ja matalammillaan aamuyöllä. Uneliaisuus puolestaan on suurimmillaan kello 05 aamuyöllä ja matalammillaan aamupäivällä. Vuorokausirytmeissä esiintyy silti jonkin verran yksilöllisiä eroja. (Hyyppä & Kronholm 1998, 89; Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 18-21.) Unen merkityksestä on monia teorioita. Adam ja Oswald esittävät (Härmä 1981, 14), että unella on tärkeä merkitys ihmisen elintoimintojen palautumiselle ja latautumiselle seuraavaa päivää varten. Nukuttaessa elimistön hormonitoiminnassa tapahtuu muutoksia, jotka edistävät kudosten ja solujen uusiutumista. Unen aikana aivot elpyvät valveen aikaisesta rasituksesta. Toinen unen keskeinen tehtävä liittyy muistitoimintoihin ja oppimiseen. Nukkuessa tapahtuu valveilla vastaanotetun tiedon valikointia ja jäsentämistä. Jatkuva valvominen ja univaje vaikuttavat epäedullisesti aineenvaihduntaan, jolloin stressihormonien eritys lisääntyy ja immunologinen puolustusjärjestelmä häiriintyy. Myös veren glukoositaso voi heittelehtiä. Elimistön fysiologiset muutokset univajeen aikana ovat osittain samanlaisia kuin normaalin vanhenemisen aikana todetut muutokset. (Härmä 2000, 15; Roper, Logan & Tierney 1992, 303.) Psykologisessa mielessä unella on merkitystä mielenterveyden, mielialojen ja henkisen suorituskyvyn kannalta. Unen puutteen psyykkisiä reaktioita ovat mm. mielialan lasku, ärtyisyys, motivaation puute ja keskittymiskyvyn heikkeneminen. Mieliala voi myös vaikuttaa nukkumiseen. Useimmat ihmiset ovat kokeneet innostuksen aiheuttamaa ohimenevää unettomuutta. Mielialaa voidaan pitää jatkumona, jonka toisessa päässä on innostus ja toisessa päässä
11 masennus. Masentunut voi maata hereillä tuntikausia onnettomana ja toivottomana asioitaan surren. Tällainen unettomuus voi olla vakavaa jatkuessaan useita viikkoja tai kuukausia. Merkittävin masennukselle ominainen muutos nukkumisessa onkin herääminen aamuyöllä, joka on myös sen tärkein diagnosointiviite. (Härmä 1985, 15; Hyyppä & Kronholm 1998, 38; Roper ym. 1992, 305.) Unen tarve vaihtelee yksilöllisesti yleensä 6 ja 9 tunnin välillä. Keskimääräinen nukkumisaika on 7,5 tuntia. Univajeen tunnistaa parhaiten kuuntelemalla omia tuntemuksiaan päivällä. Selkein viesti unen puutteesta on jatkuva väsymyksen tunne ja vaikeus keskittyä. Unen määrä ei ole suoranaisessa yhteydessä unen laatuun. Laadullisilla tekijöillä tarkoitetaan unen rakennetta ja profiilia, sen eri vaiheita. Unen vaiheet ovat tyypillisiä kronobiologisia ilmiöitä. (Kauppinen- Toropainen ym. 1981; Hyyppä & Kronholm 1998.) Ympäristö ja ulkoiset tekijät vaikuttavat ihmisen vuorokausirytmiin; puhutaan tahdistamisesta. Tahdistamisen käsite on avainsanoja tutkittaessa vuorotyön vaikutuksia sirkadisiin rytmeihin. Tahdistajat voivat olla joko sosiaalisia (sosiaaliset kontaktit ja yhteiskunnan toimintamalli), kognitiivisia (tietoisuus kellonajasta) tai havaintoon perustuvia (valon ja pimeän vaihtelut). Sosiaaliset tekijät ovat ihmiselle tärkeimmät vuorokausirytmin tahdistajista. Tahdistaminen johtaa usein jonkinasteiseen sopeutumiseen ulkoiseen elinympäristöön, esimerkiksi vuorotyöhön, mutta samalla häiritsee luonnollisia rytmejä. Myös nukkumis- ja ruokailuajat voivat toimia tahdistajina. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 20-26; Härmä 2000, 14; Stenberg & Porkka-Heiskanen 1991.) Biologisten ja sosiaalisten vuorokausirytmien tulisi olla tasapainossa keskenään, kun tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen psykofyysinen hyvinvointi ja toimintakyky. Häiriöt näissä rytmeissä heijastuvat nukkumiseen ja virkeyteen sekä uni-valverytmiin, ja seurauksena voi olla erilaisia kuormittumisoireita. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 26.)
12 3.2 Työajan yhteydet toimintakykyyn ja hyvinvointiin 3.2.1 Fyysinen suorituskyky Fyysinen suorituskyky on yöllä huonompi kuin päivällä. Fyysisen suorituskyvyn vuorokausivaihtelua on tutkittu mm. hengitys- ja verenkiertoelimistön ja lihasvoiman mittauksilla, taito- ja psykomotorisilla suorituksilla sekä tasapainotestien avulla. Tutkimuksissa saadut havainnot merkitsevät sitä, että taitoa, tarkkuutta ja nopeutta vaativat fyysiset suoritukset ovat heikentyneet yöaikaan. Myös fyysisesti raskaassa työssä ihmisen toimintakyky on yöllä heikompi kuin päivällä. Lisäksi fyysinen kuormitus koetaan yöllä raskaammaksi kuin päivällä, ja palautuminen kuormituksesta on yöllä hitaampaa. (Kauppinen- Toropainen ym. 1981.) Normaalioloissa ihmisen fysiologiset toiminnot pyrkivät sopusointuun hänen univalvetilarytminsä kanssa. Työskentely epäsäännöllisinä työaikoina häiritsee näiden toimintojen normaalia vuorokausirytmiä. Fysiologisia vuorokausirytmejä voidaan kuitenkin muuttaa ulkoisilla tahdistajilla. Koska ihmisen vuorokausirytmejä tahdistavat tekijät ovat pääasiassa sosiaalisia, ovat ympäristön vallitsevat sosiaaliset piirteet erityisen tärkeitä. Kun ympäristön kaikki ulkoiset tekijät muuttuvat, kuten lennettäessä maapallon toiselle puolelle, on mukautuminen helpompaa. Jos muutokset ovat osittaisia, on niihin sopeutuminen fysiologisesti hitaampaa. Tämä merkitsee, että täydellistä vuorokausirytmin mukautumista vuoro- ja yötyöhön ei käytännössä ehdi juurikaan tapahtua. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 38-39.) Elintoimintojen vuorotyöhön sopeutumisessa puhutaan (Kauppinen-Toropainen ym. 1981) lyhytaikaisesta ja pitkäaikaisesta mukautumisesta. Lyhytaikaista mukautumista tapahtuu yövuorojaksojen aikana, jotka kestävät 4-5 yötä. Tällöinkin merkittävää tahdistumista tapahtuu vain 30-40% kolmivuorotyön
13 tekijöistä. Tällöin viivästyneen vuorokausirytmin muuttaminen taas aikaisemmaksi on hidasta. Aamuvuoroihin siirryttäessä rytmin viivästyminen aiheuttaa voimakasta väsymystä aamuvuoron alkutunteina. Pitkäaikaista mukautumista katsotaan tapahtuvan vasta huomattavan, 1-5 vuotta kestävän vuorotyökokemuksen seurauksena. Elintoimintojen mukautuminen näkyy vuorokausirytmin ns. latistumisena. Se tarkoittaa, että elintoiminnon (esim. ruumiinlämmön) korkeimman ja matalimman mitatun arvon välinen ero pienenee. (Härmä 2000, 26.) Vuorokausirytmien vaillinainen mukautuminen sekä rytmien epätahti merkitsevät sitä, että työntekijän valveillaolon ja nukkumisen rytmit eivät täsmää hänen fysiologisten rytmiensä kanssa. Tämä voi pitkällä aikavälillä johtaa erilaisiin unihäiriöihin, joidenkin terveysriskien lisääntymiseen sekä koetun hyvinvoinnin heikkenemiseen. (Härmä 1985, 21.) Vuorotyöstä johtuvaa fyysisen toimintakyvyn heikkenemistä voidaan yrittää lievittää esimerkiksi valon avulla tahdistamalla. Elintoimintojen mukautumista on voitu koeolosuhteissa edistää kirkasvaloaltistuksella. Yövuoron aikainen kirkas valo edisti työntekijöiden kokemaa hyvinvointia helpottaen väsymystä sekä myöhäisti elintoimintojen vuorokausirytmiä. Kirkasvaloaltistuksen edut ilmenivät vasta kahden yövuoron jälkeen. (Foret, Daurat & Tirilly, 1998; Stenberg & Porkka-Heiskanen, 1991.) 3.2.2 Psyykkinen suorituskyky Vuorotyön yhteyttä psyykkiseen stressiin on tutkittu kyselyin ja haastattelututkimuksin. Näiden tutkimusten mukaan vuorotyö lisää psyykkistä kuormittuvuutta ja stressiä. Psyykkistä toimintakykyä on tutkittu myös kokeellisesti, jolloin on mitattu tarkkaavaisuuden, loogisen päättelykyvyn ja silmä-käsikoordinaation heikkenemistä väsymyksen myötä. Psyykkinen kuormittuminen on yhteydessä tavallisimmin unen puutteeseen ja vuorotyöstä
14 johtuviin sosiaalisen elämän vaikeuksiin. Vireystila on eräs keskeinen psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttava tekijä. Monet henkiset toiminnot noudattavat selkeästi 24 tunnin rytmiä, aivan kuten vireyskin. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 64; Härmä 2000, 22.) Väsymys vaikuttaa ihmisen kykyyn vastaanottaa, käsitellä ja tuottaa tietoa. Vireystilan laskiessa opittujen asioiden muistista palauttaminen vaikeutuu. Henkisestä suorituskyvystä tulee vaihtelevaa, se saattaa yhtäkkisesti heikentyä ja parantua taas joksikin aikaa. Väsyneenä on vaikea ylläpitää tarkkaavaisuutta. Tämä johtaa helposti havaintolipsahduksiin, vaikeuteen erottaa merkitykselliset tapahtumat merkityksettömistä sekä yleiseen päättelykyvyn hidastumiseen. Väsymys aiheuttaa myös mielialan laskua, joka näkyy ärtyisyytenä ja yleisenä depressiivisyytenä. (Hyyppä & Kronholm 1998, 38; Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 66; Härmä 2000, 23.) Ihmisen kokiessa itsensä uneliaaksi ja väsyneeksi kyky reagoida erilaisiin ärsykkeisiin laskee selvästi, ja on vaikeaa pysytellä hereillä varsinkin yksitoikkoisessa tilanteessa. Tässä tilanteessa torkahduksia sattuukin helposti ihmisen kykenemättä kontrolloimaan tilannetta. Nukahtaminen voi olla niin lyhytkestoinen, että ihminen itse ei edes tiedä nukahtaneensa. Väsymys ja suorituskyvyn aleneminen ovat merkittävä työn laatuun ja työturvallisuuteen vaikuttava tekijä. Väsyneenä myös riskinottokynnys laskee ja tarkkaavaisuus herpaantuu. Onnettomuus- ja tapaturmariski yövuoron aikana onkin todettu jonkin verran suuremmaksi kuin päivävuorossa. (Härmä, Hakola, Huida, Kandolin, Sallinen 1994, 7; Härmä 2000, 24.) Psyykkisten oireiden yhteys työaikamuotoon on osoittautunut tutkimuksissa selväksi. Mott ym. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981) käyttivät psyykkisen hyvinvoinnin mittareina itsetuntoa, ahdistuneisuutta ja ristikkäispaineita. Nämä piirteet kuvaavat sitä, miten työaikamuoto vaikuttaa työntekijän muihin rooleihin ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Vuorotyö vaikutti työntekijän ahdistuneisuuteen eniten silloin, kun työajan koettiin rajoittavan mahdollisuutta viettää aikaa
perheen ja ystävien kanssa. Myös ristikkäispaineita aiheutui eniten silloin, kun sosiaalinen elämä häiriintyi työajan takia. 15 Työaika on yhteydessä myös työn koettuun henkiseen rasittavuuteen. Vuorotyössä henkinen kuormittavuus koetaan suuremmaksi kuin säännöllisessä päivätyössä. Mott ym. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981) tutkivat henkistä rasittavuutta kysymyksillä, jotka liittyivät haluttomuuteen mennä työhön, rauhattomuuteen sekä henkiseen väsymykseen ja vaikeuteen rentoutua työpäivän jälkeen. Vuorotyössä ilmenee enemmän psyykkisen stressin oireita kuten väsymystä, ärtyisyyttä, hermostuneisuutta, masentuneisuutta, keskittymiskyvyn puutetta ja eristyneisyyden tunnetta. Oireita esiintyy noin puolella vuorotyön tekijöistä - eniten niillä, jotka tekevät kolmivuorotyötä. Kun työn kuormitus ja paineet ylittävät työntekijän voimavarat, hänen hyvinvointinsa vaarantuu. Ihmisen tapa kokea ja kohdata stressi on yksilöllinen, siihen vaikuttavat aikaisemmat kokemukset, itseluottamus ja asenteet. Stressi voi merkitä haastetta, mutta myös uhkaa. Hyvinvoinnin säilymistä ja ratkaisun löytymistä edistävät myönteinen asenne tulevaisuuteen, aiemmat onnistumisen kokemukset ja usko omaan selviytymiseen. Työn stressaavuus on työaikamuodon lisäksi yhteydessä työyhteisön ilmapiiriin ja työn kiireisyyteen sekä työn laatuun. Työyhteisön toimivuus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön vaikuttavat työtyytyväisyyttä lisäävästi. (Härmä 2000, 33.)
16 3.2.3 Sosiaalinen hyvinvointi Vuorotyön sosiaalisissa vaikutuksissa on kysymys työaikojen yhteensopimattomuudesta ympäristön päivä- ja viikkorytmin kanssa. Näitä tekijöitä on tutkittu vähemmän kuin terveydellisiä vaikutuksia. Kuitenkin sosiaalisen tilanteen vaikeutuminen on eräs niistä stressitekijöistä, joilla on vaikutusta työntekijän yleiseen terveydentilaan. Vuorotyö estää työntekijää osallistumasta aikaan sidottuihin vapaa-ajan viettomuotoihin ja rajoittaa mahdollisuuksia esimerkiksi harrastuksiin. (Kauppinen-Toropainen ym. 1981, 77-78.) Epäsäännölliset työajat eivät vaikeuta ainoastaan yksilön omaa elämänrytmiä, vaan säätelevät myös hänen perheensä elämää ja sen vuorovaikutussuhteita. Vuorotyön vaikutukset riippuvat työntekijän perhetilanteesta, ja perheen mahdollisuuksista sopeuttaa elämäänsä vuorotyötä tekevän jäsenensä elämänrytmiin. Perheeseen kohdistuvista vaikutuksista voidaan erottaa toisaalta sen vaikutukset perhe-elämään (esim. vapaa-ajan kotikeskeisyys ja kotitöiden jakaminen) ja toisaalta perheen sisäisiin suhteisiin. Vuorotyön koetaan haittaavan perhe-elämää, perheen kiinteyttä ja perheenjäsenten yhdessäolomahdollisuuksia. Keskinäinen kanssakäyminen vaikeutuu paitsi yhteisen ajan vähyyden vuoksi, myös epäsäännöllisyyden aiheuttaman väsymyksen vuoksi. Koska uni on vuorotyöläiselle tärkeää, on myös perheenjäsenten huomioitava tämä, ja varottava häiritsemästä nukkuvaa yövuorolaista. Yhteinen aika kasaantuu harvoihin ajankohtiin. Usein joudutaan luopumaan iltojen, viikonloppujen ja juhlapyhien yhteisestä vietosta, jotka ovat etenkin lapsiperheissä arvokasta yhdessäolon aikaa. Lastenhoitojärjestelyt tuottavat etenkin yksinhuoltajille vaikeuksia. (Härmä 2000, 30. Työterveyslaitos 1997.) Vaikka perhe voikin jonkin verran sopeuttaa elämäntapaansa vuorotyöläisen rytmiin, laajempi sosiaalinen yhteisö ei voi tehdä sitä. Ystävien ja sukulaisten
17 tapaaminen voikin hankaloitua vielä enemmän kuin perhe-elämä. Ystäviä tavataan normaalina vapaa-aikana, iltaisin ja erityisesti viikonloppuisin, siksi vuorotyöläiset kokevatkin työaikojensa haittaavan yhteydenpitomahdollisuuksia. Myös ystävien voi olla vaikeaa muistaa vuorotyöläisen työaikoja, ja yhteydenotot vaikeutuvat. Etenkin perheettömien sosiaalisille suhteille tällä on merkitystä. (Kauppinen-Toropainen 1981, 88.) Kauppinen-Toropainen ym. (1981) esittävät, että vuorotyöntekijän vapaa-ajan toiminnot sijoittuvat enemmän kotipiiriin kuin säännöllisen päivätyöntekijän. Tämän seikan luonnollinen selitys on, että kotiin liittyvät harrastukset ja askareet ovat ajallisesti joustavia ja sopivia arkivapaapäivien toiminnoiksi. Säännöllisyyttä vaativat harrastukset kuten säännöllinen liikunta, opiskelu ja järjestötoiminta sekä säännöllinen tiedotusvälineiden seuraaminen vaikeutuvat. Toisaalta arkivapaat helpottavat myös joitakin harrastuksia, sekä omien asioiden hoitamista, kuten pankissa, virastoissa ja lääkärissä käyntejä. Arkivapaita pidetäänkin vuorotyön yhtenä suurimmista eduista. Härmän mukaan (2000, 31) sosiaalisen elämän hankaloituminen ei kuitenkaan välttämättä merkitse eristymistä muista ihmisistä tai yksinäisyyden kokemista. Vuorotyötä tekevistä miehistä ja naisista vain 1-2% on hyvin usein itsensä yksinäiseksi tuntevia. Melko usein yksinäisyyttä tuntee 10-20%. Luvut ovat samanlaisia päivätyötä tekevillä. Lastenhoito ja kotityöt rajoittavat etenkin naisten mahdollisuutta riittävään nukkumiseen ja vapaa-aikaan. Tämän takia naisten on katsottu olevan enemmän alttiita yötyön rasittavuudelle. Sukupuolten tai perhemuotojen välillä ei kuitenkaan sinänsä ole eroa vuorotyön sosiaalisten tai terveydellisten haittojen kokemukseen. Niitä enemmän sopeutumista ja tyytyväisyyttä säätelevät osallistumisen mahdollisuus työaikojen suunnitteluun, työaikajärjestelyt, työn laatu ja käytetyt stressinhallintakeinot. (Härmä ym. 1994. Härmä 2000, 31.) Myös työntekijän elämäntilanne, hänen yksilölliset ominaisuutensa sekä ympäröivä yhteisö ovat merkittäviä vuorotyön sosiaalisten vaikutusten kannalta. Vuorotyön yleisyys yhteisössä vaikuttaa siihen, minkälaisiksi yhteisön tarjoamat
18 vapaa-ajanviettomahdollisuudet muodostuvat, sekä siihen, minkälaisia ajankäyttöä koskevat normit yleisesti ovat. Vuorotyön yleisyys yhteisössä vaikuttaa siihen, miten poikkeava vuorotyön tekijä kokee työaikojensa suhteen olevansa. Mielekkäät ja virkistävät vapaa-ajanviettomahdollisuudet edistävät vuorotyön mahdollistaman vapaan hyväksikäyttöä. (Kauppinen-Toropainen 1981, 94-96.) 3.3 Vuorotyö ja terveys 3.3.1 Unihäiriöt Vuorotyöhön liittyvistä terveyshaitoista unen häiriöt ovat merkittävimpiä. Vaikka unettomuus, päiväaikainen väsymys ja nukkumiseen liittyvät ongelmat ovat yleisiä koko yhteiskunnassa, on niiden yhteys työaikamuotoon selkeä. Unihäiriöitä on etenkin kolmivuorotyön tekijöillä, sekä pitkiä yhtämittaisia työvuoroja tekevillä. Epäsäännöllinen työaika voi johtaa univajeeseen, koska tällöin nukutaan usein määrällisesti liian vähän. Elämänrytmin epäsäännöllisyys saattaa olla syynä myös huonoihin nukkumistottumuksiin eli unihygieniaan. Lähellä nukkumaanmenoa tehdään esimerkiksi yli-, koti,- tai etätöitä, jotka vaikeuttavat rauhoittumista ja rentoutumista. Psyykkinen stressi ja ahdistuneisuus vaikeuttavat osaltaan rauhallista uneen vaipumista. (Härmä 2000, 19.) Unihäiriöt voivat ilmetä unettomuutena, nukahtamisen vaikeutena ja katkonaisena unena. Ne vaikuttavat toiminta- ja työkykyyn vireystilan heikkenemisen kautta. Kolmivuorotyötä tekevillä n. 30%:lla on usein vaikeuksia nukahtaa. 70%:lla uni on päivällä katkonaista ja noin 50% kokee itsensä herättyään huonosti levänneeksi tai unen laadun huonoksi. Unihäiriöt ovat yleisempiä myös epäsäännöllisessä kaksivuorotyössä, säännölliseen päi-
19 vätyöhön verrattuna. Vuorotyön aiheuttama unettomuus johtuu pääasiassa unen väärästä ajoittumisesta elimistön vuorokausirytmiin nähden. Päivällä vireystaso ja elimistön aineenvaihdunta ovat korkeimmillaan, aamuyöllä puolestaan alhaisimmillaan. Yötyötä tekevistä lähes kaikki tuntevat väsymystä yövuorojen aikana. Väsymystä lisää sekin, että yövuorossa valveillaoloaika on tavallisesti venynyt jopa 20-22 tuntiin. Vireystaso ja suorituskyky lisäksi noudattavat vuorokausirytmiä; koeolosuhteissa jopa useita vuorokausia kestäneen unen puutteen jälkeen väsymyksestä huolimatta vireystaso nousee hieman päiväaikaan. (Härmä 2000; Åkerstedt 1998.) Merkittävin tekijä unen pituudelle on kehon sisäisen lämpötilan noudattama rytmi. Nukahtaminen on helpointa kun ruumiinlämpö on alhaisimmillaan. Ruumiinlämmön kohoaminen päiväaikaan heikentää unen laatua ja pituutta. Samoin vaikuttaa myös muu elintoimintojen vilkastuminen. Päivällä nukkumista häiritsevät lisäksi melu, valoisuus ja muut ympäristö- ja perhetekijät. Vuorotyöntekijät kokevat, ettei päivällä nukuttu uni ole yhtä virkistävää kuin yöuni. (Kauppinen-Toropainen 1981. Härmä 2000, 26.) Aikaisin alkavien aamuvuorojen yhteydessä väsymys on niinikään tavallista. Herääminen merkitsee usein lyhyttä yöunta, koska on herättävä aikaisin, ja nukkumaanmenoa on vaikeaa siirtää varhaisemmaksi. Tämä johtuu osittain sosiaalisista tekijöistä, mutta myös vireystason vuorokausirytmillä on vaikutusta. Monet vuorotyöntekijät ottavatkin lyhyet päiväunet aamuvuoron jälkeen. Tämä voi kuitenkin haitata illalla nukahtamista. (Åkerstedt 1998.) Jatkuvassa yötyössä ei ilmene psykofysiologisia haittavaikutuksia samassa määrin kuin kiertävässä vuorojärjestelmässä. Unen määrä esimerkiksi on yleensä hieman suurempi yötyöntekijöillä. Jatkuvassa yötyössä tapahtuu elimistön fysiologisten rytmien pitkäaikaista sopeutumista. Tämä mukautuminen voi kuitenkin häiriintyä helposti. Jatkuvaa yötyötä tekevillä tulisikin olla hyvin säännölliset elämäntavat sekä nukkumis- ja ruokailuajat. Haittavaikutuksena yötyössä on sosiaalisen elämän kaventuminen. Yhteydenpito läheisiin ihmisiin
20 voi vaikeutua, mikä johtaa ääritapauksissa sosiaaliseen eristäytymiseen. Kolmivuorotyön ja säännöllisen yötyön vertaaminen keskenään on hankalaa, koska työt eivät useinkaan ole vertailukelpoisia. Jatkuvaan yötyöhön valikoituu usein ihmisiä, joiden keskimääräiset edellytykset sopeutua yövuororytmiin ovat paremmat kuin kolmivuorotyötä tekevillä ihmisillä. Toisaalta näennäinen halukkuus yötyöhön voi johtua myös taloudellisista syistä tai heikoista työllisyysnäkymistä. (Kauppinen-Toropainen 1981, 45; Åkerstedt 1998, 19; Härmä 2000, 64-65.) Härmän tutkimuksen (1985) mukaan kolmivuorotyötä tekevät nukkuvat vähemmän kuin säännöllistä työtä tekevät. Päivätyöläiset nukkuivat keskimäärin 7,4 tuntia ja kolmivuorotyöläiset 6,2 tuntia vuorokaudessa. Yleistä väsymystä ja voimattomuutta esiintyi niinikään vuorotyössä selkeästi enemmän kuin päivätyössä. Eniten väsymystä kolmivuorotyössä esiintyi yövuorojen yhteydessä. 3.3.2 Muut terveyshaitat Vuorotyötä tekevillä on enemmän ruoansulatuselimistön oireita ja sairauksia kuin säännöllistä työtä tekevillä. Erilaiset toiminnalliset vatsavaivat, kuten kivut ja närästys ovat tyypillisiä stressioireita, jotka voivat ilmetä kuormittavien elämän- tai työtilanteiden yhteydessä. Ruoansulatuselimistön toiminta noudattaa säännöllistä vuorokausirytmiä. Yöllä suolenseinämän sileän lihaksiston toiminta hidastuu, ruoansulatusentsyymien erittyminen suoleen vähenee ja ruoan imeytyminen vaikeutuu. Yöllä työskentelevä joutuu syömään aikana, jolloin suoliston toiminta on tavallista heikompaa. (Härmä 2000, 33-34; Härmä 1985, 25-26.) Epäsäännöllinen työ on myös sepelvaltimotaudin riskitekijä. Vuorotyö lisää sairastumisriskiä n. 40%:lla. Sairastumisen lisääntynyt riski ei johdu suoraan sepelvaltimotaudin perinteisistä riskitekijöistä, kuten korkeasta kolesterolista,