Huhtasuon koulu- ja päiväkotikeskuksen elinkaarihanke Kaupungininsinöörit Jyväskylässä 11.5.2012



Samankaltaiset tiedostot
Huhtasuon koulun, erityiskoulun ja päiväkodin elinkaarihanke

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja

Elinkaarihankkeiden markkinat Suomessa

Arandur / Kaivomestarin hanke

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Talotekniikkapalvelut tilapalveluissa

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen

Päätös Huhtasuon koulujen ja päiväkodin toteuttamisesta elinkaarimallilla ja hankinnasta. 1. Hankinnan kuvaus ja hankinnan edeltävät vaiheet

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.

SISÄILMASTO- JA ENERGIATEHOKKUUS- TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN, VALVONTA JA TODENTAMINEN

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys

Elinkaarimallihankkeet. Varkaus Karri Kivioja

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1

Porvoon kaupunki. Toukokuu 2014

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Kuntien toimitilojen hallinta ja omistamisen vaihtoehdot. Riku Tolvanen

Cleantech- Korjausrakentamisen tilaaja-toimittaja tilaisuus. Caverion/Teppo Manninen

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Lahden monitoimitalot

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit

Ekotehokkuuden Check List

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN?

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, Vapaan sivistystyön esteettömyys

Elinkaarimallin toimivuus energiatehokkuuden ajurina Kuopion energiatehokkaat koulut

TARJOUSPYYNTÖ

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa

Ruokolahden kunta Kh / 38 1 Kv / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Kivikon koulun yhteyteen rakennetaan uudisrakennus Kivikon päiväkoti. Päiväkoti sijaitsee osoitteessa Sammonkatu 1, KEMI.

Esiselvitys toimitilainvestointien toteutusmalleista -Yhteenveto

RIL Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen - ammattilaisen ja jokamiehen työkalu Hometalkoot/työmaakokous

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke

1(4) Laukaan Ekokoulu. Laukaantie Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa. 1.Tilakeskuksen rakennuskanta; toiminnan laajuus

KINNULAN PÄIVÄKOTI Suunnittelutarjouspyyntö

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2017

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat

Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot

Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla. Raportti

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA

KH Valmistelu ja lisätiedot: ahoitusjohtaja Raija Vaniala, ,

Porvoon elinkaaritehokkaat päiväkodit Juha-Matti Junnonen

Kansallinen elinkaarimalli

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2017

TARJOUSPYYNTÖ/ Vastuunjakotaulukko. Liite 3

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus päivätystä hankesuunnitelmasta

5/13 Ympäristöministeriön asetus

Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit

15 kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ESCO-konseptilla

LEMMINKÄINEN ELINKAARIOSAAJANA CENTRIA YLIVIESKA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

Rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki Jarek Kurnitski

LPK KANERVA - LISÄTILA Näyttelijäntie 2 TARVESELVITYS / HANKESUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNGIN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISET PALVELUSOPIMUKSET

Tämän tarjouslomakkeen tiedot koskevat palvelua, jota tarjotaan seuraavaan hankittavana olevaan palvelumuotoon:

TARJOUSPYYNTÖ

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle

Esiselvitys kouluhankkeen toteutus- ja rahoitusmalleista Pöytyän kunnalle Raportin yhteenveto

SUOMEN RAKMK D2 KORVAAVAN ASETUKSEN VAIKUTUKSET IV- SUUNNITTELUUN

Elinkaarilaskelma, Hirvialhon koulu

Elinkaarimallit kehityshanke ja sen tulokset. Pertti Valtonen Kauppa- ja teollisuusministeriö

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA

Elinkaarilaskelma Artesaaniopisto

Pilotin yleisesittely

Mahdottomuus vai mahdollisuus

Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle (sekä optiona lukuvuodelle )

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Koulutuslautakunta Asematien päiväkodin hankintavaihtoehdot

Heikinniementie 2a:n tarjouspyyntö

ENERGIATODISTUS. Rakennuksen ET-luku. ET-luokka

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 ohjelmakokonaisuuden rahoitus

Elinkaarimalli investointien toteutuksessa Case Haukipudas

ELINKAARIKUSTANNUSVERTAILU

ESPOON ASUNNOT OY:N KIINTEISTÖJEN HULEVESI-, PERUSVESI- JA JÄTEVESI- PUMPPAAMOJEN TYHJENNYS, PUHDISTUS, PESU JA HUOLTO

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Lemminkäinen elinkaariosaajana. Julkisen hirsirakentamisen seminaari Pudasjärvi

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

Julkisen ja rakennetun kiinteistöomaisuuden hallinta Jyväskylässä Kunnallisvaaliehdokkaiden yhteinen tilaisuus

Transkriptio:

Huhtasuon koulu- ja päiväkotikeskuksen elinkaarihanke Kaupungininsinöörit Jyväskylässä 11.5.2012 Mikko Lepo kiinteistökehityspäällikkö Jyväskylän kaupunki/ Tilapalvelu

Hankkeen perustiedot Osapuolet Tilaajat KOy Jyväskylän Huhtasuon koulukeskus, Jyväskylän Tilapalvelu Toteuttaja / palvelun tuottaja YIT Rakennus Oy ja YIT Kiinteistötekniikka Oy Päiväkodin ruokasalit ja liikuntasali Tilatiedot Vaihe 1, valmistuu vuonna 2013 Päiväkoti 162 lapselle, n. 2 100 m2 Erityiskoulu 1. - 9. luokille, 90 oppilasta, n. 3 700 m2 Vaihe 2, valmistuu vuonna 2015 Yhtenäiskoulu 1. - 9. luokille, 740 oppilaasta, n. 10 000 m2 Liikuntahalli Yhteensä noin 16 000 m2 Investoinnin arvo noin 35,5 M (alv 0%) Noin 20 vuoden elinkaarihankkeen kokonaisarvo noin 55 M (alv 0%)

Toteutusalueen lähtötilanne, purettavat rakennukset Ala-aste ja päiväkoti - Toteutusalue käytössä 1.3.2012 lukien Yläaste, erityiskoulu ja päiväkoti - Toteutusalue käytettävissä 1.10.2013 lukien (osaksi aiemmin, mikäli min. 150.000 kertakorvaus väistötilajärjestelyistä

Viitesuunnitelma (tilaajan oma hankesuunnitelma) Vaihe 2: yhtenäiskoulu Vaihe 1: erityiskoulu ja päiväkoti

YIT:n voittanut tarjous I-vaihe, tavoitteellinen käyttöönotto 8/2013 II-vaihe, tavoitteellinen käyttöönotto 8/2015

YIT:n voittanut tarjous

1. Hankkeen lähtökohdista ja reunaehdoista Perustekijät hankinnan tavoitteen asetannassa: Volyymi ja tarve tilaajan vastuulla huolellinen hankesuunnitelma sekä selkeärajainen tarjouspyyntö liitteineen tarjouskilpailussa haettiin innovaatioita toiminnallisuuteen, teknisiin ratkaisuihin ja massoitteluun - ei tarjottu valmiita suunnitteluratkaisuita Reunaehtona hankkeen vaiheistus väistötilojen organisoinnin vuoksi Tarjousten laatupaino oltava riittävä (30 %), jotta saadaan laadukkaita tarjouksia

2. Tekniset ja toiminnalliset tavoitteet ja vaatimukset Perustekijät hankinnan tavoitteen asetannassa: Pyrkimys valmistella hankinta nimenomaan palvelujakson aikaisen toimintaympäristön käytettävyyden ja olosuhteiden määrittelynä ei toteutusratkaisujen ja palvelusisältöjen määrittelynä Käytettävyyden ja olosuhteiden tekniset ja toiminnalliset vaatimukset riittävän tiukkoja kaikkien hyväksyttyjen tarjousten täytettävä tilaajan minimivaatimukset

Elinkaarihankkeen edellyttämä näkökulma Arvon tuottamisen ketju Alustava suunnittelu Suunnittelun hankinta Rakentamisen hankinta Palveluntuottajien hankinta Hallinnoinnin valmistelu + palveluiden laadunvalvonnan suunnittelu = Määritellyn toimintaympäristön käytettävyyden ja olosuhteiden hankinta Koska hankinnan ensisijainen määrittely on elinkaarenaikainen käytettävyys ja olosuhteet, eikä perinteiseen tapaan rakenneosat, talotekniikka, kiinteistönhoito tms, on hankintaprosessi ja aineisto synnytettävä uudesta näkökulmasta. Hankintasopimukseen on sisällytettävä mekanismit, jotka varmentavat käytettävyyden, olosuhteiden ja vaatimusten toteutumisen. Riskin uudenlainen jakautuminen edellyttää uudenlaisia sopimusrakenteita ja maksumekanismeja.

Teknisiä ja toiminnallisia hankinta-asiakirjoja Hankkeen vaatimukset asiakirja Mm. laaja-alaiset toiminnalliset tavoitteet, pääkäytön ja oheiskäytön määrittely ja käyttöajat, toteutusalueen ja rakennuspaikan perustiedot, rakentamisen ja kiinteistönpidon vaatimukset, hankinta- ja elinkaarivastuun rajat, valmistelevat työvaiheet Tilaohjelmat (sitovia pääkäyttötilojen osalta, liikennetilojen osalta ohjeellisia toiminnallisuuden ja turvallisuuden vaarantumatta) Tila- ja pihakortit Suunnitteluohjeasiakirjat (yleinen, koulu, erityiskoulu ja päiväkoti) Kiinteistöpalveluiden tuotekuvaukset (ohjeellinen vähimmäistaso) Siivouksen ohjeet ja palvelutasot Puhtaustasoluokat ja INSTA 800

Käytettävyysvaatimukset - tilatiedot TILAKORTTI Tilaohjelma KOHDE 3, YHTENÄISKOULU K3 T11 TILAVAATIMUKSET 10.6.2010 TILARYHMÄ Luokkatilat Kiintokalusteet (palvelutuottajan vastuu) TILA FYSIIKKA KEMIA K3 T11 Opettajan pöytä + syvä kaatoallas, rst-tasot + syvät kaatoaltaat, allaskaapit, alakaapit, yläkaapistot (kuivaus- ja säilytyskaapistot), taulunaluskaapit, vetokaappi pinta-ala m2 75 henkilömäärä 17-21 (16-20 oppilasta + opettaja) m2/henkilö 3,6-4,4 KÄYTTÄJÄT Toiminta/palvelukuvaus Fysiikan ja kemian opetustila Irtokalusteet (käyttäjän vastuu) Opettajan tuoli, oppilaspöydät ja -tuolit, liikunta- ja toimintaesteisille soveltuvat työpisteet, kirjahyllyt (oppikirjat), tarvikevaunut Erikoisvaatimukset, huomautukset Äänieristysvaatimukset tilan rakenteille väliseinät: ilmaääneneristysluku R w väh. 44dB ovet: ilmaääneneristysluku R w väh. 37dB, äänieristysluokka 30dB Varusteet (palvelutuottajan vastuu) Kiinnityspintaa, taulujärjestelmä (taulukaappi/liitutaulu/ valkotaulu), liukukiskojärjestelmä, valkokangas, tauluvälinekaappi, käsipyyheannostelijat, saippua-annostelijat, roska-astiat, sälekaihtimet, verhokiskot, ikkuna/pimennysverhot, hätäsuihku Opasteet/ovivarusteet ovien leveys 1000 Koneet ja laitteet (palvelutuottajan vastuu) muuta KÄYTTÖAJAT tunteja/päivä päiviä/viikko viikkoja/vuosi Koneet ja laitteet (käyttäjän vastuu) 8 5 38 Atk-laitteet, dataprojektori, dokumenttikamera, älytaulu

Käytettävyysvaatimukset - sisäilma TILAKORTTI Tilaohjelma KOHDE 3, YHTENÄISKOULU K3 T11 YLEISET SISÄILMAN VAATIMUKSET (LVI) TILARYHMÄ Opetustilat LVIS-ÄÄNIOLOSUHTEET TILA FYSIIKKA KEMIA K3 T11 LVIS-äänitaso 33 huoneessa (38) dba pinta-ala m2 75 henkilömäärä 25 TILAN KUORMITUS- JA KÄYTTÖTIEDOT m2/henkilö sisäiset lämpökuormat ihmiset 25 hlöä valaistus 12 W/m 2 LÄMPÖOLOSUHTEET laitteet 20 W/m 2 sisälämpötila kesä 20-25 C käyttöaika ma-pe 8-16 talvi 20-23 C la-su - käyttöaste käytön aikana 50 % LVI-KALUSTEET ON / EI vesipiste tilassa ON SISÄILMAN LAATU lattiakaivo tilassa EI ulkoilmavirta * 8 (dm 3 /s, hlö) 4 (dm 3 /s, m 2 ) MERKKIEN SELITYKSET ilman maksimi CO 2 -pitoisuus 900 (ppm) - ei vaatimusta * mitoitetaan suuremman ilmavirran tuottavan mukaan

Käytettävyysvaatimukset - sähkö TILAKORTTI Tilaohjelma KOHDE 3, YHTENÄISKOULU K3 T11 JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET (SÄHKÖ) TILARYHMÄ Luokkatilat RIKOSILMOITUS ON / EI /kpl HUOM! TILA FYSIIKKA KEMIA K3 T11 ovivalvonta EI tila-/ kuorivalvonta ON pinta-ala m2 75 henkilömäärä 17-21 VIDEOVALVONTA m2/henkilö kamerat EI monitorit EI VALAISTUS ON / EI /kpl HUOM! säädettävyys ON / EI KAAPELI- TV valaistuksen voimakkuus 500. (lx) TV-piste ON suora/epäsuora/molemmat S/ES AV-LAITTEET häikäisysuoja 19 (UGR L ) aktiivitaulu/ dataprojektori/ HDTV-näyttö ON värintoisto 80 (Ra) av-valitsin ON valaistuksen tasaisuus 70 (%) sähköinen valkokangas EI työpöytävalaistus ON väyläohjaus- valot, verhot EI sähköinen valaisinansas, dataproj.hissi EI PISTORASIAT Info TV EI lattiarasiat EI äänijärjestelmä 5.1 EI pistorasiat 2-os 30 osa hissillä aktiivikaiuttimet ON atk-rasiat 2-os 10 MERKINANTO yläjakelu ON sisäänkutsukoje EI pistorasiapylväs 6 työpisteelle EI aikakello ON data-rasia 2-os 5 induktiosilmukka EI langaton verkkoyhteys ON KULUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ dataprojektoripiste ON etälukija EI etä /koodilukija EI ÄÄNENTOISTO työaikapääte EI kaiutin,voimakkuudensäädin ON

Käytettävyysvaatimukset - pihat PIHAKORTTI Tilaohjelma KOHDE 3, YHTENÄISKOULU K3 PIHA PIHAVAATIMUKSET 14.6.2010 TILA PIHA KIINTOKALUSTEET JA VARUSTEET (palvelutuottajan vastuu) henkilömäärä n. 800 5-10 m2/oppilas Suunnitteluohjeiden mukaan. KÄYTTÄJÄT Toiminta/palvelukuvaus: Piha toimii välituntipihana sekä ulkoliikuntapihana. Piha on monipuolinen ja aktiiviseen toimintaan kannustava. Pihoissa on varustus, mikä motivoi oppilaita liikkumaan ja leikkimään ikätasonsa mukaisesti. ERIKOISVAATIMUKSET, HUOMAUTUKSET LIIKENNÖINTI Liittymät Paikoitus Autolämmitystolpat kaavan mukaisesti 1 ap/135 kem2 kaavan mukaisiin autopaikkoihin tontilla Piha jaetaan selkeästi toiminnallisiin vyöhykkeisiin sekä huolto- ja ajoneuvoliikenteelle että käyttäjien toimintoihin. Ala-asteen ja yläasteen pihat sijoitetaan pihassa eri alueille. Vanhemmille on varattava mahdollisuus pysäköidä autonsa lyhyeksi ajaksi. PIHAN RAKENTEET Hankkeen vaatimukset -asiakirjan mukaan. OPASTEET Selkeät pihaopasteet VALAISTUS Ulkovalaistus 20-100lx, työalueet 200lx, min. värintoisto Ra=80 huomioitava näkövammaisten vaatimukset, julkisivu-/korostusvalaistus Ulkovalaistuspylväät max. asennusväli 15m, matalat pylväät 7m VIDEOVALVONTA kamerat ISTUTUKSET ON/EI ON Pihaan ei saasuunnitella allergisoivia, myrkyllisiä tai piikikkäitä kasveja eikä erityisen voimakkaasti hyönteisiä puoleensavetäviä kasveja.

Tarjousten laadun arviointi A) Elinkaaripalveluiden sisältö ja laatutekijät (prosessilaatu) 10 % B) Rakennusten massoittelu, pihat ja liitännät lähiympäristöön 30 % C) Tilaratkaisut 40 % D) Riskienhallinta 10 % E) Innovatiiviset tekijät (muut kuin ed. sisältyvät) 10 % Kustakin ilmoitettu arvioitava dokumentti sekä arvioitavat tekijät (2-14 kpl)

3. Sopimusrakenteet ja maksumekanismit Perustekijät hankinnan tavoitteen asetannassa: Aito tasapainoinen palvelumaksumekanismi, jonka hintaperusta tilan kriittisyydessä ja kustannuksessa käytettävyysalueittain Energiamaksumekanismi, joka toimii insentiivinä koko elinkaaren yli molemmille osapuolille Muut sopimusinsentiivit, joilla hankkeen ohjaus sekä vastuu ja riski jakautuvat kokonaisuutena tasapainoisesti, mm. rakennushankkeeseen ryhtyvän rooli ilkivalta käytettävyyspuute/ väistötilariski

Käytettävyysvaatimukset, palvelumaksumekanismi Jokainen tilaohjelman mukainen tilayksikkö sekä piha-alue on jaettu käytettävyysluokkaan (A-D ja U1-U4) tila-/pihatyypin kriittisyyden ja kalleuden mukaan sekä edelleen osaksi käytettävyysaluetta Mikäli vaatimuksiksi asetetut käytettävyys- ja olosuhdevaatimukset (tila, sisäilma, järjestelmä, palvelu) eivät käytettävyysalueella täyty vasteajassa, suoritetaan palvelumaksuun vähennys, joka on keskimäärin 1 /m2/päivä Lisäksi seurataan rakenneosien kuntoa, jonka tulee olla kuntoluokalla määritellyllä tasolla koko elinkaaren ajan sekä palvelujakson päättyessä. Palveluntuottajan on toteutettava PTS-ohjelmaa ja vikakorjauksia läpi elinkaaren. Tavoitteena on, että mekanismi kannustaa hyvän kestävän kiinteistönpidon ja asiakaspalvelun kulttuuriin.

Käytettävyysvaatimukset - vasteajat KÄYTETTÄVYYSVAATIMUKSET KÄYTETTÄVYYSLUOKKA SISÄTILAT TAULUKON KELTAISET SOLUT OVAT AKTIIVISIA VALIKOITA TILATYYPPI / ESIMERKKI TILASTA KÄYTETTÄVYYSLUOKKA TILAOHJELMASSA KERROIN Keittiö, liikuntasali A 2 VIKAILMOITUKSET JA LISÄPALVELUPYYNNÖT TILAVAATIMUKSET / ARK MITTARI / TAVOITE ASIAKIRJA / JÄRJESTELMÄ VASTEAIKA A VASTEAAIKA B VIAN HOIDON KIIREELLISYYS KÄYTTÄJÄN ILMOITUKSESSA Tilakortin vaatimusten mukainen käytettävyys mm. Äänieristysvaatimukset, opasteet, varusteet, kalusteet sovituissa vasteajoissa pysyminen huoltokirjan vikailmoitukset ja palvelupyynnöt 8 tuntia 5 tpv NORMAALI YLEISET SISÄILMAVAATIMUKSET / LVI MITTARI / TAVOITE ASIAKIRJA / JÄRJESTELMÄ VASTEAIKA A VASTEAAIKA B VIAN HOIDON KIIREELLISYYS KÄYTTÄJÄN ILMOITUKSESSA Tilakortin vaatimusten mukainen käytettävyys, mm. Lämpöolosuhteet, sisäilman laatu, ääniolosuhteet sovituissa vasteajoissa pysyminen seurantajärjestelmä / -menetelmä ja vikailmoitukset 2 tpv 10 tpv NORMAALI JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET / SÄHKÖ MITTARI / TAVOITE ASIAKIRJA / JÄRJESTELMÄ VASTEAIKA A VASTEAAIKA B VIAN HOIDON KIIREELLISYYS KÄYTTÄJÄN ILMOITUKSESSA Tilakortin vaatimusten mukainen käytettävyys, valaistus, pistorasiat, yleiskaapelointi, turvallisuusjärjestelmät sovituissa vasteajoissa pysyminen huoltokirjan vikailmoitukset ja palvelupyynnöt 2 tpv 10 tpv NORMAALI PALVELUT MITTARI / TAVOITE ASIAKIRJA / JÄRJESTELMÄ VASTEAIKA A VASTEAAIKA B VIAN HOIDON KIIREELLISYYS KÄYTTÄJÄN ILMOITUKSESSA Siivouspalvelut palvelu vastaa palvelukuvauksia huoltokirjan vikailmoitukset ja palvelupyynnöt 8 tuntia 2 tpv NORMAALI Kiinteistöhuolto palvelu vastaa palvelukuvauksia huoltokirjan vikailmoitukset ja palvelupyynnöt 8 tuntia 2 tpv NORMAALI Vahtimestaripalvelut palvelu vastaa palvelukuvauksia huoltokirjan vikailmoitukset ja palvelupyynnöt 8 tuntia 2 tpv NORMAALI YLEINEN KÄYTETTÄVYYS MITTARI / TAVOITE ASIAKIRJA / JÄRJESTELMÄ VASTEAIKA A VASTEAAIKA B VIAN HOIDON KIIREELLISYYS KÄYTTÄJÄN ILMOITUKSESSA Rakenteellinen turvallisuus ja käytettävyys turvallisuus ja rakenteiden ehjyys sekä sovittu rakenteiden ja materiaalin jatkuva seuranta, huoltokirjan vikailmoitukset 5 tpv 10 tpv NORMAALI kuntoluokka Lakien, asetusten ja määräysten mukaisuus Lakien, asetusten ja määräysten mukaisuus lait, asetukset ja määräykset välitön 2 tpv Yleiset turvallisuusjärjestelyt ja - järjestelmät pelastussuunnitelman ja turvallisuusohjeiden ajantasaisuus, turvallisuustekniikan toimivuus pelastusuunnitelma, turvallisuusohjeet, turvallisuusjärjestelmät välitön 2 tpv KIIREELLISYYSTASOT: HÄTÄ= KIIREELLINEN = NORMAALI = VASTEAJAT: VASTEAIKA A = VASTEAIKA B = VÄLITÖN HENKILÖVAARA TAI VÄLITÖN ILMEINEN LISÄVAHINKO TILAN KÄYTTÖÄ SELKEÄSTI ESTÄVÄ / HAITTAAVA VIKA TAI PALVELUPUUTE MUU VIKA TAI PALVELUPUUTE VÄLIAIKAISET HENKILÖVAARAN JA / TAI LISÄVAHINGON ESTÄVÄT TOIMENPITEET TAI TOIMENPITEET SUORITETTAVISSA ILMAN VALMISTELUJA LOPULLINEN KORJAUSTOIMENPIDE Vasteajat eri tilanteissa Käytettävyyden lajit

Käytettävyysalueet ja vähennykset, esimerkki Käytettävyysalue (i) Tyyppi HUHTARINTEEN KOULU Huonetila lukumäärä tai erä pinta-ala hym2 / kpl tilat yht. hym2 TILAKORTTI KÄYTETTÄVYYS- LUOKKA Käytettävyysvähennys (euroa/päivä, 5/2010 hintataso) LIIKUNTATILAT liikuntasali, sisältää näyttämön 1 130 130 K2T5 A 12 RUOKAILU ruuanjakelu+astianpalautus 1 16 16 A 245 RUOKAILU keittiö astianpesutila 1 20 20 A ETEISTILAT kuraeteinen 1 10 10 B ETEISTILAT inva-wc 1 6 6 B HENKILÖKUNNAN TILAT wc-tilat 2 1,5 3 B LUOKKATILAT kädentaitojen luokka 1 63 63 K2T4 B OPPILAIDEN SANITEETTI wc-tilat 2 1,5 3 B 13 168 OPPILAIDEN SANITEETTI inva-wc 3 6 18 B OPPILAIDEN SANITEETTI hoitotila/inva-wc 1 15 15 K2T8 B TUKITILAT ATK-palvelimet 1 5 5 B TUKITILAT TV-keskusradio 1 7 7 B LIIKUNTATILAT pukuhuone 2 11 22 B LIIKUNTATILAT pesuhuone 2 4 8 B RUOKAILU ruokasali 1 52 52 B 14 171 TUKITILAT jälkkäri 1 50 50 B TUKITILAT kirjasto/kokous-/atk-luokka 1 44 44 B

Energiamaksumekanismi Energiapalvelu (ostoenergia) Kustannushyödystä Palveluntuottajan hyväksi tarjotun kulutuksen sallitun maksimimäärän määrän alittavalta osalta Kustannushyödystä Tilaajan hyväksi tarjotun kulutuksen sallitun maksimimäärän määrän alittavalta osalta Kiinteistösähkö 1) Käyttäjäsähkö 2) Lämpö 3) Vesi 50 % 0 % 50 % 50 % 50 % 100 % 50 % 50 % Energian hankintavastuu 4) Jyväskylä Jyväskylä Palveluntuottaja Palveluntuottaja Maksumekanismi Tasaus vuosittain Tilaajan vastuulla Tasaus vuosittain Tasaus vuosittain Kohde: Sallittu kokonaiskulutus vuodessa kwh Sallittu kokonaiskulutus vuodessa MWh Sallittu kokonaiskulutus vuodessa m3 Kohde 1 Kohde 2 Kohde 3 145 281,60 258,69 3 009,60 228 982,80 424,54 1 930,68 606 074,40 1 091,08 4 441,68 Kustannushyödyn laskennassa yksikköhintana käytetään tasausjakson toteutunutta kuukausihinnoista laskettua keskimääräistä hankintahintaa, ilman kustannuslajin perusmaksuluonteisia kuluja. 1) Kiinteistösähkö sisältää kaiken kiinteistössä käytetyn sähkön poislukien käyttäjäsähkön 2) Käyttäjäsähkö sisältää käyttäjäpistorasioiden sähkönkulutuksen 3) Lämmitysenergian maksimäärä sidotaan lämmitystarveluvulla 4) Hankintavastuullinen vastaa perusmaksuista Tarjoukseen perustuva vaikutus ulottuu taloudellisena insentiivinä kaikkeen: tarjousratkaisuihin ja - hinnoitteluun, suunnittelunohjaukseen, järjestelmävalintoihin sekä käytönohjaukseen. yksikköhinnat tilaajan vastuulla pl. sallitun kokonaiskulutuksen osalta

Sopimusvakuudet Maksumekanismit ja vakuudet riskinsiirron ja luovutuskunnon takaamiseksi a) Palvelumaksu pienenee, mikäli käytettävyys ei toteudu vasteaikojen puitteissa b)energia- ja vesikustannuksia maksetaan ainoastaan palveluntuottajan takaamaan maksimikulutukseen asti. c) PTS-tililtä vapautetaan varoja ainoastaan toteutuneita vuosikorjaustoimia vastaan d)palveluntuottaja asettaa indeksiin sidotut pankkitalletus- tai sulkutilivakuuden sekä ajan kulumisen suhteen portaittain nousevan suuruisena toimitettavan emoyhtiön takauksen. Lisäksi on voimassa normaalit urakka- sekä takuuaikojen vakuudet. e)hankkeessa, kohteessa sekä palvelussa on normaalia laajempi vakuutusturva f) Palveluntuottajan sopimusrikkomustilanteessa tilaajalla on oikeus irtisanoa tai purkaa sopimus, oikeus sopimussakkoon sekä oikeus sakon määrän ylittävään vahingonkorvaukseen

Luovutuskunto sopimuskauden päättyessä 30.6.2033 Palvelusopimuksen päättyessä tulee kaikkien elinkaarivaatimusten täyttyä: Tilakorttien sisäilmaolosuhteet, järjestelmävaatimukset ja laitteet Pintarakenteiden, rakenneosien ja pihojen kuntoluokkavaatimusten tulee täyttyä Mikäli katselmuksissa arviolta v. 2030 alkaen havaitaan puutteita, tilaaja edellyttää PT:tä täyttämään velvoitteensa palvelumaksun pidättämisen ja vakuuden menettämisen uhalla

4. Rahoitus ja päätöksenteko Rahoituksen järjestämisen osalta tavoitteeksi asetettiin aluksi ns. yhden sopimuksen malli Hankinnan kuluessa tavoitetta kevennettiin tavoitteena ensisijaisesti kaupungin oman taseen ulkopuolinen rahoitusmalli, mutta varattiin oikeus käyttää kaupungin omia suoraa tai lainatakaus rahoitusmallia Riskianalyysi suoritettiin hankinnan perustaksi: a) sopimuskokonaisuuden vastuiden jäsentämistä varten sekä b) päätöksenteon taloudellisen vertailulaskelman laatimista varten

Rahoitusvaihtoehtojen valmistelu ja arviointi Kilpailutusprosessissa mukana olleet palveluntuottajaehdokkaat eivät olleet valmiita tarjoamaan ns. yhden sopimuksen, eli omaan pääomaan perustuvaa mallia. Tämän seurauksena kaupungille jäi vaihtoehdoiksi toteuttaa hanke tarjotun leasingrahoituksen tai kaupungin omistuksen kautta (oma tase tai kiinteistöyhtiö), joista alla on vertailtu leasingia ja kiinteistöyhtiörahoitusta: Rahoituksen verrokkilaskelma (oletuksena 50 %:n jäännösarvo molemmissa vaihtoehdoissa) YIT:n tarjous Leasingrahoitus Kaupungin koy:n rahoitus Erotus suuremman ja pienemmän välillä Viitekorko 4,000 % 4,000 % Marginaali 1,050 % 0,500 % 0,550 % Pääomakustannus /vuosi Pääomakustannus sopimuskaudella (ilman ostohintaa) 2 548 694,82 2 375 432,67 173 262,15 47 738 933,76 44 489 576,25 3 249 357,51 rahoitusvaihtoehdoiksi jäivät kaupungin oma tase tai kiinteistöyhtiö

Kaupungin oman ja elinkaaritoteutuksen vertailu (, v. 2010 hintataso) Oheisessa taulukossa on kuvattu kaupungin oman toteutuksen vertailua parhaaseen elinkaaritarjoukseen riskit huomioiden. Laskelmissa ei ole otettu rahoituksen vaikutusta huomioon, koska molemmat toteutusmallit on arvioitu kaupungin omalla rahoituksella Kaupungin oma toteutus YIT, kaupungin oma rahoitus Investointi 32 200 000 1 35 500 000 Palvelut 19 860 000 2 19 189 152 PTSvuosikorjausohjelma 3 250 000 3 1 093 000 Välisumma 55 310 000 55 782 452 Riskit 11 651 565 4 6 486 750 4 Hanke yhteensä 66 961 565 62 269 202 1) hankepäätöksen kustannusarvio tarkistettu kustannustasomuutoksella, viranomaismääräysten muutoksella (energiatehokkuus) sekä kohteen laajuusmuutoksilla 2) kaupungin omat kustannustiedot ja arviot 3) /m2 tunnusluvut sekä %:ia investoinnista käyttötarkoitus ja intensiteetti huomioon ottaen 4) riskianalyysi

Riskiryhmät ja riskinsiirron vaikutukset verrokkilaskelmassa 1. Hankkeen valmisteluun liittyvät riskit - 0,5 M (hankintaan ja sopimusmalliin liittyvät riskit) 2. Valmistelu-/suunnitteluvaiheen riskit 1,0 M 3. Rakentamisvaihe 0,5 M 4. Käyttöjakso, ylläpitovaihe, 4,0 M käytön loppuminen/uusi käyttö yht. 5,0 M

Sopimusrakenne Kolmikantasopimus Kiinteistö Oy Jyväskylän Huhtasuon koulukeskus KVR-urakkasopimus Jyväskylän kaupunki Palvelusopimus Sopimukseen sisältyy: vanhojen rakennusten purkaminen uudiskohteiden suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito elinkaarivastuulla energiankulutusvastuu YIT

Kokemuksia ja haasteita Huhtasuon elinkaarihankkeen hankinnasta 1. Lähtökohtana on että volyymi ja tarve on aina tilaajan vastuulla -> huolellinen tarveselvitys ja viitehankesuunnitelma 2. Innovatiivisuus ja kustannustehokkuus edellyttävät mahdollisimman vähäisiä reunaehtoja teknisissä ratkaisuissa ja massoittelussa -> ei valmiita suunnitteluratkaisuja 3. Kaksivaiheinen kilpailullinen neuvottelumenettely on hyvä hankintamuoto -> vuoropuhelu ja molemminpuolinen ymmärrys tavoitteista. 4. Selkeärajainen tarjouspyyntö ja tekniset hankinta-asiakirjat palvelusopimusliitteineen -> mahdollistaa tarjoajien joukon karsimisen 5. Tarjousten laatupaino on hyvä olla riittävä, vähintään 30 % -> laadukkaat tarjoukset. 6. Rahoitusratkaisuissa hyväksyttävä kahden sopimuksen malli (kolmikantasopimus) -> korkeat tuottovaateet ja nykyinen verotuskäytäntö ei tue ns. yhden sopimuksen mallia.

Kokemuksia ja haasteita Huhtasuon elinkaarihankkeen hankinnasta 7. Elinkaarimalli ei sovellu hyvin ns. erikoisrakennuksiin, riskialttiisiin peruskorjaushankkeisiin eikä sitoviin arkkitehtikilpailujen raamituksiin, vrt kohta 2. 8. Tilojen käyttäjien on hyvä olla mukana hankeprosessissa aina alusta, tarveselvityksestä tarjouskilpailun vertailuun asti 9. Elinkaarihankinnalle saatava poliittinen hyväksyntä ja uskottavuus -> jatkuva tiedottaminen hankkeen joka vaiheesta; valtuustoryhmät, lautakunnat, kh-iltakoulut jne. 10.Hankkeen onnistunut toteuttaminen vaatii vastuullisen projektin vetäjän ja hänelle tarpeelliset resurssit sekä päätösvallan -> tukee ohjausryhmä ja eri alojen konsultit 11.Hankintamenettelyssä ja koko päätösprosessissa on varauduttava riittävän pitkiin valmistelu- ja tarjouskilpailuaikoihin -> 2-3 vuotta.