Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Muistio 5.12.2010 Liikennesuunnitteluosasto Eero Pasanen & Hannu Seppälä Risteysruudukoiden kokeilu Tieliikennelain 15 :n mukaan kuljettajan on lähestyessään risteystä tai sinne ajaessaan sovitettava ajotapansa niin, ettei risteävän tien liikenne häiriinny, jos ajoneuvo joudutaan pysäyttämään risteykseen. Ruuhkaantuneessa liikenteessä sääntöä kuitenkin rikotaan toistuvasti Esimerkiksi Englannissa (UK), Irlannissa, Portugalissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa on sääntöä usein tehostettu maalaamalla ruuhkaisiin risteyksiin keltaruudutettu alue, jolle ei saa ajaa ellei poistumiskaista ole vapaa. Kuva 1: Risteysruudukko (yellow box junction) Lontoossa. Englannissa alueelle saa pysähtyä vain jos oikealle (meidän vasemmalle) kääntyminen estyy vastaantulevan liikenteen vuoksi. Rikkeestä voi seurata esimerkiksi Lontoossa 100 punnan virhemaksu, jonka määrää paikallinen liikenneviranomainen (Transport for London).
Lontoossa TfL:n hallinnoimilla vilkkailla kaduilla (Red route network) on ruudukko merkitty noin 450 risteykseen, joista vajaassa kolmessasadassa on kiinteä CCTV kameravalvonta. Virheelliset risteysalueelle pysähtymiset ovat Lontoossa vähentyneet 35 prosentilla. Suomen tieliikennelainsäädäntö ei tunne tällaista merkintää. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi kuitenkin Helsingin kaupungille 16.6.2004 kokeiluluvan risteysruudukkojen käyttöön. Ministeriö edellytti, että kaupunki selvittää toimenpiteen vaikutuksen. Kokeiluluvan kestoa jatkettiin kaupungin pyynnöstä 31.5.2007 vuoden 2010 loppuun asti. Valkoinen ruudukko merkittiin ensin kahdeksaan risteykseen vuosina 2004 ja 2005. Ruudukon vaikutusta tutkittiin videokuvaamalla kuutta risteystä (kuva 2 ja liite 1). Risteys alueelle pysähtyneet ajoneuvot laskettiin yhtä pitkiltä ennen/jälkeen jaksoilta samalta vuorokauden ajalta. Digitaalisesti tallennettua aineistoa kertyi kaikkiaan parikymmentä vuorokautta, mutta ennen/jälkeen laskennat tehtiin vain kriittisiksi arvioiduilta tunneilta. Kuva 2: Tutkimusristeykset. Mittaukset uusittiin vuoden 2010 syksyllä Mannerheimintie/Topeliuksenkatu ja Pohjoisesplanadi/Katariinankatu risteyksissä. Tällä hetkellä ruudukko on merkitty Helsingissä kaikkiaan 15 risteykseen (Liite 2).
Tulokset Risteyskohtaiset tulokset on esitetty liitteessä1. Ruudukkoalueille pysähtyneiden määrä väheni kaikissa tutkimuskohteissa. Risteysalueille pysähtyneiden määrä oli samanpituisilla tutkimusjaksoilla ennen toimenpiteitä kaikkiaan 532 ja niiden jälkeen vain 167 ajoneuvoa eli vähennys oli dramaattinen. Tulos on puhtaasti tilastollisessa mielessä hyvin vakuuttava. Väyläkapasiteetin rajamailla toimivan keskustaliikenteen sujuvuus on kuitenkin herkkä tutkittavan risteyksen ulkopuolella tapahtuville ilmiöille. Esimerkiksi Mannerheimintien ja Topeliuksenkadun risteyksen raju muutos saattaa ainakin osittain olla heijastusvaikutusta Mannerheimintien ja Reijolankadun risteyksen välityskykyä parantaneista kaistajärjestelyistä. Myös Hämeenlinnantiellä mittauspäivänä käynnissä olleet tietyöt ovat saattaneen jaksottaa pohjoisesta tulevaa liikennevirtaa jo Vantaan puolella. Tällaista epävarmuutta ei voitu eliminoida käytetyllä tutkimusmenetelmällä. Positiivinen tulos on silti looginen ja voidaan ajatella, että ajan oloon ruudukoiden vaikutus vain vahvistuu tiedotuksen ja autoilijoiden keskinäisen sosiaalisen kontrollin ansiosta. Johtopäätös Risteysruudukko tulisi lisätä sallittuna tiemerkintänä Suomen liikennelainsäädäntöön. Merkintä voisi ainakin aluksi olla vain informatiivinen ilman erityisiä nykyisen tieliikennelain 15 :stä poikkeavia sääntöjä tai sanktioita.
Risteyskohtaiset tulokset Liite 1 Mannerheimintie/Topeliuksenkatu Mittaukset tehtiin klo 8.00-9.00 ja klo 15.55-16.55. Ennen-mittaukset tehtiin 31.8. ja 1.-2.9. 2004. Ensimmäinen jälkeen-mittaus 29.9. ja 30.9.2005. Toinen jälkeen-mittaus 20.- 21.10.2010. C D Pysähtyneet C D Yht. Ennen 2004 30 91 89 60 267 Jälkeen 2004 35 36 72 55 198 Jälkeen 2010 3 9 10 12 34 Mannerheimintie/leksanterinkatu Ennen-mittaukset tehtiin 3.9.2004 ja jälkeen-mittaukset 20.10.2006 perjantaina klo 11.00-12.00 Pysähtyneet Yht. Ennen 4 24 28 Jälkeen 4-4
Pohjoisesplanadi/Katariinankatu Mittaukset tehtiin klo 8.00-9.00, 11.00-13.00 ja 16.00-17.00. Ennen-mittaukset tehtiin 16.6. 2005. Ensimmäiset jälkeen-mittaukset tehtiin 5.- 7.10.2005 ja toiset 2.-3.11.2010. Katariinankatu Pysähtyneet Yht. Ennen 2005 146 32 178 Jälkeen 2005 142 47 189 Jälkeen 2010 129 6 135 Tukholmankatu/Mäntytie Ennen-mittaukset tehtiin 29.6.2005 ja jälkeen-mittaukset 25.10.2006 klo 16.00-17.00. Mäntytie Pysähtyneet Yht. Ennen 14 33 47 Jälkeen - 8 8 Tukholmankatu
Mechelininkatu/Porkkalankatu Ennen-mittaukset tehtiin 14.6.2005 ja jälkeen-mittaukset 4.10.2006 klo 8.00-9.00 ja 16.00-17.00 C D Pysähtyneet C D Yht. Ennen 2 3 22 8 35 Jälkeen 9 1 7 1 18 Kaivokatu/Rautatientori Ennen-mittaukset tehtiin 9.6.2005 ja jälkeen-mittaukset 12.-13.10.2005 klo 8.00-9.00, 11.00-12.00 ja 16.00-17.00 Kaivokatu C Pysähtyneet C Yht. Ennen 64 10 5 79 Jälkeen 48 21 17 86
Risteysruudukot Helsingissä syksyllä 2010 Liite 2