1 ylemmät toimihenkilöt Suunnittelualan taustaryhmä joutui tekemään tiukan päätöksen, jota YTN:n hallitus myötäili. Neuvotteluja vauhditetaan nyt portaittain etenevillä painostustoimilla. Kuvassa taustaryhmän jäsenistä Pertti Kosunen (oikealla), Reino Virtanen ja Piri Harju Pöyryltä sekä Erkki Mattila Swecosta ja Marko Klapuri Etteplanilta. 24.10.2007 YTN antoi lakkovaroituksen suunnittelualalle Ylemmät toimihenkilöt YTN on hylännyt suunnittelualan sovintolautakunnan ehdotuksen ja antanut alalle työtaisteluvaroituksen. Ehdotuksen palkankorotukset olivat riittämättömiä kuromaan umpeen alan palkkakuilua teollisuuteen. Myöskään vapaa-aikana matkustamisen sitova korvaaminen ei sisältynyt ehdotukseen. Uusia neuvotteluja vauhditetaan nyt yli- ja lisätyökiellolla, liukumia ei kasvateta eikä vapaa-aikana matkusteta työasioissa enää korvauksetta. Ellei sopua synny, perjantaina 9.11. marssitaan ulos alan suurimmista yrityksistä puolilta päivin. Varsinainen lakko alkaa tiistaina 13.11. ensin näissä samoissa yrityksissä. Työtaistelu laajenee tiistaina 27.11. koskemaan kaikkia työnantajaliitto SKOLin jäsenyrityksiä. Sisältö konsulttialan EXTRA Suunnittelu- ja YTN antoi lakkovaroituksen suunnittelualalle...1 Palkkaero kurottava umpeen ja vapaa-aikana työasioissa matkustaminen korvattava... 2 Sovintolautakunnan ehdotus riittämätön...2 Portaittain etenevät painostustoimet...3 Liukumien lisäämiskielto...4 Lisä- ja ylityökielto...4 Vapaa-aikana työasioissa matkustamisen kielto...4 Lakkoavustus 50 euroa päivässä..4 Neuvottelut jatkuvat...5 Seuraa tilannetta!...5 Yhteystiedot kuntoon...5 YTN:n 24.10.2007 päivätty lakkovaroitus koskee... 6
2 YTN:n hallitus teki hylkäävän päätöksensä suunnittelualan taustaryhmän yksimielisen esityksen mukaisesti. Työtaisteluvaroitus jätettiin valtakunnansovittelijalle keskiviikkona 24.10. Taustaryhmä piti sovintolautakunnan ehdotukseen sisältyviä palkankorotuksia oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Ehdotuksen palkkaratkaisu olisi kuronut palkkaeroa teollisuuteen kolmen vuoden aikana vain noin pari prosenttia, kun palkkakuilu on 8 prosenttia. Työasioissa vapaa-aikana matkustamisen korvaaminen ei sisältynyt myöskään sovintolautakunnan ehdotukseen yksiselitteisenä työehtosopimuksen kirjauksena. Sekä taustaryhmällä että YTN:n hallituksella oli päätöksensä tukena jäsenkysely, jolla kartoitettiin alalla työskentelevien YTN:n neuvottelutavoitteisiin liittyviä näkemyksiä. Kyselyssä tiedusteltiin lisäksi jäsenistön valmiutta painostustoimiin. Ennätykselliset yli 2 100 vastaajaa kertoi kantansa: kaksi kolmasosaa vastanneista oli sitä mieltä, että alalla on toteutettava YTN:n vaatima palkankorotus, jolla saavutetaan teollisuuden ansiotaso. Yli 80 prosentin mielestä vapaa-aikana matkustamisen korvaaminen on kirjattava työehtosopimukseen sitovasti. Näiden tavoitteiden puolesta jäsenistö on valmis osallistumaan työtaisteluun; vain kuusi prosenttia ilmoitti voivansa hyväksyä huonommankin ratkaisun ilman painostustoimia. Näin vahvaa kentän viestiä ei jätetty huomioimatta. Palkkaero kurottava umpeen ja vapaa-aikana työasioissa matkustaminen korvattava YTN:n suunnitteluala hakee alalle edelleen yleisen linjan mukaisten yleiskorotusten lisäksi palkkaohjelmaa, jolla kahden-kolmen vuoden aikana saavutetaan teollisuuden vastaavissa tehtävissä työskentelevien palkkataso. Yleiskorotusten pitäisi olla kolmen vuoden aikana vähintään 11,5 prosenttia. Lisäksi erillisen palkkaohjelman mukaisten korotusten pitäisi tuoda alalle tasokorotusta vähinään 8,7 prosenttia paikallisesti sopien. Ellei paikallisissa neuvotteluissa päästä sopuun erien jakamisesta, kaikille maksettaisiin 4,5 prosenttia. Nämä YTN:n tavoitteet sisältävät arvion sopimuskauden kolmannen vuoden teollisuuden yleisestä korotustasosta. Kyseinen kolmannen vuoden yleinen linja on sama kuin sovintolautakunnan ehdotuksen yleiskorotus ko. vuodelle. YTN haluaa lisäksi työehtosopimukseen selvän ja sitovan kirjauksen siitä, että alalla maksetaan vapaa-aikana työasioissa matkustamisesta korvaus 1:1 vapaana tai rahana. Sovintolautakunnan ehdotus riittämätön YTN:n hallitus ja taustaryhmä pitivät sovintolautakunnan ehdotusta palkankorotuksista oikeansuuntaisena, mutta tässä tilanteessa täysin riittämättömänä. YTN:n laskelmien mukaan sovintolautakunnan ehdotuksen mukaisilla korotuksilla saadaan kyllä likimain niin sanotun yleisen tason mukaiset korotukset, mutta palkkaero teollisuuteen kapenisi parhaimmillaankin vain pari prosenttia, vaikka sovintoehdotus on kolmivuotinen. Korotusten maksamisajankohdat ovat muihin sopimuksen Sovintoehdotuksen hylkäämisen syyt: Riittämätön palkankorotus Vapaa-aikana matkustamisen korvaaminen ei edennyt sitovana kirjauksena työehtosopimukseen tehneisiin aloihin verrattuna myöhäisiä ja lisäksi ehdotuksesta puuttuu kokonaan monilla aloilla maksettava kertakorvaus.
3 Ehdotuksen mukaan palkkoja korotettaisiin yhteensä 7,9 prosentin yleiskorotuksilla seuraavasti: 1.11.2007 lukien 2,7 prosentin yleiskorotus 1.11.2008 lukien 3,1 prosentin yleiskorotus 1.11.2009 lukien 2,1 prosentin yleiskorotus Lisäksi yleiskorotuksien ajankohtana palkkoja korotettaisiin yrityskohtaisilla erillä, joista sovittaisiin paikallisesti ja jos sopuun ei päästäisi, osa erästä tulisi tasaisesti kaikille. 1.11.2007 jaettava erä 2,1 prosenttia tai 1,1 prosenttia, jos sopua ei synny 1.11.2008 jaettava erä 2,8 prosenttia tai 1,4 prosenttia, jos sopua ei synny 1.11.2008 jaettava erä 1,8 prosenttia tai 0,9 prosenttia, jos sopua ei synny Ehdotus sisältää luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle maksettavan korvauksen, johon YTN:n taustaryhmä olisi voinut tyytyä. Vapaa-aikana matkustamisen korvaamisesta on tarjolla vain teknologiateollisuuden sopimuksen kaltainen kirjaus, jonka mukaan asiasta pitää neuvotella paikallisesti, mutta sitovaa velvollisuutta korvaamiseen ei ole. YTN:n taustaryhmä ei ollut valmis hyväksymään näin löysää kirjausta. Portaittain etenevät painostustoimet Painostustoimet 25.10. lähtien pysytään säännöllisessä työajassa eli ei kerrytetä liukumia, ei tehdä yli- tai lisätyötä, ei matkusteta vapaa-ajalla korvauksetta 9.11. ulosmarssi SKOLin 27 suurimman yritysryhmän työpaikoilta klo 12 18 13.11. lakko alkaa SKOLin 27 suurimmassa yritysryhmässä 27.11. lakko laajenee kaikkiin SKOLin jäsenyrityksiin Painostustoimet alkavat heti torstaina 25. lokakuuta, jolloin pysytään normaalissa päivittäisessä työajassa eli lopetetaan ylitöiden ja mahdollisen lisätyön teko, ei kerrytetä liukumasaldoja eikä enää matkusteta vapaa-ajalle työasioissa, ellei sitä korvata vähintään 1:1. Tarkempia ohjeita saa luottamusmiehiltä ja YTN:n verkkosivuilta. Työtaistelutoimien seuraava vaihe on ulosmarssi SKOLin jäsenyritysten 27 suurimman yritysryhmän yrityksistä perjantaina 9.11. klo 12 18. Tarkoitus on, että kaikki ylemmät toimihenkilöt poistuvat silloin työpaikoiltaan. Lista kyseisistä yrityksistä löytyy tämän tiedotteen kahdelta viimeiseltä sivulta ja myös YTN:n nettisivuilta www. ytn.fi. Varsinainen lakko alkaa samoissa yrityksissä tiistaina 13.11. klo 6.00, ellei YTN:ää tyydyttävää neuvottelutulosta ole siihen mennessä syntynyt. Toisessa vaiheessa lakko laajenee kaikkiin SKOLin jäsenyrityksiin tiistaina 27.11. klo 6.00. Myös Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA:n ylempinä toimihenkilöinä työskentelevät jäsenet osallistuvat alan painostustoimiin. Suunnittelu- ja konsulttialan EXTRA
4 Liukumien lisäämiskielto: Pysytään säännöllisessä, työsopimuksen mukaisessa vuorokautisessa työajassa, joka voi olla esimerkiksi 7,5 tuntia päivässä. Liukumasaldoja ei saa kerryttää. Liukumasaldoja saa käyttää eli tehdä lyhyempää työpäivää. Samoin on sallittua tulla esimerkiksi myöhemmin tai aikaisemmin töihin ja lähteä 7,5 tunnin kuluttua kotiin, kunhan päivittäistä 7,5 h työaikaa ei ylitetä. Lisä- ja ylityökielto: Pysytään säännöllisessä, työsopimuksen mukaisessa vuorokautisessa työajassa, joka voi olla esimerkiksi 7,5 tuntia päivässä. Lisä- ja ylityötä ei saa tehdä. Vapaa-aikana työasioissa matkustamisen kielto: Vapaa-aikana työasioissa matkustaminen on kiellettyä lukuun ottamatta tilanteita, joissa matkustaminen korvataan joko rahana tai vapaana 1:1. Myös yksittäistapauksissa on mahdollista neuvotella työnantajan kanssa siitä, että vapaa-aikana tehty työmatka korvataan 1:1. Sopimus on syytä tehdä etukäteen ja kirjallisesti. Jos työnantaja ei suostu korvaukseen, niin vapaaaikana ei matkusteta. Lakkoavustus 50 euroa päivässä YTN maksaa lakkoavustusta 50 euroa seitsemältä päivältä viikossa. Verotuksen jälkeen lakkolainen saa käteen 41,50 euroa päivässä. YTN pidättää veron jo ennakkoon. Ulosmarssipäivältä 9.11. ei kuitenkaan makseta lakkoavustusta. Lakkoavustuksen saadakseen pitää olla jonkun YTN-liiton tai RIA:n jäsen. Lakkoavustus maksetaan lakkolaisen toimittaman lakkoavustuslomakkeen perusteella. Lakkoavustuksen maksamisesta saa myöhemmin tarkempia ohjeita YTN:n verkkosivuilta. Lakkoavustuskaavake tulee myös ladattavaksi verkosta. Jos toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin suunnittelualalla kuuluva YTN-liiton jäsen haluaa osallistua tukilakkoon, myös hän saa lakkoavustuksen. Lakkoavustuksen saadakseen liittoihin kuulumaton ylempi toimihenkilö ennättää vielä liittyä haluamaansa YTN-liittoon, kun pitää kiirettä. YTN on sopinut eri pankkien kanssa mahdollisuudesta saada tarvittaessa lakkolainaa. Pankkien lakkolainatarjoukset löydät YTN:n verkkosivuilta. Lainojen lyhennyksistä voi saada myös vapautuksen lakon ajaksi sopimalla siitä pankkinsa kanssa henkilökohtaisesti. Jari Ala-Keturi ja Erkki Mattila perehtyvät sovintolautakunnan esitykseen. Riittämätön, miehet tuumasivat.
5 Yhteystiedot kuntoon Jotta saat YTN:n lähettämät tiedotteet ja viestit, tarkista, että tietosi sähköpostiosoitteesi, postiosoitteesi ja puhelinnumerosi sekä tieto työnantajayrityksestäsi ja toimipaikastasi ovat oikein liittojen jäsenrekisterissä. Nyt olisi myös hyvä aika valita työpaikalle nopeasti ylempien toimihenkilöiden luottamusmies, jos sellaista ei talossa vielä ole. Neuvottelut jatkuvat Neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta jatkettaneen valtakunnansovittelijan johdolla. YTN:stä neuvotteluryhmään kuuluvat alan vastaava asiamies Teemu Hankamäki, asiamies Matti Koskinen, juristina Ari Kiiras ja YTN:n johdon edustajana varapuheenjohtaja Heikki Kauppi. Parhaiten pysyt tilanteen tasalla seuraamalla joka päivä YTN:n verkkosivuja. Pyrimme päivittämään niitä aina, kun jotain kerrottavaa on. Seuraa tilannetta! Taustaryhmän kokouksen tuumaustauolla Piri Harju, Timo Nyman, Marko Klapuri, Reino Virtanen (selin) ja Pertti Kosunen. Tule kenttäkierroksen tilaisuuksiin ja seuraa YTN:n verkkosivuja www.ytn. fi /suunnitteluala. Suunnittelualan tilannetta selostetaan laajalla kenttäkierroksella, joka alkaa torstaina 25.10. ja päättyy 8.11. YTN:n asiamiehet kertovat neuvottelujen kulusta, YTN:n tavoitteista, sovintolautakunnan ehdotuksesta ja painostustoimista yli 30 eri tilaisuudessa. Alueellisia tilaisuuksia on seitsemän: Tampere 25.10., Helsinki 1.11., Kotka 1.11., Helsinki 5.11., Lahti 7.11., Oulu 7.11. ja Turku 8.11. Loput tilaisuudet ovat yrityksissä eri puolilla Suomea. Listan niistä löydät YTN:n sivuilta www.ytn.fi /suunnitteluala. Nyt kannattaa lähteä paikan päälle kuuntelemaan, kyselemään ja antamaan palautetta! Suunnittelu- ja konsulttialan EXTRA
6 YTN:n 24.10.2007 päivätyn suunnittelualan lakkovaroituksen, joka koskee työnseisausta 9.11. kello 12.00 18.00 ja 13.11. alkavaa lakkoa, piirissä olevat yritykset Airix Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Airix Talotekniikka Oy Airix Teollisuus Oy Airix Ympäristö Oy Kaarkon Oy A-Insinöörit Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten AI-Yhtiö Oy A-Rakennuttajat Oy Insinööritoimisto Geotesti Oy AX-Konsultit Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten AX-LVI Oy, Insinööritoimisto Axovaatio Oy AX-Prosessit Oy Ax-Suunnittelu Oy CTS Engtec Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Deltamarin Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Deltamarin Contracting Oy Elomatic Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Cadmatic Oy Elomatic Marine Engineering Oy Elomatic Paper & Mechanical Oy Etteplan Oyj tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Etteplan Desing Center Oy Etteplan Metals Processing Oy Etteplan Production Lines Oy Etteplan Technical Information Oy LCA Engineering Oy FCG Finnish Consulting Group Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Efeko Oy Helsinki Consulting Group Oy ManNet Partners Ltd, Oy MentorIT FCG Oy Insinööritoimisto Navigeo Oy Suunnittelukeskus Oy Terra Oy, Konsulttitoimisto Finnmap Consulting Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Contesta Oy Fennopro Consulting Oy Finmacon Oy KA-Rakenne Oy Kohonen Oy Aaro KPM-Engineering Oy Narmaplan Oy Rakennussuunnittelutoimisto Nylund Oy Insinööritoimisto Puolanne Oy Siltanylund Oy Neste Jacobs Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Insinööritoimisto Olof Granlund Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Insinööritoimisto Granlund Kuopio Oy Insinööritoimisto Granlund Lahti Oy
7 Insinööritoimisto Granlund Tampere Oy Insinööritoimisto Granlund Vaasa Oy Omnitele Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Optiplan Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Polartest Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Protacon Engineering Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Pöyry Oyj tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Evata Finland Oy Papes Oy Pöyry Building Services Oy Pöyry Civil Oy Pöyry Energy Oy Pöyry Engineering Oy Pöyry Environment Oy Pöyry Forest Industry Consulting Oy Pöyry Forest Industry Oy Pöyry Infra Oy Pöysälä Sandberg Oy Ramboll Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Jyvästek Oy Ramboll Analytics Oy Ramboll Finnconsult Oy Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy Rejlers Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Rintekno Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Kotka Control Oy Systecon Oy Turun Sähkösuunnittelu Oy Savcor Indufor Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Sito Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Centroid Oy Esisuunnittelijat Sito Oy Sito Tampere Oy Sito-Kuopio Ou Sito-rakennuttajat Oy YS Sito Oy Suomen IP-Tekniikka Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Maatekniikka Oy Insinööritoimisto Pohjatekniikka Oy Suomen Talokeskus Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt Sweco PIC Oy ja Sweco CMU Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Oy Nicon Finland Ab Sweco Marine Oy Sweco Mecaplan Oy Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten AT-Yhtiöt Oy Fundatec Oy Suunnittelu- ja konsulttialan EXTRA
8 101854 Humi-Group Oy Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Insinööritoimisto Matti Ollila & Co Oy RTC Koulutus Oy RTC Oulu Oy RTC Turku Oy WSP Finland Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Insinööritoimisto Pekka Heikkilä Oy Oy H Koivikko Ltd Tampereen SuunnitteluKORTES Oy WSP Environmental Oy ÅF-Enprima Oy tytäryhtiöineen ja samaan yritysryhmään kuuluvat suunnittelualan yhtiöt, kuten Enprima Engineering Oy ÅF-Benima Oy Tämän tiedotteen tekemiseen ovat osallistuneet: Internet: www.ytn.fi/suunnitteluala ja www.korvaamatontatyota.fi Teemu Hankamäki Matti Koskinen Marketta Harinen Sirkku Pohja