Työryhmäkoordinaattorit Heidi Haggrén, koordinaattori, Helsingin yliopisto, politiikan ja talouden tutkimuksen laitos) Milja Saari, nuorempi tutkija/tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto, yleisen valtio-opin laitos Torstai 8.11.2012, klo 14.00 17.00, Atalpa RH 208 14.00 14.15 Avaus: Uusia näkökulmia työmarkkinajärjestelmän tutkimukseen Milja Saari & Heidi Haggrén 14.15 14.45 Luottamusmiehet naisten ja miesten palkkatasa-arvon edistäjinä - haastatteluaineiston analyysin haasteita Milja Saari 14.45 15.15 Luottamusmiesaseman rakentuminen yksityisellä palvelusektorilla Ville Kainulainen 15.15 15.30 Tauko 15.30 16.00 Yleinen vakuutus vai kassalinja tutkimus työttömyysvakuutuksen kehityksestä Suomessa. Miten tutkia kolmikantaista lainvalmistelua? Sanna Pekkarinen 16.00 16.30 Ay-liike ja maahanmuutto: kansallisten työmarkkinamallien vaikutus Rolle Alho 16.30 17.00 Loppukeskustelu ja sovitaan, missä illanviettoon osallistuvat työryhmäläiset tapaavat Perjantai 9.11.2012, klo 12.00-14.30, paikka ilmoitetaan myöhemmin 12.00 12.30 Toinen osapuoli Jussi Vauhkonen 12.30 13.00 Perhevapaajärjestelmä työmarkkinajärjestöjen kiistakapulana Tanja Auvinen 13.00 13.15 Tauko 13.15 13.45 Tie muutosturvaan Yrjö Mattila 13.45 14.15 Sairaanhoitajien edunvalvonnan kehittyminen Suomessa toisen maailmansodan jälkeen Heidi Haggrén 14.15 14.30 Lopetus
Ryhmän työskentelytapa: Kommentoijat ja työryhmän kokoontumispaikka ilmoitetaan alustajille myöhemmin sähköpostitse. Jokaiselle on varattu 30 minuuttia (15 min. alustajalle, 10 min. kommentaattorille sekä 5 min. keskustelulle + kummankin päivän lopussa aikaa yhteiskeskustelulle) HUOM: Ryhmässä on kellokalle, joka viheltää pilliin, kun kunkin aika on täysi 2
Milja Saari Helsingin yliopisto milja.saari@helsinki.fi Luottamusmiehet naisten ja miesten palkkatasa-arvon edistäjinä haastatteluaineiston analyysin haasteita Väitöskirjani tutkimuskohteena on naisten ja miesten palkkatasa-arvon edistämisen politiikka erityisesti työpaikkatasolla. Tutkin, millaisia tasa-arvo-oikeudellisia välineitä ja toimintatapoja luottamusmiehillä on käytettävissään työpaikoilla samapalkkaisuuden (= sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä naisille ja miehille)tilan arvioimisessa sekä sen edistämisessä. Artikkelikäsikirjoituksessani pohdin sitä, miten analysoida haastatteluaineistoa, jossa tutkija kertoo tasa-arvolain velvoitteiden asettaman normatiivisen pitäisi-tilan ja haastateltu pohtii yhdessä tutkijan kanssa, voiko sen saavuttaa käytännössä ja jos voi, miten. Paperissa pohditaan työelämän tutkijan, luottamusmiesten ja henkilöstöjohtajien asiantuntijuuden rakentumista samapalkkaisuuskysymyksissä. Erityisesti minua kiinnostaa se, miten haastatteluissa asiantuntemuksen positiot rakentuvat ja vaihtelevat tutkijan ja haastatellun luottamusmiehen tai henkilöstöjohtajan välillä ja millaisia vakuuttamisen ja suostuttelun tapoja kukin haastatteluissa käyttää. Nämä puhetavat rakentavat vaihtoehtoisia totuuksia siitä, mikä työpaikoilla on mahdollista ja mikä mahdotonta samapalkkaisuuden edistämisessä, ja siten ne avaavat mielenkiintoisella tavalla hegemonisia diskursseja, joita suomalaisen tasa-arvopolitiikan ikuisuuskysymyksessä, naisten ja miesten palkkaeron politiikassa, jatkuvasti uusinnetaan ja tuotetaan. 3
Ville Kainulainen Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteiden laitos ville.kainulainen@helsinki.fi Luottamusmiesaseman rakentuminen yksityisellä palvelusektorilla Ammattiliittojen luottamusmiehillä on ollut työelämän suhteiden kannalta keskeinen asema työpaikkatason ay-toiminnassa sekä sitä kautta myös suomalaisen ay-liikkeen ja sopimusyhteiskunnan kehittämisessä. Luottamusmiehet asettuvat työpaikoilla risteävään ja monimutkaiseen positioon, jossa he toimivat työntekijöiden ja johdon välisessä jännitteisessä tilassa. Viime vuosikymmenien taloudellisten ja tuotannollisten muutosten myötä luottamusmiesaseman voi tulkita olevan alttiina jatkuvalle muutokselle. Globaalin talouskilpailun ja tuotannon uudelleenjärjestelyiden myötä yrityksiltä on vaadittu nopeampaa päätöksentekokykyä, joka on edellyttänyt etenkin yritysten pääluottamusmiehiltä aiempaa enemmän paikallista neuvottelua. Yksityistä palvelusektoria on perinteisesti pidetty haasteellisena ympäristönä teollisuustyön ja miesnormin hallitsemalle ay-liikkeelle. Myös luottamusmiesten toiminta- ja vaikutusmahdollisuudet on nähty kasvaneella palvelusektorilla muita aloja huonommiksi. Yksityisen palvelusektorin työpaikat ovat usein pieniä ja niiden työntekijöinä on poikkeuksellisen paljon osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa työskenteleviä nuoria, naisia ja maahanmuuttajia. Työmarkkinoiden hierarkioissa matalapalkkaisen yksityisen palvelusektorin työntekijät sijoitetaan prekaareihin ja vähäisen arvostuksen ja statuksen työtehtäviin, joissa työntekijöiden neuvottelu- ja vaikutusmahdollisuudet nähdään muita aloja heikommaksi. Yksityisten palvelualojen haasteina on pidetty myös työntekijöiden korkeaa vaihtuvuutta ja työn epäsäännöllisyyttä. Tarkastelen etnografisessa väitöskirjassani ruohonjuuritason luottamusmiestoimintaa ja luottamusmiesidentiteetin rakentumista matalapalkkaisella yksityisellä palvelusektorilla. Kysyn tutkimuksessani, miten työntekijöiden ja työnantajan valtasuhteet jäsentävät luottamusmiesten subjektipositioita ja luottamusmiesidentiteettiä? Lisäksi olen kiinnostunut siitä, millaista toimijuutta luottamusmiehille rakentuu ja mahdollistuu työpaikan valtasuhteissa. Kiinnitän huomiota myös luottamusmieskoulutusten organisatoristen tavoitteiden ja työpaikoilla tapahtuvan luottamusmiestoiminnan välisiin jännitteisiin. Väitöskirjani paikantuu aikuiskasvatuksen, työn sosiologian ja työelämän tutkimuksen piiriin. Etnografinen tutkimus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella ay-liikkeen kenttätasoa sen toimijoiden eli luottamusmiesten intressien näkökulmasta, alhaalta ylös. Tutkimukseni aineisto koostuu yksityisen palvelusektorin työpaikoilla ja Palvelualojen ammattiliiton (PAM) luottamusmieskoulutuksissa tuotetusta 33 päivän havainnointiaineistosta sekä 23 strukturoidusta teemahaastattelusta. 4
Sanna Pekkarinen Helsingin yliopisto sanna.pekkarinen@helsinki.fi Yleinen vakuutus vai kassalinja tutkimus työttömyysvakuutuksen kehityksestä Suomessa. Miten tutkia kolmikantaista lainvalmistelua? Suomessa vakuutusperusteinen työttömyysturva rakentuu ansiopäivärahasta ja peruspäivärahasta. Saadakseen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa työntekijän tulee olla liittynyt työttömyyskassaan. Valmisteilla olevassa väitöskirjassani tarkastelen suomalaisen työttömyysvakuutuksen kehitystä vakuutuksen kannalta merkityksellisillä ajanjaksoilla työttömyyskassa-asetuksen syntyajoista 1900- luvun alusta aina 2000-luvulle asti. Tutkimuksen pääpaino on kuitenkin 1960-luvun jälkeisessä ajassa, jolloin suomalainen työttömyysturva oli jo saanut kaksijakoisen luonteensa ja työmarkkinajärjestöt olivat vakiinnuttaneet roolinsa sosiaalipolitiikan keskeisinä toimijoina. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, miten ja miksi työttömyyskassojen ylläpitämästä vapaaehtoisesta työttömyysvakuutuksesta on muodostunut Suomessa ansiosidonnaisen työttömyysturvan järjestämisen muoto, vaikka pakollinen yleinen työttömyysvakuutus asetettiin tavoitteeksi jo vuoden 1917 työttömyyskassoja koskevaa asetusta laadittaessa. Rakenteiden ja instituutioiden näkökulmaan liitetään sosiaalipolitiikan tekijöiden näkökulma. Työttömyysvakuutuslait eivät ole syntyneet passiivisena reaktiona yhteiskunnalliseen tilanteeseen vaan niillä on ollut vaatijansa ja laatijansa. Tarkastelun kohteeksi nousee erityisesti lainsäädännön valmisteluun osallistuneiden osapuolten eli virkamiesten, puolueiden, eduskunnan ja erityisesti työmarkkinajärjestöiden rooli työttömyysturvalainsäädännön kehityksessä ja kassajärjestelmän säilymisessä. Tutkimuksessa hyödynnetään historiantutkimuksen menetelmiä sosiaalipoliittisen kehityksen tarkasteluun. Teoreettisena viitekehityksenä hyödynnetään historiallisen institutionalismin näkökulmaa, jossa tarkastellaan, miten instituutiot eli vakiintuneet säännöt ja käytännöt muotoilevat poliittista toimintaa tietyssä historiallisessa tilanteessa ja miten aikaisemmat valinnat vahvistavat polkuriippuvuutta ja ehdollistavat siten tulevia valintoja. Työttömyysvakuutuksen kehitystä seurataan lainsäädännön valmistelun ja lainsäädännön eri vaiheiden avulla. Tutkimuksen tekemisen keskeiseksi kysymykseksi nouseekin, miten tutkia kolmikantaista lainvalmistelua, jossa työ etenee usein ristiriitaisten tavoitteiden kompromissina ja eri valmisteluvaiheiden dokumentointi voi olla puutteellista ja ristiriitaista. Miten suhteuttaa työmarkkinajärjestöiden arkistoista kerättyä aineistoa virallisaineistoon kokonaiskuvan muodostamiseksi? 5
Rolle Alho Sosaalitieteiden laitos, Turun Yliopisto/LabourNet-tutkijakoulu rolle.alho@helsinki.fi Ay-liike ja maahanmuutto: kansallisten työmarkkinamallien vaikutus Maahanmuutto asettaa ay-liikkeelle monia haasteita. Euroopassa aihe on korostunut erityisesti EU:n viimeisimpien laajentumiskierrosten ja niihin liittyvän vapaan liikkuvuuden myötä. Yksi ayliikettä kohtaavista ongelmista on työehtojen eriytyminen kansallisin ja etnisin perustein. Maahanmuutto vaikuttaa myös ay-liikkeen valtaresursseihin. Maahanmuutto voi yhtäältä lisätä järjestäytymättömän työvoiman osuutta ja siten vähentää ay-liikkeen valtaa. Toisaalta maahanmuuttajat voivat järjestäytyessään vahvistaa ay-liikkeen asemaa. Ammattiliittojen suhtautumista maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin on usein kuvattu torjuvaksi. Tarkemmassa tarkastelussa aiheesta piirtyy kuitenkin moniulotteisempi kuva. Kansallinen työmarkkinamalli on yksi keskeinen tekijä, jolla on selitetty ay-liikkeen strategisia valintoja suhteessa maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Esimerkiksi Torben Kringsin (2009) mukaan koordinoiduissa markkinatalouksissa ammattiyhdistykset suhtautuvat maahanmuuttoon torjuvammin kuin ay-liikkeet liberaaleissa markkinatalouksissa. Tämän jaottelun mukaan Suomi edustaa koordinoitua ja Viro liberaalia markkinataloutta. Esitelmässäni tarkastelen miten ammattiliitot Suomessa ja Virossa toimivat suhteessa maahanmuuttoon ja miten niiden strategiat selittyvät kansallisilla työmarkkinamalleilla. Pohdin myös miten muut muuttujat, kuten Viron ja Suomen toisistaan vahvasti poikkeavat maahanmuuttohistoriat, vaikuttavat ko. maiden ammattijärjestöjen strategioihin. Esitelmäni perustuu meneillään olevaan väitöskirjatyöhöni, jonka aineistona olen käyttänyt tekemiäni ammattiyhdistysedustajien haastatteluja, ay-liikkeen julkaisuja, havainnointia sekä ay-liikkeen virallisia kannanottoja ja puheenvuoroja. 6
Jussi Vauhkonen Helsingin yliopisto jussi.vauhkonen@helsinki.fi Toinen osapuoli Työmarkkinajärjestelmän ja -politiikan tutkimuksen painopiste on ollut pitkään ammattiyhdistysliikkeen puolella. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että työväenliikettä yleisemminkin on tutkittu monista eri näkökulmista, ja erityisesti Pohjoismaissa keskeistä on ollut tulkita työväenliikkeen menestystä työmarkkinoiden ja sosiaalipolitiikan tahdinlyöjänä. Työnantajat ovat jääneet usein melko pinnalliseksi toiseksi, jonka historiallinen tehtävä on lähinnä ollut vastustaa ja perääntyä. Tällainen kuva ei suinkaan aina ole ollut virheellinen, mutta se on kuitenkin jättänyt pohtimatta työnantajuutta historiallisena ilmiönä. Esitelmässäni kysyn, miten yritykset toimivat työnantajina, mitä työnantajana toiminen merkitsee yritysten kollektiiviselle toiminnalle ja minkälaisessa vuorovaikutuksessa yritykset ja valtio ovat. Lyhyesti: mikä on työnantaja yhteiskunnallisena toimijana? Esitelmäni perustuu valmisteilla olevaan väitöskirjaani, joka käsittelee suomalaisten työnantajien sosiaalipoliittista ajattelua ja toimintaa 1930-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Tänä murroskautena työnantajat Suomessa muuttuivat työehtosopimusten kaikkinaisista vastustajista tulopoliittisten kokonaisratkaisujen allekirjoittajiksi. Tarkastelen teemaani eläkejärjestelmän tapaustutkimuksen valossa. Tutkimusaineistona olen käyttänyt pääasiassa Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Puunjalostusteollisuuden työnantajaliiton arkistoja. 7
Tanja Auvinen tanja.auvinen@helsinki.fi Perhevapaajärjestelmä työmarkkinajärjestöjen kiistakapulana Työryhmässä esittelen väitöstutkimustani, jossa keskiössä on työmarkkinajärjestöjen vaikutus vanhempainvapaajärjestelmän kehittämiseen Suomessa. Tutkimusten mukaan perhevapaiden jakaminen on keskeisessä asemassa sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Suomessa isät pitävät vähän perhevapaita eikä osuus näytä olevan kasvussa (Lammi-Taskula 2007). Vanhempainvapaajärjestelmämme uudistaminen on ollut hidas, jopa paikallaan polkeva prosessi samalla kun muissa Pohjoismaissa on otettu huomattavia edistysaskelia. Yksi suurimmista syistä tähän on työmarkkinajärjestöjen vastustus (Varjonen 2011). Erityisesti Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ja viime aikoina myös Suomen ammattijärjestöjen Keskusliitto SAK ovat olleet vastahankaisia vanhempainvapaajärjestelmän uusimiseen. Vanhempainvapaajärjestelmää on käsitelty viimeisten vuosikymmenien ajan monissa kolmikantaisissa työryhmissä sekä selvityksissä, joiden valmistelussa työmarkkinajärjestöillä on ollut keskeinen asema. Tähän liittyviä tutkimuskysymyksiäni ovat: Mitä kehyksiä on hahmotettavissa työryhmätyöskentelyssä eli mihin kehyksiin työmarkkinajärjestöt ovat turvautuvat yrittäessään vakuuttaa valtiollista tasa-arvopolitiikkaa omalle kannalleen? Millaisia kamppailevia kehyksiä tasa-arvosta ja sukupuolesta eri työmarkkinajärjestöillä ja tasa-arvotoimijoilla on suhteessa vanhempainvapaajärjestelmän uudistukseen? Tutkimuksessani 'sukupuolten välinen tasa-arvo' on sekä poliittinen käsite että tavoitetila. Käsitteet itsessään eivät sisällä merkityksiä, vaan ne muodostuvat eri toimijoiden tarkoitusperien ja tavoitteiden vuorovaikutuksessa. Käsitteiden määritteleminen on vallankäyttöä kuka saa sanoa, mitä ja missä (Lombardo, Meier & Verloo 2009). Diskursiivisen uusinstitutionalismin keinoin voidaan tutkia myös poliittisia prosesseja toisaalta sekä muodollisten että epämuodollisten instituutioiden vuorovaikutuksena, toisaalta prosesseina, joissa diskurssi itsessään on vallankäytön väline (Krook & Mackay 2011). Suomalaiset keskustyömarkkinajärjestöt ovat muodollisia instituutioita, joilla on vakiintunut valta-asema poliittisessa päätöksenteossa. On kiinnostavaa tarkastella, millaisia sisäisiä prosesseja järjestöissä käydään ja kuinka paljon voidaan tehdä näkyviksi argumentaation rakentumista erilaisissa diskursiivisissa instituutioissa, jotka ovat yleisimmin valtiojohtoisia (esim. työryhmät ja asiantuntijakuulemiset). 8
Yrjö Mattila Kelan tutkimusosasto yrjo.mattila@kela.fi Tie muutosturvaan Suomalaisen työntekijän mahdollisuus työpaikkansa säilyttämiseen yritysten muutostilanteissa sekä työntekijän taloudellinen turva työpaikan menetyksen jälkeen on vaihdellut 1960 -luvulta 2010 -luvulle. Tähän on vaikuttanut ennen kaikkea harjoitettu politiikka, työmarkkinajärjestöjen väliset suhteet ja yleinen taloudellinen tilanne. Kehityskaaressa on löydettävissä käännekohtia ja suuria muutoksia. Tutkimushankkeessa Tie muutosturvaan tarkastellaan historiallisen institutionalismin, polkuriippuvuuden teorioita sekä lainopillisin analyysein tätä noin viidenkymmenen vuoden jaksoa pyrkien etsimään selityksiä ja syitä työntekijän oikeuksissa ja asemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tällöin kiinnitetään huomiota paitsi säännösten muutoksiin, myös niiden käytännön soveltamiseen ja tehokkuuteen työntekijöiden oikeuksien turvaajana. Kuljettu polku on voinut muuttaa suuntaansa myös oikeuden päätöksillä ja siksi korkeimman oikeuden kannanotot ovat tärkeitä tulkintalähteitä lakeja ja sopimuksia sovellettaessa käytäntöön. Tutkimuksessa käsitellään myös erilaisia, vapaaehtoisia, yritystasoisia tai muutoin epävirallisia tapoja, joilla on pyritty pehmentämään irtisanomisten vaikutuksia, kuten erilaisia irtisanottaville annettavia tukipaketteja. Tutkimuksen piiriin kuuluu myös työntekijän taloudellisen aseman turvaaminen työpaikan menettämisen jälkeen, kuten työttömyysturva- ja erorahajärjestelmän kehittyminen niihin liittyvine kannustinelementteineen sekä yhteiskunnan tuki ja tarjoamat keinot uuden työn löytämisessä. Tähän liittyy myös tutkimuksen otsikko. Muutosturva on viime vuosina käytetty tapa auttaa irtisanottavia työntekijöitä löytämään uuden työpaikan, mutta tarkasteltavan jakson aikana on käytetty konkreettisempiakin keinoja uuden työpaikan saamiseksi, kuten työllistymistakuuta. Tutkimukseen sisältyy myös muutokset eri suojakeinojen rahoitusvastuussa; kuinka paljon valtio, kunnat, työnantajat ja työntekijät ovat rahoituksellisesti kantaneet vastuuta eri suojakeinojen rahoittamisesta ja millaisia muutoksia jakson aikana on tapahtunut. Tutkimuksen aineistona ovat lainvalmisteluasiakirjat, komiteanmietinnöt, työmarkkinajärjestöjen sopimukset, eri oikeusasteiden päätökset säännösten soveltamisesta sekä muu tämäntapainen virallisaineosto, jota täydennetään osapuolten ja toimijoiden haastatteluin. Erityisesti työmarkkinasopimusten taustoista pyritään näin saamaan lisätietoa. Pääasiallisina tutkimusmenetelminä ovat laadullinen tutkimus sekä oikeustieteellinen, lainopillinen aineiston analyysi. 9
Heidi Haggrén Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto heidi.haggren@helsinki.fi Sairaanhoitajien edunvalvonta Suomessa toisen maailmansodan jälkeen Väitöskirjani tutkimuskohteena on sairaanhoitajien kollektiivisen edunvalvonnan kehitys toisen maailmansodan jälkeen. Työssä tarkastellaan työmarkkinalogiikan vahvistumista sairaanhoitajien edunvalvonnassa osana palkkatyöyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentumista. Kehitys asetetaan työn sisällössä ja asemassa tapahtuneita muutoksia vasten. Tutkimuksessa kysytään kuinka palkkatyösuhteesta nousevat intressit ovat olleet sovitettavissa yhteen työhön liittyvien rationaliteettien ja sitoumusten kanssa. Tutkimus kattaa 1940-luvun puolestavälistä aina 1970- luvun alkuun ulottuvan jakson. 10