Kuva Kristiina Lapinkorpi Suomensupin hyvinvointi ja kasvatusolosuhteet Osa 3. Häkkiratkaisut ja virikkeet Teksti Tarja Koistinen, Itä-Suomen yliopisto Kuvat Tarja Koistinen Vuoden 2013 Turkistalous-lehdissä julkaistavan suomensupia käsittelevän juttusarjan tarkoituksena on selvittää, millaista tieteellistä tutkimusta eläinten kasvatusolosuhteista ja hyvinvoinnista on tehty niiden tarhaushistorian aikana. Juttusarjassa poiketaan säännöllisesti myös villien supikoirien elämäntapoihin, jotta voitaisiin paremmin ymmärtää suomensupien käyttäytymistä turkistilalla. Kolmannessa osassa käsittelemme tutkimukset suomensupeille parhaiten soveltuvista häkkiratkaisuista ja mieluisimmista virikkeistä. Käytettävissä olevan pintaalan tai korkeuden hyvinvointivaikutuksiin liittyvät harvalukuiset tutkimukset on tehty 1980-luvulla, mitä ilmeisimmin hieman nykyistä pienemmällä versiolla suomensupista. Yhden tutkimuksen mukaan varjotalossa olevan häkin koko (0,63 tai 2,52 m²) ei vaikuta merkittävästi nuorten tai aikuisten suomensupien liikkumisaktiivisuuteen tai rehun kulutukseen syksyllä, eikä myöskään nahan laatuun. Istumista tosin havaitaan enemmän pienessä kuin isossa häkissä. Häkki on lepopaikka Kun varjotalossa olevasta häkistä rakennetaan pääsy sen ulkopuolelle, pieneen ulkoaitaukseen, suomensupit jakavat aikansa siten, että ne lepäilevät häkissä 92 % kaikesta lepäämiseen käyttämästään ajasta. Aktiivisuus sen sijaan jakaantuu tasan häkin ja ulkoaitauksen välille, eli häkissä vietetään 54 % aktiivisesta ajasta ja ulkoaitauksessa 46 %. Näiden tulosten perusteella häkki olisi suomensupeille mieluisampi lepäämispaikka kuin ulkoaitaus. Ulkoaitaus toimisi siis ensisijaisesti jaloittelupaikkana. Vakiintuneet reitit Kun suomensupeja kasvatetaan suuremmissa ulkoaitauksissa, ne eivät välttämättä liiku koko aitauksen alueella tasaisesti vaan, ainakin ajoittain, jotkin aitauksen alueet saattavat jäädä kokonaan käyttämättä. Suomensupit liikkuvat vakiintuneita polkuja pitkin. Niitä saatetaan tallata vuodesta ja sukupolvesta toiseen, kun vanhemmat opettavat aitaukseen syntyneet pentunsa käyttämään vanhempiensa tekemiä polkuja. Tämä vastaa supikoirilla luonnossa havaittavaa käyttäytymistä: 26 Turkistalous 5/2013
Suomensupille on hyvä olla olkea tarjolla. nekin liikkuvat elinalueellaan vakiintuneita reittejä ja polkuja pitkin. Tilan tarve ja vuodenajat Toisin kuin ketuilla, viimeaikoina tehdyissä tutkimuksissa ulkoaitauksissa kasvatetut suomensupipariskunnat ovat onnistuneet lisääntymisessä hyvin. Näissä tutkimuksissa suomensupiuroksen on havaittu osallistuvan pentujen hoitamiseen ahkerasti. Käytettävissä olevalla pinta-alalla on todennäköisesti suomensupeille erilainen arvo eri vuodenaikoina. Talvella ne todennäköisesti viihtyvät hyvin pienessäkin häkissä, kun luontaisen käyttäytymisen mukaisesti ne vaipuisivat pinnalliseen talviuneen. Tilan tarve voi olla suurempi kiima-aikaan keväällä ja erityisesti syksyllä siihen aikaan, kun pennut erkanisivat synnyinelinpiiriltään luonnossa. Tällainen vuodenaikaan liittyvä lisääntyneen elintilan tarve voi herkästi näkyä esimerkiksi lisääntyneenä stereotyyppisen käyttäytymisen määränä. Valitettavasti johdonmukaista tutkimusta käytettävissä olevan tilan vaikutuksesta suomensupien hyvinvointiin eri vuodenaikoina ei ole tehty. Käytettävissä olevan tilan monimuotoisuus Luonnon supikoirat vipeltävät mieluiten tiuhan kasvillisuuden seassa ja välttävät avoimilla paikoilla seikkailemista. Ne myös lepäävät lähes poikkeuksetta suojaisissa paikoissa. Eräässäkin tutkimuksessa vain alle 1 % villien supikoirien lepäämisestä tapahtui paikoissa, joissa ei ollut selkeää kasvillisuuden tai pesän suojaa. Voidaan siis olettaa, että myös suomensupit viihtyvät mieluummin suojaisessa ympäristössä kuin aukeilla paikoilla. Tästä syystä käytettävissä olevan tilan monimuotoisuudella saattaa olla suuri merkitys suomensupeille. Häkkitilaa jakavilla seinillä ja piilopaikoilla saattaisi siis olla suomensupien hyvinvointia edistävä vaikutus. Hopeaketuille piiloseiniä on ehdotettu lisättäväksi häkkeihin penikointiaikaan, jotta sosiaalisesti alempiarvoistenkin naaraiden lisääntyminen onnistuisi. Suomensupeilla piiloseiniä ei tarvittaisi niinkään lievittämään lajikumppaneiden aiheuttamaa sosiaalista painetta, vaan jotta voitaisiin tarjota suomensupeille suojaisa ympäristö lepäämiseen, ikään kuin piilopaikaksi saalistajilta, vaikka ollaankin turkistilalla. Häkkiä jakavien seinien, piilopaikkojen tai muiden vastaavanlaisten rakenteiden vaikutusta suomensupin hyvinvointiin ei kuitenkaan ole johdonmukaisesti tutkittu. Kaksikerroksiset häkit Eräässä melko tuoreessa tutkimuksessa suomensupeja kasvatettiin kaksikerroksisissa häkeissä. Pääsy yläkertaan oli järjestetty tekemällä kulkuaukko alakerran häkin kattoon hyllyn kohdalle. Neljän ryhmissä kerroshäkeissä kasvaneet nuoret suomensupit olivat painavampia nahkottaessa kuin pareittain normaaleissa yksikerroksisissa häkeissä kasvaneet kontrollieläimet. Muuta selkeää eroa ryhmien hyvinvoinnissa ei voitu käytettyjen mittareiden avulla osoittaa. Turkistalous 5/2013 27
Suomensupit kiipeilevät taitavasti kaksikerroksisissa häkeissä. Kerroshäkeistä tulee tietenkin mieleen huoli tarpeiden tekemisestä yläkerrasta alakerrassa olevan häkkitoverin päälle. Tämä pystyttiin kuitenkin tutkimuksessa välttämään pitämällä suomensupit ensimmäisen viikon ajan alakerrassa, jolloin ne oppivat ulostamaan vain siellä. Suomensupithan ovat taipuvaisia ulostamaan aina samassa paikassa. Kun ne kerroshäkeissäkin perustivat ulostamispaikkansa, latriinin, alakertaan, likaantumisen vaaraa ei enää ollut. Tutkijat päättelivät, että kaksikerroksiset häkit voisivat olla oivallinen ratkaisu kasvattaa suomensupeja enemmän samassa tilassa ilman, että uusia varjotalometrejä tarvitsee rakentaa. Lisäksi suomensupien elinympäristö olisi kerroshäkeissä monipuolisempi. Tällaisia ratkaisuja kannattaa tilalla miettiä, jos vain varjotalojen kattorakenteet sallivat turvallisen lisäkerroksen rakentamisen. Hyllyn funktio Hyllyn ajatellaan olevan lepopaikka ketuille. Molempien kettulajien villit toverit lepäävät mielellään luonnossa korkeilla paikoilla tarkkailemassa ympäristöään, toisin kuin villit supikoirat. Luonnossa havaittavan erilaisen käyttäytymisen perusteella voidaan siis epäillä, että turkistilalla hyllyn funktio saattaa olla erilainen suomensupeille kuin ketuille. Tutkimuksissa nuoret suomensupit käyttävät hyllyä 5 30 % ajastaan, verkkohyllyä vähän enemmän kuin puista hyllyä. On epäilty, että aikuiset suomensupit käyttäisivät hyllyä vähemmän kuin nuoret, mutta aiheesta ei löydy tutkimustuloksia. Toisinaan lyhytjalkaisilla suomensupeilla ajatellaan olevan vaikeuksia kiivetä hyllylle. Hyllylle pääsemistä voi kuitenkin helpottaa sijoittamalla se hieman matalammalle kuin kettujen hylly. Tutkimuksissa on käytetty myös tikkaita, joita pitkin suomensupit voivat kiivetä hyllylle. Tikkaina voi toimia häkkiverkolla päällystetty lauta tai toinen, kumolleen asetettu hylly, joka on kiinnitetty varsinaisen hyllyn reunaan, häkin pohjaan ja häkin takaseinään. Parasta hyllyratkaisua ja sen vaikutuksia suomensupien hyvinvointiin ei ole tutkittu. Suomensupeille on vain tiloilla otettu käyttöön ketuille suunniteltu hylly. Makuualusta Kiinteä makuualusta keksittiin 1980- luvulla. Sen ajateltiin tarjoavan suomensupeille (ja ketuille) verkon pohjaa lämpimämmän lepäämispaikan talvella. Tutkimuksissa selvitettiin puisen makuualustan käyttöä tammikuussa. Vain 20 30 % suomensupeista käytti makuualustaa makaamiseen, loput tekivät makuualustasta vessan. Ulosteella tahritut makuualustat tietenkin jäätyivät, mutta niin kostuivat ja jäätyivät myös ne makuualustat, joita käytettiin vain lepäämiseen. Makuualustan eristyskykyä mitattiin vielä laboratoriossa suomensupin nahkaan puetun keinoeläimen avulla. Mittauksissa havaittiin, että lämmönhukka oli pienempi kuin verkolla vain, jos makuualusta oli kuiva. Märällä ja etenkin jäisellä makuualustalla maatessa lämmönhukka oli suurempi kuin verkolla maatessa. Puinen makuualusta ei siis kastuneena ja/tai jäätyneenä täyttänyt odotuksia lämpimämpänä makuupaikkana. Keskustelua makuualustan käyttämisestä suomensupin häkin kalusteena, virikkeenä tai lämpimämpänä makuupaikkana ei ole taidettu näiden tulosten jälkeen nostaa uudelleen esiin. Ympärivuotinen pesäkoppi Suomensupit viettävät pesäkopissa mielellään keskipäivän ja -yön tunnit ja liikkuvat häkissä aamulla ja illalla. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että pesäkoppiin pääsy muuttaisi turkistilalla kasvavan suomensupin vuorokausirytmiä enemmän luonnossa supikoirilla havaitun kaltaiseksi, kun se muutoin on luonnossa supikoirilla havaitun rytmin ja ihmisen toimintojen aiheuttaman rytmin sekoitus. Yhdessä tutkimuksessa 1980-luvulla nuoret suomensupit, joilla oli pääsy pesäkoppiin, kasvoivat painavammiksi 28 Turkistalous 5/2013
kuin ilman pesäkoppia kasvaneet kaverinsa. Tutkijat selittivät tulosta sillä, että pesäkopissa lämmittelyn johdosta säästynyt energia voitiin käyttää kasvamiseen. Ympärivuotisella tai muutoin pitkäaikaisella pesäkopin käytöllä on havaittu suomensupien hyvinvoinnin kannalta myös epäedullisia vaikutuksia: pelokkuus ihmistä kohtaan voi lisääntyä. Tämä voi muotoutua ongelmaksi erityisesti, jos pesäkoppi on käytettävissä pitkäaikaisesti syntymästä lähtien. Jos pentu voi aina piileksiä pesäkopissa, kun ihminen on lähettyvillä, saatetaan menettää kokonaan ihmiseen leimautuminen sosiaalistumiselle herkän ajanjakson aikana. Toinen hyvinvoinnille epäedullinen ilmiö on tietenkin se, että jotkut suomensupit oppivat ulostamaan pesäkoppiin ja likaavat tassunsa ja turkkinsa pesäkopissa. Perusteellisesti likaantuneiden pesäkoppien ammoniakkipitoisuuksien mittauksissa havaittiin 1980-luvulla, että pitoisuudet olivat kohonneita, mutta eivät kuitenkaan vaarallisen korkeita. Erään puolalaisen tutkimuksen mukaan pääsy pesäkoppiin voi myös aiheuttaa lisääntynyttä karvojen kulumista ja katkeilua. Tämä on aivan loogista, koska karva altistuu fyysiselle rasitukselle eläimen kulkiessa kopin oviaukosta ja liikkuessa kopin sisällä. Keskitalven talvipesä Keskitalvella pesäkoppi houkuttelee suomensupin vetäytymään pinnalliseen talviuneen. Siitoseläimille tarjottava keskitalven aikainen talvipesä voisi olla hyvä ratkaisu. Se saattaisi parantaa suomensupien hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuden lajityypilliseen käyttäytymiseen ja mitä ilmeisimmin sillä olisi myös positiivinen vaikutus pentutulokseen. Vastikään valmistuneessa Juha Suomensupin pentu tutkii emon karvoissa pyörinyttä virikeluuta. Asikaisen väitöskirjassa pohditaan perusteellisesti talvipesän tarjoamista suomensupeille. Virikeputki Suomensupien häkkiympäristöä on tutkimuksissa kokeiltu monipuolistaa myös laittamalla häkkiin muoviputken pätkä. Putki oli tietenkin sen kokoinen, että suomensupit voivat mennä sen sisälle. Syksyllä perhekasvatetut suomensupit käyttivät putkea paljon, kun se oli uusi, enimmillään (yhtenä päivänä) jopa 90 % ajastaan. Myöhemmin putkessa oltiin 0 30 % ajasta. Putken käyttö väheni kokeen aikana, kesäkuusta marraskuuhun. Tutkimuksessa ei varsinaisesti mitattu putken vaikutusta suomensupien hyvinvointiin. Putket likaantuivat ulostamisen takia. Puukapula, luu ja olki Ketuille suunniteltujen liikuteltavien virike-esineiden (esim. puukapula, luu) käyttöä tai hyvinvointivaikutuksia ei ole suomensupeilla tutkittu. Useilla tiloilla näitä virikkeitä kuitenkin annetaan suomensupeillekin pureskeltaviksi ja leikkikaluiksi. Oljen ajatellaan olevan suomensupien hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Aikoinaan oljen antamisella ratkaistiin suomensupien vahva taipumus turkinpurentaan. Koska suomensupin elimistö ei ole sopeutunut niin eläinperäisen ravinnon sulattamiseen kuin ketun ja minkin elimistö, voi ensisijaisesti ketuille ja minkeille suunniteltu rehu olla suomensupeille liian vahvaa. Tällöin olki tarjoaa hyvän lisäkuidun lähteen ja samalla manipuloitavaa materiaalia, jonka kanssa puuhastella. Turkistalous 5/2013 29
Juha Asikainen on syntynyt 1957 Liperissä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1976 Liperin lukiosta ja valmistui filosofian maisteriksi Kuopion korkeakoulusta 1983. Asikainen on vuodesta 1992 toiminut lehtorina biologian laitoksella Joensuun yliopistossa, sittemmin Itä-Suomen yliopistossa. Filosofian maisteri Juha Asikaisen väitöskirja Boreaalisen supikoiran talvehtimisstrategia sovellutukset turkistuotantoon tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa 9. elokuuta. Vastaväittäjänä oli professori Timo Soveri Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Jaakko Mononen Itä-Suomen yliopistosta. Supikoiraa käsittelevä väitöskirja tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa koira (Nyctereutes procyonoides) on kotoisin Supi Itä-Aasiasta, mutta siirtoistutusten myötä se on levittäytynyt viime vuosikymmeninä Eurooppaan. Suomessa kanta on nykyisin vahva ja hyvin lisääntyvä aina napapiirille asti. Juha Asikainen tutki väitöskirjassaan villien luonnonvaraisten supikoirien talvehtimisfysiologiaa ja talviaikaista aktiivisuutta Pohjois-Karjalassa. Tarhatuilla supikoirilla, suomensupeilla, selvitettiin talvipaaston ja ruokintarajoituksen sekä pimeähormoni melatoniinin vaikutuksia eläinten talviseen painonsäätelyyn, fysiologiaan ja hyvinvointiin sekä lisääntymishormoneihin ja -menestykseen. Väitöskirjatyössä havaittiin, että supikoira valmistautuu talveen lisäämällä voimakkaasti rasvakudoksensa määrää hormonien ohjaamana. Melatoniini käynnistää talvehtimisen fysiologisia muutoksia ja säätelee mm. karvankasvun nopeutta ja lisääntymishormonien kiertoa. Marraskuussa supikoirat siirtyvät paastovasteelle. Villeillä supikoirilla todettiin pinnallista talviunta, jonka kesto (2 9 viikkoa joulu-maaliskuussa) ja katkonaisuus vaihtelivat. Supikoirien passiivisuuteen vaikuttivat eläinten ikä, painoindeksi, ulkoilman lämpötila ja lumen syvyys. Eläinten ruumiinlämpö laski keskimäärin vain 1,4 2,1 ºC talviunen aikana. Talvella supikoirat olivat aktiivisimpia iltayöstä ja passiivisimpia aamupäivästä. Talvinen elinpiiri oli yhtä laaja kuin kesäinen, ja supikoirat käyttivät talven aikana kahdesta viiteen lepopaikkaa. Erinomainen paastoaja Tarhaoloissa suomensupeilla havaittiin, että paastoava eläin käyttää aineenvaihdunnan polttoaineena pääasiassa rasvakudostaan. Paastotessa eläinten paino putosi noin 50 grammaa vuorokaudessa. Ilman lämpötilan laskiessa alle -10 ºC ruokahalu ja aktiivisuus laskivat. Talvipaasto on turvallinen sopeutuma eikä aiheuta ongelmia eläinten terveydelle tai lisääntymismenestykselle. Keskitalven ruokinnan vähentämistä ja yhteensä jopa 6 8 viikon mittaisia paastojaksoja voisi suositella myös turkistuotantoon. 30 Turkistalous 5/2013