Lisäksi tähän koulutusohjelmaan on koottu mallipohjia neuvontahankkeen raportointia varten.



Samankaltaiset tiedostot
Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa

Hyvät vesihuoltopalvelut

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2016 YLEISSUUNNITELMA

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

Marttojen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Etelä-Karjalassa vuonna 2015

Haja-asutuksen jätevesien käsittely ; RT-kortin päivitys. DI Erkki Santala Hajaputsari ry.

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

Ajankohtaiset asiat ja avustukset

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

TE-palvelut. aina saatavilla

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Kodista ekokodiksi Ekokoti-hankkeen päätöstilaisuus


jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy

HARA- hanke Minttu Peuraniemi

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2017 YLEISSUUNNITELMA

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus

Korkeakouludiplomi. kokeiluhankkeen seuranta- ja arviointitutkimuksen väliraportti. Helsinki

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017,

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet

Oivatarkastus. Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesien käsittely haja-asutusalueella JÄTEVESIOPAS

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani

Jätevesien käsittely kuntoon

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Ammattiosaamisen näytöt

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

KOULUTUS LIIKETOIMINNAN VAUHDITTAJANA - KATSAUS HEALTHBION KOULUTUSOHJELMIIN


Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

Hankesuunnitelma OMAVESI Oikeaa tietoa haja-asutusalueen vesihuollosta

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

Turku, Jouni Kangasniemi, OKM

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä

JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä,

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma

HAJAVESIRAATI eli HARA-hanke Etelä-Suomen hajajätevesiosaamisen ja -tiedon koordinointihanke

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

Haja-asutuksen jätevesiasioiden eteneminen hankkeen jälkeen

Putkeen menee! hanke

Keski-Suomen ELY-keskuksen lausuntopyyntö Keski-Suomen TE-toimiston toimistoverkkoratkaisun seuraavasta vaiheesta

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYN TEHOSTAMINEN

Juniorityö petankkiseuroissa

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lapinmäenkatu SASTAMALA

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

Tervetuloa!

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja

SUUNNITELMA-ASIAKIRJOJEN YHDENMUKAISTAMINEN. Projektin tilannekatsaus VESI KOHTUULLISESTI NAUTITTUNA ON TERVEELLISTÄ.

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Terveyden edistäminen Kainuussa

Transkriptio:

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN KOULUTUSOHJELMA 2015 A) YLEISTÄ Tausta Valtion avustukset jaetaan valtakunnallisen jätevesineuvonnan toteuttamiseksi vuodelle 2015. Neuvonnassa noudatetaan SYKEn laatimassa yleissuunnitelmassa 2015 esitettyjä periaatteita. Oletettavasti mukana tulee olemaan neuvojia, jotka ovat kouluttautuneet aiemmin, mutta myös uusia henkilöitä. Avustusta saavat järjestöt vastaavat siitä, että nämä uudet neuvojat koulutetaan tässä esitetyn mukaisesti. Lisäksi aiemmin kouluttautuneet jätevesineuvojat tarvitsevat alueellisen opintoosuuden siirtyessään toimimaan uudelle alueelle. Koulutuksen tavoitteena on taata yhdenmukaisen ja oikean tiedon saatavuus sekä korkea taso neuvonnassa valtakunnallisesti. Neuvonnassa noudatetaan puolueettomuutta, sen tulee perustua tietoon ja neuvojien tulee toimia teknologianeutraalisti erilaisten ratkaisuvaihtojen tarkastelussa. Koulutus on jaettu kolmeen osaan: Osa 1: Valtakunnallisesti yhdenmukainen osuus Osa 2: Alueellinen osuus Osa 3: Kiinteistökohtaisen neuvonnan harjoittelu Lisäksi tähän koulutusohjelmaan on koottu mallipohjia neuvontahankkeen raportointia varten. Kohderyhmä Koulutus on kohdennettu jätevesineuvojille ja neuvontaa organisoivan järjestön vastuuhenkilöille. Osat 1 ja 2 on tarkoitettu pelkkää yleisneuvontaa tekeville neuvojille. Kiinteistökohtaista neuvontaa tekevät tarvitsevat osia 1,2 ja 3. Opiskelumenetelmät Opiskelu organisoidaan pääosin avustusta saavan järjestön toimesta. Kouluttajana voi olla järjestön vastuuhenkilö, jos hänellä on riittävä osaaminen ja tausta haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyyn liittyvistä asioista. Kouluttajaksi voidaan myös hankkia ostopalveluna riittävän pätevyyden omaava henkilö. Osan 1 opiskelu voidaan toteuttaa myös kaksipäiväisenä ympäristöhallinnon koulutustilaisuutena keväällä 2015, johon voisi osallistua Helsingissä tai etäyhteyden avulla ELY-keskuksista. Edellytettävä osaamisen taso Jätevesineuvojilta edellytetään, että he osaavat vastata heille esitettyihin kysymyksiin koskien kiinteistökohtaiseen jätevedenkäsittelyyn liittyvää lainsäädäntöä, puhdistusmenetelmiä sekä käsittelyjärjestelmien riittävyyttä ja soveltuvuutta kohdekiinteistölle. Valmiiden vastausten opettelu ei riitä, sillä syy-seuraus-suhteita täytyy ymmärtää ja asioita pystyä perustelemaan. Jäteveden käsittelyn tehostamisen tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista, vesistöjen rehevöitymistä ja terveyshaittoja, joten näiden taustojen ymmärtäminen on tärkeää. Jätevesiä ei puhdisteta lainsäädännön vaan ympäristön takia. Mikäli yksittäisen toimijan rooli neuvontahankkeessa on lähinnä mielenkiinnon herättäminen ja motivointi, riittää neuvojille tieteellisesti kevyempi taustaosaaminen. Tällöin neuvojan roolina on herättää kiinnostusta ja innostusta asioiden kuntoon saattamiseksi ja ohjata asukkaita joko kiinteistökohtaisen neuvojan tai suunnittelijan asiakkaaksi.

Valtakunnallisten linjausten lisäksi neuvojien tulee tuntea toiminta-alueensa kuntien määräykset riittävän hyvin pystyäkseen antamaan ajan tasalla olevaa tietoa mm. viemäröintisuunnitelmista ja mahdollisista alueellisista jätevedenkäsittelyvaatimuksista. Hyvä alueellinen tuntemus on erityisen tärkeää tehtäessä kiinteistökohtaista neuvontaa. Kiinteistökohtaisen neuvojan tulee osata ottaa kantaa siihen, onko olemassa oleva jätevedenkäsittelyjärjestelmä riittävä vai ei, sekä ehdottaa tarvittaessa erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja jätevesiasioiden asianmukaiseksi hoitamiseksi ja tarvittavien kunnostustoimien toteuttamiseksi. Vaikka suunnitteluosaaminen on eduksi, neuvojan ei täydy hallita jätevesijärjestelmän teknistä suunnittelua. Suunnitelmia ei tehdä neuvontakäynnillä vaan korjaus- ja tehostamistoimien toteuttamiseksi kiinteistön omistaja ohjataan käyttämään asiantuntevia suunnittelijoita ja rakentajia. Neuvontakäynnillä ei myöskään oteta maaperänäytteitä tai tehdä muita tarkempia tutkimuksia. Kiinteistökohtaisen neuvonnan harjoittelu on tärkeää myös asiakkaan kohtaamisen kannalta, mikäli neuvonnasta ei ole ennestään kokemusta. Aihesisällöt ja materiaali Tarkoituksena on, että neuvojat osaavat myöhemmin kuvatut aihesisällöt neuvojan työssä tarvittavassa laajuudessa (edellytettävä osaamisen taso). Tässä listattua materiaalia on suositeltavaa käyttää opiskelussa, mutta tämän lisäksi opiskelua voi täydentää muulla vastaavalla materiaalilla. Tähdellä (*) merkityt ovat maksullisia julkaisuja, joita voi tiedustella ao. julkaisijalta. Muu materiaali on saatavilla netissä (www.ymparisto.fi/hajajatevesineuvonta) viimeistään keväällä 2015. Osan 2 aineistot ovat saatavissa asianomaiselta kunnalta. Useimpia osan 3 esitteitä on saatavilla myös painettuina.

B) OPISKELUN SISÄLTÖ JA MATERIAALI www.ymparisto.fi/hajajatevesineuvonta 30.9.2014 1.OSA Valtakunnallisesti yhdenmukainen osuus - lainsäädäntö, kiinteistökohtaisen jätevedenpuhdistuksen tekniset vaihtoehdot ja niiden riittävyyden arviointi Aihesisältö: Kiinteistökohtaiseen vesihuoltoon liittyvä lainsäädäntö Pohjaveden muodostuminen ja suojelu, kaivot Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesiviemärin oikeat käyttötavat Vesikäymälän vaihtoehdot ja kaksoisviemäröinti sekä niiden soveltuvuus haja- ja lomaasutuksessa Saostussäiliöt ja niiden kunto Jäteveden maaperäkäsittely haja-asutusalueilla Pienpuhdistamot ja loma-asuntojen ratkaisut Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Asumisjätevesien käsittely kotieläintilalla Yleistietoa vesiosuuskunnista ja niiden perustamisesta Neuvonnasta tiedotus, yleisötilaisuuksien järjestäminen Työturvallisuus kiinteistökohtaisilla neuvontakäynneillä Hyväksi havaittuja tapoja toteuttaa jätevesineuvontaa Materiaalia: Tärkeimmät lähdekirjat ja -säädökset: 196/2011 Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta 209/2011 Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristöministeriön opasjulkaisu "Haja-asutuksen jätevedet lainsäädäntö ja käytännöt" johon on koottu mm. aiheeseen liittyvää, tuoretta lainsäädäntöä Haja-asutuksen vesihuolto oppikirja, Hämeen ammattikorkeakoulu (huom. vanhentunut lainsäädäntö) (*) RT-kortti Haja-asutuksen jätevesien käsittely, Rakennustietosäätiö (*) RT-kortti Jätevesisäiliöt ja saostuskaivot, Rakennustietosäätiö (*) RT-kortti Vaihtoehtoisista käymälöistä, Rakennustietosäätiö (huom. vanhentunut lainsäädäntö) (*) Huussi muuttaa sisälle, Käymäläseura Huussi ry (*) Verkkosivut Ympäristöhallinnon vesihuoltoasioiden verkkosivut (www.ymparisto.fi/hajajatevesi, www.ymparisto.fi/kaivot) Muiden tahojen verkkosivut (esim. www.huussi.net, www.vesiensuojelu.fi)

Luennot ja luentoaineistot Katsaus talousjätevesiä koskevaan lainsäädäntöön (Tuire Taina) Pohjaveden suojelu (Ritva Britschgi) Vedenhankintaratkaisut ja kaivot luento (Sanna Vienonen) Jätevesien vaikutukset vesistöihin (Sanna Vienonen) Vesikäymälän vaihtoehdot ja niiden soveltuvuus haja- ja loma-asutuksessa (Erkki Santala) Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen (Riikka Vilpas) Saostussäiliöt ja jäteveden maaperäkäsittely haja-asutusalueella (Erkki Santala) Pienpuhdistamot ja loma-asuntojen ratkaisut (Riikka Vilpas) Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä (Heikki Pietilä) Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista (Niina Tiainen) Muuta aineistoa Ympäristöministeriö Asetuksen 209/2011 perustelumuistio Jätevesiviikon kalvosarja Jätevesien aiheuttamia ympäristöhaittoja pitää vähentää pääviestit Ympäristöministeriön opasjulkaisu "Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohje" OH6/2006 Työsuojelu vesi- ja ympäristönäytteenotossa ja hydrologisissa mittauksissa Käymäläseura Huussi ry Käymäläseura Huussi ry:n videokirja Kuiva käy! Käymäläseura Huussi ry:n Mallikohteet sisäkuivakäymälöistä: tietoa ja kuvia kohteista Luoko ry Haja-asutuksen jätevesien puhdistus - katsaus maaperäkäsittelyyn (Luoko ry) Varsinais-Suomen ELY-keskus Haja-asutuksen vesihuolto: Vesihuolto-osuuskunta (Varsinais-Suomen ELY-keskus) Suomen ympäristökeskus Neuvojan kiinteistökäyntiin liittyvä jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi Hajajätevesiasetuksen ja ympäristönsuojelulain ns. ikävapautuksen tulkintakysymyksiä Haja-asutuksen jätevesien käsittelyyn liittyviä kysymyksiä Kysymyksiä talousjätevesien käsittelystä kotieläintilalla Kaivojen mallipiirrokset Saostussäiliön ja maaperäkäsittelyratkaisujen toimintaperiaatekuvat Ohjeistus yleisötilaisuuksien järjestämisestä Haastattelun antaminen ohje

2. OSA Alueellinen osuus Neuvontajärjestö voi käsitellä alueellista osaa esim. neuvonnan kohdekunnan ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaisten kanssa järjestettävässä tilaisuudessa. Samalla on hyvä sopia muista neuvonnan toteuttamiseen liittyvistä seikoista, kuten työnjaosta, keskinäisestä tiedon välityksestä, neuvonnan mainonnasta ja tiedotuksesta sekä yhteydenpidosta neuvontahankeen aikana. Tarvittavan kuntakohtaisen materiaalin järjestö hankkii neuvonnan käynnistyessä kultakin neuvonnan kohdekunnalta. Aihesisältö: Alueelliset, haja-asutusalueita palvelevat viemäröintisuunnitelmat Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmat Kuntien ympäristönsuojelumääräykset Kuntien rakennusjärjestykset Kuntien jätehuoltomääräykset Kuntien terveydensuojelumääräykset Muut linjaukset ja toimintatavat Alueellisia erityispiirteitä, esim. suojelualueet, pohjavesialueet Kiinteistökohtaisen neuvonnan alueellinen kohdentaminen Tutustutaan alueen muiden palveluiden saatavuuteen (mm suunnittelijat sekä talous- ja jäteveden analyysejä tekevät yritykset) Materiaalia: Alueellisten ympäristökeskusten ja muiden toimijoiden aiemmin laatimat esitteet ja oppaat Kuntien mahdolliset omat esitteet ja muu opastava aineisto Alueelliset viemäröintisuunnitelmat (niiltä alueilta, joita suunnitelmat koskevat) Neuvontakuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmat, rakennusjärjestykset sekä ympäristönsuojelu-, jätehuolto- ja terveydensuojelumääräykset (niiltä kunnilta, joilla on) Alueella toimivien suunnittelijoiden yhteystietoja. Mikäli listaa ei ole koottu, se tulee tehdä. 3. OSA Kiinteistökohtaisen neuvonnan harjoittelu Aihesisältö: Valonian tekemä neuvontavideo, joka katsotaan yhdessä Kenttäkäynti kolmeen kohteeseen jossa on kiinteistökohtainen jätevedenkäsittelyjärjestelmä. Neuvontatilanteiden harjoittelu SYKEn tekemän ohjeistuksen mukaan. Neuvontaorganisaation kokeneemmat neuvojat tai ulkopuoliset kouluttajat vetävät ja opastavat neuvontaan siten, että jokainen neuvoja saa harjoitella neuvojana ja asiakkaana olemista, sekä neuvontakaavakkeen täyttämistä. Mentorointi: Suositellaan, että muutamilla ensimmäisillä kiinteistökäynneillä uuden neuvojan tukena olisi jätevesineuvontaa aiemmin tehnyt henkilö. Kiinteistökäynnillä jaettava materiaali tulee tuntea hyvin etukäteen.

Materiaalia: Koulutusmateriaalia: Video kiinteistökohtaisesta jätevesineuvonnasta (Valonia) Ohje kiinteistökäynnin menettelytavoista Ohje kiinteistökohtaisen neuvontakäynnin harjoitteluun Kiinteistölle neuvonnan tuloksena luovutettava raportti, jossa otetaan kantaa jätevesijärjestelmän käyttökelpoisuuteen myös vaatimusten täyttymisen osalta (malli) Jätevesijärjestelmän arvioinnin neliportainen arviointiasteikko Kiinteistökäynnillä jaettava materiaalia: "Hyvä jätevesien käsittely" ja "Haja-asutuksen jätevesiasiat kuntoon askel askeleelta" esitteitä on saatavilla ELY-keskuksista. Muita esitteitä voi kysyä ao. julkaisijalta. Kiinteistölle neuvonnan tuloksena luovutettava raportti, jossa otetaan kantaa jätevesijärjestelmän käyttökelpoisuuteen myös vaatimusten täyttymisen osalta (malli) Hyvä jätevesien käsittely-esite (suomi & ruotsi) Haja-asutuksen jätevesiasiat kuntoon askel askeleelta (suomi & ruotsi) Lista alueella toimivista jätevesisuunnittelijoista (hanke tuottaa paikallisesti) Muuta materiaalia, jaettavaksi tai käytettäväksi tarpeen mukaan FAKTAA ympäristönsuojelusta: Haja-asutuksen jätevesisäädökset uudistuivat 2011 Hyvä kaivo-esite Kaivoveden analyysitulkki-esite Polkuja pohjavesitiedon lähteille-esite Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n Jätevesiopas Jässi jätevesihankkeen Kesämökin jätevesiopas SYKEn mallilomake asetuksen edellyttämästä jätevesiselvityksestä Nykyisen järjestelmän yleiset käyttö- ja huolto-ohjeet, esim SYKEn moniste tai vastaava (esim. www.vesiensuojelu.fi/jatevesi) sekä toimenpidepäiväkirjamalli Erilaisia jätevedenkäsittelymenetelmiä havainnollistavia piirustuksia ja valokuvia Käymäläseura Huussi ry:n Suomalaiset kuivakäymälät esite Käymäläseura Huussi ry:n Kokemuksia kuivakäymälöistä sisätiloissa esite Käymäläseura Huussi ry:n Kuivakäymälän hoito ja käymäläjätteen käsittely esite VVY:n ja vesilaitosten Pytty-kampanjan aineisto Vessataulu (muokattava versio) Lisäksi, mikäli alueella, kunnalla tai hankkeella on tehtynä Tietoa paikallisista vesiosuuskunnista (esim. paikallinen osuuskuntaopas) Hanke-esite yhteystietoineen Muita paikallisia esitteitä

C) NEUVONNAN RAPORTOINTI www.ymparisto.fi/hajajatevesineuvonta 30.9.2014 Seuraavat ohjeet ja mallit on tehty hyödynnettäväksi hankkeen hallinnoinnissa ja raportoinnissa: Yleisötilaisuuksien raportointipohja Mallipohja neuvojien työajanseurantaan Kiinteistökohtaisen neuvonnan yhteydessä kerättävät tiedot Neuvontahankkeen raportoinnin sisällysluettelo