HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin 310 88541 ESITTELIJÄ Historiaa Syksyllä 1964 työväenopiston johtokunta antoi opiston johdolle tehtäväksi valmistuttaa johtokunnalle esiteltäväksi kolmen väliaikaisen sivuosaston yksityiskohtaisen perustamissuunnitelman. Sivuosastot perustettiin itään, pohjoiseen ja Meilahteen. Opiston toiminta on tavoitteellisesti laajentunut kattamaan koko kaupungin. Opetusta on järjestetty lähellä kaupunkilaisia yli 40 vuoden ajan. Koulut, kirjastot ja opiston toiminta tarjosivat ne peruspilarit, joiden varaan uusien alueiden lähiöiden omaehtoinen kulttuuri ja koulutus- ja harrastustoiminta alkoivat maassamuuton vuosina omalta osaltaan rakentua ja juurtua. Nykyinen Pohjoinen alueopisto aloitti toimintansa syksyllä 1965 Maunulan-Pakilan osastona, joka laajeni alueellisesti tasaisesti parin vuosikymmenen ajan. Opetusta järjestettiin iltaisin kaupungin kouluilla niin pohjoisessa kuin kaikilla muillakin alueilla. Alueellinen opistoverkko muotoutui ja laajeni uusien lähiöiden peruskoulujen rakentamisen myötä. Vuosikymmenten aikana yhteistyökumppaneiksi ovat vakiintuneet alueelliset vanhusten palvelukeskukset ja kirjastot alueen muiden yhteisöjen kanssa. Opetusta alettiin järjestää yhteistyössä niin kirjastojen kuin palvelukeskusten kanssa. Alueellisuus tuli näkyvämmäksi kaupungin palvelujen järjestämisessä suurpiirijaon myötä 1980-luvun puolivälissä. Muutos oli merkittävä myös opistossa. Isosta ja laajasta Pohjois-Helsingin alueesta
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 2 muodostuivat nykyiset kaksi alueopistoa, koillinen ja pohjoinen. Jakautuminen mahdollisti niin paremman asiakaspalvelun kuin opetuksen laadullisen ja määrällisen kehittämisen. Aina 1950-luvulta lähtien on Maunulassa ollut kotitalouslautakunnan järjestämää kurssi- ja ohjaustoimintaa käsityössä ja kotitaloudessa. Tämä toiminta siirtyi opistolle 1980-luvun puolivälissä. Siirron myötä saimme alueelle ensimmäisen oman tilan, yhdistetyn kotitalous- ja tekstiililuokan sekä pienen asiakaspalvelupisteen, joka mahdollisti toimiston aukioloajan myös päivisin. Monitoimitalot ovat olleet tärkeitä alueellisen opistoverkon kehittämisessä peruskoulujen ohella. Omat tilat ovat mahdollistaneet opetuksen monipuolistumisen paremmin vastaamaan kaupunkilaisten tarpeisiin niin ainevalikoimaltaan kuin ajallisesti. Pohjoisen alueen monitoimitalo Maunulassa jäi toteuttamatta. Tavoite Kiinnittymällä voimakkaasti alueen ihmisten arkipäivän toimintaan ja perinteisiin alueopisto on samalla osa opiston kokonaisuutta. Pohjoinen alueopisto näkee perustehtäväkseen järjestää aikuisopiskelijoille monipuolisen opetuksen ja oppimisen mahdollisuuksia alueen erityispiirteet huomioiden. Haluamme olla laadukasta opetusta ja asiakaspalvelua tarjoava ammattitaitoinen ja keskusteleva alueopisto. Alueellinen opetustarjonta lähelle kaupunkilaisia Pohjoisessa suurpiirissä asuu noin 40 000 kaupunkilaista. Tavoitteena on ollut ja on edelleen, että opiston toimintaa on jokaisessa alueen peruspiirissä. Alueopistossa toteutui vuonna 2008 noin 11 000 opetustuntia. Opetustunnit jakautuivat peruspiireittäin vuonna 2008 seuraavasti:
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 3 Alueellisesti opetustunnit eivät jakaudu tasaisesti. Valtaosa tunneista toteutuu Oulunkylän (n. 70 %) alueella. Seuraavaksi suurin osa tunneista toteutuu Maunulan alueella, jossa on Rajametsäntien opetushuoneistossa kotitalous- ja käsityökursseja sekä yhteistyössä Palvelukeskus Saunabaarin kanssa eläkeläisille suunnattuja kursseja. Kasvavalla ja uudella Torpparinmäen alueella on panostettu vanhempilapsikursseihin. Liikenteellisesti Tuusulantie jakaa alueen kahteen osaan, Oulunkylän puoli ja Maunulan-Pakilan-Torpparinmäen alue.
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 4 Monipuolinen opetustarjonta Monipuolisen opetuksen ja oppimisen mahdollisuudet toteutuvat laajana eri aineiden kurssikirjona. Vuonna 2008 toteutui yli 600 kurssia. Opetustarjontaa suunniteltaessa on otettu huomioon eri väestöryhmät. Senioriväestö on huomioitu kaikissa aineryhmissä, sillä alueella asuu runsaasti yli 55 vuotta täyttänyttä väestöä. Erityisesti on panostettu senioriväestön tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämiseen sekä päiväkurssitoimintaan kaikissa aineissa. Ainealoittainen opetustuntien %-jakautuma alueopistossa oli vuonna 2008 seuraava. Suurimmat aineryhmät ovat kielet, käsityö ja kuvataide. Seuraavaksi suurimmat aiheryhmät ovat tietotekniikka ja musiikki. Muihin aineisiin sisältyvissä yhteiskunta- sekä luonto ja ympäristöaineissa on panostettu erityisesti tasokkaiden ja monipuolisten yleisluentojen järjestämiseen. Kotitalousopetusta on myös suhteellisen vähän johtuen siitä, että alueella ei ole varsinaista kotitalousluokkaa. Liikuntakursseilla pääpaino on ollut senioriliikunnassa. Opetustunneista vain noin 1,5 % on suomen kielen opetusta. Kohderyhmänä ovat Thaimaasta Suomeen muuttaneet. Alueopiston tuntimäärästä noin 10 % on eläkeläiskursseja. Eläkeläisille kohdennettuja kursseja on yhteiskunta-aineissa luentosarjoina sekä kirjallisuudessa, kielissä, kuvataiteessa, tekstiilityössä, musiikissa ja liikunnassa. Eri aineiden kursseille osallistui yli 8 000 kurssilaista, joista lähemmäs 7 000 oli säännöllisiä opiskelijoita. Avoimessa oppimisympäristössä kävijöitä oli melkein 700 henkilöä. Näyttelyissä, konserteissa ja esityksissä kävi noin 1 500 henkilöä. Pohjoiselta alueelta puuttuvat kulttuurikeskuksen palvelut. Alueella ei
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 5 ole myöskään muilla vapaan sivistystyön oppilaitoksilla toimintaa. Tästä syystä kaikissa aineryhmissä on panostettu monipuolisiin yleisluentoihin ja esityksiin sekä tapahtumiin. Lauantailuennot ja viikonlopputapahtumat nähdään tärkeänä toimintamuotona. Tilat Kuten historiaosassa on mainittu Maunulan monitoimitalo jäi toteutumatta. Alueopisto sai omat tilat 1990-luvun alussa Oulunkylän keskustaan kirjaston, nuorisotalon ja sosiaali- ja terveysaseman muodostamaan rakennusten kompleksiin. Oulunkylätalossa on taide-, käsityö-, kieli-, musiikki- ja tietotekniikkaluokat sekä asiakaspalvelutilat. Oulunkylätalossa niin henkilökunnan työtilat kuin asiakaspalvelutilat ovat riittämättömät. Opetusta järjestetään omien tilojen lisäksi alueen peruskouluilla ja palvelukeskuksissa ja erityisesti luentoja yhteistyössä kirjastojen kanssa. Alueelta puuttuu kokonaan muun muassa esityksiin ja luentoihin sopiva sali. Henkilökunta Alueopiston henkilökuntaan kuuluvat seuraavat: Aluerehtori Asiakas- ja toimistopalveluista vastaavat Vakinaisia opistosihteereitä 2 Vuosittain vaihtuva työllistämistuella 1 Opastus- ja opistoisäntäpalveluista vastaavat Vakinaiset opistoisännät 2 Aluejärjestäjä 1 Vuosittain vaihtuva työllistämistuella 1 Opetuksen tietoteknisestä tasosta vastaa Mikrotuki Opetuksen sisällöstä ja tasosta vastaavat suunnittelevat opettajat Vakinaiset Kielet Käsityö Musiikki ( ½, yhteinen läntisen alueopiston kanssa) Tuntipalkkaiset suunnittelijat Kuvataide Tietotekniikka Tuntiopettajia ja luennoitsijoita alueopistossa on vuosittain yhteensä
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 6 noin 100 henkeä. Omissa tiloissa opetusta järjestetään arkisin klo 8 21.30 sekä lukukauden aikana kaikkina viikonloppuina. Jotta alueopisto pystyy tarjoamaan kuntalaisille mahdollisimman laajat aukioloajat ja joustavan palvelun, tarvitaan sekä toimistossa että opistoisäntäpalveluissa molemmissa yksi lisähenkilö lukukauden aikana. Tällä hetkellä he ovat olleet vuosittain vaihtuvia työllistämistuella palkattuja henkilöitä. Tulevaisuuden haasteita Suurimpana haasteena on nopea reagointi niin yhteiskunnassa kuin ihmisten arkipäivässä tapahtuviin muutoksiin. Alueopistolta tämä edellyttää uusien yhteistyömuotojen löytämistä niin eri hallintokuntien kuin alueen asukkaiden kanssa. Nämä seikat tukevat yhteisöllisyyden vahvistamista alueen asukkaiden hyväksi. Ajankohtaista tällä hetkellä on Maunulan kirjaston ja työväenopiston yhteisten tilojen suunnittelu. Suunnittelussa ja toteutuksessa on päämääränä löytää uusia muotoja kirjaston ja työväenopiston elinikäisen oppimisen palvelukokonaisuuden tuottamiseen ja siten vastata niin yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin kuin kaupunkilaisten muuttuviin tarpeisiin. Alueellisen sähköisen tiedottamisen kehittäminen kaupunginosasivuille on aloitettu Maunulan nettisivuilla, mutta toimintaa on tarkoitus kehittää edelleen resurssien puitteissa. Uusien asiakasryhmien löytäminen ja kohdennettu tiedotus hakeva toiminta vaatisi tulevaisuudessa lisääntyessään omaa henkilökuntaa. Opetuksen tason säilyttämiseksi on tavoitteena tuntipalkkaisten suunnittelijoiden vakinaistaminen.