TASEKIRJA Espoo Kiinteistöpalvelut - liikelaitos 31.12.2013
SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintakertomus 1-4 2. Tuloslaskelma 5 3. Rahoituslaskelma 6 2. Tase 7 4. Liitetiedot 8-11 5. Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 12 5. Tilinpäätöksen allekirjoitukset 13
1 TOIMINTAKERTOMUS OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA Liikelaitos teki taloudellisen ylijäämäisen tuloksen 2,8 milj. euroa. Ylijäämäisen tuloksen tekivät siivous-, kiinteistönhoito- ja aula- ja turvallisuuspalvelut - palveluyksiköt. Kunnossapidon kaikki palveluyksiköt tekivät pienen 0,07 milj. euron alijäämän. Uudet vuonna 2013 toimintansa aloittaneet apuvälinekorjaukset ja huoltokuljetukset -yksiköt tekivät 0,18 milj. euron alijäämän. Tekninen ja ympäristötoimi hankki Espoon kaupungin kiinteistöjen ja yleisten alueiden toiminnanohjausjärjestelmän, jonka käyttöönottoon liikelaitos osallistuu siltä osin kun tilaaja vaatii järjestelmän käyttöä. Liikelaitos otti käyttöön loppuvuodesta Tilakeskus -liikelaitoksen hankkiman GM - huoltokirjan. Talouden ja toiminnan seuraamista tehostettiin sekä liikelaitos että palveluyksikkötasolla. Laskutus saatiin ajan tasalle. Toiminnassa vahvistui liiketaloudellisten periaatteiden soveltaminen ja tämänhetkisen tilaajatuottajamallin mukainen toiminta. Terveen kilpailun edistäminen oli mukana kaikissa ostopalvelujen hankinnassa. Liikelaitoksessa tehtiin yhteistyötä työterveyspalvelujen kanssa henkilöstön työhyvinvoinnin parantamiseksi ja suunniteltiin asiakaspalvelun kehittämistä. Sivistystoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa pidettiin lukuisia kohdekohtaisia kehitystyökokouksia, joissa pohdittiin liikelaitoksen toiminnan kehittämistä käyttäjien arjen helpottamiseksi. Liikelaitoksen omien palveluyksiköiden välistä yhteistyötä lisättiin ja kehitettiin. Kiinteistönhoidossa valmistauduttiin yhden alueen vähentämiseen eli siirryttiin neljään alueeseen. Lisäksi järjestettiin kiinteistönhoidolle kiinteistötraktoreiden koneenhallinta- ja ajokoulutusta ja paneuduttiin laadun kehitystyöhön. Terapia-altaiden huolloista tehtiin sopimus Liikuntapalvelujen kanssa. Siivouspalveluissa toimistosiivouksen ja terveyskeskusten siivouksen mitoitusta on päivitetty. Toimistotiloissa käyttöön otettu 2Team -malli on lisännyt siivouksen tehokkuutta ja parantanut laatua. Asiakaspalveluosaamista on parannettu, lähes 600 työntekijää osallistui asiakaspalvelukoulutukseen. Kunnossapidon korjausten tiedottamista on parannettu. Kunnossapitoyksiköissä on ottanut käyttöön korjausten info-tiedotteet ja suuremmissa korjauksissa korjauskohteen työmaakyltit. Sosiaali- ja terveystoimen kanssa tehtiin yhteistyötä apuvälinekorjausten ja huoltokuljetusten kehittämiseksi. Vuoden aikana palvelualueen toiminta saatiin hyvin käyntiin ja laiterekisteröinnit lähes valmiiksi. Liikelaitos on valmistautuu talouden tasapainottamiseen ja neuvotteluihin tilaajan kanssa palvelujen tuottamisesta. Siivous-, aula- ja turvallisuuspalvelujen hintoja on alennettu tulevaksi vuodeksi ja kiinteistönhoidon sopimussisältöä muutettu. Jokaisessa palveluyksikössä tuottavuuden parantaminen on Espoon strategian mukainen. Sitovat tulostavoitteet saavutettiin. 1) Peruspääoman tuottovaatimus on 5 prosenttia. 2) Liikelaitoksen tulos on positiivinen.
ORGANISAATIO 2 Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtajana on toiminut Maija Lehtinen. Toimitusjohtajan estyneenä ollessa hänen sijaisenaan ovat toimineet Eero Utunen, Aija Leino, Reijo Yrjölä ja Markku Stenberg.. Palveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenet ja varajäsenet: Puheenjohtaja Johanna Horsma, Kok. Varapuheenjohtaja Seppo Huhta, PeruS/Sit. Jäsenet Kari Kuusisto, Kok. Janne Mikkola, Kok. Pirkko Sillanpää, Kok. Satu Soini, Kok. Päivi Salli, Vihr. Miia Kaukinen, Vihr. Teemu Leppänen, Vihr. Liisa Kivekäs, SDP Juhani Mäntylä, SDP Veikko Granqvist, PeruS/Sit. Marita Backman, SFP Kaupunginhallituksen edustajat Bjarne Häggman, PeruS/Sit. Pia Halttunen, Kok. Marjo Pihlman, PeruS/Sit. Eero Haapalehto, Kok. Juha-Pekka Salmi, Kok. Kirsi Koskinen, Kok. Merja Pursiainen, Kok. Leena Alanen, Vihr. Raili Raita-Ruponen, Vihr. Timo Lahti, Vihr. Aulikki Pentikäinen, SDP Arto Huhtala, SDP Raimo Rautio, PeruS/Sit. Gustav Båsk, SFP Jukka Kilpi, PeruS/Sit. SISÄINEN VALVONTA JA RISKIENHALLINTA Liikelaitoksen sisäinen valvonta perustuu kaupungin antamien ohjeiden ja sääntöjen noudattamiseen ja valvontaan. Lisäksi liikelaitos ohjeistaa omaa operatiivista toimintaa yhtenäisillä toimintamalleilla ja ohjeilla. Nämä ohjeet löytyvät yhteisestä verkkokansiosta ja ovat koko henkilöstön saatavilla. Lisäksi näiden ohjeiden noudattamista valvovat palveluyksiköiden esimiehet eli työnjohto. Liikelaitoksessa on käytössä kokousjärjestelmä, jolla varmistetaan tiedon kulkeminen läpi kaikkien organisaatiotasojen. Viikoittaisesta johdon työpalaverista ja kerran kuukaudessa pidettävästä virallisesta johtoryhmän kokouksesta tehdään muistio kaikkien saataville ryhmätyötilaan. Palveluyksiköiden johto varmistaa tiedon kulun omiin kokouksiinsa. Liikelaitoksen kaikki esimiehet osallistuvat kaupungin ja Palveluliiketoimen johtamisen kehittämisprojektiin. Varojen käytön valvontaa tehdään jokaisessa palveluyksikössä säännöllisesti. Laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen toteutetaan kaupungin ohjeiden mukaan niin, että vaarallisia yhdistelmiä laskujen hyväksynnässä ei ole.
Liikelaitoksen toiminnan merkittävimmät riskit ovat palvelujen tuottamiseen liittyviä. 3 Jos tilaaja siirtyy monituottajamalliin, tuottajan nykyisen henkilöstön työllisyys on varmistettava. Jos tilaajan kiinteistöjen korjaukseen osoitetut määrärahat vähenevät, se alentaa tuottajalta tilattujen töiden määrää. Tähän liittyy kaksi riskitekijää, joista toinen on se, että rakennusten kunto romahtaa entisestään ja käyttäjien toiminta kohteissa vaarantuu. Lisäksi erityisesti sisäilmaongelmien määrä kasvaa. Toinen riskitekijä on tilausten vähenemisestä aiheutuvan ylimääräisen henkilöresurssin työllistäminen. Toiminnanohjausjärjestelmän puuttumisen vuoksi, tuottajan toiminta perustuu manuaaliseen kirjaamiseen, joka on vahvasti henkilöriippuvainen. Lisäksi raportoinnin alkeellinen ja manuaalinen taso vaikuttaa asiakkaalle raportoimiseen. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN Espoo -strategiasta johdetut valtuustokauden tavoitteet saavutettiin. Liikevaihto on kasvanut 9,4 milj. euroa budjettiin nähden johtuen palveluverkko- ja käyttäjäpalvelutilauksista ja kunnossapidon suuresta lisätyömäärästä. Vastaavasti menot ylittyvät 8,0 milj. euroa. Suurimmat menoerät olivat palveluiden ostot ja henkilöstökulut. Menopuolella palveluiden ostot olivat 33,3 milj.euroa ja ylittivät 25,1 milj. euron tavoitteen (32,6%). Henkilöstökulut olivat 22,1 milj. euroa ja alittivat 23,1 milj. euron tavoitteen (4,3 %). Menojen toteuma on 60,1 milj. euroa, joka ylitti 52,1 milj. euron tavoitteen (15,4%). Palveluiden oston kasvuun vaikuttivat yleinen kustannustason nousu ja tehtyjen töiden määrän kasvu. Kunnossapidon vuosiohjelman vuosikorjaukset toteutettiin vuosiohjelman mukaan. Lisätöitä tehtiin 8 664 kpl kun edellisenä vuotena määrä oli noin 6 616 kpl. Tämä vaikutti merkittävästi myös palvelujen ostojen kasvuun. Kunnossapidon koko vuosiohjelman sopimushinta oli 16,7 milj. euroa, johon saimme lisärahoitusta Tilakeskus liikelaitokselta 3,8 milj. euroa. Alkuperäinen sopimushinta oli aivan liian pieni, jotta voisimme taata tilaajan kanssa yhteistyössä kiinteistöjen hyvän kunnon. Kunnossapidon työt laskutettiin tilaajalta ensin nettomääräisenä ja sen jälkeen erikseen laskutettiin yleiskulut. Yleiskuluja laskutettiin sopimuksen mukaan 3,2 milj. euroa. Kiinteistönhoidon tunnuslukuna on käytetty kiinteistönhoidon hintaa euroa /vuosi, joka vuonna 2013 oli 8,6 milj. euroa. Kiinteistönhoidon toiminta tehostui edellisestä vuodesta laskettuna noin 3 %. Kiinteistönhoidon tulos oli noin 800 000 euroa ylijäämäinen. Siivouspalveluiden tunnusluku on käytetty siivouskustannuksien hintaa neliöille vuoden aikana. 2013 tunnusluku oli 23 euroa /m2/vuosi. Siivouspalveluiden tulos oli 1, 3 milj. euroa ylijäämäinen. Aula- ja turvallisuuspalvelujen tulos oli 314 000 euroa ylijäämäinen. Vahtimestareiden toimipisteiden määrä kasvoi kahdella kohteella. Toimipisteitä on Sivistystoimella 50, Sosiaali- ja terveystoimella 21 ja muita kohteita 16. TOIMINNAN RAHOITUS Liikelaitoksen investointivaraus oli 120 000 euroa. Investoinneista jäi käyttämättä 91 000 euroa koska tuotannonohjausjärjestelmästä ei tullut kuluja. KOKI -tietojärjestelmän kehittämiseen käytettiin 29 000 tuhatta euroa. Kehittämisessä on panostettu kiinteistöjen huollonohjauksen, palvelupyyntöjärjestelmän ja kunnossapito-osion kehittämiseen yhteistyössä Tilakeskus-liikelaitoksen kanssa.
HENKILÖSTÖ 4 31.12 liikelaitoksessamme oli 659 työntekijää, joista 626 on vakituista ja 28 määräaikaista. Työllistettyjä oli 5. Naisia on yhteensä 339 ja miehiä 320. Työntekijät palveluyksiköittäin jakautuvat seuraavasti, tuotannon tuki 12, siivouspalvelut 347, kiinteistönhoitopalvelut 114, aula- ja turvallisuuspalvelut 91 sekä rakennustekniset, sähkötekniset ja LVIA tekniset kunnossapitotyöt 95, joista tuntipalkkaisia on 43. Henkilöstömäärä on pudonnut edellisestä vuodesta kymmenellä työntekijällä kun huomioidaan, että huoltokuljetusten (9) työntekijät siirtyivät liikelaitokseemme 1.4 ja apuvälinekorjaukset (2) keskitettiin. (v. 2012 658 työntekijää, joista vakituisia oli 626 ja määräaikaisia 28 kpl. Työllistettyjä oli 4) Oppisopimusoppilaita oli yhteensä 17, joista yhdeksän kiinteistönhoidossa, neljä siivouspalveluissa, kaksi kunnossapidossa ja kaksi aula- ja turvallisuuspalveluissa. Työllistettäviä tai työkokeilussa oli seitsemän, joista 5 kiinteistönhoidossa ja 2 siivouspalveluissa. TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY Johtokunta lähettää tilinpäätöksen yhdistettäväksi Espoon kaupungin tilinpäätökseen ja esittää, että tilikauden ylijäämä kirjataan liikelaitoksen omaan pääomaan.
ESPOO KIINTEISTÖPALVELUT -LIIKELAITOS 1.1-31.12 2013 1.1-31.12 2012 Tuloslaskelma (euroa) 5 Liikevaihto 63 046 673,17 50 605 897,25 Liiketoiminnan muut tuotot 193 561,42 324 886,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -2 583 567,80-2 002 759,48 Palvelujen ostot -33 346 920,31-35 930 488,11-25 214 458,10-27 217 217,58 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -17 347 116,20-17 024 252,79 Henkilösivukulut Eläkekulut -3 511 949,25-3 201 753,29 Muut henkilösivukulut -1 238 040,13-22 097 105,58-1 197 533,81-21 423 539,89 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -25 956,96-35 863,83 Arvonalentumiset 0,00-25 956,96 0,00-35 863,83 Liiketoiminnan muut kulut -2 107 322,46-1 780 855,05 Liikeylijäämä (-alijäämä) 3 079 361,48 473 307,80 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 0,00 25,77 Kunnalle maksetut korkokulut 0,00-18 820,05 Korvaus peruspääomasta -260 462,57-5 462,57 Muut rahoituskulut -2 500,35-262 962,92-5 883,07-30 139,92 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 2 816 398,56 443 167,88 Satunnaiset tuotot ja -kulut Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 2 816 398,56 443 167,88 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 2 816 398,56 443 167,88 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto -% 156,2 ei sovellu Kunnan sijoittaman pääoman tuotto -% 156,2 ei sovellu Voitto -% 4,5 0,9
ESPOO KIINTEISTÖPALVELUT -LIIKELAITOS 1.1-31.12 2013 1.1-31.12 2012 RAHOITUSLASKELMA (euroa) 6 Toiminnan rahavirta Tulorahoitus Liikeylijäämä (-alijäämä) 3 079 361,48 473 307,80 Poistot ja arvonalentumiset 25 956,96 35 863,83 Rahoitustuotot ja -kulut -262 962,92-30 139,92 2 842 355,52 479 031,71 Investointien rahavirta Investointimenot -28 906,71-57 809,43 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 0,00 5 100 000,00 Rahoitusosuudet investointimenoihin -28 906,71 5 042 190,57 Toiminnan ja investointien rahavirta 2 813 448,81 5 521 222,28 Saamisten muutos kunnalta -3 859 013,50-4 926 739,48 Saamisten muutos muilta 105 098,51 19 910,74 Korottomien velkojen muutos muilta 940 466,18-614 393,54-2 813 448,81-5 521 222,28 Rahoituksen rahavirta -2 813 448,81-5 521 222,28 Rahavarojen muutos 0,00 0,00 Rahoituslaskelman tunnusluvut Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Kerymä on 4 vuodelta, jonka ajan liikelaitos on toiminut -1 852 931-4 666 380 Investointien tulorahoitus, % 9 832,9 828,6 Pääomamenojen tulorahoitus, % 9 832,9 828,6 Quick ratio 1,6 1,1 Current ratio 1,6 1,1
ESPOO KIINTEISTÖPALVELUT -LIIKELAITOS 7 TASE 31.12.2013 31.12.2012 V A S T A A V A A A PYSYVÄT VASTAAVAT 130 669,37 127 719,62 I Aineettomat hyödykkeet 92 310,87 63 404,16 1. Aineettomat oikeudet 92 310,87 63 404,16 II Aineelliset hyödykkeet 38 358,50 64 315,46 4. Koneet ja kalusto 38 358,50 64 315,46 C VAIHTUVAT VASTAAVAT 8 896 071,00 5 142 156,01 II Saamiset 8 896 071,00 5 142 156,01 Lyhytaikaiset saamiset 8 896 071,00 5 142 156,01 1. Myyntisaamiset 72 783,85 177 882,36 3. Saamiset kunnalta 8 823 287,15 4 964 273,65 VASTAAVAA YHTEENSÄ 9 026 740,37 5 269 875,63 V A S T A T T A V A A A OMA PÄÄOMA 3 377 737,56 561 339,00 I Peruspääoma 5 209 251,45 5 209 251,45 IV Edellisten tilikausien yli-/alijäämä -4 647 912,45-5 091 080,33 V Tilikauden yli-/alijäämä 2 816 398,56 443 167,88 E VIERAS PÄÄOMA 5 649 002,81 4 708 536,63 II Lyhytaikainen 5 649 002,81 4 708 536,63 7. Ostovelat 2 058 067,06 1 200 961,01 9. Muut velat 38 196,15 0,00 10. Siirtovelat 3 552 739,60 3 507 575,62 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 9 026 740,37 5 269 875,63 TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste % 37,4 10,7 Suhteellinen velkaantuneisuus % 8,9 9,2 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 euroa -1 832-4 648
8 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. 1. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien arvostus Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla sekä rahoitusosuuksilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa "Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista". Rahoitusomaisuuden arvostus Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon. Velkojen arvostus Velat on merkitty taseeseen nimellisarvoon. TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT 8) Toimintatuotot tehtäväalueittain 2013 2012 Aula- ja turvallisuuspalvelu 4 233 712,59 50 605 897,25 Kiinteistönhoito 10 550 727,69 0,00 Käyttäjäpalvelut 3 481 804,91 0,00 Rakennustekniset kunnossapitotyöt 25 110 973,72 0,00 Siivouspalvelut 19 669 454,26 324 886,90 Tuet ja avustukset 36 004,27 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot 157 557,15 0,00 Toimintatuotot yhteensä 63 240 234,59 50 930 784,15
12) Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista kunnan tilinpäätöksessä 9 ESPOON KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN POISTOSUUNNITELMA 1.1.2013 ALKAEN Poistomenetelmä Poistomenetelmänä käytetään kaikissa omaisuusryhmissä tasapoistomenetelmää. Poistoajat Omaisuusryhmä Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut aineettomat oikeudet Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 5 vuotta 3 vuotta TASEEN VASTAAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 21) Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Aineettomat hyödykkeet 2013 2012 Aineettomat oikeudet, Aineetomat oikeudet, keskenräiset Poistamaton hankintameno 1.1. 63 404,16 24 966,70 Lisäykset tilikauden aikana 28 906,71 38 437,46 Poistamaton hankintameno 31.12. 92 310,87 63 404,16 Aineettomat hyödykkeet yhteensä Poistamaton hankintameno 1.1. 63 404,16 24 966,70 Lisäykset tilikauden aikana 28 906,71 38 437,46 Poistamaton hankintameno 31.12. 92 310,87 63 404,16 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Poistamaton hankintameno 1.1. 64 315,46 80 807,32 Lisäykset tilikauden aikana 0,00 19 371,97 Tilikauden poisto -25 956,96-35 863,83 Poistamaton hankintameno 31.12. 38 358,50 64 315,46 Aineelliset hyödykkeet yhteensä Poistamaton hankintameno 1.1. 64 315,46 80 807,32 Lisäykset tilikauden aikana 0,00 19 371,97 Tilikauden poisto -25 956,96-35 863,83 Poistamaton hankintameno 31.12. 38 358,50 64 315,46 25) Saamisten erittely 10
2013 2012 Lyhytaikaiset saamiset tytäryhteisöiltä Myyntisaamiset 49 728,48 136 692,10 Yhteensä 49 728,48 136 692,10 Lyhytaikaiset saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä Myyntisaamiset 14 133,23 17 685,38 Yhteensä 14 133,23 17 685,38 TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 28) Oman pääoman erittely 2013 2012 Peruspääoma 1.1. 5 209 251,45 109 251,45 Lisäykset 0,00 5 100 000,00 Peruspääoma 31.12. 5 209 251,45 5 209 251,45 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 1.1. -4 647 912,45-5 091 080,33 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 31.12. -4 647 912,45-5 091 080,33 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 2 816 398,56 443 167,88 Oma pääoma yhteensä 3 377 737,56 561 339,00 33) Velat lähiyhteisöille Lyhytaikaiset velat 2013 2012 Tytäryhteisöille Ostovelat 100,00 0,00 Yhteensä 100,00 0,00 Kuntayhtymille Ostovelat 64 477,62 19 910,61 Yhteensä 64 477,62 19 910,61 Lyhytaikaiset velat yhteensä 64 577,62 19 910,61 37) Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät 2013 2012 Lyhytaikaiset siirtovelat Palkkojen ja henkilösivukulujen jaksotukset 3 552 739,60 3 507 575,62 Lyhytaikaiset siirtovelat yhteensä 3 552 739,60 3 507 575,62 Siirtovelkojen olennaiset erät yhteensä 3 552 739,60 3 507 575,62 VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 11 44) Leasingvastuiden yhteismäärä (arvonlisäveroineen)
It- laitteiden leasingvastuut sisältyvät kaupungin tilinpäätökseen. HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 48) Henkilöstön lukumäärä 31.12. 2013 2012 henkilöstön lukumäärä 659 651
12 ESPOO KIINTEISTÖPALVELUT -LIIKELAITOS KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT 31.12.2013 KIRJANPITOKIRJAT Päiväkirjat Pääkirjat ATK-tulosteena ATK-tulosteena TOSITELAJIT 206 Community laskutus 206 Community maksusuoritukset 206 Community, sisäinen laskutus 206 HIJAT Kuukausipalkat 206 Marela varasto, Kiinteistöpalvelut 206 PAJAT palkkionlaskenta 206 Siivous 206 Toimitilavuokrat Kiinteistönhoito -liikelaitos 206 TPJAT Tuntipalkat 206 Marela, varasto2 (Puolarmetsä) Kiinteistöhoito -liikelaitos 206 Wega kalustonohjaus / tekn 206 Wega / varikko 206 Kiinteistöpalvelut adi muistio 206 Kiinteistöpalvelut muistio PK-adi muistio
ALLEKIRJOITUKSET 13 Espoossa...2014 Johanna Horsma Seppo Huhta Marita Backman Veikko Granqvist Miia Kaukinen Liisa Kivekäs Kari Kuusisto Teemu Leppänen Janne Mikkola Juhani Mäntylä Päivi Salli Pirkko Sillanpää Satu Soini Maija Lehtinen, toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tilintarkastuksesta annetaan tilintarkastuskertomus Espoon kaupungin tilintarkastuksen yhteydessä.