SELVITYS NUORISOALAN KOULUTUSTOIMIKUNNAN TOIMIALAAN KUULUVASTA KOULUTUKSESTA PIIA PÄIVÄNSALO NUORISOALAN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2002 MONISTE 10/2002 1
Opetushallitus Nuorisoalan koulutustoimikunta, Opetushallitus ja tekijä ISBN 952-13-1577-6 ISSN 1237-6590 Moniste 10/2002 Painopaikka: Oy Edita Prima Ab, Helsinki 2002 2
SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 4 Lukijalle 6 1. Vapaa-aika-alan vaiheet koulutusalan tutkintojen ja nimikkeiden muutokset 7 2. Perustiedot koulutuksesta 2.1 Yleistä 11 2.2 Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto 13 2.3 Lapsi- ja perhetyön perustutkinto 16 4 Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto 17 2.5 Asioimistulkin ammattitutkinto 18 2.6 Suntion ammattitut 21 2.7 Vapaa-ajan-alan ammatillisen koulutuksen aloituspaikat 23 2.8 Tutkinnon suorittaneet 27 3. Tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen 30 3.1 Työllisyys 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa 30 3.2 Vapaa-ajan alan tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työelämään ja koulutukseen 30 3.3 Jatko-opinnot 38 3.3.1 Ammattikorkeakoulutus 39 3.3.2 Opisto- ja ammattikorkeakoulutuksen aloituspaikat 42 3.3.3 Tutkinnon suorittaneet 44 3.3.4 Yliopistokoulutus 45 4. Alan tulevaisuus 46 4.1 Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan sekä lastenohjaajan tutkintojen kehitys 47 4.2 Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto 53 4.3 Viittomakielentulkin amk-koulutus 55 4.4 Asioimistulkin ammattitutkinto 56 4.5 Suntion ammattitutkinto 57 4.6 Aloituspaikkatarve tulevaisuudessa 59 5.Yhteenveto 65 Lähteet Liite 1. Alojen koulutusta antavat oppilaitokset syksyllä 2002 3
Liite 2. Tutkintojen suuntautumisvaihtoehdot Liite 3. Vapaa-ajan alan ammattikuvauksia ESIPUHE Tämä raportti on perusselvitys nuorisoalan koulutustoimikunnan toimialaan kuuluvasta koulutuksesta. Selvitykseen on koottu eri lähteistä alaa koskevia tausta- ja ennakointitietoja. Koonnin perusteella koulutustoimikunta voi paremmin seurata, arvioida ja ennakoida ammattialansa kehitystä koulutuksessa ja työelämässä tarvittavaa osaamista. Selvityksen tietojen perusteella voidaan myös paremmin tehdä ehdotuksia alan koulutuksen määrälliseksi ja laadulliseksi kehittämiseksi opetusministeriön ja Opetushallituksen päätöksenteon pohjaksi. Selvityksen tekeminen sisältyi koulutustoimikunnan vuoden 2002 työsuunnitelmaan. Nuorisoalan koulutustoimikunta on yksi opetusministeriön alaisesta 31 koulutustoimikunnasta, jotka on nimetty 1.2.2001 31.1.2004 väliseksi ajaksi. Edellisellä koulutustoimikuntakaudella vuosina 1998 2000 ei ollut erillistä nuorisoalan koulutustoimikuntaa, vaan opetusalan koulutustoimikunnan alaisuudessa toimi nuoriso- ja kulttuurialan jaosto (puheenjohtaja Timo Heinola). Kyseinen jaosto pohjusti monia tässä selvityksessä esitettyjä tietoja ja kannanottoja alan tulevaisuudesta. Nuorisoalan koulutustoimikunnan toimialaan, kuten myös tämän selvityksen piiriin, kuuluvat ammatillisista perustutkinnoista nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen, lapsi- ja perhetyön ja viittomakielisen ohjauksen perustutkinnot. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnosta valmistuvien lastenohjaajien työ on hyvin lähellä nuorisotyötä. Kaikkien näiden tutkintojen yhteinen nimittäjä on kasvatuksellinen ohjaus. Toimikunnan alaan kuuluvat myös aikuisten ammattitutkinnoista asioimistulkin ja suntion ammattitutkinnot sekä vuonna 2001 koulutusrakenteeseen liitetty lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto. Toimikunnan tehtäviin kuuluu seurata myös alaan kuuluvien tutkintojen jälkeistä ammattikorkeakoulu- ja yliopistokoulutusta. Nuorisolan määrittely ei ole yksiselitteistä. Nuorisoala määritellään nuorisotyölain 2 :n mukaan (L235/1995, A410/1995) nuorisotyöksi ja nuorisotoiminnaksi. Nuorisotyöllä tarkoitetaan sitä työtä, jolla parannetaan nuorten elinoloja ja luodaan edellytyksiä nuorisotoiminnalle. 4
Lain mukaan nuorisotoiminta on nuorten kansalaistoimintaa, joka edistää nuorten kasvua ja kansalaisvalmiuksia. Nuorisotyö on kunnan tai muun organisaation ammattilaisen johtamaa ja ohjaamaa nuorisolle suunnattua toimintaa / elinolojen parantamista (ns. normaali kunnan nuorisotyö nuorisotaloineen ja muine harrasteineen, erityisnuorisotyö kaikkine muotoineen, nuorison elämänhallinnan parantaminen mm. nuorten työpajoissa jne.). Nuorisotoiminta taas on vapaaehtoista kansalais- ja järjestötoimintaa, jota nuorisoalan ammattilaiset voivat olla organisoimassa ja ohjaajat ohjaamassa. Nuorisoalaan on tässä selvityksessä haluttu kuitenkin määritellä laajasti mukaan lasten ja nuorten kanssa muukin yhteisöllisesti toimiminen ja heidän elinolojensa parantaminen. Tähän selvitykseen on koottu perustietoja alan koulutuksen taustasta, aloituspaikkojen kehityksestä, tutkinnon suorittaneista ja työhön sijoittumisesta. Selvityksessä on käsitelty myös tutkinnon suorittaneiden jatkokoulutustarpeita sekä alan tulevaisuuden näkymiä. Tiedot on kerätty monista määrällisistä ja laadullisista lähteistä ja joskus tulkintaa käyttäen. Tämä johtuu osittain alan koulutuksen valtakunnallisesti pienistä aloituspaikkamääristä sekä siitä, että koulutusalakohtaiset tiedot on usein yhdistetty osaksi laajempaa koulutusluokitusta. Nuorisoalan koulutustoimikunta kiittää selvityksen tekijää, kasvatustieteiden ylioppilas Piia Päivänsaloa, perusteellisesta työstä. Selvitys laadittiin kesän 2002 aikana ja sitä ohjasi koulutustoimikunnan sihteeri, ylitarkastaja Ulla Aunola Opetushallituksesta. Helsinki 23.9.2002 Koulutustoimikunnan puheenjohtaja Marja-Leena Toivanen 5
LUKIJALLE Selvityksen ammattialojen kuvauksia ja tulevaisuuden näkymiä laatiessani käytin lähdemateriaalina opetussuunnitelmien perusteita ja koulutustoimikunnan pöytäkirjoja sekä koulutustoimikunnan jäsenten asiantuntijalausuntoja. Selvityksessä käytettiin uusinta mahdollista lähdemateriaalia. Tilastojen päivitysaikataulujen takia kaikista osa-alueista ei kuitenkaan ollut saatavilla uutta tilastotietoa. Tilastoja tarkasteltaessa on myös otettava huomioon tilastointivirheiden ja eri lähdetietojen aiheuttamat poikkeavuudet luvuissa. Koska vapaa-ajan alan opiskelijamäärät ovat suhteessa pieniä, tilastolliset ristiriidat luvuissa aiheuttavat merkittäviä eroja. Näissä tilanteissa selvityksessä esitettiin molemmat luvut. Ongelmallista oli myös vapaa-ajan alan opiskelijoiden erottaminen laajemmista luokituksista. Useissa tilanteissa se ei ollut mahdollista tämän lähdeaineiston perusteella, joten vapaa-ajan alan tiedot oli suhteutettava suuntaa antavista laajemmista luokituksista. Kiitän nuorisoalan koulutustoimikunnan jäseniä, erityisesti koulutustoimikunnan sihteeriä Ulla Aunolaa, heiltä saamistani tiedoista, vinkeistä ja palautteesta työtä tehdessäni. Helsingissä 26.9.2002 Piia Päivänsalo 6
1. VAPAA-AIKA-ALAN VAIHEET KOULUTUSALAN TUTKINTOJEN JA NIMIKKEIDEN MUUTOKSET Tässä luvussa on käytetty lähteenä Suomalaisen ammattikasvatuksen historia -teoksen (2000) Mirja Virtalan kirjoittamaa kappaletta Vapaa-aika- ja liikunta-ala. Kunnallinen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi syntyi pääosin toisen maailmansodan jälkeen, jolloin nuorisotyön, liikunnan ja kulttuuritoiminnan koulutusta alettiin alun perin kehittää kansalais- ja järjestötoiminnan tarpeisiin ja kirkon koulutusta puolestaan seurakuntatyön tarpeisiin. Koulutus toteutettiin kansanopistoissa ja urheiluopistoissa, joilla oli läheiset yhteydet erilaisiin kansalaisjärjestöihin tai kirkollisiin suuntauksiin. 1970-luku Nuorisoalalle säädettiin valtionapulaki vuonna 1972, liikuntaan 1979, raittiustyöhön 1982 ja kulttuuritoimintaan 1982. Näiden lakien säätäminen sai niin alojen sektoriviranomaisten kuin oppilaitostenkin huomion kiinnittymään koulutuksen järjestämiseen. Vapaa-aika- ja liikuntaalan koulutuskokonaisuutta ruvettiin järjestelmällisesti kehittämään opetusministeriön johdolla 1970-luvun lopulla. Vuonna 1979 opetusministeriön työryhmä selvitti, miten sosiaalihuollon, kodinhoitajan, vajaamielishoitajan, kehitysvammaohjaajan, askartelunohjaajan, nuorisotyön ja siihen mahdollisesti liittyvän muun vapaa-aikatyön sekä liikunnanohjaajakoulutus olisi paras sijoittaa keskiasteen ammatillisen koulutuksen järjestelmään. Työryhmä katsoi, että toimeksiannon piiriin kuuluva koulutus voitiin jakaa sosiaalialan ja vapaa-aikatyön koulutukseen. Vapaa-aikatyötä työryhmä luonnehti kasvatukselliseksi toiminnaksi, jossa korostuu yksilön luovuuden ja itseilmaisun kehittäminen. Opistoasteelle ehdotettiin muodostettavaksi nuorisonohjaajan, liikunnanohjaajan ja askartelunohjaajan erilliset opintolinjat. Kulttuuritoiminnan, vanhusten vapaa-ajanohjauksen sekä järjestötyön koulutus ehdotettiin järjestettäväksi ammatillisena lisäkoulutuksena soveltuvan ammatillisen peruskoulutuksen saaneille. Raittiustyön koulutus tuli järjestää toisaalta ammatillisena lisäkoulutuksena, toisaalta sisällytettynä nuorisonohjaajan ja liikunnanohjaajan koulutukseen. 7
1980-luku Opetusministeriö asetti vuonna 1981 toimikunnan laatimaan askartelunohjaajan, liikunnanohjaajan, nuorisotoiminnan ohjaajan ja evankelisen kirkon nuorisotyön ohjaajan opintolinjojen opetussuunnitelmia sekä ehdotusta koulutuksen mitoittamisesta. Myöhemmin toimikunta sai tehtäväkseen liittää vapaa-aikatyöhön myös kulttuuritoiminnan. Kouluhallituksen alaisen ammatillisen koulutuksen kehittämisohjelmassa vuosille 1986 88 määriteltiin vapaa-aikatoiminnan uusimuotoisen koulutuksen rakenne, perustamisvuodet ja aloituspaikkamäärät. Vuonna 1987 aloitettiin kulttuurisihteerin, liikunnanohjaajan, nuorisotoiminnan ohjaajan, kirkon nuorisotyön ohjaajan ja raittiussihteerin opistoasteen opintolinjat. Koulutusta tuli järjestää sekä peruskoulu- että ylioppilaspohjaisena. Koulutusaika oli peruskoulun pohjalta neljä vuotta ja ylioppilastutkinnon suorittaneille kolme vuotta. Ylioppilaspohjaisten vapaa-aikatoiminnan opiskelijoiden osuus sai olla tällöin enintään 60 prosenttia, mutta osuus nostettiin vuosien 1989 91 kehittämisohjelmassa 70 prosenttiin. Viittomakielentulkin kaksivuotinen ylioppilaspohjainen koulutus aloitettiin vuonna 1986, mutta sitä ei tuolloin vielä luettu vapaa-aikatoiminnan koulutuskokonaisuuteen. Samalla kun Kouluhallituksen alainen ammatillinen koulutus liitettiin osaksi keskiasteen ammatillisen koulutuksen järjestelmää kansanopistojen ja urheiluopistojen koulutuksen rahoituksessa alettiin soveltaa ammatillisen koulutuksen rahoitusperiaatteita ja opintososiaaliset edut ulotettiin kansanopistojen ja urheiluopistojen ammatillisiin opiskelijoihin. Seurakuntien lasten- ja leikinohjausta sekä kunnallista ja yksityistä leikkitoimintaa varten perustettiin 1988 lastenohjaajan opintolinja, jonka pituus oli peruskoulupohjaisena 2,5 vuotta ja ylioppilaspohjaisena 1,5 vuotta. Lastenohjaajan koulutusta ei vielä tuolloin luettu vapaaaikatoiminnan koulutukseen. 1990-luku Vaikka päätös vapaa-aikatoiminnan koulutuksen rakenteesta oli tehty, ei tilanne vielä vakiintunut. Vapaa-aikatoiminnan koulutuksen ongelmana pidettiin opintolinjojen kapea-alaisuutta ja päällekkäisiä sisältöjä. Laaja-alaisuutta nuorisotyön koulutukselle pyrittiin luomaan liittämällä siihen entistä painokkaammin vapaa-ajan ohjaus. 8
Opistoasteen koulutus oli painotuksiltaan pitkälti hallinnollis-organisatorista, joten liikuntaan ja nuorisotyöhön tarvittiin opistotutkintojen lisäksi käytännön ohjaajia valmistava koulutus. Kouluhallitus oli kehittämissuunnitelmaesityksessään vuosille 1991 96 ehdottanut liikuntaalalle ja mahdollisesti myös nuorisotyöhön koulutusrakennetta, jossa kouluaste sisältyy opistoasteeseen. Lukuvuonna 1993 94 aloille perustettiinkin uudet kouluasteen tutkinnot, joissa kouluaste sisältyi opistoasteeseen. Liikunnassa ja nuorisotyössä toteutettu ns. sisäkkäinen peräkkäinen rakenne ei nostanut opistoasteen koulutusta riittävän korkeatasoiseksi ammattikorkeakoulu-uudistusta silmällä pitäen, joten tämä rakenne oli purettava ja koulutustasot erotettava selkeästi toisistaan. Liikunnan ohjauksen perustutkinnon sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutuksen laajuudeksi tuli 80 opintoviikkoa, opistokoulutuksen laajuudeksi 120 opintoviikkoa. Päästäkseen peruskoulupohjalta opisto- tai ammatilliselle korkea-asteelle opiskelijan oli ensin suoritettava ammatillinen perustutkinto. Uusitun koulutusrakenteen mukainen koulutus aloitettiin jo syksyllä 1994, joten sisäkkäinen peräkkäinen rakenne oli voimassa vain vuoden. Vuonna 1995 kaikessa peruskoulupohjaisessa ammatillisessa koulutuksessa siirryttiin rakenteeseen, johon kuului kouluasteen koulutusta vastaavia perustutkintoja ja toisen asteen koulutukseen pohjautuva opistoaste. Vuonna 1995 toteutettiin myös Opetushallituksen ehdottamat luokitusten ja nimikkeiden muutokset. Uudeksi koulutusalaksi luokituksiin perustettiin humanistinen ja opetusala, johon nuorisotyön, liikunnan ja kulttuuritoiminnan koulutukset siirrettiin kulttuurin lohkolta. Erillinen kapea-alainen raittiussihteerikoulutus lakkautettiin. Vuonna 1992 kolmivuotiseksi pidennetty viittomakielen tulkin koulutus siirrettiin sosiaali- ja terveysalan koulutuslohkosta humanistiseen ja opetusalaan. Samoin sinne siirrettiin toisen asteen perustutkintoihin kuuluva lastenohjaajatutkinto, joka ei olisi sosiaalialan yhteydessä todennäköisesti säilynyt kristillisille arvopohjalle rakentuvana erillisenä tutkintona. Vuonna 1998 toteutettiin koululainsäädännön kokonaisuudistus. Tällöin määriteltiin koulutusalat koulutuksen järjestämistä ja rahoitusta varten ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) nojalla vuoden 1999 alusta voimaan tulleessa asetuksessa ammatillisesta koulutuksesta (N:o 811/1998, 1 ). Tässä yhteydessä vapaa-aika- ja liikunta-ala sai nykyisen nimensä. Humanistinen ja opetusala-nimikkeen ei katsottu sopivan toiselle asteelle, jolla ei ole opettajankoulutusta. 9
2000-luku Vuoteen 2001 mennessä kaikki toisen asteen ammatilliset perustutkinnot pitenivät aloittain 120 opintoviikon laajuisiksi. Vapaa-aika- ja liikunta-ala siirtyi uuteen koulutuspituuteen viimeisten joukossa. Uutena tutkintona vapaa-aika-alalle perustettiin viittomakielisen ohjauksen perustutkinto vuonna 2001. Lastenohjaajan tutkintorakenne muutettiin lapsi- ja perhetyön perustutkinnoksi, joka sisältää yhden koulutusohjelman, lapsi- ja perhetyön. Tutkintonimike on edelleen lastenohjaaja. Taulukko 1. YHTEENVETO VAPAA-AIKA- JA LIIKUNTA-ALAN KEHITYKSESTÄ 1945 Nuorisotyön, liikunnan ja kulttuurin koulutus kansan- ja urheiluopistoissa. 1945 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa alkoi yksivuotinen nuoriso-ohjaajalinja. 1937 Liikunnanohjaajan koulutus alkoi Suomen urheiluopistossa. 1949 Kirkon nuorisonohjaajien koulutus alkoi. 1974 Kaksivuotinen nuorisotyön opistotutkinto alkoi. 1976 Kirkon nuorisonohjaajien koulutus piteni kolmevuotiseksi. 1981 Kaksivuotinen kulttuuritoiminnan koulutus aloitettiin Alkio- ja Sirola-opistoissa sekä Työväen akatemiassa. 1982 Kristillisissä kansanopistoissa lastenohjaaja-leikinohjaajakoulutus piteni aikaisemmasta kurssimuotoisesta koulutuksesta vuoden mittaiseksi. 1985 Yksivuotinen viittomakielen tulkin koulutus alkoi Turun kristillisessä opistossa ja samanpituinen opettajan koulutus Rovala- ja Pohjois-Savon-opistoissa 1986 Viittomakielen tulkin kaksivuotinen opintolinja perustettiin. Sitä ei kuitenkaan luettu vapaa-aikatoiminnan koulutuskokonaisuuteen. 1987 Vapaa-ajan koulutusalalla aloitettiin kulttuurisihteerin, liikunnanohjaajan, nuorisotoiminnan ohjaajan, kirkon nuorisotyön ohjaajan ja raittiussihteerin opistoasteiset opintolinjat (peruskoulupohjaisena 4 vuotta ja ylioppilaspohjaisena 3 vuotta). 1988 Lastenohjaajan opintolinja perustettiin (peruskoulupohjaisena 2,5 vuotta ja ylioppilaspohjaisena 1,5 vuotta). Sitä ei kuitenkaan luettu vapaa-aikatoiminnan koulutukseen. 1993 94 Tutkintouudistus. Perustettiin kouluasteiset nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan sekä liikunnan ohjauksen perustutkinnot (80 ov), jotka tuli suorittaa ennen mahdollista jatkamista opistoasteiseen 120 opintoviikon tutkintoon. 1994 Kouluasteen ja opistoasteen koulutus eriytyvät omiksi kokonaisuuksikseen. 1995 Uuden koulutuslohkon nimeksi tuli humanistinen ja opetusala, johon nuorisotyön, liikunnan ja kulttuuritoiminnan koulutukset siirrettiin kulttuurin koulutuslohkosta. Viittomakielen tulkin ja lastenohjaajan koulutus siirrettiin sosiaali- ja terveysalan koulutuslohkosta. Raittiussihteerikoulutus lakkautettiin. 1998 Nimi muuttui vapaa-aika- ja liikunta-alan koulutusalaksi. Ensimmäiset asioimistulkki- 10
en ammattitutkinnot järjestettiin näyttökokeena. 2000 Suntion ammattitutkintoja alettiin järjestää näyttökokeena. 2001 Ammatillisen koulutuksen tutkinnonuudistuksen myötä siirryttiin uuteen 120 opintoviikon koulutuspituuteen. Uutena tutkintona vapaa-aika-alalle perustettiin viittomakielisen ohjauksen perustutkinto. Lastenohjaajan tutkintorakenne muuttui lapsi- ja perhetyön perustutkinnoksi, lapsi- ja perhetyön koulutusohjelmaan tuli lastenohjaajan tutkintonimike. 2001 Uutena tutkintona perustettiin lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto, joka oli tarkoitus sijoittaa vapaa-aika-alalle, mutta teknisen virheen vuoksi siirtyikin toistaiseksi sosiaali- ja terveysalan alaisuuteen. 2. PERUSTIEDOT KOULUTUKSESTA 2.1 Yleistä Vapaa-aika- ja liikunta-alaa ryhdyttiin tarkastelemaan yhtenäisenä koulutuskokonaisuutena 1970-luvulla, kun suunniteltiin koulun uudistusta. Alasta on käytetty vaihtelevia nimikkeitä: vapaa-aikatoiminta, muut opintolinjat / kulttuurin lohko, humanistinen ja opetusala ja vuoden 1999 alusta vapaa-aika- ja liikunta-ala. Koulutuslinjan ytimen ovat muodostaneet kulttuuritoiminta, liikunta- ja nuorisotyö. Siihen on kuulunut myös raittiustyö ja myöhemmin viittomakielen tulkkaus ja seurakuntien lapsityö. Käytännössä vapaa-aika- ja liikunta-alaan kuuluu entinen kouluhallituksen alainen kansan- ja urheiluopistojen ammatillinen koulutus. Lähialoihin voidaan lukea sosiaali- ja terveysala sekä kulttuuriala. Vapaa-aika- ja liikunta-alaan kuuluvia koulutuksia onkin siirretty lähialojen kesken alalta toiselle. Ammattikorkeakouluuudistuksessa vapaa-aika- ja liikunta-alan opistoasteinen koulutus siirtyi ammattikorkeakouluun vuosina 1997 2000. 1 Vapaa-aika- ja liikunta-alalla järjestetään toimintoja ja tuotetaan palveluja eri-ikäisten ihmisten monipuolista ja yhteisöllistä vapaa-aikaa varten. Samalla edistetään ihmisten terveellisiä liikuntatottumuksia. Alalla tehtävä työ on ohjaus- ja avustustyötä, jonka tavoitteena on edistää ihmisen kasvua ja auttaa häntä tunnistamaan voimavaransa, vahvistamaan identiteettiään ja kehittämään oman elämänsä hallintaa. Alan ammatilliset perustutkinnot ovat kaikki kolmevuotisia ja 120 opintoviikon laajuisia. 1 Lähde: Virtala 2000, 154. 11
Nuorisoalan koulutustoimikunnan työkenttään kuuluvat nykyisen toisen asteen koulutusluokituksen mukaisesti vapaa-aika- ja liikunta-alan tutkinnoista, vapaa-ajan toiminnoista seuraavat: nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto lapsi- ja perhetyön perustutkinto viittomakielisen ohjauksen perustutkinto sekä aikuisten ammatillisesta koulutuksesta seuraavat ammattitutkinnot: asioimistulkin ammattitutkinto suntion ammattitutkinto. Joulukuussa 2001 uutena alan ammattitutkintona on koulutusrakenteeseen lisätty lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto (OPM:n asetus 3.12.2001), jonka opetussuunnitelman perusteita Opetushallitus ei ole vielä laatinut. Taulukko 2. Vapaa-aika- ja liikunta-alan toisen asteen ammatilliset perustutkinnot 1.8.2001 lukien sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnot 26.7.1999 lukien. Vapaa-aika-ala Ammatilliset perustutkinnot Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Lapsi- ja perhetyön perustutkinto Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Asioimistulkin ammattitutkinto Suntion ammattitutkinto (Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto) Liikunta-ala Ammatilliset perustutkinnot Liikunnanohjauksen perustutkinto Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Liikuntapaikkojen hoitajan ammattitutkinto Liikuntapaikkamestarin erikoisammattitutkinto Valmentajan erikoisammattitutkinto Ammatillisten perustutkintojen laajuus on 120 opintoviikkoa ja koulutuksen kesto kolme vuotta. Perustutkinnon voi suorittaa oppilaitoksessa tai näyttötutkintona. Koulutus valmistaa alan perustason tehtäviin. Kolmevuotisen perustutkinnon suorittaneella on yleinen jatko- 12
opintokelpoisuus, jonka mukaan hän on kelpoinen pyrkimään ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Näyttötutkintoihin osallistumiselle ei muodollisesti voida asettaa koulutukseen osallistumista koskevia ennakkoehtoja. Pääsääntöisesti tutkinnot suoritetaan kuitenkin erilaisen valmistavan koulutuksen yhteydessä. Näyttötutkinnot ovat rakenteeltaan modulaarisia, eli tutkinnon osat muodostuvat ammattipätevyyden osa-alueista. Näytöt järjestetään ja suoritetaan joustavasti tutkinnon osa kerrallaan. Koko tutkinnon sijasta tavoitteena voi olla myös tietyn tai tiettyjen tutkinnon osien suorittaminen. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavaan perustutkintoon sisältyvät yhteiset opinnot eivät ole pakollisia koulutuksessa, joka valmistaa näyttötutkintona suoritettavaan perustutkintoon. Näyttötutkintoina suoritettavissa tutkinnoissa ne sisältyvät tutkinnon osien tavoitteisiin ja osaaminen osoitetaan osana ammattitaitoa. 2 Perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluun. Yliopistoasetuksen nojalla yliopisto voi halutessaan todeta, että myös näyttötutkintona suoritettu ammatillinen perustutkinto tuottaa opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet ja kelpoisuuden yliopisto-opintoihin 3. Yliopistot asettavat kelpoisuusehtoja näyttötutkinnon suorittaneille, koska yleisten opintojen osa-alueiden osaaminen tulee näyttötutkinnoissa todennettua vain niiltä osin, kuin ne ilmenevät osana ammattiosaamista. Ammattitutkinnolla saavutetaan alan ammattipätevyys, ja erikoisammattitutkinnon suorittanut hallitsee alan vaativimmat työtehtävät. Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona, joka edellyttää yleensä alan tuntemusta, työkokemusta ja koulutusta. Työkokemusta koskevia ehtoja ei näyttökokeisiin osallistumiselle kuitenkaan aseteta. 2.2 Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto 2 Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto. Ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteet 2001. 3 OPM:n kirje 11.5.1999 drno 21/500/99, laki ammatillisesta peruskoulutuksesta 630/98, asetus ammatillisesta koulutuksesta 811/98, yliopistoasetus 115/98, laki ammattikorkeakouluopinnoista 255/95, OPM:n määräys kelpoisuudesta ammattikorkeakouluopintoihin 30.12.1998, drno 18/011/98. 13
Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja suunnittelee ja ohjaa lasten, nuorten ja aikuisten vapaa-ajan toimintaa. Hänen tehtävänään on myös luoda sille edellytyksiä. Nuoriso-ohjauksen erityisosaamista on nuorten elinolojen ja elinympäristön kehittäminen. Työpaikat Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja voi toimia kunnassa, järjestössä, laitoksessa ja yrityksessä sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tutkinnon kehitysvaiheet Nuorisotyöalan koulutusta ryhtyi Suomessa ensimmäisenä järjestämään korkeakoulutuksena Yhteiskunnallinen Korkeakoulu. Vuonna 1945 alkoi yksivuotinen nuorisonohjaajalinja, josta kehittyi myöhemmin alempi korkeakoulututkinto. Nuorisonohjaus kuului myös monen kansanopiston opetusalaan. 4 Ensimmäisinä vuosikymmeninä nuorisotyön koulutuksessa ei ollut yhtenäistä järjestelmää, vaan koulutus oli yleensä täysin vapaamuotoista. Järjestöt ja kunnat kouluttivat pitkään omia ohjaajiaan lyhytkursseilla ja työpaikkakoulutuksessa. Monilla nuorisojärjestöillä oli monipuolista koulutusta, joka antoi valmiudet toimia järjestön eri koulutustehtävissä. Kansalais- ja työväenopistoissa ja joissakin kansanopistoissa oli mahdollista suorittaa noin 120 tunnin nuorisotyön peruskurssi, joka antoi valmiudet toimia sivutoimisissa nuorisotyön tehtävissä. Kurssin opinnot käsittelivät pääasiassa nuorisotyön organisaatiota, tehtävää, toimintamuotoja ja menetelmiä sekä nuorison asemaa. Lisäksi koulutusaiheina oli nuoren kehitys, ryhmätoiminta, järjestötoiminta ja johtamistaito. 5 Kirkon nuorisotyöntekijöitä alettiin kouluttaa, kun nuorisotyö voimistui sotien jälkeen. Kirkon nuoriso-ohjaajien koulutus aloitettiin syksyllä 1949. Vuodesta 1976 koulutus muuttui kolmevuotiseksi. 6 Kunnallisen nuorisotyön lakisääteiseksi tuleminen vuonna 1972 nosti esiin kuntien viranhaltijoiden kouluttamisen tarpeet. Kaksivuotisen nuorisotyön opistotutkinnon opinnot alkoivat vuonna 1974. Myös useissa kansanopistoissa annettiin kunnan nuorisonohjaajan virkoihin kelpoisuuden tuottavaa koulutusta, joka kesti 1-2 vuotta. Koulutusta oli kahdentyyppistä. 4 Virtala, 155. 5 Veijola. 6 Virtala, 155. 14
Puolueiden ylläpitämät Paasikivi-, Alkio- ja Sirola-opistot sekä Työväen Akatemia antoivat kaksi vuotta kestävää koulutusta, joka tuotti ensisijaisesti ohjaajia puolueen omiin järjestöihin, mutta antoi myös yleisen nuorisonohjaajakelpoisuuden. Nuorisotyöaineiden lisäksi opintoihin kuului yhteiskunnallisia ja aatteellisia sisältöjä. Toinen koulutustyyppi oli kansanopistoissa järjestetty yksivuotinen koulutus, joka antoi yleisten valmiuksien lisäksi erityisalan koulutuksen: kulttuurin, luovan toiminnan, ilmaisu- ja taideaineiden tai leiri- ja retkitoiminnan painotuksen. 7 Vuonna 1982 nuorisotoiminnan ohjaajan koulutus määriteltiin opistoasteiseksi ammatilliseksi koulutukseksi, jonka Opetushallitus (silloinen Ammattikasvatushallitus) vahvisti 1986. Tutkinnon suorittaminen peruskoulupohjaisena kesti neljä ja ylioppilaspohjaisena kolme vuotta. Peruskoulupohjalta aloittavat suorittivat yleissivistäviä perusaineita sisältävän ensimmäisen vuosikurssin Haapaveden tai Pohjois-Karjalan opistossa, minkä jälkeen he siirtyivät opiskelemaan ylioppilaiden kanssa Kanneljärven, Keski-Suomen tai Peräpohjolan opistoon tai Suomen Nuoriso -opistoon. Seurakuntien nuorisotyönohjaajien koulutus järjestettiin samojen periaatteiden mukaan kuin nuorisotoiminnan ohjaajakoulutus, mutta se painottui erityisesti seurakunnan toimintaan ja teologisiin aineisiin. Koulutusta järjestettiin Luther-opistossa, Helsingin Evankelisessa kansankorkeakoulussa, Raudaskylän kristillisessä opistossa, Suomen raamattuopistossa, Lärkullan opistossa ja Sisälähetysseuran opistossa. 8 Nuorisotoiminnan ohjaajan opistotasoisen koulutuksen tultua valmiiksi alalle alettiin kehittää ohjaajakoulutuksen aikuiskoulutusta ja oppisopimuskoulutusta, joka vahvistettiin vuonna 1989. Koulutusmuodosta tulikin varsin suosittu. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan ammatillisen perustutkinnon voi suorittaa näyttötutkintona, jossa osoitetaan ammattitaidon edellyttämät tiedot ja taidot näyttökokein. 9 Opetushallitus uudisti vapaa-ajan toiminnan toisen asteen koulutuksen perusteet vuonna 2001. Perustutkinnot ovat yhteensä 120 opintoviikon mittaiset. Ne muodostuvat 20 opintoviikon yhteisistä opinnoista, 90 opintoviikon ammatillisista opinnoista ja 10 opintoviikon vapaasti valittavista opinnoista. 7 Veijola. 8 Veijola. 9 Em. 15
Toisen asteen ammatillisten tutkintojen uudistamisen yhteydessä tavoitteena oli parantaa koulutuksen työelämävastaavuutta. Kaikkiin ammatillisena peruskoulutuksena suoritettaviin 120 opintoviikon laajuisiin perustutkintoihin sisällytettiin vähintään 20 opintoviikon mittainen työssäoppiminen. Jatko-opinnot Kolmevuotisen perustutkinnon suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus, joka oikeuttaa pyrkimään ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluun. Luontevia jatkokoulutusväyliä nuoriso- ja vapaa-aika-alan perustutkinnon suorittaneelle ovat muun muassa ammattikorkeakouluissa humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto sekä yliopistoissa kasvatus-, valtio- tai yhteiskuntatieteelliset opinnot. 2.3 Lapsi- ja perhetyön perustutkinto Lapsi- ja perhetyön koulutusohjelmasta valmistunut lastenohjaaja toimii kasvatus- ja ohjaustehtävissä. Työ on kokonaisvaltaista lapsen kasvatusta, hoitoa ja huolenpitoa sekä perhetyötä. Ennen kaikkea siihen kuuluu varhaiskasvatustyö, mutta toimintaympäristöjen muuttuessa työ on laajentunut käsittämään koko lapsuuden ja perheen kanssa toimimisen. Lastenohjaajan tulee tietää ja tuntea lapsen kehitysvaiheet sekä tunnistaa tämän yksilölliset tarpeet kasvun ja kehityksen eri osa-alueilla. Lastenohjaajan erityisosaamista on kristillinen sekä uskonto- ja arvokasvatus. Lastenohjaaja toimii lasten ja perheiden parissa niin kirkossa kuin muillakin yhteiskunnan sektoreilla ja tekee yhteistyötä muiden kasvatustyöhön osallistuvien kanssa. Kasvatustyö on verkostotyötä, jolla pyritään vaikuttamaan lapsen kasvuympäristöön. Työpaikat Alan keskeisiä työympäristöjä ovat seurakunnan lapsi- ja perhetyö sekä päivähoito. Lastenohjaaja työskentelee seurakunnan päivä-, perhe- ja avoimissa kerhoissa, perhekahviloissa, leireillä ja muussa vapaa-ajan toiminnassa. Hän voi olla myös kunnan, yksityisen tai erilaisten järjestöjen palveluksessa päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja leikkitoiminnassa. 16
Tutkinnon kehitys Seurakuntien päiväkerhotoiminta syntyi 1970-luvulla, kun kristillisissä kansanopistoissa ryhdyttiin järjestämään siihen koulutusta. Aluksi järjestettiin vain kursseja, mutta lukuvuodesta 1982 83 jo yksivuotista lastenohjaaja-leikinohjaajakoulutusta. Keskiasteen koulutusta lastenohjaajan opintolinjasta tuli vuonna 1988. Varhaiskasvatuksen koulutuksena se sijoitettiin aluksi vuonna 1992 sosiaalialan yhteyteen, mutta siirrettiin vuonna 1995 silloiseen humanistiseen ja opetusalaan. Jatko-opinnot Kolmivuotisen perustutkinnon suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus, joka oikeuttaa pyrkimään ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluun. Luontevia jatkokoulutusväyliä lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suorittaneelle ovat muun muassa ammattikorkeakouluissa kirkon nuorisotyönohjaajan tai diakonin virkoihin kelpoisuuden tuottava sosiaali- ja kasvatusalan sosionomitutkinto sekä yliopistoissa kasvatus- ja erityiskasvatustieteen opinnot. 2.4 Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto Viittomakielisen ohjauksen koulutusohjelmasta valmistunut viittomakielen ohjaaja toimii viittomakielisen yhteisön sekä viittomia kommunikaatiossaan hyödyntävien henkilöiden ohjaus- ja avustustehtävissä. Työpaikat Viittomakielen ohjaaja voi toimia kouluissa, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, hoitolaitoksissa sekä erilaisilla kursseilla, leireillä ja kerhoissa esimerkiksi henkilökohtaisena avustajana tai ohjaajana. Hän voi tarjota tukihenkilöpalvelujaan myös oman yrityksensä kautta. Tutkinnon kehitys Kouluhallituksessa ryhdyttiin vuonna 1983 laatimaan suunnitelmia viittomakielen koulutuksen järjestämiseksi. Vuonna 1985 viittomakielen tulkin yksivuotinen koulutus alkoi Turun kristillisessä opistossa ja samanpituinen opettajan koulutus Pohjois-Savon opistossa ja Rovala -opistossa. Ammatillisen koulutuksen järjestelmään viittomakielentulkin koulutus tuli kaksivuotisena ylioppilaspohjaisena opistotutkintona vuonna 1986, mutta sitä ei vielä tuolloin luettu vapaa-aikatoiminnan koulutuskokonaisuuteen. Vuonna 1992 koulutus sijoitettiin sosiaa- 17
lialan yhteyteen, josta se vuonna 1996 siirrettiin silloiseen humanistiseen ja opetusalaan. Viittomakielen kohdalla alalta on puuttunut jatko-opintojen kannalta soveltuva perustutkinto, joten vuonna 2001 perustettiin toisen asteen ammatilliseksi tutkinnoksi viittomakielen ohjaajan perustutkinto. Jatko-opinnot Kolmevuotisen perustutkinnon suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus, joka oikeuttaa pyrkimään ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluun. Luontevia jatkokoulutusväyliä viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon suorittaneelle ovat ammattikorkeakouluissa humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi viittomakielen tulkin ammattikorkeakoulututkinto, joka on 160 opintoviikon laajuinen syksystä 2003 lähtien. Yliopistoissa luontevia jatkokoulutusväyliä ovat kasvatustieteelliset opinnot, esimerkiksi viittomakielinen luokanopettajakoulutus, viittomakielen aineenopettajakoulutus ja erityisopettajakoulutus. 2.5 Asioimistulkin ammattitutkinto Pakolaisille järjestettyjen tulkkaus- ja käännöspalvelujen kehittyminen Suomessa 10 Euroopan ulkopuolisten kielten tulkkaus- ja käännöspalveluja alettiin tarvita Suomessa 1970- luvun lopulla, kun maamme otti vastaan vietnamilaisia pakolaisia. Kiintiöpakolaisten vastaanotto vakiintui 1980-luvun puolessa välissä ja seuraavan vuosikymmenen alusta myös turvapaikanhakijoiden määrä alkoi maassamme nousta. Euroopan ulkopuolisten kielten tulkkausja käännöspalveluja tarvittiin yhä useammin eri puolilla maata. Tulkit etsittiin aikaisemmin tulleiden, suomen kieltä oppineiden pakolaisten joukosta. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa koettiin tarpeelliseksi kehittää tulkkauspalveluja. Sosiaalihallitus teki sopimuksen tulkkaus- ja käännöspalveluiden ostamisesta yksityiseltä, erityisesti tähän tarkoitukseen vuonna 1990 perustetulta Tulkkikeskus Lingua Nordica Oy:ltä, jonka toiminnan tavoitteena oli tuottaa tulkkaus- ja käännöspalveluita kunnille ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksille. Tulkkikeskuksen tehtävänä oli myös 10 Maahanmuuttajille tarkoitettujen tulkkaus- ja kielipalvelujen kehittämissuunnitelma. Työministeriö. 18
kouluttaa tulkkipalveluiden käyttäjiä, rekrytoida ja kouluttaa uusia tulkkeja sekä järjestää jatkokoulutusta jo työssä oleville tulkeille. Lingua Nordica on edelleen ainoa valtakunnallisesti toimiva asioimistulkkausta tarjoava keskus. Turvapaikanhakijoiden ja kuntiin sijoittuvien pakolaisten määrä nousi voimakkaasti vuosina 1992 94. Tulkkipalvelujen tarvetta lisäsi myös entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen suuntautuva paluumuutto. Vastaanottavien kuntien tulkkaus- ja käännöspalvelujen varmistamiseksi alettiin perustaa alueellisia tulkkikeskuksia. Tällä hetkellä maassa toimii seitsemän alueellista tulkkikeskusta: Tampereella, Lahdessa, Turussa, Vaasassa, Jyväskylässä, Oulussa ja Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Vantaalla. Alueellisia tulkkikeskuksia ylläpitävät kunnat. Niiden työntekijät ovat kunnan työntekijöitä, jotka noudattavat kunnallista työehtosopimusta. Tulkkaus- ja käännöspalveluita annetaan Suomessa yli 60 kielellä, joista useimmin käytettyjä on noin 30. Tärkeimmät Euroopan ulkopuolisista kielistä ovat arabia, kurdi, farsi, somali ja vietnam. Eurooppalaisista kielistä venäjä, albania, bosnia/serbokroatia, viro, ranska ja turkki ovat tavallisia asioimistulkkauksen kieliä. Suomessa huomattava osa asioimistulkeista kuuluu ensimmäisen polven maahanmuuttajiin ja usein pakolaisperustein maahan tulleisiin henkilöihin. Tulkin taitoja on pyritty välittämään erimittaisilla asioimistulkkauksen koulutusjaksoilla, jotka on toteutettu työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena. Suuri osa tulkkeina työskentelevistä on oppinut ammatin näiden kurssien lisäksi käytännössä. Ensimmäinen ammattitutkintolain mukainen tulkkitutkinto järjestettiin näyttökokeena vuoden 1998 alussa arabian, soranin ja somalin kielen tulkeille, joiden toinen työkieli oli suomi. Tavoitteena on järjestää tutkintotilaisuudet kaikissa Suomessa harvinaisissa pakolaiskielissä lähitulevaisuudessa. Tulkkien ammattitaidon mittaaminen oli pitkään alan ongelma. Asioimistulkkitutkinnolla mitataan ja varmistetaan tulkkien ammattitaitoa sekä tavoitellaan yhtenäistä koulutusta. Vuonna 1994 voimaan tulleen ammattitutkintolain (306/94) myötä Opetushallituksessa laadittiin asioimistulkin ammattitutkinnon perusteet. Tällä hetkellä on voimassa laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/98). 19
Ammattialan kuvaus ja koulutus Tulkkausta tarvitaan, kun ei ole yhteistä kieltä tai kun on ehdottoman tärkeää, että viestit tulevat oikein ymmärretyiksi. Asioimistulkkaus auttaa yksityishenkilöitä ja viranomaisia kommunikoimaan keskenään kieli- ja kulttuurimuurista huolimatta. Tulkkausta tarvitaan myös päivittäisessä arkielämässä, esimerkiksi koulunkäynnissä tai lääkärin vastaanotolla. Tulkkauksen avulla henkilö kykenee täysivaltaisesti huolehtimaan velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan yhteiskunnassa. Lisäksi asioimistulkkia tarvitaan erilaisissa tilaisuuksissa, kuten seminaareissa ja opetustilanteissa. Työ voi olla myös etätulkkausta puhelimen ja videon välityksellä. Etätulkkaus sopii erityisesti silloin, kun etäisyydet ovat pitkät ja tulkattavat asiat selkeitä ja luonteeltaan informatiivisia. Asioimistulkilla on viestintätilanteessa puhtaasti viestinnällinen ammattirooli. Asioimistulkki ei asioi, hän yksinomaan tulkkaa asioimistilanteessa käytetyt puheenvuorot. Tulkin vastuulla on välittää viestit, sanomat ja ajatukset. Hän selvittää myös sanoman ymmärtämisen kannalta oleellisia kulttuuritaustoja. Asioimistulkin ammattitaito hankitaan opiskelemalla ammattiin. Koulutusta on yliopistotasolla, toisella asteella ammatillisena aikuiskoulutuksena ja yksityisellä sektorilla. Asioimistulkin ammattitutkinnon suorittamiselle ei aseteta koulutusta tai työkokemusta koskevia ehtoja. Asioimistulkin taidot voi osoittaa suorittamalla ammattitutkintolain mukaisen näyttötutkinnon. Tutkintoon kuuluu seuraavat osat: asioimistulkin työn eettiset ja juridiset perusteet viestintä, työkielen hallinta, kulttuuri- ja asiatiedon hallinta tulkkaus yrittäjyys. Asioimistulkki on ammattipuhuja, jolta edellytetään kielen ja kulttuurin tuntemuksen lisäksi soveltuvuutta ja harjaantuneisuutta viestintään, selkeää artikulointia ja häiriötöntä, miellyttävää puheilmaisua. 20