KIRJALLINEN KYSYMYS 205/2002 vp Sairausvakuutustaksojen ja kolesterolilääkkeiden korvaustason nostaminen Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuksen korvaustaksoja on viimeksi tarkistettu vuonna 1989. Minkäänlaista inflaatio- tai muuta tarkistusta ei ole tehty sen jälkeen, minkä vuoksi korvaustaksat ovat jääneet merkittävästi jälkeen terveyspalvelujen kustannusten kehityksestä. Vastuu on sosiaali- ja terveysministeriöllä, jonka pitäisi lain mukaan vahvistaa sairausvakuutuksen korvaustaksojen perusteet. Lääkärin palkkioiden korvausprosentti on tällä hetkellä erikoisalasta riippuen 20 25 % potilaan maksamasta palkkiosta. Tutkimuksien ja hoidon osalta korvaustaso saattaa olla vieläkin alhaisempi, koska niissä potilaalla on 80 markan omavastuu. Ainoa tehokas tapa epäkohtien korjaamiseksi on nostaa kiireesti sairausvakuutuksen korvaustaksoja vastaamaan todellisia kustannuksia. On vakava virhe kuvitella, että korvaustaksojen pitäminen keinotekoisesti alhaisina estäisi potilasta käyttämästä yksityistä terveydenhuoltoa. Seuraukset alhaisista korvaustaksoista ovat todellisuudessa aivan päinvastaisia. Tuloksena on amerikkalaistyylisen yksityisen sairausvakuutuksen kasvu niiden kansalaisten kohdalla, joilla on tällaiseen vakuutukseen varaa. Ministeriön laiminlyöntien kärsijäksi joutuu vähävarainen kansalainen, jonka on pakko maksaa tarvitsemansa terveyspalvelut kokonaan itse. Tilanne on tavallisen palkansaajan kohdalla täysin kestämätön, ja siksi olisikin ryhdyttävä kiireellisesti toimenpiteisiin korvaustaksojen tarkistamiseksi vastaamaan kustannuksia. Korkea kolesteroli ja sen seurauksena lisääntyvät sepelvaltimo- yms. taudit ovat tyypillisiä suomalaisille, joilla veren rasva-arvot luonnostaankin ovat korkeita. Tautien ehkäisemiseksi kolesterolilääkkeiden myynti on viime aikoina lisääntynyt ja sadattuhannet suomalaiset joutuvat päivittäin ottamaan kolesterolilääkettä pitääkseen kolesterolitasonsa alhaalla ja torjuakseen uhkaavaa sepelvaltimotautia. Tällaisen jatkuvan lääkehoidon kustannukset tulevat kuitenkin potilaalle hyvin kalliiksi, koska kolesterolilääkkeet lääkärin määrääminäkin kuuluvat vain peruskorvauksen piiriin. Tällöin potilaalle korvataan 50 % lääkkeen hinnasta loppuosan jäädessä potilaan itsensä maksettavaksi. Kolesterolilääkkeiden myyntihinta on hyvin korkea, joten potilaan maksama omavastuuosuus on usein epäsuhteessa potilaan tulotasoon. Tämän seurauksena monet erityisesti pienipalkkaiset kansalaiset ja eläkkeensaajat joutuvat keskeyttämään kolesterolilääkehoidon, kun rahat eivät riitä lääkkeen ostamiseen. Seurauksena on usein yhteiskunnan kannalta paljon kalliimpi asia, tarve ohitusleikkaukseen tai pahimmassa tapauksessa potilaan kuoleminen sydäninfarktiin. Kolesterolilääkkeen voi tosin saada 75-prosenttisesti korvattuna, mutta edellytykset tähän erityiskorvausluokkaan pääsemiseksi on asetettu niin tiukoiksi, ettei potilaalla useimmissa tapauksissa ole mahdollisuutta täyttää näitä edellytyksiä. Versio 2.1
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä sairausvakuutuksen taksojen ja kolesterolilääkkeiden korvaustason nostamiseksi? Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2002 Mikko Elo /sd 2
Ministerin vastaus KK 205/2002 vp Mikko Elo /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Mikko Elon /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 205/2002 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä sairausvakuutuksen taksojen ja kolesterolilääkkeiden korvaustason nostamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Sairausvakuutuksesta korvataan vakuutetulle sairausvakuutuslain 4 :n mukaan sairauden perusteella tarpeellisen sairaanhoidon kustannuksia, ja mainitun lain 6 :n mukaan sairaanhoidon kustannuksia korvataan siltä osin, minkä hoito tarpeettomia kustannuksia välttäen, vakuutetun terveydentilaa kuitenkaan vaarantamatta olisi tullut vakuutetulle maksamaan. Sairausvakuutuskorvausten tehtävänä on mahdollistaa julkisen sektorin palveluja täydentävien palvelujen käyttö. Vuonna 2001 korvattiin lähes 1,5 miljoonalle vakuutetulle eli yli 28 prosentille väestöstä kaikkiaan noin 3,5 miljoonasta lääkärin vastaanottokäynnistä ja toimenpiteestä yhteensä 63,5 miljoonaa euroa. Keskimääräinen korvaustaso lääkärinpalkkioiden todellisista kustannuksista oli lähes 35 prosenttia. Tutkimuksen ja hoidon korvaukset olivat kaikkiaan noin 56 miljoonaa euroa yhteensä 4,2 miljoonasta lääkärin määräämästä tutkimuksesta tai hoitotoimenpiteestä korvausosuuden ollessa keskimäärin lähes 37 prosenttia todellisista kustannuksista. Kansaneläkelaitoksen tutkijat Timo Klaukka ja Timo Maljanen toteavat Suomen Lääkärilehdessä, että noin 70 prosenttia yksityislääkärillä kävijöistä oli pieni- tai keskituloisia (Klaukka T, Maljanen T: Ketkä käyvät yksityislääkärissä, SLL 8:911 14, 2001). Sairausvakuutuskorvauksista 80 prosenttia oli erikoislääkäripalveluita, ja näistä tärkeimmät erikoisalat ovat gynekologia ja silmätaudit. Kun sairausvakuutuslain mukaan korvataan ainoastaan tarpeellista sairaanhoitoa tarpeettomia kustannuksia välttäen, olisi ilman sairausvakuutuslain mukaista etuutta julkisen sektorin toteutettavaksi tullut vuonna 2001 noin 3,5 miljoonaa lääkärissä käyntiä, joista 80 prosenttia olisi ollut erikoislääkärikäyntejä sekä niihin liittyen noin 4,2 miljoonaa tutkimus- ja hoitotapahtumaa. Tutkimuksen ja hoidon toimenpiteissä on lisäksi otettava huomioon, että yli 53 prosenttia niistä on fysioterapiahoitoja. Sairausvakuutuksen varoista korvataan myös julkisen sektorin lähetteellä määrättyä yksityistä fysioterapiaa. Kysymyksessä on otettu esille myös kolesterolilääkkeiden korvattavuus sairausvakuutuksesta. Voimassa olevassa lääkekorvausjärjestelmässä lääkekorvausluokkia on kolme (100, 75 ja 50 %) ja jokaiseen korvausluokkaan sisältyy ostokertakohtainen omavastuuosuus. Korvaustasot on pyritty porrastamaan lääketieteellisin perustein sairauden vaikeusasteen ja lääkehoidon välttämättömyyden mukaan. Alempaan erityiskorvausluokkaan (75 %) kuuluu kymmenen sairautta ja ylempään erityiskorvausluokkaan (100 %) 34 sairautta. Yhteensä yli 1,2 miljoonalla henkilöllä eli useammalla kuin joka viidennellä suomalaisella on oikeus erityiskorvattaviin lääkkeisiin. Lääkekorvausjärjestelmän lisäksi eläkkeensaajien, lasten ja vammaisten tuissa otetaan huomioon lääkekustannuksia sekä kunnat maksavat toimeentulotukena pienituloisten lääkekustannuksia. Kysymyksessä tarkoitetuista lipidilääkkeiden käytöstä sai vuonna 2001 korvausta 268 000 henkilöä, joista 65 000 henkilöä sai korvauksen alemman erityiskorvausluokan mukaisesti. Lipi- 3
Ministerin vastaus dilääkkeisiin käytettiin lähes 92 miljoonaa euroa, josta sairausvakuutus korvasi yli 50 miljoonaa euroa. Lipidilääkkeiden käyttö on yleistynyt nopeasti etenkin 1990-luvun puolivälistä lähtien ja kasvua vuodesta 2000 vuoteen 2001 on ollut lähes 15 miljoonaa euroa. Valtioneuvoston asetuksilla lipidilääkkeet ovat tulleet erityiskorvattaviksi 75 prosentin mukaan ensin vaikeinta perinnöllistä rasva-aineenvaihduntahäiriötä (lähinnä familiaalista hyperkolesterolemiaa) poteville ja viimeksi sepelvaltimotautiin liittyvää rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä poteville. Näiden pitkäaikaista ja vaikeaa sairautta potevien hoidossa nämä lääkkeet on tutkimustiedon perusteella katsottu välttämättömiksi. Familiaalisen hyperkolesterolemian vaikeimmissa muodoissa potilaat voivat jo lapsuusiässä sairastua sepelvaltimotautiin, ja sepelvaltimotautiin liittyvän rasva-aineenvaihdunnan hoidossa nämä lääkkeet ovat tutkimusten mukaan vähentäneet sekä kuolemanvaaraa että kysymyksessä tarkoitettua hoidon tarvetta. Huomion arvoista on myös se, että lääkkeiden hinnat laskivat vuonna 1998 useasta eri syystä. Vuoden alusta lääkkeiden arvonlisävero aleni 12 prosentista 8 prosenttiin, ja velvoitevarastoinnin piiriin kuuluneiden valmisteiden tukkuhinnoista poistettiin velvoitevarastointilisä, joka oli suurimmillaan 11 prosenttia lääkkeen tukkuhinnasta. Saman vuoden huhtikuun alusta myös lääketaksaa tarkistettiin. Lisäksi lääkkeiden hintalautakunta on toteuttanut vuosina 1998 1999 laajan lääkkeiden tukkuhintojen tarkistusprosessin, jossa tarkistettiin kaikkiaan noin 2 000 lääkevalmisteen tukkuhintojen kohtuullisuus. Tukkuhintojen alentamispäätöksiä tehtiin yli 250. Todettakoon, että muun muassa ministeriössä ja Kansaneläkelaitoksessa seurataan jatkuvasti lääketieteellisen tutkimustiedon kertymistä ja hoitokäytäntöjen kehittymistä ja valmistellaan niitä vastaavia lääkekorvausjärjestelmän parannuksia. Lääkekorvausjärjestelmän uudistamista on selvitetty sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa Lääkekorvaustyöryhmä 2000:ssa, joka on jättänyt loppuraporttinsa ministeriölle 14.6.2001. Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti tarkastellut lääkekorvausjärjestelmän eri kehittämisvaihtoehtoja ottaen huomioon muun muassa nykyisen korvausjärjestelmän rakenteelliset kehittämistarpeet sekä muissa Euroopan maissa olevat lääkekorvausjärjestelmät. Työryhmän näkemyksen mukaan nykyistä lääkekorvausjärjestelmää tulee uudistaa. Työryhmän ehdotusten mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö on tammikuussa 2001 kutsunut selvitysmiehen selvittämään lääkkeiden korvausjärjestelmän laajuutta ja sen sisältöä. Selvitysmiehen on tarkoitus saada työnsä suoritetuksi heinäkuun loppuun 2002 mennessä. Sairausvakuutuksen lääkekorvausjärjestelmän tarkoituksena on mahdollistaa potilaalle kohtuullisin kustannuksin avohoidossa tarpeellinen lääkitys. Tästä periaatteesta ei korvausjärjestelmää uudistettaessakaan tule luopua. Kuten edellä on todettu, Suomessa terveydenhuolto toimeenpannaan pääosin kunnallisena järjestelmänä. Yksityinen järjestelmä, jonka käyttäjiä sairausvakuutus tukee, on täydentävä. Sosiaalivakuutuksen rooli on esimerkiksi Keski-Euroopassa laajempi vastaten paljolti Suomen julkisen terveydenhuollon asemaa. Sairaanhoitokorvauksen avulla yli neljännes väestöstä saa tarpeellisia pääosin erikoislääkäripalveluja kustannuksin, joilla ei olisi mahdollista kattaa vastaavia palveluja julkisella sektorilla. Suomen terveydenhuollon tulevaisuutta selvitetään parhaillaan valtioneuvoston syksyllä 2001 asettamassa kansallisessa terveydenhuoltoprojektissa. Projektin tulokset julkaistaan huhtikuun alussa 2002. Projektissa on osaltansa ollut esillä myös sairausvakuutuksen korvausjärjestelmän kehittämistarpeet. Vasta edellä mainittujen selvitystöiden valmistuttua on tarkoituksenmukaista tarkemmin arvioida sairausvakuutuksen korvausjärjestelmän kehittämistarpeita. Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 2002 4 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho
Ministerns svar KK 205/2002 vp Mikko Elo /sd Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Mikko Elo /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 205/2002 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att höja ersättningsnivån på sjukförsäkringens taxor och på kolesterolsänkande läkemedel? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Enligt 4 sjukförsäkringslagen får en försäkrad via sjukförsäkringen ersättning för nödvändiga kostnader vid sjukvård och enligt 6 i nämnda lag ersätts kostnaderna för sjukvård till den del, vartill kostnaderna för vården skulle ha uppgått för den försäkrade med undvikande av onödiga kostnader, men utan äventyrande av den försäkrades hälsa. Ersättningarna från sjukförsäkringen är avsedda att möjliggöra användande av tjänster som kompletterar de tjänster som den offentliga sektorn erbjuder. År 2001 fick närmare 1,5 miljon försäkrade, dvs. över 28 % av befolkningen, ersättning till en summa av sammanlagt 63,5 miljoner euro för allt som allt ca 3,5 miljoner besök på och åtgärder vid läkarmottagningar. Ersättningsnivån på de verkliga kostnaderna för läkararvodena var i medeltal nästan 35 %. Ersättningarna för undersökning och behandling utgjorde totalt ca 56 miljoner euro för de sammanlagt 4,2 miljoner undersökningar eller behandlingsåtgärder som ordinerats av läkare, då ersättningsandelen i medeltal var uppemot 37 % av de verkliga kostnaderna. Forskarna Timo Klaukka och Timo Maljanen vid Folkpensionsanstalten konstaterar i den finska läkartidskriften Suomen Lääkärilehti att ca 70 % av dem som besöker privatläkare är låg- eller medelinkomsttagare (Klaukka T, Maljanen T: Ketkä käyvät yksityislääkärissä, SLL 8:911 14, 2001). Av sjukförsäkringsersättningarna gällde 80 % specialläkartjänster, av vilka gynekologi och ögonsjukdomar är de främsta specialområdena. Eftersom ersättning enligt sjukförsäkringslagen beviljas endast för nödvändig sjukvård med undvikande av onödiga kostnader, skulle det utan den förmån som avses i sjukförsäkringslagen år 2001 ha anstått den offentliga sektorn att svara för ungefär 3,5 miljoner läkarbesök, varav 80 % utgjordes av besök hos specialläkare, samt 4,2 miljoner av till dem anknutna undersökningsoch vårdtillfällen. När det gäller åtgärder vid undersökning och behandling bör man också beakta att över 53 % av dessa är fysioterapeutiska behandlingar. Med medel från sjukförsäkringen ersätts också fysioterapi inom den privata sektorn förutsatt att behandlingen ordinerats med remiss från den offentliga sektorn. I spörsmålet tas också upp sjukförsäkringens ersättning av kolesterolsänkande läkemedel. I gällande system för läkemedelsersättning finns det tre klasser för läkemedelsersättning (100, 75 och 50 %) och varje ersättningsklass har en självriskandel för varje inköpstillfälle. Man har försökt gradera ersättningsnivåerna på medicinska grunder enligt sjukdomens svårighetsgrad och nödvändigheten av läkemedelsbehandling. Till den lägre specialersättningsklassen (75 %) hör 10 sjukdomar och till den högre ersättningsklassen (100 %) 34 sjukdomar. Sammanlagt har över 1,2 miljoner personer, dvs. mer än var femte finländare, rätt till specialersättningsgilla läkemedel. Vid sidan av systemet för läkemedelsersättning tas läkemedelskostnaderna i beaktande i stödet till pensionstagare, barn och handikappade, och kommunerna betalar i form av utkomststöd låginkomsttagarnas läkemedelsutgifter. 5
Ministerns svar År 2001 fick 268 000 personer ersättning för bruket av de lipidsänkande läkemedel som avses i spörsmålet, och av dessa personer fick 65 000 ersättning enligt den lägre specialersättningsklassen. Lipidsänkande läkemedel köptes till en summa av nästan 92 miljoner euro, varav sjukförsäkringen ersatte över 50 miljoner euro. Bruket av lipidsänkande läkemedel har i synnerhet sedan mitten av 1990-talet ökat snabbt och summan har växt med nästan 15 miljoner euro från år 2000 till år 2001. Genom förordningar av statsrådet har lipidsänkande läkemedel blivit specialersättningsgilla till 75 % börjande från de mest svårartade fallen, personer som lider av ärftliga rubbningar i fettmetabolismen (främst familjär hyperkolesterolemi), till personer som lider av rubbning i fettmetabolismen i samband med koronarkärlsjukdom. Med grund i forskningsinformation har man ansett läkemedlen vara nödvändiga vid behandlingen av nämnda personer som lider av en långvarig och svår sjukdom. I de mest allvarliga arterna av familjär hyperkolesterolemi kan patienterna redan i barndomen insjukna i kranskärlssjukdomar, och i behandlingen av rubbningar i fettmetabolismen i samband med koronarkärlsjukdom har dessa läkemedel enligt forskningen minskat såväl risken att dö i sjukdomen som behovet av den typ av behandling som avses i spörsmålet. Det är också värt att notera att priserna på läkemedel sjönk år 1998, av flera olika orsaker. Vid ingången av året sänktes mervärdesskatten på läkemedel från 12 % till 8 %, och partiprisets tillägg för obligatorisk upplagring slopades på de preparat som ingick i den obligatoriska upplagringen. Tillägget var som högst 11 % av partipriset på läkemedlet. Vid ingången av april samma år justerades också läkemedelstaxan. Läkemedelsprisnämnden genomförde dessutom åren 1998 1999 en omfattande justeringsprocess gällande partipriset på läkemedel, i vilken det granskades huruvida partipriset på sammanlagt ca 2 000 läkemedelspreparat var rimligt. Det fattades beslut om att sänka partipriset på 250 av preparaten. Det kan observeras att bl.a. ministerierna och Folkpensionsanstalten kontinuerligt följer med inkommande information om den medicinska forskningen och utvecklingen av behandlingspraxis, och de förbereder utgående från dessa förbättringar av systemet för läkemedelsersättning. En utredning gällande revidering av systemet för läkemedelsersättning har gjorts av den av socialoch hälsovårdsministeriet tillsatta arbetsgruppen för läkemedelsersättning 2000, som lämnade in sin slutrapport till ministeriet den 14 juni 2001. Arbetsgruppen har i enlighet med sitt uppdrag granskat olika alternativ för utvecklande av systemet för läkemedelsersättning med beaktande av bl.a. de strukturella behoven av att utveckla det nuvarande ersättningssystemet samt systemen för läkemedelsersättning i andra europeiska länder. Enligt arbetsgruppens uppfattning bör det nuvarande systemet för läkemedelsersättning revideras. I enlighet med arbetsgruppens förslag kallade social- och hälsovårdsministeriet i januari 2001 en utredningsman att klarlägga omfattningen av systemet för läkemedelsersättning och dess innehåll. Avsikten är att utredningsmannen skall få sitt arbete slutfört före utgången av juli 2002. Syftet med systemet för läkemedelsersättning inom sjukförsäkringen är att till skäliga kostnader möjliggöra den medicinering som en patient behöver inom öppenvården. Det finns ingen orsak att avstå från denna princip ens när ersättningssystemet revideras. Som det konstateras ovan verkställs hälso- och sjukvården i Finland huvudsakligen i kommunal regi. Det privata systemet, vars användare sjukförsäkringen stöder, har en kompletterande funktion. Den mer omfattande roll som socialförsäkringen har i exempelvis Mellaneuropa motsvarar i hög grad den ställning offentlig hälso- och sjukvård har i Finland. Tack vare sjukvårdsersättningen får över en fjärdedel av befolkningen tillräckliga tjänster hos i huvudsak specialläkare för en summa som omöjligt skulle räcka till för motsvarande tjänster inom den offentliga sektorn. Den finska hälso- och sjukvårdens framtid diskuteras som bäst i det nationella hälso- och sjukvårdsprojekt som statsrådet tillsatte hösten 2001. Resultaten från projektet offentliggörs i början 6
Ministerns svar KK 205/2002 vp Mikko Elo /sd av april 2002. Behovet av utveckling av ersättningssystemet inom sjukförsäkringen har för sin del också varit uppe till behandling i projektet. Först efter att nämnda utredning är slutförd är det ändamålsenligt att närmare uppskatta behovet av en utveckling av ersättningssystemet inom sjukförsäkringen. Helsingfors den 2 april 2002 Social- och hälsovårdsminister Maija Perho 7