Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Sisällys / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 Yhteiskunnallinen kehitys / Sisäpolitiikka / 3 Taloudellinen kehitys / 3 Edunvalvonta / Sopimusyksikkö / 5 Oikeudellinen yksikkö / 10 Työsuojeluyksikkö / 11 Järjestötoiminta / 13 Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Tutkimustoiminta / 20 Koulutustoiminta / 23 Ahjo ja sisäinen tiedotus / 27 Kansainvälinen toiminta / 28 Liiton hallintoelimet / 30 Liiton talous / 36 Metallityöväen työttömyyskassa / 40 Kehitys Oy 2002 kannen kuva Petri Puromies kuvauspaikka Okmetic Oyj, Vantaa 2
SISÄPOLITIIKKA / Hallitus päätti ns köyhyyspaketista, jonka toimenpiteillä hallitus tähtäsi työttömien tilanteen helpottamiseen Vuoden 2000 tulopoliittisesta ratkaisusta ulkopuolelle jääneistä liitoista Lääkäriliitto aloitti työtaistelun, joka kesti maaliskuusta elokuuhun Lakon yhteydessä käytiin keskustelua lakko-oikeudesta Kansallisen ilmastostrategian käsittelyn yhteydessä keväällä ja myöhemmin loppuvuodesta virisi keskustelu viidennen ydinvoimalan rakentamisesta Teollisuuden Voiman jätettyä hakemuksen Informaatioteknologia-alan vaikeudet levisivät laajasti alan yrityksiin Mm Sonera uusi johtoaan ja strategiaansa, missä yhteydessä käytiin laajaa keskustelua yleensä valtion roolista omistajana TALOUDELLINEN KEHITYS / Maailmantalouden kasvu hidastui vuonna 2001 merkittävästi Heikentynyt maailmanmarkkinoiden kysyntä heijastui nopeasti myös Suomeen, erityisesti tietoliikennelaitteiden markkinoiden notkahtaessa jo ennen syyskuun terrori-iskuja USA:ssa Niiden jälkeinen epävarmuus hidasti edelleen maailmantalouden elpymistä Suomen kansantuotteen kasvu hidastui vajaaseen prosenttiin Ensi kertaa 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen laskivat sekä tavaraviennin että teollisuustuotannon määrä Viennin ja tuonnin määrä laskivat kumpikin kolme prosenttia Lievästä supistumisesta huolimatta olivat sekä kauppatase että vaihtotase selvästi ylijäämäisiä Kotimainen kysyntä kasvoi pari prosenttia pitäen yllä palvelujen kasvua Teollisuuden tuotanto aleni vajaan prosentin Metalli- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon kasvu hiipui kolmeen prosenttiin tietoliikennelaitteiden valmistuksen nopean kasvun pysähtyessä Hyvän tilauskannan ansiosta ei tilanteen heikentyminen vielä heijastunut laajemmin elektroniikka- ja metallituoteteollisuuden ulkopuolelle Myös muun metalliteollisuuden tilauskanta aleni kuitenkin loppuvuodesta Työttömyys aleni alkuvuonna hyvin, mutta sen jälkeen aleneminen hidastui Työllisyys parani puolitoista prosenttiyksikköä edellisvuodesta Työttömyysaste laski kuitenkin vain 9,8 prosentista noin yhdeksään prosenttiin Metalliteollisuus työllisti yhteensä keskimäärin 214 000 henkeä vuonna 2001 Useita vuosia jatkunut henkilöstön kasvu pysähtyi ja työttömyys kääntyi syksyllä nopeaan nousuun Metallityöväen Työttömyyskassan asiakkaiden määrä laski koko alkuvuoden, mutta kääntyi nousuun elokuussa: Heinäkuun runsaasta 9000 hengestä noustiin yli 12000 henkeen joulukuussa Metallityöväen Työttömyyskassa maksoi korvausta kaikkiaan 25 696 jäsenelle (vuonna 2000 27 683 jäsenelle) Hintojen nousu hidastui kahteen ja puoleen prosenttiin edellisvuoden 3,4 prosentista 3 Yhteiskunnallinen kehitys / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Keskimääräinen ansiotaso nousi runsaat neljä prosenttia Parantuneen työllisyyden ja verohelpotusten ansiosta kasvoi kotitalouksien reaalinen ostovoima noin 4,3 prosenttia Metalliteollisuuden palkkakehitys oli vuoden 2000 toiselta neljännekseltä vuoden 2001 toiselle neljännekselle 4,5 prosenttia, jonkin verran vähemmän kuin teollisuudessa keskimäärin (Katso oheinen kuvio) Palkkakehitys 2000/2 nelj 2001/2 nelj, muutosprosentit *autokorjaamot: muutos 2000/3 nelj 2001/2 nelj Yhteiskunnallinen kehitys / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 4
SOPIMUSYKSIKKÖ / Henkilöstön suuri vaihtuvuus on kuormittanut toiminta-alueen työntekijöitä ja edellyttänyt resurssien varaamista perehdyttämiseen Henkilöstön jatkuvaa kouluttautumista ja henkilökohtaista kehittymistä on käsitelty kaksi kertaa vuodessa toteutetuissa kehittämiskeskusteluissa Edunvalvonnassa toteutettiin kaksipäiväisinä tyky-päivät ja toiminnan suunnittelupäivät Toiminnan suunnittelu ja budjetointi tehtiin vakiintuneen suunnittelumallin mukaisesti Yhteistyö ja koordinaatio eri toiminta-alueiden välillä on parantunut Alkuvuodesta pidettiin myös palautepäivä, jolloin arvioitiin edellisen vuoden toimintaa Toteutettiin kaksi kaksipäiväistä työsopimuslakikoulutustilaisuutta järjestö- ja edunvalvontatoiminnan toimitsijoille Työaikamääräyksistä ja niiden soveltamisesta järjestettiin neljä päivän mittaista kurssia niinikään sisäisenä koulutuksena Lisäksi edunvalvonnan uudemmat toimitsijat osallistuivat uusien toimitsijoiden kurssille Murikassa ORGANISAATION KEHITTÄMINEN Toteutettiin organisaation kehittämishankkeeseen sisältynyt henkilöiden osaamistasojen määrittäminen Edunvalvonnan toiminta-alueelta ei tullut varsinaisia organisaation muutosehdotuksia, mutta muutamia toiminnan kehittämisehdotuksia tehtiin TYÖEHTOSOPIMUSTOIMINTA Osallistuttiin kouluttajana helmikuun alusta voimaan tulleen tulopoliittisen sopimuksen soveltamisesta järjestettyihin alueellisiin metallialan tiedotustilaisuuksiin Myös muiden sopimusalojen työehtosopimusratkaisujen tiedotustilaisuuksia järjestettiin eri puolilla Suomea Auto- ja konekorjaamoalalla oli eniten tilaisuuksia Metalliteollisuudessa sovittiin uudet määräykset irtisanomissuojasopimukseen sekä muutokset luottamusmiessopimukseen ja yleissopimukseen työsuojeluvaltuutetun osalta Ammattiosastot tekivät valtuuston kevätkokoukselle 50 ja syyskokoukseen 126 työehtoasioita koskevaa esitystä Valtuusto käsitteli esitykset ja siirsi ne seuraaviin työehtosopimusneuvotteluihin JATKUVA NEUVOTTELUMENETTELY Metallialan kehittämistyöryhmän (Metket) toiminta käynnistettiin ja työryhmässä sovittiin, että ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittamisesta maksettavasta korvauksesta käydään erilliset neuvottelut Liittojen yhteinen Palkkarakenteen ylläpitotyöryhmä piti yhden kaksipäiväisen palkkarakenteen kehittämistä käsittelevän tulevaisuuskokouksen Työryhmä järjesti myös kaksi liittojen yhteistä palkkarakenneseminaaria Tulopoliittiseen sopimukseen sisältynyt sosiaalipaketti hyväksyttiin SAK:n hallituksessa ja myöhemmin myös Metalliliiton valtuustossa 5 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Erimielisyysmuistioita saatiin päätökseen 58, joista suurin osa metallialalta, yksi jalometallialalta ja kolme auto- ja konekorjaamoalalta SAK:N EDUSTAJAKOKOUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Valmisteltiin SAK:n edustajakokouksen kolmeen asiakirjaan liiton lausunnot KANSAINVÄLINEN EDUNVALVONTA Kansainvälinen edunvalvontatyö on lisääntynyt ja konkretisoitunut ja se näkyy mm lisääntyvinä kokouksina Euroopan Metallityöläisten Yhteistyöjärjestön (EMY) työehtosopimustyöryhmä kokoontui kaksi kertaa ja työvaliokunta kaksi kertaa Työvaliokunta on kokoontunut tämän lisäksi myös muiden tapahtumien yhteydessä EMY järjesti Oslossa neljännen tes-konferenssin, jonka ohjelmassa olivat eurooppalaisen sopimuspolitiikan tulevaisuus, tulevaisuuden työmarkkinasuhteet Euroopassa, palkkakoordinaation kehittäminen ja elinikäinen oppiminen EMY:n kesäseminaarissa käsiteltiin eläkkeiden harmonisointia, palkkakoordinaatiota ja työehtosopimustoiminnan kehittämistä Pohjoismaisen Metallin ja belgialaisten ammattiliittojen ensimmäinen koordinaatiokokous järjestettiin Brysselissä EMY:n ja työnantajien WEM:n (The Employers Organisation of the Metal Trades in Europe) koulutusneuvottelut aloitettiin Tämä on ensimmäinen kerta kun WEM on suostunut suoriin keskusteluihin EMY:n kanssa ELEKTRONIIKKA-ALAN EDUNVALVONNAN KEHITTÄMISTIIMI Tiimi kokoontui viisi kertaa Järjestettiin Salon ja Uudenmaan alueille suunnatut edunvalvontakoulut Tiimi julkaisi yhdessä tutkimustoiminnan kanssa Minna Knuuttilan tutkielma-esseen Tiimityö ja hyvän työn edellytykset sekä Näkemys tiimityöstä elektroniikkateollisuudessa Elektroniikka-alan työsuojeluopas valmistui ja sen julkaisi Työturvallisuuskeskus Järjestettiin elektroniikka-alan aktiiveille Ajankohtaista edunvalvonnassa seminaari EUROOPPALAINEN KONSERNIYHTEISTYÖ (EWC) Liitto on osallistunut Teollisuuden Palkansaajien (TP) yhteistoimintaryhmän kokouksiin Niitä oli seitsemän ja sen lisäksi osallistuttiin EMY:n EWC-työryhmän kokouksiin Yhteistoimintaryhmä järjesti kaksi koulutustilaisuutta, laati EWC-oppaan ja kalvosarjan Tärkeimmät asiat olivat tiedonvälitys ja verkostojen toimivuus TP:n liitot ovat mukana EWC-toiminnan kehitystarpeet ja edunvalvonnan painopisteet - projektissa Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 6
RUOTSINKIELINEN TES-TOIMINTA Pohjanmaalla järjestettiin yksi uuden työehtosopimuksen tiedotustilaisuus MALMIKAIVOKSET Merkittäviä malmintutkimushankkeita olivat Ranuan palladium- ja platinaesiintymä, Suurkuusikon kultaesiintymä, Keivitsan nikkeliesiintymä ja Pahtavaaran kaivoksen mahdollinen uudelleen avaaminen Alan myönteisten työllisyysnäkymien vuoksi Opetushallitus esitti kiinnostuksensa aloittaa kaivosmiesten ammattitutkintokoulutus Kaivosalan täydennyskurssi toteutettiin Murikassa Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kokous pidettiin Tampereella Kaivosalan edustajiston kokouksia oli kaksi ja johtoryhmän kokouksia kolme Neuvottelu- ja retkeilypäivät pidettiin kahden vuoden tauon jälkeen Nokian Eedenissä Kaivosalalla oli seitsemän ammattiosastoa, joissa on yhteensä 1040 jäsentä JALOMETALLIALA Jalometallialan työllisyystilanne on ollut normaali Edustajistolla oli yksi kokous ja johtoryhmä kokoontui kaksi kertaa sekä piti tämän lisäksi muutaman kokouksen palkkarakenteen takia Alan neuvottelupäivät olivat Hämeenlinnassa Niiden yhteydessä vietettiin myös Hämeenlinnan jalometalliammattiosaston n:o 88:n 80-vuotisjuhlia Jalometallialalla oli neljä ammattiosastoa, joissa on jäseniä yhteensä 676 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALA Pelti- ja teollisuuseristysalan työllisyys on ollut hyvä Alalla on ollut pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta Edustajisto kokoontui kerran ja johtoryhmä neljä kertaa Johtoryhmä on osallistunut toimintasuunnitelman ja budjetin valmisteluun Työehtosopimuksen palkka- ja urakkahinnoitteluperusteet sekä muut sopimuksen lisät ja korvaukset muutettiin euroiksi Peltialalle sovittiin uudet määräykset irtisanomissuojasopimukseen sekä muutokset luottamusmiessopimukseen ja yleissopimukseen työsuojeluvaltuutetun osalta Peltialan opintopäivät pidettiin Jyväskylässä Tampereen Pelti- ja Vaskiseppien ammattiosasto n:o 73 lakkautettiin Osasto oli edellisenä vuonna täyttänyt sata vuotta 7 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Pelti- ja eristysalalla oli viisi osastoa, joissa on yhteensä 1547 jäsentä AUTO- JA KONEKORJAAMOALA Auto- ja konekorjaamoalaa varjostivat heti vuoden alussa esitetyt ennusteet uusien autojen myynnin laskusta Tilannetta pahensivat huhut ja arvelut autoveron alentamisesta Työntekijöiden määrä alalla pysyi lähes vakiona, vaikka myytyjen autojen määrä väheni noin 20 % edelliseen vuoteen verrattuna Autoalan edustajisto kokoontui kerran ja johtoryhmä neljä kertaa Autoalaa työllisti käyttöönotettu uusi palkkarakenne Toiminnallinen painopiste muuttui uusien suorituspalkkausjärjestelmien käyttöönoton valvontaan ja ohjeistukseen Palkkarakennetyöryhmä kokoontui säännöllisesti Ammattiosastot järjestivät omia kursseja palkkarakenteesta Työehtosopimuksen liitesopimuksina olevat luottamusmies- ja työsuojelusopimus neuvoteltiin vastaamaan uutta lainsäädäntöä Autoalan liittojen yhteisissä kokouksissa (studio) neuvoteltiin koulutussopimuksesta, irtisanomissuojasopimuksesta sekä tulos- ja voittopalkkioista Edistyminen näissä neuvotteluissa oli hyvin hidasta Autoalan työalatoimikunta (TAT) osallistui ensimmäistä kertaa korjaamomessuille yhdessä Työturvakeskuksen kanssa Lisäksi TAT aloitti autoalan työsuojeluoppaan uudistamistyön Murikassa järjestettiin Autoalan tulevaisuus seminaari, johon osallistuivat kaikki autoalan työntekijäliitot, työnantajaliitto ja alan oppilaitokset Murikassa järjestettävät autoalan luottamusmies- ja työsuojelukurssit alkoivat kiinnostaa uudelleen, eikä kursseja tarvinnut peruuttaa aikaisempien vuosien tapaan Liitto aloitti liittotoimikunnan päätöksellä Auto- ja Konealan Unionin (AKU) kanssa selvityksen liittojen yhdistymisestä Saarijärven ammattiosasto n:o 260 lopetettiin Ammattiosastoja on 34, joissa on jäseniä n 8600 ENERGIA-ALA Energia-alan työllisyystilanne oli kohtalainen Edustajisto kokoontui yhden kerran, samoin johtoryhmä Sääntömääräisten asioiden lisäksi tehtiin Sähköalojen ammattiliiton hallitukselle tes-esityksiä jotka jätettiin 1510 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 8
Alan työehtosopimuskausi päättyy muista sopimusaloista poiketen 2822002 Energia-alan koulutuspäivät pidettiin Helsingissä Päivien aiheina olivat osa-aikaeläkkeet ja uusi työsopimuslaki Energia-alalla oli neljä ammattiosastoa, joissa on jäseniä 297 METSÄTEOLLISUUDEN KORJAAMOALA Metsäteollisuuden korjaamoalalla on työllisyys pysynyt hyvänä Loppuvuodesta tuotanto-osastojen työllisyys kuitenkin kääntyi laskuun ja ensimmäisistä lomautuksista ilmoitettiin Edustajisto kokoontui yhden kerran ja johtoryhmä kolme kertaa Luottamusmiehet kokoontuivat toukokuussa käsittelemään alan palkkarakenne- ja työllisyystilannetta Allekirjoitettiin sopimus, jolla Metsäteollisuus ry sekä Puu- ja erityisalojen liitto ottivat työehtosopimuksen osaksi TT:n ja SAK:n allekirjoittaman irtisanomissuojasopimuksen sekä muutokset yleissopimukseen Metsäteollisuuden korjaamoalalla oli noin 230 jäsentä, jotka kuuluivat kuuteen metsäteollisuuden korjaamoalan ja viiteen metalliteollisuuden ammattiosastoon TELEVIESTINTÄALA Televiestintäalan edunvalvonta- ja sopimustoimintaan vaikuttivat IT-alan heikentyneet talousnäkymät, jotka johtivat työvoiman vähennyksiin Syksyllä irtisanottiin noin 1000 henkilöä, joista metallin jäseniä oli noin 100 asentajaa Loppuvuodesta lomautettiin noin 1200 jäsentä Jatkettiin yhteisen toimihenkilöitä ja työtekijöitä koskevan palkkajärjestelmän kehitystyötä Toteutettiin Televiestintäalan täydennyskurssi Murikassa Järjestöorganisaation keskeinen ongelma oli ammattiosastojen toimintaedellytysten heikkeneminen, koska osastojen jäsenmäärät ovat jatkuvasti pienentyneet Tämä on johtanut ammattiosastojen yhdistämiseen suuremmiksi alueellisiksi osastoiksi Televiestintäalalla oli 33 ammattiosastoa, joissa oli noin 2900 jäsentä PUOLUSTUSMINISTERIÖN TYÖPAIKAT Puolustusministeriön työpaikkojen työehdot muodostuvat valtion yleisistä työehdoista ja metallialan palkkamääräyksistä Sopimuskorotukset toteutettiin metallin linjan mukaisesti Valtion yleisten työehtojen osana sovittiin uuden työsopimuslain edellyttämät tarkistukset irtisanomissuojasta ja lomautuksesta Työehtosopimusneuvotteluissa perustettu kuukausipalkkatyöryhmä kokoontui kolme kertaa saamatta kuitenkaan yhteistä ohjetta aikaan Sopimusala on järjestäytynyt pääosin metallialan osastoihin Jäsenmäärä oli noin 600 9 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
OIKEUDELLINEN YKSIKKÖ / Oikeudellisen yksikön oikeusjuttuina käsittelemien asioiden lukumäärän pari vuotta jatkunut nousu taittui ollen 90, kun niitä edellisvuonna oli 108 Ammattiosastojen lähettämiä oikeusapuhakemuksia oli yhteensä 79, yksi oikeusapupyyntönä tullut toimeksianto toiselta ammattijärjestöltä sekä oman järjestäytyneen työehtosopimuskentän erimielisiksi jääneitä muistioita kolme ja palkkaturvamenettelyssä riitautettuja palkkaturvapäätöksiä seitsemän Erimielisyyskysymykset liittyivät edelleenkin useimmin työsuhteesta johtuviin erilaisiin palkkasaataviin (40), eri perustein tapahtuviin työsuhteen päättämistilanteisiin (27) ja työsuojelurikkomuksiin (13) Luottamushenkilöihin kohdistuvia riitoja oli kaksi eli yhtä paljon kuin edellisenä vuonna Työsuhteen päättämistilanteista oli työsuhteen purkuja 12, irtisanomisia työntekijästä johtuvista syistä vain yksi sekä taloudellisin ja tuotannollisin perustein irtisanomisia 14 Lisäksi käsiteltiin kaksi lomautusta koskevaa riitaa Oikeusapu myönnettiin 28 tapauksessa Oikeusapua ei tarvittu 23 tapauksessa, sillä asiat sovittiin ilman oikeudenkäyntiä Oikeudenkäynnin aikana sovittiin kuusi tapausta, edellisenä vuonna näitä oli 33 Oikeusapua ei myönnetty yhdeksässä tapauksessa Yleisissä tuomioistuimissa päättyi 25 juttua käräjäoikeuden, hovioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomiolla Jutuista voitettiin 17 ja hävittiin seitsemän Yhdessä työtapaturmaa koskevassa asiassa tehtiin sopimus vahingonkorvauksen osalta Työtuomioistuimessa päättyi kolme työrauhaa koskevaa juttua, työehtosopimuksen tulkintaa koskevia juttuja oli yhteensä kahdeksan, joista kolme päättyi sovintoon prosessin kuluessa Palkkasaatavien ja oikeuskulujen perinnän on hoitanut Intrum Justitia Oy niissä tapauksissa, joissa perintä on ollut välttämätöntä hoitaa ulosottotoimin Tuloksettomiksi jääneet perinnät on lopetettu ja kirjattu tappioiksi Liitto teki 85 palkkaturvahakemusta ja ne koskivat 78 yritystä TE-keskukset maksoivat palkkaturvana noin 4,3 miljoonaa markkaa ja liitto sai jäsenmaksusaatavia noin 51 000 markkaa Alkaneissa konkursseissa (18) valvottiin 16 tapauksessa palkkasaatavia ja jäsenmaksuja yhteensä noin 150 000 markkaa Vuoden lopussa kesken olevia asioita oli selvittelyssä (30) tai toimeksiantoina asianajajilla ja tuomioistuimissa yhteensä 112 Näistä oli palkkasaatavia 34, työturvallisuuteen liittyviä (työsuojelurikkomukset) 27 ja työsuhteen päättymiseen liittyviä 28 sekä muita 15 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 10
TYÖSUOJELUYKSIKKÖ / Työsuojeluyksikön ydintehtäviä oli metallin työsuojeluriskien hallinta, koulutus, työhyvinvointi, edunvalvonta, työkyvyttömyysturva, ympäristönsuojelu ja kansainvälinen toiminta Vaikutettiin liittokokouspäätösten mukaisesti työturvallisuuslakitoimikunnan työhön SAK:n ja Teollisuuden Palkansaajien kautta Osallistuttiin SAK:n taustaryhmässä työterveyshuoltolain asetusten valmisteluun Valtakunnallinen Nolla tapaturmaa -hanke eteni myönteisesti metalliteollisuudessa, varsinkin alan suurimmilla työpaikoilla Yksikkö tuki hanketta painamalla julisteen ja hankkimalla metallin työalatoimikunnan tuottamaa esitteitä 5000 kpl Yksikössä tehtiin selvitystyötä ja avustettiin jäseniä tapaturmiin ja ammattitauteihin sekä eläkkeisiin liittyvissä kysymyksissä Tapaukset ovat usein pitkäkestoisia ja vaativat runsaasti yhteydenottoja Pääosin asiat selvitetään puhelinneuvontana, mutta myös avustetaan muutoksenhaussa Työsuojeluyksikön toiminnan yhtenä keskeisenä painopisteenä oli työsuojeluvaltuutettujen osaamisen vahvistaminen Peruskurssin käyneitä työsuojeluvaltuutettuja oli vain alle kolmannes liittoon ilmoitetuista valtuutetuista Toimialojen kesken oli suuria eroavaisuuksia Yksikkö järjesti yhdessä aluetoimistojen kanssa kaikilla alueilla työsuojelun ajankohtaistilaisuuksia Tilaisuuksissa käsiteltiin riskienhallintaa, tapaturmien ja ammattitautien torjuntaa, lakiuudistuksia, työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä ja korvauksia, sekä Nolla tapaturmaa -hanketta Työkykyä ylläpitävä toiminta ja jaksaminen olivat esillä useissa ammattiosastojen järjestämissä tilaisuuksissa Työsuojelupäiviä järjestettiin yhdessä alueorganisaation kanssa Työsuojelupäivien kohteena oli 216 työpaikkaa, pääasiassa pieniä ja keskisuuria työpaikkoja Työsuojelupäivistä tehtiin 14 alueellista yhteenvetoa sekä valtakunnallinen yhteenveto Jokaisella paikkakunnalla pidettiin päivän päätteeksi yhteenvetotilaisuus Yksiköllä oli työsuojelupiirien ja sosiaali- ja terveysministeriön valvontayksikön kanssa useita yhteisiä tapaamisia Erityisesti markkinavalvonnan ongelmat kärjistyivät vuoden aikana Osallistuttiin Työturvallisuuskeskuksen metallin työalatoimikunnan ja teollisuusryhmän työhön Uusia oppaita vuoden aikana ilmestyi mm elektroniikkaan, valimoihin, tiimityöhön ja yhteisiin työmaihin Lisäksi työalatoimikunta järjesti useita tilaisuuksia ja seminaareja Pohjoismainen työympäristöverkosto jatkoi vaikuttamista mm rasitusvammoihin, henkiseen hyvinvointiin, isosyanaattien mittaamiseen ja käsittelyyn 11 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
IMF:n Venäjän työsuojelukouluttajakoulutus jatkui toista vuotta Työmarkkinaosapuolet kaikista pohjoismaista päättivät kehittää yhteistä mallia hyvästä työstä Kolmivuotinen Pohjoismainen esimerkki -hanke (the Nordic example eli NEX) sai Pohjoismaiselta Teollistamisrahastolta 4,1 miljoonan Norjan kruunun yli kolmen miljoonan Suomen markan avustuksen Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 12
JÄRJESTÖTOIMINTA / Järjestötoiminnan painopisteet olivat perusorganisaation toimintakyvyn ylläpito kehittämällä mm ammattiosastojen toimintakykyä ja organisaatiota, työpaikkakartoituksia ja pienten työpaikkojen edunvalvontaa sekä jäsenaktiivisuuden ylläpito nuoriso-, tasa-arvo- ja vapaa-ajan toimintojen kehittämällä Painopisteisiin sisältyi myös alueiden ja aluetoimistojen toiminnan kehittäminen osana koko liiton toimisto-organisaation kehittämistä Toiminnan perusedellytykset ovat vahvistuneet Liiton ammattiosastojen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 170 752 Työpaikkakartoitusten, rekisteröinnin ja toiminnan kehittämisen myötä nousi työsuojeluvaltuutettujen määrä yli 400:lla aikaisemmasta ollen 1 815 Myös pääluottamusmiesten lukumäärä nousi ollen vuoden vaihteessa 1 839 Vaikka organisaatiota näin pystyttiin vahvistamaan, ei organisaation kattavuus kuitenkaan ole riittävä mm pienillä työpaikoilla Ammattiosasto-organisaation rakenteen uudistaminen on edennyt hitaasti Aluetoiminnassa pystyttiin uusilla toimintavoilla, mm ay-kouluja, edunvalvontaviikkoja ja aktiivitapahtumia kehittämällä, saamaan uusia toimijoita mukaan Hyviä kokemuksia oli tilaisuuksista, joissa paikallinen edunvalvontaorganisaatio toimi kokonaisuutena AMMATTIOSASTOT JA JÄSENET Liitossa oli 325 jäsenosastoa, joissa oli 170 752 jäsentä 31122001 Ammattiosaston ilmoittamia sääntöjen mukaan perustettuja työhuonekuntia oli vuoden lopussa 155, pääluottamusmiehiä 1 839 (naisia 130 ja miehiä 1 709) ja työsuojeluvaltuutettuja 1 815 (naisia 132 ja miehiä 1 683) PIIRIJÄRJESTÖT Piirijärjestöjen nimimuutokset Metallityöväen Etelä-Hämeen piirijärjestö ry:n nimi muuttui Metallityöväen Hämeen piirijärjestö ry:ksi Metallityöväen Pohjois-Hämeen piirijärjestö ry:n nimi muuttui Metallityöväen Pirkanmaan piirijärjestö ry:ksi Metallityöväen Mikkelin piirijärjestö ry:n nimi muuttui Metallityöväen Etelä-Savon piirijärjestö ry:ksi Metallityöväen Kuopion piirijärjestö ry:n nimi muuttui Metallityöväen Pohjois-Savon piirijärjestö ry:ksi AMMATTIOSASTOJEN PIIRI- JA VAALIPIIRIRAJAMUUTOKSET 323 Orimattilan Metallityöväen ammattiosasto ry siirtyi Metallityöväen Uudenmaan piirijärjestöstä ja Metallityöväen Uudenmaan vaalipiiristä Metallityöväen Hämeen piirijärjestöön ja Metallityöväen Hämeen vaalipiirin 13 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Ammattiosastoja Jäseniä ammattiosastoissa Osuus liiton jäsenmäärästä 1 Helsinki 13 11 360 6,7 % 1 657 14,6 % 9 703 85,4 % 2 Uusimaa 48 19 691 11,5 % 5 645 28,7 % 14 047 71,3 % 3 Varsinais-Suomi 26 24 789 14,5 % 7 062 28,5 % 17 726 71,5 % 4 Satakunta 25 13 579 8,0 % 2 439 18,0 % 11 140 82,0 % 5 Häme 20 12 615 7,4 % 2 332 18,5 % 10 283 81,5 % 6 Pirkanmaa 25 16 914 9,9 % 2 433 14,4 % 14 481 85,6 % 7 Kymi 22 8 375 4,9 % 847 10,1 % 7 528 89,9 % 8 Etelä-Savo 13 3 099 1,8 % 392 12,6 % 2 707 87,4 % 9 Pohjois-Karjala 11 3 763 2,2 % 680 18,1 % 3 083 81,9 % 10 Pohjois-Savo 17 6 113 3,6 % 742 12,1 % 5 371 87,9 % 11 Keski-Suomi 23 9 579 5,6 % 2 052 21,4 % 7 527 78,6 % 12 Vaasa 34 15 484 9,1 % 2 525 16,3 % 12 959 83,7 % 13 Oulu 34 20 108 11,8 % 5 650 28,1 % 14 458 71,9 % 14 Lappi 14 5 283 3,1 % 930 17,6 % 4 353 82,4 % Yhteensä 325 170 752 100,0 % 35 386 20,7 % 135 366 79,3 % Naisia Naisten osuus Miehiä Miesten osuus Jäsenmäärä Helsinki 13-1 7 2 1 2 1 Uusimaa 48-2 41 3 3 1 Varsinais-Suomi 26-1 20 2 1 1 1 1 Satakunta 25-3 22 2 1 Häme 20 +3 13 4 1 1 1 Pirkanmaa 25 +1 24 1 1 1 Kymi 22 11 4 4 1 1 Etelä-Savo 13-2 6 2 3 2 1 Pohjois-Karjala 11 7 2 2 Pohjois-Savo 17 9 3 3 1 1 Keski-Suomi 23 15 1 3 1 1 Vaasa 34-1 26 4 3 1 Oulu 34 26 2 4 2 Lappi 14 5 2 3 1 3 Yhteensä 325 232 34 33 4 5 6 7 4 Ammattiosastoja Muutos edell vuoteen Metalliala Autokorjaamoala Tietoliikenneala Energia-ala Peltiala Metsäteoll korjaamoala Kaivosala Jalometalliala Piirijärjestöt 31122001 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 14
Metalliliiton jäsenosastot ja jäsenmäärä vuosina 1899 2001 Vuosi Osastoja Jäseniä Vuosi Osastoja Jäseniä Vuosi Osastoja Jäseniä 1899 12 550 1931 71 3570 1962 287 42875 1994 350 154364 1900 15 572 1932 71 3002 1963 264 41516 1995 349 160358 1901 23 564 1933 71 3167 1964 268 42164 1996 343 161663 1902 23 464 1934 74 4005 1965 277 45955 1997 338 165338 1903 23 300 1935 79 5516 1966 288 46025 1998 333 167454 1904 18 420 1936 79 8140 1967 278 50602 1999 331 167992 1905 22 380 1937 87 12332 1968 291 57405 2000 331 170714 1906 40 920 1938 90 12411 1969 305 81378 2001 325 170752 1907 58 1330 1939 88 13114 1970 379 105614 1908 62 2391 1940 91 12641 1971 337 117959 1909 75 2080 1941 94 17283 1972 345 123022 1910 71 1628 1942 111 17280 1973 326 134024 1911 70 1815 1943 117 18254 1974 340 145851 1912 81 2657 1944 113 24970 1975 352 151355 1913 90 3548 1945 123 55809 1976 356 155210 1914 95 4292 1946 172 53118 1977 361 154133 1915 95 5573 1947 179 54678 1978 367 156079 1916 111 10288 1948 186 48219 1979 370 158434 1917 152 26288 1949 188 42416 1980 374 163811 1918 (I nelj v 1950) 1981 377 161733 1919 94 6223 1950 192 44984 1982 377 161228 1920 107 9350 1951 244 45007 1983 377 160429 1921 104 8752 1952 233 38902 1984 376 156889 1922 102 7730 1953 211 36560 1985 376 156675 1923 82 7942 1954 239 37104 1986 372 155209 1924 82 8016 1955 356 40596 1987 366 154255 1925 84 8534 1956 265 41120 1988 365 154600 1926 85 10305 1957 270 36307 1989 363 151382 1927 84 11613 1958 238 35821 1990 360 148134 1928 88 13437 1959 259 38263 1991 359 148099 1929 83 11258 1960 263 37668 1992 355 148523 1930 52 3296 1961 259 40442 1993 353 151972 Vuosi Osastoja Jäseniä 15 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
327 Äetsän Metallityöväen ammattiosasto ry ja 345 Vammalan Metallityöntekijät ry siirtyivät Metallityöväen Satakunnan piirijärjestöstä ja Satakunnan vaalipiiristä Metallityöväen Pirkanmaan piirijärjestöön ja Metallityöväen Pirkanmaan vaalipiiriin 363 Vammalan Metalli- ja kaivostyöväen ammattiosasto ry siirtyi Metallityöväen Satakunnan piirijärjestöstä Metallityöväen Pirkanmaan piirijärjestöön ja kuuluu edelleen maankäsittävän Metallityöväen kaivosalan vaalipiiriin 14 Heinolan metallityöväen ammattiosasto ry siirtyi Metallityöväen Etelä-Savon piirijärjestöstä ja Metallityöväen Etelä-Savon vaalipiiristä Metallityöväen Hämeen piirijärjestöön ja Metallityöväen Hämeen vaalipiiriin 47 Heinolan Korjaamotyöntekijäin ammattiosasto ry siirtyi Metallityöväen Etelä-Savon piirijärjestöstä Metallityöväen Hämeen vaalipiiriin ja kuuluu edelleen maankäsittävän Metallityöväen Metsäteollisuuden korjaamoalan vaalipiiriin 110 Kuoreveden työpajojen ammattiosasto ry siirtyi Metallityöväen Pirkanmaan piirijärjestöstä ja Metallityöväen Pirkanmaan vaalipiiristä Metallityöväen Keski-Suomen piirijärjestöön ja Metallityöväen Keski-Suomen vaalipiiriin AMMATTIOSASTON NIMEN MUUTOS 69 Björkboda Metallarbetarfackavdelning rf uusi nimi: Björkboda Metallarbetarfackavdelning rf, Björkbodan metallityöväen ammattiosasto ry TOIMINTANSA LOPETTANEET AMMATTIOSASTOT 33 Malmin Metallityöväen ammattiosasto ry 73 Tampereen pelti- ja vaskiseppien ammattiosasto ry 94 Leppävaaran Metallityöväen ammattiosasto ry 95 Kurikan Voimalaitostyöntekijäin ammattiosasto ry 260 Saarijärven Autokorjaamotyöväen ammattiosasto ry 371 Uudenkaupungin Elektroniikkatyöväen ammattiosasto ry TYÖSUOJELUVALINNAT Työsuojeluvalinnat ja vaalit toteutuivat ohjeiden mukaan Työpaikkakartoitusten ja rekistereiden selvityksen avulla työsuojeluvaltuutettuja oli vuoden vaihteessa 1 815, mikä on huomattavasti aikaisempaa enemmän Yleisohjeet työsuojeluvaaleista päivitettiin ja tarvittavat ilmoitus- ym lomakkeet uusittiin METALLIN NUORTEN TOIMINTA Alkuvuoden toiminnan käynnisti Helsingin messukeskuksessa 1 2 helmikuuta järjestetyt työpaikka- ja koulutus eli Next Step -messut, joihin osallistui yhteensä 35 000 osanottajaa Metallin nuoret olivat mukana messuilla omalla osastollaan kertomassa liiton toiminnasta ja oppilasjäsenyydestä Kevään aikana osallistuttiin nuorten näkökulmasta SAK:n Liikkeessä kampanjaan Toukokuussa oltiin mukana SAK:n Kesäduunarit Liikkeessä -kiertueella ammattioppilaitoksissa eri puolilla Suomea Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 16
Kuudelle alueelliselle Tervetuloa Metallin -kursseille osallistui 150 kurssilaista Murikan nuorisokoulutus toteutui suunnitellusti Toukokuussa olleelle pohjoismaiselle nuorisokurssille osallistui 12 suomalaista Nuorten kesäpäivät järjestettiin Vaasassa Tapahtumaan osallistui 500 metallin nuorta perheineen Nuorten syysseminaari oli Murikassa, osallistujia noin 100 Vuosi oli nuorisotoiminnan näkökulmasta hyvä Alueiden ja piirien nuorisojaostot toimivat aktiivisesti Ammattiosastojen nuorisojaostoja ja -vastaavia oli vuoden lopussa 126:ssa ammattiosastossa Oppilasjäsenten lukumäärä vuoden vaihteessa oli suurempi kuin koskaan eli noin 1 800 Toimintaan panostettiin mm metallialan opettajille suunnatun seminaarin avulla Ahjo tilattiin kaikkien ammattioppilaitosten metallilinjoille Koulutiedottajia oli vuoden vaihteessa 80, joille järjestettiin vuoden aikana omaa koulutusta ja alueelliset kokoukset TASA-ARVOTOIMINTA Tasa-arvotyön painopiste oli tasa-arvon edistämisessä työpaikoilla ja ammattiosastoissa Pyrkimyksenä on ollut vaikuttaa asenteisiin ja parantaa tasa-arvokysymysten tunnistamista Keskeisiä painotuksia on ollut työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen ja ikääntyvän työntekijän asema työyhteisössä Tasa-arvotoimikunta kokoontui vuoden aikana viisi kertaa Metallilla oli aktiivinen rooli myös SAK:n tasa-arvotoiminnassa ja yhteistyössä mm työväenliikkeen naisjärjestöjen kanssa Tasa-arvotoimintaan liittyviä projekteja olivat mm Meta-projekti Helsinki-Uudenmaan alueella Tavoitteena tasa-arvosuunnittelun edistäminen Projektissa mukana useita SAK:laisia liittoja Valtakunnallinen Mosaiikki -projekti oli jatkoa Hyvä ja tasa-arvoinen työpaikka -projektille Mukana yhdeksän työpaikkaa eri aloilta, metallista Enermet Jyväskylästä ja Finaviation Kuorevedeltä Metalli on mukana myös Oulun yliopiston Women IT-projektissa Naisten seminaareihin osallistui runsaat 200 osanottajaa Aiheina olivat mm Hyvä ja tasa-arvoinen työyhteisö Alueellisessa toiminnassa edettiin ja tuotettiin mm Ikääntyminen ja työelämä sekä Tasa-arvon taskuvihko koulutus- ja tiedotusaineistot Naistoiminnan painopisteenä oli naisten aktivointi mm tasa-arvokysymyksiin sekä aktiivinen osallistuminen työpaikkojen ja ammattiosastojen toimintaan Ammattiosastojen naisjaostoja oli vuodenvaihteessa 31 Nainen Metallissa järjestökurssilla oli runsaat 20 osanottajaa Alueellinen naistoiminta meni eteenpäin mm alueellisten seminaarien ja yhteiskokoontumisten myötä KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMINTA Liiton kulttuuri- ja vapaa-aikatoiminta liittyy perusorganisaation toimintakyvyn turvaamiseen Se luo edellytyksiä osastojen toiminnan monipuolistamiseen ideoimalla erilaisia 17 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
toiminnan muotoja Löytämällä uusia toimijoita kulttuurin saralle kulttuuritoiminnalla on kiistatta vaikutusta myös jäsenaktiivisuuteen Liiton kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminta osaltaan luo edellytyksiä edellä mainitun toiminnan kehittämiseen Metallin kesänäyttely pidettiin Murikka-opistossa 16 19 Näyttelyssä oli Metallin jäsenten kuvataidetta ja korkeatasoisia harrastetöitä Helsingin ja Uudenmaan toiminta-alueelta Liitto oli mukana Valkeakoskella järjestetyssä Työväen Musiikkitapahtumassa 267 297 Metallin esiintyjätilaisuus oli lauantaina 297 Apian lavalla Metallin Kulttuuriteko 2000 -palkinnon sai tamperelainen metallilaborantti ja kuvataiteilija Asko Salminen Metallin Esiintyjäkisa pidettiin Murikka-opistolla Paikalla oli lähes 60 osanottajaa SAK:n kulttuuriapurahan saivat Juha Salomaa (laulu), Viljo Jäppinen (kirjoitus) sekä Raahen Laulutoverit, joissa suuri osa on metallin jäseniä METALLI-TUL Perinteinen yhteistyö Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n ay-jaoston kanssa jatkuu ja jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti järjestettyihin ay-kilpailuihin Ay-keilailussa menestys oli hyvä Laajimman kiinnostuksen kohteena olivat Petäyksessä pidetyt 37 Pilkiten kuntoa kilpailut LOMATOIMINTA Metallityöväen Liiton ja eri lomajärjestöjen järjestämille yhteisille kunto-, liikunta-, virkistys- ja perhelomille osallistui lähes 1 500 henkilöä Luvussa ovat mukana myös lomille osallistuneet perheen jäsenet VETERAANITOIMINTA Suurempien ammattiosastojen veteraanijaostot ovat toimineet omilla paikkakunnillaan aktiivisesti järjestämällä erilaisia kurssi- ja koulutustapahtumia sekä erilaisia tutustumistilaisuuksia ja matkoja Elokuussa Murikassa pidetyillä eläkeläistoiminnan kursseilla oli osallistujia 183 Marraskuun veteraanijaostojen vetäjäkurssille Murikassa osallistui 14 veteraania JÄSENREKISTERI Vuonna 2001 jäsenrekisterin painopisteinä on ollut euroon siirtymisen johdosta tehtävät rekisteripäivitykset sekä liittokokouspäätösten toteuttaminen 18 liittokokous päätti, että ammattiosastoille luodaan mahdollisuus päästä näkemään omat ajan tasalla olevat rekisteritietonsa Tämä toteutettiin yhdessä Sampo pankin kanssa Vuoden loppuun mennessä noin 60 ammattiosastoa oli tilannut itselleen palveluavaimet Ammattiosastoille lähetettäviä luetteloita on parannettu ja erilaisia koodituksia on Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 18
purettu selkeäsanaiseen muotoon Marraskuussa järjestettiin jäsenrekisteritalkoot Murikassa, johon osallistui 80 henkilöä noin 60 ammattiosastosta RUOTSINKIELINEN TOIMINTA Metallityöväen Liiton ruotsinkielinen toiminta oli aktiivista Ruotsinkielinen jaosto järjesti kuusi omaa kurssia mm järjestökurssin Metallikerossa, jossa oli noin 50 osanottajaa, sekä ruotsinkieliset neuvottelupäivät Metallityöväen Murikka-opistolla Ruotsinkieliset jäsenet osallistuivat myös aktiivisesti SAK:n ja TSL:n järjestämille kursseille Myös nuoret ruotsinkieliset jäsenet osallistuivat toimintaan Liittokokouksen päätösten perusteella ruotsinkielisessäkin toiminnassa on panostettu perusorganisaation toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen ammattiosastosta ja yksittäisestä jäsenestä lähtien sekä korkeaan järjestäytymisasteen ja jäsenten aktiivisuuden ylläpitämiseen Lisäksi ruotsinkielinen jaosto on panostanut ajankohtaisiin ja yleissivistäviin aiheisiin Jaosto on vuoden aikana ollut aktiivinen SAK:n ruotsinkielisen sihteeristön suuntaan ja panostanut liittojen yhteisen ruotsinkielisen kurssitoiminnan aikaansaamiseksi Yhteinen kurssitoiminta hyödyntäisi tehokkaasti ruotsinkielisiä resursseja SAK:laisen liikkeen sisällä Yksi ajatuksista tämän toiminnan takana on antaa jäsenille mahdollisuus vaihtaa ajatuksia muitten liittojen jäsenten kanssa Liiton ruotsinkielisen aineiston tarjonta parantui, mutta kehitettävää jäi edelleen mm ruotsinkielisten työehtosopimusten osalle SVENSKSPRÅKIGA VERKSAMHETEN Metallarbetarförbundets svenskspråkiga verksamhet var aktivt Svenskspråkiga sektionen ordnade 6 egna kurser bla en organisationskurs på Metallikero med ca 50 deltagare, samt de svenskspråkiga rådplägningsdagarna på Murikka Institut De svenskspråkiga medlemmarna deltog även aktivt i de av FFC och ABF anordnade kurserna Även unga svenskspråkiga medlemmar deltog i verksamheten På basen av kongressbesluten satsade även den svenskspråkiga sektionen i sin verksamhet på att upprätthålla och utveckla verksamhetsförmågan av grundorganisationen utgående från fackavdelningen och den enskilda medlemmen, samt att upprätthålla en hög organiseringsgrad och medlemsaktivitet Dessutom har den svenskspråkiga sektionen satsat på dagsaktuella och allmänbildande ämnen Sektionen har under årets lopp, i enlighet med en överenskommelse inom FFC:s sekretariat, satsat på att få igång planeringen av tvärfacklig svenskspråkig kursverksamhet för att på så sätt effektivt utnyttja de svenskspråkiga resurserna inom FFCfamiljen En av tankarna bakom denna verksamhet är att ge medlemmarna möjlighet att utbyta tankar över förbundsgränserna Utbudet på svenskspråkigt material inom förbundet har förbättrats, men det finns ännu skäl för förbättring bla gällande det svenskspråkiga kollektivavtalet 19 Edunvalvonta / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
TUTKIMUSTOIMINTA / Tutkimustoiminnan toiminta-alueella vuosi työteliäs Toiminta-alue määritteli toiminnallisiksi painopisteikseen liittokokouspäätösten toteuttamisen ja liiton yleisten painopisteiden toteuttamiseksi tarvittavan tiedon tuottamisen, toiminta-alueen sisäisen toiminnan kehittämisen ja liiton tulevaisuusprojektin käynnistämisen Kansainvälisten tehtävien määrä kasvoi erityisesti EMY:n ja Pohjoismaisen Metallin puitteissa Kahdenvälisiä suhteita Ruotsin Metalliin ryhdyttiin myös vahvistamaan Toiminta-alueen voimavaroja vahvistettiin teknisen sihteerin palkkaamisella keväällä Työn kehittäminen eteni suunnitellusti ja tuloksellisesti Toimintavuoden merkittävin uusi panostus oli liiton tulevaisuusprojektin eteenpäin vieminen Helmikuussa järjestettiin Murikassa ensimmäinen projektiseminaari liiton hallinnolle Sitä varten tuotettiin selvityksiä toimintaympäristön kehityspiirteistä, jonka kehittämistä jatkettiin koko vuoden ajan seuraavaa, vuoden 2002 projektiseminaaria varten TEOLLISUUS- JA ELINKEINOPOLIITTINEN VAIKUTTAMINEN Teollisuus- ja elinkeinopoliittista vaikuttamista ja sen tarvitsemaa tiedon tuotantoa jatkettiin Erityisen huomion kohteena olivat energiapolitiikka, telakoiden ja puolustusvälineteollisuuden tila Liiton teollisuuspoliittisen ohjelman uudistaminen käynnistettiin Ohjelman uudistaminen aloitettiin asiantuntijoiden haastatteluin Ulkopuolisissa asiantuntijatehtävissä osallistuttiin kauppa- ja teollisuusministeriön EU:n teollisuusneuvoston kantoja valmistelevan jaoston työhön sekä telakkatyöryhmään, valtiovarainministeriön Suomen kilpailukykyä selvittäneen projektin viitetyöryhmään (työ valmistui tammikuussa 2002) ja Suomalaisen Työn Liiton tutkimusvaliokuntaan Myös puolustustaloudellisen selonteon valmistelua seurattiin tiiviisti Toiminta-alue osallistui aktiivisesti myös MET:n kanssa käynnistetyn METKET-työryhmän työhön Teollisuuden Palkansaajien (TP) teollisuuspoliittinen työryhmä toimi tutkimustoiminnan toiminta-alueen vetämänä valmistellen teollisuusliittojen yhteisiä kantoja elinkeinopoliittisesti merkittävissä kysymyksissä Toiminta-alueen edustajat osallistuivat useisiin maakunnallisiin ja aluetasoisiin elinkeinopoliittisiin seminaareihin ja projektikokouksiin Toiminta-alue piti mm yhteiskokouksen Kainuun keskeisten elinkeinopoliittisten järjestöjen edustajien kanssa Alueellista kehittämistä aktivoitiin mm myös Porissa ja Kotkassa käynnistetyissä projekteissa EMY:n teollisuuspoliittinen komitea ja sen työryhmät työllistivät vuoden aikana aiempaa enemmän Teollisuuspoliittisen komitean puheenjohtajuus siirrettiin vuoden lopulla Italiaan luvattujen työtehtävien tultua suoritetuiksi Komitean työstämä raportti Rakennemuutosten hoitaminen hyväksyttiin EMY:n hallituksessa kesäkuussa Se oli myös pohjana EMY:n yrityskauppoja ja -liittoutumia käsitelleen, marraskuussa järjestetyn teollisuuspoliittisen kongressin valmistelussa EMY:n työryhmistä työllistävimpiä olivat Tieto- ja tietoliikenneteollisuustyöryhmä, Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 20
Telakkatyöryhmä ja Terästeollisuustyöryhmä Jälkimmäiseen liittyi myös Euroopan hiilija teräsyhteisön neuvoa-antavaan komiteaan osallistuminen Pohjoismaisen Metallin elinkeinopoliittisen työryhmän puheenjohtajuus ja työryhmän käynnistämät projektit työllistivät myös Vuoden aikana käynnistettiin myös kahdenvälisten suhteiden tiivistäminen uudelleen Ruotsin Metallin tutkimusosaston kanssa YRITYSSEURANTA JA KEHITTÄMISPROJEKTIT Yritysseurantavastuut päivitettiin ja ryhdyttiin tuottamaan valtuustoraporttien yhteydessä säännöllisiä katsauksia kymmenen suurimman metalli- ja elektroniikkateollisuuden yrityksen kehityksestä Yritysseurannan tietokantaa kehitettiin Syksyn mittaan seurattiin tehostetusti yritysten irtisanomis- ja lomautuskäyttäytymistä Järjestettiin telakkaseminaari ja telakoiden luottamusmiesten kokouksia pidettiin vuoden mittaan useampiakin Aloitettiin palkansaajajärjestöjen puolustusvälinetyöryhmän kokoukset sekä osallistuttiin liiton elektroniikkatyöryhmän työhön Toimintaalueen työpanosta käytettiin myös edistämään IMF:n projektia maailman yritysneuvostojen perustamisessa Kone- ja Nokia-konserneihin Autokorjaamoalan kehityksen raportointia jatkettiin ja osallistuttiin merkittävällä panoksella Murikassa joulukuun alussa järjestettyyn eri henkilöstöryhmiä edustavien liittojen järjestämään autoalan seminaariin Yrityskriiseistä työllisti vuoden aikana eniten Kvaerner-yhtiön vaikeudet, jotka uhkasivat Masa Yardsin telakoiden tulevaisuutta Muita työllistäviä selvitys- ja neuvontatehtäviä olivat kertomusvuoden aikana Soneran ongelmat, elektroniikkateollisuudessa alkaneet yritysten lopettamiset ja lomautukset, Andritzin ja Sulzerin yrityskauppojen seuranta, Metso-yhtymän rakennemuutokset ja Patria-konsernin rakennemuutokset Myös AvestaPolarit-yhtiön käynnistämiseen liittyi neuvonta- ja koulutustehtäviä Yhdessä Murikka-opiston kanssa jatkettiin yritysten kehittämisyhteistyökoulutusta ja verkostoyritysten edunvalvonnan kehittämiskoulutusta TUTKIMUSTOIMINTA JA OMAN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Liittokokouspäätösten toteuttaminen eteni suunnitellusti Keväällä järjestettiin yritysten hallintoedustusseminaari ja laadittiin tehdyn kyselyn pohjalta hallintoedustuksen tilaa selvitellyt raportti Se valmistui vuoden lopulla Paikallista sopimista erittelevä raportti valmistui keväällä, samoin elektroniikkateollisuuden työn kehittämistä pohtinut tiimityöhön pureutunut raportti EMY:n EMU-projektista tuotettu kirja Collective Bargaining Under The Euro ilmestyi niin ikään vuoden aikana ETUI:n julkaisemana ja sitä käsiteltiin EAY:n seminaarissa syksyllä Suunnitelmien mukaisesti käynnistettiin seuraavan suuren jäsenkyselyn valmistelu Kyselyn projektisuunnitelma ja kyselylomakkeen testaus saatiin valmiiksi loppuvuoden aikana Tiedontuotannon ja raportoinnin tehostaminen eteni Liiton sisäisessä tiedottamisessa laajennettiin tiimifoorumin käyttöä, jonne tuotettiin säännöllisesti kuukausittain 21 Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
suhdanne- ja työttömyystilannekatsaukset, neljästi vuodessa työllisyyskyselyn tulokset ja kahdesti vuodessa palkkakatsaus Näistä raportoitiin myös Metalliviestin välityksellä Valtuustolle tuotettiin perinteisesti kevään ja syksyn kokouksiin alan kehitystä raportoineet katsaukset Liiton muita toiminta-alueita palveltiin laajasti erilaisten aineistojen ja kalvojen tuottamisella Kansainvälisen toiminnan tarpeisiin tuotettiin kartoitus suomalaisten metalli- ja elektroniikkateollisuuden yritysten toiminnan laajuudesta Itä-Euroopassa Autoalan työaikakysely tuotettiin edunvalvonnan toiminta-alueen toimeksiannosta Liittotoimikunnalle ja valtuustolle tuotettiin laajempaakin kiinnostusta herättänyt selvitys tulonjaosta metalli- ja elektroniikkateollisuudessa Murikan koulutustoimintaan osallistuttiin aktiivisesti useilla eri kursseilla Piirijärjestöjen ja ammattiosastojen kursseilla jatkettiin luennointia ja kurssien pitämistä Perinteinen tutkijatapaaminen järjestettiin lokakuussa uudella konseptilla Kaksipäiväisen seminaarin järjestämisestä Murikassa siirryttiin puolen päivän sidosryhmäseminaariin, joka järjestettiin Työväen Akatemiassa Kauniaisissa Tilaisuuteen osallistui runsaat 40 henkilöä valituista kohderyhmistä Toiminta-alue oli vuoden mittaan mukana useissa ulkopuolisissa tutkimushankkeissa, joista metallialan liittojen yhteinen Metkomp-hanke valmistui loppuvuodesta Ulkopuolisten tutkimusten ohjausryhmiin osallistuttiin mm Kehittyvä palkitseminen organisaatioiden menestystekijänä -projektissa Uusia, ulkopuolisten kumppaneiden kanssa käynnistettyjä tutkimushankkeita olivat EU:n pääosin rahoittamat kansainväliset Learnpartner- ja Työssä oppimisen geenipankki -hankkeet Suhteita ryhdyttiin kehittämään myös Palkansaajien Tutkimuslaitoksen kanssa Merkittävä työpanos käytettiin liiton sähköisen viestinnän kehittämiseen tutkimustiedon välittämiseksi Omia valmiuksia laajennettiin myös raporttituotannon teknisessä osaamisessa ja internet-pohjaisella kyselytutkimusohjelmistolla Liiton henkilöstölle suunnattujen aamukahvitilaisuuksien järjestämistä jatkettiin ajankohtaisista aiheista Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 22
KOULUTUSTOIMINTA / Liiton koulutussuunnitelma toteutui hyvin Koulutusneuvotteluissa sovittiin osaamistarpeita vastaava määrä kursseja Koulutussuunnittelussa vahvistettiin ay-näkökulmaa Opintosihteerien aktiivisuus kasvoi Osaava ammattiosasto-kurssit ja aineisto olivat laajassa käytössä Ammatillisessa edunvalvonnassa otettiin monta edistysaskelta WEM:n ja EMF:n välillä käynnistyivät keskustelut ammattipätevyyden turvaamis- ja kehittämistoimenpiteistä Eurooppa-tasolla Työssäoppiminen laajeni ja tutkintojen suorittaminen lähes kaksinkertaistui Toiminta tapahtui talousarvion puitteissa AMMATILLINEN EDUNVALVONTA Kone- ja metallialan toisen asteen aloituspaikoille oli 66 ensisijaishakijaa sataa aloituspaikkaa kohti Autoalalla hakijoita oli 104 ja sähköalalle 108 Oppisopimuskoulutukseen kaikilta liiton sopimusaloilta osallistui yli 3000 henkeä Työpaikkaohjaajien valmennus liittojen ESR -projekteissa jatkui vilkkaana, samoin hyvien näyttömallien etsiminen perustutkintoihin Projektin tavoitteeksi asetettu 1200 ohjaajaa vuoteen 2003 mennessä toteutuu Tutkintotoimikuntiin esitetyt työntekijäin edustajat aloittivat kolmevuotisen toimikautensa 182001 Kaikilla liiton sopimusaloilla suoritettiin perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja noin 1500 Kasvua vuoteen 2000 verrattuna oli 50 % PAIKALLINEN OPINTOTOIMINTA Ammattiosastot järjestivät aktiivisesti koulutusta yksin tai muiden alueen ammattiosastojen kanssa koulutusrenkaina Kaikkiaan järjestettiin 289 kurssia, joista koulutusrenkaan kursseja oli 54 Päiväkursseja 180 ja iltakursseja 109 Kurssien pituudet vaihtelivat kahdesta päivästä kolmeen tuntiin Edunvalvonnasta järjestettiin eniten koulutusta Muina aiheina palkkarakenne, tulospalkkaus, paikallinen sopiminen, työaika, työssä jaksaminen, työpaikan ihmissuhteet ja työsuojelu Järjestökursseilla suosituin aihe oli ammattiosaston toiminnan kehittäminen Naisten, nuorten ja veteraanien toiminnan kehittämiseen liittyvät kurssit olivat myös suosittuja Kansainvälisyydestä järjestettiin useita koulutustilaisuuksia Työttömyysturvaan liittyvistä asioista järjestettiin myös koulutusta OPINTOSIHTEERIT Paikallisen opintotoiminnan vastuuhenkilöinä toimi 259 ammattiosastojen valitsemaa opintosihteeriä Murikassa järjestettiin ammattiosastojen opintotoiminnasta vastaaville Osaava ammattiosasto -kurssit, joille osallistui runsaasti opintotoiminnasta vastaavia Opintosihteerien tapaamistilaisuus järjestettiin Murikassa siihen osallistui 88 osastojen koulutustoiminnasta vastaavia 23 Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001
Ao:n kurssit Ammattiosastojen, piirien, erikoisalojen ja liiton järjestämät kurssit 1992 2001 1992 260 25 15 46 1993 244 28 13 11 1994 247 30 23 43 1995 275 23 18 33 1996 235 27 13 10 1997 277 29 16 28 1998 289 26 18 31 1999 299 24 14 36 2000 289 51 14 28 2001 289 130 17 29 Piirikurssit Erikoisalojen kurssit Liiton kurssit Murikka Kiljavan opisto Kurssilaiset Murikassa, Kiljavalla ja Pohjolan opistolla 1992 2001 1992 1969 120 24 1993 2615 198 17 1994 2717 42 4 1995 2591 137 4 1996 2879 54 2 1997 3174 73-1998 2999 39-1999 3112 32-2000 2756 37-2001 3112 33 - Pohjolan opisto POHJOISMAINEN OPINTO- JA KOULUTUSTOIMINTA Pohjoismainen nuorisokurssi pidettiin 265 16 Norjassa Kurssin pääaiheena oli tutustua pohjoismaisten metalliliittojen toimintaan ja ideoida yhteistyön parantamista nimenomaan nuorisotoiminnan näkökulmasta Mukana oli 34 kurssilaista eri pohjoismaista Järjestyksessään 38 saksalais-pohjoismainen kurssi pidettiin 89 149 Tanskassa Kurssilla käsiteltiin kolmea laajaa teemaa: vuokratyöntekijöiden oikeudellista asemaa, nuorten ja uusilla aloilla työskentelevien järjestäytyneisyyttä ja EU:n itälaajentumista Kurssille osallistui 37 kurssilaista Pohjoismainen luottamusmieskurssi pidettiin 1310 1910 Ruotsissa Kurssin tavoitteena oli tarkastella ay-liikkeen järjestäytymisen eri näkökulmia Kurssilla käsiteltiin ay-järjestöjen kehitystä kansainvälisestä näkökulmasta ja keskusteltiin arvojen muuttumisesta Euroopassa sekä pohdittiin paikallisen järjestötyön suuntaviivoja Mukana kurssilla oli 39 kurssilaista Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001 24
Suomesta osallistui edellä mainituille kursseille yhteensä 28 kurssilaista Pohjoismaisten koulutusvastaavien vuosikokous pidettiin 512 712 Oslossa Vuosikokouksessa päätettiin vuoden 2002 kurssien ajankohdista ja teemoista Pohjoismaiset kurssit ovat osa luottamushenkilöiden kansainvälistä koulutusta ja ne koetaan tärkeäksi Kurssien aiheet ja teemat ovat ajankohtaisia ja laajentavat kurssille osallistuvien tietämystä muista pohjoismaista METALLITYÖVÄEN MURIKKA-OPISTO Kansanopistokoulutuksessa saavutettiin hyvä taso ja vuosi oli erittäin vilkas Koulutussuunnitelma toteutui kokonaisuudessaan hyvin Kurssisuunnittelutiimeissä kehitettiin tiimin vastuualueen arviointia ja markkinointia, pohdittiin koulutustarpeita ja niistä johdettavia osaamisalueita Kansanopistokurssien opetussuunnitelmia uusittiin tai päivitettiin ja kurssien sisällön tavoitteiden asetantaan kiinnitettiin erityistä huomiota Metalliliiton toiminnan painopisteiden tukeminen koulutuksen avulla oli yksi merkittävä tehtäväalue opiston koulutuksen sisällöissä Vuoden aikana kursseilta kerättiin palautetietoa, jota arvioitiin opettajakunnan kokouksissa ja muokattiin käytännön kehittämistoimenpiteiksi Koulutuksen itsearviointijärjestelmä saatiin valmiiksi ja otettiin käyttöön opistokoulutuksen kaikilla tasoilla Opettajien omaa osaamista ja tehtäväalueen hallintaa kehitettiin yhteisissä koulutustilaisuuksissa ja kehittämiskeskusteluissa Opetusresurssien määrä saatettiin opiston tehtävän edellyttämälle tasolle Opiskelijaviikot 1992 2001 Kansanopistokursseja pidettiin 144, joista opiskelijaviikkoja kertyi lähes ennätysmäärä: 3 057 Opiskelijoita oli yhteensä 3 355 Yritysten kehittämiskoulutus pysyi edelleen alhaalla, edellisen vuoden tasolla Kehittämiskoulutustilaisuuksia oli 16, joista opiskelijaviikkoja kertyi 191 Tilaisuuksissa oli osanottajia yhteensä 593 Koulutustoiminnan nousu vaikutti myös opiston käyttöasteisiin Päiväkäyttöaste oli 75 %, käyttövuorokausia kertyi 28 442 Majoituksen huonekäyttöaste oli 44 % Opiskelijoita ja muita asiakkaita Murikassa kävi vuoden mittaan yli 12 000 Palvelumyynninkin osalta tavoitteet saavutettiin hyvin 25 Edunvalvontaa tukevat toiminnot / Metallityöväen Liitto ry / toimintakertomus 2001