YLEISET HANKINTAOHJEET. hyväksytty yhtymähallituksen päätöksellä (voimaan 1.1.2014)



Samankaltaiset tiedostot
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 5

LOUNAIS-SUOMEN KOULUTUSKUN- TAYHTYMÄ YLEISET HANKINTAOHJEET

HANKINTAOHJE. Toivakan kunta 2015

Inarin kunnan yleiset hankintaohjeet

Hankintaohje. Hankintaohje

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO

Juha-Pekka Koho

Valmisteilla oleva ehdotus SASTAMALAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET. Hyväksytty kaupunginhallituksen päätöksellä

Kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin sovelletaan erillisiä kunnan hyväksymiä pienhankintaohjeita (kohta 5).

Joensuun seudun hankintatoimen yleiset hankintaohjeet

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

LOVIISAN KAUPUNGIN YLEISET HANKINTAOHJEET

Tammelan kunnan yleiset hankintaohjeet

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

KOUVOLAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJE

HEINOLAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallituksen hyväksymä

LOVIISAN KAUPUNGIN YLEISET HANKINTAOHJEET

OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN HANKINTAOHJE

PUNKALAITUMEN KUNNAN YLEISET HANKINTAOHJEET. Hyväksytty kunnanhallituksen päätöksellä , 49

Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan tarkistama

FORSSAN KAUPUNKI HANKINTAOHJEET

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus Hankintaohjeet

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016

HANKINTAOHJE. Toivakan kunta 2017

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Yleiset. hankintaohjeet

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty yhtymähallitus

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta.

Hankintamenettelyt kansallisen kynnysarvon ylittävissä, mutta EU kynnysarvon alittavissa hankinnoissa

Lapuan kaupungin yleiset hankintaohjeet

Kaupunginhallitus x.x.2013

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET

Sisällysluettelo. Määritelmiä ja käsitteitä 3. 1 Yleistä 8

HANKINTAOHJEET. Kuntayhtymähallitus hyväksynyt voimaantulevaksi alkaen

Kh , liite nro 7. Sodankylän kunnan yleiset hankintaohjeet

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

HANKINTAOHJEET. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin konserni

HANKINTAOHJEET. Kaupunginhallitus

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 1 YLEISTÄ... 3

YLEISET HANKINTAOHJEET

1 YLEISTÄ HANKINTAMENETTELYT... 8

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yleiset hankintaohjeet

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Sisältö. innehåll. 1 Määritelmiä ja käsitteitä Yleistä Hankintaohjeiden soveltaminen Yleiset hankintaperiaatteet...

Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin.

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat

Sonkajärven kunnan YLEISET HANKINTAOHJEET. Hyväksytty khall

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia

Hyväksytty kunnanhallituksessa

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

HANKINTAOHJE. Kansalliset ja pienhankinnat

KEURUUN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJE

Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

Paltamon kunnan yleiset hankintaohjeet (sovelletaan hankintalain mukaisiin kansalliset ja EU- kynnysarvot ylittäviin hankintoihin)

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka (+2 v optio)

HAUSJÄRVEN KUNNAN HANKINTAOHJEET. Kunnanhallitus hyväksynyt (230 ) 1. HANKINTAOHJEIDEN SOVELTAMINEN

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

FORSSAN KAUPUNKI HANKINTAOHJEET

SASTAMALAN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET. Hyväksytty kaupunginhallituksen päätöksellä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Pienhankintaohjeet

POSION KUNNAN YLEISET HANKINTAOHJEET. Hyväksytty kunnanhallituksen päätöksellä

POLTTOPUIDEN HANKINTA

Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista /614

LISÄTILAUS. Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011

TÄYDELLINEN PROSESSI

Hankintaohjeet kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

Askolan kunnan yleiset hankintaohjeet

Kaupunginhallituksen hyväksymät, voimaantulo

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Espoon kaupungin hankintaohje

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara

Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta Valtioneuvoston asetus. julkisista hankinnoista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp

VAALAN KUNNAN HANKINTAOHJE

KEMIN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 2010 ( KH )

Ruskon kunnan yleiset hankintaohjeet

HANKASALMEN KUNNAN YLEISET HANKINTAOHJEET

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti

Lahden hankintaohjeet ja -käytännöt

IIN KUNNAN HANKINTAOHJE

Suupohjan koulutuskuntayhtymän yleiset hankintaohjeet

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ HANKINTAKÄSIKIRJA

HANKASALMEN KUNNAN YLEISET HANKINTAOHJEET

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

SALON KAUPUNGIN YLEISET HANKINTAOHJEET

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Puitesopimukset. PTCServices Oy

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 102/ / Rintamaveteraanien ja diabeetikkojen avokuntoutuspalvelujen hankinta

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen

LAUKAAN KUNNAN HANKINTAOHJE

Transkriptio:

YLEISET HANKINTAOHJEET hyväksytty yhtymähallituksen päätöksellä (voimaan 1.1.2014)

Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 1.1 Hankintaohjeiden soveltaminen... 1 1.2 Yleiset hankintaperiaatteet... 2 1.3 Yhteishankinta ja kuntien/kuntayhtymien välinen hankintayhteistyö... 2 1.4 Laatuvaatimukset... 2 1.4.1 Yleiset laatuvaatimukset... 2 1.4.2 Tekniset eritelmät... 3 1.5 Laadunvarmistus ja -valvonta... 3 1.6 Saatavuus ja varastointi... 4 2. Hankintamenettelyt... 4 2.1 Hankintamenettelyt kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa... 4 2.1.1 Yleistä... 4 2.1.2 Avoin menettely... 5 2.1.3 Rajoitettu menettely... 5 2.1.4 Neuvottelumenettely... 6 2.1.5 Kilpailullinen neuvottelumenettely... 7 2.1.6 Puitesopimukset ja puitejärjestelyt... 7 2.1.7 Sähköinen hankintamenettely... 8 2.1.8 Hankinta ilman kilpailuttamista (suora hankinta)... 8 2.2 Hankintamenettelyt EU- kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa eli EU-hankinnoissa... 9 2.2.1 Yleistä... 9 3. Hankintojen arvon laskeminen... 10 5. Tarjouspyynnöt... 10 5.1. Tarjouspyynnön sisältö... 10 5.2. Valintaperusteiden ja arviointikriteereiden asettaminen... 11 6. Tarjousten avaaminen... 11 7. Tarjousten hylkääminen... 11 8. Tarjoajan sulkeminen tarjouskilpailusta... 12 9. Muutoksenhaku... 12 10. Hankintapäätös ja hankintasopimukset... 12 11. Hankintamenettelyn keskeyttäminen... 13 12. Hankintojen julkisuus... 13 13. Hankintapäätösvaltuudet... 13 14. Hankintasäännön voimaan saattaminen... 13

1. Yleistä 1.1 Hankintaohjeiden soveltaminen Sen lisäksi, mitä hankintalaissa (348/2007), sen muutoksissa ja sitä täydentävissä säädöksissä, kuntalaissa (365/1995), hallintolaissa (434/2003), tilaajavastuulaissa (Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006), laissa sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä (698/2011) ja laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) säädetään sekä kuntayhtymäyhtymän säännöissä ja muissa ohjeissa määrätään, noudatetaan kuntayhtymän hankinnoissa näitä ohjeita. Hankintalakia ei sovelleta tavara- tai palveluhankintoihin, suunnittelukilpailuihin eikä palveluja koskeviin käyttöoikeussopimuksiin, jos hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on vähemmän kuin 30 000 euroa. Sitä ei myöskään sovelleta liitteen B (ryhmä 25) mukaisiin terveydenhoito- ja sosiaalipalveluihin, sekä liitteen B mukaisiin koulutuspalveluihin, joita hankitaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 5 luvun 7 :n mukaisesti yhteishankintana työnantajan kanssa, jos hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on vähemmän kuin 100 000 euroa; sekä rakennusurakoihin ja käyttöoikeusurakoihin, jos hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on vähemmän kuin 150 000 euroa. Hankintalaissa on vielä yksityiskohtaisemmin selvitetty se, mihin hankintoihin lakia ei sovelleta. Hankintalain tarkoittamalla hankinnalla tarkoitetaan organisaation ulkopuolelta tapahtuvaa tavaroiden ja palvelujen ostamista, vuokraamista tai siihen rinnastettavaa toimintaa sekä urakalla teettämistä. Hankinnalla ei tarkoiteta kuitenkaan esimerkiksi kiinteän omaisuuden hankintaa ja vuokrausta tai kiinteän omaisuuden myyntiä. Hankinnat jakaantuvat taloudellisen arvon perusteella kolmeen eri ryhmään 1) hankintalaissa tarkoitettujen kansallisen kynnysarvon alittaviin (=pienhankinnat) 2) kansallisen kynnysarvon ylittäviin (=kansalliset hankinnat) ja 3) EU-kynnysarvon ylittäviin hankintoihin (=EU-hankinnat). Kuntayhtymän yleisiä hankintaohjeita sovelletaan kaikkiin kuntayhtymän hankintoihin. Kansalliset kynnysarvot ja EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa on lisäksi otettava huomioon mahdolliset hankintalain ja -asetuksen yksityiskohtaiset velvoitteet. Hankintaa ei saa jakaa eriin, osittaa tai laskea poikkeuksellisin menetelmin Hankintalain säännösten soveltamisen välttämiseksi (HL 20 ). 1

1.2 Yleiset hankintaperiaatteet Hankinnat on suoritettava taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Hankinnoissa on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet (HL 2 ). Tarjouksista tulee hyväksyä se, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan tai hinnaltaan halvin sen mukaan kuin tarjouspyynnössä on esitetty. Käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa. Hankinnoissa on noudatettava hankinnan suuruudesta riippumatta avoimuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteita. Tarjoajaehdokkaita ja tarjouksentekijöitä on kohdeltava sekä saatuja tarjouksia on käsiteltävä näiden periaatteiden mukaisesti hankintaprosessin eri vaiheissa. Hankinnoissa noudatettavasta sopimusmenettelystä on säädetty erikseen mm. oikeustoimilaissa ja kauppalaissa. Oikeustoimilain periaatteista poiketen hankintalain tarkoittama hankintasopimus syntyy vasta sopimuksen allekirjoittamisella. Hankintasopimukset voidaan laatia käyttäen hyväksi julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja tai muita hankinnan laadun edellyttämiä palvelu- tai rakennusalan yleisiä sopimusehtoja. Sopimusehtoja käytettäessä on varmistauduttava niiden soveltuvuudesta kyseiseen hankintaan. 1.3 Yhteishankinta ja kuntien/kuntayhtymien välinen hankintayhteistyö 1.4 Laatuvaatimukset Kuntayhtymän yhtymähallitus, kuntayhtymäjohtaja tai talous- ja hallintojohtaja päättävät, mitkä hankinnat toteutetaan hajautetusti, hajakeskitetysti tai keskitetysti. Eri toimipaikkojen tarvitsemat samankaltaiset tuotteet tai palvelut hankitaan pääasiassa keskitetysti. Tällaisia tuotteita ovat mm. polttoöljyt, sähköenergia, siivoustarvikkeet ja -aineet, toimistotarvikkeet, tietokoneet, vakuutukset, elintarvikkeet. 1.4.1 Yleiset laatuvaatimukset Hankintayksiköllä on oikeus päättää hankittavan tavaran, palvelun ja rakennustyön sisällöstä, laajuudesta ja laadusta. Laadun määritys tapahtuu kunkin toiminta-alueen erityistarpeiden pohjalta. Hankintayksiköllä on perusvastuu siitä, että laatuvaatimukset asetetaan riittävän korkeiksi. Hankinnan sisällön määrittely on hankintaprosessin tärkein vaihe. Sisältövaatimuksilla määritellään tarvittaessa yksityiskohtaisesti tuotteen, palvelun tai rakennustyön laatu (hankinnan peruslaatuvaatimukset). Hankinnoissa on otettava huomioon mahdollisuuksien mukaan kestävä kehitys, tuotteiden ja niiden pakkausmateriaalien ympäristövaikutukset ja -kuormitukset sekä kierrätysmahdollisuudet tavaran tai rakennusmateriaalin koko elinkaaren aikana. Tavarahankinnat on pyrittävä kohdistamaan yleisesti saatavilla oleviin malleihin ja laatuihin. Hankinnoissa on vältettävä tarpeettomia rinnakkaistuotteita. Hankinnoissa on huolehdittava siitä, että laatuvaatimuksia ei aseteta korkeammiksi, kuin mitä kulloinkin on tarpeellista. Tarjouspyyntöasiakirjoihin on sisällytettävä kaikki hankinnan toteuttamisen kannalta tarpeelliset laatua koskevat tiedot, jotta kilpailuun osallistuvat voivat saada oikean käsityksen tilaajan tarpeista ja hankkeen yksityiskohdista. Muita kuin tarjouspyyntöasiakirjoissa esitettyjä vaatimuksia ei voida käyttää tarjousten vertailussa. 2

Tarjouspyynnössä esitettävät laatua koskevat vaatimukset voivat koskea esimerkiksi: - toimittajan toiminnallisia valmiuksia, ellei niitä ole voitu ottaa riittävästi huomioon jo yrityksen kelpoisuutta arvioitaessa - tavaraan, palveluun tai rakennustyöhön kohdistuvia ominaisuuksia - laadunvarmistusta tai laatujärjestelmää - sovellettavia standardeja - teknisiä erityisvaatimuksia - koulutusta, kokemusta - ympäristövaikutuksia - energian säästöä - huoltoa - kestävää kehitystä - yrityksen innovaatiokykyä. Tehtävän sisältöä koskevan laadunmäärityksen ohella suoritukseen laatuun vaikuttaa erityisesti palveluhankinnoissa ja urakoissa olennaisesti hankinnan toteuttavan yrityksen yleinen ammattitaito (soveltuvuus/kelpoisuus) ja laatujärjestelmä tai muu laadunvarmistustapa. Yrityksen soveltuvuutta koskeviin kysymyksiin hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota valittaessa yrityksiä tarjouskilpailuun rajoitetussa menettelyssä ja neuvottelumenettelyissä. Avoimessa menettelyssä toimittajien laatua arvioidaan vasta tarjousten jättämisen jälkeen. 1.4.2 Tekniset eritelmät Jos tarjouspyyntöasiakirjat sisältävät tavaran ominaisuuksia koskevia vaatimuksia, kuten teknisiä eritelmiä, ne tulee laatia noudattaen EU:n puitteissa vahvistettua yleistä hankintasanastoa (CPV). Hankintasanasto perustuu EU:n parlamentin ja neuvoston asetukseen n:o 2195/2002 sekä direktiivin muutoksista johtuvaan sittemmin annettuun Komission asetukseen (EY) n:o 213/2008. Hankintasanastoa käytetään hankinta-asetuksen mukaisesti suppeammin EU- kynnysarvot alittavissa hankinnoissa verrattuna ne ylittäviin hankintoihin. Hankintasanasto on käytännössä löydettävissä hankintailmoituslomakkeiden tiedostoista (www.hankintailmoitukset.fi) ja Creditan hankintailmoituslomakkeiden täyttöohjeista (www.credita.fi ). Tehtävän määrittelyä koskevia teknisiä eritelmiä ei saa laatia siten, että ainoastaan tietyn valmistajan tuote voi tulla kysymykseen. Yritysten tasavertaisen ja syrjimättömän kohtelun mahdollistamiseksi tiettyyn tavaramerkkiin viittaaminen on poikkeuksellisesti sallittua ainoastaan, jos mainintaan liitetään ilmaisu tai vastaava. Yksittäiseen tuotemerkkiin viittaaminen saattaa olla välttämätöntä esimerkiksi silloin, kun hankitaan tuotteita tai palveluja, jotka pitää saada yhteensopiviksi jo olemassa oleviin laitteisiin tai toimintakonsepteihin. Kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa viittaaminen tietyn valmistajan tuotteisiin edellyttää tarkempia erityisperusteita. Kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa tekninen eritelmä määritellään ensisijaisesti viittaamalla joko eurooppalaisten standardien mukaisiin kansallisiin standardeihin tai eurooppalaisiin teknisiin hyväksyntöihin tai eritelmiin hankintalain mukaisesti. 1.5 Laadunvarmistus ja -valvonta Tavaran, palvelun tai rakennustyön laatu määritellään lähtökohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen teknisissä liitteissä. Tilaaja voi tämän lisäksi poikkeuksellisesti edellyttää, että tavaran tai palvelun toimittaja taikka urakoitsija noudattaa tuotteiden valmistuksessa tai palvelusten toimittamisessa taikka rakennustyössä yleisesti hyväksyt- 3

tyä laatu- tai muuta järjestelmää. Tilaaja voi laatujärjestelmän sijasta edellyttää toimittajalta muuta dokumentoitua laadunvarmistusta. Laadunvarmistuksen kohdalla voidaan viitata eri toimialoja koskevien yleisten sopimusehtojen mahdollisiin laadunvarmistusta koskeviin määräyksiin. 1.6 Saatavuus ja varastointi Jos tavaraa on jatkuvasti kohtuuhintaan saatavissa, tarpeetonta varastointia on vältettävä. Hankintayksikön oma käyttövarasto on muutoinkin mitoitettava niin, että se on kustannusten ja toiminnan kannalta optimaalinen. 2. Hankintamenettelyt 2.1 Hankintamenettelyt kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa 2.1.1 Yleistä Kansallinen kynnysarvo on - tavara- ja palveluhankinnoissa 30 000 euroa, - sosiaali- ja terveydenhuollon sekä tietyissä koulutusta koskevissa palveluhankinnoissa 100 000 euroa ja - rakennusurakoissa 150 000 euroa. Kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin eli pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia muutoin kuin hankintaoikaisua koskevien muutoksenhakusäännösten osalta (HL 83 ). Markkinaoikeudelta ei näissä hankinnoissa kuitenkaan saa hakea muutosta. Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa hankintamenettelyjen valinta on hankintayksiköiden harkinnassa. Pienhankinnoissa on kuitenkin yleensä perusteltua noudattaa vastaavankaltaisia hankintamenettelyjä kuin arvoltaan suuremmissa hankinnoissa. Menettelytavan valinnan ja hankintapäätöksen ei tarvitse kuitenkaan olla samalla tavalla perusteltu kuin hankintalakia sovellettaessa kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa. Hankinta suoritetaan pääsääntöisesti avointa tai rajoitettua menettelyä käyttäen saatuihin tarjouksiin perustuen. Neuvottelumenettelyä, suorahankintaa, kilpailullista neuvottelumenettelyä ja puitejärjestelyä voidaan käyttää silloin, kun tavanmukainen kilpailuttaminen ei ole hankkeen erityinen laatu tai vähäisyys huomioon ottaen perusteltua esimerkiksi kilpailuttamisesta johtuvien kustannusten tai siihen kuluvan ajan johdosta. Hankintalaissa on yksityiskohtaisemmat määrittelyt eri kilpailuttamismuotojen käytöstä. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä, mutta EU- kynnysarvon alittavissa hankinnoissa eli kansallisissa hankinnoissa noudatetaan hankintalakia. Hankintamenettelyt tähän ryhmään kuuluvissa hankinnoissa on osittain kevennettyjä verrattuna EU- kynnysarvot ylittäviin hankintoihin. Tähän ryhmään kuuluvat myös hankintadirektiivien ja hankintalain liitteen B mukaiset ns. toissijaisia hankintoja koskevat palvelut, joita voivat käytännössä suorittaa vain paikalliset tai kansalliset palvelun tuottajat. Esimerkkeinä mainittakoon hotelli- ja ravintolapalvelut, turvallisuuspalvelut, avustavat kuljetuspalvelut, koulutuspalvelut, terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut sekä virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalvelut. 4

Kansallisissa hankinnoissa hankinta suoritetaan pääsääntöisesti tarjouskilpailuna avointa tai rajoitettua menettelyä käyttäen. Neuvottelumenettelyä, kilpailullista neuvottelumenettelyä, puitejärjestelyä ja suorahankintaa ilman tarjouskilpailua käytetään ainoastaan hankintalaista ilmenevin erityisin perustein. 2.1.2 Avoin menettely Avoimessa menettelyssä hankinnasta ilmoitetaan julkisesti hankintayksikön parhaaksi katsomalla tavalla. Kansalliset kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta on hankinnasta ilmoitettava myös Hilmassa (www.hankintailmoitukset.fi). Ilmoituksen perusteella kaikilla halukkailla toimijoilla on mahdollisuus pyytää tarjouspyyntöasiakirjat ja tehdä tarjous. Valtioneuvoston asetuksessa julkisista hankinnoista (614/2007) on 6 :ssä sanottu, että hankintayksikkö voi julkaista hankintailmoituksen myös muussa tarkoituksenmukaisessa tiedotusvälineessä, kuten sanoma- tai ammattilehdessä taikka omilla Internet-sivuillaan. Ilmoitusta ei saa julkista muualla ennen kuin se on julkaistu Internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Avointa menettelyä käytetään erityisesti silloin, kun hankitaan selkeästi määriteltäviä tuotteita tai palveluita, joiden laatuvaatimukset ilmenevät tarjouspyyntöasiakirjoista. Hankittavat tuotteet ja palvelut tulee määritellä käyttäen yhteistä kansainvälistä hankintasanastoa eli ns. CPV- koodeja. Nämä ovat löydettävissä mm Creditan hankintailmoituslomakkeiden käyttöohjeista (www.credita.fi ). Tarkoitus on, että tiedot löytyvät vastaisuudessa suoraan hankintailmoituslomakkeelta sitä täytettäessä. Avoimessa menettelyssä mahdollisesti saatavien lukuisten tarjousten johdosta usein on tarkoituksenmukaista ottaa hankinnan ratkaisuperusteeksi hinta, jotta tarjousten käsittely olisi kohtuudella hallittavissa. Käytettäessä valintaperusteena tarjousten kokonaistaloudellista edullisuutta, arviointikriteereitä on syytä olla vain kohtuullinen määrä, jotta avoimessa menettelyssä mahdollisesti saatavien tarjousten runsas määrä on hallittavissa tarjousten vertailuvaiheessa. Tarjousten tekemiseksi on varattava riittävä aika ottaen huomioon hankinnan laatu, luonne ja laajuus. Ennen saatujen tarjousten käsittelyä arvioidaan tarjouksen jättäneiden yritysten kelpoisuus ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus. Hankintapäätös tehdään saatujen hyväksyttävien tarjousten perusteella tarjouspyynnössä mainituin valintaperustein ja arviointikriteerein. Hankintapäätös tehdään saatujen hyväksyttävien tarjousten perusteella noudattaen tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatetta. 2.1.3 Rajoitettu menettely Rajoitetussa menettelyssä tarjouksia pyydetään määrätyltä joukolta toimittajia, jotka arvioidaan luotettaviksi ja toimituskykyisiksi suorittamaan aiottu hankinta tai muu tehtävä. Mahdollisimman tasapuolisen kilpailutilanteen luomiseksi tarjouspyyntö lähetetään riittävän monelle yritykselle. Suositeltavana määränä pienissä hankinnoissa voidaan pitää vähintään viittä toimittajaa (kolmea, jos viittä on vaikea löytää). Rajoitettua menettelyä käytetään erityisesti silloin, kun huomiota on kiinnitettävä ehdokkaiden soveltuvuuteen ja kun toimittajan valinta suoritetaan tarjousten kokonaistaloudellisuuden perusteella. 5

Toimittajien löytämiseksi rajoitetusta tarjouskilpailusta kansalliset kynnysarvot ylittävistä hankinnoista julkaistaan ilmoitus kansallisessa julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa eli ilmoitusjärjestelmässä (HILMA) siten, kuin ilmoitusmenettelystä on erikseen säädetty ja määrätty edellä avoimen menettelyn yhteydessä mainitulla tavalla. Hankinnasta kiinnostuneiden yritysten tulee ilmoittautua eli jättää osallistumishakemuksensa hankintayksikölle asetettuun määräaikaan mennessä. Osallistumishakemusten jättämistä varten on varattava riittävä aika, joka määräytyy hankinnan luonteen ja laajuuden mukaan. Tarjouskilpailuun hyväksyttävät toimittajat on valittava niiden osallistumishakemuksen lähettäneiden ehdokkaiden joukosta, jotka täyttävät hankintalain edellyttämät ja hankintayksikön asettamat ominaisuudet ja muut vaatimukset. Nämä on suhteutettava hankinnan laatuun ja kokoon nähden. Hankintayksikkö voi ennalta rajata niiden ehdokkaiden lukumäärän, joille tarjouspyyntö lähetetään. Lukumäärä tai sitä koskeva vaihteluväli on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Tarjoajia on kutsuttava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävä määrä, vähintään viisi ehdokasta, todellisen kilpailun varmistamiseksi. Tarjouspyyntöasiakirjat lähetetään hankintayksikön valitsemille ehdokkaille samanaikaisesti. Tarjouspyyntöjä ei saa tällöin toimittaa muille, koska ehdokkaat on jo valittu osallistumishakemusten kautta. Ainoastaan, jos osallistumishakemuksen jättäneitä ehdokkaita on vähemmän kuin kilpailuun on tarkoitus ottaa mukaan yrityksiä, voi hankintayksikkö lähettää tarjouspyyntöasiakirjat myös muille sopiviksi katsotuille yrityksille. Tarjousten tekemiseksi varattavan ajan tulee olla riittävä ottaen huomioon hankittavan tavaran, palvelun tai urakan laajuus ja luonne. Hankintapäätös tehdään saatujen hyväksyttävien tarjousten perusteella tarjouspyynnössä mainituin edellytyksin ja perustein. Erityisin perustein tarjoajien kanssa voidaan avoimessa ja rajoitetussa hankintamenettelyssä käydä hankintaneuvotteluja, joiden tarkoituksena on selventää tai täsmentää tarjouksen sisältöä taikka tilaajan vaatimuksia. Tarjoajien tasapuolinen kohtelu ei kuitenkaan saa vaarantua. Neuvottelut tulee käydä kaikkien tarjousten tekijöiden kanssa, ellei poikkeavaan menettelyyn ole saatujen tarjousten perusteella erityistä syytä. Neuvottelut yksinomaan tarjoushinnan tarkistamiseksi eli ns. tinkimiskierrokset ovat kiellettyjä. Tässä tarkoitettu neuvottelu on erotettava jäljempänä mainittavasta neuvottelumenettelystä ja kilpailullisesta neuvottelumenettelystä. Hankintapäätös tehdään saatujen hyväksyttävien tarjousten perusteella. 2.1.4 Neuvottelumenettely Hankintayksikkö voi käyttää neuvottelumenettelyä tavara- ja palveluhankinnoissa, joiden ennakoitu kokonaisarvo on alle 50 000 euroa, sekä rakennusurakoissa, joiden ennakoitu kokonaisarvo on alle 500 000 euroa. Neuvottelumenettely poikkeaa avoimesta ja rajoitetusta menettelystä siinä, että Neuvottelumenettelyyn voidaan siirtyä hankintalain 25 ja 66 :ssä säädetyin edellytyksin esimerkiksi silloin kun yhtäkään saatua tarjousta ei voida sellaisenaan hyväksyä tai kun muuten on ilmeistä, ettei ilman neuvotteluja päästä tyydyttävään tulokseen. Vastaavasti neuvottelumenettelyyn voidaan siirtyä, jos saadut tarjoukset ylittävät olennaisesti talousarviossa varatut määrärahat ja hankinta aiotaan kuitenkin toteuttaa supistetussa tai muuten muutetussa muodossa. 6

Neuvottelumenettely ei oikeuta muutoin poikkeamaan aidosta kilpailutuksesta eikä saatujen tarjousten tasapuolisesta käsittelystä. Päätös neuvottelumenettelyyn siirtymisen tarpeellisuudesta on kilpailussa mukana oleville ilmoitettava ja lopullisessa päätöksessä perusteltava. Neuvottelumenettely itsenäisenä hankintamuotona, josta julkaistaan ilmoitus, on hankintalain 25 :n 2 momentin mukaan mahdollista erityisin perustein. Neuvottelumenettelyä voidaan käyttää, - sellaisissa palveluhankinnoissa, joissa tavanmukainen kilpailuttaminen ei ole mahdollista - jos hankittavan palvelun luonne tai asiaan liittyvät riskit eivät poikkeuksellisesti salli etukäteistä kokonaishinnoittelua - jos hankittava palvelu on luonteeltaan henkinen palvelu (osaamispalvelu), - vakuutus-, pankki- ja sijoituspalvelujen osalta, kun sopimuserittelyä ei voida laatia niin tarkasti, että paras tarjous voitaisiin valita avointa tai rajoitettua menettelyä noudattaen - rakennusurakassa, jos rakennustyö tehdään vain tutkimusta, kokeilua tai kehittämistä varten - käyttöoikeusurakan saajan valinnassa Hankintalaissa on lueteltu lisää tapauksia, joissa neuvottelumenettelyä voidaan käyttää (HL 66 ). Neuvottelumenettelyssä ei ehdottomasti edellytetä yksityiskohtaista (täydellistä) tarjousta, jos asianomaisen hankinnan kohdalla sellaisen esittäminen on käytännössä suhteellisen vaikeata. Hankittavan tuotteen, palvelun tai urakan sisältö ja sopimuksen reunaehdot tarkentuvat tällöin neuvottelujen yhteydessä. Tyypillisenä esimerkkinä hankinnoista, joissa neuvottelumenettelyn käyttämismahdollisuus toteutuu, mainittakoon osaamispalveluihin liittyvät palveluhankinnat, kuten konsulttien valinnat ja tietoliikenteen edellyttämät hankinnat. Vastaavasti neuvottelumenettely on mahdollista muissakin palveluhankinnoissa, mikäli tehtävän määrittelyä tai tarvittavien laitteiden laatua ja ominaisuuksia ei voida etukäteen riittävän tarkasti määritellä tai tällainen määrittely on epätarkoituksenmukaista. 2.1.5 Kilpailullinen neuvottelumenettely Kilpailullinen neuvottelumenettely on perinteistä neuvottelumenettelyä vaativampi muoto käytettäväksi monimutkaisissa hankinnoissa. Käytännössä kilpailullinen neuvottelumenettely tulee sovellettavaksi vain poikkeuksellisesti EU- kynnysarvot alittavissa hankinnoissa. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn soveltamisen edellytyksistä on säädetty hankintalaissa (29-30 ). 2.1.6 Puitesopimukset ja puitejärjestelyt Puitejärjestelynä hankintalaissa tunnettu hankintamenettely vastaa pääsääntöisesti perinteistä puitesopimusten kilpailuttamista. Puitejärjestelyjen mukaiset sopimukset ovat eräänlaisia raamisopimuksia, joiden kaikki ehdot, kuten suoritemäärät, eivät ole selvillä kilpailuttamisen aikana. Puitejärjestelyä käytettäessä sopimuskauden aikana voidaan tarkistaa esimerkiksi palveluiden tai tuotteiden hinta kilpailuttamalla (ns. mini- 7

/jatkokilpailutus) puitejärjestelyssä mukana olevat yritykset. Puitejärjestelyn kesto saa olla enintään neljä vuotta. Puitejärjestelyn käytön edellytykset selviävät hankintalaista (31 32 ). 2.1.7 Sähköinen hankintamenettely Hankinnassa voidaan käyttää myös sähköisiä hankintamenettelyjä. Laki sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä (698/2011) tuli voimaan 1.10.2011. Lain tarkoituksena on mahdollistaa sähköisten menettelyjen käyttö julkisissa hankinnoissa. Sähköisten menettelyjen käyttöönotto on kunnille ja muille hankintayksiköille vapaaehtoista. Mikäli kunnat/kuntayhtymät haluavat ottaa uusia menettelyjä käyttöön, vaatii se tarkempaa perehtymistä aiheeseen. 2.1.8 Hankinta ilman kilpailuttamista (suora hankinta) Hankinta ilman kilpailua eli suora hankinta on hankintalain 27 ja 28 pykälien mukaan mahdollista tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi kun kysymyksessä on poikkeuksellisen kiireinen hankinta. Vastaavasti aikaisempaa hankintaa täydentävä lisähankinta on laissa mainituin edellytyksin mahdollista ilman kilpailutusta. Jos alkuperäisen hankinnan kilpailutus on tehty ns. optioehdoin, voi suora jatkohankintasopimus olla mahdollinen tällä perusteella. Hankinta pakko- tai konkurssihuutokaupasta suorana hankintana on myös asian luonteesta johtuen sallittua. Suoran hankinnan yksityiskohtaiset edellytykset ilmenevät hankintalaista. Suoraa hankintaa saa hankintalain 67 :n sekä 27 ja 28 :n mukaan käyttää julkaisematta hankintailmoitusta, - jos avoimessa tai rajoitetussa menettelyssä ei ole saatu lainkaan ehdokkuushakemuksia (osallistumishakemuksia) tai tarjouksia taikka sopivia tarjouksia edellyttäen, että alkuperäisiä sopimusehtoja ei olennaisesti muuteta, - teknisistä tai taiteellisista taikka yksinoikeuden suojaamiseen liittyvistä syistä ainoastaan tietty toimittaja voi valmistaa tai toimittaa hankittavan tavaran tai palvelun, taikka ainoastaan tietty urakoitsija voi toteuttaa hankkeen, - sopimuksen tekeminen suoraan yrityksen kanssa on välttämätöntä hankintayksiköstä riippumattomasta ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi, - tavara valmistetaan tai työ tehdään vain tutkimusta, kokeilua, tuotekehitystä tai tieteellistä tarkoitusta varten eikä valmistus tapahdu teollisesti tai tutkimus- ja kehittämiskustannusten kattamiseksi, - kysymyksessä ovat raaka-ainemarkkinoilla noteeratut ja sieltä hankittavat tavarat (raaka-ainepörssi), - hankinta voidaan tehdä poikkeuksellisen edullisesti esimerkiksi toimittajan liiketoiminnan lopettamisen yhteydessä, - kysymyksessä on sääntömääräisen suunnittelukilpailun (ideakilpailun) jälkeen tapahtuva toteutussuunnittelusta vastaavan suunnittelijan valinta, - kysymyksessä on tavarahankinnan lisätilaus, palveluhankinnan lisäpalvelu tai lisäurakka alkuperäiseltä toimittajalta, jos toimittajan vaihtaminen aiheuttaisi laista tarkemmin ilmeneviä suhteettoman suuria teknisiä vaikeuksia, lisäkustannuksia ym. Sopimus tavaran lisätoimituksesta saa vain poikkeuksellisesti ylittää kolmen vuoden. Lisäpalveluja tai lisätöitä koskevan sopimuksen kokonaisarvo saa olla enintään 50 % alkuperäisen hankinnan arvosta. - kysymyksessä on palveluhankintaa tai rakennustyötä koskeva toisinto hankintalaissa mainitulla tavalla (hankintaoptiot) kolmen vuoden kuluessa alkuperäisen sopimuksen tekemisestä. 8

- yksittäisissä sosiaali-, terveys- tai koulutuspalvelujen hankinnoissa perinteinen kilpailuttaminen tai toimittajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito tai asiakassuhteen turvaamiseksi. Suora hankinta on erotettava tilauksista, joita hankintayksiköt tai niiden alaiset organisaatioon kuuluvat toimivaltaiset viranhaltijat ja työntekijät tekevät kilpailutettujen puitesopimusten ja -järjestelyjen puitteissa. Tilaukset ovat tällöin jo kilpailutettujen sopimusten täytäntöön panemista eikä itsenäisiä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä. Tarjouskilpailua ei tarvitse järjestää yhteishankinnassa, kun hankinta tehdään sellaiselta hankintalain 11 :n tarkoittamalta yhteishankintayksiköltä, joka on noudattanut hankintalain säännöksiä hankinnan tekemisestä eli jo kilpailuttanut hankinnan. Päätös suoran hankinnan käyttämisestä on perusteltava, koska tällöin poiketaan hankintalain edellyttämästä kilpailuttamisvelvollisuudesta. Koska hankintalaki ei koske tavara- ja palveluhankinnoissa alle 30 000 euron hankintoja, niin näiden osalta suora hankinta voi tulla kysymykseen myös, jos hankintaa voidaan pitää vähäisenä. Tavarahankintaa voidaan pitää lähtökohtaisesti vähäisenä, jos se on alle 3.000 euron suuruinen. Palveluhankinnoissa kilpailuttamisen tarve on arvioitava tapauskohtaisesti. Yksittäisissä sosiaali-. terveys- ja koulutuspalveluiden hankinnoissa hankinta voidaan suorittaa tarvittaessa ilman kilpailua, jos kilpailuttaminen on epätarkoituksenmukaista. Muissa palveluhankinnoissa alle 5.000 euron suuruisia palveluhankintoja voidaan pitää sellaisina, joissa kilpailuttaminen ei ole yleensä tarkoituksenmukaista. Rakentamishankkeissa kilpailuttamistarve on arvioitava tapauskohtaisesti kiinnittäen huomiota hankkeen luonteeseen, suunnittelutarpeeseen, toimintaympäristöön jne. Keskeistä on tällöin myös se, onko kysymys uudisrakentamisesta vai korjausrakentamisesta. Tarjouskilpailua ei tarvitse järjestää yhteishankinnassa, kun hankinta toteutetaan yhteishankintana tai hankinta tehdään sellaiselta hankintalain 11 :n tarkoittamalta yhteishankintayksiköltä, joka on noudattanut hankintalain säännöksiä hankinnan tekemisestä eli kilpailuttanut hankinnat. Yhteishankinnoissa tehtävien puitesopimusten ja puitejärjestelyjen täytäntöönpano toteutuu tilauksin kilpailun voittaneelta tai voittaneilta toimittajilta. 2.2 Hankintamenettelyt EU- kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa eli EU-hankinnoissa 2.2.1 Yleistä Hankintalain tarkoittamissa EU-kynnysarvojen ylittävissä hankinnoissa sovelletaan laissa määrättyjä yksityiskohtaisia menettelytapoja ja toiminta-aikoja. EU-kynnysarvot perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston hyväksymien hankintadirektiivien pohjalta komission antamaan asetukseen. EU-kynnysarvot löytyvät osoitteesta www.hankintailmoitukset.fi. Vuodelle 2014 ne ovat: - 207 000 tavara- ja palveluhankinnoissa - 207 000 suunnittelukilpailuissa ja - 5 186 000 rakennus- ja käyttöoikeusurakoissa 9

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta on noudatettava hankintaa koskevia ilmoituksia, joista määräykset ovat hankintalain 35 :ssä. Hankintayksikön on toimitettava julkaistavaksi ennakkoilmoitus ja hankintailmoitus, suunnittelukilpailua koskeva ilmoitus, käyttöoikeusurakkaa koskeva ilmoitus sekä jälki-ilmoitus. Ilmoituksille on määrätty vähimmäismääräajat ja määräaikojen laskeminen. Avoimessa menettelyssä tarjousajan on oltava vähintään 52 päivää ja rajoitetussa menettelyssä vähintään 40 päivää. Näitä määräaikoja voidaan lyhentää vähintään 22 päivään, jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi ennakkoilmoituksen vähintään 52 päivää ja enintään 12 kuukautta ennen hankintailmoituksen julkaistavaksi toimittamista. Asetuksen (614/2007) 15 säätelee EU-ilmoitusten lähettämistä ja 16 EU-ilmoitusten julkaisemista muualla. EU-kynnysarvon ylittävien hankintojen määräyksiä ei ole otettu tähän kuntayhtymän yleiseen hankintaohjeeseen yksityiskohtaisemmin, koska vain harvat hankintamme ylittävät kyseiset kynnysarvot. Tällaisissa hankinnoissa on hankintayksikön tarkoin perehdyttävä EU-hankintoja koskeviin säännöksiin ennen hankintaan ryhtymistä. 3. Hankintojen arvon laskeminen Tässä säännössä mainituilla rahamäärillä tarkoitetaan summaa, joka ei sisällä arvonlisäveroa. Hankinnan määräksi lasketaan hankinnan koko arvo (suurin maksettava kokonaiskorvaus ilman arvonlisäveroa). Mikäli hankinta tehdään toistaiseksi voimassa olevana ja erikseen irtisanottavissa olevana sopimuksena, niin hankinnan arvo lasketaan neljän vuoden arvona. Hankintaa ei saa jakaa eriin tai osiin hankinnan pilkkomiseksi siten, että kierretään tämän pykälän määräykset. Hankintalain 17-19 pykälissä on yksityiskohtaiset ja hankinnoittain eritellyt ohjeet hankinta-arvojen laskentaan. 5. Tarjouspyynnöt Tarjouspyynnön allekirjoittaa se viranhaltija, jolla on toimivalta tehdä hankintapäätös. Mikäli hankinnasta päättää yhtymähallitus, niin tällöin tarjouspyynnön allekirjoittaa kuntayhtymän johtaja, talous- ja hallintojohtaja tai sen koulutusalan rehtori, jolle hankinta tehdään. Tarjouspyynnön valmistelija ja allekirjoittaja vastaavat sen sisällöstä. Tarjouspyyntöjen laatimisessa tulee noudattaa talous- ja hallintojohtajan antamia tarkempia ohjeita. Tarjouspyynnöstä niissä hankinnoissa, jotka menevät yhtymähallituksen päätettäväksi, on toimitettava alkuperäinen kappale talous- ja hallintojohtajalle. 5.1. Tarjouspyynnön sisältö Kirjalliset tarjouspyynnöt tehdään asiakirjastandardin mukaisena asetteluna koulutuskuntayhtymän tai kuntayhtymän ammatti- ja aikuisopistojen virallisille kirjelomakkeille (logollinen). Neuvoa asiakirjastandardista voi kysyä tekstinkäsittelyn opettajilta. Tarjouspyynnöstä on käytävä ilmi soveltuvin osin seuraavat kohdat: hankinnan sisältö (mitä hankitaan, määrä, laatu ja tekniset ominaisuudet) hankinta (miten/mikä elin päättää hankinnasta, mitkä seikat vaikuttavat hankintapäätökseen) viittaus julkiseen hankintailmoitukseen sovellettava hankintamenettely tarjoushinta (millaisena se tulee ilmoittaa) tarjousten voimassaoloaika sopimuskausi (mikäli tällainen tulee kysymykseen) 10

osatarjoukset (otetaanko huomioon vai ei) valintaperusteet (luetellaan). Prosentteina tai pisteytyksenä ilmaistaan kriteereiden painoarvo. tarjouksen esittämistä koskevat vaatimukset (toimittajan yleiskuvaus, referenssilistat jne) määräaika tarjousten tekemiselle laskutus ja maksuehdot takuuehdot muut ehdot asiakirjojen julkisuus (pyydetään, että tarjoajat eivät kerro liikesalaisuuksia, koska asiakirjat pääsääntöisesti julkisia) noudatettavat sopimusehdot yhteistyösopimuksen laatiminen (jos kysymyksessä palvelusopimus) maininta siitä, että päätöksentekijä voi myös hylätä kaikki tarjoukset lisätiedot ja tiedusteluihin vastaaminen osoite, johon tarjoukset on toimitettava allekirjoitukset 5.2. Valintaperusteiden ja arviointikriteereiden asettaminen Tarjouspyynnössä on mainittava hankintapäätöstä tehtäessä sovellettava valintaperuste, kokonaistaloudellinen edullisuus tai tarjouksen hinta. Tarjouspyynnössä on yksilöitävä asiaa osoittavat vertailu- eli arviointiperusteet. Valintaperustetta ja sitä ilmentäviä arviointikriteereitä ei saa muuttaa tai lisätä hankintaprosessin aikana. Käytettäessä EU-hankinnoissa valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta, vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa. EU-kynnysarvot alittavissa hankinnoissa kokonaistaloudelliset vertailuperusteet voidaan kuitenkin ilmoittaa tarvittaessa vain tärkeysjärjestyksessä. Tarjouspyyntöön voidaan sisällyttää tarjousten arvioinnissa käytettävän vertailutaulukon pohja, josta ilmenee eri arviointiperusteet ja niiden suhteellinen painotus. 6. Tarjousten avaaminen Tarjouksen jättämiselle on asetettava määräaika päivämääränä ja kellonaikana. Tarjouksiin merkitään niiden saapumisaika ja vastaanottajien nimet tai nimikirjaimet. Tarjoukset säilytetään avaamattomina niiden avaamistilaisuuteen saakka. Tarjoukset tulee avata yhtä aikaa tarjousten viimeisen jättöhetken jälkeen. Myöhässä tulleet tarjoukset tulee hylätä. Tarjousten avaustilaisuudessa on oltava läsnä vähintään kaksi kuntayhtymän palveluksessa olevaa henkilöä. Avauksesta tulee laatia avauspöytäkirja, jonka avaustilaisuudessa läsnä olleet allekirjoittavat. 7. Tarjousten hylkääminen Tarjous on hylättävä: - jos se on tarjouspyynnön vastainen - jos tarjoushintaa ei ole annettu yksiselitteisesti tai tarjouksesta puuttuu vaaditut hintaerittelyt - jos tarjouksentekijä on tarjousmenettelyssä toiminut vilpillisesti taikka muuten 11

lain tai hyvän kauppatavan vastaisesti - jos tarjous on saapunut määräajan päättymisen jälkeen. Myöhästynyt, mutta ennen avaustilaisuutta saapunut tarjous voidaan kuitenkin ottaa huomioon kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa. Lisäksi tarjoukset voidaan hylätä: - jos kaikki tarjoukset ylittävät olennaisesti tarkoitukseen varatut määrärahat tai hankinta osoittautuu tarpeettomaksi - jos tarjoushinta on niin alhainen, että on ilmeistä, että hankintaa myyjän taloudelliset edellytykset huomioon ottaen voida tarjouksen mukaisesti täyttää 8. Tarjoajan sulkeminen tarjouskilpailusta - Hankintalain 52-54 pykälät käsittelevät tarjoajien poissulkemista tarjouskilpailusta. Syynä voi olla mm. eräisiin rikoksiin syyllistyneisyys, konkurssiin asettaminen, vakava virhe ammattitoiminnassa, verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen laiminlyönti tai olennaisesti väärien soveltuvuutta koskevien tietojen antaminen hankintayksikölle tai ko. tietojen antamisen laiminlyönti. 9. Muutoksenhaku Hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Päätöksen tai ratkaisun korjaaminen ei edellytä asianosaisen suostumusta. Päätöstä tai ratkaisua ei kuitenkaan voida korjata hankintaoikaisuna, jos hankintasopimus on tehty (Hankintalaki 80). Kynnysarvot ylittäviä hankintoja koskeviin hankintapäätöksiin voidaan hakea muutosta markkinaoikeudelta. Hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee. Tämän lisäksi asianomainen voi tehdä hankintaoikaisun hankintayksikölle itselleen. Myös pienhankinnoissa voi hakea muutosta hankintaoikaisulla, mutta näistä ei voi valittaa markkinaoikeuteen. Pienhankinnoissa asianosaisen käytettävissä on myös kuntalain mukainen oikaisuvaatimus. 10. Hankintapäätös ja hankintasopimukset Hankintapäätöksen tekee yhtymähallitus tai viranhaltija, jolle yhtymähallitus on delegoinut hankintavaltaa. Hankintasopimuksen allekirjoittaa se viranhaltija, joka on tehnyt hankintapäätöksen. Yhtymähallituksessa päätettävinä olleiden hankintojen hankintasopimusten allekirjoittamisessa noudatetaan hallintosäännössä mainittuja säännöksiä kuntayhtymän nimen kirjoittamisesta, jonka mukaan sopimuksen allekirjoittaa yhtymähallituksen puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä (pääsääntöisesti talous- ja hallintojohtaja). 12

Hankintayksiköiden on otettava rakentamistoimintaa koskevaan hankintasopimukseen lauseke, jonka mukaan sopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä. Tämä säännös koskee vain rakentamistoiminnassa tehtäviä hankintoja. 11. Hankintamenettelyn keskeyttäminen Hankintalain 73 a :n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankinnan keskeyttämistä koskevasta ratkaisusta tulee tehdä perusteltu päätös, joka annetaan valitusosoituksineen tiedoksi tarjouskilpailuun osallistuneille. Päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi keskeyttämisratkaisuun vaikuttaneet seikat sellaisella tarkkuudella, että ehdokas tai tarjoaja voi päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko keskeyttämisessä toimittu lain mukaisesti. 12. Hankintojen julkisuus Tarjousten lisäksi myös muut hankintaprosessiin liittyvät asiakirjat tulevat julkisiksi vasta, kun hankintasopimus on tehty. Esimerkkinä tällaisesta asiakirjasta voidaan mainita osallistumishakemus. 13. Hankintapäätösvaltuudet Hankintavaltuuksista päättää yhtymähallitus vuosittain antaessaan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen. 14. Hankintasäännön voimaan saattaminen Tämä hankintasääntö astuu voimaan 1.1.2014. Tätä hankintasääntöä noudatetaan niiden tarjouskilpailujen osalta, joista on pyydetty tarjouksia 1.1.2014 jälkeen. 13