Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2002 vp Työajan vähentäminen iän perusteella Eduskunnan puhemiehelle Puron työryhmän valmisteleman yksityisalojen työeläkkeiden eläkeuudistuksen tärkein tavoite oli tehdä työeläkejärjestelmään tarpeelliset muutokset, joilla myöhennetään keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää 2 3 vuodella ja sopeutetaan eläkejärjestelmä vanhenevan väestön asettamiin haasteisiin. Sopimuksen mukaan Suomessa siirrytään joustavaan eläkeikään ikävälillä vuotta. Tämä on hyvin haastava tavoite. Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista haluaa jäädä eläkkeelle vuotiaana. Haluun jäädä varhain eläkkeelle on useita syitä. Suurin ongelma on työssä jaksaminen. Työpaikoilla on nykyään kova työtahti ja työtehtävät harvoin joustavat henkilön iän mukaan. Suomessa nuoret ja vanhemmat työntekijät tekevät täsmälleen samat tehtävät asemansa mukaan. Työelämässä viihdyttäisiin ja jaksettaisiin varmasti pidempään, jos viimeisien työvuosien työtaakkaa voisi helpottaa pikkuhiljaa ja lopulta siirtyä ansaitulle eläkkeelle. Useissa maissa on käytössä ennen eläkkeelle siirtymistä työajan asteittainen vähentäminen, jonka kustannuksista työntekijä itse osaltaan vastaa. Työntekijä voisi esim. täyttäessään 50 vuotta vähentää työajastaan 2 tuntia, 55-vuotiaana 4 tuntia ja 60-vuotiaana 6 tuntia viikossa. Työajan lyhentäminen parantaisi työssä jaksamista ja vähentäisi halua jäädä varhain eläkkeelle. Tämä järjestely on myös kevyempi hallinnoida kuin osa-aikaeläke. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko eläkeuudistuksien yhteydessä pohdittu mahdollisuutta käyttää työajan lyhentämistä kannustimena työelämässä pysymiseen? Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2002 Irja Tulonen /kok Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Irja Tulosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 220/2002 vp: Onko eläkeuudistuksien yhteydessä pohdittu mahdollisuutta käyttää työajan lyhentämistä kannustimena työelämässä pysymiseen? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Kysyjän mukaan "työelämässä viihdyttäisiin ja jaksettaisiin varmasti pidempään, jos viimeisien työvuosien työtaakkaa voisi helpottaa pikkuhiljaa ja lopulta siirtyä ansaitulle eläkkeelle". Kysyjän mukaan tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että työntekijä voisi 50 vuotta täyttäessään vähentää viikoittaista työaikaansa 2 tuntia, 55- vuotiaana 4 tuntia ja 60-vuotiaana 6 tuntia. Tällainen järjestely olisi kysyjän mielestä helpompi hallinnoida kuin osa-aikaeläke. Kysyjä toteaa myös, että "useissa maissa on käytössä ennen eläkkeelle siirtymistä työajan asteittainen vähentäminen, jonka kustannuksista työntekijä itse osaltaan vastaa". Joustavan eläkeikäjärjestelmän käyttöön varhaisen työmarkkinoilta poistumisen reittinä on kiinnitetty kasvavaa huomiota viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lainsäädännössä jo tehtyjen muutosten taustalla on ollut tarve nostaa Suomen keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, joka on ollut useita vuosia vanhuuseläkeikäämme alhaisemmalla tasolla. Suomen kansantalouden pitkän aikavälin työvoimatarpeen sekä eläkemenojen ja eläkevakuutusmaksujen kohtuullisina pitämisen kannalta on pidetty välttämättömänä edistää työssäkäynnin jatkamista muun muassa yksilöllisen varhaiseläkkeen ikärajaa nostamalla, kuntoutustoimenpiteitä korostamalla ja viiden vanhuuseläkeikää edeltävän työssäolovuoden eläketurvan tasoa korottamalla työssä jatkamista ja jaksamista tukevaan suuntaan. Jo tehdyillä muutoksilla keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää on saatu jonkin verran nostettua, mutta ei vieläkään riittävästi. Hallitusohjelmassa edellä tarkoitettuun ongelmaan on otettu kantaa siten, että hallitusohjelman mukaan työelämässä, työkykyä ylläpitävässä toiminnassa ja koulutuspolitiikassa sekä eläke- ja työttömyysturvajärjestelmässä toteutetaan muutoksia, jotka kannustavat työnantajia pitämään palveluksessaan ja ottamaan palvelukseensa myös ikääntyvää henkilöstöä sekä edistävät ikääntyvien työssä ja työmarkkinoilla pysymistä. Hallituksen tavoitteena on lisätä työssä olevien osuutta työikäisestä väestöstä ja myöhentää pitkällä aikavälillä keskimääräistä työmarkkinoilta poistumisikää kahdella kolmella vuodella lähemmäksi 65 vuoden vanhuuseläkeikää ja siten vähentää eläkevakuutusmaksujen nousupaineita. Hallitusohjelmaan liittyen työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 12 päivänä marraskuuta 2001 sopineet yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisen periaatteista. Tämän periaatesopimuksen tavoitteena on tehdä työeläkejärjestelmään tarpeelliset muutokset, joilla myöhennetään keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää hallitusohjelmassa edellytetyllä kahdella kolmella vuodella. Hallitus on 13 päivänä marraskuuta 2001 ilmoittanut kantanaan, että työmarkkinoiden keskusjärjestöjen periaatesopimus vastaa hallituksen tavoitteita työeläkkeiden kehittämi- 2

3 Ministerin vastaus KK 220/2002 vp Irja Tulonen /kok seksi ja työssä pysymistä, työkykyä ja työllistymistä tukevaan suuntaan sekä varhaiseläkejärjestelmässä työeläkelainsäädännön mukaisen ansiosidonnaisuusperiaatteen kehittämiseksi. Hallituksen kannanotossa on myös todettu, että hallitus ryhtyy valmistelemaan yksityisten alojen työeläkelainsäädäntöä työmarkkinoiden keskusjärjestöjen esitysten pohjalta ja kiirehtii vastaavien neuvottelujen aloittamista julkisen sektorin työeläkkeiden kehittämiseksi. Edellä mainitussa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen periaatesopimuksessa on muun muassa sovittu, että yksilöllisestä varhaiseläkkeestä luovutaan asteittain siten, että ennen vuotta 1944 syntyneillä oikeus yksilölliseen varhaiseläkkeeseen säilyisi nykyiseen tapaan. Sopimuksen mukaan osa-aikaeläkkeen alaikäraja palautettaisiin 58 vuoteen siten, että ennen vuotta 1947 syntyneillä säilyisi kuitenkin osa-aikaeläkkeen 56 vuoden alaikäraja. Samalla sopimuksessa ehdotetaan muun muassa, että vanhuuseläkkeelle siirtyminen voisi tapahtua joustavasti vuoden iässä. Lisäksi periaatesopimuksen mukaan 60 vuotta täyttäneiden työkyvyttömyyseläkkeiden arvioinnissa painotettaisiin työkyvyttömyyden ammatillista luonnetta silloin, kun työura on pitkä ja työn aiheuttama rasittuneisuus ja kuluneisuus ikääntymiseen liittyviin tekijöihin yhdistyneinä tekevät työn jatkamisen kohtuuttomaksi. Myös työkyvyttömyyden uhkan toteamiseen perustuva oikeus ammatilliseen kuntoutukseen toteutetaan ja kuntoutuksen ajan toimeentuloturvaa kehitetään paremmin työelämän tarpeita vastaavaksi. Periaatesopimuksessa on muutenkin kiinnitetty huomiota kuntoutuksen tehostamiseen nykyisestään. Hallitus on ryhtynyt valmistelemaan yksityisalojen työeläkelainsäädännön muutoksia näiden sopimusten toteuttamiseksi. Ne mahdollistavat työaikajoustot sopimuksen tarkoittamalla tavalla. Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2002 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Irja Tulonen /saml undertecknade skriftliga spörsmål SS 220/2002 rd: Har man i samband med pensionsreformen övervägt möjligheten att använda förkortad arbetstid som en sporre för arbetstagaren att hållas kvar i arbetslivet? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Enligt spörsmålsställaren skulle arbetstagarna säkert trivas och orka bättre under en längre period om arbetsbördan under de sista arbetsåren kunde lindras och arbetstagarna slutligen kunde gå i en välförtjänt pension. Detta kunde enligt spörsmålsställaren ordnas t.ex. på så sätt att arbetstagaren vid fyllda 50 år skulle minska på sin arbetstid med 2 timmar, vid 55 år med 4 timmar och vid 60 år med 6 timmar. Det vore enligt spörsmålsställaren lättare att administrera ett dylikt arrangemang än systemet med deltidspension. Spörsmålsställaren konstaterar också att flera länder tillämpar ett system med en gradvis minskning av arbetstiden före övergången till pension och att arbetstagaren själv delvis står för kostnaderna. Under de senaste tio åren har det fästs allt större uppmärksamhet vid införandet av ett system för flexibel pensionsålder som ett sätt för anställda att lämna arbetsmarknaden i ett tidigare skede. Mot bakgrund av de ändringar som redan gjorts i lagstiftningen har det funnits ett behov av att höja den genomsnittliga pensionsåldern i Finland som i flera års tid har befunnit sig under gränsen för ålderspension. För att det långsiktiga behov av arbetskraft som samhällsekonomin i Finland har samt pensionsutgifter och pensionsförsäkringspremier skall hållas på en rimlig nivå har det ansetts nödvändigt att främja en förlängning av den yrkesverksamma tiden, bl.a. genom att åldersgränsen för individuell förtidspension höjts, större vikt lagts vid rehabiliteringsåtgärder samt nivån på pensionsskyddet för de fem arbetsår som föregår ålderspensionen höjts i syfte att stöda arbetstagarna att fortsätta och orka i sitt arbete. I och med de ändringar som redan har genomförts har den genomsnittliga pensionsåldern höjts en aning, men inte ännu tillräckligt. I regeringsprogrammet har det tagits ställning till ovanstående problem på så sätt att det i regeringsprogrammet dras upp riktlinjer för förändringar som ska drivas igenom i arbetslivet, i verksamhet som upprätthåller arbetsförmågan, i utbildningspolitiken samt i systemet med pensionsskydd och utkomstskydd för arbetslösa. Dessa förändringar skall uppmuntra arbetsgivarna att anställa också äldre personer och hålla dem kvar i sin tjänst samt främja situationen så att äldre människor hålls kvar i arbetet och på arbetsmarknaden. Regeringen har som mål att öka andelen arbetstagare bland den del av befolkningen som är i arbetsför ålder och på lång sikt senarelägga den genomsnittliga pensionsåldern med två till tre år, dvs. föra den närmare 65-årsgränsen för ålderspension, och på det viset minska den höjande effekten på pensionsförsäkringspremierna. I anslutning till regeringsprogrammet har arbetsmarknadens centralorganisationer den 12 november 2001 kommit överens om principerna för utvecklingen av arbetspensionen inom den privata sektorn. Målet med detta principavtal är att driva igenom nödvändiga ändringar i arbetspensionssystemet, ändringar som innebär att den ge- 4

5 Ministerns svar KK 220/2002 vp Irja Tulonen /kok nomsnittliga pensionsåldern i enlighet med regeringsprogrammet senareläggs med två till tre år. Regeringen meddelade den 13 november 2001 som sin ståndpunkt att det principavtal som arbetsmarknadens centralorganisationer slutit motsvarar regeringens mål att utveckla arbetspensionerna så att detta får arbetstagarna att hållas kvar i arbetet och stöder arbetsförmågan och sysselsättningen, samt att utveckla arbetspensionslagstiftningens princip om inkomstrelaterad pension i förtidspensionssystemet. I regeringens ställningstagande konstateras det också att regeringen börjar bereda arbetspensionslagstiftningen inom den privata sektorn utgående från de förslag som arbetsmarknadens centralorganisationer lagt fram, och att regeringen skyndar sig att inleda motsvarande förhandlingar för att utveckla arbetspensionerna inom den offentliga sektorn. I det ovan nämnda principavtal som arbetsmarknadens centralorganisationer har slutit är det bl.a. fastslaget att systemet med individuell förtidspension gradvis kommer att frångås på så sätt att de som är födda före år 1944 fortsättningsvis har rätt till individuell förtidspension enligt nuvarande system. Den nedre åldersgränsen för deltidspension skall enligt avtalet åter flyttas till 58 år på så sätt att åldersgränsen likväl skulle bibehållas vid 56 år för dem som är födda före år I avtalet föreslås det samtidigt bl.a. att övergången till ålderspension skulle vara flexibel mellan 62 och 68 år. Dessutom skulle det vid bedömningen av behovet av invalidpension för personer som fyllt 60 år enligt principavtalet fästas särskild vikt vid arbetsoförmågans yrkesmässiga karaktär i de fall den yrkesverksamma tiden är lång och fortsatt arbete skulle vara oskäligt på grund av den belastning och det slitage som arbetet orsakar, detta i kombination med att personen åldras. Rätten till yrkesinriktad rehabilitering som grundar sig på farhågor om hotande arbetsoförmåga kommer också att verkställas, och utkomstskyddet för rehabiliteringsperioden kommer att utvecklas så att det bättre motsvarar de behov som finns i arbetslivet. I principavtalet uppmärksammas också i övrigt en effektiverad rehabilitering. För att kunna omsätta dessa avtal i praktiken har regeringen börjat bereda ändringarna i arbetspensionslagstiftningen inom den privata sektorn. Ändringarna möjliggör varierande längd på den yrkesverksamma tiden på det sätt som avses i avtalet. Helsingfors den 3 april 2002 Social- och hälsovårdsminister Maija Perho 5