Liikutaan ulkona pimeälläkin Valoa sinne missä sitä tarvitaan
|
|
- Maarit Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liikutaan ulkona pimeälläkin Valoa sinne missä sitä tarvitaan Marjukka Puolakka Selviytymistä suomalaisessa marraskuussa Suomen Akatemia
2 Valaistus poikkitietieteellistä tutkimusta kasvihuoneissa, vuoristokylässä, tien päällä, laboratoriossa
3 Ulkovalaistuksen tarve Pimeydellä suuri vaikutus kuljettajan toimintaan ja suoritustasoon Yöajan onnettomuuksien määrä ja vakavuusaste suhteessa suurempi verrattuna päiväsaikaan Kevyen liikenteen väylien ja alueiden valaistuksella ei luoda sen käyttäjälle vain turvallista ympäristöä vaan myös turvallisuuden tunne Valaistuksen avulla pimeän ajan onnettomuuksia voidaan vähentää Koko vuorokauden aikana 17% Jalankulkijoiden onnettomuuksia 45-55%
4 Valo tieympäristön osana Näkyvyys Hahmottaminen Ilmapiiri toimintojen valaiseminen tilan ja ympäristön muodostaminen turvallisuuden tunne ja tunnelma
5 Suuria muutoksia valaistusalalla LEDien läpimurto ja LED-valonlähteiden jatkuva kehitys, esim. valkoisen LEDin valotehokkuus 2004: 30 lm/w 2012: 165 lm/w LED-teknologia voi vähentää valaistuksen käyttämää sähköenergiaa 50% vuoteen 2025 mennessä EU EcoDesign direktiivit tehottomat lampputyypit poistuvat markkinoilta hehkulamput 2009-, elohopealamput 2015 Efficacy (lm/w) 2012 laboratorio 2009 laboratorio laboratory 2009 commercial kaupallinen valkoinen White LED Year X X
6 LED-katuvalaistusta Otaniemessä
7 Käyttäjien tarpeet ja mielipiteet tärkeitä käyttäjätutkimukset
8 Älykkäät valaistuksen ohjausjärjestelmät - valoa milloin ja missä tarvitaan Kehä III, VT7, VT1, Vt2 Vuosaaren satamatie. C2 Smartlight: Jyväskylä, Tampere.
9 Tietotie Otaniemi kesä ja talvi +600% L ave = 0.28 cd/m 2 L ave = 1.97 cd/m 2
10 Kaikkea voidaan valaista
11 Kaikkea ei tarvitse valaista?
12 Ulkovalaistuksen häiriövalo ympäristöön Luonnollinen yö katoava luonnonvara? COST Action ES1204 Loss of the Night Network (LoNNe)
13 Valoa näkemistä varten mesooppinen valaistus Valotason laskiessa silmä tulee herkemmäksi valon lyhyille aallonpituuksille Mesooppinen mitoitus ulkovalaistuksessa: ns. valkoista valoa antavat valonlähteet tehokkaampia (esim. valkoiset LEDit vs. perinteiset purkauslamput)
14 Mesooppinen valaistusmitoitus ja ulkovalaistus valonlähteiden valinta - optimoitu säteilyn spektri valaistussuunnittelu - mitoitusarvot energiatehokkuus - oikeanlaiset valonlähteet näkyvyys - näkemisen kannalta optimoitu spektri liikenneturvallisuus - paremmat näköolosuhteet valaistuksen laatu - valkoisen valon käyttö
15 Valon väri on yksi sen laatuominaisuus Valkoinen valo: toistaa kohteiden ja ympäristön värit luonnollisina Värillinen valo: värintoisto-ominaisuudet huonot
16 LEDit ja valkoinen valo - palautetta kunnilta Valon väri ja valon määrä ovat tunnelissa hyvät (Hamina) Esteettinen seikka: oranssi suurpainenatrium ja valkoinen led-valo kohdatessaan kaupunkitilassa korostavat toistensa valon väriominaisuuksia, oranssista tulee oranssimpi ja valkoisesta valkoisempi (Jyväskylä) Korkea värilämpötila oli koepätkällä tehtyjen kyselyjen mukaan miellyttävä silmälle (Pori) Kylmä värilämpötila (5000 K) on mielestäni ongelma, kuka haluaa sellaista? 4000 K hyvä Tulevaisuuden tavoitteena on toki valkoinen katuvalo, oli se tehty sitten monimetallein tai ledeillä LEDin etuna hyvä valon laatu Valkoinen valo on ledin paras myyntivaltti!
17 Näkymiä tulevaan mesooppinen mitoitus tulossa, suosii valkoista valoa LEDit tulevat ja kovaa. US DOE: 2030 LEDien osuus ulkovalaistusmarkkinoista 87% kaikkea on mahdollista valaista kaikkea ei tarvitse valaista! valaistuksen säätö: valoa minne ja missä tarvitaan valaistuksen energiatehokkuus ja ympäristöasiat entistä tärkeämmiksi
LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla
LED Systems Yleisvalaistusta LEDtuotteilla Valo: sähkömagenettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa (aallonpituus n 350 700 nanometriä) Näkyvää valoa Spektrijakauma Halogeenilamppu Pienoisloistelamppu
CIE Division 1: Vision and Colour. MarjukkaPuolakka
CIE Division 1: Vision and Colour MarjukkaPuolakka 19.8.2009 CIE Div1 Terms of Reference: To study visual responses to light and to establish standards of response functions, models and procedures of specification
Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012
Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet
Uutta ulkovalaistuksessa
Uutta ulkovalaistuksessa 25.11.2015 Aleksanteri Ekrias www.licon-at.fi Ulkovalaistuskustannusten määräytyminen ja syntyminen Kansainväliset ja kansalliset ohjeet Tie- ja katupolitiikka Suunnittelu Tarveselvitys
Helsingin kaupungin näkökulma valaistushankintoihin
TEKIJÄ / ESITYKSEN NIMI 12.6.2015 1 Helsingin kaupungin näkökulma valaistushankintoihin Toimistopäällikkö Olli Markkanen Helsingin kaupungin rakennusvirasto Ulkovalaistustoimisto olli.markkanen@hel.fi
Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen
Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.
Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus
Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja
Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki
Annukka Larsen ÄIJÄLÄNRANNAN VALAISTUSPERIAATTEET VALAISTUSPERIAATTEET LYHYESTI: - Ensimmäinen kokonaan ledillä valaistu asuinalue Jyväskylässä - Valaisinkohtainen ohjaus ja käyttäjälähtöinen ohjaustapa
Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin.
Valaistuksen tulevaisuus Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin. Ihmisten tarpeiden tunnistaminen ja kokonaisuuksien suunnittelu
Valaistuksen tulevaisuus
Valaistuksen tulevaisuus Aika: 17.11.2010, Oulu Jari Säkkinen Yksikön Päällikkö Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy VALAISTUKSEN ASIANTUNTIJA PALVELUKSESSASI Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy:n urakointiyksikkö
KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT
KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT Sanpek-LED korkealaatuiset 360 CORN LED- lamput edustavat LED-valaistustekniikan viimeisintä kehitysaskelta. Nämä CORN LED-lamput on kehitetty korvaamaan elohopea-
L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät
Ledit lämpenevät Ledin tehosta 75...80% muuttuu lämmöksi. oisin kuin perinteiset valonlähteet, ledi ei säteile tuottamaansa lämpöä pois, vaan lämpö on johdettava esimerkiksi valaisimen runkoon ja siitä
LED-valaistus. Tilannekatsaus 2015. Tapio Kallasjoki
LED-valaistus Tilannekatsaus 2015 Tapio Kallasjoki Sisältöä Miten ledit poikkeavat perinteisitä valonlähteistä? Miten tähän on tultu? Ledien ominaisuudet Energiatehokkuus ja viranomaisten päätökset Värintoisto
Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy
Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva
VALAISTUKSEN VAIKUTUKSET. Mobilia Kangasala 21.4.2010
VALAISTUKSEN VAIKUTUKSET Mobilia Kangasala 21.4.2010 Kuva: Pink Floyd - Dark Side of the Moon Lamppu lähettää valovirran φ [φ] = lm (lumen) Valaisin lähettää valovoiman I [I] = cd (kandela) Pinnalle tulee
VALONLÄHTEET VUONNA 2010 SÄHKÖTEKNIIKKA OY KARI SIRÉN DI KARI SIRÉN
VALONLÄHTEET VUONNA 2010 SÄHKÖTEKNIIKKA OY KARI SIRÉN DI KARI SIRÉN HEHKULAMPUT HEHKULAMPUT + Erittäin alhainen hinta + Edulliset valaisimet + Ei ongelmajätettä + Yleisin ja yleiskäyttöisin + Erinomainen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Autojen liikenneturvallisuus paranee tarvitaanko tie- ja katuvalaistusta tulevaisuudessa? 2.3.2017 Aleksanteri Ekrias Suomen tieverkko käsittää maantiet, kunnalliset
Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m
Ledifaktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Lediryhmä Lediryhmä Suomen Valoteknillisen Seuran yhteydessä toimiva leditoimijoiden työryhmä Tavoitteena jakaa oikeaa ja puolueetonta tietoa ledeistä sekä niiden
VALON KAUPUNKI Energiatehokas ulkovalaistus ja häiriövalo keskustelutilaisuus
VALON KAUPUNKI Energiatehokas ulkovalaistus ja häiriövalo keskustelutilaisuus Tiistaina 5.2.2013 klo 18.00-19.30 Kaupungin pääkirjasto, Minnansali (Vapaudenkatu 39 41) Tavoitteena lisätä tietoutta hyvästä,
Sisältö. Valaistustekniikan perusteita
Valaistustekniikan perusteita Toivo Riikola toivo.riikola@fagerhult.fi www.fagerhult.fi Sisältö Valon suureita ja yksiköitä Valonlähteet Valonjakokäyrät Valaistustaso vaatimukset Valaistuslaskenta Valaistuksen
Life cycle assessment of light sources Case studies and review of the analyses Valonlähteiden elinkaariarviointi Esimerkkitapausten analysointia
Life cycle assessment of light sources Case studies and review of the analyses Valonlähteiden elinkaariarviointi Esimerkkitapausten analysointia Leena Tähkämö 18. syyskuuta 2013 Valaistuksen ja valonlähteiden
Valon alenema pieni (SFT 40 000h alle 10%), perinteiset jopa muutaman tuhannen h:n jälkeen 30-40%
FAKTAA LED= Light-Emitting-Diode eli hohtodiodi tai ledi (valodiodi) Puolijohdekomponentti Valaistus on yli 20% globaalista energiankulutuksesta LEDillä voidaan korvata lähes kaikki lamput Lumen/W on LEDissä
HUOLTOMIEHEN LAMPPU- OPAS
HUOLTOMIEHEN LAMPPU- OPAS Sisällysluettelo Peruskäsitteet...3 Lampputyypit...6 Valonlähteen valinta...12 Pakkausmerkinnät...13 Lamppujen kierrätys...15 Konttoreiden yhteystiedot...16 2 Peruskäsitteet Valovirta
Light and Lighting Conference with special emphasis on LEDs and Solid State Lighting; 27.-29.5.2009 Budapest. Poimintoja esityksistä
Light and Lighting Conference with special emphasis on LEDs and Solid State Lighting; 27.-29.5.2009 Budapest Poimintoja esityksistä LEDit ja värintoisto: - Värintoistoindeksit eivät vastaa koettua värintoistoa
Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Helsingin Energia. HELSINKI LED -hanke. Selvitys ledeihin siirtymisen aikataulusta ja kustannuksista
Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Helsingin Energia HELSINKI LED -hanke Selvitys ledeihin siirtymisen aikataulusta ja kustannuksista 11.9.2014 2 Esipuhe Tämä julkaisu toimii Helsinki LED-hankkeen selvityksenä.
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT 7 VALAISTUSALUEET Tämä piirustus toimii valaistuksen kaavatasoisena ohjeena. Kullakin valaistusalueella on oma luonteensa, joka perustuu kaupunkitilan antamiin lähtökohtiin.
Aika: 23.11.2011, Kempele
Oulun Energia Urakointi Oy Aika: 23.11.2011, Kempele Jari Säkkinen Oulun Energia Urakointi Oy Oulun Energia Urakointi Oy / Heikki Niskala Sisältö Oulun Energia -konserni Asiantuntija palveluksessasi Oulun
Mitä ledi on ja mitkä ovat sen edut ja haitat?
Mitä ledi on ja mitkä ovat sen edut ja haitat? Eino Tetri, TkT Valaistusyksikkö Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Elektroniikan laitos Valaistusyksikön tutkimusalueet: Sisävalaistus
Tuotekuvaus. MASTER SON-T PIA Plus. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet
Lighting Tuotekuvaus MASTER SON- Suurpainenatriumlamppu kirkkaalla ulkokuvulla, suuremmalla valontuotolla ja pitkällä eliniällä Hyödyt Erinomainen teknologia merkitsee pitkää ja luotettavaa elinikää, hyvää
NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA
NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän
Energiatehokas katuvalaistus
Energiatehokas katuvalaistus Kuntatekniikan päivät 2014 6.6.2014 Oulu Oulun Energia Urakointi Oy Jari Säkkinen Katuvaloista se kaikki lähti... Ensimmäiset sähköllä toimivat lamput syttyivät Oulussa 8.12.1889.
Toimintamalli - EkoValo. lightinglab.fi/ekovalo Espoo 2011
EkoValo lightinglab.fi/ekovalo Espoo 2011 Toimintamalli - Elohopealampuista energiatehokkaampaan ulkovalaistukseen Marjukka Puolakka, Antti Rantakallio, Leena Tähkämö, Anne Ylinen, Liisa Halonen Aalto-yliopisto
LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan
LED Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan Ledit mahdollistavat tunnelman muuttamisen tässä modernissa kouluympäristössä. Lämpimämpi keltainen kylmiin, talvisiin päiviin Kylmempi värisävy
Highlight valaisimet
Highlight valaisimet WWW.HIGHLIGHT.FI PINTA-ASENNETTAVAT JA RIPUSTETTAVAT VALAISIMET 3 10 JÄRJESTELMÄVALAISIMET 11 19 PUHDASTILAVALAISIMET 20 29 WWW.HIGHLIGHT.FI PINTA-ASENNETTAVAT JA RIPUSTETTAVAT VALAISIMET
EuP-direktiivi ohjaa valistuneisiin valaistusuudistuksiin toimistoissa, kouluissa, myymälöissä, teollisuudessa ja ulkoalueilla.
18.12.2009 1(5) EuP-direktiivi ohjaa valistuneisiin valaistusuudistuksiin toimistoissa, kouluissa, myymälöissä, teollisuudessa ja ulkoalueilla. - Kysymyksiä ja vastauksia loistelamppujen, suurpainepurkauslamppujen
Ulkovalaistus Vaasassa
Ulkovalaistus Vaasassa Ulkovalaistus Vaasassa Valistusseminaari Vaasa 8.4.2014 Ulkovalaistusseminaari Vaasa 8.4.2014 Onkilahden toimintapuisto - Puupylväät, valaisimet erikoisväri - Lamput 70 W monimetalli
Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1
Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 2 LED on pieni ja tehokas valonlähde, joka muuttaa valaistuksen maailman Valkoinen
Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla
LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain
ENERGIATEHOKAS VALAISTUS
ENERGIATEHOKAS VALAISTUS Kuva. McKinsey Helsinki 7.6.2011 Tapio Kallasjoki Kuvat: Greenpeace ja Hawells Sylvania, Osram Valaistus Tunnuslukuja valaistuksen energiankulutuksesta Valaistus kuluttaa noin
LEDit ulkovalaistuksessa. Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy
LEDit ulkovalaistuksessa Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy Liiketoimintamme 24% 2012 41% 35% Philips Healthcare Philips Lighting Philips Consumer Lifestyle 2 2
SÄHKÖTEKNIIKKA. Taloyhtiötapahtuma 23.4.2009 JUHA KAUPPILA 1 I 23 04 /.2009 I Sähköinfo Oy
Taloyhtiötapahtuma 23.4.2009 JUHA KAUPPILA 1 I 23 Ilmasto- ja energiakysymykset Taustalla globaalit ilmasto- ja energia kysymykset: Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin päästöjen vähennyksiin
Led tekniikan mahdollisuudet katuvalaistuksessa Lumi R led katuvalaisintuoteperhe
Led tekniikan mahdollisuudet katuvalaistuksessa Lumi R led katuvalaisintuoteperhe Katuvalopäivät 22. 24.11.2011 Helsinki Jyväskylä - Oulu Ismo Soinila, 044 5720063 Ate Korkalainen, 044 5720046 Myynti-
Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä. kuva:
Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä kuva: www.ledistys.fi 1 Jodat Ympäristöenergia Oy 2 Jodat Ympäristöenergia Oy 3 Hyvän valaistuksen perusominaisuudet Energiapihi Syttyy heti Pitkä ikä, vähäinen
Ja sinut nähdään uudessa valossa.
Ja sinut nähdään uudessa valossa. Älykästä valaistusta avaimet käteen-periaatteella. Toiminta aloitettu 2009 Suomalaisten omistama Valmistus Suomessa Katuvalaistuksen taustat? Kysyimme kuntalaisilta: Mitkä
Valaistusalan vihreä vallankumous. 14.4.2010 Leena Tähkämö
Valaistusalan vihreä vallankumous 14.4.2010 Leena Tähkämö Sisältö Valaistus ja energiankulutus Termejä EU tahtoo vihertyä Mitä keinoja? Ecodesign ja ecodesign-direktiivi Ecodesign-asetukset valaistusalalla
Helppo siirtyminen miellyttävään valkoiseen valoon
Lighting Helppo siirtyminen miellyttävään valkoiseen valoon on keraaminen monimetallilamppu, jolla on opaali ellipsinmuotoinen ulkokupu. Ulkokäyttöön, miellyttävä valkoinen valo. Hyödyt Valkoinen ja lämmin
ErP valokeilassa. ErP-lainsäädäntö. Purkauslamput. Direktiivien vaikutukset purkauslamppuihin keväällä 2017
ErP-lainsäädäntö Purkauslamput ErP valokeilassa Direktiivien vaikutukset purkauslamppuihin keväällä 2017 Tuotteiden energiankäyttöä koskevan ErP-direktiivin (EC245/2009) myötä kaikki tehottomat valonlähteet
Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä
Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken
Valaistussuunnittelu osaksi ympäristönsuunnittelua - asennemuutosta tarvitaan Valaistus ei saa olla vain pimeydentorjuntaa Valaistuksella luodaan
Valaistus ja turvallisuus Juhani Sandström Valaistuspäällikkö Helsingin kaupunki Valaistussuunnittelu osaksi ympäristönsuunnittelua - asennemuutosta tarvitaan Valaistus ei saa olla vain pimeydentorjuntaa
Ledit vanhoissa ja uusissa sisävalaistusasennuksissa. Tapio Kallasjoki Vantaan kaupunginvaltuustolle
Ledit vanhoissa ja uusissa sisävalaistusasennuksissa Tapio Kallasjoki Vantaan kaupunginvaltuustolle ErP-säädökset pakottavat siirtymään energiatehokkaampiin lamppuihin Loiste- ja monimetallilamput, ledit
tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia
tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia Turvallista matkaa Tievalaistuksen tarkoituksena on auttaa tienkäyttäjiä ja jalankulkijoita havaitsemaan vaarat ja arvioimaan riskit riittävän
OHJELMAA VALO-TAPAHTUMAN VIIKOLLA 30.8. 5.9.2010
Illuminating Engineering Society of Finland 1 (10) OHJELMAA VALO-TAPAHTUMAN VIIKOLLA 30.8. 5.9.2010 MAANANTAI 30.8.2010 Aika: Maanantai 30.8.2010, klo 21.00 22.30 Paikka: Lähtöpaikkana Luonnontieteellinen
Tuotekuvaus. MASTERColour CDM-TD. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet
Lighting Tuotekuvaus Keraaminen, kaksikantainen, pienikokoinen monimetallilamppu, jonka valon väri pysyy muuttumattomana koko eliniän Hyödyt Väri säilyy muuttumattomana koko käyttöiän ajan Suuri valotehokkuus,
ELEC-C8001 Sähköenergiatekniikka. VALAISTUS Prof. Liisa Halonen
ELEC-C8001 Sähköenergiatekniikka VALAISTUS Prof. Liisa Halonen ELEC-6001 Ohjelma tänään Valaistusalan tutkimuksia Valaistuksen energiankäyttö ja elinkaarikustannukset Mitä valo on Valaistustekniset suureet
Älykäs valaisu enemmän kuin valoa. Lehdistötilaisuus 13.6.2013 Janne Aikio, johtava tutkija VTT Technical Research Centre of Finland
Älykäs valaisu enemmän kuin valoa Lehdistötilaisuus 13.6.2013 Janne Aikio, johtava tutkija VTT Technical Research Centre of Finland 2 Enemmän kuin valoa 3 Valaisun kaksi murrosta LEDit päihittävät muut
Tehokkuus yhdistettynä säkenöivään valoon
Lighting Tehokkuus yhdistettynä säkenöivään valoon Yksikantainen, erittäin tehokas ja pitkäikäinen monimetallilamppu, joka tuottaa säkenöivän valkoista valoa erinomaisella värintoistolla. Hyödyt Suuritehoinen
ENERGIATEHOKAS VALON KAUPUNKI
ENERGIATEHOKAS VALON KAUPUNKI YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN ULKOVALAISTUS - hanke Tavoite: säästää 40 % kaupungin ulkovalaistuksen käyttämästä energiasta, parantaa valaistusta ja säästää huoltokustannuksissa.
Juuan ulkovalaistuksen saneerausohjelma
Juuan ulkovalaistuksen saneerausohjelma v 2.0 Dokumentissa kuvataan Juuan kunnan ulkovalaistuksen saneeraus. Saneerausohjelma 1 Sisällysluettelo Yleistä... 2 Valaistuksen nykytilanne... 2 Valaisimet ja
MYLLYSAAREN EKOLOGINEN VALAISTUS
MYLLYSAAREN EKOLOGINEN VALAISTUS Marko Haaranen Kandidaatintyö 12.6.2011 LUT Energia Sähkötekniikan koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Lappeenrannan teknillinen yliopisto Teknillinen tiedekunta Sähkötekniikan
EkoValo Hehkulamppujenkorvaaminenja toimintamallielohopealamppujen korvaamiseksiulkovalaistuksessa
Tervetuloa! 2015lähestyy mitä elohopealamppujentilallekuntienulkovalaistuksessa? Hehkulamputpois Kuluttajaopasenergiatehokkaisiinlamppuvalintoihin EkoValo Hehkulamppujenkorvaaminenja toimintamallielohopealamppujen
9 W TEHOKKAAT LED VALOT
9 W TEHOKKAAT LED VALOT Suomessa hyvin tehty - Suomalaisella työllä! Suomalainen erittäin kirkas ja tehokas energiaa säästävä LED -valosarja. Sopii hyvin yleisvalaistukseen.. Kuvassa kiviseinän valolähteenä
Tuotekuvaus. MASTERColour CDM-T. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet
Lighting Tuotekuvaus on pienikokoinen keraraminen monimetallilamppu. Lamppu tuottaa säkenöivää valoa, ja valon väri pysyy muuttumattomana koko eliniän. Hyödyt Väri säilyy muuttumattomana koko käyttöiän
KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT
KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT www.sanpek.fi Sanpek-LED korkealaatuiset 360 CORN LED- lamput edustavat LEDvalaistustekniikan viimeisintä kehitysaskelta. Nämä CORN LED-lamput on kehitetty
Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina.
Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo, AD-Lux Oy Haastava tilanne Sisustussuunnittelija tai arkkitehti
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin ulkovalaistuksen tavoitteet Juhani Sandström Valaistuspäällikkö 2.3.2017 Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin
Kodin LED-valaistusopas
Kodin LED-valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Valaistuksen ohjaus Kodin eri huoneiden valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi
PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS. easyled.fi
PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS 2 PRO Wave -tekniset tiedot Runko Optiikka Suojausluokitus Automaattinen lämpösuojaus Valonalenema, LED moduli L90B10, C10 Painevalettua/suulakepuristettua alumiinia. Vakioväri
PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS. easyled.fi
PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS 2 PRO Wave -tekniset tiedot Runko Optiikka Suojausluokitus Automaattinen lämpösuojaus Valonalenema, LED moduli L90B10, C10 Painevalettua/suulakepuristettua alumiinia. Vakioväri
KUINKA RATKAISTAAN EUP- DIREKTIIVIN VAATIMUKSET ESE OY:N OMISTAMASSA KATUVALOVERKOSTOSSA?
Jaakko Heikkinen KUINKA RATKAISTAAN EUP- DIREKTIIVIN VAATIMUKSET ESE OY:N OMISTAMASSA KATUVALOVERKOSTOSSA? Opinnäytetyö Sähkötekniikan koulutusohjelma Kesäkuu 2013 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä
Purkauslamput F.00. ConstantColor CMH. ConstantColor CMH. Lucalox XO
onstantolor M Yksikantainen, kaksikantainen ja mini keraaminen monimetallilamppuperhe onstantolor M kirkas valkoinen valo ja suuri valotehokkuus rinomainen värinlämpötilan tasaisuus joka pysyy koko eliniän
LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT
LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT SYYSKUU 2007 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Ei varastoitavissa
Opas laadukkaiden ja energiatehokkaiden lamppujen valintaan. Laadukasta valoa kotiin
Opas laadukkaiden ja energiatehokkaiden lamppujen valintaan Laadukasta valoa kotiin Lampun valintaan vaikuttavia ominaisuuksia Laadukkaat, energiatehokkaat lamput maksavat itsensä takaisin Riittävästi
lunova Valoa liikkuville ihmisille
lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on
Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi
Valaistus Ulkovalaisimet Case study VTT Oulu Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi StreetSaver ClearWay Taustaa Senaatti-kiinteistöillä on käynnissä useita energian säästöprojekteja,
MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT?
MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? häikäisyä, ylimitoitettua valaistusta, huoltamattomia valaisimia, pimeyttä, markkinoilta poistuvia valonlähteitä, häiriövaloa, valosaastetta, liian kirkkaita mainoksia,
StyliD CrispWhite vaateliikkeisiin suunniteltu valaistuskonsepti
Lighting StyliD CrispWhite vaateliikkeisiin suunniteltu valaistuskonsepti StyliD CrispWhite Vaatteiden ja kankaiden valaistuksessa suositaan usein lämmintä värilämpötilaa, joka saa värit näyttämään täyteläisiltä
Keep our world GREEN ENERGIAKULUTUKSEN SÄÄSTÖSUUNNITELMA VALAISTUKSELLE
ENERGIAKULUTUKSEN SÄÄSTÖSUUNNITELMA VALAISTUKSELLE Suomalainen toimija energiatehokkaissa ja ympäristöystävällisissä valaistusratkaisuissa. LED suurimmat esteet - Uusi teknologia ja suuret alkuinvestoinnit.
Tekninen lautakunta 18 18.03.2015 Tekninen lautakunta 47 26.08.2015. Ulkovalaistuksen saneerausohjelma. Tekn.ltk 18.03.2015 18
Tekninen lautakunta 18 18.03.2015 Tekninen lautakunta 47 26.08.2015 Ulkovalaistuksen saneerausohjelma Tekn.ltk 18.03.2015 18 Kuntatekniikan päällikkö: Elohopealamppujen sekä korvaavien suurpainenatriumlamppujen
Energiatehokas valaistus. vähentää hiilidioksidipäästöjä ja säästää rahaa
Energiatehokas valaistus vähentää hiilidioksidipäästöjä ja säästää rahaa Ilmastonmuutos Lämpötila on noussut 0,7 o C vuodesta 1900 Suurin aiheuttaja CO 2 -kaasu Vuoteen 2100 ennustetaan yhä kiihtyvämpää
Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä
Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä Valaistuspäällikkö Juhani Helsingin kaupunki Liikenteen humua vai hämärää hiljaisuutta? -seminaari 26.2.2015 Ulkovalaistuksen tavoitteet Turvallisuuden ja viihtyisyyden
LOISTAVA VALO SUURI SÄÄSTÖ
KORKEALAATUISET LED 180 SULJETUT CORN LAMPUT LOISTAVA VALO SUURI SÄÄSTÖ Sanpek-LED korkealaatuiset 180 CORN LED- lamput on kehitetty korvaamaan elohopea- ja natriumlamput myös ahtaissa lusikka valaisimissa.
Näin autat asiakasta löytämään energiatehokkaan lampun. Opas myyjille
Näin autat asiakasta löytämään energiatehokkaan lampun Opas myyjille Copyright Motiva Oy, 2014 2009 Valaistus kuluttaa energiaa viisas säästää Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä noin 10 % kuluu valaistukseen.
Motiva Oy. EuP-DIREKTIIVIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI: TIE- JA KATUVALAISTUS SEKÄ TOIMISTOVALAISTUS
Tilaaja Motiva Oy RAPORTTI Suunnittelija Valoa design rhs Oy Keernakatu 1 33100 Tampere EuP-DIREKTIIVIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI: TIE- JA KATUVALAISTUS SEKÄ TOIMISTOVALAISTUS Sisällysluettelo 1 ESIPUHE...
Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa
Yli puolet suomalaisista asuu alueilla, jossa ulkovalaistusta ohjataan C2 SmartLight -ratkaisuilla. Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa C2 SmartLight -elämyskonseptit Valo seuraa kulkijaa
KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT
KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT www.sanpek.fi Sanpek-LED korkealaatuiset 360 CORN LED- lamput edustavat LEDvalaistustekniikan viimeisintä kehitysaskelta. Nämä CORN LED-lamput on kehitetty
Älykäs katuvalaistus ja valaisimen elinikä. Hans Baumgartner Muuttuva valaistus- ja liikenneympäristö Aalto Yliopisto
Älykäs katuvalaistus ja valaisimen elinikä Hans Baumgartner Muuttuva valaistus- ja liikenneympäristö Aalto Yliopisto 5.4.2016 Johdanto Älykkäässä katuvalaistuksessa valaistustasoa säädetään valaistuksen
VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ
VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ 1 VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA
1 PRO WAVE easyled.fi
PRO WAVE 1 2 PRO Wave Käyttökohteet & Modulaarisuus 3 PRO Wave näyttää tien Easy LED Oy on kotimainen eturivin ledivalaisinvalmistaja. Yhtiön ledivalaisimia voidaan käyttää perinteisten valaistusratkaisujen
Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu. Kodin eri huoneiden valaistus
Kodin valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Kodin eri huoneiden valaistus Valaisinten ja lamppujen valinta Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi päivänvalo on
Tunable White. Henkilökohtainen valaistus
Tunable White Henkilökohtainen valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valaistus joka keskittyy tarpeisiisi Valo vaikuttaa siihen mitä tunnemme ja miten toimimme. Valolla on myös suuri vaikutus tunteisiimme
Oikea valo jokaiseen hetkeen
PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen
polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet
polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä
Oikea valo jokaiseen hetkeen
PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.
Luonnollinen värintoisto
Lighting Luonnollinen värintoisto MASTER Tämän TL-D-lampun ansiosta värit ovat luonnollisia ja ne näyttävät syviltä ja korostetuilta. Sopii käyttökohteisiin, joissa tarvitaan korkealaatuista värintoistoa:
Valaistuksen uudet trendit: kotien sisä- ja ulkovalaistus. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo
Valaistuksen uudet trendit: kotien sisä- ja ulkovalaistus Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo Tärkeintä valaistussuunnittelussa valon laatu häikäisemättömyys epäsuora valaistus laadukas ledivalaistus
Energiatehokkuus hankinnoissa
Energiatehokkuus hankinnoissa Pohjoismaiden kestävien hankintojen viikko Satu Hyrkkänen, Motiva Oy 2.11.2015 Satu Hyrkkänen, Motiva Oy 1 Esityksen sisältö Uutta, ajankohtaista, tulevaa Tietoa, työkaluja,
nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200
ASEMAPIIRROS 1 : 500 Jyväskylä on Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin kaupunki tämä on nostettu esille myös Jyväskylän arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa kaupungin rakentamista ohjaavana johtoajatuksena.
Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva
Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva Ulkovalaistuksen elinkaarikustannukset Tampere 6.5.2015 Mika Saari ja Aleksanteri Ekrias www.licon-at.fi Valaistuksen taloudellisuustarkastelut Ohjeistettu Maantie-
Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen
Sisätilat 5 Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta käyttämällä. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Saatavana juuri sinun keittiöösi sopivilla
tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä
tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä www.fagerhult.se Kaupunkikadut Autot ja liikenne ovat osa kaupunkimiljöötä. Hyvän valaistuksen avulla voidaan parantaa